Olet täällä

Kolumnit

Miksi eurokorot eivät lähivuosina nouse?

Pankeilla on intresseissään indikoida, että korot saattavat hyvinkin nousta. Muuten nimittäin menevät korkokatot ja -optiot huonosti kaupaksi. Oman osakepositioni ja lainani olen taas virittänyt siltä pohjalta, ettei eurokorkoja mihinkään pystytä nostamaan.

Näen kuitenkin paljon historiallisia syitä, miksi yllättävän monet vaikuttavat pelkäävän korkojen nousua. Korot ovat nimittäin joskus olleet kaksinumeroisiakin ja korkonäkemyksiä on aiemminkin jaettu muillakin kuin objektiivisilla perusteilla. Mutta omaan vahvaan näkemykseenikin on paljon kaikenlaisia (historiallisiakin) perusteita.

Tenttikirjojen lukeminen oli hyvä investointi

Valmistumisorientoituneesti oli tehotonta lukea tenttikirjoja ainakin 1980-luvun lopun Helsingin Kauppakorkeakoulussa. Lyhyempi polku oli hankkia luentomuistiinpanot joltain, jonka käsialasta sai selvää ja opetella ne ulkoa. Uteliaana ja ryhmäpainevastaisena karjalaispoikana luin kuitenkin esimerkiksi kaikki sivuaineeni kansantaloustieteen (nyk. taloustiede) tenttikirjat.

Tämän jälkeenhän olinkin parikymppisen itsevarmuudella jo melkoisen pätevä ekonomisti. Esimerkiksi analysoimme ravintola Kustaa Vaasan terassilla kesällä 1988 tulevan Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Olli-Pekka Ruuskasen kanssa Suomen markan ainoan mahdollisen tulevaisuuden olevan kelluva valuuttakurssi.

Tämähän sitten toteutuikin melko nopeasti Suomen valuuttavarantojen ehdyttyä 8.9.1992. Tosin aivan erehtymätön ekonomisti en ollut, sillä jäi esimerkiksi 1990-luvun alun lama ennustamatta. Tämän voi päätellä siitäkin, että ajoin lamaan pelkillä velkarahoilla hankituilla ainakin persaukisen kauppatieteen ylioppilaan perspektiivistä isoilla osakepositioilla.

Uudesta tilanteesta ymmärsin kuitenkin lukemani pohjalta, että markan korkotaso ainakin lyhyessä päässä oli nyt Suomen Pankin käsissä. Valuuttakurssi sitten menisi minne markkinat vievät, ja suunta ainakin aluksi olisi varmasti alaspäin.

Taivastelimme sijoittajakollegoideni kanssa Suomen Pankin tuoreen pääjohtajan Sirkka Hämäläisen Kauppalehden lausuntoja, joissa nähdäksemme valehdeltiin, että markkinat edelleen määräävät kaikki korot. Hilpeänä yksityiskohtana poimin eduskunnan pankkivaltuuston vuoden 1992 kertomuksesta ”Korot laskivat syyskuun aikana”. Tämänhän siis pitäisi tavallaan olla ”korkoja voitiin laskea, kun ei enää tarvinnut markan arvoon polttaa valuuttavarantoja”.

Ymmärsimme kyllä perusteet, miksi näin oli pragmaattista väittää. Ensinnäkin Suomen Pankki oli ajanut vahvan ja kiinteän markan politiikkaa, joka oli juuri ajanut iloisesti karille. Toiseksi keskuspankkimme oli tuolloin itsenäinen kuin venäläinen kansanedustaja. Olisi ollut poliittisesti epäviisasta kertoa kansanedustajille, että korkotaso ei enää ollut ulkomaisten sijoittajien hyväntahtoisuuden varassa, kuten kiinteän valuuttakurssin aikana.

Joka tapauksessa pohdiskelin, että lamaolosuhteissa Suomen Pankki laskee korkoja käytännön varmasti. Itse asiassa kävin tapaamassa paria korkodiileriäkin kyselemässä millä rahalla ja vakuusvaateella yksityissijoittaja pääsisi shorttaamaan korkotermiinejä. Tämä ei kuitenkaan johtanut kuin kaksinumeroiseen määrään juotuja A-tuoppeja.

Kun korkospekulaatiosta ei tullut mitään, päädyin laittamaan omat (=pankin) rahat mahdollisimman tiukasti kiinni sellaisten vientiyhtiöiden kohtaloon, joiden arvelin pysyvän pystyssä kaikkine valuuttaluottoineenkin. Heikentynyt markka nimittäin tekee sataprosenttisen vientiyhtiön viimeiselle riville hyvää pyöreästi devalvoitumisprosentti kertaa liikevaihto ja laskevien korkojen pitäisi nostaa arvostuskertoimiakin.

Tällä metodilla luiskahdin 1992-1995 800.000 markan nettovelkaisesta markkamiljonääriksi, joten kansantalouden tenttikirjojen lukeminen kannatti. En olisi tosiaankaan pystynyt istumaan Metsä-Serlan warranttieni päällä kuin poppamies ilman melko vahvaa varmuuttani tulevasta markkakorkojen laskusta. Lehdistössä tosin kirjoiteltiin koko ajan, kuinka ”markkinakorot” pomppivat jännästi.

Lisäksi hyvin arvokkaaksi pääomaksi jäi ymmärrys siitä, että kelluvalla valuuttakurssilla keskuspankki voi käytännössä halutessaan päättää rahan hinnan. Sillä on nimittäin omaa valuuttaansa rajattomasti.

Vuonna 2021 korot ovat täysin EKP:n käsissä

Markka-aikaan Suomen Pankki ei käsittääkseni valtion tai muitakaan pitkäaikaisia bondeja salkkuunsa ostellut. Pitkät korot määräytyivät pääosin siis markkinaehtoisesti. Kun nykyisin Euroopan Keskuspankki ostaa Cityconin joukkovelkakirjojen lisäksi Italiankin bondeja, voidaan todeta pitkienkin korkojen olevan puhtaasti Christine Lagardin (ja johtokuntansa) käsissä.

Joten meidän ei tarvitsisi juurikaan miettiä, mihin eurokorot menevät. Vaan kannattaisi pähkäillä mihin EKP ne asettaa. Sitten kun vilkaisee euromaiden velkaantumisasteita ja vajeita, voi päätellä, että kovin korkealle niitä ei voi ripustaa, koska muuten valtiontaloudet romahtelevat kuin huterasti rakennetut korttitalot. Politiikkaa seuranneena olen havainnut, että julkisen sektorin vajeiden paikkaaminen europoliitikkojen toimesta vaikuttaa melko pieneltä ”riskiltä”.

Nollakorot eivät ole mikään optimaalinen tilanne. Talouden luova tuho ei toteudu, vaan Euroopassa tekohengitetään kaikenlaista zombieyritystä ja etelämmässä mahdollisesti zombiepankkejakin.

Varallisuuserotkin kasvavat, koska se ryhmä, joka saa nollakorolla lainaa ja löytää sille positiivisen odotusarvon kohteita, vuolee platinaa. Tämä aiheuttaa yhteiskunnallisia levottomuuksia ja vaaleissa valitaan lisää kaikenlaisia salaliittoteorioita viljeleviä televisiotähtiä. Lisäksi ei ole tilaa virkistää taloutta korkojenlaskulla, koska ne ovat jo nollassa. EKP voi lähinnä pumpata markkinoille rahaa ja toivoa voivansa lopettaa sen joskus.

Niinpä olen päätellyt, että Euroopassa toistaiseksi potkitaan tölkkiä eteenpäin nollakoroilla ja pidetään sormia ristissä, ettei kansa lähtisi kaduille etsimään rikkaita lyhtypylväisiin ripustettaviksi. Pelkään tämän ”toistaiseksi” pahimmassa tapauksessa kestävän loppulämäni.

Stagnaation riski on iso, inflaation pieni

Stagnaatio on hieno sana, millä voisi baarissa pikkutunneilla brassailla, jos ne olisivat siihen aikaan auki. Se tarkoittaa siis pitkäaikaista jaksoa, jolloin taloudellinen kasvu on hidasta.

Pidän todennäköisimpänä kehityksenä koronan jälkeisessä Euroopassa Japanin tietä. Jatkossa ainakin euroalueen väestökehityksen ennustetaan muistuttavan yhä enemmän Japanin vastaavaa. Työikäisen väestön määrä on jo alkanut laskea, ja laskun uskotaan kiihtyvän yhä.

Japanissa julkinen velka on noussut tasaisesti 1990-luvun alusta lähtien. Talouskasvu taas on ollut vaisua sekin vuosikymmeniä ja korot nollassa jo pitkään. Tästä huolimatta inflaatio on pysynyt sitkeästi nollan tuntumassa tai käynyt jopa negatiivisena.

Toki jos lockdownit Euroopassa joskus loppuvat, odotettavissa on kysyntäpiikki taloudessa. Aika monet tuntuvat potevan esimerkiksi etelänlentojen ja pikkutunneille jatkuvien ravintolailtojen puutetta. Tästä voi seurata jotain hintojen nousuakin, mutta se ei poista Euroopan julkisen sektorin velkoja eikä nuorenna Euroopan väestöä.

EKP voisi kokea olevansa pakotettu nostamaan korkoja, jos inflaatio ryöpsähtäisi käsistä. Tosin keskuspankit eivät yleensä yhdestä kuukausiluvusta hätkähdä, vaan enemmän pähkäilevät inflaatio-odotuksia. Tällä hetkellä inflaatioswapit ennustavat euroalueelle reilun kahden prosentin inflaatiota. Ainakaan miulla ei ole antaa tätä valistuneempaa arvausta.

Lisäksi koronantaltuttamisryyppyä pitäisi olla odottamassa aika paljon vyötään kiristänyttä, mutta hengissä selvinnyttä yrittäjää. Eli kapasiteettia lisätä palvelu- ja tavaratuotantoa luulisi olevan jonkun verran vapaana.

Osakesijoittajan johtopäätökset

Olen melko varma nollakorkojen pitkäaikaisesta pysyvyydestä. Tuleva inflaatio on nähdäkseni jo vähemmän valistunutta arvailua. En tosiaankaan edes arvaile, minkälaisia mellakoita on tulossa, joskin niiden lisääntyminen on käytännön varmaa. Tämän voi päätellä seuraamalla esimerkiksi poliittisten erityisavustajien twiittailua.

Koska EKP:n pumppaaman rahan täytyy mennä jonnekin, ajattelin pitää rahaa edelleen sellaisissa yhtiöissä kiinni, joiden arvelen tekevän tulevaisuudessa voittoa, ja jotka ovat mielestäni kohtuullisesti arvostettuja. Esimerkiksi joku ”pysyvään” (mikä nyt sitten onkaan pysyvää) kassavirtaan perustuva P/E 12 olisi korkonäkemyksieni toteutuessa kestämättömän alhainen taso.

P.S. Suhtaudun suopeasti näkemysteni haastamiseen esimerkiksi Sijoitustiedon inflaatioketjussa.

P.P.S.

Suomen Pankin julkaisusta ”Euroalueen stagnaation riski kasvanut koronakriisin myötä”:

Väestön ikääntyminen vaikuttaa talouskasvuun ja luonnolliseen korkoon useita eri kanavia pitkin. Työikäisen väestön supistuminen vähentää suoraa työn tarjontaa ja siten hidastaa potentiaalisen tuotannon kasvuvauhtia. Väestön ikääntyminen alentaa myös kokonaiskysyntää, koska se lisää säästämistä ja pienentää tuloja. Nämä tekijät heikentävät yritysten investointihalukkuutta. Kasvanut eliniän odote lisää säästämistarpeita, mikä alentaa tasapainoisen luonnollisen koron tasoa. Euroalueen vaisujen väestönäkymien uskottiin alentavan reaalikoron tasoa jo ennen koronaepidemian puhkeamista.”

 

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.
Liity Sijoitustiedon jäseneksi