Apua verottajan kanssa USA:n ETF:ien ulosmaksettujen osinkojen ennakkoverojen hyvitykseen

13
forum
|

Jääkarhu

+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Olen omistanut USA:n ETF:iä Nordnetin kautta noin kahdeksan vuoden ajan. Osa näistä ETF:istä maksaa osinkonsa ulos rahastosta. Aina ennen vuoden 2019 verotusta oli verotuksessa automaattisesti rivi ("Veroista on vähennetty verovuonna ulkomaille maksettuja veroja" "Pääomatulojen veroa" XXXX € ) jossa USA:han näistä osingoista maksetut verot (15%) oli hyvitetty ja Suomeen maksettiin siis loput 15%. Ja tarkemmin nämä oli eritelty rahastoittain kohdassa "Ulkomaan pääomatulot, Hyvitysmenetelmä, Korkotulot, Ulkomaisen yhteissijoutusyrityksen osuudelle maksettu tuotto, Ulkomaille maksettu vero". Nyt 2019 alkaen verottaja tuntuu muuttaneen kantaansa ja minulta yritetään periä ensin 15% USA:han ja vielä lisäksi 30% Suomeen tai todennäköisemmin olen joutunut epäpätevien virkailijoiden hampaisiin tai en ole osannut toimittaa oikeita dokumentteja. Olen soitellut asiasta noin vuosi sitten pari puhelua verottajalle ja käynyt paikan päällä verotoimistossa toimittamassa mm. Nordnetin osinkoraportin josta selkeästi näkee että osingoista on 15% ennakkoa USA:han lähtenyt. Koitin myös viitata aiempien vuosien verotukseen jotka mielestäni ovat olleet oikein, mutta tämä ei tunnu kiinnostavan. Nyt on sitten jatkunut kirjeenvaihdolla tämä omasta mielestä yksinkertainen ja varmaan monia muitakin tällä foorummilla koskeva asia. Pääasiallinen kysymykseni lukijoille on että mikä on verohallinnon kyselemä: "Amerikan Yhdysvaltojen veroviranomaisen antaman verotuspäätöksen ja sopimuksen, johon ulkomaisen yhteissijoitusyrityksen osuudesta maksettava tuotto perustuu" ?  Voiko joku antaa linkin tämmöiseen dokumenttiin/dokumentteihin? Vai onko todella niin että USA:n ETF:ien osingoista kuuluu jostain syystä maksaa nykyään yhteensä 45% (30% Suomeen ja 15% USA:han) veroa vaikka verottajakin viittaa vuoden 1991 pykäliin? 

ISO KIITOS SILLE JOKA PYSTYY AUTTAMAAN!

Koitin linkata verottajalle mm. tämän Nordnetin ohjeistuksen https://www.nordnet.fi/blogi/rahaston-rekisterointimaa-yhdysvalloista-e… ja tämmöistä sopimustekstiä johon edellisessä linkissä viitataan, https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2008/20080003 mutta eivät tunnu riittävän.

Alla tärkeimmät otteet viimeisestä kirjeestä verottajalta selkyttämään asiaa:

 

 

0
0
30.6.2021 - 22:28 #71312

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Lisäkysymyksenä, miten muilla kyseisiä osingot ulosmaksavia ETF:iä omistavilla on mennyt ennakkoverojen hyvitykset 2019-2020 verotuksessa verrattuna 2018 ja aiemmin? Oletteko joutuneet itse ilmoittelemaan lisätietoja vai onko Nordnetiltä siirtynyt verottajalle automaattisesti tiedot ulkomaille maksetuista veroista?

0
0
30.6.2021 - 23:35 #71313

Bingo53

+2782
Liittynyt:
17.8.2020
Viestejä:
2012

Verottajan lisätietopyyntö on sikäli hämmentävä, että verottaja sanoo Nordnet Bank Ab:n ilmoittaneen sinun saaneen korkotuloja.

Korkotuloa voisi tulla, jos osinko on maksettu viivästyneenä. Korko verotetaan eri tavalla kuin osinko.

Ensimmäiseksi kannattaa vilkaista Nordnetistä Sivuni-välilehdellä, Raportit otsikon alla oleva Osinkoraportti. Jos se täsmää verottajan osinkoluettelon kanssa, kyse on muusta eli jostakin korosta.

Toiseksi kannattaa saman Raportit otsikon alta avata Vuositiliote ja katsoa löytyykö sieltä koronmaksutapahtuma.

Jos sitä ei löydy, on pyydettävä Nordnetiltä selvitys miksi verottajalle on ilmoitettu osinkoja korkoina.

0
0
1.7.2021 - 00:16 #71314

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Hämmentävää tämä todellakin on ja erittäin rasittavaa säätöä. Osinkojahan nuo tietysti ovat, mutta jostain syystä ovat aina näkyneet vuosittain verottajan lapuissa kohdassa korkotulot, hyvitysmenetelmä, mutta en ole kiinnittänyt asiaan kummemmin huomiota kun 2018 ja ennen on USA:han maksetut ennakkoverot aina hyvitytetty automaattisesti. Joskus on finanssimaailmassakin samalla asialla useampi eri termi käytössä ja jos jokaiseen tämmöiseen muotoseikkaan elämässä kiinnitäisi huomiota niin olisi aika raskasta. Ymmärrän kyllä mikä on osingon ja koron ero mutta olen arvellut että ETF:fien osingoista käytetään vain verottajalla jostain lakiteknisestä tms syystä johtuen eri termiä tässä yhteydessä.

Kuten alkuviestissäni kerroin niin olen toimittanut tuon Nordnetin osinkoraportin verottajalle. Summat täsmäävät siis verottajan lapuissa olevien tietojen kanssa niin kuin kuuluukin. Samassa raportissa näkyviä ennakonpidätyksiä vain ei ole verottajalle jostain syystä enää 2019 eteenpäin kantautunut tai eivät niitä halua hyvittää.

(Sulla taitaa Bingo53 puuttua sana "ei" tästä lauseesta: Jos se ei täsmää verottajan osinkoluettelon kanssa, kyse on muusta eli jostakin korosta.)

Myös tuosta vuositiliotteessa löytyy kyseiset summat kohdasta "muut osingot" ja alempaa tarkemmat erittelyt valuuttoineen.

Mutta joo kai tässä pitää seuraavaksi pistää Nordnetille viestiä että miksi on ja jos on ilmotettu osinkoja korkotulona jne kun verottajan kanssa keskustelu tuntuu niin kuin hakkaisi päätä tiiliseinään.

 

0
0
1.7.2021 - 11:54 #71318

distrotrader

+27
Liittynyt:
13.4.2018
Viestejä:
24

ETF:n tuotonmaksun verotuksessa saattaa olla eroa sen mukaan, maksaako ETF tai ETF:n omistukset tuloksestaan yhteisöveroa (corporate  tax) vai onko tuleeko vero maksuun vasta tuotonmaksun yhteydessä (esim. REIT, MLP). Tämän perusteella määräytyy onko kyseessä dividend vai income, joilla sitten saajalle eri verokohtelu. Välittäjä saattaa kirjata kaikki Osingot-kategoriaan, mutta tällöin osingolla ja osingolla on eroa.

EU regulaatio muuttui pari vuotta sitten. Jos ETF ei ole rekisteröitynyt EU-alueelle, verostatuksen selvitys voinee nykyisin langeta tuotonsaajalle. Tuota tietoa verottaja lienee nyt vailla omistuksistasi.

0
0
1.7.2021 - 18:45 #71336

Turisti

+4
Liittynyt:
16.4.2021
Viestejä:
4

Minulla oli sama ongelma, mutta sain sen korjattua jo veroilmoitusvaiheessa täydentämällä veroilmoitusta. En tiedä, että johtuiko virhe Nordnetin muuttuneesta ilmoittamistavasta vai mistä, mutta minullakin jätettiin ulkomaiset verot ensin huomioitta samalla perusteella. 

Kun olet jo ehtinyt ns. seuraavaan vaiheeseen eli oikaisuvaatimukseen, niin sinun kannattaisi mielestäni toimia seuraavasti.

1) Hae omistamiesi ETF:ien kotisivuilta jonkinlaisia viralisia dokumetteja (prospectus, vuosikertomus tms.) josta käy ilmi, että kyse on (ilmeisesti) ihan normaaleista osakkeisiin sijoittavista pörssinoteeratuista rahastoista (Exchange traded funds). Printtaa/tallenna että saat ne verottajalle

2) Osoita käyttämällä veroilmoitustasi ja Nordnetin salkkuraporttia tms. että kyse on juurikin noista ETF:sistä ja niiden tuloista ja ulkomaisista veroista joista nyt kiistellään

3) Kirjoita täydennys, jossa kuvaat, että olet sijoittanut ko. ETF:iin, niistä on pidätetty lähdeveroa ja kuvaa ETF:ien toimintaa prospectusien tms. perusteella, että siitä käy ilmi että olet ostanut Amerikan pörssisstä listattuja rahasto-osuuksia ja ko. rahastot sijoittavat sitten eteenpäin osakkeisiin tms. Ja että omistat osuuksia noista rahastoista. Ja että kun ko. rahastot jakavat voittoja, niin siitä pidätetään lähdeveroa Yhdysvaltojen säännöksien mukaan. Kerro, että käsityksesi mukaan nämä ovat täysin rinnasteisia siihen ainoaan suomalaiseen Seligsonin  ETF:ään ja että Suomen sisäisen lainsäädännön mukaan sijoitusrahaston jakamaa voitto-osuutta ei katsota korkotuloksi vaan pääomatuloksi.

Kerro myös, että Yhdysvaltain verottaja katsoo ko. voitonjaon osingoksi. Viittaa vaikka tähän oopukseen ( www.irs.gov/publications/p550#en_US_2020_publink100010066 )  kohtaan "Dividends and other distributions", että rahastoista saatu tulo katsotaan lähdevaltiossa eli USA:ssa osingoksi.

Viittaa lopulta Suomen ja Yhdysvaltojen väliseen verosopimukseen ja kerro että myös sen mukaan saamasi tulo on osinkotuloa, ei korkotuloa. Jäljempänä vielä lainaukset verosopimuksen korko- ja osinkoartikloihin. Perustele käyttäen prospectuksen tms. tekstiä hyväksikäyttäen, että kun kyseessä on tuloa, joka on saatu osakkeista tai muista voitto-osuuteen oikeuttavista oikeuksista, jotka eivät ole saamisia, niin ko. tulo ei ole korkotuloa. Tuossa ideana on osoittaa, että olet tehnyt oman pääoman muotoisen sijoituksen, et lainannut rahaa tai merkinnyt bondia tms.

Tuon kun teet, niin pitäisi toimia. Itse ainakin sain oman verotukseni kuntoon huomattavasti vähemmällä. Näin olisin menetellyt, jos ei olisi mennyt läpi.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

Artikla 11

Sanonnalla "korko" tarkoitetaan tässä sopimuksessa tuloa, joka saadaan kaikenlaatuisista saamisista riippumatta siitä, onko ne turvattu kiinteistökiinnityksellä vai ei, ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta vai ei. Sanonnalla tarkoitetaan erityisesti tuloa, joka saadaan valtion antamista arvopapereista, ja tuloa, joka saadaan obligaatioista tai debentuureista, siihen luettuina tällaisiin arvopapereihin, obligaatioihin tai debentuureihin liittyvät agiomäärät ja voitot, sekä kaikkea muuta tuloa, joka sen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, josta tulo kertyy, rinnastetaan velaksiannosta saatuun tuloon. Maksun viivästymisen johdosta suoritettavia sakkomaksuja ei sopimusta sovellettaessa pidetä korkona. Sanonta "korko" ei kuitenkaan käsitä tuloa, jota käsitellään 10 artiklassa (Osinko).

Artikla 10

Sanonnalla "osinko" tarkoitetaan tässä artiklassa:

1) tuloa, joka on saatu osakkeista tai muista voitto-osuuteen oikeuttavista oikeuksista, jotka eivät ole saamisia;

2) muista yhtiöosuuksista saatua tuloa, jota sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa voiton jakava yhtiö asuu, kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla kuin osakkeista saatua tuloa; ja

3) tuloa, joka on saatu voitto-osuuteen oikeuttavista järjestelyistä, niihin luettuina velkasitoumukset, sikäli kuin tulo on luonnehdittu osingoksi sen sopimusvaltion lainsäädännön mukaan, josta tulo kertyy.

 

0
0
9.6.2022 - 21:17 #87082

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Sain vihdoin verottajalta vastauksen asiaan. Käytin verottajalle valituksessa paljon Turistin antamia vinkkejä joten iso kiitos niistä sinne! Verottajan vastaus on varsin koukeroinen ja raskasta lakitekstiä runsaasti sisältävä mutta yhteenvetona: verottaja ei edelleenkään pidä ETF:ien jakamia osinkoja osinkotulona vaan nyt ne onkin jotain "muuta pääomatuloa" eikä korkoa. Verottaja suostuu silti nyt hyvittämään jenkkeihin maksetut 15% verot eli sinänsä vaatimukseni meni läpi, mutta koska verottajan tulkinnan mukaan kyse ei edelleenkään ole osingoista niin joudun maksamaan "ulosoton kiellosta oikaisuvaatimuksen käsittelyn ajaksi" korkoja 7% vaikka maksettavan veron määrä pienenikin toivotulla tavalla! Mulla ei hirveästi kiinnosta vaikka verottaja tulkitsisi pöydän tuoliksi tai paskan kuseksi kunhan perittävien verojen summat olisi lainsäädännön mukaan oikein.

(Jos oikaisuvaatimuksesi hylätään kokonaan tai osittain, vero tulee maksettavaksi ja sille peritään viive- tai viivästyskorkoa (laki veronlisäyksestä ja viivekorosta 4 § ja 5 b §). Koron määrä tarkistetaan vuosittain. Vuonna 2021 korko on 7 %. Maksettavan määrän ja koron voit tarkistaa OmaVerossa (vero.fi/omavero). Maksettavaksi jäävän määrän korko lasketaan veron alkuperäistä eräpäivää seuraavasta päivästä maksupäivään..)

Tämä tuntuu epäreilulta vaikka summilla ei ole itselle kuin periaattellista merkitystä. Alkaa tulla tämä byrokratia ja paperisota korvista ulos niin taidan kuitenkin maksaa joidenkin satojen eurojen korot pois.

Huvittavaa on että laitoin samojen ETF:ien osingot seuraavan vuoden eli 2020 verotukseen osinkotulona ja meni lävitse ja niin kerkesin laittaa myös 2021 verotuksessa jossa nuo oli edelleen merkattu korkotuloksi ja jätetty USA:han maksetut verot huomioimatta. Postaan pitkän päätöksen hetken kuluttua blurrattuna koska epäilen että täältä löytyy muitakin joita asia kiinostaa.

Mielenkiintoista on myös että en saanut verotuksen oikaisulautakunnan päätöstä ollenkaan postissa, vaan löysin sen omaverosta netistä sen jälkeen kun sain kirjeen jossa lukee otsikkona "Toinen huomautus maksettavista veroista". Mielenkiintoista on että ensimmäistäkään huomautusta en ole postissa saanut eikä semmoista näy omaverossakaan.

Mulla jäi tästä hommasta semmonen fiilis että verottajan kannattaisi julkaista asiasta jotain yleisohjeita ETF:ien verotuksesta eikä käsitellä jokaista asiaa yksittäisenä casena. Lisäksi tämmöiset paperit pitäisi käsittääkseni toimittaa postilla eikä olettaa että ihmiset käyvät katsomassa Omaveroa netistä?

Mielipiteitä verottajan toiminnan paremmin tuntevilta kannattaako heittää asia nyt vain pois päiväjärjstyksestä ja maksaa mielestäni epäreilut korot pois?

0
0
9.6.2022 - 22:09 #87084

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Kuten päätöksestä ilmenee niin ilmoitin itsekin alkuun ilmeisesti tuotot muuksi pääomatuloksi ilmeisesti jotenkin olettaen että USA:han maksetut verot hyvitetään sitten automaattisesti, mutta lienee sivuseikka koska hain muutosta myöhemmin osinkotuloksi ja verottaja ei alkuperäisessä veroilmoituksessakaan ollut hyvittämässä USA:han maksettuja veroja. Paha muistellakaan tämmöisiä yksityiskohtia parin vuoden takaa.

0
0
9.6.2022 - 22:42 #87085

varatonnit

+196
Liittynyt:
8.7.2021
Viestejä:
152

Tuleeko sama ongelma Ruotsissa listattujen etf:ien kanssa? Osakkeista ainakin Ruotsi pidättää 15%, mutta tämä tulee Nordnetin ja verottajan yhteistyöllä mukavasti huomioitua ilmeisesti automaattisesti. Joutuuko ETF:ien osalta kuitenkin taistelemaan kruunuistaan?

0
0
9.6.2022 - 22:53 #87086

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65

Tuli itsellä vielä semmoinen ajatus mieleen että verottajan mukaan en ilmeisesti muka omista ETF:n kautta omistamiani osakkeita, vaikka olen kyllä itse ollut kokoajan siinä uskossa että minä olen osakkeiden omistaja eikä esim Vanguard? Jos ETF olisi toteutettu johdannaisilla niin asia voisi olla kimurantimpi kysymys.

0
0
9.6.2022 - 23:09 #87088

hauturi

+3084
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2263
Jääkarhu kirjoitti:

Tuli itsellä vielä semmoinen ajatus mieleen että verottajan mukaan en ilmeisesti muka omista ETF:n kautta omistamiani osakkeita, vaikka olen kyllä itse ollut kokoajan siinä uskossa että minä olen osakkeiden omistaja eikä esim Vanguard?

Tässä olen kyllä verottajan kanssa samoilla linjoilla. Enkä kyllä äkkiseltään usko että valitus tulisi menestymään.

 

0
0
9.6.2022 - 23:34 #87089

Tinggeli

+3011
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1938
Jääkarhu kirjoitti:
verottaja ei edelleenkään pidä ETF:ien jakamia osinkoja osinkotulona vaan nyt ne onkin jotain "muuta pääomatuloa" eikä korkoa.

ETF on rahasto. Osinko on taas yrityksen omistajilleen jakama voitto-osuus. Tuottorahasto (distributing ETF) maksaa tuottoa, ei osinkoa. Kuten verottajan päätöksessä lukee, osakeyhtiö maksaa osinkoa vain omistajilleen joka tässä tapauksessa on se ETF-rahasto. ETF-rahasto taas jakaa tuottoa osuuden omistajilleen ja se on muuta pääomatuloa (koska ei ole korkoakaan). Tämä on ihan perustietoa ja verottaja on tässä aivan oikeassa. Et omista yhtään osaketta vaan osuuden rahastosta.

Jääkarhu kirjoitti:

(Jos oikaisuvaatimuksesi hylätään kokonaan tai osittain, vero tulee maksettavaksi ja sille peritään viive- tai viivästyskorkoa

Jälkiviisaana voisi sanoa, että lähdit hakemaan kolmea vaatimusta joista yhden (se ensimmäinen) läpimeno oli epävarma ja oikeastaan jopa merkityksetön koko keissin kannalta. Ja juuri se yksi ei mennyt läpi (1. vaatimus, että rahaston tuotto on osinkoa). Jos et olisi hakenut tätä muutosta, et joutui maksamaan viivästyskorkoa.  Lessons learned.

Se taas, että yksi kohta kolmesta johtaa viivästyskorkoon, ei ole aivan oikeustajun mukainen keissi. Mutta nämä veroasiat eivät aina mene järjen mukaan, ne menee verottajan etu edellä ja lakia luetaan kuin piru raamattua.

Jääkarhu kirjoitti:

Lisäksi tämmöiset paperit pitäisi käsittääkseni toimittaa postilla eikä olettaa että ihmiset käyvät katsomassa Omaveroa netistä?

Ei ole nykyisin pakko käyttää postia. Ja postikin on nykyisin todella epäluotettava ja hidas, että ei ainakaan sillä (valtiohallintokin käyttää DHL:ää tärkeiden paperien lähetyksessä). Parempi tapa olisi laittaa vaikka txt-viestillä tieto, että OmaVeroon on tullut postia.

Jääkarhu kirjoitti:

Mielipiteitä verottajan toiminnan paremmin tuntevilta kannattaako heittää asia nyt vain pois päiväjärjstyksestä ja maksaa mielestäni epäreilut korot pois?

Maksa pois, koska et voi voittaa 1. vaatimustasi.

0
0
10.6.2022 - 01:14 #87091

Jääkarhu

OP
+73
Liittynyt:
10.11.2015
Viestejä:
65
Tinggeli kirjoitti:

 

Jääkarhu kirjoitti:

verottaja ei edelleenkään pidä ETF:ien jakamia osinkoja osinkotulona vaan nyt ne onkin jotain "muuta pääomatuloa" eikä korkoa.

 

ETF on rahasto. Osinko on taas yrityksen omistajilleen jakama voitto-osuus. Tuottorahasto (distributing ETF) maksaa tuottoa, ei osinkoa. Kuten verottajan päätöksessä lukee, osakeyhtiö maksaa osinkoa vain omistajilleen joka tässä tapauksessa on se ETF-rahasto. ETF-rahasto taas jakaa tuottoa osuuden omistajilleen ja se on muuta pääomatuloa (koska ei ole korkoakaan). Tämä on ihan perustietoa ja verottaja on tässä aivan oikeassa. Et omista yhtään osaketta vaan osuuden rahastosta.

 

Jääkarhu kirjoitti:

(Jos oikaisuvaatimuksesi hylätään kokonaan tai osittain, vero tulee maksettavaksi ja sille peritään viive- tai viivästyskorkoa

 

Jälkiviisaana voisi sanoa, että lähdit hakemaan kolmea vaatimusta joista yhden (se ensimmäinen) läpimeno oli epävarma ja oikeastaan jopa merkityksetön koko keissin kannalta. Ja juuri se yksi ei mennyt läpi (1. vaatimus, että rahaston tuotto on osinkoa). Jos et olisi hakenut tätä muutosta, et joutui maksamaan viivästyskorkoa.  Lessons learned.

Se taas, että yksi kohta kolmesta johtaa viivästyskorkoon, ei ole aivan oikeustajun mukainen keissi. Mutta nämä veroasiat eivät aina mene järjen mukaan, ne menee verottajan etu edellä ja lakia luetaan kuin piru raamattua.

 

Jääkarhu kirjoitti:

Lisäksi tämmöiset paperit pitäisi käsittääkseni toimittaa postilla eikä olettaa että ihmiset käyvät katsomassa Omaveroa netistä?

 

Ei ole nykyisin pakko käyttää postia. Ja postikin on nykyisin todella epäluotettava ja hidas, että ei ainakaan sillä (valtiohallintokin käyttää DHL:ää tärkeiden paperien lähetyksessä). Parempi tapa olisi laittaa vaikka txt-viestillä tieto, että OmaVeroon on tullut postia.

 

Jääkarhu kirjoitti:

Mielipiteitä verottajan toiminnan paremmin tuntevilta kannattaako heittää asia nyt vain pois päiväjärjstyksestä ja maksaa mielestäni epäreilut korot pois?

 

Maksa pois, koska et voi voittaa 1. vaatimustasi.

Kiitos asiallisesta vastauksesta. En toki olisi vaatinut että pitää verottaa juuri osinkotulona, jos olisin tiennyt että näin voi käydä. Luulin että USA:han maksettujen verojen hyvittämisen edellytys on että ne verotetaan osinkotulona ja suoraan sanottuna pidin itsestäänselvänä että ne ovat osinkotuloja koska rahan lähde on kuitenkin osinko. Verottajakin vihjailee mielestäni tähän suuntaan puhuen osinkojen hyvitysmenetelmästä ym. ensimmäisessä postauksessani tähän ketjuun. Kävin aikoinaan asiaa myös verotoimistossa selvittelemässä ja kirjottelemassa virkailijan kanssa oikaisuvaatimusta ja siellä oltiin kyllä vielä enempi pihalla asiasta kuin itse olin ja ei paljon järkeviä neuvoja näköjään oikaisuvaatimukseen tullut, siitä sielläkin väännettiin että onko kyseessä osinko- vai korkotulot. 

Omaverossani lukee asiakastiedot osuudessa että päätökset ja kirjeet postitse ja omaveroon. Olen kyllä täysin samaa mieltä että posti on epäluotettava ja hidas ja tämä voidaan yleistää lähes kaikkeen valtion toimintaan sisältäen esim verottaja, Veikkaus, VR ym...Alkosta saa sentään varman päälle pään sekaisin jos on sopivaan aikaan hereillä ostoksille.

Vähän silmään kustu olo mutta ei kai tässä auta kun laittaa Irwiniä soimaan, verot korkoineen maksuun ja kohti uusia seikkailuja:

https://www.youtube.com/watch?v=1C0VzYOa_vA

0
0
10.6.2022 - 10:41 #87108

Turisti

+4
Liittynyt:
16.4.2021
Viestejä:
4

Onneksi olkoon, voitit keissin ja sait sen mitä halusit.  Tosin menit samalla myös ampumaan itseäsi polveen ottamalla verottajalta pikavipin.

Verotttajan päätös on hieman hassusti perusteltu ja kirjoitettu, mutta ilmeisesti myös vaatimuksesi on ollut hieman epäselvää tajunnanvirtaa. Pääasia kuitenkin on, että päätöksessä päädytään oikeaan lopputulokseen eli siihen, että ETF:ien tuotoista pidätetyt lähdeverot hyvitetään sinun verotuksessasi. Toki kannattaa tarkistaa myös verotuspäätöksestä, että näin on menetelty myös numeroiden valossa. Verottajallekin sattuu laskuvirheitä. Tähän asti tehtävä suoritettu ja hyvin tehty.

Se, missä mokasit, oli se, että hait täytäntöönpanokieltoa.

Täytäntöönpanokielto tarkoittaa sitä, että sait korollista maksuaikaa veromätkyille  siihen asti kunnes asia tuli ratkaistuksi. Ongelmana tässä on se, että jäännösveroron määrään vaikuttaa se, että kuinka paljon olet ko. vuodelta jo maksanut veroja ja kuinka paljon sinun tulee maksaa verotuspäätöksen valmistumisen jälkeen. Eli olet maksanut vähemmän veroja kuin pitäisi ja maksat loput mätkyinä.

Mätkyjen määärään vaikuttaa kaikki ko. vuonna tienatut tulot ja niistä maksettavaksi tulevat verot vs. paljonko olet niistä oikeasti maksanut veroja täysin riippumatta siitä että liittyvätkö ne lähdeveroihin millään tavalla.

Fiktivinen esimerkki: jos tiienasit 300 000 euroa pääomaomatuloja, joista maksettava vero olisi 102 000 euroa, mutta olisit maksanut veroa vuoden aikana tai täydennysmaksuina vain 50 000 euroa, niin erotus 52 000 euroa on mätkyjen määrä. Ja käytetään esimerkkinä, että sinulta pidätettiin lähdeveroa 5 000 euroa, jotka nyt sait hyvitetyksi pääomatuloista. Tällöin mätkyjen määrä laskisi 47 000 euroon (=52 000 euroa  -  hyvitettävät lähdverot 5 000 euroa). Ja jos oletetaan, että asian ratkaisussa kestäisi 18 kuukautta, niin lopputulos olsi että mätkyt pienenisivät 52 000 eurosta 47 000 euroon, mutta viivästyskorkoa ( 7%  korko) tulisi maksettavaksi 4 935  euroa. 

Täytäntöönpanokielto on instrumentti jota kannattaa käyttää vain jos oikeasti tietää mitä tekee. Kaikkien muiden kannattaa aina maksaa verot muutoksenhausta riippumatta. Tästä kannattaa poiketa vain jos joutuu myymään omia elimiä, lapsen tai puolison verojen maksamiseksi. Olisit varmaankin saanut lainaakin verojen maksamiseksi alle 7 prosentin korolla.

 

0
0