5
forum
|

Staden

+40
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
21

Olen tähän mennessä laittanut käytännössä kaikki sijoitukseni erilaisiin indeksirahastoihin (Seligson / Nordnet).

Viime aikoina myös suora osakesijoittaminen on alkanut kiinnostaa. Taloutta tulee seurattua suht aktiivisesti ja himottaisi kokeilla myös sijoittamisen tätä puolta, vaikka rehellisesti sanoen en usko, että minulla tässä vaiheessa olisi mitään erikoisia skillejä tai näkemystä markkinoiden biittaamiseen. Vanhana pokerinpelaajana riskinsietokykykin on vähintään kohtuullinen.

Kynnyskysymykseksi on kuitenkin noussut osinkotulojen verotus. Tuntuu kohtuuttomalta, että suorien osakesijoitusten osinkotuloista joutuu vuosittain maksamaan vähintään 25,5% pääomatuloveroa, kun rahastoissa verottaja ottaa omansa vasta sijoittajan luopuessa osuudestaan (omistamani indeksit ovat kasvuosuuksia, eli mahdolliset osingot sijoitetaan aina takaisin rahastoon).

Tilanteen ollessa mitä on, en ole pystynyt perustelemaan itselleni suorien osakesijoitusten järkevyyttä, vaikka mieli olisi tehnyt. Te muut piensijoittajat jotka olette päätyneet indeksirahastojen sijaan sijoittamaan suoraan osakkeisiin, miten olette valintanne tehneet? Ilmeisesti pitää vain luottaa omaan kykyynsä biitata markkinat kohtuullisella marginaalilla?

0
0
1.7.2014 - 14:41 #102

Juha

+1231
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
1397

Pointtisi on varsin validi. Itse sijoitan suurimmaksi osaksi suoraa osakkeisiin siksi että niitä on mukava seurata. Osakkeita omistaessa tulee seurattua uutisointia ja opiskeltua sijoittamisen lainalaisuuksia, toivon toki että tästä opista olisi tulevaisuudessa hyötyä.

Osingoista verojen maksaminen vuosittain sinällään ei tee suurta eroa sijoituspääomassa ennen kuin kymmenissä vuosissa, joten tätä nyt on mielestäni turha liikaa säikähtää. Mielenkiintoinen keskustelun avaus joka tapauksessa.

0
0
1.7.2014 - 19:41 #104

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Rahastojen osinkojen verottomuus on hyvin lobattu. En usko sen ikuisesti pysyvänkään.

Tosin kyseessä on verojen maksun viivästyminen, ei välttäminen. Joskushan ne rahasto-osuudet on tarkoitus myydä, ellei hautaan aio viedä mukanaan. Tällöin osingot ovat kerryttäneet rahaston arvoa ja myyntivoitto on sen verran sitten suurempi. Osingot ovat ainakin vielä vähän verohuojennettuja, joten osingon saaminen ja siitä verolle joutuminen ei ole matemaattinen katastrofi. Kupongin irrotessa hinta laskee, ja vastaavasti myyntivoitto on sitten myydessä osingon verran pienempi. Eli kyseessä ei ole 25,5% ekstravero, jonka vaikutelman OP:sta saattoi joku saada.

Itse sijoitan suoraan osakkeisiin, koska kuvittelen aina välillä ymmärtäväni jostain jotain paremmin kuin sen hetkinen pörssikurssi antaa ymmärtää. Lisäksi pääsee halutessaan yhtiökokouksiin (jonkun verran olen käynytkin), joissa tosin nykyisin viinatarjoilu on valitettavan vähäinen. Mutta tykkään katsella tj:n ja hpj:n silmänvalkuaisia ja pohdiskella ovatko täysipäisiä vai eivät.

Lisäksi minulla on suuria vaikeuksia välillä hahmottaa mihin markkinat milloinkin ovat menossa, mutta yhtiöiden arvostuksesta luulen jotakin ymmärtäväni. Indeksirahastosijoittaminen ei siis sovi minulle.

0
0
1.7.2014 - 22:28 #112

Staden

OP
+40
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
21

Kiitos vastauksista molemmille!

Taidan tilaisuuden tullen ostaa paria eri osaketta, jotta saan vähän tuntumaa hommaan. Katsotaan miten lähtee siitä kehittymään.

Korkoa korolle -efekti tosiaan korostuu vasta oikeasti pitkällä aikavälillä, kuten kumpikin toteatte. Pitäisi varmaan väsätä excel-taulukko ja vähän laskeskella auki minkälaisista summista on kyse milläkin aikavälillä. Minulla ei todellakaan ole varsinaista sijoitussuunnitelmaa, mutta mitä kauemmin jatkan nykyistä elämäntyyliäni (käytännössä normaalin palkkatyöyhteiskunnan ulkopuolella), sitä enemmän varmaan tulisi olla huolissaan eläkepäivien toimeentulosta. Pitkäkin jouksu siis kiinnostaa. :)

0
0
2.7.2014 - 13:50 #116

wunderbra

+66
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
130

Aki tuossa jo avasikin kaikkein olennaisimman eli sen, että verovelkavipusi on osakkeissa pienempi (kun makselet niitä veroja vuosittain tai useammin). Se mikä osinkojen verotuksessa on mukavaa, on näistä veroista tehtävät vähennykset. Esim. yhtiökokouspaikalle mentäessä syntyneet kulut voi vähentää osingoista maksettavista veroista. En tosin tiedä onko tässä jotain cappia. Sijoituskirjallisuus yms. menee myös vähennyksiin.

0
0
2.7.2014 - 13:58 #117

petteri

+1492
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
1368

Rahastoja ja suoria osakesijoituksia vertailtaessa kannattaa huomioida, ettei kaikissa rahastoissa ole veroetua. Itse asiassa osassa kansainvälisistä rahastoista on käytännössä kaksinkertainen osinkojen verotus eli verohaitta.

Kotimaisissa rahastoissa, jotka omistavat kotimaisia osakkeita on veroetua. Rahastot saavat osingot verotta ja tuotoista maksetaan vero vasta kun rahasto myydään. Kun rahastoissa on ulkomaisia arvopapereita asia monimutkaistuu. Silloin on olemassa kaksi vaihtoehtoa.

1) Rahasto saa osingot verosopimusten ja verokäytäntöjen mukaan verotta ja veroetu toimii kuten suomalaisillakin osakkeilla

TAI

2) Rahasto joutuu verosopimusten tai verokäytäntöjen mukaan maksamaan osingoista veron, jota rahaston omistaja ei pysty hyödyntämään henkilökohtaisessa verotuksessa.

Tästä toisesta tapauksesta rahastoyhtiöt ovat yleensä hiljaa. Vertailuindeksinäkin on usein joko hintaindeksi (price index) tai nettotuottoindeksi(net return index), ei bruttotuottoindeksi (gross return index), joka piilottaa verovaikutukset. Rahastoihin sijoittamisessa voi siis joskus olla veroetua ja yllättävän usein myös verohaittaa.

 

 

0
0