Markkina tänään: Seuranta- ja kommentointiketju

15.9.2014 - 15:42 #1220

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Viime viikko meni pitkälti yhtä oikeudenkäyntiä märehtiessä. To ja pe pörssikurssit taisin katsoa lauantain lehdestä. Nyt haen touchia takaisin ja olen hieman lost in space.

Vahvat perusnäkemykset:

Eurokorot pysyvät nollassa täältä ennustettavissa olevaan ikuisuuteen. Eli sanotaan nyt kolme vuotta.

Suomen ja eurotalous korkeintaan ryömii täältä ennustettavissa olevaan ikuisuuteen. Eli sanotaan nyt yksi vuosi.

Ruplan heikkeneminen, Venäjän ja EU:n pakotteet ja vastapakotteet tukevat tätä kehitystä vahvasti. Esimerkiksi isosti Venäjän kauppaa käyvässä maassa, jossa on pahat ratkaisemattomat rakenteelliset alijäämät voi tulla rumaakin jälkeä.

Näistä osakemarkkinoita vahvasti tukeva on ensimmäinen. Markkinoilla yleisesti onkin merkitystä vain rahavirroilla, loppu on rahavirtojen suuntien arvailua.

Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että pääskenaario on, että Venäjä saa pitää Krimin ja sitten jatketaan business as usual. Nyt alan kallistua siihen, että on mahdollista, että Putin ei välitä taloutensa julmasta kyykkäämisestä. Siellä aleneva taloudellinen aktiviteetti ja laskeva öljyn hinta iskee suonta ihan toisella tavalla kuin täällä, missä valtaosa kansasta kuitenkin ottavat kaikissa pääskenaarioissa päivittäisiä lämpimiä suihkuja. Tällä ei välttämättä Putinille ja lähipiirille ole mitään väliä. Heidän elämänsä datsoillaan jatkuu samanlaisena niin kauan kuin pysyvät vallassa.

Markkina taas ei diskonttaa kauhuskenaariota täydestä kauppasodasta kovinkaan paljon. Jotkut yhtiöt onnistuvat tekemään tulosta nollakasvussakin. Nyt en ampuisi täyslaidallista indeksiin, mutta jatkan valikoitua osakesijoittamista.

Eli markkinoiden suhteen olen lost in space. Ei kovin paljon sisältöä tässä pohdinnassasad.

0
0
9.10.2014 - 21:07 #1492

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Jos markkina näyttää joskus teknisesti heikolta, niin nyt. Mie jatkan kuitenkin ostojani laskeviin vastoin monen kollegan näkemystä, koska korkotaso ei ole erityisesti osoittanut laskemisen merkkejä. Aggressiivisia osakkeita en ole vielä uskaltanut ostaa, mutta jos Eurooppa seurailee Amerikkaa huomenna (kuten 9/10 tekee), voi olla, että jotain syklistä voisi vähän napata.

0
0
9.10.2014 - 22:03 #1493

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Muuten samaa mieltä mutta tässä ehkä tarkoitit päinvastaista: "koska korkotaso ei ole erityisesti osoittanut laskemisen merkkejä" - tarkoittanet nousemisen?

Ollaan joo jännän äärellä, oma positio pienempi kuin haluaisin mutta tavallaan just nyt ei haittaa. Alkaa kyllä löytyä ostettavaa, kiinteistöfirmatkin alkaa pitkästä aikaa pikkuhiljaa innostaa (näkymät toki heikot mutta hinta alkaa olla se huomioidenkin kohdallaan).

 

0
0
10.10.2014 - 07:54 #1497

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Saksan talouden heikkous on yllätys ja raju. Jos siitä tulee vähänkään pysyvä, niin Euroopassa käy kalpaten. Valtiot ovat jo nyt tappiin saakka velkaantuneet ja alijäämäiset. Työttömyys on jo nyt erittäin korkea. USA:ssa taasen oikeastaan kaikki suuret ongelmat ovat korjaantuneet tai kehittyneet huomattavasti hyvään suuntaan: kaksoisvajeet, työttömyys, BKT-kasvu. Vienti on USA:n BKT.sta 11 %, joten USA ei hirveästi tarvitse muuta maailmaa toisin kuin Kiina ja Saksa, jotka ovat täysin riippuvaisia viennistään.

Teollisuuskiinteistö tundralla. Siinä se sijoitusajatusten kuningas. Onhan Suomi uusi musta ja Helsinki Manhattan.

0
0
10.10.2014 - 09:04 #1498

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Totta kai tarkoitin. Henkilökohtainen ongelmani on, että sanon varsin usein oikean vasemmaksi ja nousun laskuksi. Ongelma nimenomaan, kun on kaksi  vaihtoehtoa. Ilmansuunnat esimerkiksi sotken harvoin, kun on kaksi vaihtoehtoa. Kirjallisessa huomaan yleensä korjata, mutta toki omalle tekstilleen sokaistuminen vaivaa miuta siinä missä muitakin.

0
0
10.10.2014 - 15:16 #1506

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tässä teile korkouskovaisille vertaistukea:

0
0
11.10.2014 - 02:29 #1508

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

AAA sitten lähti ekalta. Pikkuvitutus poliitikkolineistä eli ensin vuosia pelotellaan ja kun tapahtuu niin vähätellään, Perus.

Ite oon huolestunut - sellainen kyllä olin pari päivää sittenkin. Nään luokituksen kuten pokanpelaaja näkee rollin: helpompi ylläpitää kuin rakentaa back jos kunnolla menettää. Pokassa, koska jos ei oo rollia ei voi pelata riittävan isoa, luokituksissa taas jos päästetään luokka paskaksi niin korkokulut vaikeuttaa merkittävästi uutta luokitusnousua.

Paras ase molemmissa on proaktiivisuus. Molemmissa totuus on valitettavan usein se, että niin kauan kun ei ole akuuttia hätää niin ei ole huolen häivääkään. Nyt kun tämä lumipallo lähti pyörimään niin täytyy vain toivoa, että ei päädy lumivyöryksi.

Toiveet ei toki mitään auta ja jos mie saisin päättää niin vanhana sosiaalipoliitikkona hyvinvointivaltio joutuisi kovaan syyniin jossa ei pyhiä lehmiä olisi sillä jos lumivyöryksi päästetään, niitä ei myöskään ole. Koska Vaimoni on tutkija niin vedän kotiinpäin vielä lisää ja ensimmäiseksi hampaisiin joutuisi korkeakoulusysteemi. Itse siellä vuosikymmenen lusmusin valtion rahoilla - lukuisten kaverien kanssa. En ymmärrä, miksi "akateeminen vapaus" on niin elämää suurempi asia, että äärimmäinen yhteiskunnan tuki on perusteltua. Nyt on tultu kehäpäätelmään eli tohtorit ovat katkeria kun yhteiskunnalla ei ole hienoja töitä tarjota 4fig vuosittain valmistuvalle tohtorille...ts. valtion tuki mahdollistaa niin monen tohtoriuden, että töitä ei löydy kaikille ja siitä toki syytetään - valtiota.

http://www.pollitasta.fi/2014/10/tyhma-kuin-tyoton-tohtori/

Säilyttäisin realistisen mahdollisuuden omalla aherruksella pystyä kouluttamaan itsensä mutta vuosien löysäilyä ei yhteiskunnan imo tarvitse rahoittaa. Ts. enemmän markkinataloutta korkeakoulutukseen ja vähemmän akateemista lillum...vapautta. Koulutus on nostanut Suomea MUTTA me ei tarvita 70% korkeakoulutettuja jos ei haluta korkeakoulutettuja Sivan kassoja tai pokanvetäjiä. Peruskoulu ilmainen mutta sen jälkeen voi olla enemmän markkinataloutta jossa omalla aherruksella voi saavuttaa vaikka sen tohtoriuden kohtuu kustannuksilla mutta löysäilijoöille nousee tie lopulta pystyyn - jos ei pappa betaler.

Mun on toki näin helppo sanoa sikälikin, että on vain kolme lasta koulutettavana.

Korkea-asteinen koulutus EI ole perusturvaa. Jos tohtori ei löydä töitä niin se EI ole yhteiskunnan vika vaan yleensä omaa näkö-alattomuutta http://www.hs.fi/tyoelama/a1412307166218?jako=ab3b9c4f8aac8670ee04d6991… You go girl!

 

 

 

 

0
0
11.10.2014 - 07:33 #1509

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Eipä tuolla luottoluokituksen laskulla ole oikeastaan mitään väliä. EKP:n hana on auki ja aukenee yhä suuremmalle tn tässä piakkoin. 

Suomen valtio velkaantuneen hamaan tulevaisuuteen ja leikannee samalla hiljakseen menojaan. EKP:n hana estää äkkipysäyksen. Kansalaiset jakavat mieluummin kurjuutta keskenään kuin ottavat riskiä muutoksesta. Eipä tarvitse kauaa lukea suomalaisia lehtiä, kun tajuaa, ettei mitään mahdollisuutta minkäänlaisiin suunnitelmallisiin kokonaisuudistuksiin oikeastaan ole. Eläkeuudistus oli tästä harvinainen poikkeus. En olisi millään uskonut, että saavat noin ison muutoksen aikaan.

Suomalaisessa asenneympäristössä kasvaneet ovat luonnollisesti kasvaneet olosuhteiden mukaisiksi. Harva siellä etsii muutosta itsestään, kun tarvetta tulee. Muutoksen oletetaan ja odotetaan tapahtuvan itsensä ulkopuolella ja itse ollaan "oikeutettuja" olemaan paikallaan. Äärikonservatiivinen maa. Ja vaikeahan sitä suurta muutosta on oikeasti itse omassa elämässään aloittaa, kun keskeiset toiminnot on sosialisoitu.

Suomen talous on vuosikymmeniä heilunut voimakkaasti viennin mukana. Vienti romahti 2008 eikä siitä noussut. No nyt romahti Saksankin vienti, joten siinähän sitten odotellaan taas myötätuulta...

Ei Suomessa ole koskaan pyritty 70 % korkeakoulutuksessa. Se on urbaania legendaa. Alle puolet on ylioppilaitakin. Keskeinen ongelma on siinä, etteivät tuottamattomat ihmiset allokoidu tuottaville aloille ja samaan aikaan Suomen väestö kasvaa tuottamattomien ansiosta melko nopeasti kärjistäen ongelmia. Esimerkiksi Helsingissä vieraskielisiä on jo 13 % väestöstä ja osuus lisääntyy vielä 10 %-yksiköllä 15 vuoden kuluessa. Kun duuni loppuu paikkakunnalla X pitäisi muuttaa paikkakunnalle Y, vaikka se olisi missä päin maailmaa tahansa. Aika harva näin tekee.

Suomen yliopistot ovat kaikki sellaista kuraa, että ei niistä oikein voi yliopistoina puhua. Esimerkiksi "huippuyliopisto" Aalto on sijalla 301-350 Timesin rankngissa (http://www.timeshighereducation.co.uk/world-university-rankings/2013-14…) ja sijalla 187. tässä http://www.topuniversities.com/node/2555/ranking-details/world-universi…. Ironista on, että Aallon ranking oli paras v. 2007 (170.). Ja niin edelleen. Kuka näihin kaataa rahaa?! Samanlaiset ihmiset, jotka rakentavat kiertoliittymiä maaseudun täyteen. Ne kun menevät suurelta osin valtion pikkiin.

0
0
11.10.2014 - 12:38 #1511

jpkl

+116
Liittynyt:
27.6.2014
Viestejä:
220

Helppo yhtyä PikkuPron mielipiteeseen... omasta mikrovinkkelistä törmään aiheeseen kun vastaanotan kirjanpitäjän hakemuksia KTM yms. peruskoulutuksen saaneilta kohtuu absurdeine palkkapyyntöineen. Koulun jälkeen tieto- / taitotaso käytännön töihin vastaa useimmilla kuitenkin aloittelijaa. Se on vaan niin helppoa kouluttautua yhteiskunnan varoilla paremman tekemisen / jaksamisen puuttuessa. 

0
0
11.10.2014 - 16:27 #1512

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Ei noita työttömiä tohtoreita koskaan työelämän tarpeisiin ole koulutettu. Huomattavan monelle suomalaiselle on vierasta se, millaisessa yhteiskunnassa ovat eläneet. Suomi on tulonsiirtoyhteiskunta, jossa kakku jaetaan isolla porukalla sovussa. Yliopistot ja jatkokoulutetut ovat akavalaista proletariaattia. Porukkaa jotka elävät akavan osuudella kakusta. Työmarkkinakelpoiset elävät sitten muiden osuudesta, yleensä elinkeinoelämän. Sosiaalipummeja siis. Nyt vain kävi niin ikävästi, ette akateemisen sossun rahat sitten enää riittäneet näille tuhannell sossutohtotrorille sossupostdociin. Aika monelle kuitenkin riittävät toistaiseksi.

on akateeminen itsemurha jatko-opiskella Suomessa. Tämä jo kertoo riittävästi siitä,mkistä on kyse ja mitä valinta kertoo yksilöstä. 

0
0
11.10.2014 - 16:48 #1513

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Vientitulot ovat Suomessa tulleet teollisuudesta. Vihreiden ajatus on siirtyä teollisuusyhteiskunnasta palveluyhteiskuntaan, mutta maassa, jossa vienti on parhaimmillaan lähes puolet BKT:sta pitäisi todellakin jokainen blondi pistää hommiin, jotta palveluvienti yltäisi teollisuuden vientiarvoon. Käytännössä tämä on Suomen osalta täysin mahdotonta, koska ei Suomeen synny millään esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden keskittymää Lontoon, Singaporen, New Yorkin ja Hong Kongin tapaan.

2007-2012 Suomesta katosi yli 76 000 teollisuustyöpaikkaa.

http://stat.fi/til/tyokay/2012/03/tyokay_2012_03_2014-10-10_tie_001_fi…

Nyt on kaksi vaihtoehtoa, jotka eivät ole poissulkevia: 1) leikataan tuontikulutusta rajusti vastaamaan pienentyneitä vientituloja ja/tai 2) leikataan kotimaista kysyntää rajusti vastaamaan vientiulojen laskua. Näin ei ole tehty, koska leikkaaminen on epäsuosittua ja koska lainaa on saanut. Kirjoitin 2009 alkusyksytä Hesariin: "Miksi kukaan ei puhu julkisen sektorin katastrofista?" Tuolloin siitä ei edes puhuttu. Nyt sentään puhutaan. Käytännössä mitään ei ole asialle tehty. Koko ajan Kokoomus on ollut vallassa. Jokainen keskeinen ministeri Tuomiojaa lukuunottamatta on joko erotettu tai lopettanut politiikan. Minusta tämä on hieno lopputulos, koska se vastaa kansan vaaleissa osoittamaa tahtoa. Ei tätä voi mitenkään oikein vakavasti kritisoida. Mielestäni asialle pitäisi pystyttää demokratian monumentti, sillä kollektiivinen itsemurha on eräs demokratian lopputulema ja yhteiskunnallisesti olemme tehneet juuri sen.

0
0
14.10.2014 - 07:08 #1538

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Japanin tie tuntuu IMO todennäköisimmältä euroalueelle. Järjestelmä jäi pystyyn EKP:n ansiosta, kuten Japanissa, mutta kasvu kuoli pysyvästi, koska rakenteet eivät muuttuneet. Sama juttu Euroopassa, jossa roskalainat vain siirrettiin taskusta toiseen ja taloudellinen aktiivisuus hyytyi. Tokion kiinteistömarkkinat:

Japania ja euroaluetta yhdistää erittäin korkea hintataso, mikä viittaa vahvasti pitkään deflaatiojaksoon Euroopassa, kuten Japanissakin kävi. 

Japanin korkotaso samalta ajalta:

 

0
0
16.10.2014 - 05:34 #1584

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Jenkit käväisivät 430p kuopassa. Lopussa heilahti toiseen suuntaan mutta ainakin vola on nyt sellaista, ettei oo tylsää. 

0
0
16.10.2014 - 06:46 #1585

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Erityisen raju oli 10-vuotisen valtiolainan huomattava kallistuminen, mutta paluu loppupäivästä:

Yhdistyi monta tekijää: USA:n yllättävä tuottajahintojen lasku, osakkeiden lasku, taalan vahvistuminen ja yleinen pelko maailmalla.

0
0
16.10.2014 - 15:57 #1589

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

No niin....tässä kohtaa mietin että pitäisikö realisoida tappiot nyt ja muuttaa koko salkku käteiseksi. Sitten odottaa ja odottaa ja odottaa..  ... ja alkaa ostamaan pikku hiljaa kerran kuukaudessa kunnes tästä nykyisestä tasosta on tiputtu ensin 30-40%. Tappiota tulee mutta nehän on kiva sitten vähentää tulevista voitoista. Viisi vuottahan se oli se aika kun näin saa tehdä?

Saisi sitten takaisin samoja hyviä osakkeita paljon halvemmalla ja kevettyä tulevia veroseurauksia tulevista voitoista. Koskiko vähennysoikeus myös osinkotuloja eikä ainoastaan luovutusvoittoja?

 

0
0
16.10.2014 - 17:48 #1593

Johannes Ankelo

+256
Liittynyt:
14.10.2014
Viestejä:
401

Kreikan kymppävuotisen yiildit karkailee

sepen 1900 alitus saattaa myös laukaista myyntejä kivasti

 

0
0
16.10.2014 - 18:43 #1594

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Me tienataan tällä. Suomen valtiolla on 2 mrd e velkavipupositio suoraan Kreikan valtion lainassa ja 50 mrd e takauksia epäsuorasti. Siitä oppia!

0
0
16.10.2014 - 19:22 #1596

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Kommentti: Kiinasta hoetaan aivan kaikkialla, miten sen kasvu on hidastunut ja hidastuu koko ajan. Samalla Kiinan absoluuttinen koko on kuitenkin kasvanut valtavasti. Pelkästään 10 vuodessa 2000-2009 Kiinan BKT kolminkertaistui. 7 % on aika paljon enemmän kasvukontribuutiota maailmalle nyt kuin 10 % 10 vuotta sitten.

0
0
16.10.2014 - 22:27 #1604

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Voihan tässä olla niin, että koska selkeää syytä laskulle ei ole, sellaista ei oikeasti olekaan. Ei mikään data tätä laskua per se oikeuta. Ihan linessä. Ehkä Saksan vienti vähän tökkäsi, mutta so not. Siitäkö syy 10 % pudotukseen? QE:n loppuminen USA:ssa LASKI korkoja, joten perusnormihistoriafakta, jonka mukaan osakkeet dippaa, kun FED vaihtaa suuntaa, ei tässä tilanteessa päde. Kiinassa taas ollaan menossa selkeästi tasapainoisempaan suuntaan kasvussa, kun ylikuumeneminen on selkeästi hellittänyt (inflaatio, asuntomarkkinat, rakentaminen/teräshinnat) ILMAN että Kiina olisi pakottanut lainahanoja kiinni. Summa summarum: ihan kivasti asiat on nyt ja päälle vielä kiva ostovoimabuusti öljystä USA:n kotitalouksille, joiden ostovoiman heikkoutta tässä päiviteltiin vielä viime viikkoon. HOLD.

0
0
17.10.2014 - 07:26 #1607

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Täällä ei ole Ebolalle omaa ketjua ja IMO ei tarvitsekaan. Ebola on siitä kiva tauti, että se leviää vain sairasvaiheessa, kun potilas jo oireilee voimakkaasti. Siten mahdollisuus laajamittaiseen epidemiaan teollisuusmaissa on häviävän pieni. Lintuinfluenssa on jatkuvasti paljon suurempi uhka, koska se leviää pisaratartuntana ennen vakavia oireita, tai tarkemmin: sen pahimmat muodot, ja siten sopivan mutaation myötä huomattavan tappavasta lintuinfluenssasta voisi tulla globaali suurepidemia.

Turismille toki terrorismi ja taudit aina vaikuttavat. USA:ssa lentoliikenne sakkasi pahasti 9/11:n jälkeen. Muistan lukeneeni, että 2002 USA:n tieliikenteen kuolleisuuslisäys ylitti WTC:n uhriluvun em. syystä. Mutta nämä reaktiot yleensä kuolevat (sic) nopeasti ja ovat marginaalisia kokonaisuuteen nähden.

Ebolalle lisäksi kehitetään rokote 6-12 kk sisällä.

0
0
17.10.2014 - 08:50 #1609

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Pitkälti samaa mieltä suorista vaikutuksista/riskeistä teollisuusmaihin. Epäsuorat voivat olla muuta ja tällä tarkoitan mm. paniikkihypeä: Jenkeissä muutama sairastunut ja jo nyt koko maa sekaisin + anaalit selittävät pörssilaskua osin ebolalla. 

Jos ei muuta, niin jos nyt olisi jotain suojapukuvalmistajan osaketta, niin enpä taitaisi luopua vaikka PE olis mitä...doomsday preppersien luvattu maa, normioloissakin.

 

0
0
17.10.2014 - 09:54 #1613

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

tehokas keino olla taysin pihalla maailmasta on katsoa usan televisiota ja lukea hesaria.

0
0
17.10.2014 - 16:14 #1617

TIX728

-56
Liittynyt:
17.10.2014
Viestejä:
20

Hazmat pukuja ajattelin itsekin tuon Ebolan takia salkkuun hankkia. Vaan menikö juna jo, esim. Lakeland Industries noussut 3 kk yli 200%?

https://www.google.com/finance?q=NASDAQ%3ALAKE&ei=sBJBVNmAEsT3wAODiYCwCg

Toisaalta markkina-arvo tuolla narikalla edelleen vain 120M. En ole tutkinut mitään tunnuslukuja tsm. Jos jotakuta kiinnostaa raportoida tänne niin mielenkiinnolla seurataan.

0
0
17.10.2014 - 21:32 #1636

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Jostain luin että matemaatikoiden mukaan taistelu ebolan leviämistä vastaan on jo hävitty. Tartuntojen määrä kasvaa eksponentiaalisesti: tuplaantuu 3 viikon välein. Tällä menolla on1,5 miljoonaa tartuntaa tammikuun lopussa. Saa nähdä miten käy...

0
0
17.10.2014 - 21:44 #1637

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Eipä sillä ole paljoa väliä. Ebola tarttuu selvästi sairaista. Tällaiset osataan eristää länsimaissa. Toki ihmisiä kuolee. Joka päivä 20 000 lasta kuolee ripuliin ja muihin puutostauteihin. Mutta ei siitä tule talousjärjestelmää edes vähän horjuttavaa epidempiaa, koska tauti ei voi levitä ilman, että sitä huomattaisiin. Siis länsimaissa. 

EDIT: Sierra Leonessa on Ebolaan kuollut tähän menessä 1183 ihmistä. Sierra Leonen nettoväestön kasvu (syntyvyys miinus kuolleisuus) on +133 ihmistä/d.

0
0
17.10.2014 - 21:54 #1638

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Lentsut ovat yleisiä, koska ne ovat lieviä ja koska ne leviävät pisaratartuntana lievästi sairasta ihmisistä toisiin, erityisesti kosketettaessa pään limakalvoja (silmät, suu, nenä). Lintuinflunssa on potentiaalisesti maailman vaarallinen sairaus, koska se leviää em. tavalla ja koska sen toistaiseksi tunnetuista muodoista pahimman kuolleisuus on yli 50 % eikä hoitoa tai rokotetta ole (Vietnam on yksi harvoista maista maailmassa, jossa lintuinfluenssa on jatkuvasti läsnä eli endeeminen). Ebola leviää vakavasti sairaiden ihmisten uloste- ja verieritteistä. Vakavasti sairaat ihmiset ovat länsimaissa eristyksissä, samoin näiden eritteet. Näille altistuneiden eristämisaika on myös pitkä ennen kuin he levittävät tautia edelleen. 

Tässä kiteytys siitä, miksi Ebola on länsimaissa lähinnä sosiaalipornoa. Jos afrikkalaiset vähänkään kiinostaisivat per se, niin noista 20k/d lapsesta voisi aloittaa.

0
0
30.10.2014 - 14:46 #1850

TIX728

-56
Liittynyt:
17.10.2014
Viestejä:
20

Joo, ei kai ebola niitä helpoimmin tarttuvia ole. Toisaalta ei kai siitä ole vielä täyttä varmuutta. Kuitenkin jos riittävän moni panikoi, sillä on merkitystä. Tuo Lakeland Industrien on tänään avaamassa 40% ylös, eli noin 16 taalaan. WSJn uutisointi varmaan vaikuttaa asiaan.

http://online.wsj.com/articles/orders-for-protective-suits-flood-into-lakeland-industries-1414625473

Tilaukset miljoonasta suojapuvusta, ja tuotanto pitäisi kaksinkertaistaa.

Tuohan kävi jo 30 taalassa, ja tuli siitä alas noin 11,50 tasoille, ja nyt taas uuteen nousuun, eli aika moni tuntuu olevan sitä mieltä, että homma ei ole vielä taputeltu. Omassa salkussa noita ei vielä(kään) ole.

0
0
31.10.2014 - 17:38 #1881

Aki Pyysing

+11682
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6536

Tuloskausi on ollut poikeuksellisen suotuisa so far. Fokusyhtiöt ottaneet joko torjuntavoittoja(esim.Technopolis) tai jopa lähteneet hyökkäykseen ja edenneet (UPM). Kokonaisuutena on osoitettu perusmantrani ainakin nykytilanteessa oikeansuuntaiseksi. Yhtiöt eivät sovinnolla tee tappiota huonoissakaan olosuhteissa. Tuloskausi toistaiseksi reilusti yli anaalien odotusten, jotka perinteisesti ennustaa parempaa kuin tuleekaan. Ilmeisesti markkinat odottivat vielä huonompaa kuin anaalit, mikä ei sinänsä yllätä. Muutama viikko sitten kaikki tuntemani aktiivisijoittajat olivat paskahalvauksen kourissa saaden aikaan lähinnä paniikkimyyntejä, jos niitäkään.

Dollarikin taas osoittaa vahvistumisen oireita. En lähde ennustamaan niin kauas kuin ensi viikoksi, mutta melko vahvan näköistä menoa tällä hetkellä. Positiivisen ongelman (mihin laittaa rahansa) kanssa painiskelevat ottavat Setä Samulia ja osakkeita. Jatkakaa saman malliin!

0
0