Olet täällä

Kolumnit

Kolumni: Lakkovaroitus

Minä myin lähes kaikki vientiosakkeeni talvella ja keväällä jo ennen vaaleja. Minusta oli itsestään selvää, että mitään yhteiskuntasopimusta ei tule. Meidän ammattiyhdistysliikkeemmekö muka suostuisi johonkin etujen huonontamiseen?

Metalliliiton osasto kolmen jäsen opetti minulle ay-liikkeen filosofian jo 70-luvulla: Mistään ei anneta porvareille periksi.Metalliliiton tasolla oli tärkeää käydä äänestämässä liiton vaaleissa, etteivät vain kommunistit päässeet siellä valtaan, koska lakkoilun lomassa olisi hyvä välillä tehdä vähän töitäkin. Lisäksi isäni marisi (ja marisee yhä, vaikka on eläkkeellä) siitä, kun aina Metalli menee tekemään ensimmäisenä sopimuksen ja Paperi niistää sen jälkeen paremman sopimuksen.

Koska minusta vaikutti siltä, että Sipilä oli tosissaan ”tuottavuushypyssään”, minä näin heti edessä lakkoilua. Jos hallitus yrittää käyttää valtaa, joka perustuslain mukaan kuuluu sille, mutta käytännössä Suomessa on ollut ammattiliitoilla, eivät liitot siitä sovinnolla luovu. Meidän ay-liikkeemmekö käveli pois neuvottelupöydästä, ja katsoisi rauhassa sivusta, kun hallitus puuttuu omin nokkinensa työaikalainsäädäntöön?

Tilanne on vakavampi, kuin mitä ainakaan kaikki tajuavat. Eivät Antti Rinne ja Ann Selin usko itsekään omiin juttuihinsa. Molemmat kertovat omilleen, mitä he uskovat näiden haluavan kuulla. Ei kukaan halua tehdä enemmän töitä samalla palkalla. Kansa uskoo mielellään, että ”työajan pidennys tuo 500.000 työtöntä lisää” ja siten olisi älytöntä suostua siihen. Juhana Vartiaisen talouden realiteetit huomioonottavaa analyysiä on paljon raskaampaa uskoa. Sehän on asunut Ruotsissakin, joten on luultavasti homo, meni yksi kuulemani baarianalyysi.

Suomen ongelma on heikko tuottavuus. Tuottavuuden paraneminen vähentää työttömyyttä, mutta se kestää hetken. Kyllä Rinne tämän tietää, mutta ei usko perusdemarin haluavan kuulla sitä, ja on oikeassa. Eivät tosin edes kaikki demarit usko hänen rehellisyyteensä. Kysyin perusdemarikaksikolta, toinen mies ja toinen nainen, uskovatko he Rinteen olevan feministi, kuten väittää. Vanhempani eivät suostuneet vastaamaan mitään, vaikka normaalisti tulisesti puolustavat demarilinjauksia mielestään poliittisesti huonosti kasvatetulle pojalleen. Minä olen ollut 48 vuotta heidän poikansa, joten tiedän mitä hiljaisuus tarkoitti. He eivät halunneet myöntää puheenjohtajansa valehtelevan kansalle päin naamaa ainakaan minulle.

Sairaanhoitajaksi koulutettu äitini ei uskonut väitteeseeni, että pelkästään veden juomista lisäämällä voi laihtua. Kaljan juomista vähentämällä voi kyllä. Tämän hän myönsi. Emme enää jatkaneet aiheesta, kun hän tajusi, että en ollut viemässä keskustelua omaan laihduttamiseeni. Olin kyseenalaistamassa Rinteen väitettä siitä, että oli laihtunut paljon vettä juomalla. Minä pidän Rinnettä siis erittäin epäluotettavana lausunnonantajana, enkä ole käsityksessäni ihan yksin.

Lähes kaikki tekisivät mieluummin päivä- kuin vuorotyötä. Niinpä kauppojen myyjille on hyvä väittää, että kauppojen myynti ei siitä lisäänny, jos kauppiaat saavat itse päättää omat aukioloaikansa. Tämä taas on PAM:in puheenjohtajan Ann Selinin väite. En usko, että hänkään on oikeasti tätä mieltä, kertoo vaan joukoilleen satua, jonka uskoo laskeutuvan otolliseen maaperään. Kun venäläiset turistit tulevat Helsinkiin helatorstaina, ja kaupat ovat kiinni, jää tämä myynti saamatta ikuisiksi ajoiksi. Kun minä kävelen kotiin aamuneljän maissa, ja mikään ei ole auki, sama juttu. Kyllä tämän verran liittonsa puheenjohtajaksi asti edennyt ymmärtää.

On mahdollista, että Rakennusliiton vasemmistoliittolainen puheenjohtaja Matti Harjuniemi oikeasti uskoo, että yhteiskuntasopimus olisi lisännyt työttömyyttä. Osa vanhoista kommunisteista nimittäin oikeasti uskoi asiaansa. Varma olen siitä, että tältä vasemmistoliittolaiselta liitolta löytyy lakkoiluhalukkuutta tarvittaessa. Lisäksi näyttäisivät demariliitotkin olevan valmiita pysäyttämään Suomen, jos niiden valtaa aletaan nakertaa.

Minä muistan, kun 1991 olin hajauttanut salkkuni nerokkaasti pääosin Stromsdaliin, jonka tuotanto oli Suomessa ja vientiin meni 95 prosenttia kartongista. Kun Risto Kuisma omien sanojensa mukaan selvänä laittoi AKT:n puheenjohtajana rajat kiinni, olivat hyvin velkaisen kartonkiyhtiön omistajan minuutit pitkiä. Lakko kesti neljä pitkää viikkoa. Stromsdal pysyi hyvällä tuurilla pystyssä, ja pääsin eroon positiostani ennen yhtiön vasta eri syklissä ja myöhemmässä suhdannekuopassa tullutta konkurssia. Kuisma muuten ilahdutti minua myöhemmin haukkumalla demariveljensä suorassa televisiolähetyksessä puoluekokouksessa vahvassa laitamyötäisessä. Hän ajautui SDP:ssä sivuraiteelle, mutta AKT valitsi vielä tämän jälkeenkin hänet yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana.

Kun valehtelu alkaa, on sota lähellä. Huolestuin toden teolla Venäjän tilanteesta jo siinä vaiheessa, kun Putin alkoi ampumaan tiikereitä ja löytämään ruukkuja merenpohjasta. Tuollaisia juttuja ei pitäisi kenenkään täysipäisen uskoa, mutta Putinilla on edelleen Venäjän kansan tuki. Niin kauan kuin hän voittaa kaikki sotansa, ei Vovalla ole mitään hätää.

Samaten liittojohtajilla on jäsentensä vahva tuki. Johtajia ei kiinnosta Suomen kansan etu pätkääkään, vaan lähinnä oma uudelleenvalintansa. Jos laskee ay-liikkeen isänmaallisuuden varaan ja uskoo, että eivät ne tässä taloustilanteessa laita Suomea selälleen, harrastaa lähinnä toiveajattelua. Liittojohtajat ovat isänmaallisia siinä missä minä raitis ja uskonnollinen.

Tällä kertaa minä en aja vientiyhtiöpositiossa lakkosyksyyn tai –kevääseen. Vuosi 1991, AKT:n lakko ja Stromsdalin  - ja Pyysingin - konkurssiuhka ovat kirkkaana mielessäni. Saatan lakon aikana ostaa jotakin pientä kivaa, yleensä pörssissä kun on lakkojen aikaan alennusmyynti käynnissä. Lakot kuitenkin aikanaan loppuvat. Todennäköisin skenaario on edelleen, että hallitus lopulta taipuu ay-liikkeen uhkavaatimusten edessä, ja sitten jatketaan kituuttamista kohti Kreikan tietä.

Joka tapauksessa kehotan ottamaan huomioon osakeportfolioissa korkean todennäköisyyden kunnon suomalaiseen työmarkkinakonfliktiin. Lakoilla on jo uhkailtu, ja uhkaajat ovat ihan tosissaan.

Juhana Vartiainen tyrmää Antti Rinteen kritiikin. http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/vartiainen_rinne_yks-39392
Pamin puheenjohtaja jyrähtää kauppojen aukiolon vapautumisesta. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1440476254894.html
Rakennusliitto: Yhteiskuntasopimus olisi lisännyt työttömyyttä. http://rakennusliitto.fi/2015/08/21/yhteiskuntasopimus-olisi-lisannyt-tyottomyytta/ 
Ex-puheenjohtaja Kuisma: AKT:ssa vallitsee juomisen kulttuuri. http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ex-puheenjohtaja-risto-kuisma-aktssa-vallitsee-juomisen-kulttuuri/

Keskustelua kolumnista täällä