Älä tee töitä vain rahan takia

Olipa kerran kaksi miestä, jotka molemmat olivat miljonäärejä. Ensimmäinen heistä, Pertti, oli epäonnistunut useasti ennen menestyksensä saavuttamista ja oli lopulta onnistunut myymään yrityksensä miljoonilla euroilla useiden vuosien taipaleen jälkeen. Toinen heistä, Hannu, työskenteli hyväpalkkaisessa toimistotyössä kunnes sai miljoonaperinnön edesmenneiltä vanhemmiltaan. Hannun vanhemmat olivat kasanneet omaisuutensa elämänsä mittaan pitkäjänteisellä työllä ja yleisellä säästeliäisyydellä, mutta eivät olleet varsinaisesti kasvattaneet häntä hoitamaan omaisuutta tulevaisuudessa.

Sitten tuli epäonnekas yö, jonka aikana molemmat menettivät omaisuutensa. Opitut taidot ja kokemus heille kuitenkin jäi. Kumpi heistä, Pertti vai Hannu, saisi kerrytettyä uuden omaisuuden vielä kohtuullisessa ajassa ennen kuin elämästä loppuisivat terveet vuodet kesken?

Tarina ei kerro kaikkea, mutta tietämämme perusteella todennäköinen vastaus on Pertti. Vaikka Hannu voisi palata hyväpalkkaiseen työhönsä ja elää mukavasti, todennäköisyydet, että hänestä tulisi uudestaan miljonääri, ovat todella matalat. Jos Hannu aloittaisi alusta ja sijoittaisi 2000 euroa kuukaudessa 7% vuosituotolla, häneltä menisi 20 vuotta kerryttää miljoonaomaisuus. Ei Pertinkään kohdalla todennäköisyys ole 100%, mutta jos on kokenut monta epäonnistumista ja uuttanut niistä tärkeimmät opit, joiden avulla on sitten lopulta menestynyt, on tuon menestyksen toistaminen mahdollista ja ehkä jopa todennäköistä.

Laskelma miljoonan kerryttämisestä, jos sijoittaisi 2000 euroa kuukaudessa 7% vuosituotolla. Aikaa menisi tuolloin 20 vuotta. Laskuri: sijoittaja.fi

Jos haluat vaurastua, älä tee töitä vain rahan takia. Tiedon lisääminen ja uuden oppiminen ovat tärkeämpiä asioita kuin raha. Sopiva yhdistelmä osaamista ja tietoa luovat yhdessä pohjan rajattomalle arvonluontipotentiaalille. Osaaminen ilman tietoa tuhoaa tehokkuuden ja altistaa suurille virheille. Tieto ilman osaamista ei johda mihinkään konkreettiseen. Tarvitaan molempia. Kolmas komponentti on taito soveltaa osaamistaan ja tietoaan. Lopulta kaikki kulminoituu toteutukseen. Ideat ja taidot ovat hyödyttömiä, jos niitä ei koskaan pane käytäntöön.

Osaaminen x Tieto x Toteutus = Arvo

Jos pystyt kehittymään hyväksi kaikissa näissä kolmessa, raha seuraa perässä: työntekijät, jotka luovat yli oman kustannuksensa verran arvoa, ovat hyviä sijoituksia yritykselle ja ne, jotka luovat sitä monin verroin kustannukseensa nähden ovat kultaisia hanhia, joista pidetään kiinni. Sen sijaan pelkästään rahan takia työskentelyssä keskittyy helposti väärään asiaan; seuraavaan palkkaan. Jos keskittyy vain tienaamiseen, mutta unohtaa itsensä kehittämisen, ei koskaan kehity seuraavalle tasolle, ja sitä seuraavalle, ja sitä seuraavalle...

Kaiken lisäksi, ainakin oman kokemukseni pohjalta, seuraavan palkan odottaminen ilman itsensä kehittämistä siinä välissä on kovin tylsää ja tuntuu hukkaan heitetyltä ajalta. Jos en kehitä itseäni työtä tehdessä, niin työpanokseni todellinen voittaja on työnantajani. Miksi käyttäisin kolmanneksen elämästäni vain jonkun toisen eduksi, kun voisin samalla ajallisella sitoutumisella olla voittaja myös itse? Parhaat diilit ovat niitä, joissa molemmat osapuolet voittavat. Win-win.

Kehitä arvonluontipotentiaaliasi

On monia tapoja luoda entistä enemmän arvoa. Monet opiskelevat enemmän, jotkut ottavat toisen työn, jotkut ryhtyvät sivutoimisiksi yrittäjiksi, toiset sijoittavat ylijäävät varat. Kaikilla näistä on paikkansa, mutta yksi asia yhdistää meitä kaikkia teimmepä mitä tahansa. Vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja ihmiselämä ei ole ikuinen. Jos tavoitteena on vaurastua, pitäisi tavoitteena olla jatkuvasti kasvattaa omaa arvoaan per tunti ja näin kiihdyttää vaurastumistaan logaritmisella asteikolla.

Monen työn tekemisen ongelma on, että ajan puutteen takia itsensä kehittäminen jää helposti taka-alalle ellei valitse töitä huolellisesti. Tällöin ei pääse kasvattamaan korvausta per tunti, vaan saa vain korvausta useammalta tunnilta. Tämä voi olla tilapäisesti hyvä ratkaisu, mutta ei lopullisesti. Jossain vaiheessa pitää antaa itselleen mahdollisuus kasvattaa omaa arvonluontipotentiaaliaan. Kannattaa valita työt niin, että pääsee kasvattamaan omaa osaamistaan aihealueella, jossa on suuri potentaali lisäarvolle, esimerkiksi tietotekniikka.

Opiskelun ongelma on se, että se vie paljon aikaa ilman suoraa korvausta. Pitää olla hyvin tarkka sen suhteen mitä opiskelee, jotta käytetyt tunnit maksavat itsensä myöhemmin takaisin korkeampana tuntikorvauksena. Opiskelua voi kuitenkin tehdä hyvin joustavasti oman aikataulun mukaan, mikä on suuri etu. Esimerkiksi iltaisin opiskelemalla päivätöiden ohessa vaihtoehtoiskustannus on pieni ja takaisinmaksuaika parhaimmillaan erittäin lyhyt. Opiskelu on erinomainen tapa lisätä tietoa jostakin aihealueesta nopeasti ja näin kasvattaa omaa arvonluontipotentiaaliaan.

Sivutoimisen yrittämisen ongelmana on se, että yrittäminen vie aikaa ja sitouttaa pahimmillaan pitkäksi aikaa ennen kuin alkaa tuottaa mitään. Yrittämisen kohde pitäisi myös osata valita niin, että tuntikorvauksella on potentiaalia olla merkittävä eikä työskenneltyyn aikaan sidottu, sillä muuten käytännössä tekee vain kahta työtä. Sivutoimisesta yrittämisestä voi siirtyä täyspäiväiseen yrittämiseen mikäli bisnes lähtee lentoon, mikä on suuri etu. Lisäksi sivutoiminen yrittäjyys on mahdollisesti paras tapa harjoitella asioiden toteuttamista matalalla riskillä ja omaan tahtiin – yrittäjyydessä kun mitään ei oikein tapahdu, jos itse ei tee kaikkea ja samalla oman kädenjälkensä näkee nopeasti.

Sijoittamisen ongelma on riski hävitä rahansa ellei tiedä mitä on tekemässä. Matalariskisillä sijoituksilla taas merkittävään passiiviseen tuloon tarvittava pääoma on suuri, jonka kerääminen saattaa viedä vuosia tai vuosikymmeniä. Korkeariskisiin kohteisiin tai velkavivulla pelaamalla sijoituskohteiden huolellinen analysointi vie paljon aikaa, jotta riski kannattaa. Muuten kuin sijoittamalla ei käytännössä saa passiivista tuloa pääomalleen, joten jossain muodossa se kuitenkin tulee eteen. Kannattaa siksi valita oma myrkkynsä huolellisesti. Jotkut tykkäävät arvopapereista ja toiset kiinteistöistä, mutta muitakin vaihtoehtoja on olemassa.

Edellä mainittujen lisäksi nykyinen työpaikka on erinomainen paikka kehittää omaa arvonluontipotentiaaliaan. Siinä on jo valmiiksi sitoutunut kahdeksan tuntia päivässä tekemään töitä työnantajan parhaaksi näkemiin asioihin. Nämä asiat voi aina tehdä hieman paremmin ja huolellisemmin, ottaen muutaman uuden muuttujan huomioon, joita ei ennen osannut ajatella. Tieto lisääntyy, osaaminen kehittyy ja työn toteutuksen jälki paranee. Itse saa enemmän ja työnantaja on tyytyväisempi. Näin menetellen tulee myös vahingossa hyödyntäneeksi vastavuoroisuuden periaatetta, jossa itse on antava osapuoli. Työntekijöitään arvostavan työnantajan on vaikea olla palauttamatta vastavuoroisuutta.

Nykyisellä työpaikalla voi myös kokeilla uusia asioita hiljalleen omaan tahtiin. Jotkut niistä toimivat ja näitä voi jatkokehittää. Toiset asiat eivät toimi ja ne voi haudata kaikessa hiljaisuudessa. Erityisesti itsensä johtamis- ja kommunikointimetodeja on hyvä kokeilla omassa koelaboratoriossaan, jossa ajan viettämisestä kaiken lisäksi vielä maksetaan. Tehokas itsensä johtaminen ja selkeä kommunikointi ovat avaintaitoja arvonluontipotentiaalin kannalta. Kun johtaa itseään hyvin, saa itsestään enemmän tehoja irti ja kun osaa kommunikoida selkeästi, saa muista enemmän tehoja irti.

Vielä yksi hyvä tapa kasvattaa arvonluontipotentiaaliaan on tehdä itsestään korvaamaton. Ei negatiivisella tavalla panttaamalla tietoa muilta, vaan positiivisella tavalla kehittymällä niin hyväksi, että muuttuu korvaamattomaksi. Kun tuo tarpeeksi lisäarvoa työnantajalle ja kollegoille, ei kukaan kyseenalaista omaa tärkeyttään organisaatiolleen ja samalla asettaa itsensä kohtuullisen hyvään asemaan palkankorotuksia varten. Joskus palkkakatto tietysti tulee vastaan ja silloin pitää tehdä päätös onko tarpeeksi nyt tarpeeksi vai pitääkö lähteä ankkalammelta isommille vesille kokeilemaan onneaan. Työmarkkina on markkina siinä missä muutkin markkinat, kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan. Konsulteille korvaamattomuus heijastuu korkeampana tuntilaskutuspotentiaalina.

Oppi-ikä koko ikä

Teitpä mitä tahansa, nykyään elinikäinen oppiminen on vaatimus paikallaan pysymiseen. Yleinen kehitys on niin nopeaa, että jos lopettaa uuden opettelun hetkeksi, huomaa kohta jääneensä auttamatta jälkeen. Jos haluaa kehittyä muita nopeammin, on opiskeltava ja työskenneltävä muita enemmän ja tehokkaammin.

Opiskelussa hienoa on se, että se voi johtaa mihin tahansa. Kattoa ei ole. Kun opettelee ja tekee koko ajan uutta, laittaa liikkeelle lumipalloefektin, joka parhaimmillaan johtaa runsaaseen ja yltäkylläiseen elämään, jossa sinä et tee töitä rahan takia, vaan raha tekee työt sinun puolestasi.

T.A.

Taloudellisen Ajattelijan Blogiin

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Kolumnit

Piinaviikko

Aki Pyysing
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Verkkokauppa.com nyt halpa?

Iikka Numminen
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

STIF - Teollisuuskonkari uuden räjähtävän kasvumarkkinan äärellä

Pentti Jokinen
11.10.2024
east Lue lisää