Akateemiset suoritukseni ovat varsin vähäiset. Ne ovat kuitenkin hyvin lähellä akateemista kunnianhimoani. Vuonna 1988 ajattelin, että kaksi perustutkintoa olisi hauska olla. Tosin oikeustieteelliseen ei sitten päässyt samalla lukumetodilla kuin kauppakorkeakouluun, joten yhteen perustutkintoon jäi.
Olemme debatoineet viime viikkoina nimimerkin ”kohina” kanssa markkinoiden tehokkuudesta keskustelupalstalla. Hänen mukaansa ”Tämä foorumi on valikoiva otos siitä, joka vetää puoleensa enemmän ihmisiä joilla on enemmän taipumusta ottaa "markkinanäkemystä". He tarvitsevat jonkinasteista markkinoiden tehottomuutta, jotta voisivat oikeuttaa itselleen spekulatiivisia toimia.”
Lisäksi hän totesi akateemisesta valveutuneisuudestani seuraavaa: ”Et taida olla ajan tasalla rahoituksen alan akateemisesta debatista ainakaan tämän asian suhteen (enkä ole itseasiassa yllättynytkään)?”
Minä vastasin tähän pöyhkeästi: ” En. Enkä hirveän kiinnostunutkaan.”
Mikä on tuonut minulle tällaisen ylimielisen asenteen?
Kerron vanhan tarinan siltä ajalta, kun Suomi ei ollut voittanut ensimmäistäkään jääkiekon maailmanmestaruutta:
Olin tohtorikaronkassa vuoden 1994 haminoissa. Paikalla oli tohtoritason porukkaa, ja mie. Pyöritin tuolloin aktiivisesti parhaimmillaan 40 miljoonan markan salkkuja muiden rahoja + omiani.
Samaan pöytään osui kaksi tutkijaa. Toinen heistä teki parhaillaan tutkimusta osavuosikatsausten vaikutuksesta pörssikursseihin. Kerroin, että tätä juuri teen työkseni ja lukevani kaikki osavuosikatsaukset pikaluvulla ja reagoivani niihin.
Tuolloin ei ollut vielä internetissä nopeasti ja halvalla kaikille edes osavuosikatsauksia eikä internetvälittäjiä. Meillä oli törkeän kalliit Reutersin päätteet juuri tätä varten ja hyvät linjat meklareille. Markkinat eivät varmasti olleet edes heikosti tehokkaat, vaan kurssit olivat usein ristissä pitkään jopa fuusiosuhdepäätösten jälkeen.
Tämä ei ollut kummankaan mielestä vähimmässäkään määrin mielenkiintoista. Keskustelua ei jatkettu. Kumpikaan ei kysynyt mitään. Enhän tehnyt tieteellistä tutkimusta, vaan yritin tehdä asioita oikeasti.
Minä olisin itse asiassa ollut kiinnostunut heidän tutkimuksistaan, mutta arvon tohtorit eivät katsoneet tarpeelliseksi valistaa pelkkää kauppatieteen ylioppilasta, koska ei se kuitenkaan ymmärtäisi. Molemmat sankarit ovat jonkun sortin professoreja nykyisin.
Tilaisuudesta jäi lisäksi mieleen seremoniamestarin vaatimaton puheen lopetus. Se oli kutakuinkin näin: "Kansantaloustieteen tohtoriksi voi valmistua lyhyelläkin matematiikalla. Minullakin oli lyhyt matematiikka, oma väitökseni valmistuu ensi kuussa, ja se on täysin kvantitatiivinen." Ja yleisö taputti raivokkaasti.
Tätä tilaisuutta ennen olin luullut, että käsitykset tiedemiesten norsunluutorneista ovat kaupunkilegendoja.
Tulin johtopäätökseen, että nämä herrat saavat kyhätä toisilleen tutkimuksia ja minä jatkan osavuosikatsausten ja talouslehtien lukemista ja yhtiökokouksissa käymistä.
Lisäksi olen havainnut, että pääsääntöisesti opiskelukavereistani intiaaniheimon tarkimmat jousiampujat lähtivät investointipankkiireiksi ja konsulteiksi. Yleensä tauluun, vaikka ei ihan aina keskelle, osuvat menivät isohkoihin yrityksiin töihin. Vain silloin tällöin tauluun osuvat jäivät akateemiselle uralle.
Minulla on itse asiassa akateemista mielenkiintoa, mutta rajallisesti aikaa. Luen lähinnä kavereitteni tai jonkun täysipäisen vahvasti suosittelemia tutkimuksia. Sijoittajalle akateemisten tutkimusten lukeminen on nähdäkseni pääsääntöisesti ajanhukkaa. Miksi lukea sellaisten ihmisten tutkimuksia, jotka tutkivat tutkimisen ilosta ja lisäapurahojen toivossa eivätkä etsi ratkaisuja oikeisiin ongelmiin?
Tarkalleen ottaen minulla on paljon kiinnostusta ja kunnioitusta tiedettä kohtaan. Oman uskontoni lähtökohta on niin sanottu tieteellinen konsensus, jonka otan annettuna, ellei minulla ole hyvin vahvoja perusteita uskoa muuhun.
Taloustieteessä hämmästelen sitä, miten niin monet tieteilijät sanovat tietävänsä mitä tapahtuu, jos tehdään niin tai näin. Minun ymmärrykseni mukaan taloustieteessä, sijoittamisessa ja pokerissa kaikissa on kysymyksessä valistuneiden arvausten tekeminen. Ainakin pokerissa ja sijoittamisessa vaaditaan leivässä pysymisessä sitä, että arvaukset ovat laadukkaita. Professuurit sen sijaan taitavat olla pääosin ikuisia.
Ehkä jonain päivänä taloustiede kehittää mallin, joka tekee markkinat oikeasti tehokkaiksi. Tai kaverini onnistuu mallintamaan voittavan treiderin ja tulee seuraavaksi Warren Buffetiksi. Se päivä ei ole kuitenkaan vielä tänään. Oikeasti en siis usko kummankaan toteutuvan koskaan.
En minä oikeuta itselleni mitään toimia, vaan toimin parhaan kykyni mukaan. Yritän tehdä mahdollisimman hyviä sijoituspäätöksiä, yksi kerrallaan ja toivon parasta. En pysty mitenkään tyhjentävästi mallintamaan, miten päädyn mihinkin päätökseen.
Onneksi olen syntynyt sunnuntaina ja tämä pitkälti mutuun pohjautuva sijoitusmetodini on johtanut onnekkaaseen lopputulokseen toistaiseksi. Tulevaisuudesta en todellakaan tiedä, iskeekö tuomiopäivän enkeli jonain päivänä. Jos iskee, yritän väistää.
Toiminnassani ei tietysti olisi paljon valoa, jos osakemarkkinat olisivat tehokkaat. Joten kyllä, minä tarvitsen tehottomia markkinoita. Mutta en oikeuttaakseni itselleni spekulatiivisia toimia, vaan tehdäkseni tiliä kuin Timo Soini parissa viime vaaleissa. Spekulatiiviset sijoitukset oikeutin itselleni jo 1980-luvun loppupuolella ilman sen suurempia tunnontuskia.
Norsunluutorniin kipuajat saavat jatkossakin kiivetä sinne rauhassa ja hakata toisiaan selkään, miten helvetin älykkäitä he ovatkaan. Minä jatkan omien rahojeni sijoittamista ja vilkuttelen heille aina välillä täältä maan pinnalta. Omilla rahoillaan saa pelata, kuten haluaa, sanoo vanha venäläinen sananlasku.
