Ruotsin lauantain toto75 muuttuu tälle viikolle toto85:ksi. Vaikeasta pelimuodosta tehdään siis entistäkin vaikeampi.
No, eipähän pääse pelaaja ikävystymään. Lanseerausviikolla eli tulevana lauantaina vielä 10 miljoonan jackpottia tarjolla, joten kiinnosteleehan se.
Mutta sitten kuvioon astuu Veikkaus. Intohimona laatu, ne fleksailee mainoksissa. Eipä ole sitä laatua paljon näkynyt, mutta tässä alitettiin taas entiset ennätykset. Maanantaina kyselin Veikkauksen chatistä, että kai pelimuoto on pelattavissa myös Veikkauksella, ja vähän ihmetyttää miksi siitä ei ole mitään tietoa missään vaikka kohta mennään. Vastaus:
Tuosta on toki tullut toiveita, että kyseinen pelimuoto saataisiin pelattavaksi ja asia on selvityksessä. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole tuosta sen enempää tietoa. Tiedotamme asiasta myöhemmin.
Ai vittu miten hienoa. Lanseerausviikko ja Veikkauksella sormi anustappina.
No, tuli aamu ja tuli yö, parikin kertaa, tuli keskiviikko. Ei kun uudestaan tiedustelemaan, että joko kohta let's go. Vastauksessa kerrottiin, että jokaiselle uudelle pelimuodolle pitää saada lupa Poliisihallitukselta, eikä sitä ole vielä saatu. Pelimuoto on ollut tiedossa kuukausikaupalla ja kukaan ei viitsinyt hakea lupia sen tarjoamiseksi.
Intohimona ryssiminen.
Jep. Tämä on jotain käsittämätöntä ja vastaavia ihmettelijöitä on tuhansittain taustalla. Näinkö tässä käy, että lauantaina megajackpotin ja uuden erikoispelin sijaan tarjolla on Bergsåkerin toto5 ja 20k€ vaihto :D
^ Nyt pelattavissa, mutta puuttuu ominaisuuksia, jotka pelattavissa vain Ruotsin puolella. Siellä voi laskea panostasoa 0,05 eurosta jos pelaa korkeintaan satasen lappuja, tai jotenkin niin se meni. Meillä voi pelata ainoastaan peruspeliä. No, kunhan tuli edes jotenkin kokeiltavaksi. :)
Voisi varmaankin suositella, että laput kannattaa tuupata sisään hyvissä ajoin, lauantain kuumimman ajan tekniset haasteet eivät välttämättä ole kovin epätodennäköisiä.