Lucky Luke

+96
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Osake on päivän nousijana. Onkos tätä kukaan seuraillut? Naapuripalstalla tuntuu olevan pienimuotoinen hypetys käynnissä. Firman talousjohtaja Jouko Toivanen on haalinut Tulikiven osakkeita pidemmän aikaa ja merkittäviä määriä ja ilmeisesti ihan omilla rahoillaan. Viimeisimmän listauksen mukaan omistusta on jo lähes 4% Tulikivestä. http://www.tulikivi.fi/konserni/osakkeenomistajat

Tilinpäätös ei kuitenkaan liikoja lupaile. Viime vuosi miinuksilla, tosin viimeinen kvartaali lähes nollilla, ohjeistus lupaa aika varovaista parannusta.

 Tulevaisuuden näkymät: Vuoden 2016 liikevaihdon arvioidaan olevan edellisen vuoden tasolla, ja liiketuloksen arvioidaan paranevan edellisestä vuodesta.

http://www.tulikivi.fi/uutiset/tilinpaatostiedote_1-122015

Brändi on varmasti kunnossa, henkilökunnasta on saneerattu puolet pihalle. Asuntoaloitukset saattavat olla nyt hieman kasvussa vaikkakin alhaisella tasolla. Toisaalta taas enrgian hinta on nyt edullista, mikä varmaan on haitta. Aika paljon tuotetta menee vientiin. Se on oikeastaan sokea piste. Kuinkahan mahtaa Tulikiven vienti vetää tänä vuonna?  

Kurssi on alle opon, taseessa on varmaan ihan kuranttia tavaraa kun on kaikenlaista kivivarantoa yms.  

Pistääkö talousjohtaja tässä munat yhteen koriin vai voisiko olla käännettä ilmassa? 

KL foorumin yrityskauppaskenaarioihin en usko ollenkaan. Eihän sisäpiiri silloin voi tietenkään tankata.

0
0
17.3.2016 - 08:27 #7688

Lehtopöllö

+299
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
383

Kurssia olen huvin vuoksi seuraillut, mutta tunnusluvut eivät ole missään vaiheessa kauheasti vakuuttaneet. Uskoisin tämän olevan joka tapauksessa sellainen firma, jossa sisäpiiri tietää huomattavan paljon ulkopuolisia paremmin, että missä mennään.

Tämän vuoden ohjeistuksesta on aika vaikea sanoa mitään. Vuoden alusta annettu ohjeistus vs vuoden toteutunut tulos, eroa voi olla aika paljon. Vaikka ennustus osuisi täsmälleen kohdilleen, ei se silti kerro juuri mitään:

liikevaihto olisi sama = 32 m €

liiketulos olisi parempi = mitä tahansa välillä -2,8 ... ??? m €

Ihan mielenkiintoinen firma ja näkisin sisäpiirin tankkauksen vahvana osto-signaalina, mutta itse en ainakaan ole koskemassa näin rankasti tappiolliseen firmaan.

0
0
30.10.2017 - 16:44 #15563

Hynägrande

+1747
Liittynyt:
21.8.2017
Viestejä:
1203

Tykkään firmasta periaatteessa, mutta.. tulos on niukasti positiivinen ja pitkän tappioputken jälkeen on vaikea kuvitella isoja osinkoja maksettavan. JOS firman tulovirta kääntyy kunnolla niin ihan kiva, mutta likimain nollatulosta tekemällä tässä ei ole mitään innostavaa.

0
0