Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

9.9.2019 - 17:37 #27923

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kerrankin tähän suuntaan.

Salkku on elpynyt ihan hyvin. Harmittaa ettei Nordeaa tullut ostettua pohjilta, vähän varovaisesti vedin vaikka irroitettavissa olisi ollut 400-500 kappaleen osto jonka olisin keventänyt viimeistään tänään kun superluoton ehdot olisivat alkaneet paukkumaan. Noh, Nordean positio on isoin muutenkin joten nautitaan tästä nyt. Toki isot kurat edelleen Lehdosta ja Nordeasta, mutta lähestytään salkussa vuoden huippuja.

Jatkossa pitää varmaan hajauttaa salkkua vähän järkevämmin. 10-15 isohkoa (3k+) positiota olisi ihan pyöriteltävissä kohtuullisen laajasta poolista, ja sitä kautta saisi vähän tuntumaa eri aloille. Esimerkiksi Incapit meni täysin ohi, olisi kannattanut silloin ottaa pieni erä kun tutkiskelin ja pidin arvostukseltaan kiinnostavana että olisi jäänyt myös kiinnostus firman seurantaan. Ja isommissa positioissa pitäisi ihan rohkeasti lisätä / keventää kurssien ja aivoitusten mukaan kun mitään uutta ei ole tapahtunut.

0
0
16.9.2019 - 21:34 #28043

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Sijoitukset ovat menneet muun pörssin noustessa hyvin. Jos nousu jatkuu niin tulee varmaan kevenneltyä ennen vuodenvaihdetta ja kerättyä ammuksia sijoitussäästötiliin. Jos laskee niin vipu on taas kohta tapissa.

Kaikki muu on mennyt vähän sinne päin. Älä lue jos ei-sijoitushommelit eivät kiinnosta. Loppuvuosi näyttää nyt tältä, toteutuessa olisin varsin tyytyväinen:

Opinnot

Opintojen osalta hylkäsin yhden mielenkiintoisen (valinnaisen) kurssin, kun pakollinen kurssi osoittautui todelliseksi työmaaksi. Normikurssin verran pisteitä: läsnäolopakko, luennot aamukasilta ja aamukymmeneltä ja jälkimmäisen perään "työpaja" noin kuudelta illalla joihin 1-2 sivua kirjoitettavaa syvältä olevista artikkeleista. Ja aiheet niin jäätävää puuta, ainakin antropologian osalta. Koko roskan kruunaa 15 sivun essee. Töitä ja hajoamista ainakin kahden kurssin edestä, ja parit tutut olivat käymässä sitä kolmatta kertaa molemmat kun kysyin.

Tuli oikea "mitä vittua mä just luin"-fiilis kun tekstissä ihannoitiin marxilaisia touhuja ja haukuttiin kapitalismia kurjuuden arkkitehtinä 80- ja 90-luvulla eli just silloin kun itäblokissa eräs toinen järjestelmä romahti omaan mahdottomuuteensa. Termeinä käytettiin "pimeätä antropologiaa" ja "uusliberalismia" kun taas vasemmistolaista roskaa pidettiin "edistyksellisenä" ja "hyvänä antropologiana". En ole itsekään mikään kapitalismin ihailija ja pidän sen puhtaita muotoja täysin järjettöminä soveltaa reaalimaailmaan, mutta nyt latasin sellaista tekstiä paperille että tulee mielenkiintoinen työpaja.

Noh, tarkoitus siis vetää toi kurssi läpi, hoitaa rästihommat ennen lokakuun puoliväliä ja lokakuun lopusta joulukuun puoliväliin keskittyä graduun ja pro gradu-kurssiin tavoitteena saada kirjallinen työ puoliväliin. Ehkä 15%-20% eli lähinnä taustaa on nyt kasassa tutkimuskurssin pohjalta, ja se jättäisi työharjoittelun (voi suorittaa myös tekemällä jonkun 5 op arvoisen projektin) ja toisen puolikkaan gradusta pro gradu 2-kurssin kanssa keväälle. Yhden vapaavalintaisen kurssin ajattelin ottaa loppusyksylle että saan perseeni liikkeelle himasta. Pitäisi olla tehtävissä.

Painonpudotus
Tää lähti ihan hyvin, parhaimmillaan oli jo 3 kiloa pois. Nyt pari viikkoa on ollut raskaampaa, mutta oon koittanut olla räjäyttämättä koko hommaa ja antanut vähän löysää ja seuraavan kuukauden aikana jos lähtis loput niin olis oikein hyvä. Syksy aiheuttaa vähän ongelmaa, mutta koitan ravistella itseni lenkille etenkin nyt pokerien ohessa ja välttää suurempia määriä nautintoaineita (sokeri ja alkoholi eniten) seuraavan kuukauden ajan.

Kun 85 kg on saavutettu niin sitten taukoa suunnitellusti joulukuun alkuun ja siitä uusi rypistys eteenpäin.

Pelit

Pokerit on olleet pahimmassa downswingissä kesäkuun jälkeen kuin aikoihin. Isoin rahastus on ollut alle 500 euroa, ja jestas että sitä on kolkuteltu. Eilenkin 6. sija for 4XX€ ja 2XX. sija mistä vajaat 500$, molemmissa hyvät saumat isoihin mutta ei, ei vain kirveelläkään. Rahallisesti en oo paljoa kuopassa ja syyskuun alku on jopa ollut pikkuplussaa, mutta pelitkin on luokkaa todella helppoja. Tekeminen hyvää, mikä estänyt kuopan.

Oon nyt painellut promojen innostamana pelejä syyskuun, ja aion painaa 2 viikkoa kestävän turnaussarjan missä myös leaderboard. Eka promo oli siis missä tavoitellaan mahdollisimman montaa voittoa, ja 30 loppurunista jopa yksi pieni on mennyt päätyyn. Not good. Palkinnot olisivat ihan kivat, ja Battle of Malta osuisi sopivasti perioditauolle ja lokakuussa saarella jossa serkut nussivat (Pyysingin sanoin) on vielä hyvät kelit, kelpaisi.

Noh, kaksi viikkoa vielä aikaa. Sitten tarkoitus heittää loppuvuodeksi pelit pakettiin lukuun ottamatta 2 viikon grindausta loka-marraskuun vaihteessa kun valueta olisi taas tarjolla 3-5 tunnin päivittäisellä pelillä. Pelimäärät grindipäivinäkin pääosin lyhyitä, 3-6 tunnin settejä mutta pelien runatessa ja fiiliksen mukaan toki myös pidempiä.

Kasinot ovat edenneet tasaista tahtia nyt ja samoin vedonlyönti. Tosin tällä viikolla on taas cashback-promoa tarjolla, nyt tosin puolet pienempänä eli 100€ päivässä riskeerataan 20€ EV:n takia yhdellä slottikierroksella.

+36k€ olisi varmaan vuoden mediaanitulos, jakautuen 18k€ pokerista (nyt 9,2k€), kasinot 15k€ (nyt 10,7k€) ja vedonlyönti 3k€ (nyt 2,1k€). Vedonlyönnin lisähyöty tulee siitä että tuo clearaa kahden ensimmäisen bonuksia enkä siihen uhraa paljoa aikaa. Olisi ihan jees tulos tuokin kun ei tarvii syödä säästöjä ja vaikka pokerin tulos olisi huono ~500 pelituntiin nähden niin jälkimmäiset kompensoisivat kun niihin menee noin puolet siitä koko vuoden aikana.

Lomailu

Tärkeä osa, etenkin kun vuosi on ollut kovin raskas.

Lokakuun perioditauolla viikoksi reissuun. Optiot ovat: 1) Malta, jos BoM-paketti napsuu promoista tai jos löytyy tosi halpa äkkilähtö niin käyn pelaamassa sen omilla rahoilla, 2) Minsk, minne rakastettu ainejärjestömme suuntaa tämän vuoden syysmatkansa tai 3) Espanja, minne isoveli pakeni pakkasia.  Minsk on paikkana meh, mutta hyvällä porukalla reissatessa (ja runsaissa vodkahuuruissa) Valko-Venäjäkin voi tuntua loistokohteelta pienellä budjetilla.

Joulun ja uudenvuoden ajattelin viettää muualla. Vaikka Espanjan kelit ovat silloin kehnot, voi suunta johtaa isoveljen luo kun porukat ilmoittivat että heille se kelpaisi. Olisi siellä kuitenkin sen verran lämpimämpää ettei ulos mennessä ilma sattuisi naamaan, joten siellä voisi painokin pudota jos viini ja sen johdannaiset eivät maistu liikaa.

0
0
24.9.2019 - 13:06 #28137

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Pelit meni puihin, ei siitä sen enempää täällä. Jääpä enemmän aikaa opintoihin nyt.

Pistin SSAB B-osaketta ostoon 1200 kpl á 2,295. Vaikuttaa nopealla tutustumiselta kohtuuhintaiselta ja vaikka sykli on loppuvaiheessa niin potentiaalinen upside tuntuu isommalta tässä kohtaa kuin downside. Tulee toki roimasti alas vielä jos paska heilahtaa tuulettimeen isosti, mutta tasearvo ja kohtuullisen hyvän talouden pitäisi suojella firmaa siinä tilanteessa. Jos ei mene ja arvostus elpyy niin sitten salkusta ulos, näihin osakkeisiin ei ole varaa ihastua.

Tämä siis pieni siivu salkussa (vivun kanssa pari prosenttia) ja nyt sykliseksi laskemiani osakkeita salkussa noin 10% (Lehto, Outokumpu ja SSAB). Lehtoon toki uponnut enemmän rahaa...

0
0
22.10.2019 - 02:22 #28537

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

On kyl mennyt syksy puihin.

Sijoitusten osalta osallistuin minimerkinnällä Relaisin antiin (ja kävin antiesittelyssä, mikä jätti aika kylmäksi). Nordnetin Traders' eventissä kävin myös, ihan jees illanvietto. Muuten salkku pysytellyt pitkälle entisellään.

Pokeria en ole kuukauteen pelannut. Päivittäiset kasinot oon vetänyt ja vähän vedonlyöntiä siinä ohella, tulokset aika kehnoja mutta EV-käyrä lienee 1,5 kilon paikkeilla mikä on toki hyvin vajaan tunnin päivittäisestä hommasta. Nyt tosin reissussa menee läppärillä vähän pidempään ja osaa bonareista on huononnettu. Kans pääomaa pitää sitoa vähän aiempaa enemmän kun osan depojen kierrätyksestä oon hoitanut pokerilla (muuten vedonlyönnillä).

Opinnoissa ollut raskasta, aivan kauhea kurssi pääosin takana ja vielä siitä 15 sivun essee pitäisi säveltää jostain suurten ajattelijoiden ja teorioiden vaikutuksesta ja jotenkin liittää luentoihin. Caesarin elämänkerta on itsellä ollut työn alla ihan oman vapaa-ajan luettavana ja ajattelin että valta, siihen yhdistettynä tuo aikakausi, Machiavellin ajattelu, Rousseaun näkemykset yhteiskuntasopimuksesta ja sitten vähän juttua nykyajasta voisi toimia. Tämän ei pitäisi olla paha rasti, kunhan saa kirjoittamisen vain pyörimään täällä reissussa. Helpoin 5 opintopisteen kurssi yliopistolla oli yksi pakollinen viiden sivun läppäessee, tämä oli toinen ääripää. Yksi hyvä esimerkki siitä miksi opintotuen sitominen suoritettujen opintopisteiden määrään olisi hölmö hanke.

Muuten on ollut tosi nihkeätä opintojen kanssa. Sen suuremmat ajatukset hyödyllisestä työharjoittelusta ja muiden kurssien suorittamisesta ja varmaan myös ensi maanantaina alkavasta pokeriturnaussarjasta lienee syytä haudata ja keskittyä suorittamaan hommat kasaan. Gradu, vapaaehtoistyöharjoittelu ja yksi isompi kirjallinen työ siis vielä edessä.

Otin sitten viime viikolla Norwegianin lentopisteillä lauantai-illan lennot Alicanteen minkä lähistöllä veljen perhe viettää talvea, kun lupailtiin vielä kohtuullista säätä. No ennusteet petti ja yli 20 astetta ei ole täällä vielä nähty. Tosin lupaillaan jostain torstaista eteenpäin että 22-23 asteeseen noustaisiin, joten ollaan täällä nyt vielä. Viileän kosteilla keleillä nää kämpät ei kyl mitään hirveän mukavia oo. Olin joka tapauksessa suunnitellut reissun johonkin lämpimään, mutta ehkä hieman kaduttaa että lähdin säästölinjalle enkä ottanut suuntaa Las Vegasiin tai Maltalle minne paljon tuttuja on suunnannut. Paluulentoja en ottanut ja vaikuttaa kalliilta, mutta isoveli sanoi että muillekin kentille voidaan suunnata jos tarve tulee (taitavat olla tähän kylään jo muutenkin kyllästyneitä ja vaihtelu virkistäisi).

Ja ai että on tänä syksynä Suomen kelit (etenkin lokakuun alku, kun kelit veti kylmiksi JA kosteiksi) vituttaneet. Ei vain ollenkaan sovi mulle, jatkuvasti kipeä / vetämätön olo ja ulos lähteminen kylmään viimaan + vielä pimeään ei nappaa yhtään. Hieman on kartoitettu mahdollisia paikkoja mistä hankkisi sen talvenviettomestan. Toki reissumiehen elämä parin viikon / muutaman kuukauden stopeillakin ihan mahdollinen, ainakin muutaman vuoden ajan kunnes löytää sellaisen hyvän paikan ja grindaa riittävästi ylimääräistä rahaa ettei sen hankkiminen rampauta muuta sijoitusvarallisuutta. Tosin jostain syystä lennot tänä syksynä ovat vaikuttaneet paljon kalliimmilta kuin aiempina vuosina, joten jos se meno jatkuu niin jatkuva matkustaminen ei ole niin houkutteleva vaihtoehto.

0
0
25.10.2019 - 16:07 #28623

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Ei oo opinnot edenneet täällä, eniten tullut lepäiltyä. Kelit alkavat vähitellen parantua, paluulippuja ei ole vieläkään tullut ostettua ja vähän kahden vaiheilla olisiko täällä vielä yli viikon. Pitää kyllä sit pariksi yöksi ottaa hotla ja tutustua vaikka Alicanteen. Kun jättää pokerit väliin niin seuraava pakollinen luento on 6.11 eli periaatteessa 5.11 asti voisi täällä olla jos sopivat lennot löytyisivät, kunhan saa kouluhommat (pitkä essee ja opponointi) tehtyä. 2.11 olisi tosin alumnisitsit.

20.11 jälkeen (varmaan viikko tosin pitää hoitaa juoksevia asioita) kun on luennot paketissa niin voisi harkita talvireissua. 1,5 kuukautta voisi viettää vaikka Kanarialla, yhtä hyvin/huonosti se gradu siellä todennäköisesti etenisi. Katsotaan kelien ja tarjolla olevien vaihtoehtojen mukaan.

Osakepuolella katsonut salkkua päivittäin ja nyt 600 kpl á 6,696 myin Nordeaa, keräsin lähinnä ammuksen sotakassaan (3500 kpl jäi eli taitaa olla edelleen isoin positio). Viimeisimmät tiedot tekivät osakkeesta aika tylsän, kun ennakko-odotukset puristettiin odotetusti pois osakkeesta ja valuaatio heijasti sitä jo aiemmin. Tylsä voittoa jauhava firma on hyvä, mutta ostetaan lisää jos hinta laskee ja myydään lisää jos nousee 10+%. Muuten odotellaan ja varmaan vähän hajautetaan jos ostopaikkoja muualta löytyy.

Teliasta irtosi pieni osakepotti ja runsaan viikon päästä irtoamassa kilo - verot Ilkasta. Pitänee kilo tai pari siirrellä osakesalkusta luottokorttilaskuihin (pelitileille siirrelty) niin ei tarvii stressata niistä.

0
0
27.10.2019 - 10:18 #28641

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

Moro Farseer! Hyvinhän sulla pyyhkii, jatka vaan kirjottelua tännekin. Meinaatko Kanarialla lomailla, tehdä gradua vai oisko pelit käynnissä sielläkin? Tiedätkö nettiyhteyksistä että ovatko saaneet saareen vedettyä kaapelit; voisi kuvitella että espanjalaiset, saari Atlantilla ja nettiyhteys on semmoinen triplakombo että ei välttämättä osu kerran kerrasta vuorokauden jokaisena hetkenä, mutta mistäpä minä tietäisin kun lähinnä kuulopuheiden varassa vietän elämääni.

Kerran olen Kanarialla (pääsaarella) käynyt Puerto Ricossa (saaren eteläosassa), ja tykästyin kovasti. Säät ovat loistavat ja ulkoilumahdollisuudet erittäin hyvät jos tykkää vaeltamisesta vuorilla, maantiepyöräilystä... Itsessään Puerto Rico oli 'vanhahtava' alue, joka on todennäköisesti kunnian päivät nähnyt 90-luvulla mutta kyllä sielläkin ostari ravintoloineen löytyi ja hyvä boogie. Jäi viba että enemmän eläkeläisten suosiossa, ja kenties ihmisten jotka asuvat ympärivuotisesti. Matkapaketit sinne on suht edullisia, ja tosiaan rauhallinen alua kokonaisuudessaan. Hyviä rantoja, rantabulevaardeja, terassit, muchos nachos! 

Kasinon näin muistaakseni saaren itä-osassa, en tiedä oisko pokeria tarjonnut. Käsittääkseni saaren pääkaupungissa on pokeriakin tarjolla. Monesti olen miettinyt että voisi olla aika hienoa vetäytyä eläke-iässä ainakin muutamaksi viikoksi Kanarian lämpöön joka talvi, mutta tietty varottava ettei pullo punasta aukee joka päivä, tai että odottais ainakin että kello 12.

Alkon myyjä kysyi asiakkaalta:"tarvitsetko apua?" Asiakas tuumaili hetken ja vastasi: "sitä mietin itsekin mutta tulin kuitenkin tänne".angel

 

0
0
4.11.2019 - 15:26 #28842

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Moi Laskupäivä! Kanarialla varmaan tulisi lomailtua, mitä nyt pienimuotoisesti gradua siellä voisi vääntää. Nettiyhteyksistä en tiedä, mahdollisen muuton osalta pitäisi selvittää ja kelithän siellä ovat ympäri vuoden melkein samat. Las Palmasissa kävin pelaamassa EMOPin 2010 ja Salobre Golf-alueella viikon lomalla joskus muutama vuosi sitten (yksityinen alue Inglesin lähellä, mutta vuorten keskellä laaksossa), ihan positiivinen kuva jäi keleistä kun molemmat reissut talvella.

Reissusta palattu toissayönä, vähän olin kipeänä koko ajan. Nuhaa koko ajan, päänsärkyä ja kurkkukipua välillä mutta ei onneksi sen pahempaa. Ärsyttävää kuitenkin, jos tuonne muuttaisin niin pitäisi olla paremmin rakennettu kämppä. Tosin vanha polvivamma oikutteli yhden päivän pahasti, sänky kun oli liian pieni ja nukkuma-asento polvelle huono mutta helpotti kun siirsin sänkyä pois seinästä. Tulipa tosiaan todettua että nuo espanjalaisvalmisteiset (=paskasti rakennetut) huonosti eristetyt talot joissa ulkona tuullessa myös sisällä tuulee eivät sovi ollenkaan minulle.

Lehto järjesti viikonlopulle odotusta perinteisen vuosineljättäisen negatiivisen paukun muodossa, mutta tähän on jo todettu. Luottoa firmaan ei kyl enää oikeastaan juuri yhtään ole ja odotan pääomistajan näyttävät jonkinlaista uskoaan firmaan hiljaisen kauden päätyttyä lisäämällä omistustaan, kun on niin kovasti käännettä hehkuttanut ja firman arvo lähestyy väärästä suunnasta sataa miljoonaa euroa. Ihan hirveästi osake ei romahtanut, eli uskoa firman selviytymiseen ilman talvivaaroja näyttää vielä olevan.

Muuten en oo kuin lähinnä pääuutisia (suurien kurssimuutosten syitä) seurannut. Ilkan tulos oli tylsä ja semisti pettymys, kun sieltä ei mitään konkreettista tullut miten rahat investoitaisiin tuottavasti. Nordean päätös osingon leikkauksesta oli odotettu, mutta julkistettuna pienentää osakkeen heiluntaikkunaa, Citycon lievä pettymys ja Altia tulee torstaina (Lehto myös, mutta perinteiseen tapaan tuloksen karmeus on jo tiedossa).

Reissussa hommat eivät edenneet oikein yhtään. Tarkoitus oli levätä + vähän pudottaa painoa (enemmän viiniä, mutta myös paljon enemmän liikkumista) + tehdä essee. Noista mikään ei mennyt päätyyn, reissu sentään oli kohtuullisen edullinen kun menolennot maksoin Norwegianin pisteillä ja paluulennon sain suorana fb-ryhmästä 120 eurolla, pari laukkuakin sisältyi joten ostin sitten Lidlistä 20 euron rinkan ja täytin sen viinalla. Sain kans slotit pyöriteltyä ja sieltä kilon plussaa, ei tarvinnut Nordnetin tililtä kotiutella vaikka luottokorttilainat meni maksuun. Takkiin tuli tosin vähän vedoissa kun yksi arbitraasiyritys kosahti ja siitä lisävarianssin ottaminen kostautui.

Nyt onkin sit essee rästissä ja muut hommat puskee päälle. Kohta saa onneksi Hanko Sushia ja sisällä on lämmin, lisäpatterit pistin päälle. Pieni panostus reissuflunssan nitistämiseksi.

Pokeripuolelta on vituttanut hyvien valueiden missaaminen, kun en ole ehtinyt pelata. Menossa tosi hyviä turnauspromoja, joista olisi suhteellisen helpolla voinut saada 3-4 viikon pelaamisella tukevan 5-figs tuloksen mutta nyt pitää yrittää keskittyä opintoihin. Ja ensi syksynä MPN-verkkoa ei enää ole, ja nettipokerin taivaalla on rumia myrskypilviä joten usko tulevaisuuteen on jatkuvasti entistä heikompi. Olisipa pelikassaa riittävästi ja optio siirtyä sijoituspeleihin täysipäiväisesti.

0
0
7.11.2019 - 18:08 #28938

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Nordnetistä ja osakesäästötilistä

Kuten kaikki Sijoitustiedon lukijat varmaan tietävät: uusi Nordnetin käyttöliittymä on susi ja karmea huononnus aiempaan. Eikä tilannetta paranna jatkuvat pätkimiset ja ongelmat. Superluotto (ja pieneltä osin mukavat tapahtumat) ja aiemmin järjestelmän toimivuus on ollut käytännössä se liima joka on pitänyt minut suhteellisen tiukasti Nordnetin asiakkaana vaikka hinnoittelu ei muuten olekaan houkuttelevimmasta päästä. Osakesäästötili saattaa pistää minut siirtämään pääosan kaupankäynnistä muualle ja jättämään lähinnä superrahastot ja ETF:t Nordnetin murheeksi.

Kakkostilin yksittäisten osakkeiden (ja listaamattomien ostoon, mikä ei ole vielä toteutunut) loin Nordeaan missä minulla on asuntolaina ja käyttötili. Sielläkin on ollut omat ongelmansa, mutta pätkimiset ja huoltotyöt on pääosin ajoitettu pörssin aukioloaikojen ulkopuolelle. Myös Danske Bank hyvine liittymisetuineen on harkinnassa. Tärkeintä tässä on toimivuus ja käyttöliittymä.

Osakesäästötiliin ei ole siis mahdollistaa liittää Superluottoa eikä siellä oleva pääoma lisää myöskään muuten luottolimiittiä. Se heikentää merkittävästi tilin luomisen vetovoimaa Nordnetiin omalta osaltani. Nordnet vielä pisti kohtuullisen kovat kulut sen siirtämisestä, joten harkitsen vahvasti osakesäästötilin perustamista esimerkiksi Nordeaan missä myös pienten kokeellisten kauppojen tekeminen olisi kulujen puolesta mahdollista.

Muutenkin olen vähän kahden vaiheilla miten teen osakesäästötilin kautta. Todennäköisesti perustan sen vuoden alkupuolella, ja vähitellen kerrytän sinne pääomaa kun luovun nykyisistä omistuksistani. Seuraavan vajaan vuoden aikana kun opiskelen ja kesällä lomailen niin pääoma ei todennäköisesti lisäänny säästämällä.

Tarkoituksena on luoda "eläkesäästötili" joka toimii viimeisenä puskurina ja muuten mahdollisen vanhuuden turvana. 50k * 1,1 ^ 10 joka voisi olla tavoitteena tekisi 872000 euroa ja risat 30 vuodessa. Toki inflaatio pitää huomioida, joka normaalitilanteessa syö puolet ostovoimasta 30-40 vuoden aikana joten ostovoimakorjattuna tuo lienisi vajaat puoli miljoonaa euroa. Ihan kohtuullinen eläkesäästö, muut massit voi sitten hummailla menemään jos tekee mieli.

0
0
8.11.2019 - 17:50 #28966

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tein isommat veromyynnit Lehdosta nyt: 1200 kpl á 2,188. Käytännössä meni siis kolmannes kalliita 8 euron ja 4 euron pintaan ostettuja fifo-periaatteella. Melkein 5k verovähennyksiin, eli veroja tulee maksettavaksi 1,5k vähemmän mikä on jo suhteellisen merkittävä summa. Mainittakoon että koko positioni oli Lehdosta 41% tappiolla ennen myyntejä.

Ostan takaisin jos kurssin euforia päättyy, ja kun jäljellä on edelleen 2300 kpl niin en nyt ihan revi pöksyjäni jos nousu jatkuu tällä salkulla. Uskon kuitenkin että on todennäköisempää että jossain kohtaa veromyyntejä vielä näkyy eikä kaikki ole eroon hankkiutuneet osakkeesta. Kolmas neljännes oli kuitenkin karmea, ja vaikka kassaa on vielä jäljellä niin yksikin isompi finanssipomppu matkalla huutaa antia.

Toisaalta uskon edelleen että nousunvaraa on huimasti ja käänne on todennäköinen kun saavat palettinsa kuntoon. Ehkä 33-33-33 kuitenkin sille että käännettä ei tule, käänne tulee annin jälkeen tai että käänne tulee ilman antia / kalliita hybridiä tms.

0
0
13.11.2019 - 12:55 #29074

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Nordnetin Superluottouudistus tarkoittaa että pitää vissiin ainakin muutama kilo jotain realisoida / siirrellä kaiken muun häslingin lisäksi, ettei kultaluotolta tipahdeta hopealuotolle neljän viikon päästä. Kuitenkin 25k luotollakin 0,99% -> 2,49% ero sellaiset runsaat 30€/kk mikä tyhmä maksaa jos ei oo pakko.

Ja tänään toki salkussa tultu alas 1,5% about kun ne mitä olisi voinut harkita tuli alas. Noh, pitkähkö nousu oli takana ja ihan hyvissä ollaan ja Ilkan osingot tuli tilille. Lisäksi oli jo vähän aiemmin tullut tosiaan kevenneltyä, muuten olisi ollut paljon isompi kevennysurakka.

Tää muutos yhdessä heikon kassavirran kanssa todennäköisesti tarkoittaa etten avaa osakesäästötiliä heti vuoden alusta. Eipä siinä hirveästi häviä vaikka puoli vuotta myöhästyy ekasta skabasta. Pitää tosin koittaa tätä 1,5k€/kk jauhamista jatkaa kasinolta ja koittaa saada kierrätettyä niin ettei pelitileillä ole ihan niin paljon kuin nyt on että ei tarvii alkaa myydä turhaan sijoituksia pois.

0
0
18.11.2019 - 18:22 #29144

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Minimit merkitty Fodeliaa. En jaksanut alkaa tässä väsyneenä ja puolikuntoisena tutkia kun anti on niin helvetin pieni, joten liityn mukaan. Real Snacksin tuotteet ovat oman näppituntuman perusteella olleet hyviä.

Oon ollut vähän kipeänä. Ja viime viikolla sain aikaan 20+ sivua mielestäni heikkotasoista tekstiä, mutta kun pakko oli saada kaksi opintohommaakasaan puolikuntoisena niin tein ne sitten loppuun. Mainittakoon että Goldsworthyn kirjoittama Caesarin elämänkerta on ihan mielenkiintoinen ja Machiavellin Ruhtinas parasta filosofiaa jota suosittelen kaikille yhteiskunnasta ja valtapolitiikasta kiinnostuneille. Sen sijaan Thomas Moren Utopia olisi uponnut paremmin ilman kiirettä ja itseluotua pakkoa esseen kirjoittamisen osalta.

Jotain positiivistakin tähän melkoisen kurjien uutisten vuoteen (Nordnetin superluoton uudistumisesta lisää joskus toiste). Löytyi sellainen app kuin Wynn Slots, missä leikkirahalla pelatessa voi grindata gemejä ja vip-leveleitä ja grindata ainakin nykyehdoilla suhteellisen anteliaalla tahdilla öitä viiden tähden hotellissa jonka hinnat ovat luokkaa 250-400 dollaria yöltä. Pari kaveria houkuttelin mukaan myös, ja pyrkimyksenä on ensi vuoden Vegasin reissulle grindata (lähes) koko majoitus sitä kautta.

Olin Vegasissa kuukauden kesällä 2014 ja tykkäsin kovasti. Sen jälkeen stripin hotellien hinnat ovat luokkaa kaksinkertaistuneet, lentojen saatavuus tuntuu heikentyneen ja dollarin kurssi noussut 20+ prosenttia, joten hintatietoisena ovat jääneet reissut väliin. Vaikka pääsuunnitelmana on lomareissu, niin taloudelliselta puolelta yhdistelmä kalliit lennot + kalliit hotellit + veronalaiset voitot ovat aina olleet hankala yhdistelmä, pokeriturnauksilla tai ilman.

Eliminoi keskimmäinen kuluerä ja diili on paljon potentiaalisempi, etenkin kun suunnitelmissa on pitempi reissu ja mikäli saan opinnot pakettiin niin mikään ei sitä estä. Olen vihannut käkkyä, mutta live-pelien osalta viha saattaa jtuontaa enemmän kotimaisesta livepokerin tarjonnan surkeudesta, tarjoilun kehnoudesta ja jonotuksen vihaamisesta. Ja onhan Vegasissa tarjolla turnauksia ympäri vuoden. Jos ja kun ei ole muita ansiotuloja, niin 14 000 euroon asti tulotkin ovat verovapaita.

Reissun ajankohtaa en ole lyönyt lukkoon, mutta todennäköisin aika on joko kesä-heinäkuussa kun (toivottavasti) olen saannut opinnot pakettiin tai vaihtoehtoisesti lokakuussa, jolloin Vegasissa on edelleen hyvät kelit, houkuttelevia nettiturnaussarjoja ei pitäisi olla hirveästi ja Suomessa aika kauheat kelit.

0
0
25.11.2019 - 14:56 #29262

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Cashflow negative

Opinnot ja vähäiset pokerit (=työt) jotka nekin menneet pääosin puihin on pistäneet sijoitukset suurelta osin tauolle. Kasinot ovat jauhaneet sen verran tasaista tulosta, että ne ovat kattaneet pääosan juoksevista menoista. Mutta asunnon lyhennyksiinkin menee massia ja osa varoista on sidottuna eri paikkoihin.

Toistaiseksi Nordnetissä talletukset ja nostot ovat olleet yhtä suuret (ja pieni osakeanti siihen päälle Nordnetin ulkopuolella), eli salkusta ei ole tarvinnut kotiuttaa varoja eikä ole ollut hirvittävää pakkoa myydä. Nyt tosin Nordnetin lainoitusasteen muutos pistää vähän painetta siihen.

Laskin että 10k pitää ainakin löytää. Osan luottokorttilainasta voi jättää aina kiertämään, puolet tuosta niiden lyhennystä ja puolet Nordnetin tilin täytettä / myyntejä. Voi olla vielä tehtävissä, mutta ensi vuoden puolella voi joutua joka tapauksessa realisoimaan jotain.

Dollareita ei myöskään tee mieli väännellä turhaan euroiksi, koska mm. Skrillin kulut valuutanvaihdosta ovat luokkaa 4 prosenttia suuntaansa eivätkä oikein vältettävissä. Mutta laiskaa rahaa on hieman saiteilla mitä voi optimoida. Kasinot ja vedonlyönnit sitovat kuitenkin jonkin verran pääomaa, samoin kun pokerit ellen sitten pistä niitä kunnolla tauolle. 

Turhan stressin ja vaivan välttämiseksi houkuttaisi kyl myydä jotain, mutta mikä salkussa ei ole erityisen hyvässä kurssissa vaikka kaikista Lehtolapsista huolimatta indeksin mukaiset +14% on taulussa. Mutta vuosihan lähti kuopasta. Helppo ratkaisu olisi sinänsä myydä loputkin kotimaiset superrahastot, nyt kun 20% raja ei enää ole niin kriittinen superluoton osalta.

First world problems.

0
0
27.11.2019 - 17:41 #29346

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Annista saadut 58 Fodeliaa myyty á 5,648. Määrä oli toki vähän pettymys, mutta ihan ok pikavoitto ilman sen suurempaa riskiä. Mahdollisesti joskus tulevaisuudessa paluu omistajaksi kun tämä unohtuu First North listalle ja hinta laskee.

0
0
5.12.2019 - 18:19 #29481

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Optomedin annin skippasin, mielestäni osakkeen arvostus ei anna hyvää risk-reward-suhdetta vaikka firma muuten ihan uskottava olikin. Pistin itselle muistutuksen tarkistaa 3 euron kurssiin.

Black Fridayna tuli hieman innostuttua, seurauksena kilo lisää kuopan täytettä. Koitan pelitileiltä saada kotiutettua niin paljon että säilytään kultaluotossa, ei ole mikään osake myyntihinnoissaan enkä halua lähteä riskillä realisoimaan voittoja vaikka kurssit keskimäärin todennäköisesti hieman laskevat koska verot realisoituvat joka tapauksessa. Pitäisi onnistua, joutuu tosin useammin pyörittelemään rahoja pelitileillä mutta se on ehkä hyvästä. Bonuksena maksettavat korot hieman laskevat aiemmasta.

Tänään aamupaino 85,0 kiloa, eli 5 kiloa on lähtenyt alusta. Tavoite säilyttää loppukuukausi tuossa painossa ja 2020 uudenvuodenpäivästä eteenpäin jatkaa. Huomenna ainoat opiskelijajärjestön vuosijuhlat tänä vuonna, niiden jatkot, sillikset huomenna ja vielä uudet bileet niin heti laitetaan haastetta, mutta välillä on syytä pitää myös hauskaa.

Opinnot sen sijaan eivät ole edenneet. Katsotaan ensi ja sitä seuraava viikko jos saataisiin vähän potkittua eteenpäin ja sitten keväälle 2020 jääkin melkoinen uurastus joka tapauksessa.

0
0
10.12.2019 - 08:58 #29515

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Siirrot hoidettu Nordnetin luottouudistusta silmällä pitäen ja tilillä riittävästi massia laskujen maksuun, nyt ei tarvitse raha-asioista välittää ennen uudenvuodenaattoa. Jos silloin on tarvetta (luottokorttilasku erääntyy) niin käydään hetki ennen hopealuotolla kuin aletaan myymään kun kaikki tekevät veromyyntejään ja dumpataan vuoden alussa tarvittaessa vaikka Suomen superrahastoja pihalle.

On ollut tosi kurja viikonloppu, ensin yksi näppäinvirhe maksoi purppuran: pistin vahingossa arbitraasivetoon 2x 1 voittamaan ja toki 1x2-kohteesta tuli oddsien perusteella alle 40 prosenttinen 2. Sitten onnistuin hajoittamaan ensimmäistä kertaa kännykän näytön (ihan pudottamalla, en tiltissä), onneksi sentään vanhan kännykän. Hommat ei kans ole edenneet oikein yhtään koko viikkona. 

Nämä taitavat olla oireita akuutista väsymyksestä, minkä olen huomannut viimeisten viikkojen aikana. Oikeastaan tämä on jatkunut jo todella pitkään, mutta ei sitä heti itse huomaa etenkin kun väsymyksestä on tainnut tulla uusi normi. Se on heijastunut myös siihen, että hommien lisäksi into tehdä muutakin on ollut vähäistä.

0
0
18.12.2019 - 18:19 #29715

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Kevensin 500 Nordeaa á 7,18. Pysyy salkun suurimpana omistuksella 3000 kappaleella, mutta saa vähän veromyyntejä + joko ammus talvirysähdykseen tai saan maksettua loppukuun luottokorttilaskut ilman hopealuottoa. Seuraava kevennys varmaan jossain kohtaa ennen kasia tai vaihtoehtoisesti lisäystä jos kurssi menee ~6,50 tasolle.

Tämä vuosi on ollut kyl väsymyksen riivaamaa puolitehoista suorittamista. Liian monta rautaa ollut tulessa, tai oikeastaan jonossa. Hommien priorisoiminen ei kanna loputtomiin, jos jono vain pitenee ja ne lisäävät päänsärkyä siellä taustalla. Luottamus omiin päätöksiin on ollut välillä ihan minimissä ja se on näkynyt myös sijoittamisessa: rohkeita päätöksiä ei ole uskaltanut tehdä kovin paljoa vaan on menty enimmäkseen "varmoihin kohteisiin". 

0
0
19.12.2019 - 13:29 #29730

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Ensimmäinen puhelinkusetusyritys

Tuli tänään puhelu 09-alkuisesta numerosta. Vastailin unenpöpperössä, välillä en sellaisiin numeroihin vastaa joita en tunnista koska harvoin sieltä mitään hyvää tulee vaan aggressiivinen puhelinmyyjä ja menee pasmat sekaisin. Tulikin englanninkielinen myyntipuhelu, mikä jo kielen suhteen nostattaa kysymysmerkkejä (tosin en sulje koska joskus on tullut kohtuullisia bonareita pokerisaiteilta). Melkein 20 min jaksoin paskaa kuunnella koska homma on sinänsä kiinnostavaa ja saa vähän 1st-line infoa miten nämä kusetukset käytännössä toimivat.

Oli muuten hyvin suunniteltu hoax, ei mikään perus-nigerialaiskirje. Suomalainen puhelinnumero, esitellyt nettisivut (99% todennäköisyydellä eivät heidän) valittu hyvin, 1st line soittaja siirsi soiton uskottavasti "sijoitusasiantuntijalle", juttelu sujui tehokkaasti ja keskustelua pystyi selvästi käymään asiakkaan kanssa hänen lähtökohdistaan + tietoakin oli jonkin verran taustalla. Tuputus oli A-luokkaa, ukko varmasti myisi Englannin tai USAn maaseudulla ylihintaisia imureita tms. roinaa emännille hyvällä prosentilla.

Itselläni toki soitti kelloja lupaus 100%-150% tuotoista 6 päivässä 10-15 minuutin työllä pelkän osakkeiden (tässä tapauksessa Amazonin) myynnin ja oston suhteen sillä perusteella että joulukaupoissa osakkeet nousee. Ja 149 alaista. Jos tämä nyt olisikin jossain fantasiamaailmassa totta ja 15+ vuotta mennyt hommat noin hyvin niin miksei ukko muka olisi jo valmiiksi miljardööri. 

Ilmeisesti casen tarkoitus oli saada uhri vähintään asentamaan Anycase, millä he voisivat kontrolloida toisen tietokonetta. Tarkoitus oli ilmeisesti muutenkin saada uhri tietokoneelle, että tämä onnistuu. Sillähän saisi kätevästi tehtyä vaikka mitä, etenkin jos uhri pelaisi nettipokeria ja sijoittelisi vähän suurempia rahoja.

Itselläni ei ole varsinaisesti julkinen numero, eikä tätä ole tullut ihan joka paikkaan jaettua - joten huijaussoitot ovat jääneet vähälle. En tiedä mistä ovat numeron poimineet vai ovatko jopa satunnaisesti lähteneet soittamaan (todennäköisimpänä pidän jonkin rahapelisivuston asiakastietoja) mutta selkeästi taustalla on yritystä.

Täältä foorumilta porukka todennäköisesti hoksaa jutun jujun, mutta siihen suureen osaan kansakunnasta joka äänestää mm. vihervasemmistoa, haaveilee lottovoitosta ja pitää sitä validina perusteena rikastumiselle tämä juttu uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Rahaa tuolla porukalla ei hirveästi toki keskimäärin ole, ja jos ne sitä jostain saa niin jonnekin ne myös menevät.

Kannattaa siis varovaisesti muistuttaa joulun alla omille hyväuskoisille / vähemmän taloudesta ymmärtäville sukulaisilleen että on varovainen näiden suhteen. Omat porukat eivät onneksi osaa englantia eivätkä juurikaan myös käyttää tietokoneita, joten näihin huijauksiin tuskin menevät ja tunkevat jatkossakin rahansa Veikkauksen kaltaisiin kotimaisiin huijauksiin.

0
0
29.12.2019 - 14:07 #29824

Laskupäivä

-34
Liittynyt:
8.3.2016
Viestejä:
110

Mulle soittavat muutaman kerran vuodessa. Työn puolesta vastaan kaikkiin numeroihin ja itsekin olen näille vekkuleille päätä pyöritellyt. 
 

Edellinen noin 25wee naissoittaja halusi että menisin tietokoneelle katsomaan heidän nettisivujaan. En ole näiden säätäjien kanssa 2 minuuttia pidempään jutella. Erittäin sukkelana ja kohteliaana ovat puhelua lopettamassakin, kun tajuavat että nyt ei etene.

 

Harmittaa että haittaa luotettavien tahojen puhelinmyyntiyyötä kun näitä koijareita on linjoilla. Näiltä kun ei vastikkeeksi saa edes pölynimuria tai 80% palautusta.

0
0
1.1.2020 - 22:29 #29918

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Vuosi 2019 (varoitus: TL;DR)

Muuten kurjan vuoden positiivisena puolena sijoitukset menivät ihan hyvin. Olen tyytyväinen tulokseen, mutta en siihen toimintaan millä se saavutettiin. 

Jätin luvut tohon, koska matematiikkaa osaavat lukijat osaavat salkun koon arvata mutenkin ja luvut antavat kuvaa suoraan sijoitusten kokoluokasta ja millä vivulla mennään (kotiutin 4,5k vuoden lopussa).

Muut pääomaan liittyvät tulot ovat joitain tuhansia euroja, joten verojen ja korkomenojen jälkeen ennen asunnon arvonnousun (ja vuokraedun) huomiointia pääomatulot olivat vuodelta 2019 kokoluokkaa 20k€.

Suurin ongelma on ollut päätöksentekokyvyn puute. Esimerkkinä ajattelin sijoittaa Fondiaan syyskuussa kun firma ilmoitti aloittavansa omien osakkeiden ostot (taisi olla palkkio-ohjelmaan). Järkeilin että 8 euron hinnalla tuo varmasti puolustaisi tai nostaisi kurssia, ja huolimatta heikosta luotosta johtoon niin firma on edelleen potentiaalinen sijoituskohde. No jäi sitten tekemättä syystä tai toisesta, varmaan halusin jättää padin johonkin "parempaan saumaan".

Henkisesti on vain niin paljon helpompi olla parvikalana ostamassa jotain Nordeaa kuin tehdä omia ratkaisuja small cap- tai first north-firmojen suhteen. Taustalla on ollut hommien kasaantumista ja uupumista. 

Kämpän arvo on hinta-arvioiden perusteella noussut runsaassa kahdessa vuodessa yli 10 prosenttia, ostohinnasta 215k€ -> 240k€. Velka lyhenee tarkoituksella hitaasti ja suhteessa vuokrahintaan maksamalla pelkät korot ja vastike "säästävät" 650 euroa kuukaudessa. 

Muut tulot

Pelien suhteen vuosi oli karmea. Tässä vuoden tulokset:

Pokerit menivät huonoiten koko vuosikymmenellä tuloksen suhteen, tosin osin ymmärrettävää koska pienen pelimäärän ja promootioiden vuoksi tuloksen varianssi oli normaalia isompaa (tavallisia grindipelejä tuli suhteellisen vähän). Tuntimäärä myös vuosikymmenen pienimmästä päästä jos ei pienin, mutta potentiaalia paljon isompaan tulokseen löytyi. Ei tänä vuonna, mutta eipä hävittykään peleihin rahaa.

Vedonlyönnin tuloksen tuhosi seitsemän arbitraasi-misclickiä jotka söivät yli puolet tuloksesta (ei muuten kannattaisi silmät ristissä tehdä tätä marginaalikohteisiin). 7/7 kertaa noissa tapauksissa 1X2-kohde osui juuri siihen kohtaan mikä jäi lyömättä. Kurja tuuri, mutta tulosta hieman korjasi joulukuun juoksu kun Suomen 5-1 voitto Ruotsista osui ilmaisvedoilla tuhannen euron arvoisesti. Positiivisena puolena: paljon on opittu ja tuosta kurjasta tuurista huolimatta tehtiin voittoa, eikä tähän etenkään alkuvuonna käytetty juuri aikaa. 

Kasinot oli ainoa ok-tulos tällä saralla. Joulukuu oli huonoin ja tuli vain muutama satanen voittoa: mutta jokainen kuukausi jäi siis voitolle. Kokonaistulos aivan kohtuullinen ja saavutettiin ilman mitään suuria voittoja (sama pokerin ja vedonlyönnin osalla).

Kokonaistulos noin 700 tunnin panostuksella siinä mielessä positiivinen että ei tuota ihan kaikilla duuneilla saisi kasaan. Etenkin kun suurimman osan vuodesta joko sairasteli ja oli uupunut.

Muitakin tuloja tuli jotain tonneja eri puroista. Koko vuoden tulot lienevät ~50 000 euroa jos asunnon arvonnousua ei lasketa.

Muu toiminta

Opinnoissa sain kasaan 35 opintopistettä (vuoden tavoitenopeus on ohjeellisesti 60 opintopistettä) pääosin työläämpiä kursseja. Suoritus pettymys, mutta edelleen: sairastelusta ja uupumuksesta huolimatta. Viimeinen 12 sivun essee ja 10 sivun sepustus olivat kirjaimellisesti työn ja tuskan takana, mutta mikä tärkeintä: sain suoritettua. 

Paino putosi elokuusta marraskuuhun sen 5 kiloa. Sekään ei ihan tavoitteiden mukaista, mutta mikä tärkeintä: oikeaan suuntaan. Uudenvuodenaaton perusteella paino ei ole siitä noussut (uudenvuodenpäivä onkin jo toinen tarina).

Pientä kämpän ja fiilisten uudelleenjärjestystä on tässä loppuvuosi suoritettu. Vähän kaikkea on tänä vuonna kokeiltu, mutta pääongelma tuntuu olevan hommien kasautumisessa ja paraskaan aikatauluttaminen ja suunnittelu ei auta ennen kuin sitä solmua on saatu ainakin vähän ratkaistua. 

Menot

Norwegianin luottokortin käyttö on tehnyt menojen seuraamisesta vähän helpompaa. Löysin tämän vähän aikaa sitten, tuo jako ei ole kovin tehokas ja esimerkiksi suoratoistopalvelut on käyttötavarapuolen alla, mutta kokonaisuudesta antaa kohtuullisen kuvan. Bonuksena luottokortin käytöstä lentopisteitä tuli tältäkin vuodelta noin 125 euron edestä eikä tarvitse massia pitää turhaan tilillä.

Noiden lisäksi menee kämpän vastikkeeseen, asuntolainan korkoihin, sähköön, vakuutuksiin, nettiin ja puhelimeen runsaat 300 euroa kuukaudessa ja satunnaisiin muihin menoihin ehkä noin 100 euroa kuussa. Käteistä ei ihan hirveästi nykyään mene, joten kokonaismenot taitavat jäädä alle 1700 euroon kuussa vuodelta 2019. Suunnilleen 20k€ siis, eli suhteessa tuloihin suhteellisen terveellä tasolla huonosta vuodesta huolimatta. En ole kyllä menoissa tänä vuonna ihan hirveästi kitsastellut ja on tullut ostettua uudet läppärit ja kännykät sekä kilon heräteostokset alennusmyynneistä, mutta summan pienuutta osin selittää reissujen vähyys.

Bonus: aiemmin mainitussa Wynn-slotissa sain kasaan parissa kuukaudessa ja yhdellä 30 tunnin grindilla kun yksi peli tarjosi hyviä palautuksia (pystyi pelaamaan pienemmällä panoksella ja nostamaan juuri ennen bonusta isoksi panokseksi). 120 euroa olen panostanut, mutta noilla gemeilla ja chipeilla ja VIP-taso kolmosella pitäisi saada suunnilleen 8000 dollarin edestä öitä Wynnissä Las Vegasissa. Tämähän ei siis ole rahaa enkä missään tapauksessa rahalla maksaisi 250-700 dollaria yöltä edes viiden tähden hotellista, mutta luksus kelpaa jos sitä saa halvemmalla kuin puoli-ilmaiseksi.

Vuosi on hyvä päättää onnistumiseen.

Slotista kiinnostuneet voivat lukea pelistä enemmän tuolta: http://pokeriblog.blogspot.com/2019/12/nopea-opas-wynn-slotsin-maailmaan.html

0
0
2.1.2020 - 12:07 #29930

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

2020

Ei merkittäviä taloudellisia tavoitteita. Pistin faboon että tärkein tavoite vuodelle 2020 on pitää hauskaa.

Jos siinä sivussa saadaan maisteri pakettiin ja painoa alas kesään mennessä 5 kiloa niin fine. Sijoituspuolella business as usual, kevennän varmaan salkkua jos hyviä saumoja siihen tulee. Mahdollisesti joutuu jonkin verran kotiuttamaan myös salkusta varoja jos menee ihan laiskotteluksi, mutta menoja ei ole tarkoitus nostaa tappiin.

Jos saisi uupumuksen pois ja luoton omaan tekemiseen + tehokkaan päätöksentekokyvyn nappiin niin 2021 voisi taas katsoa jotain kunnon grindaamisen arvoista.

0
0
2.1.2020 - 12:47 #29931

lee2sos

+32
Liittynyt:
5.9.2019
Viestejä:
36

Minullekin vuosi 2019 oli pienoista uupumuksen aikaa. Sattumalta myös opiskeluiden ja sijoituksien kannalta vähän saman tyyppisessä tilanteessa / elämänvaiheessa kuin sinä.

Itse en ollut oikein kunnolla tunnistanut uupumustani, vaikka melko kovaa tahtia oli painettu muutama viimeinen vuosi ja olinkin ajatellut, että kunhan tässä pääsee muutaman viikon lomalle ja nukuttua univelat pois niin hommat taas maistuvat vanhaan hyvään malliin - no eihän se sillä tavalla mennyt. Lomien jälkeen tuntui aina ihan yhtä väsyneeltä ja hommat vitutti kuin pahimpana maanantaina vaikka tekeminen on ollut omia mielenkiinnon kohteita. 

Itse olen aina ollut vähän FOMO-tyyppiä mentaliteetiltani, eli jos et seuraa pörssikursseja jää euroja pöydälle, opinnoissa juna puksuttaa ohi ja työnantajat arvostavat kovaa tekijää. Toisaalta tämä on totta, mutta jos näitä asioita ei jaksa tehdä kunnolla on äkkiä melkein ihan sama olla tekemättä niitä ollenkaan. Mieluummin sijoittaa indeksiin, kuin hunosti itse valikoiden ja yliopistossa olisi hyvä keskittyä enemmän kuin peruskoulun ruotsin tunnilla, jotta siitä jää jotain käteen.

Onneksi minulla on ollut loppuvuodesta mahdollisuus (ja mahdollisuuden lisäksi halua) rauhoittua ja irroittautua arjen oravanpyörästä eikä ole ollut pakko painaa esimerkiksi töitä tai opiskeluita akuutin toimeentulon vuoksi. Olen koko vuoden jälkimmäisen puoliskon ottanut äärimmäisen rauhallisesti. Tavallaan olen yrittänyt hyväksyä omalle suorittajaluonteelleni sen, että nyt on pakko rauhoittua jotta paukut riittää seuraavaan lähtöön, ja myös hyväksymään omien voimieni rajallisuuden. Kroppa kuntoon, unirytmi kuntoon ja pitkää lepoa - kyllä se palo taas tehdä hommia tulee sieltä kun on perustukset kunnossa. Erityisesti unirytmi on mulle aikamoinen akilleenkantapää ja valvominen viikonloppuna haukkaa melkein maanantain ja tiistain pois, kun pääkoppa pelittää jossain puolessa välissä sieltä missä sen haluaisi olevan. Jotkut kavereistani tuntuu olevan lähes immuuneja valvomiselle, mutta minä en!

Ehkä itse olen ehkä ottanut reilustikin aikaa tähän asian käsittelyyn ja lyhyemmälläkin tauolla olisi ehkä pärjännyt. En ole kuitenkaan halunnut hötkyillä tämän asian kanssa ja pieni sapattivapaa on tullut tarpeeseen. Parempi hoitaa nämä asiat parikymppisenä kuntoon kuin vetää slaagit viisikymppisenä.

Tsemppiä myös vuoteen 2020 kaiken kanssa ja kiitos blogin päivittelystä!

0
0
7.1.2020 - 17:52 #30032

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Vuodet ekat kaupat kuin myin Ilkkaa 1186 kpl (jäi 4000 kpl) á 3,66.

Halpaahan tuo on edelleen taseeseen verrattuna, mutta pienennän vähän vipua kun laitoin myös puolet Suomen superrahastoista myyntiin (noin 4k€). Ilkka pysyy edelleen top5 suurimpana sijoituksena, eli en nyt kokonaan ole luopumassa. Jos jotain löytyy edullisesti niin nyt taas pystyy ostamaan. Esimerkiksi Telia ei ole kovin kaukana ostohinnoista.

0
0
9.1.2020 - 14:49 #30088

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Tänään vielä myyty annista tulleet 131 kpl Relaisia á 8,87. Vähän konsolidaatiota salkkuun kun saa kohtuullisen hinnan näistä pikkuomistuksista.

0
0
25.1.2020 - 23:15 #30440

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

On ollut melkoisen hidas vuodenalku. Ekat pari viikkoa meni aika koomaillessa, opintojen launchatessa päästiin jopa ensimmäistä kertaa uimahalliin sitten uuteen kämppään muuton. Itäkeskuksen uimahalli oli hinta-laatu-suhteeltaan ihan hyvä, tosin kolmella eurolla vaatimustasokaan ei ole huiman korkealla. Tällä viikolla on sitten vähän sairasteltu ja valitettavasti kandia tai gradua ei ole saatu eteenpäin eikä ole tullut käytyä edes uimassa.

Painonpudotuskaan ei ole vielä oikein edennyt, tavoite on vetää 5x päivää jolloin max. 1700 kalorit ja kahtena vapaammin ja liikkumista 4000-5000 askelta per päivä ja jos kerran viikossa saisi vaikka käytyä uimassa niin olisi jees.

Paikan tiedekunnan alakerrasta sain kevääksi, siellä pitäisi olla kaappi ja työtilaa käytössä ympäri vuorokauden (Kaisaniemessä, joten sijainti on ihan hyvä). En enää usko että saan papereita oikein mitenkään kesäksi, mutta jos saan nuo muut tehtyä ja raakaversion gradusta niin voi sitten yrittää syksyksi. 18.5 kuitenkin deadline ja siinä kohtaa hommat poikki, Vegasiin varmaan kesäkuussa.

Osakkeet nousseet sen runsaat 3% mikä lienee aika lähellä indeksiä. Alustavasti ilmoittauduin Mustin ja Mirrin infotilaisuuteen, mutta isoja muuveja tuskin tulee keväällä tehtyä ja lähinnä tulee uutisia ja foorumia luettua ja harvakseltaan kauppaa käytyä. Koitan myös ainakin tärkeimmät osavuosikatsaukset saada luettua.

Alkuvuoden pokerit ovat vähäisyydessään menneet päin prinkkalaa. Vedot ihan kohtuullisesti ja kasinot hyvin (melkein +2k€). Tuli sieltä yksi melkein kilon osumakin. Jätin yhden nettiturnaussarjan väliin, joka valitettavasti järjestetään vikaa kertaa. Value olisi ollut hyvä, mutta 15 päivää putkeen ~19-03 kohtuullisen ison binin pelejä ei nyt oikein toiminut. 3.2 alkaisi toinen, pienemmät sisäänostot ja parempi aika (pelit yleensä 21-01) joka houkuttaisi, mutta pelaan sen vain jos saan rästistä kandin tehtyä alta pois.

Laivalla tuli halpojen viinojen hakemisen lisäksi harrastettua reaalisijoittamista:

Tänne voi myös kirjoittaa että ihan koru tuo on ja hintaa oli alennusten jälkeen 266€. Miellytti silmää ja on kertaluonteinen kulu, joten pidän ihan hyväksyttävänä menona kunhan ei tule tavaksi. Edellinen rannekello on jostain 1990-luvulta ajalta ennen omaa kännykkää.

En edes ole vielä jaksanut selvittää miten tuon saisi oikeaan aikaan ja olen kaikessa teknisessä (ei tieto-) niin käsi ettei mikään ihme. Tekniset työt nyt oli jo peruskoulussa eniten perseestä ollut aine kunnes sen korvasi pakkoruotsi.

Sen takia olenkin elämässä pyrkinyt keskittymään niihin asioihin missä olen hyvä ja mistä pidän. 

0
0
26.1.2020 - 14:25 #30449

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

"Muotikelloilla" eli vaatemerkkien kelloilla ei juurikaan jälleenmyyntiarvoa ole eikä ainakaan nousupotentiaalia hinnassa (joitakin harvoja poikkeuksia löytyy), mutta tuskinpa tuo mikään oikea reaalisijoitus olikaan vaan mieliteko cool

0
0
26.1.2020 - 19:04 #30465

il Pirata

+54
Liittynyt:
10.11.2018
Viestejä:
20

Aika kovaa tulosta olet kasinobonuksista onnistunut tekemään. Itse olen jonkinverran vedonlyöntibonuksia suorittanut ja niistä on suuruusluokkaa 2,5 k€ voittoa jäänyt. Parhaat bonukset alkaa olla niistä suoritettu, ja raha kun aina kiinnostaa, niin pitänee itsekin katseita suunnata slottien suuntaan.

Perehdyin muutamien sivustojen bonusehtoihin, ja jäi vaikutelma, että kovasti yrittävät karkottaa bonushuoria. Esim. Ahti Games:

"44. Pidätämme oikeuden tarkistaa tilitietoja ja lokit aika ajoin, mistä syystä tahansa. Jos sellaisessa tarkastuksessa selviää, että asiakas osallistuu sääntöjenvastaiseen pelaamiseen, jonka oman harkintamme perusteella katsomme olevan väärinkäyttöä, pidätämme oikeuden peruuttaa asiakkaan oikeuden saada tarjous.

50. Tarjoukset ja bonukset ovat olemassa arvokkaiden pelaajiamme palkitsemiseksi – Meillä on nollatoleranssikäytäntö bonusväärinkäyttöön ja vilpilliseen toimintaan. Pidätämme oikeuden estää bonukset miltä tahansa pelaajalta, jonka katsotaan käyttävän väärin tarjouksiamme. Jos vilpillistä toimintaa tai väärinkäyttöä epäillään, pidätämme oikeuden bonuksien ja voittojen poistamiseen tililtä.

51. Reilu peli tarkoittaa tallettamista tarkoituksena pelata / riskeerata varat jotka talletit.

52. Bonukset/ilmaiskierrosten voitot ovat osa reilua peliä. Kuka tahansa pelaaja, joka ottaa osaa tällaisiin tarjouksiin ja yrittää kotiuttaa rahat noudattamatta reilua peliä, menettää voittonsa, ja häntä estetään ottamasta osaa tuleviin tarjouksiin. "

Näistä ehdoista tulkitsen, että jos on pelaamisen lähtökohtana tarkoitus jäädä peleistä voitolle, niin se on kiellettyä.

Osaatko slottiammattilaisena sanoa, että onko nämä lähinnä vaan bonushaukkojen pelottelua vai tuleeko useinkin ongelmia (laitetaan tili jäihin, estetään kotiutus etc.)?

Lisäksi kiinnostaisi tietää, mistä etsit noita hyviä bonuksia matalalla kierrätyksellä? Suurin osa näyttää vaativan 35x tai ylikin kiertoa. Hurjalta tuntuu, että olet noin 15k € edestä onnistunut löytämään tästä parempia bonuksia. yes

 

0
0
27.1.2020 - 00:33 #30480

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Jos shadysaitit alkavat joukolla karkottaa pelaajia ja takavarikoimaan varoja niin siitä alkaa kyllä pelaajien keskuudessa kellot soimaan ja saitti menettää myös tuottavat asiakkaansa. Yleisempää tuntuu olevan urheiluvedonlyönnin tyyliin rajoittaa bonuksia voittaville pelaajille, mutta sitäkään ei näy kovin paljoa. 888 sain bonusbännit muutama vuosi sitten kun grindasin niiden bonuksista 25k, mutta voin edelleen pelata pokeria / kasinoa / vedonlyöntiä siellä. 

Noita perinteisiä 35x kierrätyksen bonareita en pelaa juuri yhtään. Eri saiteilta löytyy erilaisia bonareita mistä jää keskimäärin voitolle, ja kun nuo voitot jakautuvat monelle saitille niin yhden saitin osuma jää maltilliseksi. Myös kun pelaan useilla saiteilla pokeria ja vedonlyöntiä jos se on mahdollista niin en ole ihan pelkkä bonushaukka. Lisäksi talletukset tulee aina kierrätettyä noilla normikasinoilla ja ehtojen mukaan mentyä muuten, niin ei tule yleensä ongelmia. Jos koittaa ottaa tyyliin talletuksella bonuskierrokset ja sit on pelaamassa mustaa + punaista + nollaa rullassa kierrätykseen niin sit tulee helposti ongelmia ja se on usein ehdoissa kielletty.

Veikkaan että bonushaukat eivät ole usein loppujen lopuksi halukkaita pelaamaan joka päivä ja "grindaamaan tulosta" vaan havittelevat pikavoittoja. Kasinot menettäisivät enemmän yrittäessään tilkitä aukot kuin suosiolla antamalla pienet profitit meikäläisen kaltaiselle suhteellisen itsekurin omaavalle pelaajalle. Aika monella kuitenkin pelit jatkuvat sen jälkeen kun bonus on pelattu ja kasinohan siinä silloin jää voittajaksi.

Uppisunnuntai, kun jätin pokerit väliin ja kasinoilta yli parisataa hyvää. Mutta keskimäärin noista peleistä tulee päivittäin plussaa 30-50 euroa EV:n mukaan, ellei ole erittäin hyviä bonareita tarjolla. Niitäkin on välillä, ja jos perse kestää isomman varianssin bonuksia tai käyttää näihin enemmän aikaa niin tienata voi huomattavastikin enemmän. 

0
0
27.1.2020 - 03:07 #30484

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566
Longrun kirjoitti:

"Muotikelloilla" eli vaatemerkkien kelloilla ei juurikaan jälleenmyyntiarvoa ole eikä ainakaan nousupotentiaalia hinnassa (joitakin harvoja poikkeuksia löytyy), mutta tuskinpa tuo mikään oikea reaalisijoitus olikaan vaan mieliteko cool

Tämä. Olisin voinut laittaa "reaalisijoituksen" lainausmerkkeihin, mutta tekstistä varmaan monelle aukeni. Keskivertoihminen ajattelee "onpa turhan kallis kello, hirveätä ökyilyä" samalla maksaen enemmän vuodessa jostain urheilukanavatilauksesta jota käyttää ehkä pari kertaa kuussa. Tai hukkaa massit korkoineen Veikkauksen peleihin.

266 euroa on suunnilleen sama kuin mitä menee Spotifyn ja Netflixin tilaukseen vuodessa, eli ei paljoa. Kun jättää yhden turhan (edullisen) videopalvelutilauksen keskimäärin uusimatta niin parissa vuodessa on sillä maksettu. Enkä usko että uutta kelloa tarvitsee ostaa vuosikymmeneen.

Tällä hetkellä minulla ei ole itse asiassa voimassa Spotifyn lisäksi kuin Amazon Prime, missä vaikuttaisi olevan hyvä tarjonta jos jaksaa käyttää / löytää toimivan VPN:n. Suomen tarjonta on kyllä varsin heikkoa, vaikka The Man in the High Castle on ihan ok (heikkenee kyllä hyvän alun jälkeen). Twitchin takia tuo on ollut itsellä käytössä kun hintaa on vain kuusi euroa kuukaudessa, mutta nyt olen alkanut videopalveluakin käyttää.

0
0
27.1.2020 - 14:28 #30500

wincapitakimi

+47
Liittynyt:
19.10.2019
Viestejä:
19

Voitko vihjata esimerkki kasinobonarin näistä +EV bonareista? Näin kasinoita liikaa pelanneena ei oo ikinä tullu ees pieneen mieleen että joku kasinon tarjooma bonari vois olla pelaajalle +EV. Toki noi perus 100% (35x B) ensitalletusbonarit on aikalailla ainoot mitä tulee rämpytettyä

Hyvää settiä! PSivuilla seurannu sua jo vuosia. Nyt alko sijottaminen kiinnostaa ja oli ilo nähä et sul on blogi tääl

e: Jos olisit täysin tiedoton sijoittamisesta niin miten lähtisit liikkeelle? Onko vinkata jotain kirjaa vaikka mistä voisin oppia? Täällä lukenu kolumneja ja blogeja mutta aina menee paljon ohi

0
0
28.1.2020 - 04:12 #30529

Farseer

OP
+1992
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566

Yleensä ne on tyyliin joko "talleta X euroa, saat Y euron edestä ilmaiskierroksia ilman kierrätysvaatimusta" jolloin vain talletus pitää kierrättää tai "talleta ja pelaa X euroa (pelissä Y) niin saat Z euron edestä ilmaiskierroksia ilman kierrätysvaatimuksia" tai "pelaa X euron edestä pelissä Y niin saat Z euron edestä ilmaiskierroksia ilman kierrätysvaatimuksia".

Melkein kaikki promot 1-10 euron arvoisia, heikoimmat jätän usein väliin mutta kun noita ymppää riittävästi yhteen niin tulee ihan kiva sivutulo. Isomman riskin hakijoille löytyy välillä esimerkiksi cashback-bonuksia, joiden ehdot kannattaa lukea mutta esimerkiksi 20% cashback slottiin 50€ maksimitappiolla -> vedä 250€ kertapati ja saat ~40 euron +EV:n. Mutta varianssi ihan jäätävä, enkä suosittele kasinobonuksien grindausta muutenkaan jos on yhtään uhkapeliongelmaa ja itsekuri ei estä jatkamasta pelejä sen jälkeen kun palautusprosentti on pudonnut alle sadan.

Jos kiinnostavat kasinot, pokeri ja vedonlyönti enemmän niin meillä on Discord-kanava, siellä on aiheeseen perehtyneitä enemmän joilta voi kysyä asioista ja vielä enemmän idlaajia. Voi sielläkin yksärillä kysyä, mutta yksittäiseen kysymykseen saa helpommin vastauksen kun postaa suoraan sopivalle kanavalle. Julkiselle foorumille vähän laitan näistä tietoa vähemmän, koska tiedän että täälläkin pelifirmojen väkeä on lukemassa viestejä. Discord: https://discord.gg/2QjgfBq

Ja joskus oon twitchiin lähetellyt pokerin lisäksi kasinopelejä: https://www.twitch.tv/farseerfinland. Sieltä voi ottaa ideoita ja yksi kasinovideokin löytyy vielä historiasta: https://www.twitch.tv/videos/524972866

Sijoituskirjallisuuden osalta kannattaa keskittyä niihin asioihin jotka kiinnostavat ja mennä osaamisen mukaan. Saarion Miten sijoittaa pörssiosakkeisiin on ihan ok, Sijoitusguru-sarjaa en hirveästi aloittelevalle suosittele koska ne ovat tiukkaa asiaa: todella puisevia ja suuri osa sisällöstä menee ohi jos ei ole termistö ja perusasiat hallussa. Itse pidän taloushistoriaa myös mielenkiintoisena ja itse tykkään lukea artikkeleita / lyhyitä kirjoja etenkin Suomen taloushistorian käänteistä, lähihistoriasta ja kauempaa.

Aki saisi kirjoittaa tiiviin Sijoitustiedon sijoitusoppaan vähän samaan tyyliin kuin Pokerihuoneen pokerioppaan. Nerola tosin pitäisi saada tarkistamaan tekstin laatu ja muistuttamaan indeksisijoittamisen autuudesta.

0
0