Innoissani. Todella innoissani! Uusi haaste siintää edessäpäin ja olen päättänyt tarttua siihen.
Tänä vuonna minun piti osoittaa kiitollisuuttani nykyiselle työnantajalleni viime vuoden neljän palkankorotuksen jälkeen. En onnistunut tässä kovin hyvin. Työmarkkina osaa välillä olla yllättävä ja jopa brutaali sekä työntekijöitä että työnantajia kohtaan. Mutta se on pelin henki. Kysyntä ja tarjonta heiluttelevat markkinoiden aaltoja.
Olen nyt parin vuoden välein hyppinyt työtehtävästä seuraavaan kohtuullisen nousujohteisella uralla. Joka hyppäyksen jälkeen on ollut tarkoitus rauhoittaa tilanne ja asettua aloilleen. Mutta taas sitä mennään. Säännöllisin väliajoin eteen sattuu joku rohkea, joka on valmis tarjoamaan mahdollisuuden historiastani huolimatta. Onko tämä nyt viimein sellaisen tason tehtävä, joka laittaa jauhot suuhun ja pysäyttää kehityksen? Tulevaisuus tulee kertomaan sen.
Viidessä ja puolessa vuodessa olen vaeltanut työelämään harpanneesta, epävarmasta nuorukaisesta aloittelevaksi business executiveksi. Paino sanalla aloitteleva. Uutta opettelevan on hyvä muistaa avoin mieli ja sopiva nöyryys tekemisessä. Sanat ja tittelit eivät tosielämässä tarkoita mitään, vaan teot ja tulokset ratkaisevat. Tämä on hyvä pitää mielessä ennen kuin keltainen neste nousee kriittiseen kammioon ja lopullisesti torppaa mahdollisuuden kehittyä. Keltaista nestettä vastaan on tietysti hyvä taistella läpi koko elämän – tai itse en ainakaan hahmota missä tilanteessa sen säilömisestä olisi etua.
Vaikka olen aiemmin avannut palkkaustani kohtuullisen tarkkaan, niin tällä kertaa en valitettavasti voi näin tehdä tiukasta salassapitovelvollisuudesta johtuen. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että alaspäin se ei mennyt, ja että pitkän aikavälin sitouttaminen on erittäin tervetulleesti otettu huomioon. Näillä askelmerkeillä olen jälleen tukevasti kiinni 10-vuotistavoitteeni aggressiivisessa skenaariossa eli miljoonan nettovarallisuudessa vuoden 2028 loppuun mennessä.
Pienin askelin polkua eteenpäin
Siirtymä astumisesta työelämään ja siitä johtoryhmään ei tapahdu itsestään, kuten ei moni muukaan asia elämässä. Itse asiassa ajan kuluminen on ainut asia, johon emme voi itse vaikuttaa mitenkään. Kaikki muu onkin sitten enemmän tai vähemmän tehtävissä, mikäli tahtoa piisaa. Käyn läpi ne konkreettiset askeleet, jotka ovat mielestäni olleet suurimmat myötävaikuttajat urakehitykseni kannalta. Toivottavasti jokin niistä on sellainen, josta voisi olla apua myös sinulle.
Kaikki lähtee tavoitteesta. Kun tietää mitä haluaa tehdä isona, pystyy piirtämään urapolun kohti tätä tavoitetta. Oma tavoitteeni on hallitusammattilaisuus. Voidakseen toimia hallituksessa, pitää ymmärtää hallitustyöskentelyä ja liiketoiminnan johtamista. Näin ollen johtoryhmäpositio on tärkeä välietappi matkalla kohti tätä tavoitetta. Voidakseen toimia johtoryhmässä, pitää ymmärtää liiketoimintaa ja sen johtamista laaja-alaisesti. Voidakseen opetella liiketoiminnan dynamiikkoja, pitää työskennellä liike-elämässä. Päästäkseen liike-elämään, pitää olla halua oppia ja mielellään sopiva koulutus tai näyttöjä harrastuneisuudesta. Samalla logiikalla voi rakentaa polun mihin tahansa ammattiin.
Kokemuksen ja vuorovaikutustaitojen tärkeys korostuvat ylöspäin mentäessä. Kun tietää mitä tavoittelee, voi opetella tarvittavat taidot. Kun osaa tarvittavat asiat ja on demonstroinut kykyjään, niin saattaa olla, että sopiva tilaisuus yllättäen sattuukin kohdalle. Kyse on myös vastavuoroisuuden laista. Kun on se osapuoli, joka antaa ensin, tuppaa saamaan myös takaisin. On tärkeää pyrkiä aina ylittämään odotukset, oli tehtävä mikä tahansa.
Työnteko ja siihen liittyen etenkin uusien asioiden ja kokonaisuuksien opettelu ja haltuun ottaminen on ajoittain haastavaa. Olen taistellut tätä haastavuutta vastaan tekemällä vapaa-ajalla vielä haastavampia asioita. Näin menetellessä työnteon haasteet eivät enää vaikuta suhteessa niin suurilta kuin aiemmin ja töitä on henkisesti helpompi tehdä ylikuormittamatta itseään. Vapaa-ajalla taas epäonnistuminen tekemisissä on täysin sallittua, joten suorituspaineet eivät ole samaa luokkaa kuin työnteossa, mikä kannustaa kokeilemaan uutta ja ottamaan riskejä. Tämä voi kuulostaa hieman kieroutuneelta yhtälöltä, mutta ainakin omalla kohdallani se on toiminut. Tämä johtaa siihen, että työtehtävien vaikeutuessa myös vapaa-ajan harrastukset muuttuvat haastavammiksi. Ei se mitään, bring it on! Nostetaan panoksia kautta linjan niin kauan kuin on tarve. Harrastuksien kautta voi saada sitä jotakin, joka erottaa joukosta ja tekee työnhakijasta halutun kandidaatin. Itse suosin harrastuksia, jotka tukevat sitä työnkuvaa, jota tavoittelen. Omalla kohdallani näitä ovat olleet ensin henkilökohtainen taloudenhoito ja sijoittaminen, sitten talouskirjallisuuden lukeminen ja taloyhtiön hallitus ja myöhemmin vielä taloudesta bloggaaminen ja julkinen puhuminen. Nähtäväksi jää miten tämä repertuaari muuttuu eteenpäin mentäessä.
Päivittäiset rutiinit ovat kaikki kaikessa. Jos jokaisesta päivästä löytyy tuntikaupalla aikaa someiluun, pelailuun ja television katseluun, niin silloin antaa joka päivä etumatkaa niille, jotka ovat valmiita panostamaan enemmän omaan kehitykseensä ja tulevaisuuden hyvinvointiinsa. Jos aika ei ole omalla kohdalla se rajallisin resurssi, niin aina on mahdollisuus tehdä enemmän. Elämä ei kuitenkaan ole pelkkää kilpailua siitä, kuka tekee pisintä päivää. Jokainen joutuu tasapainoilemaan omaa yhtälöään, kuinka kehittyä elämässä ja kuinka nauttia elämästä. Tietysti jos pystyy tekemään omasta intohimostaan ammattinsa tuhoamatta samalla tätä intohimoaan, niin voi laskea itsensä onnekkaiden harvalukuiseen joukkoon.
Hiljalleen kehittyvä henkilökohtainen varallisuus on tuonut itsevarmuutta, joka näkyy entistä uskottavampana olemuksena. On helpompaa olla oma itsensä, kun koko oma talous ei ole riippuvainen seuraavasta tai edes seuraavan vuoden palkasta. Se on jännä, mitä numerot ruudulla saavat aikaan ihmismielessä.
Kaikella on hintansa
Kaikella mitä teemme on hintansa. Tämä hinta on vaihtoehtoiskustannus. Jos nukut tunnin pidempään, niin se on tunti pois opiskelusta. Jos vietät aikasi niin kuin minä, lähinnä töitä tehden, opiskellen, pörssiä seuraten ja blogia kirjoittaen, niin se on monta kymmentä tuntia pois joka viikko muista mahdollisista harrastuksista, oleilusta ja sosiaalisesta elämästä. Olen käytännössä antanut urakehitykseni uhrilahjaksi pelit, telkkarin, kaverit ja rennon elämän. Onnekseni ja helpotuksekseni työelämän jumalat ovat ottaneet uhrilahjani kiitollisena vastaan.
En tietenkään anna kaikkea aikaani ja energiaani pois pyyteettömästi. Panostan uraani nyt, jotta voisin myöhemmin tehdä mitä haluan, missä haluan. Lähes kaikki suuret menestystarinat pohjautuvat samalle ajattelumallille, joten siinä mitä teen, ei ole mitään uutta tai erikoista. Me vain niin usein tuppaamme muiden kohdalla näkemään pelkän menestyksen ilman kaikkea sitä raskasta työtä, omistautumista ja epäonnistumisia, jotka ovat vuosien saatossa muurautuneet menestyksen kivijaloiksi.
T.A.
Taloudellisen Ajattelijan Blogiin
