Eurot poikimaan - miljonääriksi seitsemässä vuodessa

16.3.2019 - 10:57 #24673

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

__________ ei tunne sairaslomaa

Tai ainakaan palkallista sellaista. Omalta kohdalta tuohon voisi laittaa opiskelijan, pokerinpelaajan ja (pien)sijoittajan. Kai harrastepoliitikonkin, vaikka erosin sunnuntaina puolueen jäsenyydestä.

Voisi sanoa että parin viikon raskaamman luokan ruokamyrkytys Tallinnasta osui pahaan saumaan. Arvauskeskuksen päivystyksestä ei apuja saanut, onneksi on YTHS (tosin vain virka-aikoina ja aamukahdeksalta soittaessa). Harmi vain että nyt kestää pidempään myös toipuminen, mutta nyt alkaa olla jo suhteellisen selvillä vesillä antibioottikuurin kääntyessä kohti loppuaan. 

Suunnitelmat rästitöistä eivät yllättäen edenneet. Sentään vältin yhden rästityön lisää kun kaikkein nihkeimpänä yönä juuri ennen deadlinea väsäsin 2000 sanaa paskaa virtuaaliselle paperille. Toisin kuin taiteessa, tuskasta ei synny hyvää esseetä. Aivan kauheata paskaa, varmaan huonoin essee minkä olen koskaan tehnyt mutta aihe on niin erikoinen (pokerisiirtolaisuus) ettei arvioijat sitä ehkä tajua. Ainakin se on tehty, ja kurssi ei ole pakollinen että aivan se ja sama tuleeko ykkönen vai vitonen.

Politiikassa iski jäävuori kylkeen pimeästä kuin Titanicille aikoinaan kun Katri Kulmuni oli käynyt antamassa varomattoman haastattelun (ilmeisesti oli johdatteleva kysymys mikä tulkittiin väärin) . Jäsenkortti lähti silppuriin mutta pidän avoimena mahdollisuuden että käytän omaa (ja todennäköisesti muutaman muun pelaajan) jäsenyyttä pelimerkkinä jos puolue ottaa tiukan kannan blokkeihin. Todella pienen arvon pelimerkki, mutta saattaa saada muutaman henkilön ajamaan asiaa pontevammin kun on edes jotain konkreettista voitettavaa. Olisi ollut paljon paremmat oddsit ajaa tämä maaliin jos ei olisi 1) ollut aivan helvetin kipeä ja 2) 12 tuntia avoimen kirjeen julkaisemisen jälkeen Sipilä olisi ryöstänyt näytöstä hajoittamalla hallituksen. Voin sanoa että nuo poliittiset tekstit eivät niihin upotetusta ajasta huolimatta olleet kovin hyvin kirjoitettuja.

Poliittinen taistelu ei ole vielä ohi. Mulle on tullut jonkin verran erilaisia yhteydenottoja näistä blogeista etenkin tuttujen poliitikkojen taholta (16 vuodessa niitä ehtii tulla) ja toistaiseksi olen hieman keventänyt työtaakkaani jakamalla heille enemmän Akin tekstejä ja vastaamalla lähinnä tarkkoihin kysymyksiin kun oma poliittisen kirjoituksen muusani on ollut jossain ihan muualla. Koska helpoin reitti eli virheen myöntäminen ja korjaaminen ei näytä tapahtuvan, niin Keskustan puoluehallituksessa saattaa tulla vielä pieni taistelu tästä asiasta. Tähänkään kun en erityisesti luota niin yksittäisiä pelimyönteisiä ehdokkaita pyrin kartoittamaan ainakin yhden joka vaalipiiristä. Tappio tulee todennäköisesti, mutta annetaan nyt Nummikoskelle vähän haastetta, nostetaan asiaa julkisuuteen ja aiheutetaan Veikkaukselle niin paljon vahinkoa kuin pystytään.

Se mikä tässä taistelussa vituttaa (kuten usein virkamiehiä vastaan taistellessa) on toisen osapuolen käyttäessä valekampaanjaansa hyvin palkattua työaikaansa. Nummikoskella on tässä ollut hyvin aikaa myös suunnitella sotasuunnitelmansa, vaikka vastustus on todennäköisesti ollut kovempaa kuin mitä hän (ja taustalla häärivä Kokoomuksen puoluetoimisto) on olettanut. Tukena on Antti Vesalan kaltaisia puolueen uskollisia palkkasotureita, jotka puhuvat mustan valkoiseksi ja pyrkivät hämmentämään tilannetta niin että puolue voi jälleen ajaa kaksilla rattailla esittäen toiseen suuntaan voimakkaasti Veikkauksen edunsaajien tavoitteita ajavaa "vastuullista" tahoa ja toiseen suuntaan väittää ettei puolueella ole mitään tekemistä kieltolakihankkeen kanssa. Jos joku luulee ettei tästä kieltolakihankkeesta ole Nummikoski konsultoinut puoluettaan on erittäin lapsellinen tai vailla poliittista ymmärrystä.

Tämä on muuten Kokoomukselta joka vaalien alla nähty näytös, vain aihe muuttuu. Ihmeen hyvin se silti koulutettuun kansaan ja moneen pokerinpelaajaan uppoaa, perusteena yleensä puolueen jäädessä kaksilla(toista rattailla) ajamisesta kiinni on "ei ole parempaakaan äänestettävää". Ja paskat, äänestäkää vaikka liberaaleja tai RKP:ta jossain kohtaa tai turha itkeä Kokoomuksen linjasta kun toimii kuin lammas matkalla teurastamolle. Lepomäen tai Rydmanin äänestäminen näissä vaaleissa on sama kuin antaisi äänensä Antero Vartialle (ei ehdolla näissä vaaleissa) ja sitä kautta Emma Karin politiikalle. Sanon kyllä että demokratia on syvältä.

Jos ei mitään muuta niin jotain hyvää: osakesalkku nousi perjantaina kuopastaan ja on PikkuPron sanoin ATH. Taitaa olla myös nettovarallisuus. Myös osakesäästötili meni läpi, se voidaan toki vielä kuopata jos punavihreät jytkyttää maan nurin.

Tästä ei kai voi nousta kuin ylöspäin, kun oletuksena on kaikkein pahin joka rintamalla. 

0
0
18.3.2019 - 15:21 #24718

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Back to business

Olen jonkin verran miettinyt osakkeiden ostojen ajankohtaa suhteessa osinkojen maksuun. Tässähän on periaatteessa kolme vaihtoehtoa:

1) Ostaa osake ennen osingon irtoamispäivää 

2) Ostaa osake osingon irtoamispäivän ja maksupäivän välillä

ja 

3) Ostaa osake osingon maksamisen jälkeen.

Osakkeen ostoa ennen osingon irtoamispäivää kannattavat seuraavat näkökannat: osinkojen verotuksen maltillisempi verokohtelu suhteessa luovutusvoittoihin ja ihmisten halukkuus ostaa (osingoilla) osaketta edullisempaan hintaan. Etenkin keskustelupalstoilla yleinen trendi ja fiilis tuntuu olevan että joko ostetaan osaketta "edullisesti" tai sitten nimenomaan osinkorahoilla. Kun osakkeiden määrä ei minnekään ilman osakeantia nouse niin keskimäärin osakkeiden kurssi toipuu osingon irtoamisesta. 

Osakkeen ostoa taas osakkeen osingon irtoamispäivän jälkeen tukee se, että ostetun osingon hintaan ei jää piilevää verosaamista. Sitä toki kompensoi osinkojen matalampi veroaste, mutta jos ikuiseen salkkuun on ostamassa osakkeita ilman aikomusta myydä (koskaan) niin 5% enemmän osakkeita voi lämmittää enemmän kuin verotetut osingot.

Näillä näkymin itse olisin ostamassa osaketta mieluiten ennen osingon irtoamista, mutta vaihtoehtoisesti tutkailisin ostospotteja osingon irtoamispäivän ja maksupäivän välillä. Osakkeiden myymistä taas ajoittaisin osingon maksamispäivään tai sen jälkeiseen aikaan. Toki osakkeiden hintojen liikkeet johtuvat monista muistakin syistä, mutta osingoilla on arvostukseen oma vaikutuksensa mitä ei mielestäni kannata unohtaa.

Mielipiteitä asiasta? Miten ite ajoitatte osakkeiden oston vai onko osingoilla mitään väliä?

Nappasin eilen yhden painonpudotuskurssin, 8 viikkoa kesto ja siitä ja alkamispäivästä moni varmaan sen voikin päätellä jos mainoksia on facebookin feediin tullut yhtään samaa tahtia. Olen itse aika skeptinen, mutta pahimmillaan menee vähän rahaa ja aikaa ja potentiaalinen upside olisi ihan hyvä + hommat myös luonnistuu helpommin kun on jotain ulkoista motivaatiota ja rahaa pelissä. Eilen myös onnistuin yhden turnauksen pelaamalla voittamaan sen ja lisätyn paketin Coolbet Openiin, joka saa sitten olla haasteen loppusota jos sinne asti mennään eli 8.5-12.5 Tallinnassa pelattavaan turnaukseen.

Nyt Nasdaqin Avoimien Ovien päivään ->

0
0
18.3.2019 - 17:42 #24720

Iku-Turso

+30
Liittynyt:
7.6.2018
Viestejä:
60
Farseer kirjoitti:

Osakkeen ostoa ennen osingon irtoamispäivää kannattavat seuraavat näkökannat: osinkojen verotuksen maltillisempi verokohtelu suhteessa luovutusvoittoihin

 

Tätä kohtaa en ihan osta. Jos oletetaan, että haluat saada saman määrän rahavirtaa joko osingoista tai omistuksia myymällä niin luovutusvoittoveroa maksat aina osinkoveroa vähemmän. Osinkovero kohdistuu koko pääomaan, mutta luovutusvoittoveroa maksat vain voitto-osuudesta. Luovutusvoittoveron maksimimäärä on 0,8*0,3=0,24 joka siis on pienempi kuin osinkovero 0,255.

yksinkertaistettu esimerkki, mutta ymmärtänet idean

0
0
18.3.2019 - 18:15 #24721

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

[quote=Iku-Turso]

Farseer kirjoitti:

Osakkeen ostoa ennen osingon irtoamispäivää kannattavat seuraavat näkökannat: osinkojen verotuksen maltillisempi verokohtelu suhteessa luovutusvoittoihin

 

Tätä kohtaa en ihan osta. Jos oletetaan, että haluat saada saman määrän rahavirtaa joko osingoista tai omistuksia myymällä niin luovutusvoittoveroa maksat aina osinkoveroa vähemmän. Osinkovero kohdistuu koko pääomaan, mutta luovutusvoittoveroa maksat vain voitto-osuudesta. Luovutusvoittoveron maksimimäärä on 0,8*0,3=0,24 joka siis on pienempi kuin osinkovero 0,255.

yksinkertaistettu esimerkki, mutta ymmärtänet idean

 

En nyt ihan ymmärrä. Luovutusvoitosta menee 30% (tai 34%) vero, ei 24%. Toki hankintameno-olettama voi tätä pienentää.

Ja jos tulee luovutustappiota niin se vähennetään voitoista. Käsittääkseni jos esimerkiksi ostaa osakkeen 10 eurolla osakkeesta josta irtoaa euron osinko ja myy 9 eurolla ja pääomatulot ovat alle 30k niin jäät voitolle 4,5 senttiä. Toki tuo menee tyyliin kaupankäyntikuluihin ja osakkeen arvo muuttuu yleensä jotain muuta kuin irronneen osingon verran eli ei ole ilmaista riskitöntä rahaa.

0
0
18.3.2019 - 18:57 #24722

Iku-Turso

+30
Liittynyt:
7.6.2018
Viestejä:
60

Mielestäni osinkoveroa ja luovutusvoittoveroa tulee verrata kassavirtaperusteisesti: Jos haluat sijoituksestasi kassavirtaa 10k, silloin verrataan 10k osinkoja vs. 10k kokonaismyyntiä. Siinä tapauksessa myyntivoittoverotus on aina kevyempi kuin osinkoverotus. Myyntivoitto on kaikissa tapauksissa korkeintaan 80 % myyntihinnasta, koska vähintään 20 % hankintameno-olettama on aina käytettävissä. Osinkojen verotettava osuus on tätä suurempi eli 85 %.

toisin ilmaistuna sama kuin edellä

Sijoitusten myynnistä maksat veroa myyntivoiton osuus x vero-%. Kun myyntivoitto on aina korkeintaan 80 % kokonaismyynnistä, se tarkoittaa että maksat veroa myynnistä korkeintaan:
- pienillä tuloilla (<30000) 80 % x 30 % = 24 %
- suurilla tuloilla (>30000) 80 % x 34 % = 27,2 %

Kummassakin tapauksessa vero on pienempi kuin vastaavasta osinkosummasta maksamasi vero

1-0,15*0,3=25,5 %
1-0,15*0,34=28,9 %

Lisäksi on tietysti huomioitava, että aika harvoin ollaan tilanteessa, jossa 20 % hankintameno-olettaman käyttö on kannattavaa, eli myyntivoiton osuus on useimmiten pienempi ja ero osinkoverotukseen suurempi.

0
0
18.3.2019 - 21:06 #24724

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Aah, ajattelet sitä noin. Itselle oman sijoitustoiminnan toistaiseksi kassavirta on lähinnä yksi hailee, tarkoitus on kasvattaa omaisuutta ja en näe lähiaikoina mitään pakottavia likviditeettikriisejä jotka pakottaisivat pistämään lypsävää lehmää lihoiksi pakon edessä (toki jos lehmästä riittävän hinnan saa niin lähtee toki).

Avoimien ovien päivä oli ihan mukava. Kun suuri osa firmoista on tosi outoja niin oppii paljon, mutta tässä paras ja huonoin esitys minkä näin:

Päivän lammas: Fondia

- Puuttui selkeä punainen lanka esityksestä ja uskottavasta firman tulevaisuudenskenaariosta

- Ei ollenkaan jämäkkyyttä ja uskottavuutta toimitusjohtajan esityksessä

- Puhutaan loistavasta ilmapiiristä, tuodaan esityksen halinallet-mentaliteetila kun samaan aikaan kaikki tietävät että firmassa on jotain pahasti vialla kuten https://www.talouselama.fi/uutiset/marianne-saarikko-janson-perusti-kas…

- Viimeiseltä vuodelta voisi kysyä esimerkiksi: Missä luvut? Missä näytöt? Missä visio?

Annista ostettu pikkumäärä osaketta on vielä ja ketuttaa kun en myynyt 15 eurolla. Firmalla olisi hyvä pohja rakentaa, mutta fokus on selkeästi hukassa ja johto ainakin TJ:n esityksen perusteella täysin ulapalla. Potentiaalia olisi, mutta vaikea nähdä sen täyteen hyödyntämiseen nykyjohdolla. Todella heikossa holdissa jatketaan.

Päivän suorittaja: Aallon Group (harkitsee listautumista)

- Tosi hyvähenkinen esitys

- Uskottava fokus, uskottavat kasvutavoitteet (uskon että ylitettävissä) ja hyvä tausta

- Helposti lähestyttävä TJ joka ei esittänyt tietävänsä kaikkea mutta hallitsi silti tärkeimmät asiat

- Ala defensiivinen ja se tuotiin hyvin esiin ja luvuilla pystyttiin perustelemaan

Vaikka firmalla onkin nykymuodossa lyhyt historia niin kasvuyrityksenä houkuttelee osallistumaan antiin, jos hinta on edes jotenkin järkevällä tasolla.

0
0
20.3.2019 - 19:28 #24781

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Potentiaalisia myyntispotteja / kevennystä olisi tarjolla kun salkku on muun indeksin ohessa noussut. Toistaiseksi vielä jättänyt keventämättä, mutta jos kurssit pysyy tällä tasolla tai nousevat niin tarkoitus on keventää muutakin kuin ruokavaliota.

IRL tuli tänään ruokakuurista lunta tupaan kun en kirjaimellisesti jaksanut herätä ja lähteä luennolle. Pudotin viikon kalenterista rästihommat ja koitan sen sijaan saada ruokavalion rullaamaan ja toivon että nämä oireet on ohimeneviä. Tänään kaupasta esimerkiksi pähkinöitä, oliiviöljyä, marjoja, kuituvalmistetta ja pupunruokaakin mutta toki myös kunnon lihaa ja kalaa tuli haettua kaupasta. Ruoanlaittoon menee kans paljon enemmän aikaa, kun aiemmin siihen on mennyt keskimäärin 5-10 minuuttia päivässä ja samoin kaupassakäyntiin ainakin nyt alkuun.

Kaikkea sitä tulee tehtyä, mutta toivotaan että saadaan kiloja pois kestävällä tavalla ja vaiva + kärsimys nyt palkitaan paremmalla fiiliksellä kesällä. Vkl on kans isoveljen viiskymppiset joten en pidä la-su osalta kalenterissa muuta kuin kassugrindaukset.

Kirjoja on tullut ostettua lisää ja yksi jopa on saatu lähes luettua tällä viikolla.

0
0
21.3.2019 - 10:53 #24788

El_Tiempo

+8
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
34
FinnishDGI kirjoitti:
Farseer kirjoitti:
FinnishDGI kirjoitti:
Farseer kirjoitti:

Nordnetissä listaamattomien säilytys on kallista, mutta joka kerran kun oon avannut Nordean nettipankin kysyäkseni listaamattomien säilytyspalvelujen hinnoittelusta niin niiden viestipalvelu on ollut epäkunnossa.

Nordeassa ei ole ainakaan tällä hetkellä lisämaksua listaamattomien säilytyksestä, menee samalla hinnalla listattujen kanssa. Säilytykseen jättö on myös ollut ilmainen. Säilytyksestä otto maksaa vissiin 14,11 € / osakelaji.

 

Kuulostaa hyvältä. Pitäisi tosiaan yhden listaamattoman firman osakkeita ostaa pieni määrä (varmaan privanetin kautta) pitkään holdiin, mutta ei houkuta maksaa 30€/vuosi pelkkiä kuluja Nordnettiin.

Siellähän on vissiin ilmainen säilytys jos tekee yhdenkin kaupan vuosineljänneksessä ja 1% katto kuluille, eli voi alkaa vaikka kerätä osake kerrallaan koko Helsingin pörssin osakekannan vaikka salkkuun niin saadaan edustusoikeus yhtiökokoukseen jos joskus tekee mieli lähteä.

Joo, Nordean säilytyshinnat menee juuri noin. 

Kannattaa muuten muistaa, että Osakesäästäjien keskusliiton jäsenet saa Privanetin välityspalkkiosta alennusta 25 % (minimi kuitenkin 30 €).

 

Osakesäästäjien keskusliiton jäsenille on myös listaamattomien osakkeiden säilytys ilmaista Nordnetissä.

0
0
24.3.2019 - 18:59 #24849

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Hyvä huomio Nordnetistä. Taidan silti hankkia nuo potentiaaliset listaamattomat osakkeet ennemmin Nordean tilille, koska ehtojen muuttaminen yhden yhdistyksen jäsenetujen osalta on yleensä helpompaa kuin koko pankin hinnaston muuttaminen. Ja jos Nordea pistää niille hintalapun niin sitten koko se tili mitä siellä siinä vaiheessa on Nordnetiin.

0
0
27.3.2019 - 20:45 #24944

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ajatuksia Aallon Groupin listautumisesta

Päätin lopulta kiireestä + ruokavaliosta johtuvasta väsymyksestä huolimatta käydä Aallon Groupin listautumisinfossa. 

Tarjoilut olivat mainiot ja sopivat myös ruokavalioon:

Ennen eventtiä tuskastelin hieman sen kanssa, että salkun keventämiset olivat jääneet, limiitistä suurin osa oli käytössä ja käyttötilin saldokin on aika pitkälle lukittu kuunvaihteen luottokorttilaskuihin. Mutta kun yleisöanti on todella pieni, instituutioanti lukittu pääosin ankkurisijoittajille ja suosio melko varmasti taattu niin en usko että merkintäannista tulee himaan paljoa yli 150 osaketta minkä yhtiö pyrkii takaamaan.

Firma itsessään on antihinnalla mielestäni no-brainer listautumiseen osallistumisen kannalta. Mutta pidemmän tähtäimen haasteita on tiedossa olevien lisäksi heikko likviditeetti, kun oletan ettei ankkurisijoittajana toimivat rahastot luovu omistuksistaan halvalla ja pääomistajat + henkilöstöanti on lukittu 365 / 180 päiväksi markkinoiden ulkopuolelle. Kun efektiivinen free float on lisäannista riippuen luokkaa 5%-10% (euroissa miljoona-kaksi) niin osakkeen likviditeetti on tuomittu todella kehnoksi, ja tästä tulee haasteita firman herättämän mielenkiinnon (asiakashankinta ja myös mahdollisuus yritysostoihin + vaikuttaa houkuttelevuuteen työnantajana) ja osakkeen arvostuksen suhteen.

Tästä syystä aion ottaa pikavoitot himaan jos firman arvostus nousee korkealle heti aluksi. Long hold on ihan validi vaihtoehto jos pomppua ei tulekaan, osakkeen arvostus on listahinnalla edullinen. Merkkaan varmaan 800-1000 osaketta kun sen verran saan helposti rahaa sivuun, odotan saavani keskimäärin tuollaisella merkinnällä 200-250. Suoraan minimimäärän merkitseminen olisi ihan vaihtoehto, säästyisi muutama euro superluoton koroissa.

3.4 on Sijoituskerhon tapahtuma Nordeassa, mutta muuten aion keskittyä nyt opintoihin. Ja ruokavalioon, vaikka siihen onkin nyt päästy kohtuullisesti kiinni. Kursseja seuraan, tiukkaa analyysia en aio tehdä mutta pyrin olemaan aktiivisempi etenkin isojen omistusten suhteen kun kurssit swingahtelee 10+%.

Hommat ovat menneet olosuhteisiin nähden varsin hyvin, mutta fakta on että 3,5 viikon päästä on tutkimuskurssin palautuksen deadline joka ei ole päässyt puusta pitkään ja kuuden viikon päästä julkisoikeuden tentti jonka läpimeno on epävarmaa ja sen feilausta auttaa vielä tentin tekeminen (todennäköisesti krapulassa) hotellihuoneessa Tallinnassa. Tuohon päälle noiden kurssien luennot + julkisoikeuden tehtävät ja historiallis-filosofinen kurssi kurssipäiväkirjoineen esitelmineen. Niin, ja lisäksi olisi kandi vielä palauttamatta rästihommista.

Jos saan nuo kaikki tehtyä ja menemään läpi + paino putoaa riittävästi niin taidan juhlistaa sitä parin viikon lomareissulla.

0
0
28.3.2019 - 16:55 #24973

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Pieni U-käännös kun Nordeaan aukesi mielestäni kohtuullisen hyvä ostopaikka osingonmaksupäivän aattona. Otin 700 kpl á 7,64 spekulatiivisena, ajatus myydä suhteellisen lähellä tuota osingonmaksun jälkeen. Nousee hetkellisesti isoimmaksi omistukseksi.

Seurauksena merkitsen Aallon Grouppia vähän vähemmän. Tässä kohtaa mielestäni parempi idea ottaa Nordeaa kuin arpoa monta Aallon Grouppia saa samalla rahalla (- lisääntynyt lainoitusarvo) * 0,4).

E: Mainittakoon että erittäin lyhyellä tähtäimellä salkku on ottanut jo kohtuullisesti osumaa kevätkaudesta vaikka osinkoja ei varsinaisesti ole irronnut kuin pikkuosinko Cityconista.

0
0
29.3.2019 - 20:02 #25019

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Päivän rangella huti meni se arvaus Nordeasta. Lopulta merkitsin 350 kpl Aallon Grouppia, eiköhän about sama määrä tule kuin olisi tullut 800 kipaleellakin.

Vähän orpo (ei Kokoomuksen Orpo, se olisi jo liian kauheaa) olo kun itse merkkaa noita määriä (ja potentiaalikin olisi lähinnä max 10x shottiin ilman isohkoa riskiä salkulle) ja heti tulee perässä palstan jättiläiset kertomaan omista merkinnöistään (tai potentiaalista). Vähän kuin kaveri tuuppasi puoli miljoonaa Mayweatherille niin perässä pistin alle sadasosan siitä eikä tuntunut siltä että olisi mitään kerrottavaa. Toki lähisuku ja 95+% tutuista olisi kauhistellut valtavien betsien kokoa. Siis tuota 4-figs summaa minkä itse pistin likoon.

Vähän sama pokerissa. Yksi kaveri jonka kanssa juteltiin kotimatkalla Aallon Groupin listautumisesittelystä kertoi myös pelaavansa satojen tuhansien dollarien turnauksissa. Arvelin heti hänen puhuvan prizepooleista, ja näinhän se olikin kun heti seuraavaan lauseeseen kertoi ettei yli kympin sisäänostoilla pelaa. Ihan fine, mutta toisaalta antaa hyvin kuvaa miten ihmisten puheissa vastaavasti liikevaihdot ja nettovoitot sekoittuvat. Tehkööt tutut miljoonien liikevaihtoja rakennusfirmoillaan ja muilla projekteillaan, enemmän massia mä oon omaan tassuon saanut naurettavan pienillä panoksilla vaikka isoja osumia ei ole mistään tullut.

Suomeksi: Voisiko se saatanan megavoitto silti jo vähitellen osua tänne? Kyllästynyt tähän grindaukseen.

0
0
29.3.2019 - 20:12 #25020

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Hitto kun missasin vielä osakeoston Nordean tilillä, oli merkattu kalenteriin mut missasin kun muistin tänään vain tuon Aallon. 6 euroa roskapönttöön eli säilytyskuluihin ei ole paljon, mutta tyhjästä vituttaa maksaa (tuolla saisi esimerkiksi paketin kengurupihvejä). Pitääkin ostella jotain heti alkuun huhtikuussa ettei toistu.

Katoin Pohjois-Amerikan toki vielä läpi mutta kauppaerät :(

0
0
31.3.2019 - 14:01 #25036

Longrun

+231
Liittynyt:
16.10.2018
Viestejä:
258

Kyllä Ameriikoistakin voi ostaa vaikka yhden osakkeen. Ei kai noilla kauppaerillä ole enää nykyään mitään merkitystä.

0
0
6.4.2019 - 20:40 #25145

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Sijoituskerhon tapahtuma Nordeassa oli onnistunut, samaten jatkot. Perinteiseen tapaan parasta sisältöä oli vapaa keskustelu.

86 kpl tuli merkinnästä Aallonia. En ajatellut tuon määrän takia maanantaina herätä kymmeneltä, mutta katsotaan nyt mitä noilla tehdään. Tuskin ostan lisää, koska oletan kurssin lähtevän selkeästi korkeammalta ja mieluusti hieman keventäisin osakepainoa.

Loppuviikko onkin taas kärvistelty yhdistelmällä "hommat on kasaantuneet" ja nyt ollaan vielä niin kipeinä ettei tule oikein mistään mitään. Ite hommat ovat pieniä, mutta pian alkavat myös isot deadlinet uhkaamaan. Aikataulu tyhjäksi ja panostus opintoihin, mutta toivottavasti nyt tämä sairastelu jää lyhyeksi. Joka tapauksessa pakko varata aikaa myös vapaa-ajalle, ja väsymystä aiheuttanut tiukka ruokavalio taitaa myös jäädä sivuun.

0
0
12.4.2019 - 19:10 #25249

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Oli aivan mahtavat iltatilaisuus eilen Nordnetin järjestämänä, esiintymässä vahvat kirjoittajat täältä Sijoitustiedosta. Kiitokset kutsusta, ilmeisesti muutenkin olisi tilaa ollut mutta olisin ainakin itse missannut. Kannatti mennä väsyneenäkin mestoille, vaikka hieman vähälle jäi sisällöllinen anti toisaalta 16-19 tunnin hereilläolon ja toisaalta sen vuoksi että molempien materiaalia on tullut luettua paljon jo täältä.

Loistavat tarjoilut ja hyvät tilat, ainoa kehitysehdotus on että loppuillasta 2x 45 min kalvosulkeiset + kysymyspatterit kerralla toimivat mielestäni heikommin kuin lyhyemmät ja fokunoituneet setit. Esimerkiksi 3x 20 min alustus + 10 min kyssäreille tietystä aiheeesta ja väliin tauot kun porukkaa oli sopivasti paikalla olisi toiminut paremmin iltaohjelmassa. Muutamia tuttujakin oli mestoilla, mutta paljon uusia kasvoja kun illan aiheena oli suhteellisen löyhästi treidaaminen.

Tämä viikko sijoitusrintamalla: Aallon Groupin hilut tosiaan myin annista ja eilen myin 1314 kpl (1,5k oli myynnissä) Ilkkaa á 4,03 kun vähennän salkun vipua. Edelleen yli 5k osaketta eli nyt salkun toiseksi suurin omistus. Tänään toki oli hieman noussut, mutta Akin sanoin "myytävää on vielä".

0
0
17.4.2019 - 11:01 #25330

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Sellaiset vaalit. Olisin mieluusti nähnyt Halla-ahon johtamassa hallitusneuvotteluita Rinteen (tai Orpon) sijaan, ja tulos on joka kannalta vähän kaksijakoinen. Ikävintä että Oulusta Kettusen Tuomas ei mennyt läpi, vaan putosi ensimmäisenä tiukan kisan jälkeen varaedustajaksi. Kärnä sentään meni läpi kirkkaasti ja muutama muu positiivinen yllätys, Keskustan tulos karmea mutta aika odotettu.

Lätkäisin ennen osinkodippiä ostetut Nordeat (700 kpl) myyntiin á 7,51. Ihan kiva pikkusumma uppia veivauksesta, mutta . Osinkojen ja näiden seurauksena velkavipu salkussa keventynyt, Nordea pysyy suurimpana omistuksena ja Ilkka + Citycon samaa luokkaa. Ei ihan hirveästi näillä kursseilla tee mieli veivata suuntaan tai toiseen, mutta keventäminen enemmän mielessä kuin ostaminen. 

Opinnot ja vähän kaikki muukin etenee kuin harvinaisen hidas etana. Perkele, saattaa mennä koko kevät harakoille, liikaa ollut kipeänä ja siihen nähden liian montaa (pääosin epämotivoivaa ja huonosti yhdessä onnistunutta) asiaa yrittänyt. Mutta koitetaan nyt vielä, kesälle suunnittelen puolet lomaa ja puolet pokeria, jotta saa ladattua akkuja ja pidettyä pelikuntoa (ja tulosta) yllä.

0
0
26.4.2019 - 15:43 #25489

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Eiliseen asunto-osakeyhtiön yhtiökokoukseen ei pitänyt mennä. Menin nyt kuitenkin, lähinnä valittamaan että viime yhtiökokouksen keskustelusta ja evästyksestä (en ole varma menikö pöytäkirjaan) huolimatta autopaikkojen vuokraukselle ei ole tehty mitään. On se nyt perkele ettei pistokkeella varustettuja paikkoja saada vuokrattua 20€ / 40€ kuukausihintaan aivan Ison Omenan ja metroaseman kyljestä. 20 paikkaa vissiin nytkin tyhjillään, ja "kuulemma näistä pikkurahoista" ei tarvitse välittää (saman puheenjohtajan sanomana joka kritisoi edellisessä kokouksessa toteamuksensa "ei koskaan yhteistyötä Postin kanssa" kritisoi Postin pakettiautomaatin ~100€/kk hintaa).

Noh, tässä yhtiökokouksessa olikin perusdraaman lisäksi myös päätös elementtisaumojen uusimisesta, jossa sitten lopulta (puheenjohtajan ja hallituksen enemmistön ylitse) päätettiin tulouttaa sen rahaliikenne niiltä osin mitkä osakkaat haluavat maksaa heti. Käytännössä kaikki paikalla olleet talousasioista jotain ymmärtävät ajoivat lopulta tätä pyyteettömästi huolimatta siitä että paikalla oli ilmeisesti vain yksi vuokranantaja, joka asian esille nosti. Vanhukset ymmärsivät pääosin olla hiljaa asiasta josta suurin osa ei selkeästi tajunnut mitään, joten se meni äänestyksettä lävitse pitkähkön keskustelun jälkeen vaikka hallituksen puheenjohtaja tuntui ihan periaatteen vuoksi (ja yksi hallituksen jäsen) vastustavan asiaa. Hyvä asia pitkällä tähtäimellä ennakkotapauksena siltä kannalta jos joutuu asunnon jossain vaiheessa laittamaan vuokralle (pysyvät tehokkaat pokeriblokit?).

Autopaikkakeskustelu oli varsin pitkä ja yllättävän hyvähenkinen. Paljon ehdotuksia ja yleinen näkemys oli selkeästi että turha on pitää paikkoja tyhjillään, mutta puheenjohtajan laiskuus näyttää tässä olleen pääsyy miksi sille ei ole tehty mitään "kun on niin pienistä rahoista kyse".

En tiedä johtuiko osin tästä, mutta seuraavaan hallitukseen ei sitten ollut varsinaista tunkua vanhojen jäsenten osalta. Kun tämä tuli selväksi niin päätin suostua kun minua esitettiin taloyhtiön hallitukseen, ja sain myös esittää kaksi muuta hallituksen jäsentä heti sen jälkeen. Kun oltiin kaikki kolme suhteellisen tuoreita asukkaita ja hallitukseen oli tulossa vain yksi vanha edustaja, niin otettiin vanha puheenjohtaja messiin. Tässä ei ole mitään järkeä hakea Halla-ahon kaltaista murskavoittoa ja miehittää koko hallitusta untuvikoilla, koska tuskin mies on tietotaitojensa puolesta täysin epäpätevä hommaan ja tuntuu osaavan käsittelevän hankalia asukkaita kohtuullisen hyvin. 

Kokouksen loppuepisodi olikin vanhuksen avautuminen CP-vammaisten aiheuttamista meluhaitoista (talossa on ollut yhdistyksen vuokraamia asuntoja). Koko homma oli melkoisen tragikoomista, kun kukaan muu ei ole voinut vahvistaa meteliä ja tuli vielä esille että kyseiset asunnot on jo myyty hyvän aikaa sitten (yksi näistä asunnoista uudelle hallituksen jäsenelle) ja että niiden asukkaat ovat vaihtuneet mutta eihän se toki luulosairasta vanhusta hiljentänyt. Tuohon sirkukseen en halua kättäni ihan helpolla laittaa.

Otetaan tehtävä kokemuksen ja oman omaisuuden hoidon ja yhteisen vastuunkannon kannalta. Lisäksi homma on palkkiollinen, ettei aikaa tarvitse aivan ilmaiseksi antaa. Ansiotuloveroprosentin ollessa nolla ja kokouksien pitopaikan ollessa taloyhtiön kerhohuoneessa aikaa ja rahaa ei myös mene turhaan kuten liikkumiseen ja veroihin. Kokousten aikataulutus myös sopii pääosin pokerinpelaaja-opiskelijalle.

 

0
0
9.5.2019 - 13:03 #25754

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Tallinnasta päivää. Coolbet Openia täällä pelaamassa, iltapäivällä 550€ mainiin menossa.

Salkku kyntää Nordean ja Lehdon johtamana. Ollut hiljaiseloa sijoitusrintamalla, joka todennäköisesti jatkuu lähikuukaudet vastaavana.

Sairastellut reippaasti, ruokamyrkytys uusiutui ja uutta antibioottikuuria pukkasi. Pisti vähän haastetta kun olin vielä pitkästä aikaa pokeripeleillä, Unibetin kahden viikon sarjasta (keskimäärin ~3-4h peliä päivässä) tuli vaikeuksien kautta olosuhteisiin nähden kohtuullinen +3700€ tulos jonka lupasin itselleni sarjan alussa laittaa kesän matkakassaan. Kilo kuussa-tahti jatkuu kasinoilta ja vedonlyönneistä millä kuitataan suurin osa menoista.

Äsken tässä hotellihuoneessa tehty julkisoikeuden tentti ei mennyt varsinaisesti hyvin. Mutta jos menee läpi niin se riittää ja mahdollisuus uusimiseen löytyy. Eilen oli tutkimuskurssin viimeinen luento ja se saatiin maaliin ja kolmannesta kurssista pitäisi vääntää kuusi sivua tekstiä Karl Marxista ja saksalaisesta ideologiasta niin sekin olisi paketissa. Jos saisin vielä opintoprojektien Iisakin tornin eli kandin tehtyä jotenkin kasaan ja palautettua niin olisin supertyytyväinen tämän kevään opintotuloksiin, mutta paljon on vielä homma jäljellä.

Kesän suunnitelma alustavasti 50-50 tai 40-60 pokeria ja lomailua. Joutunut sairastelun takia joustamaan aivan liikaa vapaa-ajasta, että on saanut pidettyä opinnot edes jotenkin kasassa.

0
0
20.5.2019 - 10:29 #25980

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Jotkut ei vain opi. Joten hetken lukemisen jälkeen jatketaan käden lyömistä paskaan, eli 1000 kpl Lehtoa salkkuun lisää á 2,586.

Samalla arpajaishengessä Outokumpua 700 kpl á 2,795.

Nämä siis käytännössä puolikkaita ammuksia. Mielessä on ollut aiemminkin käyttää näitä sellaisiin heilurikohteisiin joista on selkeä haju mutta ei vahvaa uskallusta painaa täyttä viittä kiloa sisään, mutta ei ole tullut tehtyä (hei vain 8 euron Saga Fursit). Kulut eivät tavallaan kertaudu suoraan tuplana jos suunnitelmana on odottaa tuplaantumista tai ainakin +50% nousua.

Yksi ammus on vielä, huomioiden että aion pitää viitisen kiloa salkun (kultalainoitetulla vivulla höystetystä) saldosta käytettävissä kesän menoihin. Telia, Altia ja Nordea ovat semilähellä lisäammusta, jokerina voitaisiin ottaa mukaan Pikku-Orava ei kun Ovaro. Tavallaan houkuttaisi säästellä masseja siitäkin näkökulmasta että 2020 alusta _saattaa_ tulla käyttöön osakesäästötili, mutta tuskin on muutamasta kuukaudesta kiinni ja nopeaan jyrkkään romahdukseen etenkin valitsemissani firmoissa en usko.

Ei ole ihan putkeen vuosi mennyt, mutta toisaalta muuvit ovat pääasiallisesti menneet kohtuullisesti. Sen sijaan firmojen tulokset ovat ikävä kyllä olleet kehnommasta päästä kruununjalokivenään Lehto. Veikkaan kuitenkin että tuon firman perusta on edelleen kohtuullisen vahva, vaikka viimeisen vuoden track record muistuttaa lähinnä Titanicia. Syklisenä firmana yksikin hyvä vuosi tai pari neljännestäkin voi nostaa Lehdon takaisin 6-8 euron lukuihin vaikka useimpien luottamuksen palautumisessa meneekin pidempään. Ilman vahvaa ja yritteliästä ankkuriomistajaa en kyllä varmaan uskaltaisi lisätä omistusta tässä tilanteessa.

0
0
22.5.2019 - 15:21 #26001

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ostin lopuilla 500 kpl Nordeaa á 6,61 salkun täytteeksi. Nyt istutaan ja odotellaan maailmanloppua rauhassa. Salkun kultaluoton pitäisi kestää yli 5% heilahdus alaspäin vaikka nostaisin sen 5k hummailukesää varten, ja ei tuskinpa heti tarvitsee kun reissut ja vastaavat on järkevämpi maksaa luottokortilla.

Viime yönä kirjoitin kevään vikan esseen. Kandi olis vielä kuuden vuoden takaa, mutta ei taida siitä tulla tänä keväänäkään mitään. Kesällä tavoite +15k peleistä niin että vähintään puolet ajasta silti lomailen, aloitellut sitä jo tässä. Esimerkinomaisesti 800-1000 peliä vaatisi 12-15€ profitilla per peli jos oletetaan että nettikassuilta ja vedonlyönnistä tulee keskimäärin se sama kilo kuussa mitä tähänkin asti.

Hyvää kesää siltä varalta että blogi hiljenee.

0
0
22.5.2019 - 15:59 #26003

ItiksenKiekko

+306
Liittynyt:
8.7.2017
Viestejä:
216

Itsekin vedonlyöntiä aiemmin harrastaneena (joku saattaa tunnistaa nimimerkistä) olisin kiinnostunut, jos avaisit mitä pelaat ja kuinka onnistut metsästämään jatkuvasti uusia bonuksia. Lopetin itse säännöllisen vedonlyönnin pari vuotta sitten, kun en enää saanut riittävää tuottoa vaivaan nähden (tosin varmaankin 80% vedoistani oli peesejä ammattilaisilta). Vedonlyöntibonareitakin on tullut pyöräytettyyn useampia, tyyliin pinnacle - paskasaitti kertoimia vertailemalla. Tässäkin piti olla varovainen ettei ihan koko bonaria yhteen vetoon laittanut, koska vedot voidaan hylätä epäilyksenä arbitraasit(?). Kasinopeleihin en ole koskaan syvemmin tutustunut, mites niiden EV bonareiden kera?

0
0
23.5.2019 - 13:37 #26021

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

En oo pahemmin jaksanut arbitraaseja hakea talven jälkeen. Lähinnä bonushuntannut casuaalisti freebettejä ja bonuksia sekä pelaillut 100+% palautuksen kohteita. Suurin osa profiitista kasinobonuksista, missä jättänyt isomman riskin ja työn bonarit väliin. Niissä on ihan hyvin valueta tarjolla. Noin 30-60 minuuttia päivässä menee noihin ja siinä pystyy tekemään myös jotain muuta. Toistaiseksi ei ole tänä vuonna miltään saitilta vielä tullut "oon voittanut liikaa"-viestiä, mutta toisaalta monella saitilla pelaan myös pokeria jos sitä on tarjolla.

EDIT: Tässä vielä alkuvuoden pelien tulokset, mistä näkyy noiden voittojen suhde. Pelimääriin nähden ihan ok tulos joka rintamalla, etenkin kun huomioi että mitään oikeasti isoa voittoa ei ole tullut:

0
0
3.6.2019 - 10:22 #26170

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Salkku on tullut alas melkoisen tasaisen tappavaa vauhtia. Pitää kesällä jättää sen katsominen vähemmälle, ei oo kiva kun aina salkun avatessa on keskimäärin kilo sulanut sen arvosta. Oikeastaan kaikki tullut (pörssin mukana toki) alas, tosin Nordean ja Lehdon miinusluvut ovat ne salkun kriittisimmät vuodot olleet pitkällä tähtäimellä. Luottoa firmoihin kuitenkin on ja lähinnä ketuttaa että ei ole varaa tunkea omistuksiin reippaasti lisää massia.

Positiivisella puolella viimeisen 15 päivän pelisessio sentään yhteensä +5k€ lyhyillä päivillä (~60 tuntia peliä yhteensä), eli kolmannes kesän tavoitteista. Nyt suunta lomalle ainakin juhannukseen asti, varmaan pidempäänkin.

0
0
5.6.2019 - 11:26 #26206

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Hetken arvoin, mutta kun Lehdon kurssi on pudonnut edellisestä ostohinnasta 15% ja ylimääräistä rahaa tuli sunnuntaina hieman (enemmänkin) niin pistin 1200 kpl lisää ostoon á 2,202. Mielestäni risk-reward-suhde tässä nyt todella hyvä. Toki pörssissä on paljon muutakin ostohinnoilla tarjolla, mutta Altia ja Nordea ei ole edellisistä ostohinnoista tullut juuri alas (Altia itse asiassa ei yhtään kun huomioi osingon) joten omistuksen 1,5-kertaistaminen Lehdossa tässä kohtaa mielestäni no-brainer riskistä huolimatta tällä rahalla järkevin ratkaisu.

Jos menee konkkaan niin tämän päivän oston voi kuitata että tämä sunnuntaicash meni, mikä ei ollut kuin puolet viimeisen kahden viikon profiteista. Enemmänkin olisi voinut laittaa, mutta jos markkinoilla pelottaa niin koitan nykyään laittaa edes puolet "järkeväksi arvioimastani" ostomäärästä toimeksiantoon sen sijaan että jätän kokonaan ostamatta. Tuollaisia parin kilon ostoja saa kuitenkin harrastepelaajakin tehtyä keskimäärin ehkä kerran kuussa (ammattilainen mun tasoilla ehkä 3 kertaa).

0
0
13.6.2019 - 15:52 #26309

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Minimimäärä eli 500 osaketta merkitty HKScanin osakeannissa. Firmahan on ollut kovissa vaikeuksissa, eikä 60 miljoonan euron kerääminen annista vielä takaa tietä menestykseen. Mutta suuromistajat ovat sitoutuneet merkitsemään annissa suurimman osan tarjolla olevista osakkeista ja se mielestäni osoittaa sitoutumista firman kehittämiseen, joka on aiemmin ollut lähinnä tuottajien lypsylehmä. Kriisitietoisuuta siis tuntuu löytyvän, kysymys on löytyykö osaamista ajaa firma taas voittoa tekeväksi puljuksi. Vipuahan tässä on reippaasti, kun vajaan kahden miljardin euron liikevaihtoa tekevän firman saa (ennen osakeantia) alle 100 miljoonan euron markkina-arvoon.

Eettistä sijoittamista en juuri harrasta, mutta vaikea on myös nähdä kotimaista ruoantuotantoa eettisempää firmaa. Joten pistetään pieni arpa tätä kautta siihen.

0
0
14.6.2019 - 08:07 #26318

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Tuo P/S-luku on kyllä houkuttanut minuakin. Hyvinkin pieni liikevoittoprosentti riittäisi tuomaan paljon rahaa suhteessa markkina-arvoon. Toistaiseksi olen pysynyt erossa ja tällä hetkellä rahaa ostoihin on vähän ja toisia tutumpia (mutta ihan yhtä epävarmoja) ostokohteita löytyy, joihin rahani todennäköisesti laittaisin. Rauman tehtaan saaminen kunnolliseen tuotantokuntoon ja tuotteiden imagon ja katteiden parantaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Melkoiset tuottomahdollisuudet ja melkoiset riskit tässä arpalipussa. 

Onko näkemyksiä maailmalla riehuvasta sikataudista ja sen vaikutuksista? Globaali tarjonta on varmaan aika pahassa laskussa, mutta laskeeko myös kysyntä? Suomen lähialueilla kysyntä ja tarjonta eivät ole varmaan muuttuneet mitenkään? Joku riski taitaa olla olemassa, että epidemia leviäisi myös suomalaisiin possuihin. 

0
0
15.6.2019 - 02:52 #26337

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Ei ole suurta visiota sikataudista. Tosin onhan tuohon liittyviä varoituskylttejä näkynyt mm. Tallinnan-matkoilla, eli suhteellisen hyvä kriisitietoisuus on päällä. Veikkaan että aika vaikutus oletusarvoisesti lähelle plusmiinus nolla, riski leviämisestä on aina olemassa (vaikka lieneekin pieni) ja sitä kompensoi mahdollinen kysynnän kasvu toissijaisilla markkina-alueilla.

0
0
17.6.2019 - 20:08 #26380

Farseer

OP
+1984
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1564

Tapaus Glaston

Heitänpä tänne, ettei Jeansin blogiin tule off-topiccia: https://www.sijoitustieto.fi/comment/26353#comment-26353

Lähinnä siis kyse firmaan tutustumisen vaivasta + siitä etten halua kesällä joutua seuraamaan osakemarkkinaa tarkemmin. Sen verran suuri osa varoista on jo osakkeissa, ettei tähän kovin suurta panosta olisi voinut irroittaa kun pelitileiltäkään massit eivät siirry instana. 7%-10% arbitraasi (kurssiriskillä) oli tarjolla ilmeisesti siinä vaiheessa, eikä tuolla taivaaseen lennetä vaikka heittäisi oman kultaluoton tappiin. Ihan eri asia toki jos olisi valmiina heittää luokkaa 20k+ suoraan tuohon, silloin firman tutkimiseen ja homman ajamiseen panostetuille tunneille saisi kunnon vastinetta.

Valuespotteja löytyy aina. Pitää valita ne mitä jaksaa / ehtii tekemään.

Mitä kesälomaan tulee, niin täytyy myöntää että ilman reissua on ollut aika vaikeata päästä lomamoodiin, etenkään ilman alkoholia. Kolme noin 18-19 aikaan aloitettua kosteaa iltaa keskimäärin aamuneljään asti sinänsä ihan mukavina iltoina alkaa tällä iällä ja näillä keleillä käydä vähän hapokkaaksi. Mainittakoon valuespot musiikin ystäville: puolustusvoimien soittokuntien konsertti ja etenkin varusmiessoittokunnan osuus lauantaina oli mahtava ja nuo tapahtumat ovat pääosin ilmaisia.

Pitää harkita haluaako tuota 30 min - 60 min kuluttaa päivässä edes noiden bonarien pelaamiseen tässä loman yhteydessä, näillä keleillä voisi olla järkevämpi ainakin osan ajasta skipata ja keskittyä pelkästään nauttimaan kesästä vaikka pieni ja keskimäärin tuottoisa hommahan tuo on.

0
0
17.6.2019 - 20:33 #26383

kabu

+42
Liittynyt:
4.10.2018
Viestejä:
65

Millä kasinobonareilla oikein olet tuollaiseen ROIhin päässyt? Vaikuttaa näin asiaan perehtymättömälle aika kovilta lukemilta.

0
0