Artikkelit

Kulta on ollut vuosituhannen paras sijoituskohde

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Deutsche Banking veteraanianalyytikko ja teematutkimustiimin pomo Jim Reid laittoi kasaan mielenkiintoisen nipun graafeja, jotka saavat ihmisen raapimaan päätään. Kaiken kaikkiaan kuvaajia raportissa on yli 70 kappaletta, mutta seuraavassa mielenkiintoisimmat.

USA:n dollarin poikkeuksellinen asema talousmaailmassa voi olla vaakalaudalla, sillä ensimmäisen vuosipuoliskon tuotto oli taalalle huonoin sitten vuoden 1973.

Kullan hinnalle vuoden ensimmäisen puolikas oli paras sitten vuoden 1980.

Kulta on ollut parhaiten tuottanut sijoituskohde kuluvalla vuosituhannella. Se on tuottanut 11-kertaisesti vuoden 1999 lopusta alkaen, samaan aikaan S&P500-indeksi on tuottanut “vain” 6,8-kertaisesti.

Pitkässä juoksussa kaikkien raaka-aineiden hinnoilla on vaikeuksia biitata inflaatio. Kultakannan päättyminen on kuitenkin johtanut kullan hinnan kymmenkertaistumiseen. Suurin osa siitä tapahtui 70-luvulla ja viimeisin hintapiikki on nostanut kullan reaalihinnan 1980-lukua vastaaviin huippuihin.

Myös öljyn hinnalla on vaikeuksia peitota inflaatio pitkässä juoksussa ja sen reaalihinta on nyt pitkän aikavälin keskiarvossaan.

Eurooppalaiset osakkeet ovat tuottaneet erinomaisesti alkuvuoden aikana. DAX-indeksille kuluva vuosi on ollut toiseksi paras tällä vuosituhannella.

Viiden tai kymmenen vuoden vinkkelistä katsottuna Yhdysvaltain kymppivuotisen bondin nimellistuotto on ollut historian kehnoin. Bondin reaalituotto ei kuitenkaan ole ollut yhtä huono kuin 70-luvulla tai toisen maailmansodan jälkeisen inflaation aikana.

Surkean vuosikymmenen jälkeen USA:n 10-vuotinen Treasury-bondi on nyt pitkän aikavälin keskiarvossaan vuodesta 1800 asti mitattuna.

Japanin kymppivuotinen bondi on seurannut samaa kaavaa, viimeisen kymmenen vuoden ollessa historian huonoin nimellistuotolla mitattuna.

Fiat-valuuttojen aikakaudella, sitten vuonna 1971 päättyneen kultakannan, ei yksikään tutkitusta 152 taloudesta ole onnistunut pitämään vuotuista keskimääräistä inflaatiota alle kahden prosentin. 

Samalla aikavälillä monien valuuttojen arvo on kadonnut lähes täysin ja vain kourallinen on tuottanut taalaa paremmin. Sveitsin frangin tuotto on ollut häikäisevä. Suomen markan ja sittemmin euron arvo yhteenlaskettuna on pitänyt arvonsa dollaria vastaan.

USA:n valtion budjetin alijäämä on kymmenen vuoden sisään matkalla yhdeksään prosenttiin BKT:sta luottoluokitusfirma Moody’sin mukaan. Valtiovarainministeri Bessentin tavoite kolmen prosentin alijäämästä vaikuttaa tällä hetkellä kaukaiselta haaveelta.

Jenkkibudjetin Alijäämä on rakenteellisesti korkealla, mutta miten pitkään nykyinen, jo ennestään erittäin pitkä, businesssykli voi jatkua? Modernilla aikakaudella syklien ajureina ovat olleet juuri rakenteelliset, kestävät ja kasvavat alijäämät.

Jälkikäteen katsottuna ei ole yllättävää nähdä syklien pidentyvän, sillä  valtionvelka kasvaa huimaa tahtia.

Kymmenen vuoden rullaava USA:n nimellinen BKT on on ollut historiallisesti kymppivuotisen bondin yieldiä korkeammalla viimeisen 20 vuoden aikana, mikä on sallinut alijäämän ja velan rahoittamisen. 

CBO:n (Congressional Budget Office) velkaennusteet ovat erittäin herkkiä oletuksien muutoksille. Jos tuottavuus kasvaa vuositasolla vain 0,5 prosenttia odotuksia nopeammin, tasaantuisi USA:n valtionvelan kasvu seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Trump astui virkaan ja aloitti moninaiset toimenpiteensä laittoman maahanmuuton estämiseksi, mitkä ovat toimenpiteiden vaikutukset USA:n kasvuun ja inflaatioon?

USA:n valtionvelka tietysti jatkaa kasvamistaan…

…mutta sen rakenne muuttuu ajan kuluessa.

Keskustele markkinoista Sijoitustiedon foorumilla.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit

Neste Q2/25: Markkina, Malinen vai molemmet?

Almanakka
28.7.2025
east Lue lisää
Kolumnit

Massimolle 50-vuotias on liian vanha

Aki Pyysing
27.7.2025
east Lue lisää
Artikkelit

Valmet Q2/25: Vahvat tilaukset, mutta ohjeistus ei vielä saleteissa

Almanakka
24.7.2025
east Lue lisää