Kolumnit

Kolumni: Turha taistelu pienten osinkojen verovapaudesta

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Nyt on se aika vuodesta, kun yleensä Osakesäästäjät, Veronmaksajat, Pörssisäätiö ja Erkki Sinkko vaativat hallitusta budjettiriihessä päättämään pienten osinkojen verovapaudesta. Tänäkin vuonna aktiivisia olivat ainakin Pörssisäätiö ja Erkki Sinkko.

Jos Pörssisäätiö pääsee kuultavaksi, sen edustajaksi lähetetään toivottavasti toimitusjohtajansa Sari Lounasmeri, eikä Erkki Sinkkoa. Luulen, että muutama muukin hivenen kikatteli Sinkon argumenteille: ”Jo 15 vuotta ovat hallitukset lupailleet verovapautta pienille osingoille. Lupaukseksi on jäänyt, vaikka menetetty verotulo tulisi takaisin vilkastuvasta osakekaupasta. Ei tavallinen osakesijoittaja nykyään myy vaan holdaa.”

Ensin Erkki siis väittää, että menetetty verotulo tulisi takaisin vilkastuvasta kaupasta. Sitten hän kertoo argumentin sen puolesta, että ei se kauppa kuitenkaan käy. Näin helppoja vastapallopaikkoja ei osakesäästäjävihamielisille kannattaisi heitellä.

Olen ollut pitkään jäsen sekä Veronmaksajien että Osakesäästäjien Keskusliitoissa. Näiden en tällä kertaa huomannut ottaneen kantaa pienten osinkojen verovapauteen. Enkä protestoi, sillä ruutia kannattaa säästää sinne, missä voi saada vihollisiin osumiakin. Sipilän hallitusohjelmaan oli kirjattu selvitettäväksi sekä pienten osinkojen verovapaus että First Northin osinkoverotuksen neutralisoimisesta listaamattomien tasalle. Osinkoverotuksen kiristämisen erikoisprofessorimme selvittivät jo: Ei toteuteta.

Lisäksi rehellisesti sanottuna ottaisin toki mielelläni pienten osinkojen verovapauden vastaan, mutta en oikein viitsi villeniinistönä argumentoida perusteilla, joihin en itsekään usko. Osakeomistuksen suosiolle on kohtalaisen yhdentekevää, ovatko alle 500 euron osingot verovapaita vai eivät. Kyseessä olisi vain yksi pieni poikkeuksen poikkeus muutenkin erittäin sekavassa verolainsäädännössämme. Ne joilla osakkeita ei ole, eivät niitä lämpene hankkimaan oikein muuten kuin valehtelemalla, että ei niissä ole mitään riskiä.

Mutta sen sijaan poimin kesäkuulta Sari Lounasmeren havainnon: Sijoitustuotteiden verotusta koskevan lainsäädännön valmistelutyöryhmässä on mukana Nordean ja OP:n edustajat, mutta sijoittajat jätetään sulavasti väliin. Kumma homma, että pääomatulojen verotuksemme suosii verokuoria ja rahastoja eikä suoria sijoituksia osakkeisiin. Tiedän, että on vieläkin ihmisiä, jotka uskovat, että pankkien ja sijoittajien etu on yhteinen. Mutta olen vakuuttunut siitä, että kansan sisälukutaitoisessa osassa tämä käsitys on menettänyt kannattajia.

Mitä ilmeisimmin poliitikkojenkin keskuudessa on vielä käsitystä, että pankit ovat neutraaleja asiantuntijoita ja yksityissijoittajista ei tarvitse välittää. Minäpäs valaisen asiaa vähän: 1.) Pankit ajavat omien osakkeenomistajiensa etua. 2.) Suomessa on lähes 800.000 yksityishenkilöä, jotka omistavat pörssiyhtiöiden osakkeita. Ei ihan pieni potentiaalinen äänestäjämäärä. Tosin kaikkien poliitikkojemme sisälukutaitoisuudesta en ole ihan varma.

Työryhmä kyllä kuuntelee lopulta sekä Pörssisäätiötä että Osakkeenomistajia ja Veronmaksajilla on ryhmässä oikein oma edustaja. Kaikkien varteenotettavien tahojen mielestä osakkeiden suoraa omistamista pitäisi edistää eikä rangaista. Pankit toki väittävät, että on sijoittajille parempi, että he sijoittavat pankkien tuotteisiin. Muutenhan pankkien tulokset laskisivat, joten tämä on sinänsä ymmärrettävä näkökanta.

Minä ennustan kuitenkin, että mikään ei muutu. Tälläkään hallituskaudella sijoittajienkaan verotus ei yksinkertaistu eikä tietenkään kevene. Rahastot ja vakuutuskuoret säilyttävät veroetunsa ja suoran osakesijoittamisen rankominen jatkuu vanhaan malliin.

P.S. Vielä on olemassa pieni mahdollisuus yhtiöiden verotuksen yksinkertaistamiseen: Hallituksen veropoliittisissa linjauksissa (ei selvitettävissä asioissa) on: ” Muutetaan tappioiden vähentämisoikeutta siten, että tulolähteen tappiot voi osakeyhtiössä vähentää muiden tulolähteiden tulosta.” Tämän asian työryhmä ei ole vielä keksinyt veruketta, miksi tämä muka olisi teknisesti vaikea toteuttaa.

Jospa tämä vaikka toteutuisi? Fiskaalinen merkitys on arvioitu 10 miljoonaksi ja maalaisjärjellä ajateltuna on kohtuullista saada vähentää kaikki tappiot voitoista, tulivat ne sitten arvopaperikaupasta tai pitsinnypläämisestä.

Keskustelua osinkoverotuksesta täällä.

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää