Kolumnit

Eskimot nuolemassa geishoja fetsit päässä

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Tällä viikolla on perussuomalaisten puoluetoimistossa päästy korkkaamaan monta kertaa. Ensin tuli uutinen, että rodut saatetaan yhdenvertaisiksi nimeämällä Eskimo-puikot uudelleen. Raskaana olevien inuiittien ei sentään luvattu lopettavan ryyppäämistä.

Fazer ilmoitti harkitsevansa geishojen kulttuurisen omimisen lopettamista, kun sitä selkeästi läpällä twitterissä kysyttiin. Geishapallojen kauppaajat aikovat kuitenkin jatkaa vanhalla nimellä.

Samaan lankaan meni Valion Helena, kun Anter Yaşa kysyi, miksi turkkilaisen jogurtin purkin kyljessä on rasistinen kuva turkkilaisesta fetsi päässä. Helena luuli Anterin olevan tosissaan vaatimassa fetsiä päästä ja vaikutti katuvalta, kun kuvaa ei ole aiemmin huomattu kyseenalaistaa.

Valion brändi- ja vastuullisuusjohtaja kertoi myöhemmin MTV3:lle viimeisen vuoden aikana tehneensä ihmisoikeusvaikutusten arviointia ja mitä ilmeisimmin päätynyt tulokseen, että Turkissa palautetaan ihmisoikeudet, kunhan jogurttipurkin kannesta saadaan fetsi pois.

Voisiko olla, että listaamattomat yritykset vetävät rasteja ammattiloukkaantujien loputtomaan vaatimuslistaan herkemmin kuin pörssiyritykset?

Perheyhtiöthän eivät varsinaisesti halua julkisuudessa riepoteltavan yhtiön lasikattoja. Joita ei niinkään asetella väärälle sukupuolelle, vaan väärälle sukunimelle. Joten niillä on pörssiyhtiöitä enemmän pehmeitä kohteita puolustettavaksi verenhimoisen Black Lives Matter -armeijan hyökkäystä kohtaan.

Samaten jos harjoittaa osuuskuntaomisteisessa osakeyhtiömuodossa saalistushinnoittelua KHO:ssa tuomituksi tulemiseen asti, ei ole välttämättä hirveän kiinnostunut saamaan tuomioita myös mielensäpahoittamistuomioistuimilta. Valio siis sai muutama vuosi sitten 70 miljoonan euron sakon. Tämä ei tullut Lemmy Kilmisterin, vaan määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Jotta tahallaanväärinymmärtäjätkin ymmärtäisivät: Lemmyn Valio-mainos vuonna 2016 osoitti eteläkarjalaisesta näkökulmasta sekä hyvää makua että huumorintajua. Ihmisoikeustyön tekemisen teeskentely BLM-terroristeille pokkuroimalla taas osoittaa sekä huonoa makua että pelkuruutta.

Yksityiset yhtiöt saavat puolestani vaihtaa brändiensä nimiä ja logoja vaikka päivittäin. Posti-Itella-Posti -vääntöjä julkisella rahalla toki vastustan viimeiseen pisteeseen asti. Sitä olen kuitenkin jäänyt pohdiskelemaan, että tajuavatko kielipoliisit ja patsaidenkaatajat tekevänsä arvokasta vaalityötä änkyräoikeiston hyväksi?

Olen aika varma, että osa Suomenkin vihervasemmiston johtajista ymmärtää hyvin keräävänsä ääniä myös persuille intersektionaalisen feminismin julistuksiaan tehdessään. Mutta eivät välitä, koska arvelevat kuitenkin jäävänsä äänissä nettovoittajiksi tai pitävät puolueen sisäisessä nokkimisjärjestyksessä asemansa pitämistä kaikkein tärkeimpänä päämääränään. Ehkä jotkut jopa ymmärtävät, että yhteiskunnan polarisoituminen maksimoi ääripäiden vaikutusvallan.

Vihervasemmiston ruohonjuuritaso ei kyllä pääsääntöisesti vaikuta tätä ymmärtävän. Eikä oikein tunnu haluavankaan ymmärtää.  Olen heikohkolla menestyksellä yrittänyt selittää tätä itsestään selvää asiaa omille punavihreille kontakteilleni:

Jos vastustat mitä tahansa intiaanipäähinepelleilyä tai vanhojen elokuvien sensuroimista, sinut leimataan mediassa loppuiäksesi ja vielä vähän sen jälkeenkin sekä rasistiksi että sovinistiksi. Paitsi jos olet nainen, niin sitten vain rasistiksi. Harvalla poliitikolla on munaa nousta Tampereella koulutettujen toimittajiemme joukkolynkkausuhkaa vastaan. Tämä ei tietenkään koske halla-aholaisia, joilla ei ole mediasuhteittensa suhteen mitään menetettävää, mutta jotka saavat valtavalta joukolta äänestäjiä sympatiaa (ja osalta myös ääniä) sodassaan poliittista korrektiutta vastaan. Siis monilta muiltakin kuin pelkästään oikeilta rasisteilta. Joita niitäkään ei ole Suomessa mitenkään liian vähän.

Tällä hetkellä kuitenkin näyttäisi siltä, että BLM-liike ei pysty sittenkään varmistamaan Donald Trumpin jatkokautta, vaikka sen eteen kovasti ponnisteleekin. Trumpin marraskuisesta vaalivoitosta saa vedonlyöntimarkkinoilla jo liki kolmosta, ja pidän sitäkin gallupeihin nähden alhaisena kertoimena. Mutta neljä kuukautta on vielä aikaa kaadella patsaita, hyökkäillä poliiseja vastaan ja kannustaa siinä sivussa Trumpin kannattajia vaaliuurnille.

Sivistyssanoilla briljeeraaminen

Sekä filosofian opiskelijoiden että feministien kannattaisi pohtia talouden nobelistin Daniel Kahnemannin ohjetta:

Jos haluat vaikuttaa luotettavalta ja älykkäältä, älä käytä monimutkaista kieltä, jos yksinkertainenkin toimii.

Miulla on muuten parikin tuttua, joilla ei vaikuta olevan käsitystä, että niiden sivistyssanapitoiselle puhe- ja kirjoitustyylille naureskellaan aika paljon niiden selän takana. En edes yritä vakuutella syyttömyyttäni.

Olen kovasti rapsutellut kaljuani, miksi monet filosofiaa vähintään viisi opintopistettä opiskelleet ja useimmat nykyfeministit haluavat kuulostaa klovneilta muiden ihmisten korvissa. Yhden mahdollisen selityksen olen keksinytkin: Ehkä he eivät kerta kaikkiaan välitä, mitä heidän perspektiivistään neandertalilaiset heistä ajattelevat.

En muuten ole sivistyssanoilla briljeeraamisesta vapaa itsekään. Jos joku tyyppi viluttaa riittävästi, pyrin käyttämään isommassa seurassa mahdollisimman paljon sellaisia sanoja, joita se ei ymmärrä.

Ultimaatumi

Valitettavasti en voi uhota lopettavani sen enempää Eskimoiden, Geishojen kuin Valion turkkilaisen jogurtinkaan syömistä. Tai toki voisin, mutta ensin pitäisi aloittaa, ellei nyt sitten alkaisi Jaakko Hämeen-Anttilana suoraan Suomesta muuttonsa motiiveista valehtelemaan.

Uhkaan sen sijaan kirjoittaa pörssikursseihin liittymättömiä poliittisesti epäkorrekteja kolumneja entistä enemmän, jos kovin monet yritykset heittäytyvät vielä teeskennellyn mielensäpahoittamisen edessä rähmälleen.

P.S. En odota tällä uhkavaatimukselle olevan mitään vaikutusta yhtään mihinkään. Mutta uhkaileminen tuntuu olevan muotia. Pitää yrittää elää ajan hengessä mukana.

Keskustelua aiheesta

 

Mainos:

Jarkko Aho & Nina Nordlund: Taloudellinen vapaus osakkeilla -valmennus

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Listautumisannit eivät pörssiä nosta

Aki Pyysing
14.4.2024
east Lue lisää