Olet täällä

Kolumnit

Kolumni: Työn orjat sorron yöhön jääkää

1899 perustetulle Suomen Työväenpuolueelle oli selkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Maanomistajat kohtelivat torppareitaan kuin karjaa ja tehtaanomistajat eivät edes kuvitelleet kohtelevansa työläisiä yhtä hyvin kuin kotieläimiään. Näissä asetelmissa ei ollut mitenkään ihmeellistä, että 1918 päädyttiin teloittamaan ensin muutama valkoinen ja sitten paljon enemmän punaisia.

Minä synnyin hyvin köyhään työläisperheeseen 1967. Jos olisin syntynyt 1897, olisin varmuudella liittynyt punakaartiin. Me punaiset olisimme Joutsenon rintamalla kiertäneet sen yhden hassun tykin ja ampuneet valkoiset tykkimiehet siinä sivussa. Imatran Valtionhotellinkin katolle olisi nostettu punalippu, toisin kuin 1918 oikeasti kävi. Sota toki olisi hävitty, ja minut olisi ammuttu jossain vaiheessa. Poliittisista realiteeteista jotain ymmärrystä omaavana tuskin olisin antautunut, vaan jos olisi ollut enää yksi luoti jäljellä, sen olisin ampunut sitten omaan suuhun.

Jos Antti Rinne ja Paavo Arhinmäki olisivat olleet vasemmistojohtajia tuohon aikaan, olisivat he paenneet hyvissä ajoin susiturkeissaan Venäjälle, kuten 1918 kapinan johtoporras oikeasti tekikin. Stalin tosin sitten teloitti kaikki muut paitsi Otto Wille Kuusisen. Otto Wilhemovits toimi muuten myöhemmin ylivoimaisesti kansainvälisesti vaikutusvaltaisimmassa virassa suomalaisista koskaan, kun hän oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen puhemiehistössä.

Nykyisiltä sosiaalidemokraateilta on jäänyt huomaamatta, että Vuoksesta on sittemmin virrannut aika monet lämpimät suihkut myös demareille. Globalisaatio on tuonut työläisille taulutelkkarit, mutta myös ulkomaista kilpailua kaikille toimialoille ja pääomien vapaan liikkuvuuden. Tätä Rinne ja Arhinmäki eivät ole havaitsevinaan. Ainakin Rinne ymmärtää tämän, mutta tuskin tulee koskaan myöntämään.

Rinteen rehellisyyden tarkastelussa katsoisin kahta detaljitason asiaa. Hän väittää olevansa äijäfeministi ja laihduttaneensa juomalla paljon vettä. Vettä juomalla ei laihdu yhtään, ellei vaihda kaljaa vedeksi. Tämän muuten uskon Rinteen tehneenkin, mutta ei myöntävän. Jos oikeasti uskoo Rinteen olevan feministi, suosittelen sijoittamaan lähinnä Saksan valtion bondeihin. Hyväuskoisten hölmöjen ei nimittäin kannattaisi yrittää mitään vähänkään riskipitoisia sijoituksia. Todellisessa maailmassa Rinteen feminismiin uskovat painavat rahojaan Wincapita-tyyppisiin ratkaisuihin.

Toki poliitikkojen rehellisyyden perään huutaminen on aika äkkinäistä. Minä ja Juha Sipilä ymmärrämme, että vaalit voittaakseen on täysin välttämätöntä valehdella tai ainakin jättää totuus kertomatta. Vaalien jälkeen järkeviin päätöksiin on hyvin vähän aikaa, koska kohta on taas seuraavat vaalit.

Perinteisten työväenpuolueiden harhaanjohtajat vaihtuvat pian. Rinteen seuraaja on vielä auki, vassarit ottanevat tälläkin kertaa blondin puheenjohtajakseen. Li Andersson saattaa hyvin tuoda Vasemmistoliitolle lisäkannatusta, koska on erittäin taitava puhumaan veden viiniksi. Katselin haastattelunpätkän, jossa se vakavalla naamalla selitti, miten työttömyys hoituu, kun siirrytään kuusituntiseen työpäivään. Tällaiselle poliittiselle sanomalle on tilausta, koska kukapa ei haluaisi tehdä vähemmän töitä ja saada samaa palkkaa? Sitten kun Jeesus paljastaa Lille miten se vesi myös muuttuu viiniksi muutenkin kuin puheissa, olemme ratkaisseet kaikki ongelmamme.

Jos oikeasti tuottaisimme hyödykkeitä, joiden hinnalla ei ole mitään merkitystä, voitaisiin palkkoja hyvin nostaa ja työaikaa lyhentää ja talous lähtisi näppärästi rullaamaan. Tämä taas ei ole totta edes huumekaupassa. Jointin hinnalla on oikeasti paljon vaikutusta kysyntään.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström ei ole vielä ymmärtänyt, että pääministerinsä tavoittelee viiden prosentin tuottavuushyppyä. Jos tuottavuutta oikeasti yritetään parantaa, työnantajat eivät voi maksaa työntekijöille tai valtiolle enemmän. Työntekijät ja valtio voivat osallistua talkoisiin, mutta työnantajat eivät. Tämän ääneen sanominen on tietysti hivenen ikävää, koska se ei ole Voikkaan paperityöläistenkään keskuudessa kovin suosittua. Lindströmin ehdottamalla työnantajien kela-maksullahan ne työllistämiskustannukset pienenevät näppärästi.

Minä ymmärrän miksi Sipilä tavoittelee tuottavuushyppyä, mutta en ole missään vaiheessa uskonut sen toteutumiseen. Ay-liike on niin tottunut olemaan kiristäjän paikalla, että kiristettävänä oleminen ei suju ollenkaan niin mallikkaasti. SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov sanoi, että SDP ei hyväksy hallituksen kiristysruuvia. Hän jätti sanomatta, että ay-liikkeen kiristysruuville on aina ollut SDP:n täysi tuki.

Nostan SaiPa-lippistäni suomalaisen insinöörin innovatiivisuudelle, kun laittoi pitkästä aikaa punikit selkä seinää vasten. Tosin ne on pakko ampua myös, sopua sieltä ei tule. Paras tulema, mitä näen, on murtuva yleislakko, jonka jälkeen eduskunta ottaa ay-liikkeeltä sille kuuluvan vallan. Toivon toki, että ay-liike ja demarit tulisivat järkiinsä, mutta en näe missään Mauno Koivistoa tai Paavo Lipposta johtamassa joukkojaan järjen tielle. Tämä kaksikko on valitettavasti jo varjoisten kujien miehiä. Näen vain Antti Rinteen murehtimassa, mihin tehtävään se pääsee pelastautumaan, kun seuraavassa puoluekokouksessa vuorenvarmasti saa kenkää.

Suomen talouden kannalta olisi parasta laittaa nyt kerrasta lakkosakot suhteeseen aiheuttamiinsa vahinkoihin, heittää ay-jäsenmaksujen veronvähennysoikeus romukoppaan ja lakkauttaa työsopimusten typerä yleissitovuus. Yleislakotta tämä ei onnistu.

Mitä tällä kaikella poliittisella paatoksella on tekemistä sijoittamisen kanssa?

Hyvin paljon. Minulla oli 1991 kaikki rahat juankoskelaisessa kartonkitehtaassa, jonka tuotannosta 96% meni vientiin, kun Risto Kuisma laittoi satamat lakkoon. Kuvittelin lakon alkuun asti, että ei kukaan ole niin vastuuton, että laman alla laittaa rajat kiinni. Nykyisin olen vakuuttunut siitä, että ay-liikkeen vastuuttomuudella ei ole mitään rajoja. Jos uskoo visioni yleislakosta toteutuvan, kannattaa suhtautua vientiyhtiöportfolioon hyvin epäluuloisesti. Lakon aikaan ostopuolella ei ole yleensä väkeä ruuhkaksi asti.

P.S. Etten saisi uusia vihollisia pelkästään vasemmiston puolelta, mainittakoon, että kustannusongelmamme takana on suurelta osin Jyrki Kataisen 2007 vaalilupaus palkankorotuksista sairaanhoitajalle. Voitto tuli, ja palkkataso karkasi. Katainen valittiin Financial Timesin toimesta vuoden valtiovarainministeriksi 2008. Tämä on FT:n pahin virhearvio, mitä olen koskaan lukenut.

P.P.S. Toivottavasti Sipilällä on enemmän munaa kuin edeltäjillään Vanhasella ja Aholla, eikä pakita, kun punaliput alkavat liehua toreilla.

Keskustele kolumnista täällä

Hanki varmuutta sijoittamiseen Jarkko Ahon valmennuksessa - 20 % alennus koodilla SIJOITUSTIETO20
Liity Sijoitustiedon jäseneksi