Olen ollut Evon mukana viime osarin rommauksesta lähtien ja tuottoakin on tullut. Onkohan minulla oikea tunne, että osakkeella on ollut tapana rommata tai pysyä tyyliin samoissa osareissa ja nousta niiden välillä? Mietin lähinnä pitäisikö positio tyhjentää tulevaa osaria ennen, kun toimarikin taisi sanoa, että tietyt kulut rasittavat vielä menevää kvartaalia ja sitten helpottaa.
Aika henkimaailman jutuilta kuulostaa, jos perstuntuma on se joka osaa kertoa mihin suuntaan osakkeet millonkin liikkuu.
Olet itse vastuussa omista rahoistasi, joten tee päätös oman riskihalukkuuden mukaan. Tämä on todennäkösesti kiltein vastaus mitä voit kysymykseesi saada.
Ei kun kiltein vastaus olisi ollut ”kyllä, markkinalla on ollut toistaiseksi tapana pettyä Evon osareihin, koska odotukset ovat olleet pilvissä” tai ”ei ole tuollaista efektiä ollut vaan markkina on toiminut tehokkaasti”.
Sinun vastauksesta kun ottaa vittuilun pois niin ei paljoa jää jäljelle. Tiedän, että olen vastuussa omista rahoistani eikä tarkoitus ole sijoittaa perstuntumalla, juuri siksi kysyin.
Ihan yleisesti tj:n tehtävä on markkinoida yritystään. Tj:n tulee raportoidessaan vakuuttaa yrityksen kilpailu- ja tuloksentekokykyä tulevaisuudessa. Jos hän muuta tekee, niin vaihtoon menee. Historian epäonnistumiset voi avata, kunhan samalla kertoo, että ongelmiin on ratkaisut ja ne korjataan.
Kun tulokset kääntyy huonommaksi, niin on todennäköisempää, että ne edelleen huononee kuin niiden kääntyminen parempaan. Sama toki toisinpäin, kun tulokset lähtevät paranemaan.
Ei erityisen hyvät luvut, mutta alamäki ei jatku, tai ainakaan kiihdy. Vaikuttaa siltä, ettei Carlesund puhu läpiä päähänsä, vaan on olemassa suunnitelma, joka on mahdollista toteuttaa ja päästä takaisin kasvun makuun. Hinta nuijittu niin alas, että tässä tapauksessa se riittää.
Olen ostellut pitkin alamäkeä omilla ja lainatuilla rahoilla, mutta luotto on ollut koko ajan korkea siihen, että käänne tulee. Liian paljon liian aikaisin, kuten hätähousuille tapaa käydä. Keventelin vähän nousuihin samalla hätähousutaktiikalla.
Eivätkä ne luvutkaan huonoja ole olleet, ainoastaan odotuksia huonompia. Vahva hold.
Taas Evolutionia syytetään siitä, että se tarjoaa pelejään sanktioituihin maihin. Kuten tietysti tekeekin. Onko se tuomittavaa New Jerseyssä on sitten eri asia. Evo -7% @823.
Livekasinoutvecklaren Evolution anklagas åter för att ha levererat casinospel till marknader där spel är förbjudet eller under amerikanska sanktioner, enligt en inlaga som lämnades in till en domstol i New Jersey på måndagen. Det rapporterar Bloomberg News.
Materialet visar inspelningar från privata underrättelseföretaget Black Cube under åren 2021-2024. I dessa uppges nuvarande och tidigare chefer beskriva hur bolagets spel nått länder som Iran, Sudan, Kina och Syrien, trots lokala spelförbud och amerikanska sanktioner.
Evolution avvisar uppgifterna som falska och betonar att man inte vill ha sina spel i sanktionerade marknader, samt att operatörerna ansvarar för vilka spelare som får tillgång.
Tvisten mellan bolaget och den amerikanska advokatbyrån Calcagni & Kanefsky har pågått sedan 2021, men en tidigare utredning av spelmyndigheten i New Jersey avslutades utan åtgärd 2024.
Viimeksi mie ostin vastaavan dipin. Silloin tosin oltiin matalammalla tasolla.
Tämä taitaa olla ensisijaisesti Black Cuben yritys vältellä mahdollista korvausvelvollisuutta vuoden 2021 valheellisesta (?) shorttirapsasta. Ymmärtääkseni ilman lisätodisteita vaarana on defamation (kunnianloukkaus?) syyte ja potentiaalisesti isot rapsut. Evolutionin osake tapansa mukaan kyykkää isosti, mutta tämä taitaa olla kuitenkin pussillinen kuumaa ilmaa. Lisäsin, liian aikaisin tietysti.