Sijoitustieto

+1968
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1253

Osakemarkkinoilla ei onneksi olekaan kuplaa, vaikka olen viime aikoina välillä ollut siitä huolestunut. Tämän voi päätellä Taloussanomien eilisestä otsikosta ”Kokeneet sijoittajat näkevät selkeän markkinakuplan”. Käytän siis Taloussanomien otsikoita kontraindikaattorina.

Otsikko ei tosin vastaa jutun sisältöä, mutta se näyttää olevan nykyisin samanlainen Maan Tapa kuin poliittiset virkanimitykset ovat olleet jo pitkään. Esittäytyisin muuten paljon mieluummin sutenööriksi tai jopa perustuslakijuristiksi kuin Sanomien nettiotsikkovastaavaksi.

Empiiristen tutkimusteni perusteella innokkaimmin kuplaa huutavat laskua jostain syystä toivovat. Tavallisin syy karhumarkkinoiden toivomiseen on liian aikaisin myydyt tai liian pienet osakepositiot. Toinen hyvin yleinen peruste ovat kateus isommalla markkinariskillä ajelleita kohtaan.

Aki Pyysing: Oikea kupla löytyy julkiselta sektorilta 25.4.2021

0
0
26.4.2021 - 23:33

JJSale

-3
Liittynyt:
26.4.2021
Viestejä:
1

Kaikki tietävät ettei valtiot koskaan tule maksamaan  lainojaan  pois, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Suomi on vieläpä tosi maltillisesti velkaantunut suhteutettuna BKT:hen. Lainanotosta ja velkaantumisesta on tullut normi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Miksi emme siis hyväksyisi päivänselvää asiaa ja annettaisi budjettien ylittyä sovitun prosenttimäärän. Euroopan keskuspankki rahoittaisi tämän, kuten se jatkuvasti tekee nytkin ostaessaan velkalappuja. Tällä valtioiden helikopterirahalla talouden rattaat pysyvät liikkeessä jolloin kaikki ovat tyytyväisiä, niin kapitalistit kuin vasuritkin. Kuten jo sanoin, mikään ei käytännössä muuttuisi, paitsi että valtioiden velkaantuminen loppuisi. Inflaatiokorttia on turha kaivaa, ei se ole tähänkään mennessä lähtenyt lapasesta vaikka on elvytetty finanssikriisistä asti. Kaikki elvyttävät joka pitää tasapainoa yllä, eikä rahan arvo ole enää niinkään sidottu sen määrään vaan valtioiden taloudelliseen ja yleiseen vakauteen. Lisäksi raha ei suoraan menisi reaalitalouteen kulutukseen vaan valtioille jotka kanavoivat sen. 

Tämän operaation estää kuitenkin periaatekysymys kuten konservatiivit estävät kannabiksen dekriminalisoinnin päivänselvistä hyödyistä huolimatta koska kohtahan sitä kaikki sitten vaan pössyttelevät.

Joten jatketaan hyssyttelyä ja esitetään että juu juu, kyllä me maksetaan 🙂

0
0
27.4.2021 - 00:04

Tinggeli

+3010
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
JJSale kirjoitti:

Kaikki tietävät ettei valtiot koskaan tule maksamaan  lainojaan  pois, mutta sitä ei saa sanoa ääneen. Suomi on vieläpä tosi maltillisesti velkaantunut suhteutettuna BKT:hen. Lainanotosta ja velkaantumisesta on tullut normi, eikä siihen tule koskaan muutosta. Miksi emme siis hyväksyisi päivänselvää asiaa ja annettaisi budjettien ylittyä sovitun prosenttimäärän. Euroopan keskuspankki rahoittaisi tämän, kuten se jatkuvasti tekee nytkin ostaessaan velkalappuja. Tällä valtioiden helikopterirahalla talouden rattaat pysyvät liikkeessä jolloin kaikki ovat tyytyväisiä, niin kapitalistit kuin vasuritkin. Kuten jo sanoin, mikään ei käytännössä muuttuisi, paitsi että valtioiden velkaantuminen loppuisi. 🙂

Eli voisimme siis lopettaa vihdoin veronkannon turhana. Keskuspankki loisi valtiolle joka vuosi riittävän määrän euroja eli budjetin menopuolen verran. Kätevää, kun edes valtiot eivät velkaannu.

Varmaan kannattaa vinkata tämä tuonne säätytalolle, niin loppuu tuo teatteri mitä siellä esitetään.

0
0
27.4.2021 - 01:36

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425
Tinggeli kirjoitti:

Eli voisimme siis lopettaa vihdoin veronkannon turhana. Keskuspankki loisi valtiolle joka vuosi riittävän määrän euroja eli budjetin menopuolen verran.

Niin tai sitten toinen vaihtoehto, joka ei näytä ihan yhtä härskiltä: keskuspankki voisi alkaa ostamaan markkinoilta valtion velkapapereita, jotta korko saadaan painettua jopa negatiiviseksi.

0
0
27.4.2021 - 02:01

Pörssimörssäri

+1182
Liittynyt:
28.3.2020
Viestejä:
821
Tinggeli kirjoitti:
Varmaan kannattaa vinkata tämä tuonne säätytalolle, niin loppuu tuo teatteri mitä siellä esitetään.

Punakaartilaiset on tunnetusti teatteri-ihmisia. Ehka kepu toimii tassa yllattavana katalyyttina kohti parempaa huomista. Zusammen sind wir stark.

0
0