Jos oikein Huippuvuorilta käsin luin, Heikki Huhtamäestä tuli Kuukauden Mies Arvopaperissa ja tämä julkistettiin tänään.
Ylitin kaikki kykyni ja lisäsin lievästi nousevaan @32,32. Toki Huhtis vähän raskas Alman vedettäväksi, mutta olen odotellut jo jonkun aikaa lisälaskua ja -ostoa.
Olen lisäillyt laskeviin Huhtista. Joten oli hyvä hetki heittää "lokaa" niskaan. Meinasin kirjoittaa jotta saisi lisää halvemmalla, mutta uuslukutaidottomuuden aikana tämä olisi arveluttavaa. Hetken päästä joku syyttää miuta tunnustetusta markkinamanipuloinnista.
En täysin ymmärrä, miksei Huhtamäki anna numeraalista ohjausta, kun se kuitenkin onnistuu ohjaamaan analyytikot aika tarkasti.
Raportoitu tulos kuitenkin alle odotusten kertakuluilla. Uusi toimari ja kertakulut on aika tavanomainen tapahtuma. Eiköhän tämä sellainen P/E 13 EV/EBITDA 7 vakaa lappu ole edelleen.
Huhtamäki on taas laskenut hintoihin, joissa pääsee tekemään average downia @30,35. Sen mie osaan hyvin. Tätä voisin ottaa aika isostikin, limiittiin on tullut törkeästi tilaa, hyvä että ollaan edes velan puolella.
Onko laskuun joku fundamenttisyy, jota mie siis en ees miettinyt?
Liikevaihto hiipuu hitaasti neljättä vuotta putkeen ja markkina ei näytä elpymisen merkkejä. Lappu näyttää aika tylsältä eikä ole myöskään järisyttävän halpa. Hirveästi riskiä tässä ei ole mutta kun markkina puksuttaa, niin kiinnostus tähän on varmaan aika pientä.
Mie ja Ralf K. Wunderlich (Toimitusjohtaja Huhtamäki Oyj) ollaan lisäilty Huhtamäkeä. Eilisien pörssitiedotteen mukaan Ralf otti ruudulta 100 000 eurolla, mikä on kuitenkin jo köyhempien mielestä rahaa.
Huhtis on puhkonut kolmeakymppiä ylhäältäpäin ja miulla on Huhtiksessa punainen rivi. Mutta ei mithän hättää, jos laskee lisää, ostan lisää. Vuoden pohjiin @29,52 asti ei olla tässä liukumäessä päästy. Mutta ehkä vielä päästään.