15
forum
|

no5

+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Olen tässä seuraillut touhua, sivusta. Vaan enpä seuraa enää. Pistin viimevuoden lopulla saamani ylityökorvaukset nyt tammikuussa osakkeisiin kiinni.

Tai en nyt ole kyllä ihan ekaa kertaa touhussa mukana, olen jo usean vuoden ajan ostanut aina silloin tällöin pojalleni osakkeita itse pikkusijoituksina ja sukulaisten antamia synttärilahjarahoja käyttäen samoin. Tyyliin Nokiaa, Fortumia, Teliaa, Outokumpua yms ja ne on siis kaikki olleet koskematta. Parhaat niistä vuosikymmenen jo. Saadut osingot olen niiden tultua tilille sijoittanut samoihin tai samantyylisiin, ostaen lisää, useimmiten niitä jotka ovat olleet alamäessä. Kun ei ole ollut pikavoitot kiikarissa, se on ollut aivan sama onko joku syöksynyt 10% tai 50%. Ideana oli että kun tuo juniori täyttää 18 vuotta, hän saa ne  hallintaansa. Ja näin nyt kävikin, mukavan pesämunan sai noista kasaan. Tässä nimenomaan aika on ollut apuna. Isona apuna.

Nyt itse sijoitin ihan aloitusmielessä ja nähdäkseni miten tämä peli toimii, tasasumman 2000€. Jaettuna 4:ään eri osakkeeseen, n 500/osake.Tiedän, pikkurahoja, mutta tuon verran mulla nyt oli irroittaa. Ideana mulla on se, että aion antaa niiden olla tasan vuoden, eli ensi vuoden tammikuussa katson mitä viivan alla silloin on. Sitä ennen en niihin kajoa, kävi mitä kävi, tuli mitä tuli. Näistä tänä keväänä mahdollisesti saatavat osingot sijoitan tuttuun tapaani (jota siis poikani osakkeilla jo harrastin aikoinaan) johonkin näistä 4:stä, mieluiten sellaiseen jonka arvo on laskenut. Tai sitten juuri osingon saamis hetkellä johonkin muuhun osakkeeseen joka on tullut rajusti alas. Kuitenkin sellaiseen firmaan joka on ollut olemassa kauan ja jolla on kokoa ja historiaa, näin luottaen sokeasti siihen että nämä isot ja pitkäikäiset toimijat kyllä ajan kuluessa nousee. Pikavoittoja en jahtaa. ( famous last words...) Vuoden päästä saatan sitten myydä pois ne, joiden arvo on noussut tarpeeksi. sijoittaen niistä saadut rahani taas tuotteisiin jotka ovat romahtaneet alaspäin. Jos tämä näyttää pelaavan, jatkan samaa touhuamista. En aio seurata näiden nousuja tai alas syöksyjä aktiivisesti, ehkä noin kerran kuussa katson miltä näyttää. Esim nyt oli jo ekan kuukauden aikana arvon nousu yli 5%, eli ihan pihalla en näköjään ole. Toki kuluthan näissä pikku/nappikaupoissa on suuret ja ne syö osan voitoista. Luotan toki siihen että juurikin tämä suunnittelemani vuoden koskemattomuus historian valossa tuottaa pikkuhiljaa voittoa likimain vuoren varmasti.

En listaa tee siitä tänne, ainakaan vielä, mitä ostin. Ehkä myöhemmin näin teen. Nuo 4 ostamaani lappusta valitsin lukien muiden vinkkejä, blogeja, ja pörssikursseja katsellen. Myös kauppalehden sivuja tutkailin, sieltä aiempia osinkoja katsellen, ja Balancen listaa tiirailin ja muita ostokehotuksia vilkuillen.... aika turvallisia valintoja. Ei sellaisia joissa stressikerrointa ja huonoja yö unia tiedossa ! Aion myös vuoden aikana ostaa todennäköisesti lisää jotakin, jos taas ylitöitä tarjotaan ja ylimääräistä rahaa saan. Nimenomaan ylimääräistä. En laita kiinni normipalkastani penniäkään, näin vaimoni pysyy rauhallisena ja saan luvan tätä jatkaa. 

Loppupelissä ideana ja tähtäimenäni on, että noin 15 vuoden päästä kun jään eläkkeelle, minulla olisi kasassa oma osakesalkku josta saan tasaista lisätuloa osinkojen muodossa. Siksi muuten nyt alkoi jotenkin kiinnostamaan nämä yhtiöt jotka maksavat osinkoja esim 4:sti vuodessa. Mitähän tästäkin seuraa....

 

 

0
0
12.2.2017 - 02:20 #11532

Aykazu

+42
Liittynyt:
25.11.2015
Viestejä:
203

Tervetuloa mukaan, 2000€ ei ole pikkuraha, toisaalta monesti nimenomaan salkun arvoa tupataan tuijottamaan niin tiukalla silmällä ettei ymmärretä yksinkertaista totuutta. Kasvuvauhti määrittää onnistumisen tason ei se kuinka paljon jollain on sijoitettuna.

 

Annan esimerkin tästä, ajatellaan että lääkäri sijoittaa 10 000€ perus varmoihin osinkokoneisiin jotka verojen ja kaupankäyntikulujen jälkeen tuottavat keskimäärin 3% vuodessa, lääkäri sijoittaa summan 3% uudestaan osakkeisiin seuraavan 10v ajan. Eli 10000*1,03^10= 13 440~ (34%)

Seuraava henkilö onkin agressiivinen ja aktiivinen kaupankävijä jonka aloitus summa on vaikka tuo 2000€ hän saa tuottoa verojen jälkeen sen 30% vuodessa niin 10v jälkeen hänellä on 27500€ (1350%).

Kuten tuosta nähdään niin kasvuvauhti on huomattavan tärkeää. Ei välttämättä niinkään tuo aloitus summa (oma aloitus summani aikoinaan oli 500€, nykyisin pitää laittaa jokunen nolla perään, vaikka tämä vuosi onkin ollut toistaiseksi aika mollivoittoinen)

0
0
12.2.2017 - 03:34 #11533

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Kiitän kommentista, ja arvostan kaikkia neuvoja. Siksi luinkin monta blogia läpi, ennenkuin mukaan lähdin, toki yhdenkään suoranaisiin sijoitusvinkkeihin en itse sokeasti uskonut. Sen vihdoin ymmärsin että mitä myöhemmin aloittaa, sitä kauemmin tarvittavan "lisäeläkkeeni" kerääminen aikaa vie. Ja kun sattui sitten tuota (ylimääräistä) rahaa käteen jäämään juuri nyt, niin ei kun tuumasta toimeen. Vihdoinkin.

Kun nyt siis hankin tuon aloitus setin tammikuussa, ja todennäköisesti hankin siis lisää tai muita osakkeita (jos päädyn myymään arvoaan nostaneita ensi tammikuussa) taas tammikuussa, niin onko tässä ongelmaa? Onko joku ajankohta noin yleensä ottaen "parempi" , tai näin aloittelevan harrastajan kannalta merkittävästi edullisempi aika ostella osakkeita ? 

Ja siis tuon 500€/osake valitsin ihan vain sen takia että näin minun on helppoa seurata minkä arvo nousee, mikä tuottaa jne, kun jokaista on samalla summalla ostanut. Saatan tässä kevään korvalla hankkia vielä yhden 500€ setin ehkä jotain muuta osaketta, jos vain övereitä on ja tuon summan kasaan saan.

Sen verran vielä, että ikäähän mulla jo on, yli 50 vuotta. Siksi ehkä nyt maltankin katsella rauhassa ja ylimääräistä rahaakin tuntuu aina silloin tällöin pikkaisen käteen jäävän. Vaikka asuntolainaakin on paljon jäljellä, ja pakollisia menojakin normaaliin perheeseemme toki kuuluu ihan kiitettävästi. Tavoitteet on nyt asetettu ja pikkuhiljaa pyritään varallisuutta, salkun kokoa ja arvoa kasvattamaan, niiden tulevaisuuden osinkojen toivossa !

 

0
0
12.2.2017 - 13:58 #11542

DonnaA

+13
Liittynyt:
15.11.2016
Viestejä:
3

Suosittelen lukemaan nuorten poikien bloggien lisäksi vanhemman, kokenemman miehen Seppo Saarion kirjoja, esim. 'Miten sijoitan pörssiosakkeisiin'.

Yksi vinkki häneltä on muun muassa se, että tammikuu on pörssissä usein nousukuukausi, joten silloin olisi parempi osakkeita myydä kun osta.

Itse olen ollut mukana vain vuoden, joten ainoastaan yhden vuoden kokemus takana ja ainakin tänä vuonna tämä vinkki mulle toimi: myin tammikuussa ison kasan metsäyhtiöiden osakkeita 30% voitolla salkusta pois, jota olin ostanut keväällä ja kesällä, kun kurssit olivat alamäessä.

0
0
15.2.2017 - 14:08 #11641

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Oli tuossa työpäivän aikana aikaa surffailla, oli ns käkkimishetki, pari tuntia joutui vain odottelemaan erinäisistä syistä....

no anyways, tutkailin eri osakkeita, arvon nousuja ja laskuja, osinkoja jne. Mielenkiintoista. 

Ja sitten eksyin tänne : 

- osinkotuottoa.fi

Mikä ihme tämä on? Tietääkö joku enemmän, tuttu tapaus jollekin ? Riski liian suuri (ko) ?

Tai tämä sen kaveri :

- korkeatuottoinen.fi

Jotenkin haistan palaneenkäryä.... kysyn lähinnä siksi, kun vaimollani on noin 10k makaamassa pankkitilillään, ns vararahastonaan. Pahanpäivän varalle,  ja pankkihan ei liikaa korkoa tänä päivänä maksele, ei....

Itse siis olen nyt sen pari tonnia suoraostoin osakkeisiin laittanut, ja pari lisä ostoa on jo raja-arvo kaupalla asetettu näiden päälle. Niinkuin tuolla aiemmin jo sanoin, ihan vain testatakseni onnistuuko sijoittaminen tälläiselta aivan tavalliselta työntekijältä ilman erikoiskoulutusta ja aiempaa kokemusta. En lue noita pojalleni ostamiani osakkeita oikein kokeiluksi, koska ostin vain aina jotain mikä sillä hetkellä hyvältä tuntui, yhtään suunnittelematta. Ne kun kaikki oston jälkeen jäivät arvo-osuus tililleen vuosiksi. Yhtään hänelle ostamaani en ole myynyt.

 

0
0
15.2.2017 - 22:07 #11648

Peltinen

+78
Liittynyt:
26.5.2016
Viestejä:
113

Teoriassa hieno sijoitus niin kauan, kuin löytyy maksukykyisiä pikavippaajia jotka pystyvät maksamaan sikamaiset korot ja maksamaan vielä vippinsä poiskin. Kun kilpailu on näissä niin kovaa niin luultavasti asiakkaita ei jossakin kohtaa löydy yhtä paljon kuin on sijoittajia mutta senkin jälkeen pystyvät aitoon Ponzi-tyyliin kuittaamaan korot uusien rahan tyrkyttäjien sijoituksilla, kunnes...

 

0
0
16.2.2017 - 14:52 #11659

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Pikkukommenttina on nyt aivan pakko lisätä .... vaikka en mitenkään aktiivisesti/päivittäin noita kursseja seuraakaan, tänään näin tein kun oli nettipankissa muutakin puuhaa. Leveä hymy tuli suupieliin väkisinkin, kun jokainen noista 4:stä osakkeesta joihin sen 500€/osake sijoitin, näytti nousseen ! Niinkin paljon että alunperin 2000 sijoituksen arvo oli tänään n 2160€.

En toki näillä summilla pääse ihan vielä varhaiseläkkeelle smiley, mutta suunta on oikea. Voi kunpa jatkuisikin näin. Pyrin pitämään kiinni siitä alkuperäisestä suunnitelmastani, että ensi vuoden tammikuussa vasta teen jatkotoimia. Siihen asti saavat olla. 

0
0
15.3.2017 - 13:32 #12041

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Tulipa taas työnteolla ( vapaa-ajastani se kyllä on pois otettu tietenkin ) saatua ylimääräistä. Tai siis hiukan cash, jolle ei nyt ollut pakollista käyttötarvetta,  ne nyt sijoitin taasen. Näihin samoihin lappusiin, joita aiemminkin hankin. Ostin kahta niistä lisää, molempiin n 500€ sijoitin. Hassuna valintaperusteena ostin aiemmin hankkimistani niitä, joiden arvo on jo pudonnut lisää.

Luottaen sokeasti siihen että annan lappusten olla tovin, vaikka sinne vuodenvaihteen yli... ja arvon nousuun toivoen. Yritän tänä vuonna uteliaisuuttani hankkia osakkeita pikkuerissä näillä ns ylimääräisillä rahoillani. Aiemmin olen menestyksellä kaiken tuhlannut materiaan ja hummailuun. Nyt tein uutena vuonna lupauksen että tämän vuoden yritän keskittyä tähän hommaan, katsoen mitä vuoden vaihteessa viivan alle jää. 

Luin myös paljon muiden blogeja, artikkeleita, tekemisiä, ideoita, suunnitelmia ja vinkkejä. Niistä otin (kai) opikseni myös. 

Hiukkasen huolestuin kun mediassa pariinkin otteeseen jo mainittu pörssin nousun jatkuneen niinkin kauan, että romahdus olisi vääjäämättä edessä...onnekseni nämä summani sitä luokkaa että en henkilökohtaista konkurssia tee, kävi mitä kävi.

- Siirretty blogeihin - yp

0
0
24.4.2017 - 13:09 #12681

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

No kappas, aikaa on kulunut ja itsekin ehtinyt tässä touhuta vaikka mitä. Vaikken täällä niin aktiivinen olekaan ollut, kirjoittamaan, niin seurannut olen toki.

Siirtelin varojani, tein töitä joista tuli hiukan ylimääräistä taas ja järjestelin hiukan varallisuuttani niin että jäi käteistä käytettäväksi. Olenpa sitten suorittanut erinäisiä osakeostoja senkin verran että kokonaisomistukseni hipoo jo nyt 10k€. Tämä ei ole tapahtunut arvonnousulla ( voi kun olisikin ) vaan lisäämällä ostoilla osakkeiden määrää. En kuitenkaan ostanut vain samoja neljää, vaan vielä enemmänkin hajauttaen. Taaskin päätyen lappusiin joiden kurssit on tulleet alas. Syystä tai toisesta.Osaan päädyin vain kun osingonjaon jälkeen arvo putosi. Luottaen näin sokeasti arvon paluuseen ainakin ennalleen, aikaan ennen osingon maksua. Toki toivoen että enemmänkin nousisivat. Nyt sitten vain odottelemaan...vakaa aikomus on odotella vuoden 2017 loppuun/ uuden vuoden yli ja sitten katsella miten on käynyt noille lippusilleni. Ja sitten ehkä realisoida voitolliset ja sijoittaa voitot (jos niitä edes tulee) uusiksi toisiin lappusiin, taaskin valiten arvoaan pudottaneita joissa nousupotentiaalia näkyvillä.

Joku on saattanut myöskin huomata ( tai sitten ei ) kommenttejani täällä pariin asuntosijoitus artikkeliin. En ole aiemmin tällä osakepuolella maininnut että sijoitusasuntojakin on hallussani. En vain ole aiemmin niitä tulkinnut itse niin vakavasti sijoitustoiminnaksi, vaikka ne toki sitä on. Ne kun on jo vuosia olleet hallussani enkä niiden tuottoon ole liikaa ajatuksia uhrannut, kunhan vuokratulot ovat kattaneet lainanhoidon kulut ja vastikkeet. Kai niistä jokaisesta on jotain sitten loppupelissä kukkaron pohjallekin jäänyt. 

0
0
3.5.2017 - 14:37 #12768

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Rauhoittunut hankinnoissani, nyt katselen, odottelen ja analysoin näitä lappusiani. Ehkä ostankin jotain vielä pienen erän jos cashia yli jää. Pelkään ettei jää, kun mökkiä pitää rempata hiukan. Siihen saa uppoamaan omat ja vieraatkin rahat helposti.

Tänään ensimmäistä kertaa arvonnousujen seurauksena näin kokonaisarvona salkulleni yli 10k€ summan, tosin vain 14€ yli... mutta kuitenkin. Suunta on oikea, vaikka liike onkin hidasta. wink

0
0
10.6.2017 - 16:28 #13314

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Hiljaiseloa vietellyt tovin, keskittynyt olosuhteiden pakosta tuohon päivätyöhön.

Toki aina silloin tällöin sijoitustani nettipankissa vilkuillut, täältä ja muualta vinkkejä ja kommentteja lueskellut ja keräillyt. Tämä palsta muuten yksi parhaiten "aisoissa pysyvä". Kommentointi säilynyt asialinjalla pääsääntöisesti.

Jokatapauksessa pienoinen hymy huulillani on, kun täysin amatöörinä, vain muiden ohjeita lukemalla ( esim täältä ) olen onnistunut hankkimaan lappusia joiden arvo on jo puolessa vuodessa noussut kokonaisuudessaan n 10%. Osa lappusista noussut hyvinkin, osa huonosti. Suunta silti oikea. Pyrin edelleen pitämään kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani, että vasta vuoden vaihteen jälkeen luotaan syvemmin voitot ja tappiot... nyt siis suunta on hyvä. Kiitos siitä toki osin kuuluu täällä hyviä ja perusteltuja vinkkejä antaneille ! 

Vaikken liian innoissani olekaan luettelemaan mitä olen ostanut, miksi ja miten paljon, ihmettelen "salkkuni" yhtä tukipilaria, Teliaa. Se ei vaan kohoa, ei millään. Silti luottoni siihen on kova, edelleen. Peukut pystyyn vaan ja luottavaisin mielin eteenpäin!

 

0
0
10.6.2017 - 17:24 #13315

Farseer

+1993
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1566
no5 kirjoitti:

Vaikken liian innoissani olekaan luettelemaan mitä olen ostanut, miksi ja miten paljon, ihmettelen "salkkuni" yhtä tukipilaria, Teliaa. Se ei vaan kohoa, ei millään. Silti luottoni siihen on kova, edelleen. Peukut pystyyn vaan ja luottavaisin mielin eteenpäin!

 

Uskon itsekin Teliaan, harkitsin jopa lisäoston tekemistä. Itse onnistuin ostamaan pahimmassa kuopassa muutama kuukausi sitten, siitähän Telia on noussut maksettu puolikas osinko huomioiden reilusti yli 10 prosenttia. Nopeita superpikavoittoja en odota, mutta osakkeen elpymistä ja kohtuullisen hyvää osinkotahtia kyllä. Vahva hold, jopa houkutteleva ostokohde ylipainolle edelleen hitaasti etenevään salkkuun.

0
0
16.7.2017 - 01:36 #13760

no5

OP
+10
Liittynyt:
11.2.2017
Viestejä:
17

Hiljaista on ollut, ei elämäni niinkään, mutta kirjoitusaktiivisuuteni. On vaan kaikenlaista muuta nyt meneillään. Sepä ei kuitenkaan tarkoita että olisin maannut sohvalla odottaen kurssinousuja, ei todellakaan. 

Aktiivinen olen ollut ja PALJON lueskellut vinkkejä ja muiden kokemuksia osakemarkkinoista. Niiden perusteella päädyin yhtä lappusistani myymäänkin jo pois, vain siksi että noussut jo niin paljon puolessa vuodessa että multa loppui usko vauhdin jatkumiseen samana pidempään. 

Kuittasin rahat tilille ja niiden seuraksi vähän palkoista sivuun joka kuukausi ja juuri saadut kesälomarahatkin likoon, osakkeisiin. Niin että nyt koko salkkuni arvo jo yli 15k ! Edelleenkin tämä siis  on tapahtunut pääosin uusien sijoitusteni kautta, eikä ole ihan pelkällä arvonnousulla saatu moinen summa aikaan.

Nyt kun juuri vilkaisin on tukipilareina Fortum, Telia ja täällä kovasti kehuttu Technopolis, nuo kolme kattavat yli 60% salkustani. Fortum ja Technopolis ovat nousseet hienosti, Telia juurtunut paikoilleen. Näköjään.

0
0
30.1.2018 - 14:03 #17825

VesaKa

Liittynyt:
23.8.2017
Viestejä:
2

Kiitti tästä tarinasta No5! Tää on siksi kiinnostava, koska niin arkinen ja tavallinen. Tavallinen palkkatyöläinen todella lähtee liikkeelle siitä 2000 tonnista tai joskus jopa pienemmästä! Tää tarina antaa virtaa kenelle tahansa aloittaa milloin tahansa. Voi aloittaa vaikka viissatasella.

Toinen juttu mitä mietin, on että jos jotakuta ei kiinnosta sijoittaa, niin voihan rahat aina siirtää tilille, jossa korko on jotain muuta kuin miinusta. Esim Bank Norwegian maksaa 1,75% korkoa talletustililleen, josta voi rahat nostaa käyttöön tasan milloin haluaa. Riski on olematon eikä kuluja ole. Tuo on kuitenkin selvästi enemmän kuin se noin 0,01 prosenttia, jonka esimerkiksi OP maksaa omistusasiakkailleen. Tämän voit vinkata vaimollesi ja varmaan olet tehnytkin, mikäli häntä ei kiinnostaa sijoittaa rahojaan ja ottaa siten mitään riskiä ja vaivaa elämäänsä.

Noista pikavippifirmoista määki pysyisin kaukana.

Olisi muuten mukava kuulla näin vuoden jälkeen, kuinka salkkusi jaksaa ja miten oma tietämyksesi, kokemuksesi ja kiinnostuksesi on vuodessa muuttunut!

0
0