10
forum
|

Rontti

+33
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
14

Terve,

yksi tämän vuoden tavoitteistani on kehittyä sijoittajana. Päätin aloittaa blogin, jotta voisin raapustella tänne ajatuksiani sijoittamiseen liittyen, ja mahdollisesti saada palautetta viisaammilta. Mulle on useampaan kertaan sanottu (ja koen niin itsekin), että oon hyvä artikuloimaan omia ja muiden ajatuksia puheeksi, mutta en koe olevani ihan yhtä hyvä ilmaisemaan itseäni kirjallisessa muodossa, joten tää blogi saa toimia myös alustana kirjallisen itseilmaisun kehittämiseen. 

Kiinnostus sijoittamista kohtaan on kasvanut tasaisesti viimeisten parin vuoden ajan, ja huomaan hakeutuvani usein vapaa-ajalla sijoittamisen ihmeelliseen maailmaan joko näitä foorumeita lukemalla, All-In podcastia kuuntelemalla tai ihan vaan oman pääni sisällä. Forumeita lukiessani ja podcasteja kuunnellessani on kuitenkin käynyt selväksi, että en tiedä sijoittamisesta kovin paljoa, sillä monet asiat ja termit menevät yli hilseen. Tätä epäkohtaa pyrin nyt korjaamaan, jotta voisin tulevaisuudessa ymmärtää sijoittamiseen liittyviä keskusteluja entistä paremmin.

Kohtapuoliin 15 vuotta kestäneestä pokeriammattilaisuudesta on jäänyt nuorempana harjoitetusta välillä vähän kyseenalaisesta rahankäytöstä huolimatta jonkin verran jopa sukanvarteen, joten aivan nollista tämä sijoitusblogi ei rahallisesti lähde. Mulla ei oo varsinaisesti koskaan ollut mitään ongelmaa siinä, että joku muu näkisi kuinka vähän tiedän/kuinka huono olen jossain asiassa, joten aion ensin käydä läpi tämänhetkisen varallisuuteni ja sen kuinka kyseisiin sijoituksiin on päädytty. 

Sijoituksia mulla on jossain muodossa ollut jo ehkä 10 vuoden ajan, mutta suurin osa niistä oli 19-vuotiaana avatussa OP:n sijoitusvakuutuksessa, josta hankkiuduin jossain kohtaa rahapodia kuunneltuani eroon, koska sen kulut oli luokkaa 3-4% vuodessa. Tämän lisäksi on ollut mutu-tuntumalla ostettuja osakkeita, joiden tuotot on pääsääntösesti kyllä ollut hyviä paria poikkeusta lukuunottamatta. Salkussa on vuosien varrella ollut mm. Neste, Sampo, Stonesoft, Olvi, Nokia ja Outokumpu. Muistaakseni kaikilla muilla paitsi Nokialla ja Outokummulla tuli isosti profittia. Pari vuotta sitten ostettiin avopuolison kanssa asunto ja tällöin myin suuren osan sijoituksista saadakseni lainaneuvotteluihin ja tulevaan tontin lunastamiseen enemmän omaa pääomaa. Laina irtosi sitten loppujen lopuksi suhteellisen kivuttomasti, vaikka OP ainoana pankkina ei lainatarjousta antanut pokeriammattilaiselle ollenkaan. Mikään tämänhetkisistä sijoituksista ei taida olla yli 5v vanha.

Rahastoja mulla on kolmessa eri muodossa. Nordnetissä indeksirahastoihin on nyt muutaman vuoden ajan mennyt 200e/kk. Tanskan superrahastoon mulla ei enää mee, koska siellä tuli muistaakseni joku ongelma osinkojen suhteen. Taisi olla niin, että aluksi sijoitin Maailma ja Kehittyvät markkinat -indekseihin noiden Isharesin indeksien kautta, mutta vaihdoin ne sitten Nordnetin omiin, kun sinne sellaiset tuli. Viime vuonna lisäsin kuukausisäästösopparin 4 etf-rahastoon 100e/kk. Tämän lisäksi on OP:ssä joku tommonen eläkevakuutushärdelli, minkä ne sai mulle myytyä samaan aikaan kun sen sijoitusvakuudenkin joskus 19-vuotiaana avasin. Tuosta ei vissiin oikein pääse eroon, mutta muutin sentään jossain kohtaa sen sisältämiä sijoituksia niin, että ne oli ainakin halvimmat kuluiltaan mitä sinne silloin sai. Oon nähnyt nää indeksisijoitukset vähän niinkuin eläkeaikojen turvana, jonne saa rullata toi muutama satanen kuussa lopun elämää, pokerinpeluu kun ei pahemmin eläkettä kerrytä.

Kuukausisäästösuunnitelma Nordnetissä:

Myöhemmin lisätty ETF-kuukausisäästö suunnitelma:

Eläkevakuutus:

Seuraavana olisi luvassa osakkeet. Tässä kohtaa aion häpeilemättä paljastaa, että suurin osa mun tämän hetken osakesijoituksista on tehty peesaamalla tämän foorumin käyttäjiä. Oon ajatellu tän peesaamisen niin, että jos nyt tikkaa heittävä apina osuu +EV sijoitukseen, niin oon lyönyt sijoituksellani vetoa sen puolesta, että se peesaamani kirjoittaja/kirjoittajat on keskimäärin enemmän oikeassa kuin sen apinan tikka. Ja eikös tikkaa heittämällä osu oletusarvoisesti siihen pörssin keskivertotuottoon, joten oon myös lyönyt vetoa sen puolesta, että peesaamalla todennäköisyys indeksin biittaamiselle on suurempi kuin todennäköisyys indeksille häviämiselle. Siitä en tiedä, oonko ollut oikeassa, mutta oonpa nyt kuitenkin ollut valmis laittamaan asian puolesta rahaa sisään.

Arvo-osuustili:

Anora Group

Tätä ostin pienen siivun siinä kohtaa, kun Jens puhui blogissaan siitä, että nyt saisi tulevaa fuusioitunutta firmaa alennuksella Norjan pörssissä. Alennus kuulostaa aina hyvältä, joten kävin katselemassa, että mitäs juomia sen Altian listoilla on, ja sieltähän löytyi Jaloviina. Viinanjuonti tuskin ihan heti loppuu ja mikäs se sellanen suomalainen mies on joka ei Jalluun sijoita?? Itse en juurikaan enää juo, mutta ajatuksen tasolla tuntuu ihan hyvältä betsiltä omistaa siivu Jallua. En kyllä osaa yhtään sanoa, että miks toi sijoitus on nyt kuitenkin muuttunut suomalaiseksi osakkeeksi eikä siinä näy ostohintaa. Kävikö tässä niin hyvät, että se norjalainen osake muuntui nyt Suomen versioksi eikä tartte miettiä mitään osinkohässäköitä Norjan suhteen? Mitähän tässä käy sitten jos joku päivä myy, mutta ei näy millä hinnalla on ostettu?

Aspire & Evolution

Aspireen sijoitin tämän forumin peesissä jossain kohtaa 2020. Sijoitin osakesäästötilillä noin 2000e, joka nousi nopeasti 4000:een. Tässä kohtaa myin puolet ja ostin niillä Evolutionia. Viime vuoden lopussa sitten jostain luin, että eipä ole järkevää pitää osakesäästötilillä ulkomaisia osakkeita, koska niissä on jotain ongelmia osinkojen kanssa, joten myin ne osakesäästötililtä ja siirsin siellä rahat Cityconiin. Ei näin :D Noh, nytpä tiedän tämänkin. Tämän jälkeen ostin Aspirea 2k ja Evolutionia 5k OP:n arvo-osuustilille. Oon jo pidempään miettinyt, että jollain tavalla pitäisi kyllä päästä mukaan casinobisnekseen, mutta on aina tuntunut vaikealta valita sitä oikeaa yritystä. Evolutioniin törmäsin sitten Jensin blogissa ja sehän tuntui vastaukselta mun rukouksiin, kun voi sijoittaa siihen yritykseen joka noille kasinoille tarjoaa pelialustaa. Tän foorumin yleinen konsensus yhtiöstä ei varsinaisesti hillinnyt sijoitushaluja. Mua harmitti jälkikäteen etten ostanut tätä enempää, joten tuplasin position marraskuussa, kun osake kyykkäsi. Nyt ajattelin vaan lasketella tällä auringonlaskuun. Aspiren kanssa nyt on kuvan jälkeen vielä tullut nousut, kun se myytiin, mutta en oo vielä tehny peliliikkeitä. Ehkäpä laitan lihoiksi ja siirrän rahat Betssoniin. 

Oriola & Revenio

Oriolaa ostin muutama vuosi takaperin, kun aloin kiinnostua sijoittamisesta ja halusin sijoittaa johonkin defensiiviseen yritykseen. Ajatus oli lähinnä luokkaa “tää on pakko olla parempi ku pitää tää tonni käteisenä.” 

Reveniota ostin jossain kohtaa tonnilla ihan vaan koska kaveri hehkutti sitä jossain meidän illanistujaisissa. Oon tainnu sitä kerran tai kaks jo myydäkin sillä vuotuisella alle 1000e summalla vero-optimoimiseksi, joten taitaa olla jo reippaasti freerollin puolella. 

Osakesäästötili:

Osakesäästötilin perustin 2020 puolella ja alun ruotsi-osakkeiden sekoilun jälkeen oon ottanut sen taktiikan, että jos on suomalainen yritys, joka maksaa hyvin osinkoa, niin ostan sitä osakesäästötilille, ja muut sijoitukset teen OP:n arvo-osuustilille. Tällöin pääsen uudelleensijoittamaan osingot ilman verojen maksua ja voin arvo-osuustilillä hyödyntää hankintameno-olettamaa jos joku osake sattuu raketoimaan tarpeeksi ja haluan sitä jostain syystä myydä. Yleisesti ottaen ei ole kyllä tarkoitus pyrkiä tekemään mitään aktiivista kauppaa, vaan lähinnä ostaa ja unohtaa.

Citycon

Cityconiin oon sijoitellut 1-2k siivuissa tän viimesen 2v ajan ihan vaan tän foorumin keskustelun perusteella ja siitä syystä, että nään itse ostoskeskusten tulevaisuuden kyllä ihan valoisana vaikka kivijalkamyymälät kuihtuisi. 

Fortum

Fortumiin päädyin sijoittamaan luettuani täältä aiheesta. Olisikohan ollut RandomWalkerin kirjoitus, pahoittelut jos muistan väärin. Fortum tuntui sopivan defensiiviseltä, ja ihan mielellään haluan osan sijoituksistani olevan energiantuotannossa. 

Nordea

Nordeaa ostin siivun siinä kohtaa kun Aki puhui blogissaan siitä, miten pörssikurssi ei hänen mielestään vastaa sitä kuinka hyvin Nordea takoi omalla pääomallaan tuottoa. Tää riitti mulle.

Kryptovaluutat:

Kryptoja olin seurannut tämän forumin ketjun välityksellä jo jonkun aikaa, mutta uskaltauduin tekemään ensimmäisen sijoituksen vasta sen jälkeen, kun Bitcoin oli käynyt siellä 19k hujakoilla ja crashannut sen jälkeen. Oisko ollu 6kk-1v crashin jälkeen kun edelleen sai lukea miten instituutiot puuhaa koko ajan jotain kryptohärdellejä kasaan, joten siitä mulle tuli sellainen olo, että kai siellä jotain potentiaalia on edelleen pakko olla kun isot pojatkin on vielä kiinnostuneita. Tässä kohtaa mulle tuli sellanen fiilis, että haluan olla tuossa junassa edes jollain panoksella mukana, joten latasin 1000e Coinmotioniin ja ostin niitä neljää kolikkoa, mitä sieltä silloin sai. En oo sen jälkeen koskenut tuohon sijoitukseen. Saldo on käynyt useamman kerran jo yli 10k, mutta en oo miettiny myymistä, kun joutuisi veroja makselemaan, en keksi parempaakaan sijoitusta, ja edelleen mun mielestä pätee se ajatus, että haluan ennemmin olla jollain siivulla mukana kuin istua vaihtopenkillä. Ehkä sitten jos näissä on vielä 10v sijoittamisen jälkeen jotain jäljellä, niin voi miettiä myyntiä ja hankintameno-olettaman hyödyntämistä. Sillä oletuksella, että siinä kohtaa mulla olis tiedossa joku järkevämpi paikka niille rahoille.

Tällä hetkellä mulla on tulonlähteitä kolme: Pokeri, kasinopelit ja vedonlyönti. Näiden suhteen on sellainen näkymä tälle vuodelle, että pokerissa on ollut tuntipalkka nousussa, kasinopeleissä kokonais-EV laskussa, ja vedonlyönnissä voidaan tehdä kasvavaa EV:tä niin kauan kunnes tulee lopuillekin sivustoille panoslimitit. Nyhdetään nyt kasinopeleistä ja vedonlyönnistä mahdollisimman pienillä tunneilla vielä ylimääräiset kuleksimasta ja koitetaan samalla nostaa pokerin tuntipalkkaa.  

Ammatinvalinnan seurauksena mulla on todella iso osa mun varallisuudesta käteisenä, koska on oltava pelikassaa vähän joka saitilla. Vedonlyönti sitoo noin 7-8k käteistä eri sivustoille, kasinopelejä varten on oltava 5-10k kuukaudessa ja pokerissakin oon aina ollut ihan posketon bankrollnit. Tein pienimuotoisen inventaarion mun varallisuudesta ja sain taiteiltua näistä seuraavanlaisen piirakkamallin.

Varallisuus:

Tässä kuvassa asunnon arvo on määritetty vähentämällä ostohinnasta laina, eli tuo on se summa jonka olen asunnosta tähän mennessä maksanut. Asuntolainaa on jäljellä noin 130k. Kuten näkyy, käteistä on ihan järjetön osuus mun varallisuudesta. Tässä kohtaa voi kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että käteisen osuus on joissakin kohdissa ollut myös huomattavasti isompi, eli oikeaan suuntaan ollaan menossa. Viimesen 1,5v aikana oon varmaan suunnilleen kuukauden välein sijoittanut noin 2k johonkin osakkeisiin, joten käteispainoa on sentään vähän jo siirtynyt sijoituksiin. Pelaan pokeria korkeimmillaan pöydissä joiden sisäänosto on 500 dollaria, ja mun pelikassa on aina toiminut niin, että haluan 100 biniä voidakseni shotittaa isommalle tasolle. 200 sisäänostoa on jo turvallisen tuntuinen. Kun nyt katsotaan tätä kuvaajaa, niin sillä oletuksella, että vedonlyönnille on 8k ja kasinopeleille 10k, mulla jää vielä 60k pokerikassaa käteisenä. Jonkun verran on oltava tilillä tulevien kuukausien kuluihin, koska tulojen tarkka ennustaminen on tässä ammatissa mahdotonta. Silti, on tuossa nyt heittämällä joku 20-30k ihan turhaa käteistä, joka voisi olla jossain tuottavassa. Todellisuudessa varmaan jo 15k downswing riittäisi tässä kohtaa siihen, että haluaisin hetken pelata pienempää peliä, eikä tällä hetkellä voi käytännössä ikinä tulla sellaista tilannetta, että häviäisin 30k ilman että olisin jo laskenut pelitasoa. Jotkut tietysti ajattelee nää bankroll asiat koko varallisuuden kannalta, mutta mulle se tuntuu mahdottomalta, kun iso osa varallisuudesta on kuitenkin sellaista mitä en missään tilanteessa tulisi enää realisoimaan saadakseni rahaa ladattua pokeripöytiin. Siinä kohtaa jos häviäisin pokeriin tällä about 200k nettovarallisuudellani 30k ois jo kovan mietinnän paikka, että kannattaako enää jatkaa. Tosin on ne munkin bankrollin rajat hämärtynyt aika lailla nyt kun tätä omaisuutta on suhteellisen monessa sijoituksessa. En tiiä, tää on aina ollut mulle vaikea rasti. Ehkä mulle on jäänyt alkuajoista päälle jokin mentaalinen asetus, että se raha mikä kerran nostetaan pokeritililtä on sellaista, että sitä ei saa enää hävitä takaisin. Tää oli mulle alkuaikoina ohjenuorana, kun pelkäsin koko ajan, että jotenkin maagisesti häviän vielä ne rahat mitä olin silloin ehtinyt voittamaan :D Ja tämän takia sitten vieläkin makuutan turhan isoja summia rahaa pelitileillä. Gah. 

Oon ihan mielelläni sijoittanut osan pelikassaani Cityconiin, Fortumiin ja Nordeaan, koska mikäli oon ymmärtänyt oikein, niin todennäköisyys näiden yhtiöiden arvon puolittumiselle on ainakin hieman pienempi kuin keskimääräisen pörssiyhtiön. Korkea osingonmaksu myös auttaa mun silmissä vähän tasaamaan sitä riskiä, kun tulee tasaisesti kassavirtaa ulos, minkä voi halutessaan sijoittaa johonkin muuhun (tai samaan) yritykseen. Jos mulla on suuri osa mun pelikassasta pörssissä, niin joku 30% pudotus ois jo aika katastrofi kun joutuisin sen takia laskemaan pelitasoja, ja tuntipalkka laskisi sen myötä olosuhteiden pakosta. Aki on blogissaan esimerkiksi puhunut sellaisista yrityksistä kuin Backaheden ja Fleming properties. Nää on kuulostanut mun korvaan todella hyvältä, mutta multa puuttuu kokonaan kompetenssi arvioida, että kuinka todennäköisesti tämmöiset lafkat voi vaikka kyykätä 30-50%. Tosin nyttenkin oon vaan katsellut huuli pyöreänä, kun siellä Flaming propertiesin tiloissa oli joku tulipalo ja kurssi on laskenut vaan muutaman prosentin, miten tää on mahdollista? Eikö tämmönen oo tyyliin yks worst case scenarioista tällaisessa puljussa? Ja sitten vielä sekin tekijä, että jos nyt vaikka sijoittaisin noihin molempiin 10k, niin mulla olis jo 30k sijoitettuna tyyliin samaan toimialaan(Citycon, Backaheden, Fleming). Eikös tämäkin ole huono? Sekin huolettaa hieman, että kun kaikkialla varoitellaan ATH-lukemista, niin ison könttäsumman sijoittaminen saattaa kusta nilkoille isosti crashin sattuessa. Viimesen 1,5v aikana oon sijoitellut noin 2k summia ehkä kuukauden välein, ehkäpä pitäisi nyt vaan jatkaa samalla taktiikalla koko ajan, niin tulee edes jotain ajallista hajautusta. En myöskään ole ihan varma, että olisiko mun parempi ostaa vaan muutamia osakkeita vai hakea hajautusta myös ostamalla vähän kaikkea, niinkuin nyt oon tähän asti tehnyt. Tätä forumia lukeneena tällä hetkellä kiinnostaisi ainakin Kamux, Backaheden, Fleming properties, Telia, Elisa. Myös terveydenhoitoyrityksiin sijoittaminen kiinnostaa, mutta tästä kirjoitan varmaan erikseen postauksen myöhemmin. Helpointa olisi tietenkin vaan kasvattaa kuukausittaista indekseihin menevää summa, mutta siinä katoaa se tekijä, joka motivoi mua ylipäätään sijoittamaan ja tienaamaan lisää rahaa sijoittamista varten. Puhun osingoista. Tiedän, et on olemassa jotain osinkoja maksavia ETF:iä, mutta en oo ihan vielä perehtynyt näihin tarpeeksi hyvin. Pikaisella googlettelulla en edes löytänyt yhdestäkään näistä sitä niiden maksamaa osinkoprosenttia.

Mulla on jonkunlaisena unelmana sijoittamisen suhteen se, että saisin juurikin osingoista jonkinlaista ennustettavaa tulovirtaa. Ehkä 15 vuotta pokeriammattilaisena on tehnyt sen, että jonkinlaiset ennustettavat kuukausitulot tuntuisi todella hyvältä, oli ne sitten 100e/kk. Ihan sama tuleeko ne kerran vuodessa vai kvartaaleittain vai miten, mutta tähän tyyliin mä tykkään sitä ajatella. Ja tietenkin pitkän tähtäimen tavoitteena on joku 50k osinkoja vuodessa, millä eläisi jo kuin kuningas eikä tarvitsisi tehdä mitään jos ei halua. Tässä on tietysti se paradoksi, että tunnen kyllä itseni sen verran hyvin voidakseni varmuudella sanoa, että en tuu koskaan olemaan kovin kauaa tekemättä mitään vaikka se mahdollista olisikin. Mutta joo, eikös nää firetys hommat ala olemaan jo aikamoinen klisee. Siltikin, mua inspiroi sijoittamisessa kaikista eniten se, kun sijoitan vaikka 10k Cityconiin ja voin ajatella, että mulle kilahtaa verojen jälkeen 500ish euroa tilille joka vuosi tekemättä mitään (tietenkin sillä oletuksella, että yritys jatkaa osingonmaksua eikä mene konkkaan jne…). Ja ensi vuonna se summa on jo suurempi. Jossain vaiheessa saan osinkoja keskimäärin 500e/kk, mikä on jo mun mielestä todella merkittävä summa. Jne. Huikeeta. 

Huhhuh. Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin onnittelut suorituksesta. Mulla kesti varmaan lähemmäs 10 tuntia saada tää viesti kasaan, mutta nyt on kyllä hyvä fiilis, kun on saanut vähän ajatuksia kirjoitettua ylös. Ehkäpä pääkopassa on taas hetken aikaa vähän enemmän tilaa. Aikamoista tajunnanvirtaa tuli kyllä jossain kohtaa kirjoitettua, saas nähdä oliko tää teksti ylipäätään ymmärrettävää. Tarkoitus oli kirjoittaa tähän samaan viestiin myös suunnitelmaa aiheen opiskelusta, mun rahankäytöstä, ja monesta muustakin asiasta, mutta tällä hetkellä tuntuu tärkeämmältä saada tää viesti pakettiin ja blogi aloitettua. Mulla oli tavoitteena, että päivittäisin tätä blogia vähintään kerran kuukaudessa, mutta tällä hetkellä ainakin tuntuu olevan niin paljon ajatuksia kirjoitettavaksi, että katsellaan jos seuraava viesti olisi jo kasassa ennen helmikuun loppua.

Oon katsonut Andrew Lo:n vetämästä Finance Theory (https://www.youtube.com/watch?v=HdHlfiOAJyE&list=PLUl4u3cNGP63B2lDhyKOs…) luentosarjasta nyt ensimmäisen videon ja oli kyllä mun mielestä todella mielenkiintoista + hyvä proffa. Ehdottomasti katson ton paketin läpi, mutta tarkoitus on myös alkaa lukemaan aihepiirin kirjoja. Joitakin Nassim Talebin kirjoja oon jo lukenu, mutta siihen mun lukema sijoituskirjallisuus taitaa tällä hetkellä jäädä. Tää sai mut miettimään, että pitäisikö ensimmäisenä aloittaa aiheeseen perehtyminen jopa jostain oppikirjasta. Vai mikähän olisi hyvä paikka aloittaa perusteiden opiskelu? Saa antaa ehdotuksia!

Adios!

 

0
0
23.1.2022 - 00:49

Basso Pasanen

+142
Liittynyt:
4.7.2021
Viestejä:
131

Tuhti avaus! Peukkua sille. Ajatuksien ja mietintöjen ulos puskeminen suullisesti tai kirjallisesti edistää, vahvistaa ja kehittää. Nyt olet päätä tyhentänyt foorumille joten ei ajatuksia tarvitse enää omassa päässä pyörittää vaan kapa käytössä seuraaviin asioihin, olkoon poksupelit tahi pörde analysoinnit wateva. 

Jos sieltä korttipöydästä jotain siivuja jää sukan varteen, sijoita. Ja ajatuksella ettei kys. kuulu pelikassaan. Voi sillä uran viimeisen potin häviämisellä olla jopa vapauttava vaikutus jos ei tyhjän päälle ländää.

 

0
0
23.1.2022 - 10:53

TuuriTuuli

+706
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
434

Rontti kirjoitti:
Nää on kuulostanut mun korvaan todella hyvältä, mutta multa puuttuu kokonaan kompetenssi arvioida, että kuinka todennäköisesti tämmöiset lafkat voi vaikka kyykätä 30-50%. Tosin nyttenkin oon vaan katsellut huuli pyöreänä, kun siellä Flaming propertiesin tiloissa oli joku tulipalo ja kurssi on laskenut vaan muutaman prosentin, miten tää on mahdollista?

Siinä se onkin. Jos bisnes on täysin ennustettavaa ilman liikkuvia osia, niin osakkeen kurssi on suoraan sen osinkotuotto ilman spekulatiivistä osuutta. Yhden kiinteistön firmat eivät kasva eivätkä kutistu, asiakkaat maksavat vuokrat siinä missä velkojen korotkin taloustilanteesta riippumatta jne. Kurssiheilahtelut ovat vain anomalioita, eivät sääntöjä, ja liittyvät enemmän matalaan vaihdon määrään kuin sijoittajien spekulaatioihin.

Taika onkin tajuta mikä on sopiva osinkoprosentti jolla kannattaa firmaa ostaa, ja sitten lähteä siitä että saa sen kokoisen tuoton sijoitetulle pääomalleen, kävi kurssille miten kävi. 7% ollut viime vuosina ihan hyvä raja (tulevaisuudesta ei takeita kun korot lähtevät nousuun vieden tuottovaateita mukanaan). Kannattaa pitää vertailukohtana esim. ruotsalaisten firmojen kiinteätä osinkoa jakavia vähän bondimaisia D- ja pref-osakkeita.

Jos pyrkii tekemään tilinsä osinkoina, niin silloin (vähäisellä ja kausiluontoisella) kurssiheilahtelulla ei tulisi olla mitään väliä. Kunhan vain pystyy olemaan varma, että osinko ei muutu. Suurin riski on asiakkaan konkurssin (tai muuttohalujen) lisäksi juuri se, että se yksi kiinteistö palaa maan tasalle. Mutta niin Flemingin tapauksessa ei käynyt ja tuhot aiheuttivat vain kertaluontoiset remppakustannukset. Itse asiakas ei ole joutunut muuttamaan tiloista pois. Vaikka asiakkaan liiketoiminta kärsi kolhun, niin vuokrat yhä maksetaan. Ei syytä muuttaa firman tulevaisuuden näkymiä, joten ei syytä muuttaa firman markkina-arvostustakaan.

Mutta rikkaaksihan ei noilla firmoilla sitten tule. Ne ovat vain tasaista tuloa.

Rontti kirjoitti:
Ja sitten vielä sekin tekijä, että jos nyt vaikka sijoittaisin noihin molempiin 10k, niin mulla olis jo 30k sijoitettuna tyyliin samaan toimialaan(Citycon, Backaheden, Fleming). Eikös tämäkin ole huono?

Sekin olisi hajauttamista, mutta toimialan sisällä. Tarvitset seuraksi vain sitten hajautusta pankki- ja energia-alan sisällä.

 

0
0
23.1.2022 - 13:01

HKICITYBOY

+18
Liittynyt:
16.3.2019
Viestejä:
35

Tosi hyvä avaus yes

Mitä pokeripelejä ja tasoja nykyään pelaat? Miten näet nettipokerin kehityksen lähitulevaisuudessa ja valuen eri pelimuodoissa?

0
0
30.1.2022 - 16:47

Rontti

OP
+33
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
14
Basso Pasanen kirjoitti:

 

Tuhti avaus! Peukkua sille.

 

Kiitti! Tuhti on kyllä ihan oikea sana kuvaamaan ensimmäistä viestiäni laugh Sain kaveriltakin jo kommenttia, että tommonen määrä kysymyksiä pitkin poikin tekstiä saattaa olla huono, koska monelle voi tulla sellainen fiilis ettei jaksa lähteä tuommoiseen kysymystulvaan vastaamaan ollenkaan, vaikka olisi mielellään pariin kysymykseen vastannut. Allekirjoitan tän kyllä täysin. Täytyy tästä lähtien pyrkiä pitämään kysymysten määrä/blogipostaus -ratio hieman pienempänä. 

 

TuuriTuuli kirjoitti:

 

7% ollut viime vuosina ihan hyvä raja (tulevaisuudesta ei takeita kun korot lähtevät nousuun vieden tuottovaateita mukanaan). Kannattaa pitää vertailukohtana esim. ruotsalaisten firmojen kiinteätä osinkoa jakavia vähän bondimaisia D- ja pref-osakkeita.

 

 

Kiitos kattavasta vastauksesta! Perustuuko tää 7% raha nimenomaan näihin D- ja pref-osakkeiden osinkoihin? Tässä kohtaa joudun jo nostamaan kädet pystyyn tietämättömyyden merkiksi, kun en tiedä mitä kumpikaan näistä on. Tiedän, että bondi on joukkovelkakirja, mutta en oikeastaan osaa siitäkään enempää sanoa. Google ja Wikipedia laulamaan. Googlella löysin termin Preferred Stock(https://en.wikipedia.org/wiki/Preferred_stock), mutta D-osakkeelle en löytänyt mitään. Onko näistä ruotsalaisista kiinteää osinkoa maksavista osakkeista jossain joku listaus, vai pitäiskö ne osata käsipelillä etsiä yksitellen? Voiko näitä pref-osakkeita ostaa ihan samalla tavalla kuin muitakin? 

 

TuuriTuuli kirjoitti:

 

Jos pyrkii tekemään tilinsä osinkoina, niin silloin (vähäisellä ja kausiluontoisella) kurssiheilahtelulla ei tulisi olla mitään väliä. Kunhan vain pystyy olemaan varma, että osinko ei muutu. Suurin riski on asiakkaan konkurssin (tai muuttohalujen) lisäksi juuri se, että se yksi kiinteistö palaa maan tasalle. Mutta niin Flemingin tapauksessa ei käynyt ja tuhot aiheuttivat vain kertaluontoiset remppakustannukset. Itse asiakas ei ole joutunut muuttamaan tiloista pois. Vaikka asiakkaan liiketoiminta kärsi kolhun, niin vuokrat yhä maksetaan. Ei syytä muuttaa firman tulevaisuuden näkymiä, joten ei syytä muuttaa firman markkina-arvostustakaan.

 

 

Pystyykö sijoittaja jotenkin perehtymään siihen, että kuinka yritys on varautunut esim vakuutuksilla tämmöisten riskien suhteen? Tai siis, kai niillä on pakko olla joku vakuutus semmoisen varalle, että koko talo palaa maan tasalle? Mitä tämmöisessä tilanteessa tapahtuisi? Katoaisiko mun sijoitus vaan tuhkana tuuleen, vai saisinko osan takaisin jotain reittiä esim. vakuutuksista tms?

 

HKICITYBOY kirjoitti:

 

Tosi hyvä avaus 

 

Mitä pokeripelejä ja tasoja nykyään pelaat? Miten näet nettipokerin kehityksen lähitulevaisuudessa ja valuen eri pelimuodoissa?

 

Kiitos! Pelaan 6max PLO:ta 2-5 dollarin big blindilla. Hmm. Nettipokerin tulevaisuus tuntuu olevan vähän sellanen ikuisuuskysymys. Jengi on sanonu jo kymmenen vuotta, että nettipokeri kuolee ihan just syystä X, mutta niin ei oo kyllä vieläkään tapahtunut. Näen ainaki tulevat 1-5 vuotta edelleen erittäin otollisina sellaisille pelaajille, jotka on voittavia pelaajia tällä hetkellä ja edelleen tekee töitä pelinsä eteen. Jos kaveri kysyisi, että kannattaako nyt aloittaa pokeri, niin ohjaisin ennemmin pelaamaan jotain muuta twitchissä. Vaikea näitä on tarkasti ennustaa, aina voi tulla jotain (lainsäädäntö, tekoälyn kehitys, laskentatehon kehitys, jne..), mikä muuttaa tulevaisuuden näkymiä, mutta koska en osaa ennustaa enkä oo mikään näiden alojen asiantuntija, niin en oo näitä murehtinut ennen kuin sen aika on. Aion jatkaa niin kauan kun pelaaminen on mielekästä ja tuottoisaa. Sitten kun se ei oo enää jompaakumpaa näistä, niin alan tekemään jotain muuta. Oon jo kaksi kertaa käytännössä lopettanut pokerin, mutta molempina kertoina oon jotain reittiä päätynyt takaisin peleille uuden innon ja inspiraation täyttämänä. Ja kyllä mä aika pirusti nautin siitä, että saan itse päättää omat aikataulut. 

Eri pelimuotojen suhteen en oo paras henkilö vastaamaan tulevaisuuden näkymistä, koska pelaan käytännössä 99% PLO käteistä ja 1% PLO turnauksia. Holdemia pelaan ehkä 5 jakoa vuodessa ja muita pelejä vähemmän. Turnaukset tulee pysymään pehmeimpinä pisimpään, koska ne on lähtökohtaisesti huomattavasti hupipelaaja-ystävällisempiä, kun voit pienellä rahalla voittaa isosti. Tuurin merkitys myös korostuu yksittäisessä turnauksessa enemmän. Tän lisäksi turnauksissa on niin paljon enemmän muuttujia(esim. ICM, jokaisella pelaajalla erikokoset stackit, jne.), että solverit ei käsittääkseni oo ihan yhtä helppokäyttöisiä kuin käteisessä. En nää mahdottomana, että joku päivä pelaisin PLO turnauksia ammattimaisesti, mutta niin kauan kun käteispelien kautta pystyy generoimaan parempaa tuntipalkkaa ja saa melko vapaasti päättää omat työaikataulunsa, niin aion pysyä käteisessä. Turnauksissa on se nihkeä puoli, että ne sitoo pelaamaan pitkiä sessioita aina tiettyyn aikaan päivästä.

Sijoitusrintamalta ei muita uutisia, kuin että ostin lisää Cityconia ja oon katsellut tällä viikolla 2 luentoa aiemmin mainitsemaltani MIT:n kurssilta. Nyt aion perehtyä Preferred stock nimiseen Wikipedia-artikkeliin cool

0
0
31.1.2022 - 00:46

TuuriTuuli

+706
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
434

Rontti kirjoitti:
Tässä kohtaa joudun jo nostamaan kädet pystyyn tietämättömyyden merkiksi, kun en tiedä mitä kumpikaan näistä on.
...
Voiko näitä pref-osakkeita ostaa ihan samalla tavalla kuin muitakin?

Voi ostaa.

D-osake ja pref-osakkeet molemmat ovat kiinteän osingon saavia osakkeita. Kun tuloksesta päätetään maksaa osinkosumma, niin pref-osakkeet saavat ensimmäisenä jonkin kiinteän summan, sitten D-osakkeet oman kiinteän summansa, loput jaetaan A- ja B-osakkeille eli niiden saama summa vaihtelee tarpeen mukaan. D- ja pref-osakkeen ero on myös siinä, että pref-osakkeita voidaan lunastaa pois markkinoilta milloin vain, A-, B- ja D-osakkeisiin yleensä vaaditaan osakkeenomistajan lupa.

Vertaan noita D- ja pref-osakkeita velkakirjoihin siksi, että ne ovat melkein yhtä vakaata tuloa kuin velkakirjojen kuponkikorko. Sillä erolla, että osinkoa ei ole pakko maksaa, korkoja on pakko, joten siksi velkakirjoille sallitaan vieläkin pienempi tuotto. D-osakkeiden tuotto on sitä vakaampi mitä enemmän firman tulosta ja siitä maksettua osinkoa riittää myös A- ja B-osakkeille vuodesta toiseen.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että jos firma kasvaa, niin D- ja pref-osakkeet ovat ehkä vakaata tuottoa, mutta silti pelkällä A- tai B-osakkeen kurssinousulla voi saada monen vuoden osingot kerralla. Ihan riippuen mihin sijoitustoiminnallaan pyrkii, korkeaan vai matalaan riskiin, maksimaalisiin vai varmoihin tuottoihin jne. Tsekkaa esimerkiksi case Samhällsbyggnadsbo. i Norden AB ja sen B- ja D-osakkeet...

Rontti kirjoitti:
Perustuuko tää 7% raha nimenomaan näihin D- ja pref-osakkeiden osinkoihin?

Perustuminen toisinpäin. Eli D- ja pref-osakkeiden 7% perustuu kaltaisteni sijoittajien tuottovaatimukseen. Pörssin keskituotto, kun lasketaan osingot ja kurssinousut yhteen, on noin 7% joltain tietyltä pitkältä ajanjaksolta laskettuna. Jos vaatii edes sen verran tuottoa, niin jos ei firma maksa osinkoa olisi syytä kurssin nousta 7% vuodessa, tai sitten jos ei ole toivoakaan kurssin nousta niin syytä sitten maksaa 7% osinkoa.

Koska D- ja pref-osakkeet tuottavat vakio-osingon, niin niiden kurssit eivät muutu mihinkään (siis markkinakohinaa lukuunottamatta) jos ei tuottovaateet muutu. Turvallisuushakuisen sijoittajan tuottovaateen vähäriskiselle kohteelle voi siis päätellä suoraan D- ja pref-lappujen osinkotuotosta.

Omaa tuottovaadetta ei kannata asettaa ainakaan alemmaksi, koska silloin ottaa riskin että kalliimmalla ostettu osake korjaa itsensä halvemmaksi vastaamaan muiden sijoittajien korkeampaa tuottovaadetta. Putoaminen on useamman vuoden osinkojen verran vaikka muutos olisikin vain 6%:sta 7% osinkoprosenttiin (jos 7 rahaa osinkoa, niin 116.66 rahaa tekee 6%, ja 100 rahaa tekee 7%, erotus 16.66 eli pari kertaa enemmän kuin 7 rahaa).

Noita löytyy nopeasti ottamalla vaikkapa Nordnetin osakelistaus ruotsalaisista osakkeista järjestettynä osinkoprosentin mukaan:
https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/osakekurssit?selectedTab=keyFigu…

Tällä hetkellä näkyy olevan Ruotsin listoilla vain kaksi firmaa, joiden pref-osake ylittää tuon 7% ja muut osumat ovat itseasiassa 6%-6.5% haarukassa.

Muutama vuosi sitten kun Trump oli tullut valtaan ja tämän vaikutuksia maailmantalouteen pelättiin, niin arvostukset olivat matalammalla ja tein silloin 7%-7.5% tasoilla osakepoimintoja. Enkä ainoastaan stagnaattisista Pareton yhden kiinteistön firmojen osakkeista, vaan jopa kasvavista (Cibus...). Hyvää aikaa.

Heh... Matalin pref-osakkeen osinkotuotto on Svenska Nyttobostäderillä 5.2%. Vaihto on niin matalaa, että taitaa olla liikkeellä väkeä joka ei ihan täysin tajua mitä pref-osakkeet ovat. Tai sitten firma on ihan oikeasti luvannut nostaa pref-osakkeen osinkoa.

7%+ osinkotuottoa tarjoavien Aros Bostadsutveckling AB ja ALM Equity AB pref-osakkeiden hinnassa taitaa olla riskipreemiota. Näyttäisi olevan molemmilla firmoilla kutistuva tai ainakin heiluva tulos, projektien onnistumiseen ja eteenpäin myyntiin vuokratulojen sijaan perustuva liiketoimintamalli, ja tuloksen suuruutta lähentelevä osinkosumma jaettuna pelkästään pref-osakkeille.

Rontti kirjoitti:
Pystyykö sijoittaja jotenkin perehtymään siihen, että kuinka yritys on varautunut esim vakuutuksilla tämmöisten riskien suhteen?

Voit yrittää olla yhteydessä firmojen IR-henkilöihin, mutta ei noita normaaliraportoinnissa useinkaan kerrota. Etenkään näissä Pareton yhden asiakkaan ja yhden kiinteistön pikkufirmoissa. Itse olettaisin, että vakuutukset ovat kunnossa, koska vaikka yksi ankkurisijoittaja voisikin olla uhkapeluri, niin se toinen ei ole.

 

0
0
31.1.2022 - 02:53

Makaroonilaatikko

+14
Liittynyt:
19.11.2020
Viestejä:
142

Ei ole olemassa mitään D-osakkeita tai ainakaan mitään standardisoitua D-osaketta. Jos puhut jostain hallintayhtiöistä/rahastoista niin, eri asia.
Mitä tulee pref shareseihin, niin ne ovat pääomarakenteessa kaikkein riskialttiimpaa velkaa – näin sitä tulee katsoa sijoittajan näkökulmasta. Suomessa ei pref shareseja tehdä, vaan ne kulkee nimellä hybridilaina.

0
0
31.1.2022 - 09:53

TuuriTuuli

+706
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
434

Nyt puhuttiin ruotsalaisten pörssiyhtiöiden osakesarjoista. Tarkemmin sanottuna minkälaista osinkotuottoa pitäisi Flemingin ja Backahedenin kaltaisista yhden kiinteistön firmoista odottaa ja millä perusteella.

D-osakkeet tosiaankin ovat osakesarja siinä missä muutkin. Kyse on vain vakiintuneesta käytännöstä ruotsalaisissa firmoissa määrittää noille osinko tyylillä "X kertaa A/B-osakkeille maksettava osinko, mutta ei enempää kuin Y rahaa per osake". Löytää yleensä sivuilta tai raporteista osinkopolitiikan tai osakesarjojen määrittelyiden kohdalta. Unohdin korostaa varoitellessani A/B-osinkojen kutistumisesta, että tuo kerroin-kohta voi tarkoittaa sitäkin, että jos A/B-osakkeet saavatkin hyvin pientä osinkoa, niin D-osakkeen osinko voi sen takia jäädä matalammaksi jo ennen A/B-osakkeen osingon nollautumista.

Hybridilainoja tai edes bondeja ei Suomen pörssissä tavallinen tallaaja pääse ostamaan paitsi rahastojen tai ETF:ien kautta, siksi nuo D- ja pref-laput Ruotsin pörssissä ovatkin niin kiva asia.

0
0
31.1.2022 - 09:53

Anssi A

+455
Liittynyt:
29.3.2015
Viestejä:
454

Aswath Damodaran todennäköisesti tarjoaa parasta ilmaista sisältöä. Rahoituksen professori, sen nettisivuilta löytyy kaikki sisältö sen kursseihin, lisäksi se tekee viikottaista youtube-sisältöä. Ei yritä myydä mitään sulle.

0
0
12.4.2022 - 13:57

Rontti

OP
+33
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
14

Jaahas, ensimmäinen kvartaali takana, nyt on hyvä paikka tehdä välikatsaus. Yksi päivitys/kk -tavoitteissa ei ole pysytty, mutta sijoittamista on silti edelleen jatkettu.

Tuloksellisesti vuosi on lähtenyt ryminällä käyntiin. Kolmen kuukauden ahkeroinnista on jäänyt viivan päälle 31k€, mikä on mulle aivan poskettoman kova tulos. Tämä ei tarkoita, että olisin tänä vuonna tienaamassa 120k€, vaan oon selkeästi juossut yli oletusarvon pokerissa ja kasinopeleissä. Viime vuonna viivan päälle jäi yhteensä n. 85k€, mutta tänä vuonna en varmasti pysty generoimaan yhtä paljoa oletusarvoa kasinopeleissä. Pokerissa sen sijaan oletusarvo on luultavasti isompi, mutta ei sitä vuoden tulosta voi oikein ennakoida ennen kuin joulukuussa laittaa pillit pussiin. Tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se riittää.

Indeksisijoitukset rullaa omalla painollaan ja tämän lisäksi oon jatkanut suorien osakesijoitusten tekemistä tasaisin väliajoin. Indeksisijoituksia on ensimmäisen kvartaalin aikana tullut 900e arvosta ja suoria osakesijoituksia näköjään 26,5k edestä. Osakesijoituksista n. 65% on mennyt Backahedeniin (keskihinta 112SEK/kpl) ja Sampoon (keskihinta 39€/kpl), ja sitten pienemmillä ammuksilla Nokian Renkaat (13€/kpl), Trainers House (keskihinta 8,5€/kpl), Fortumia lisää vähän (15€/kpl), Evolutionia lisää vähän (1050SEK/kpl) ja TietoEVRY (keskihinta 23€/kpl). Vaikka en mistään mitään tiedä, niin en näe mahdottomana, että Evolutionista joku päivä tulisi näillä ostohinnoilla ihan hyvä osingonmaksaja. Voin olla väärässäkin. Pörssisijoitusten jakautuminen näyttää tällä hetkellä tältä:
 

Tässä kohtaa blogia on jo suoritettava pienimuotoista itsetutkiskelua kiinnostusten kohteiden suhteen. Vaikka sijoitusasiat kiinnostaa, niin näköjään ne ei kiinnosta niin paljoa, että niille järjestäisi elämässään tarpeeksi aikaa kunnon kehittymiseen. Mun työpäivät menee tällä hetkellä niin, että 4-6h pelaamisen jälkeen pidän ruokatauon, jonka jälkeen käytän vielä päivästä riippuen 1-3h kasinopeleihin, vedonlyöntiin ja pokerin opiskeluun. Tämän jälkeen ei enää riitä paukkuja sijoittamisen aktiiviseen opiskeluun, vaan mielessä on lähinnä ulkoilu, lepo, harrastaminen ja ajanvietto avopuolison kanssa. Edelleen tulee kuunneltua rahapodia ja All-In Podcastit sekä luettua n. 80% Sijoitustiedon uusista viesteistä, mutta siihen se tällä hetkellä jää. Ja se on mun mielestä ihan ok. Jos kiinnostaa välillä katsella jotain Ray Dahlion videoita tai MIT kurssien luentoja niin se on sitten hienoa ja harrastustoimintaa, mutta tällä hetkellä ei kuulosta kovin realistiselta asettaa mitään korkeita tavoitteita sijoitustoiminnassa kehittymisen suhteen. Kyllä se vaan on niin, että tällä hetkellä mua kiinnostaa huomattavasti enemmän kehittyä pokerinpelaajana kuin sijoittajana, ja siinä touhussa on mulle myös huomattavasti korkeampi lähitulevaisuuden oletusarvo, joten tuntuu nobrainerilta keskittyä tällä hetkellä siihen. 

Tätä mun tilannetta kun katselee, niin tuntuisi siltä, että maksimaalisen oletusarvon saavuttamiseksi mahdollisimman pienellä riskillä mun pitäisi sijoittaa vain indekseihin. Indeksisijoittamisella ei kuitenkaan saada täytettyä sitä mun sijoittamiselle asettamaa tavoitetta eli tasaisen tulovirran luomista. Voin tietysti jatkaa peesailua ja suurimmaksi osaksi korkeaa osinkoa maksaviin defensiivisiin yrityksiin sijoittamista, mutta mitään edgeä ei kyllä varmana mun tietotaidolla indeksiin verrattuna ole. Joku balanssi tähän touhuun pitäisi löytää, jotta voisin vaan kuukausittain survoa rahaa hyvillä mielin tiettyihin osakkeisiin ja keskittyä sitten itse siihen rahan tekemiseen. Sijoittamisen tavoite on mulle lähinnä säilyttää omaisuuden arvo ja tuottaa yli 5% suht varmaa tuottoa vuodessa. Ehkä olisi hyvä luoda vaikka 10 defensiivisen eri aloilta olevien suht hyvää osinkoa maksavien osakkeiden salkku ja sitten painella vaan niihin tasaisin väliajoin. Johan tässä olisi tähän kategoriaan Citycon, Backaheden, Sampo, Fortum (eh, Venäjä). Kyllä tässä maailmantilanteessa tietysti vähän hirvittää tää Suomi-paino (mitä nyt ihan pikkasen on Ruotsi-osakkeet tulleet tasoittamaan), mutta käteistä mulla oli jo entuudestaankin liian iso osa omaisuudesta. 
 

TuuriTuuli kirjoitti:

Mutta rikkaaksihan ei noilla firmoilla sitten tule. Ne ovat vain tasaista tuloa.

Pakko vielä tarttua tähän. Jotta voin selittää ajatukseni, täytyy ensin määritellä mitä “rikas” tarkoittaa mulle. Rikkautta on monenlaista, mutta rajaan tämän pohdiskelun koskemaan rahalla mitattavaa rikkautta. Rahaakin voi tosin ajatella aika monelta kantilta, joten ehkä tarkennan omaa näkemystäni vielä ensin. Mulle raha on aina ollut tiiviissä yhteydessä vapauteen. Karkeasti sanoen, mitä enemmän rahaa, sitä vapaampi ihminen mun silmissä on. Jos sulla on 0 rahaa, niin joudut vaihtamaan sun vapaa-aikaa johonkin työhön, mistä maksetaan palkkaa, jolla voit ostaa leipää ja katon pään päälle. Et ole hirveän vapaa päättämään omasta elämästäsi jos olet pakotettu käyttämään joka päivä 8h johonkin asiaan saadaksesi rahaa, halusit tai et(kyllä, tiedän että työ itsessään voi myös olla nautinnollista, mutta rajataan sekin nyt pois tästä, täähän on mun blogi:). Jos sulla on -1 rahaa, joudut luultavasti vaihtamaan vielä enemmän vapaa-aikaa palkkaan, ehkä jopa kahden työn verran vaan jotta saisit pidettyä pään pinnalla. Kuulostaa vielä vähemmän vapaalta. Jos sulla on niin paljon rahaa, että voit halutessasi vähentää työpäivien pituuden lyhyemmäksi, niin olet jo mielestäni vapaampi. Jos sulla on niin paljon rahaa, että sun ei tarvitse halutessasi käyttää yhtään aikaa kustannusten maksamiseen tarvittavan rahan hankkimiseen, alat jo olla mielestäni todella vapaa. Tätä nyt voi viedä eteenpäin loputtomasti, että kun sinulla on näin ja näin paljon, niin olet jo vapaa viettämään aikasi missä haluat ja miten haluat, mutta ehkä mun pointti tuli tässä jo selväksi. Tähän vielä päälle kaikki mitä enemmän rahaa, sitä vapaammin voit valita mitä syöt, mitä puet päällesi, missä asut, mitä harrastat, millaisia lomia pidät jne.

Jos sulla on niin paljon rahaa, että voit maksaa sekä välttämättömät elinkustannukset (asunto, ruoka, laskut) ja mielihyvää tuovien asioiden kustannukset (ulkona syöminen, matkailu, harrastukset, jne) ilman, että joudut käyttämään näiden rahojen hankkimiseen aikaasi, niin mun silmissä olet rikas. Se, että minkälainen varallisuus tähän sitten vaaditaan riippuu tietysti paljon ihmisestä. Yksi haluaa asua omavaraisessa metsämökissä ja toinen Westendin palatsissa. 

Tästä päästään siihen, että mun silmissä, jos saat tasaista tuloa ilman että joudut vaihtamaan siihen aktiivisesti omaa aikaasi, sillä oletuksella, että nämä tulot eivät kokonaisuudessaan mene kuluihin, niin on vain ajan kysymys, että olet rikas.

Näen asian niin, että jos mun varallisuus takoisi mulle esim. 5-7% vuosituottoa suhteellisen pienellä riskillä, niin mulla jäisi enemmän resursseja käytettäväksi niiden asioiden tekemiseen jotka mulle sitä rikkautta kerryttää. Eli tällä hetkellä pokeriin. Pyrin tienaamaan työstä sen verran, että saan maksettua elämisen kulut, ja rahaa jää myös sijoitettavaksi. Tämä johtaa siihen, että osinkotulot kasvavat vuodesta toiseen merkittävästi, koska sijoitan aina saadut osingot takaisin, ja sijoitan joka vuosi lisää pääomaa tuloistani. Näin ollen ajattelen, että tällaiset firmat olisi kyllä tässä mun strategiassa merkittävä _osa_ sitä rikkaaksi tulemista, ja vaikka rahallisesti se suurin osa tuleekin muualta, niin pienellä vaivalla ja ajankäytöllä osingoista saatavat tulot edesauttavat vaurastumista ja jossain vaiheessa muodostavat jo merkittävän summan vuosittaisella tasolla. Tässä pitää ottaa huomioon myös se, että jos saan suhteellisen pienellä vaivalla ja murehtimisella tasaista tuottoa, niin voimavaroja jää myös enemmän siihen mun ydintekemiseen. Eli osingoista saadut tasaiset tulot olisi kyllä osaltaan tekemässä mua rikkaaksi. Enpä taas tiedä kuinka vaikeaselkoinen teksti tämä oli ulkopuolisen silmille laugh

 

Ensi kertaan!

 

0
0
25.7.2022 - 12:21

Rontti

OP
+33
Liittynyt:
21.7.2017
Viestejä:
14

Q2

Vuoden tienestit näytti kesäkuun jälkeen n. 60k€, eli runit on olleet edelleen suotuisat. Tekeminen on myös ollut hyvää, eli jatketaan mahdollisuuksien mukaan samaan malliin. Rahaa on tippunut tilille tasaisin väliajoin eli on ollut helppo jatkaa tasaisin väliajoin sijoittamista. Oon ollut pokerista tauolla kesäkuun alusta asti, mutta oon läpi kesän jatkanut kuitenkin casino- ja vedonlyöntipelien pelaamista, n. 1h/pv menny näihin, mutta muuten oon ottanut iisisti, pelannut golfia ja lomaillut avopuolison kanssa. Loma on selkeästi tehnyt tehtävänsä, kun hinku pokeripöytiin alkaa jo olemaan varsin kova. 

Pörssisijoituksia on nyt n. 100k edestä:

Oon työstäny mielessäni ajatusta defensiivisestä ja mahdollisimman korkeaa osinkovirtaa tuottavasta salkusta. Tällä hetkellä tämänlainen salkku voisi näyttää mun silmissä esimerkiksi seuraavanlaiselta: 

  • Fortum - Omistan
  • Citycon - Omistan
  • Cibus - Omistan
  • Backaheden - Omistan
  • Nordea - Omistan
  • Sampo - Omistan
  • TietoEVRY - Omistan
  • Capman - En omista vielä
  • Elisa/Telia - En omista vielä
  • Terveystalo/Pihlajalinna - En omista vielä
  • Orion - En omista vielä

Capmanista saisi mukavaa hajautusta listaamattomiin markkinoihin. Elisa/Telia toisi uutta toimialahajautusta salkkuun. Orion/Terveystalo/Pihlajalinna akselilla ajatus on lähinnä, että ikääntyvän väestön Suomessa on vaikea mun mielestä nähdä, miten nää yritykset vois aivan sysipaskasti suoriutua tulevaisuudessa. Terveystalo/Pihlajalinna akselilla pelkona on lähinnä se, että mitä jos näistä toinen menestyy huomattavasti paremmin kuin toinen ja päädyn ostamaan sitä “väärää”, eli luultavasti tulen ostamaan molempia saman verran samalla aikaa. Näistä yksikään ei maksa tällä hetkellä mitään huikeita osinkoprosenttejä, mutta näkisin nämä silti hyvänä osana defensiivistä salkkua toimialan vuoksi. En osaa arvioida tulevaisuuden osinkonäkymiä.

Näiden lisäksi salkussa on valmiiksi minipositiot Anoraa ja Oriolaa, jotka mun käsityksen mukaan pitäisi molempien olla varsin defensiivisiä yrityksiä. Näistä Anora maksaa hyvää osinkoa, joten sen lisääminen on ainakin kiikarissa. Oriolaan pätee mun silmissä pitkälti samat kelat kuin aiemmin mainittuihin Orioniin & kumppaneihin.

Jos on tiedossa jokin osake, jonka itse tällaisella sijoitusstrategialla sijoittaessasi lisäisit salkkuun, niin saa vinkata! 

 

Näiden lisäksi salkussa on myös huomattavasti vähemmän defensiivisiä osakkeita, joiden suhteen on tällä hetkellä seuraavanlainen suunnitelma: 

Evolution

Oon tehnyt Evolutionin kohdalla sen päätöksen, että defensiivisen salkun ohella tää on se huomattavasti riskipitoisempi sijoitus jonka aion tehdä. Oon käytännössä ostanu tätä 25kpl erissä aina kun kurssi on kyykännyt uuteen low lukemaan, ja yleensä kuukauden ostot on menny niin, että ostan 2,5kish summalla evoa, ja 2,5kish summalla jotain muuta. Nyt kuitenki alkaa olla ehkä henkisesti pussit täynnä ainakin siihen asti, että defensiivisten osakkeiden osuus salkusta on jotain 80%+. Jos vielä hinta pysyy näissä lukemissa niin annan itselleni luvan ostaa yhden 25kpl satsin lisää, jolloin mulla on yhteensä 300 Evon osaketta. Sitten ratsastan niillä auringonlaskuun ja katson miten käy. Luultavasti.

Nokian renkaat

Nokian renkaat mainittiin aiempina vuosina usein defensiivisenä ja hyvänä osingonmaksajana, joten kun tää Venäjän hyökkäyksen myötä kyykkäs, ostin pienen siivun sillä ajatuksella, että eiköhän nää joku päivä saa taas toiminnan pyörimään ilman Venäjä-riskiä. Tää ei ehkä ollut viisain veto, koska vaikka toi ajatus olisi hyvä ja vielä toteutuisi, niin se tuskin näkyy kurssissa kovin pian, ja noille rahoille olisi lähitulevaisuudessa luultavasti huomattavasti parempiakin kohteita. Tällä hetkellä toi 2k sijoitus on 15% pakkasella, luultavasti jätän noi vaan lojumaan tonne muiden sekaan. 

Trainers house

Akin peesissä. Käyn välillä kuikuilemassa Trainers housen sivuilla, että onko Zeroman Oy tehny liikkuja osakkeidensa suhteen. Jos katoaa listoilta, niin pitää miettiä rahojen siirtämistä jonnekkin muualle. 

Revenio

Tää on ollu salkussa jo pitkään, Pohditaan myyntiä sitten kun Inderes myy omansa mallisalkusta. 

 

Jos jätetään tarkastelun ulkopuolelle riskipitoisemmat osakkeet ja indeksit, jää jäljelle alla oleva defensiivinen salkku ala Rontti:

Nyt kun alkaa olla joku hahmotelma salkun sisällöstä, niin on aika laatia parempi suunnitelma hajauttamisen toteutukseen ja itse ostoihin. Ei ole kovin hyvin hajautettu defensiivinen salkku jos on kiinteistöyhtiöissä 65%, pankeissa 5% ja terveysalalla 0%. Jos omistaisin salkun jokaista osaketta yhtä suurella summalla, olisi hajautus jo huomattavasti kattavampi, vaikka kiinteistöyhtiöt olisi edelleen ylipainossa muihin nähden. Siinä ensimmäinen tavoite. Tällä hetkellä ostot on olleet mutulla ostelua n. 2-2,5k erissä. Oon pyrkinyt pitämään ostohinnan tuossa luokassa, että transaktiokulut (7e) olisi prosentuaalisesti mahdollisimman pienet kauppaa kohti. Tää mutulla toimiminen, silloin kun mutu ei pohjaudu millään lailla mihinkään oikeaan tietotaitoon, ei kuitenkaan välttämättä ole kovin hyvä strategia. Tämä taktiikka on myös johtanut siihen, että vaikka oon pitkään jo halunnut Elisaa tai Orionia, niin en ole niitä ostanut “koska ne on niin kalliita”. Jotenkin vaan päädyn siihen lopputulemaan, että joku osake ei ole sopivan hintainen, vaikka tiedän ettei mulla ole mitään kompetenssia sitä arvioida. Koska en omaa markkinoihin nähden edgeä, haluan hyötyä mahdollisimman paljon ajallisesta hajauttamisesta. Täytyy siis muuttaa lähestymistapaa teknisemmäksi ja enemmän kuukausisäästämistä muistuttavaksi. 

Ongelmaksi muodostuu kaupankäyntikulut. Jos lisäostoja ei hetkeen tehdä ylipainossa oleviin kiinteistöfirmoihin(Backaheden, Citycon, Cibus), niin jäljelle jää 12 osaketta. Jotta kaupankäyntikulut/kauppa pysyisivät siedettävällä, alle 1%/kauppa tasolla, pitäisi yksittäisen oston olla min. 1k luokkaa. Tämä vaatisi kuukausittaiseen sijoittamiseen 12k, mikä ei tule onnistumaan. Jos pyrkisin ostamaan jokaista osaketta kerran kvartaalissa 1k summalla, niin aletaan jo olemaan realistisemmalla tasolla. Arvioisin, että 2-4k/kk saattaisi olla tällä hetkellä aika lähellä kuukausittain sijoitettavissa olevaa summaa. 

Toinen vaihtoehto olisi suorittaa ostot edelleen esim 2k erissä, ja ostaa aina sitä osaketta, jota on salkussa vähiten. Tässä on se hyvä puoli, että kaupankäyntikulut pysyy pienempänä. Huonona puolena ei tule niin tasaista osakekohtaista ajallista hajautusta, vaan saatan päätyä ostamaan vaan samoja osakkeita usean kuukauden putkeen, jos niiden kurssit laskee. Hmm, täytyy vielä miettiä tätä ostostrategiaa. Saa antaa vinkkejä, jos tulee mieleen.

Alustava sijoitussuunnitelma:

  1. Avaa positio jokaiseen yllä mainittuun osakkeen. Minimiosto 1000e, jolloin 7e transaktiokulu jää vielä alle 1%/kauppa.
  2. Sijoita kuukausittain 1-3 eri osakkeeseen 1,5-2k summalla per osake. Valitaan aina se osake, jota salkussa on vähiten.
  3. Jatka samalla strategialla, kunnes positio kaikissa defensiivisen salkun osakkeissa on suurinpiirtein samankokoinen.
  4. Lisää ostoihin mukaan myös kiinteistöyhtiöiden osakkeet, että salkku pysyy tasapainossa.
  5. Ihastele kasvavia osinkovirtoja.
     

Siinäpä oli varmaan tälle kerralle jo tarpeeksi. Meidän kahden hengen talouden pitäisi tällä viikolla kasvaa kolmen hengen taloudeksi, joten en varmastikaan palaa täysiin työpäiviin vielä muutamiin viikkoihin. Haetaan sitä työrytmiä sitten, kun juniori on otettu rauhassa vastaan ja saa vähän kuvaa siitä millaista se elämä vauvan kanssa on. Vähän kyllä jännittää mihin muotoon univelkaisena pokerinpeluu asettuu, mutta tämä jää nähtäväksi. Sen verran täpinöissä tässä on nyt jo viime aikoina odoteltu, että meidän puolesta olisi jo pikku herran aika saapua maailmaan heart

 

0
0