Truewinner

+90
Liittynyt:
23.5.2016
Viestejä:
84

Onko kukaan hakenut Saksasta liikaa perittyjä osinkoveroja osakeyhtiölle ?. Netissä löytyy ohjeet miten hakea, kun kyseessä yksityishenkilö mutta en ole löytänyt yritykselle neuvoja. Suomen verottaja ei osannut auttaa eikä myös Nordnet.

Lomake varmaan sama, mutta kun yksityishenkilö todistaa olevansa Suomen kansalainen niin miten vastaava menee yrityksellä ?.

0
0
8.11.2023 - 03:15

Aki Pyysing

+13092
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6930

Aloin yön pimeinä tunteina pohtimaan, että miullahan on Deutsche Bankia. Ja sehän maksanee osinkoa keväällä. En ole iloinen veronmaksaja, joten tutkin asiaa. Netin syövereistä löysin:

Saksasta tulevien osinkojen katsotaan oleva ulkomaalaisten osakkeiden osinkoa, jolloin niistä maksetaan verosopimuksen mukainen lähdevero. Saksassa tuo vero on 25 %, josta verottaja Suomessa hyväksilukee vain 15 %. Tämän päälle tulee solidaarisuus vero, 6 %. Kokonaisveron osuudeksi tulee siis yli 32 %, joka on hieman suurempi kuin Suomen 30 % alle 30 000 euron pääomatuloista. Liiallisen veron voi kuitenkin periä jälkikäteen takaisin Saksalta, mutta se voi olla työlästä.

Verojen takaisin periminen vaatii osakevälittäjän todistuksen maksetusta osingosta, ja se on yleensä maksullinen. Liikaverotusta voi periä takautuvasti neljältä edeltävältä vuodelta, joten pienempiä summia sijoittava sijoittaja voi keskittää perinnän yhteen ajankohtaan useammalta vuodelta.

Reilut neljä vuotta sitten ei löytynyt vastausta, miten osakeyhtiö saa haettua ylimääräiset osingonpidätykset pois. Joko joku muukin kuin Fortum on hakenut kokemusta saksalaisilta rahan saamisen helppoudesta?

Vaihtoehtohan on olla hereillä, kun osinko irtoaa ja myydä gongin kumahtaessa ja ostaa takaisin seuraavana päivänä heti aamuhämärissä. Tai vain myydä ennen.

 

 

1
0
8.11.2023 - 20:27

Bingo53

+3271
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2211

Aki Pyysing wrote:

Aloin yön pimeinä tunteina pohtimaan, että miullahan on Deutsche Bankia. Ja sehän maksanee osinkoa keväällä. En ole iloinen veronmaksaja, joten tutkin asiaa. Netin syövereistä löysin:

Verojen takaisin periminen vaatii osakevälittäjän todistuksen maksetusta osingosta, ja se on yleensä maksullinen. Liikaverotusta voi periä takautuvasti neljältä edeltävältä vuodelta, joten pienempiä summia sijoittava sijoittaja voi keskittää perinnän yhteen ajankohtaan useammalta vuodelta.

Reilut neljä vuotta sitten ei löytynyt vastausta, miten osakeyhtiö saa haettua ylimääräiset osingonpidätykset pois. Joko joku muukin kuin Fortum on hakenut kokemusta saksalaisilta rahan saamisen helppoudesta?

Ketjussa Ulkomaiset osingot ja ulkomaisten osinkojen verotus on käsitelty lähdeverojen hakemista takasin ja ketjun toisen sivun kaikki viestit taitavat koskea juuri Saksaa.

Linkki ketjuun: https://www.sijoitustieto.fi/sijoituskeskustelu/edistyneet-sijoittajat/ulkomaiset-osingot-ja-ulkomaisten-osinkojen-verotus?page=0

Asiasta on myös viimeksi kuluvan vuoden helmikuussa päivitetty ohje: http://downshiftaaminen.blogspot.com/2018/03/saksalaiset-lahdeverot-takaisin.html

Muistutukseksi, jos ei hae lähdeveroa takaisin:

Niinpä wrote:

Bingo53 kirjoitti:

Jos ylitystä ei anota takaisin, kirjataan se luottotappioiden kaltaisesti yrityksen kuluksi.

Esimerkit olivat hyviä ja selkeitä. Tarkentaisin vielä, että siinä missä luottotappiot saattavat olla verotuksessa vähennyskelpoisia niin anomatta jätetty lähdevero on verotuksessa vähennyskelvoton kulu.


Joten on kyllä hyvä hakea tai vaihtoehtoisesti sijoittaa jonnekin muualle.

2
0
10.11.2023 - 13:52

Truewinner

OP
+90
Liittynyt:
23.5.2016
Viestejä:
84

Reilut neljä vuotta sitten ei löytynyt vastausta, miten osakeyhtiö saa haettua ylimääräiset osingonpidätykset pois. Joko joku muukin kuin Fortum on hakenut kokemusta saksalaisilta rahan saamisen helppoudesta?

Itse säädin yhteensä yli pari vuotta Saksan verottajan kanssa 4000€ summasta. Lähetin heille postitse nordnetin leimalla osinkotositteen, suomen verottajan leimatun dokumentin jossa mainittiin  että yhtiöön kohdistunut double taxnation sekä itse hakemuksen.

Vuoden päästä lähettämisesti tuli vastaus ja siinä sanottiin että käsittelyn aikana oli hakemuspohja vanhentunut ja minun pitää tehdä uusi. Sain ekaa kertaa sähköpostiosoitteen asiaa käsittelevälle henkilölle. Siihen sähköpostiin ei vaan millään saanut lähetettyä viestejä, aina tuli bumerangina takaisin.

Lopulta kyllästyin koko homma, kun siihen oli mennyt niin hurjasti aikaa ja ajattelin että pitäkää tunkkinne.

3
0