Olet täällä

Kolumni: Neuvostoliiton kaatoi valtion budjettivaje

Jaa Twiittaa

Jegor Gaidarin ”Imperiumin tuho” on huikea analyysi neuvostoimperiumin romahduksesta. Sen kirjoittaja oli Venäjän kovien 1990-luvun alkupuoliskon taloudellisten reformien suunnittelija ja toimeenpanija. Hän toimi uransa huipulla Boris Jeltsinin pää- ja valtiovarainministerinä. Lisäksi kirja tarjoaa erinomaisen perspektiivin Venäjän nykykehitykseen. Jos on vähänkään kiinnostunut miksi Venäjä on nykyisessä autoritäärisessä hallinnossa ja mihin se mahdollisesti on menossa, kannattaa opus ehdottomasti lukea.

Oikeiston mielestä Neuvostoliiton kaatoi Ronald Reagan, joka ajoi Neuvostoliiton talouden polvilleen asevarustelullaan. Vasemmiston mielestä suunnitelmataloutta vain hoidettiin huonosti. Antti Rinne ja Ville Niinistö olisivat kyllä hoitaneet hommat lisäämällä valtion investointeja ja saaneet sillä talouden pyörät taas pyörimään.

Kumpikaan näkemys ei ole oikein. Neuvostoliitto ei lisännyt varustelumenojaan Reaganin myötä. Toki ne olivat jo ennestään korkealla tasolla. Neuvostoliitto ei voinut lisätä investointejaan, koska rahat olivat loppu. Lisää lainaa ei saanut enää mistään, ja valtion kassa oli tyhjä. Suunnitelmatalous oli tehnyt entisestä viljanviejävaltiosta maailman suurimman viljan tuojan. Kansa oli nälänhädän partaalla.

Neuvostoliitto olisi pysynyt pystyssä vain jos silloinen neuvostojohto olisi ollut halukas käyttämään väkivaltaa omaa kansaansa vastaan. Ongelmana oli myös se, että asevelvolliset olivat hyvin epäluotettavia ajamaan tankeilla väkijoukkojen päälle. Neuvostoliiton kyky ylläpitää sisäistä järjestystä väkivallalla oli pahasti rapautunut. Tähän kaatui vuoden 1991 vallankaappausyrityskin. Armeija yksinkertaisesti kieltäytyi ampumasta aseettomia mielenosoittajia.

1980-luvulla neuvostojohto oli tietoinen fiskaalien kireydestä, mutta rohkeutta tarvittaviin uudistuksiin ei löytynyt. Neuvostoliitossa oli annettu kansalle lupaus, että hinnat eivät nouse, joten niitä ei uskallettu nostaa mellakoiden pelossa. Tosin tavaraakaan ei kaupasta sitten saanut.

Kolhooseissa ei paljon viitsitty hankittuun uuteen maatalousteknologiaan perehtyä, kun sato oli kuitenkin myytävä kiinteään hintaan valtiolle ja itse ei siitä mitään hyötynyt. Monta sukupolvea venäläisiä oppi, että työnteon väisteleminen on yksilötasolla hyvin kannattavaa.

Neuvostoliitto kaatui, koska sen taloutta oli hoidettu vastuuttomasti ja tehottomasti, kuten sosialistisessa järjestelmässä on tapana. Sosialismin ongelma on, että lopulta toisten rahat loppuvat. Neuvostoliitolle oli käynyt juuri näin.

Vallan vaihduttua väistämättömät reformit jäivät Jeltsinin hallinnolle ja henkilöityivät Venäjällä Gaidariin. Tämä luonnollisesti joutui demokratiassa epäsuosioon eli venäläisten sylkykupiksi. Virheitä varmasti tuli Jegorillakin tehtyä, mutta paljon huonomminkin asiat olisi voinut hoitaa. Ilman talouden uudistuksia olisivat edessä olleet varma nälänhätä ja todennäköinen sisällissota. Ydinaseillakaan ei kukaan ampunut, vaikka niitä oli hajasijoitettuna ympäri imperiumia.

Neuvostoliiton imperiumi ei ollut ainoa 1990-luvulla kaatunut imperiumi, mutta viimeinen se oli. Kirjassa käsitellään pääasiassa Neuvostoliiton luhistumista ja sen syitä. Tästä huolimatta se on hämmästyttävän ajankohtainen, vaikka kirja on vuodelta 2006 ja Gaidarkin kuoli keuhkopöhöön jo 2009. Gaidarin mukaan uudistukset pysähtyivät Venäjällä vuonna 2003, kun Mihail Hodorkovski pidätettiin. Sen jälkeen asiat ovat Pyysingin mukaan menneet vain huonompaan suuntaan.

Gaidar kirjoitti 2006:

”Venäjän yleistä mielipidettä hallitsee tänään seuraava maailmankuva: 1) kaksikymmentä vuotta sitten oli olemassa vakaa, kehittyvä, mahtava maa – Neuvostoliitto; 2) oudot ihmiset (mahdollisesti ulkomaisten tiedustelupalvelujen agentit) aloittivat siellä poliittiset ja taloudelliset uudistukset; 3) näiden uudistuksen tulokset osoittautuivat katastrofaalisiksi; 4) vuosina 1999-2000 valtaan tulivat ne, jotka pitävät huolta maan taloudellisista intresseistä; 5) tämän jälkeen elämä alkoi päästä raiteilleen. Tämä myytti on yhtä kaukana todellisuudesta kuin saksalaisessa yhteiskunnassa 1920-luvun lopulla ja 1930-luvulla suosittu legenda voittamattomasta mutta kavalletusta Saksasta.”

Tätä myyttiä Putin Venäjällä ylläpitää yhä edelleen vuonna 2015. Jotta historiallinen todellisuus ei häiritsisi myyttiä, kirjoitetaan historiankirjoja uusiksi.

Kirjan analyysi luonnonvararikkaiden valtioiden ongelmista on myös ansiokasta. Valtiovarainministerin on helppo kieltäytyä kaikenlaisista hyvääkin tarkoittavista hankkeista, jos rahaa kerta kaikkiaan ei ole. Kun kassassa on hyvin vaikka öljyrahaa, ja kaikki tietävät sen, on kieltäytyminen selkeästi hankalaa. Viimeistään seuraavien vaalien jälkeen entinen valtiovarainministeri on lähinnä muistelmankirjoittamistehtävissä. Suomen merkittävin luonnonvara nykyisellään on muuten velanottokyky. Paavo Lipponen tiesi, että ulkomailta ei saa rajattomasti rahaa. Antti Rinne luulee, että kyllä sitä saa. Neuvostoliitto ei loppuaikanaan saanut rahaa yhtään mistään. Gorbatshov sai suostumalla ydinaserajoituksiin vähän lisäluottoja, mutta kannettu vesi ei kauaa kaivossa pysynyt.

Gaidar kirjoittaa myös:

”…vallan kyky monopolisoida väkivallan käyttö on keskeinen vakaan valtiollisen rakenteen elementti. Autoritäärisen hallinnon sortuessa on uuden hallinnon kyky käyttää väkivaltaa järjestyksen takaamiseksi rajoittunut ja joskus kokonaan hävinnyt. Vaikkei olemassa olevia voimakoneistoja hajotettaisikaan, ne menettävät halunsa toimia.”

Tämä niille, jotka ihmettelevät, miksi arabikevät kääntyi syksyksi. Autoritäärisestä hallinnosta siirtyminen demokratiaan ei ole mitenkään yksinkertaista. George W. olisi voinut pohtia tätä hiukan ennen hyökkäystään Irakiin. Ja pasifistit voisivat keksiä, miten ilman väkivaltakoneiston hallintaa hoidetaan rauhan säilyminen.

Kirjassa on hyvä huomio siitä, että autoritääriset valtiot eivät yleensä tunnusta omistusoikeutta. Omistusoikeus ja oikeusturva ovat nyky-Venäjälläkin hyvin heikolla pohjalla. Tämä on näennäisessä markkinataloudessa vakava rakenteellinen heikkous. Ymmärrän hyvin, miksi jokaisella oligarkilla on rahaa Sveitsissä, eikä kaikki kiinni Venäjällä. Minä en ole ostanut venäläisiä osakkeita, vaikka vaikuttavat hyvin halvoilta, koska olen jo ikääntymisen myötä siirtynyt defensiiviseen sijoittamiseen. En halua omistusteni nollautuvan yhdessä yössä. Tämä painaa varmasti monilla muillakin sijoittajilla. Toki se sitten tarjoaa mahdollisuuksia minua reippaammille spekulanteille. Venäjän pörssissä on tarjolla monenlaista P/E 3 osaketta. Kuuluuko osio E = earnings eli voitot osakkaalle, toimivalle johdolle vai mahdollisesti Vladimir Vladimirovitsille on sitten vähän epävarmaa.

Autoritääriseen hallintoon kuuluu usko vallan ikuisuuteen. Tähän on Putinillakin syytä luottaa, koska on vaikea keksiä, miten hän pystyisi siirtymään leppoisasti eläkepäiville. Hänellä on liikaa rahaa siihen, että seuraavat vallanpitäjät antaisivat sovinnolla niitä pitää. Augusto Pinochetilla oli syytesuoja, kun hän luopui Chilen armeijan johdosta vuonna 1998. Samana vuonna espanjalainen tuomari antoi hänestä kansainvälisen pidätysmääräyksen ja 2000 Chilen korkein oikeus poisti syytesuojan. Kun luovut vallasta, olet uusien vallanpitäjien hyväntahtoisuuden varassa. Siksi Putin ei koskaan sovinnolla luovukaan.

Reformisteja ei poliittisesti palkita, on myös yksi kirjan opetuksia. Kun teet rakenteellisia uudistuksia, joiden positiiviset vaikutukset ovat vuosien ja vuosikymmenten päässä, mutta elintaso laskee nyt, ei seuraavissa vaaleissa todellakaan tule voittoa. Edellisen hallituksen perintö on aina nykyisellä sylissä, mutta ongelmista syytetään silti uutta hallitusta. Gaidar ei voinut sille mitään, että sosialismin perintönä rahat olivat loppu, mutta sisällissodalta Venäjä välttyi.

Niille, joille politiikka on kamppailua osuuksista kakussa, tämä kirja toimisi myös opettavaisena esimerkkinä, mitä seuraa, kun kakku lähtee supistumaan. Vastuuttomalla talouspolitiikalla saadaan hyvinkin rikas valtio romahduksen partaalle. Lisäksi mitään leikkauksia on mahdoton tehdä ilman kansan vastustusta.

Suomalaiselle sijoittajalle on hyvin tärkeää arvailla, mitä Venäjällä tapahtuu. Taloutemme on vahvasti riippuvainen itänaapurin kehityksestä. Antakaa meille länsimainen markkinatalous Venäjälle, ja Suomen talous lähtee iloiseen nousuun ja Nokian Renkaat vuolee kultaa. Antakaa meille Putinin jälkeen valtatyhjiössä oleva Venäjä, jossa oligarkit selvittelevät, ketä mikäkin osa armeijasta tottelee ja Tornion kautta tulleet pakolaiset tuntuvat pieneltä ongelmalta itärajalta maahan pyrkivien rinnalla.

Neuvostoliiton imperiumia eivät kaataneet Ronald Reagan, halventunut öljy tai ulkomaiset agentit. Sen kaatoi sosialismin raunioittama talous. Kun valtion kassassa ei ollut enää rahaa, kommunistisesta ideologiasta oli kannattamattomana pakko luopua.

P.S. Kirja on ollut minulla hyllyssä jo pitkään. Onneksi kihtivaivat pitivät minua hotellin sängyssä Amsterdamissa tavallista pidempään ja sain kirjan aloitettua. Lopettamiseen ei sitten kauaa mennyt. Kirjan voi lukea nopeasti sivuuttamalla lukuisat politbyroon kirjeenvaihtolainaukset, minua tosin viihdyttivät nekin. Kirja ei ole mikään sankarielämäkerta, vaan mieluummin tieteellinen tutkimus varustettuna runsailla lähdeviitteillä.

P.P.S. Kirja on myös esimerkki siitä, että Venäjällä on fiksuja ihmisiä, mutta sitä ovat vaivanneet surkeat yhteiskuntajärjestelmät. Putininkin sisäpolitiikan päätavoite on pitää kansa passiivisena ja erossa politiikasta.

Keskustele aiheesta täällä.

 

Samanlaista sisältöä

Kolumnit

Juhana Vartiainen: Suomalaisen talousajattelun kritiikki -tahallaan väärinymmärretty

Aki Pyysing - 17.3.2019
Kolumnit

Onko aktiivinen salkunhoito menneen talven lumia?

Ville Hemminki - 15.3.2019
Kolumnit

Odotukset todella huonot, joten edessä on positiivinen yllätys

Juhani Huopainen - 13.3.2019

Sisältöä muualta

Artikkelit & kolumnit

Kolumnit

Juhana Vartiainen: Suomalaisen talousajattelun kritiikki -tahallaan väärinymmärretty

Aki Pyysing - 17.3.2019
#IR-kanava

Tunnelmat Ramirentin yhtiökokouksesta - Zijoittaja 14.3.2019

Zijoittaja - 15.3.2019
Kolumnit

Onko aktiivinen salkunhoito menneen talven lumia?

Ville Hemminki - 15.3.2019
#IR-kanava

Cargotec – Älykkään kuormankäsittelyn edelläkävijä

Jarkko Aho - Random Walker - 13.3.2019
Kolumnit

Odotukset todella huonot, joten edessä on positiivinen yllätys

Juhani Huopainen - 13.3.2019
Artikkelit

Joko se taantuma ehdittiin perua?

Tomi Haataja - 11.3.2019
Kolumnit

Ahneella on paskainen loppu – joskus

Aki Pyysing - 10.3.2019
Artikkelit

Viikon kuumat linkit (vko 10)

Ville Hemminki - 8.3.2019

Aktiivinen keskustelu

Uusin viesti: Automaatti, 18.03. 17:29
Uusin viesti: Aki Pyysing, 18.03. 13:39
Uusin viesti: Aki Pyysing, 18.03. 13:21
Uusin viesti: Sijoitustieto, 17.03. 21:46
Uusin viesti: von Fyrckendahl, 17.03. 21:03
Uusin viesti: Joonas, 17.03. 17:44
Uusin viesti: petteri, 17.03. 13:44
Uusin viesti: KuplaSalkku, 16.03. 22:53

Seuraa Sijoitustietoa