67
forum
|

PikkuPro

+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Aloitan ketjun vain pienellä huomiolla q2:sta:

Sponda arvioi, että konsernin kiinteistöjen taloudellinen vuokrausaste on vuoden 2014 lopussa vuoden 2013 lopun tasolla.

Ainut vaan, että vuoden 2014 aikana noin 71% vuokrausasteen Logistiikka-kiinteistöt siirretään omaan yhtiöön. En osaa arvioida, mihin tuo asettuu asteikolla joiden ääripäät ovat: "standard ilmo"  < - >   "täys kusetus ilmo". 

q2 Näkyikin aika häijy vuokrausasteen lasku: 88,3% -> 85,7%. Ilmeisesti loppuvuonna mennään yhä alaspäin, vuokrausaste reagoi viiveellä vaikka talouskäänne tapahtuisikin ja kauppakeskuksissa vuokraajien yleistilanne on varsin lohduton - Suomalaisilla ei ole kulutuskysyntää (eikä lähiaikoina tule), (Venäläis) turistit vähenevät, nettikauppa kasvaa - ja sitä ei tehdä kauppakeskuksissa.

Itsellä Sponda silti pysyy toistaiseksi holdissa: jos firma kykenee tähän operatiiviseen kassavirtaan (0,08e q2) tällä vuokrausasteella niin selvästi on hyvä kestokyky vs. historiallinen talouskriisi. Edelleen pätee että defensiivinen osake - niin kauan kuin vuokralaiset ei massana kaadu...siltä rajalta ei valitettavasti kaukana enää taideta olla. Musta q2 oli jopa pieni torjuntavoitto tai ainakin neutraali: negatiiviset ei todellakaan yllättäneet ja operatiivinen kassavirta säällinen.

 

 

 

 

0
0
1.8.2014 - 10:05 #474

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Jep, torjuntavoitto. Ennuste ennallaan -> oikein hyvä. Pelottava lause "Näkymä perustuu Suomen talouden hitaaseen positiiviseen kehitykseen". Näen Suomen talouden kehityksen olevan loppuvuonna synkän. Jenkkien vahvistuvan talouden ja heikentyneen euron tuoma vetoapu tulee hitaasti, Venäjän heikkous iskee ja on jo iskenyt nopeasti.

Vuokrausasteen lasku oli 86,2 -> 85,7%. Oikea vertailuluku on q1 vs q2, tässä ei ole kausivaihteluita. PikkuPro vertasi q2 2013 -> q2 2014.

Reivasin omaa arviotani nettotuotoista aavistuksen alaspäin, mikä tekee Technopoliksesta edelleen edullisemman.

Huomattavaa on myös EPRA alkutuotto %:n hiipuminen 5,64 -> 5,58.

Jos tämä laskee ostanen myytyjä takaisin, riippuen tosin hintasuhteesta Technopolikseen.

Hinnalla 3,89

P/EPRA NNAV 0,876

P/EPRA NAV 0,733

Nettotuottovaade 6,37%

P/E 10,5

Äitini ja lasteni Spondia en näillä tasoilla harkitsekaan myyväni. Erinomainen defensiivinen osake.

0
0
1.8.2014 - 10:31 #475

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Kiitos korjauksesta, fiksumpi vertauskohde todellakin q1 eikä vuoden takainen. Onneksi olin tässä väärässä sillä nyt miekin kyllä nostan q2 kokonaisuudessaan lievästi positiiviseksi. Tässä tilanteessa ko. toiminnassa: "no news is good news" ja onneksi aika yllätyksetön oli.

Jos jotain positiivista etsisi niin jos joskus vielä pääkaupunkiseudulla tiloja tarvitaan niin koittaa hyvät ajat. Suunnittelun aloittamisesta valmiiseen tilaan menee aikaa useampi vuosi ja nyt ei varmastikaan moni aloittele suunnittelua. Onneksi lapun edullisuus ei perustu vain tämänkaltaiseen pilvilinnaan.

Oma line: hold/kevennän jos löydän kiinnostavampaa (UMP). Line on astetta pessimistisempi kuin aiemmin jolloin oli pelkkä Hold ja syynä makrojen synkentyminen entisestään - Venäis-shoppailijoiden vähentyminen iskee Spondan kauppakeskuksiin ja yleisestikin on ollut niin monta laihaa vuotta nyt alla, että kauppakeskusten tilavuokraajilla ei varmasti ole overall vahvat taseen: Tiimarit, Anttilat, Mustat Pörssit jne saavat varmaankin jatkoa ennenkuin on tukevaa maata makrojen alla...mihin valitettavasti mennee reilusti vielä aikaa, kulutuskysynnän osalta.

0
0
1.8.2014 - 10:36 #477

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Analyytikkojen kiinnostuksen lappuun saa siitä, että puhelinkonferenssissa oli nolla kysymystä. Kovin paljon vähemmän innokkaasti ei tarvitse kysellä.

0
0
1.8.2014 - 11:50 #480

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Mikä imo yllättävämpää, myöskään KL forumilla ei ole tähän mennessä tänään ollut yhtään Sponda-entryä. Viimeisin Sponda-entry KL forumilla on 14.5.

EDIT: vertailun vuoksi, 14.5. jälkeen Technopolis entryjä on KL forumilla 50-100 (en jaksanut laskea, neljä sivua) vaikka Technopoliksestakaan ei ole nyt uutisia ollut. 

0
0
1.8.2014 - 12:01 #484

AJ

+2
Liittynyt:
9.7.2014
Viestejä:
21

Perinteinen pörssin unohdettu lappu, tämmöisillä toki hyvä upside potential jos jotain positiivisia uutisia. Vaihto määrä kyllä ihan ok.

0
0
1.8.2014 - 22:51 #498

I. Sulasalmi

+49
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
106

Haluaisiko joku avata miten Spondan valtionyhtiötausta vaikuttaa yrityksen tuloksentekokykyyn? Ihan pitkäkin reportaasi kävisi kivasti. Itse en yleensä näe valtionyhtiötaustaa hirveänä plussana, syyt: vähemmän meritokraattinen yrityskulttuuri --> matemaattis-loogisesti lahjakas väestönosa välttelee tai lähtee pois yhtiöstä --> selkään taputtelijoiden kerho (= moodi arvona valtiotieteilijät) jää jäljelle --> pahan kierre alkaa. Toki Sponda ei ole enää valtionyhtiö, mutta keskimääräiset uran pituudet yhtiöissä (nimenomaan julkisella sektorilla) ovat pitkiä, joten henkilöstö ei välttämättä ole vielä uusiutunut tarpeeksi. Tämä tietenkin voi tarkoittaa että ceteris paribus kannattavuus paranee kun tulevaisuudessa tilalle tulevat työntekijät ovat tuottavampia kuin lähtevät (AY-patuille tiedoksi: työntekijöiden välillä on tuottavuuseroja, jopa ihan samassa työtehtävässä).

0
0
2.8.2014 - 16:14 #507

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Imo Spondan valtioyhtiötausta vaikuttaa nykyään pörssikurssiin enemmän kuin yhtiöön. Ongelmana on tj, joka on valittu valtioyhtiöaikana. Mutta vastasit itse kysymykseesi: ceteris paribus kannattavuus paranee, kun tulevaisuudessa tilalle tulevat työntekijät ovat tuottavampia kuin lähtevät. Lisäksi kiinteistöjen hallinnoiminen ei ole rakettitiedettä, joten poliittisilla perusteilla valitutkin voivat pärjätä, tuskin esim. tuikkaavat Makkarataloa tuleen.

Pörssiyhtiön kannalta on olennaista, että omistajat välittävät tuloksesta (=Konstsamfundet) eivätkä siltä miltä asiat näyttävät tai tuntuvat(=Heidi Hautala). Ja Heidi on tosiaan vaihdettu suomenruotsalaiseen rahaan.

0
0
2.8.2014 - 17:16 #510

I. Sulasalmi

+49
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
106

Aki:

Pörssiyhtiön kannalta on olennaista, että omistajat välittävät tuloksesta (=Konstsamfundet) eivätkä siltä miltä asiat näyttävät tai tuntuvat(=Heidi Hautala). Ja Heidi on tosiaan vaihdettu suomenruotsalaiseen rahaan.

Tästä pääsemmekin kätevästi keskustelemaan onko suomenruotsalainen raha nykyään tae tehokkuudesta? Älykkyys on periytyvää ("Various studies have found the heritability of IQ to be between 0.7 and 0.8 in adults and 0.45 in childhood in the United States." http://en.wikipedia.org/wiki/Heritability_of_IQ) ja jos suomenruotsalaiset olisivat luoneet varallisuutensa absoluuttisessa mielessä vahvasti meritokraattisessa yhteiskunnassa voisi olettaa heidän olleen kyvykkäämpiä tähän, sekä alenevien polvien olevan kognitiivisilta ominaisuuksiltaan vahvempia varallisuuden lisäämiseen kuin valtaväestö. Valitettavasti, Suomi ei ole ollut mitenkään luovan tuhon eturintamassa missään vaiheessa historiaa ja suomenruotsalaisten varallisuus on peräisin pääosin erilaisista etuoikeuksista (mm. koulutukseen ja elinkeinon harjoittamiseen) Ruotsin vallan aikana. Onpa nykypäivänäkin kauppatieteellisistä koulutuspaikoista 1/4 ruotsinkielisiä. Suomen suurruhtinaskunnan aikana 1879 säädettiin laki elinkeinonvapaudesta, mikä on oletattavasti lisännyt tuottavuutta ja luonut pohjan tulevien sukupolvien hyvinvoinnille. Toisaalta, suomenruotsalaisessa kulttuurissa näkyy voimakkaampana arvot (sivistyksen arvostaminen jne.), jotka ovat hyödyllisiä poikimaan miljoonista lisää miljoonia. Rahan kumuloituessa suvussa sukupolvien yli ei nuoremmat sukupolvet välttämättä ole parempia päätöksentekijöitä kuin markkinat keskimäärin, vaikka varallisuuden alunperin kerryttäneet olisivatkin olleet (suurempi todennäköisyys tähän on, jos ovat toimineet tasapuolisessa kilpailuympäristössä ilman etuoikeuksia).

 

Suomen suurituloisimpien listalta on yhden sukupolven aikana hävinnyt paljon suomenruotsalaisia sukunimiä ja tilalle tullut omalle työllään vaurastuneita levyseppähitsareiden, sairaanhoitajien, karjakkojen jne. lapsia. Näiden henkilöiden sijoitussäätiöt voivatkin olla hyviä signaaleja omistajaluettelossa. Tuloksesta voi tietysti välittää, mutta se, että ymmärtää sitä ja tekee oikeita johtopäätöksiä siitä on eri asia.

 

Ps. "Ensimmäinen miljoona potkii eniten vastaan"

0
0
5.8.2014 - 06:30 #527

Jarza

+2
Liittynyt:
4.8.2014
Viestejä:
15

Sponda on ollut valtion yhtiönä kovin vähän aikaa (perustettu 1991 lopussa, pörssiin 1.6.1998) ja yhtiö on perustettu hyvin vaikeana aikana. Näiden asioiden vuoksi voisi kuvitella, ettei Spondaan välttämättä ole päässyt muodostumaan valtionyhtiölle tyypillistä yrityskulttuuria.

0
0
5.8.2014 - 09:46 #529

Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Käsittääkseni Spondassa ylintä valtaa käytti vielä pari vuotta sitten Heidi Hautala. Enough said.

0
0
3.11.2014 - 19:11 #1944

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Poikkeuksellisen Jännin mielin odottelen huomista q3 - siis huomioiden, että kyse on kiinteistölafkasta joissa 3 kuukaudessa ei yleensä ihmeitä tapahdu. Yleisenä linjana q3 on ollut firmoille positiivinen kierros mutta en mitenkään vakuuttunut, että koskee Spondaa vaikka TP näköjään koskikin (on ne kovia!). Jännyyttä lisää se, että monta kertaa oli sormi myyntinapilla muuta lopulta vain yhden kevennyksen tällä neljänneksellä tein. Jos siis kosahtaa, jää hyvin resultwise vitutukseen aihetta.

Miksi en myynyt enempää jos firma arveluttaa? Imo ei ole yleensä kyse firman hyvyydestä vain firman hyvyydestä vs. hinta ja se on kohdallaan jos ei erittäin, erittäin huonoihin aikoihin luota...nykyinen historiallisen huono ajanjakso ei ole toistaiseksi riittänyt romahduttamaan tuottotasoa eli resultwise defensiivisyyttä on ollut yllättävänkin paljon tässä lapussa...huomenna on outteja sen muuttua mutta toisaalta on outteja myös pienten otsikkojen osariin - ja no news nyt todellakin on good news.

 

 

0
0
4.11.2014 - 09:22 #1952

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

Pikaluvulla q3. Ei hurjia muutoksia luvuissa mutta ohjeistus heikkeni hieman eli ei puhdas torjuntavoitto. Jäi fiilis, että alaspäin q4 suuntaa täyttöaste mutta en mistään kriisiyhtiöstä vielä puhuisi eikä osinkokaan välttämättä 2015 laske. Makrot huomioiden osakkeen riskisyys on kyllä mielestäni tänä vuonna kasvanut. Pörssiyhtiöillä on mennyt hyvin mutta kuluttajille myyvillä kaupoilla EI VOI hyvin overall nyt mennä.

Taloudellinen vuokrausaste 86,5% kun q2 oli 85,7%...MUTTA, käsittäkseni heikosti täyttynyttä logistiikkapuolta on tällä katsauskaudella siirretty siihen uuteen yhtiöön ja vuokrausasteen nousu saattaa johtua tästä. Vai? 

Aikaisemmin oon puhunut miten aletaan ehkä olla rajoilla, jossa defensiivisestä uhkaa tulla suhdanneuhri ja tässä osarissa mainittiin synkähkösti: "Näkymän muutos johtuu pääosin vuoden kolmannen neljänneksen aikana toteutuneista asiakkaiden konkursseista sekä alkaneista velkasaneerauksista.". Ei oo herkkua olla näinä aikoina kuluttajakauppa, vuokratiloissa. Toisaalta suhdanne vaikuttaa myös korkotasoon ja siinä mielessä defensiivisyyttä yhä on. Kassavirta yhä sama 0,11e mikä samaan aikaan 2013. 

Oma line on hold, kevennys tai myynti - täytyy mutustella tarkemmin ja riippuu toki markkinareaktiosta. Ei tää mikään TP taaskaan ollut mutta riippuu ihan sijoittajan omasta makromutuilusta kuinka kiinnostavana lapun näkee - kallishan tämä ei ole JOS makrot lähivuosina oikenee.

Aki: tiiätkö miksi taalan vahvistuminen vaikuttaa...onko jotkut (Venäjän?) tilat vuokrattu taalaperusteisesti?

 

 

 

 

0
0
4.11.2014 - 12:03 #1961

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

En kyllä hirveästi tykännyt. Katsoin webcastinkin, vaikka Inkisen änkytys ja paperistaluku saavat keskittymisen harhailemaan. Tosin jotain pientä valoa: sama viesti kuin muualtakin, ihan pientä valoa näkynyt kysynnässä ihan hiljan. Muuten vihaan vetoamista bruttokansantuotteen kehitykseen.

Lievä pettymys anyways, lue pitkälti odotusten, ei toiveiden mukainen. Lappu tosin edelleen halpa ja nyt hintaero Technopolikseen imo melko tasapainossa. Pidän kiinni pitkäaikaissijoituksista. Korot eivät nouse, eivätkä Spondan tilat lopullisesti tyhjene.

0
0
4.11.2014 - 15:32 #1967

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Se Inkisen änkytys oli todellakin tuskaa! Lisäksi koko webcastissa tunnelma, että on läpilukuharjoitus jossa mitään juttua ei korostettu.Todellakin tuli Keith:ä ikävä. Mä en kyl saanu kiinni siitä, että onko niillä mitään ideaa mihin ovat menossa, ei minkäänlaista näkemystä. Mistään. Toimitusministeriö.

Tämän TP/Sponda kierroksen jälkeen kyllä alan entistä enemmän korostamaan johdon laadun merkitystä...eikä jää epäselväksi, kumpi talo saa rekrytoitua dynaamisempia...Keithillä on kyllä ollu hauskaa Inkisen änkytystä sivusilmällä hihitellessä - "Finnish way", oldschool.

Ei kannata imo pitää webcastia lainkaan jos ei parempaan pysty.

 

 

 

0
0
16.12.2014 - 08:44 #2517

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Spondan taaladiilit Venäjällä vs. TP rupladiilit aiheuttaa kyllä nyt ihan semimerkittävää siirtymää firmojen voimasuhteisiin, rupla kumminkin tippunut reippahasti ja taala taas vahvistunut.

Vielä kun kurssi on missä on niin Spondat miulla nyt tukevassa holdissa - vaikka tulevaisuus on esim. Suomen kauppakeskuksissa kaikkea muuta kuin valoisa. Hinta on kumminkin imo nyt kohdillaan, negat huomioiden. 

 

0
0
16.12.2014 - 12:07 #2520

esavainen

+72
Liittynyt:
26.8.2014
Viestejä:
60

Avaatko asiaan perehtymättömälle tuota eroa Spondan ja Technopoliksen Venäjä-kytköksissä. Huokealta näyttävät molemmat firmat, ja jos idän epävakaus vielä säikäyttää sijoittajia, saattaisivat tarjota ostonpaikkoja. En kyllä myöskään usko Suomen kiinteistömarkkinan kehittyvän hyvään suuntaan, mutta sijoittajat voivat ylireagoida uhkaaviin näkymiin.

0
0
16.12.2014 - 16:40 #2525

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

Technopoliksen IR-bossin mukaan Venäjän vuokrasopperit on ruplamääräisiä, Akin mukaan Spondan Venäjän vuokrasopparit lähinnä taalamääräisiä (en saanut netistä nopeaa varmistusta Spondaan mut q3 tuli yli 4me valuuttakurssieroista plussaa eli varmaankin näin). Taala on vahvistunut euroon nähden 10% vuodessa, rupla heikentynyt paljon enemmän eli euromääräisesti TP Venäjänvuokrat on nyt romahtaneet.

Samaa mielta Suomesta, kurssi vain reagoinut tuohon tummaan tulevaisuuteen varsin hyvin jo.

0
0
17.12.2014 - 13:07 #2538

esavainen

+72
Liittynyt:
26.8.2014
Viestejä:
60

Kiitos, periaatteessa siis Spondalla asiat paremmin. Helppo toisaalta kuvitella ongelmiakin. Vuokralaisten maksukyky ei ole entisenlainen, ja voi heikentyä tämänhetkisestäkin, jos esim. myyvät ulkomaista tavaraa nousseisiin ruplahintoihin köyhtyneelle venäläiselle keskiluokalle.

Viime vuoden lopulla Spondan hintataso oli hetken aikaa yhtä alhaalla kuin nyt, vaikka näkymät eivät silloin yhtä synkät, Suomessa eivätkä vallankaan Venäjällä. Siinä mielessä en ihmettelisi jos vielä laskisi nykytasolta, vaikka P/B-luku on tietysti hyvin alhaalla nytkin.

0
0
19.12.2014 - 11:42 #2551

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Kerron etukäteen, että ensi vuonna varmaankin vituttaa kun en näköjään saa Spondiani myytyä vaikka tunne on että nyt pitäisi. Spondan portfolio imo nyt aika kuraa: kauppakeskuksia (kotmainen kysyntä+venäläis-turret down, nettikauppa up), Venäjä omistukset (obv down) ja nyt myös toimistot...joita on suuri osa portfoliosta. 

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/toimistotilat+ylimitoitettuja+-+yli+p…

Ilmeisesti etätyö on vieläkin voimakkaampi trendi kuin oletin sen olevan. Jos luvut ovat tuollaiset, vuokralaiset alkavat kyllä jollain viiveellä toimiinkin ja tilojen kysyntä hiipuu - ehkä tuo on käynnissä jo nyt. Täällä silicon valley:ssä on joka kulmassa kahvila ja aina per pöytä 1 ihminen, 1 läppäri ja 1-3 puhelinta. Istuvat koko päivän, duunissa. Jos tämä rantautuu Suomeenkin voimalla saa Sponda toivoa, että saa luvan muuntaa toimistoja kämpiksi.

(Myytyä en siis näköjään saa koska 1) Nordea perii kesään asti 1% myyntipalkkion 2) pitäisi soittaa aikaeron takia näin yöllä pankkiin ja talo täynnä nukkuvia lapsia).

Ei ole yhtään hyvä fiilis long run Spondasta. TP vähän parempi kun tilat joustavampia, mm. etäkokouspalveluiden kysyntä varmasti kasvaa kohisten. Sponda näkemykseni on kyllä synkentynyt melkein samaan tahtiin ja jyrkkyyteen, kuin rupla...vaikka edellinen ei johdu vain jälkimmäisestä. Tein käänteis Akit ja kerroin tämän ennen kuin olen omiani myynyt (vrt. Aki ja Ålandsbanken).

5v taipaleeni Suomi-kiinteistölafkoissa (Citicon, TP, Sponda) saattaa olla lopuillaan, mikään niistä ei juuri kiinnosta, liian epäselvä tulevaisuus ja jos tulee murros johon eivaät kykene sopeutumaan niin nihkeetä voi olla - vaikka korot jatkaisivatkin tällä tasolla.

 

 

0
0
19.12.2014 - 15:53 #2556

hode

+84
Liittynyt:
19.7.2014
Viestejä:
349

Samat kelat...otin spondaa sisään pienesti ja myin äkkiä pois kun kelailin samoja kuin sinä. TPstäkin otan rahat ulos ja juoksen heti kun nousee yli neljän egen... :). Kaiken kaikkiaan ollut susipaska joulukuu...toivottavasti tammiralli tulee. Sitten irrotan kaikki pois Nokian renkaistakin ja allokoin suurimman osan salkusta käteiseksi...

0
0
22.12.2014 - 18:39 #2587

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535

Sponda ja Citycon nousevat suuriin yhtiöihin. Tästä tullee jotain tukitulta, kun luulen, että on jotain rahastoja, jotka saavat ottaa vain näitä.

0
0
23.12.2014 - 00:02 #2589

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Onks jotain linkkii? Uskon toki mut kiva ois lukee taustat kun ainakaan Sponda ei kasva, päinvastoin.

 

 

0
0
8.1.2015 - 20:14 #2705

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

 

PikkuPro kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/etusivu/toimistotilat+ylimitoitettuja+-+yli+p…

Ilmeisesti etätyö on vieläkin voimakkaampi trendi kuin oletin sen olevan. Jos luvut ovat tuollaiset, vuokralaiset alkavat kyllä jollain viiveellä toimiinkin ja tilojen kysyntä hiipuu - ehkä tuo on käynnissä jo nyt. Täällä silicon valley:ssä on joka kulmassa kahvila ja aina per pöytä 1 ihminen, 1 läppäri ja 1-3 puhelinta. Istuvat koko päivän, duunissa. Jos tämä rantautuu Suomeenkin voimalla saa Sponda toivoa, että saa luvan muuntaa toimistoja kämpiksi.

Sain sitten viimenkin kevennettyä, viimeinen pisara oli aamuinen tutun FB päivitys: Osaisko joku trendikäs punaviherkuplalainen suositella Kallion suunnalta kahvilaa jossa ois hyvä tehdä töitä? Eli langaton netti ja ei liian tuttavallisia kanssa-asiakkaita?
 

Isossa kelassa nään Spondan tilanteen nyt aika kurjana vaikka plussaa toistaiseksi tekee: vähittäiskauppa laski juuri 2,4% eli kauppakeskusten vuokralaiset ongelmissa kun huomioi Ryssätkin - tai siis niiden poissaolon. Ja kulutuskysyntä ei imo ihan helpolla tästä toivo, julkisella puolella riittää paikkailtavaa tilikirjoissa. Toimistoissa taas se ongelma, että vaikka kaikki nyt ei ihan heti etätyöskentelisi tai ainakaan toimistospottia luovuttaisi niin Sponda toimii markkinoilla, joilla toimistotilojen kysynnän kasvu pitkälläkään aikajanalla ei ole mitenkään varmaa, ilman etätyöefektiäkään. Nään ihan realistisena, 0-infla huomioiden, että Spondan nykyinen kiinteistömassa alkaa long run pikemminkin sulaa arvoltaan kuin nousta (täyttöasteet jo nyt heikot -> vuokrat seuraa?). Arvostukset on tilinpäätöksissä exel-rahaa mutta jos todelliset kaupat alkaa tuottaa taseeseen tappiota niin se ei oikein kivaa enää vivuttavalle kiinteistölafkalle ole. Deflaatio taas olisi toteutuessaan vivuttavalle kiinteistöfirmalle jo Musta Joutsen.

Short run Sponda kuitenkin hyötyy taalan vahvistumisesta.

0
0
9.1.2015 - 10:22 #2708

Aki Pyysing

+11678
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6535
PikkuPro kirjoitti:

Deflaatio taas olisi toteutuessaan vivuttavalle kiinteistöfirmalle jo Musta Joutsen.

Jaa. Minä taas olin elänyt ajatusmaailmassa, että deflatorisessa kehityksessä pienituottoiset kiinteät kohteet ovat hyvä arpa.

Ymmärrän, että deflaatiossa vuokrat laskee ja sitä kautta arvostuspohja murenee, mutta toisaalta vertailutuotto on nolla.

Toki vivuttava kiinteistöfirma voi mennä nurin, mutta deflaatiossa tuottojen lisäksi laskevat myös kulut. Kunhan tuotot ylittävät kulut ja koroista selviää, pääsee lamasta yli ja lopuksi kivitalot seisovat edelleen pystyssä.

Deflaatio ei kiinteistöfirmoille ole hyväksi, en sitä sano, mutta onko kyseessä oikeasti Musta Joutsen?

0
0
9.1.2015 - 22:32 #2712

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764
Aki kirjoitti:

Deflaatio ei kiinteistöfirmoille ole hyväksi, en sitä sano, mutta onko kyseessä oikeasti Musta Joutsen?

Deflaatiosta on meillä niin vähän kokemuksia, että elaborointiyritykseni olisi kovin hataralla pohjalla. Toki toivon, että pikemminkin sie olisit oikeassa vaikka et ehkä kovin eri meiltä ollutkaan. Lähinnä yksinkertaisesti kelasin, että deflassa hinnat laskee -> vuokrat laskee -> kiinteistömassan markkinahinta laskee ja kun vipua niin tuo vähän huono yhtälö jos kiinteistömassa sulaa alta ja päätyy esim. ylivelkaiseksi, vähän samoin kuin 90-luvun valuuttalainojen kohdalla kävi. 

Mutta tulipa sitten mieleen vielä yksi nega: julkiset tyhjät kiinteistöt. Näistähän tuli just eilen(kö) juttu, en kyllä muista missä mut veikkaisin pääuutislähetystä. Prameita tyhjiä virastoja joita tais olla pelkästään Kuopion kaupungilla 80.000m2. Kerrottiin, että lisääntyvät koko ajan. Onneksi pääosin eri mestoilla siis kuin valtaosa Spondasta mutta yleisesti noiden semipakkomyynti/halvalla vuokraus tullee sekoittamaan markkinaa. Toinen vaihtoehto on purkaminen koska tyhjilllään ei loputtomasti kannata pitää, lämmityskulut kumminkin rullaa tai paikat menee nopiaan paskaks.

Muistuu mieleen Faijani yksi paras liikku kun 90-luvun lamassa osti pakkohuutokaupassa vanhan meijärin. Siinä ei neliöhinta monta sataa markkaa ollut mutta hyvin toimivat tuotantotiloina yhä.

0
0
29.1.2015 - 22:09 #2981

PikkuPro

OP
+5670
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
2764

Markkinat 1 - PP 0. /:

Jätin tosiaan puolet Spondista myymättä alkukuussa vaikka en firmasta nyt yhtään innostu (ei ollut innostavaa ostettavaa+kurssi ei imo ollut ylikorkea). Imo Sponda on nyt riskinen ilman kunnon upsideä (yllä kuvaamani kela ei parissa viikossa muuttunut). Laiskuuttani en saanut myytyä loppuja edes ennen 4e vastustasoa kun soittelu Suomeen on edelleen niin hankalaa ja pinna menee välityspalkkiota. 

Markkinat eivät mutuilustani kumminkaan piittaa joten Sponda on noussut kymmenen pinnaa tässä (toki melkein kaikki muutkin). Taalasta tulee tukea nyt mutta isossa kelassa ei lappu kiinnosta. Jännä nähä miten tää plays out: jos menen 5.2. q4 positiolla ja q4 on heikko kuten odotan pl. taalavaikutus (*)  ja kurssireaktio negatiivinen niin partakoneen terät on syytä olla piilossa. Spondan kohdalla mun on kauheen vaikea ajatella, että "jollain" olisi "jotain" merkittävää extratietoa. Ostaiskohan joku ulkkari tätä, kun on nyt "large cap"kin?

(*) joka siis Spondan kohdalla on imo lyhytvaikutteinen, toisin kuin vaikka UPM: Spondan ryssävuokrat siis taaloissa mutta tuskimpa Venäjällä toimivat vuokralaiset loputtomasti ko. vuokria suostuvat maksamaan, tässä Venäjän markkinatilanteessa)

0
0
17.4.2015 - 11:30 #3773

Mustakasi

+19
Liittynyt:
19.12.2014
Viestejä:
74

Inderes nosti tänään suositusta. Vaikuttaa olevan taas ostohinnoissa?

 

Nostamme Spondan suosituksen

tasolle osta (aik. vähennä) ja

asetamme tavoitehintamme 4,80

euroon (aik. 3,90 EUR). Perustelemme

suositustamme seuraavasti:

1) EKP:n elvytys on nostanut

eurooppalaisten kiinteistöyhtiöiden

arvostustason ennätyksellisen

korkealle tasolle. Spondan osake on

jäänyt tästä kehityksestä selvästi.

2) Spondan lyhyen aikavälin näkymät

ovat mielestämme vaatimattomat,

mutta vakaat. Odotamme vuodelta

2015 0,35 euron osakekohtaista

tulosta (2014: 0,36 euroa).

3) Arviomme mukaan Sponda saattaa

jo lähiaikoina irtautua Certeum Oy:n

osakkeista ja Venäjän kiinteistöistä.

Nämä laskisivat Spondan riskiprofiilia

ja olisivat siten positiivisia ajureita

osakkeelle.

4) Spondan osake arvostetaan noin 23

% alle NAV:n, kun verrokkiryhmän

arvostustaso on noussut 27 % yli

NAV:n. Arvostusero on siis lähes 50

%. Mielestämme näin merkittävä

aliarvostus Spondalle ei ole

perusteltua.

5) Näemme Spondan osakkeessa

nousuvaraa 10 % alle NAV:iin asti

nykyisessä poikkeuksellisessa

markkinatilanteessa. Tämä vastaisi

4,80 euron osakekurssia ja 4 %

osinkotuottoa. Tämä näkemys luo

pohjan tavoitehinnallemme.

0
0