Kolumnit

Osakeralli lopuillaan? Ajatuksia markkinan ajoittamisesta

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Vuosikymmenen mittainen voimakas osakeralli on Bank of American analyytikkotiimin mukaan lopuillaan ja sijoittajien tulisi positioida osakesalkkunsa sen mukaisesti, pankki neuvoo. Raportin mukaan 20 vuoden mittainen osakkeiden riskipreemio on tällä hetkellä nollissa ja sijoittajien tulisi maksaa turvallisista sijoituksista ja saada mittava korvaus riskinotosta. Bank of American mukaan seuraavat viisi suurta markkinatrendiä on paraikaa meneillään:

Korkeampaa volatiliteettia on luvassa korkokäyrän tasoittuessa ja suurempia osakedippejä esiintyy enemmän.

Käteisrikkaat, laadukkaat yhtiöt ovat valmiudessa ylisuoriutumaan jatkossa.

Kasvuosakkeet ovat tänä vuonna suoriutuneet arvo-osakkeita selkeästi paremmin, mutta trendin voi odottaa kääntyvän päinvastaiseksi.

Nykyinen korkean riskin markkina suosii aktiivisesti hallinnoituja rahastoja, joiden salkunhoitaja taitaa osakevalinnan.

Small cap-osakkeet ovat alisuorituneet tähän asti ja laahaamisen voi odottaa jatkuvan pidempään.

Bank of America uskoo siis suuren osakerallin olevan ohitse ja odottaa jatkossa aiempaa huomattavasti pienempiä tuottoprosentteja. Vaikkei BofA mainitse erityisesti osakemarkkinakuplaa ja uskoo S&P 500-indeksin saavuttavan 3000 indeksipisteen tason vuoden 2018 lopulla, talousuutisista voi kuitenkin lukea asiantuntijoista jotka varoittavat osakekuplasta. Jos kupla on lähellä, niin voiko markkinan huiput ajoittaa ja kotiuttaa voitot oikeaan aikaan? 

Markkinoiden ajoittamisesta

Markkinan ajoittaminen, milloin se romahtaa ja sijoittaa sen mukaisesti, on sijoittamisen Graalin malja. Jokaikinen sijoittaja haaveilee kristallipallosta joka kertoo milloin sijoittaa out-of-money-optioihin, joiden arvot räjähtävät markkinoiden sakatessa ja volatiliteetin pompatessa. On huomattavaa että markkinahuippujen saavuttamista on analyytikko toisensa jälkeen huutanut jo muutaman vuoden, jotkut paljon pidempäänkin. - Toiset taas uskovat osakeindeksien jatkavan nousuaan. On siis selvää, ettei markkinoiden ajoittaminen täsmällisesti ole mahdollista ilman satumaista määrää neliapiloita ja jäniksenkäpäliä. Sen sijaan että yrittäisi ennustaa romahdusta, markkinoiden ajoittaminen eri tavoin voi olla arvokasta.

Miten parhaiten ajoittaa markkinat?

Markkinoiden ajoittamisesta puhuttaessa monet, elleivät jopa useimmat, ajattelevat markkinoiden huippua juuri ennen romahdusta ja osakkeiden myymistä mehukkaimpaan hintaan. Osakehuippujen tarkka ajoittaminen on kuitenkin mahdotonta kaikille, asiantuntijat mukaanlukien. Sen sijaan että jahtaa myymistä korkeimpaan hintaan, on nerokkaampaa ajoittaa ostot romahduksen jälkimaininkeihin.

Osakeindeksien romahdukset tarjoavat erinomaisia paikkoja ostaa laadukkaita yhtiöitä halvalla. Markkinan ajoittaminen tällä tapaa - ennustamalla tulevia tuottoja romahduksen jälkeen itse romahduksen ennustamisen sijaan - on tehokkain tapa ajoitukselle. Kirjakauppojen hyllyille ilmestyi finanssikriisin päätteeksi lukuisia kirjoja siitä miten muutamat yksilöt ja firmat ennustivat romahdukset oikein ja tekivät miljardeja vivuttamalla lyhyeksimyyntinsä mätiin asuntolainoihin. Historiaa kirjoittavat voittajat. Allekirjoittanut on itsekin sortunut seksikkääseen ajatukseen suuremman romahduksen rahastamisesta, onneksi sitä hetkeä odottaessa eivät näpit ole palaneet. Vuosien saatossa on tullut selväksi, että on tärkeämpää pitää käteistä saatavilla kun kaduilla on sijoittajien kuvainnolista verta ja paniikki on pahimmillaan. Erään sijoitusviisauden mukaan “markkinat voivat olla epärationaalisia paljon pidempään kuin sijoittaja säilyy maksukykyisenä”. Kriisihetkinä ei kuitenkaan voi heittää tikalla osakelistaan ja ostaa mitä tahansa yhtiötä, sillä kaikki eivät kriiseistä selviä. Osakeanalyysin perusteella tulee valita laadukkaita yhtiöitä joilla on valmiuksia ja kilpailuetua ei paitsi selviytyä kriisistä, mutta myös suoriutua joustavasti ja tehokkaasti sen jälkeen.

Buffettin malli ajoitukselle

Omahan oraakkeli Warren Buffett ei yritä ennustaa markkinoiden ylikuumentumista vaan pitää käteistä saatavilla kriisien ollessa pahimmillaan. Buffettin mukaan osakemarkkinoiden pohjilla ei ole viisainta ostaa osakkeita laajalla skaalalla erimerkiksi indeksirahastojen muodossa, vaan parhaat tuotot tehdään valitsemalla halpoja yksittäisiä yhtiöitä joilla on vakaa perusta. Buffett siis ajoittaa yksittäisiä yhtiöitä arvostusten mukaan sen sijaan että yrittäisi ajoittaa koko markkinaa. Ajoittamalla yksittäisiä osakkeita sijoittaja kykenee ottamaan hyödyn irti osakkeen hetkellisistä romahduksista, jotka eivät luonnollisesti kaikkien osakkeiden kohdalla ajoitu samaan hetkeen. Vakaiden yhtiöiden hinnat myös palaantuvat keskimäärin nopeammin entisille tasoilleen. Buffettin neuvojen mukaan pieniin romahduksiin myyminen ei ole kannattavaa. Tärkeintä on pitää mielessä pitkän tähtäimen tuotot. 

Osakemarkkinoiden ajoittaminen isompiin ostoihin romahdusten jälkeen on selkeää, mutta milloin sitten myydä nykyiset omistukset ennenkuin romahdus alkaa? Voittojen kotiuttaminen on olennainen osa tuottavaa sijoittamista. Buffett ostaa osakkeita sillä oletuksella että ne pysyvät hänen salkussaan hamaan loppuun asti. On kuitenkin tilanteita, jolloin osakkeiden myyminen on viisasta. Jos osake selkeästi ylikuumenee massojen tuupatessa rahojaan trendikkääseen sijoitukseen, on aika kotiuttaa voitot. Samaan tapaan kuin aliarvostetut osakkeet useimmiten nousevat “oikeaan” arvoonsa, yliarvostetut osakkeet putoavat ennemmin tai myöhemmin tippuvat rationaalisille tasoille.

Osakkeen hinnan ja arvon erottaminen toisistaan on tärkeää ymmärtää ja pitää mielessä. Osakkeen hinta voi heilua voimakkaasti lyhyellä aikajänteellä vaikka osakkeen arvo ei juuri muuttuisikaan. Jos osakkeen arvossa ei tapahdu muutoksia ja osakkeen hinta on edelleen arvoa pienempi, ei osaketta kannata myydä heilunnasta riippumatta. 

Laajan osakemarkkinan ajoittamisen sijaan on parempi pyrkiä ajoittamaan yksittäisiä osakkeita. Kukaan ei kykene ennustamaan markkinoiden tulevaisuutta, mutta oikeanlaisella lähestymistavalla yksittäisten yhtiöiden ostamisen ja myymisen ajoittaminen helpottuu.

Johanneksen blogi

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Artikkelit

eQ: Kiinteistömarkkinaan turbolla takaovesta

Antti Leinonen
22.5.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Heikki Keskiväli | Berkshire Hathawayn vuosikokouksen selviytymisopas

Heikki Keskiväli
21.5.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Firefox Gold etsii kultaa Suomen Lapista

Firefox Gold
21.5.2024
east Lue lisää