Olet täällä

Kolumni: Lottovoiton pitäisi olla nollauutinen

Jaa Twiittaa

Harrastan säännöllisesti itsekidutusta nimeltä Ylen uutisten seuraaminen. Talousuutisensa saavat minut yleensä yhtä hyvälle tuulelle kuin Ville Niinistön väitteet hänen vihreidensä talouspolitiikan tieteeseen nojaamisesta. Rahapeliuutiset taas vastaavat sitten Donald Trumpin ja Nigel Faragen voittopuheiden kertaamista vuosikymmenestä toiseen.

Ylen pääuutiset antoivat eilen hyvin buustia Veikkauksen Eurojackpotin myyntiin, eivätkä paljon muusta välittäneetkään. Ymmärrän kyllä, että on journalistisesti perusteltua uutisoida 87 miljoonan euron voitosta, vaikka minua ei voisi vähempää kiinnostaa. Toki kansaa suuret rahapelivoitot aina kiihottavat. Jos joku pokeria pelaamaton voittaa tappiollisessa onnenpelissä jotain rahaa, ei sillä juuri minulle ole minkäänlaista uutisarvoa. Kun ihmiset tärväävät rahojaan negatiivisen odotusarvon lappuihin, aina siellä jollekin napsuu.

Toki Veikkauksen tiedotus näkee asian toisin ja hehkutti Ylellä: ”Kyllä se on aika merkittävä asia. Se on suurin Suomeen saatu Eurojackpot-voitto. Kaikkiaan Suomeen on saatu yksitoista täysosumaa, mikä on suuri määrä näin pienelle maalle.” Minä luen tästä lähinnä rahapeliasioissa huonosti koulutetun pelihullun kansan, joka tosin ei ainakaan minulle ole varsinaista uutuusinformaatiota.

Mainittakoon tässä yhteydessä, että pokerivoitot eivät Ylellä ole uutisia. Tosin ne tulevatkin taitopelistä. Luonnollisesti eduskunnan alaisuudessa toimivan julkisen palvelun tulee kannustaa ihmisiä pelkästään onnenpelien pariin. Jos loton suosio romahtaisi, katoaisi kolmannelta sektorilta paljon suojatyöpaikkoja valitsematta jääneiltä tai muuten vaaleihin kyllästyneiltä poliitikoilta.

Tämä ei ole pelkästään pokeriammattilaisen tyhjää kitinää lajinsa vähäisestä näkyvyydestä. Asialla on iso yhteiskunnallinen merkitys. Meille on pienestä pitäen opetettu, että työnteolla ei voi rikastua, mutta lottoamalla suomalainen voittaa aina. Keskivertokansalaisemme tietävät hyvin, montako numeroa lotossa arvotaan, mutta ovat aivan pihalla odotusarvoista. Niinpä sitten rahoja sijoitetaan pörssiosakkeiden sijasta kaikenlaisiin wincapitoihin.

Raha ei ehkä tuo onnea, mutta rahojen häviäminen tuo takuulla onnettomuutta. Toisin kuin rahapeliyhtiöiden edustajat mielellään väittävät, pitkäjänteisellä sijoittamisella on palkkatyöläiselläkin odotusarvomielessä oikein hyvät edellytykset ”rikastumiseen” eli varallisuustason merkittävään kohottamiseen. Jos taas sijoittaa irtorahansa lottoon, ovat vaurastumisen mahdollisuudet mitättömät.

Useimmat meistä nukkuvat paremmin, kun on jonkinlainen vararahasto olemassa. Toki rahojen sijoittaminen nopeisiin naisiin ja hitaisiin hevosiin on ihan hauskaa puuhaa. Mutta tuskin Saddam Husseinkaan ihan hirveästi sai vanhoista muistoistaan irti, kun maakuopassa odotteli USA:n erikoisjoukkojen saapumista. Ihmisen onnellisuuteen vaikuttavat merkittävästi enemmän nykyisyys ja odotettavissa oleva tulevaisuus kuin menneisyyden villit orgiat.

Minä poikkeuksellisesti annan anteeksi Ylen toimittajille heidän sinisilmäisyytensä rahapeliasioissa. Kun on pipetillä annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ja lisäksi kaikille toimittajille on vuosikymmeniä syötetty tosi isolla kauhalla rahapelimonopolipropagandaa Tampereella opiskeluaikana annetun vahvistetun punaviherrokotuksen lisäksi.

Seurailen Ylen lisäksi muitakin uutisvälineitä. Tällä viikolla tarkkailin mm. änkyräoikeistoliberaalien kaverieni koohkaamista somessa siitä miten ”Pelolle ei saa antaa valtaa” on älyvapaa lausunto. Toki tämän lausunnon ahkerimmat käyttäjät antavat pääsääntöisesti juuri älyvapaita lausuntoja, mutta sanomaa ei pitäisi teilata pelkästään esittäjien vuoksi. Tämä keskustelu kertoi minulle änkyröiden koohkaamisinnokkuuden lisäksi huonosta odotusarvo-osaamisesta.

”Pelolle ei saa valtaa” ymmärrän siten, että käyttäytymistä ei ole syytä muuttaa odotusarvomielessä henkilökohtaisella tasolla edelleen hyvin pienen terrorismiuhan edessä. Uhan kasvaminen ei tarkoita sitä, että olisi mitään valoa alkaa pelätä ja linnoittautua metsään, koska kohdalle osumisen todennäköisyys on edelleen niin pieni. Tämä on liian vaikeaa matematiikkaa lähes kaikille änkyröille, ei niistä muuten kunnon änkyröiksi olisikaan. Tässäkin tulee esille, että meidän koulutusjärjestelmämme on rakennettu tuottamaan lottoajia eikä sijoittajia ja on onnistunut tässä tavoitteessaan oikein hyvin.

Aktiivisena penkkiurheilijana ahdistun myös urheilulähetysten lomassa tulevasta Veikkauksen pelien pakkosyötöstä. Urheiluselostajat lisäksi ymmärtävät voittotodennäköisyyksistä pääsääntöisesti saman, mitä Li Andersson talouspolitiikasta. Missään tapauksessa lähetyksessä ei sanallakaan vihjata, että jossain muulla kioskilla voisi olla Veikkausta parempia kertoimia. On tosiaan lottovoitto syntyä Suomeen ja päästä kuuntelemaan rahapelipropagandaa joka tuutista.

Olen vakuuttunut, että Suomi olisi onnellisempi ja vauraampi yhteiskunta, jos lottovoitolla ei olisi täällä mitään uutisarvoa.

P.S. Jos minulla olisi tarjolla propagandapäällikön vakanssi, yrittäisin rekrytä siihen ilman muuta Velipekka Nummikoskea. Veikkauksen varatoimitusjohtaja osallistuu aktiivisesti rahapelikeskusteluun ja on huipputaitava kuvailemaan Skodan Mersuksi, loihtimaan veden viiniksi ja kertomaan uskottavan kuuloisesti rahapelimonopolin olevan peliongelmaisen asialla. Jos minun pitäisi pelkkien Velipekan rahapelilausuntojen pohjalta arvata poliittinen kantansa, betsini menisi SDP:n vasemmistosiipeen. Nummikoski tuli kuitenkin aikoinaan RAY:n toimitusjohtajaksi Kokoomuksen mandaatilla, jonka vasemmisto ja Osmo Soininvaara väittävät olevan oikeistopuolue.

- Aki Pyysing

Aki Pyysing 22.1.2017: Lapset voi lottoamisen sijaan opettaa sijoittamaan 

Keskustelua aiheesta.

Samanlaista sisältöä

Kolumnit

Juhana Vartiainen: Suomalaisen talousajattelun kritiikki -tahallaan väärinymmärretty

Aki Pyysing - 17.3.2019
Kolumnit

Onko aktiivinen salkunhoito menneen talven lumia?

Ville Hemminki - 15.3.2019
Kolumnit

Odotukset todella huonot, joten edessä on positiivinen yllätys

Juhani Huopainen - 13.3.2019

Sisältöä muualta

Artikkelit & kolumnit

Kolumnit

Juhana Vartiainen: Suomalaisen talousajattelun kritiikki -tahallaan väärinymmärretty

Aki Pyysing - 17.3.2019
#IR-kanava

Tunnelmat Ramirentin yhtiökokouksesta - Zijoittaja 14.3.2019

Zijoittaja - 15.3.2019
Kolumnit

Onko aktiivinen salkunhoito menneen talven lumia?

Ville Hemminki - 15.3.2019
#IR-kanava

Cargotec – Älykkään kuormankäsittelyn edelläkävijä

Jarkko Aho - Random Walker - 13.3.2019
Kolumnit

Odotukset todella huonot, joten edessä on positiivinen yllätys

Juhani Huopainen - 13.3.2019
Artikkelit

Joko se taantuma ehdittiin perua?

Tomi Haataja - 11.3.2019
Kolumnit

Ahneella on paskainen loppu – joskus

Aki Pyysing - 10.3.2019
Artikkelit

Viikon kuumat linkit (vko 10)

Ville Hemminki - 8.3.2019

Aktiivinen keskustelu

Uusin viesti: Automaatti, 18.03. 17:29
Uusin viesti: Aki Pyysing, 18.03. 13:39
Uusin viesti: Aki Pyysing, 18.03. 13:21
Uusin viesti: Sijoitustieto, 17.03. 21:46
Uusin viesti: von Fyrckendahl, 17.03. 21:03
Uusin viesti: Joonas, 17.03. 17:44
Uusin viesti: petteri, 17.03. 13:44
Uusin viesti: KuplaSalkku, 16.03. 22:53

Seuraa Sijoitustietoa