Eikä se myöskään perustu noihin louhintakuluihin. Vaan louhintakulut määräytyy pikemminkin Bitcoinin hinnan mukaan. Louhijat louhii vain jos se on kannattavaa. Sillon se seuraa Bitcoinin hintaa.
Ja mitä tulee neljän vuoden teoriaan, niin samalla tavoin kun louhintapalkkioina saatujen Bitcoinien määrä puolittuu, samalla puolittuu puoliintumisen merkitys myös. Ainakin teoriassa. Jossain vaiheessa se adoption ja puoliintumisen merkitys tavallaan nollaa toisensa.
Miten puoliintuminen, joka lisää niukkuutta ja adaption, joka myös lisää niukkuutta voivat nollata toisensa?
Päivittäin tulee noin 450 uutta Bitcoinia louhintapalkkioina. $120k kappalehinnalla se on noin 54 miljoonaa per päivä. Pelkästään perjantaina ETF:t osti Bitcoineja yli 400 miljoonalla, eli noin 8x uusien Bitcoinien verran. Sillä ei enää markkinoiden kasvaessa ole niin merkitystä, että tuleeko niitä uusia Bitcoineja per päivä 54 miljoonalla, vai 27 miljoonalla. Ne ostetaan joka tapauksessa usein monikertaisesti pois. Eli sen halvingin merkitys pienenee.
" Pelkästään perjantaina ETF:t osti Bitcoineja yli 400 miljoonalla,"
samaan aikaan joku toinen möi Bitcoineja yli 400 miljoonalla ETFille.
Laitetaan vielä vähän rautalankaa: halving efekti perustuu siihen, että päivittäisten palkkioiden määrä puoliintuu ja sitä kautta myyntipaine pienenee. Markkinat kasvaa kuitenkin suhteessa enemmän, jolloin halving efekti menettää vaikutustaan.
Voi olla että jossain vaiheessa kysyntä kasvaa niin isoksi, että 4 vuoden syklit häviävät. Mutta toistaiseksi mennään edelleen syklien mukaan.
Vastaan kohta aiempaan keskusteluun, mutta tähän väliin Northcrypto-settiä.
Elikkäs Ethereumin breakout näyttää selvältä treidipaikalta, ja niinpä ostin sitä eilen Northcryptossa sijainneilla masseilla. Tänään kun jenkkilä aukeaa niin otan luultavasti heti avauksessa ETHA:n calleja, niin saadaan myös vivutettua raaputusarpaa tähän muutaman viikon peliin.
Northcryptoon liityin joskus aiemmin siksi, että sinne pääsi ilman älypuhelinta toisin kuin lähes jokaiseen muuhun pörssiin. 1% kulut ovat korkeammat kuin muualla, mutta toisaalta tukekaamme kotimaista toimijaa vähäsen. Aiemmin käytin sitä jokusen minuutin ajan, nyt tuli muutaman tunnin testi ja voin raporteerata vähän paremmin. Kiinalaisen Coinex-pörssin käyttäjäkokemus on edelleen ollut paras, mutta sinne en luonnollisista syistä uskalla laittaa mitään isompaa tai pidemmäksi ajaksi.
Northcrypton vanhempi, kotimainen puoli on teknisesti varsin huono. Sivu on erittäin raskas, kuluttaa prossua lähes puolikkaan ytimen verran tehdessään ei mitään, ja käyttö on tästä johtuen varsin hidasta. Siellä ei ole ollut kovin hyviä JS-koodareita asialla.
Ruotsalainen Greenmerc osti yhtiön jokin aika sitten, ja samalla tuli heidän Trijo-alustansa treidaussivu myös Northcryptoon saataville, pro-nimellä. Se on huomattavasti paremmin toteutettu teknisestä vinkkelistä, sulava ja nopea. Siinä on kuitenkin joitain ihmeellisyyksiä, jotka paljastavat ettei takana ole finanssihenkilöitä. Bugi toimeksiannon hintaa syöttäessä, toimeksiantoa ei voi muuttaa, ja mm. "toteutetut toimeksiannot"-näkymä näyttääkin tehdyt toimeksiannot, eikä toteutuneita toimeksiantoja näe muualta kuin vanhan puolen kauppalistasta.
Taustajärjestelmässä oli myös ihmeellinen viive. Yksi osatoteutuminen "katosi" yli puoleksi tunniksi, se näkyi kyllä kauppalistassa, katosi eurosaldosta, muttei näkynyt eth-saldossa. Yleensä pörssien sisäiset kaupat tehdään välittömästi, eli tämä viittaa myös teknisen toteutuksen ongelmaan.
Minulla on myös jännä kysymys liittyen botteihin. Greenmerc, Trijo ja Northcrypto eivät kukaan näytä tarjoavan APIa eikä tietääkseni pörssi ole kytketty minkään toisen pörssin järjestelmiin. Tästä huolimatta siellä oli aivan selvästi botteja treidaamassa. Kuka? Kenelle on annettu etuoikeutettu asema? Tekeekö yhtiö algokauppaa omaan lukuunsa?
Greenmerciin oli tunkeuduttu hiljattain ja hot walletista varastettu 7.8 miljoonaa SEK, kertoi yhtiö 31.7. Yhtiö korvaa kadonneet varat. En ole saanut viestiä asiasta, niin kai ei minuun osunut.
Siinäpä päivän arvostelu. Ettei ihan haukkumiseksi mene, on se yleisesti toimiva sivu, kaupat onnistuivat jne, mutta pitääpi saada myös epäkohdat julkaistua. Laitoin myös näistä kaikista palautetta yhtiölle.
EDIT: Minan lohkoketjun koko on 22kilobittiä. Eli se on kevyt ketju. Se käyttää ZK-Snarkseja.
Kiitos, tekniikka näyttää varsin hyvältä pikaisen lukemisen perusteella. Mina-kolikko tosin ei ole juuri pärjännyt.
Stablecoinit. Niillä siirretään jo vuosittain enemmän arvoa, kuin esim Visan tai Mastercardin kautta. Ja mitä enemmän siirrytään stablecoinien käyttöön, sitä enemmän sen ympärille rakennetaan palveluita. Palvelut menee sinne missä raha liikkuu.
Virtuaaliraha joka on sidottu kurssiin on hyvä juttu, sen myönnän, mutta miten se vaatii smart contractin? Sidonta tehdään yleensä reserveillä, ja onnistuisi aivan hyvin perinteisellä ketjulla tai kokonaan ilman ketjua. Se että hinta vakautetaan smart contractilla ei loppukäyttäjän näkökulmasta eroa siitä, että hintaa vakauttaisi perinteinen algo tai yhtiössä nappia painava ihminen.
Node nosti esille AAVEen. Vastaan perinteisellä kysymyksellä: olisiko sama lainauspalvelu toteutettavissa ilman lohkoketjua?
Olisiko vastaus "digitaalinen kulta"?
Digitaalinen kulta - arvonsäilytys - ehdottomasti tuo jotain arvoa, mutta paljonko, siitä voidaan keskustella. Minun mielestäni se ei ole 120k $ arvoista. Fyysisellä kullalla on pohja teollisen ja korukäytön takia. Bitcoinilla ei ole vastaavaa pohjaa, vaan se voi täysin menettää arvonsa jos muut osapuolet eivät usko sen olevan X arvoista.
No kerroppa. Koska isot verkot toeuttavat isossa kuvassa Metcalfen arvoa, niin miksi markkinat juuri antavat vahvan korrelaation hinnan ja käyttäjämäärien välille?
Myönnän että korrelaatio on olemassa, mutta väitän sen johtuvan markkinaosapuolten uskosta että näin on. Eli sama asia kuin teknisessä analyysissä, se toimii koska sen uskotaan toimivan. Jos kurssi heiluu liikaa siitä mitä tuo näyttää, ne ostavat tai myyvät, ja siten palauttavat kurssia sitä kohti (vrt. teknisen analyysin support, jonka määritelmä on täsmälleen sama).
Toisin kuin useimmissa osakkeissa, kryptoissa on myös aktiivisia toimijoita jotka käyttävät näitä hyödykseen ja valaan voimalla liikuttavat kurssia saadakseen teknisen analyysin käyttäjiltä tuottoa. Sitä on erittäin hauska seurata välillä kun tulee useita fake breakouteja - selvää markkinamanipulaatiota - tai kurssi kääntyy vaikkapa sopivasti ennen Elliot-aaltoa, 50 päivän liukuvaa taikka Fibonaccin prosenttia. On selvää että siellä on pelaamassa sekä viivoitinanalyytikkoja että rikkaita jotka rahastavat näiltä.
Virtuaaliraha joka on sidottu kurssiin on hyvä juttu, sen myönnän, mutta miten se vaatii smart contractin? Sidonta tehdään yleensä reserveillä, ja onnistuisi aivan hyvin perinteisellä ketjulla tai kokonaan ilman ketjua. Se että hinta vakautetaan smart contractilla ei loppukäyttäjän näkökulmasta eroa siitä, että hintaa vakauttaisi perinteinen algo tai yhtiössä nappia painava ihminen.
Hintaa ei vakauteta kai algoritmilla, vaan ihan markkinoilla. Kukaan ei halua maksaa enempää kuin dollarin, eikä myöskään vähempää (paitsi jos tulee jokin ongelma). Smart contracteja tarvitaan noiden tokeneiden minttaukseen lohkoketjuun. Ne tehdään noilla token standardi smart contracteilla. Sen takia niitä ei ole esim Bitcoinin ketjussa, koska siellä ei noita smart contracteja ole. Toki sinnekin saa tavaraa, mutta eri tavalla ja huomattavasti hankalemmin.
Vielä ehdit vastaamaan! Kysely auki 31.8.2025 saakka.
Oletko pelannut rahapelejä kryptokasinoilla? Pelaatko rahapelejä perinteisillä nettikasinoilla? Entä mitä mieltä olet rahapelien pelaamisesta?
Osallistu kyselyyn ja tee tunnetuksi rahapelien pelaaminen kryptovaroilla! Kyselyyn vastaamaan kestää 10–15 minuuttia.
Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista ja luottamuksellista.
Tutkimukseen annettuja tietoja käytetään vain tutkimustarkoituksiin. Tutkimustulokset anonymisoidaan eli henkilötietoja käsitellään niin, ettei yksittäistä henkilöä voida tunnistaa niistä.
Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lisätietoja tutkimuksesta antaa tutkimuspäällikkö Johanna Järvinen-Tassopoulos (029 524 7022, johanna.jarvinen-tassopoulos [at] thl.fi (johanna[dot]jarvinen-tassopoulos[at]thl[dot]fi))
Olisi mielenkiintoista kuulla muiden suunnitelmia tulevien myyntien osalta. Oma suunnitelmani on aloittaa myynnit btc 130k ja eth 5k tasoilta. Viimeiset myyn btc 150k ja eth 7k tasoilta, jos sinne päästään.
Jos nyt sattuisi 6kk sisään oikein kova ylioston signaali Bitcoinille tai Ethereumille, jossa ne lähtevät paraboliseen, niin saatan harkita osan myyntiä. Tulee kuitenkin veroasiat seuraavaksi, joten tavoitteena holdata mahdollisimman pitkälle. 4v sykli sellaisena kuin se aikaisemmin on ollut, on himmenemään päin, joten kevennys parabolisissa tilanteissa mahdollinen, jos uskon saavani hieman edullisemmin vaikka 2v sisällä.
EDIT: Minan lohkoketjun koko on 22kilobittiä. Eli se on kevyt ketju. Se käyttää ZK-Snarkseja.
Kiitos, tekniikka näyttää varsin hyvältä pikaisen lukemisen perusteella. Mina-kolikko tosin ei ole juuri pärjännyt.
Piti tuohon vielä vastata. Kirjoittelin tuosta tänne siihen aikoihin, kun tuo Mina tuli markkinoille. Ostin sitä sillon lyhyeen holdiin pelkästään sen takia, että se voisi saada ilmestyessään pienen hypen taakseen. En muista, että miten siinä kävi loppujen lopuksi.
Mutta pitkään holdiin sitä en ottanut, koska tuossa tulee se, että Ethereumin adoptio ja verkostoefekti on jo niin iso, että Minan on sen kanssa hankala kilpailla. Vaikka se Minan teknologia olisikin ylivoimaista verrattuna vaikka Ethereumiin, niin se on todennäköisempää että Ethereum saa itse implementoitua tuon uudemman ja paremman teknologian käyttöön, kuin Mina kasvamaan Ethereumin varteenotettavaksi kilpailijaksi. Ja niinhän siinä on tietty käynyt. Mina ei saanut oikein koskaan käyttäjiä ja kehittäjiä, ja Ethereumiin on tulossa tuostakin teknologiasta parhaat puolet käyttöön lähivuosina.
Ja siitä puheenollen, Vitalik kävi Banklessin podcastissä ja puhui muun muassa tuosta Ethereumin tulevien vuosien kehityksestä ja minkä takia päätöksiä tehdään niin kuin tehdään. Ja varsinkin tuosta joku 20-30min eteenpäin on todella tiukkaa asiaa (toivottavasti se osaa aloittaa oikeasta kohdasta, mutta jos ei osaa, niin aika on 1:16:38):
Ja taas vaan vahvistui se fiilis, miksi Ethereum tulee olemaan se future proof ketju ja taas tekisi myydä Solanat ja muut pois. Mutta olen myös sitä mieltä, että betsaan Ethereumia sen takia, että fiksut ihmiset tekee fiksuja asioita. Kun taas Solana betsi on enemmän tyhmät ihmiset tekee tyhmiä asioita. Eli käytännössä tuo ammattipuoli, pankit, yritykset jne tulee valitsemaan Ethereumin, kun taas kuluttajat tulee varmasti taas jossain vaiheessa häviämään rahansa jossain uudessa meemi-maniassa rikastumisen toivossa. Ethereumin malli on vaan tukevammalla pohjalla, mutta ei tietenkään kannata aliarvioida perusihmisten ahneutta, kun se mahdollisuus annetaan.
EDIT: Laitan tämän vielä tähän alle, kun ei se yksistään uutiskynnyksiä ylitä, mutta OTC deskeillä alkaa olla jo Etherit vähissä.
Node nosti esille AAVEen. Vastaan perinteisellä kysymyksellä: olisiko sama lainauspalvelu toteutettavissa ilman lohkoketjua?
Et pysty tekemään yhtä turvallista/luotettavaa, kustannustehokasta ja nopeaa palvelua ilman lohkoketju/hajautettua -teknologiaa. Itse vain odottelen rauhassa, että muu maailma ymmärtää tämän.
Tässä AAVE-protokollan TVL kasvu:
Kuva
Olisiko vastaus "digitaalinen kulta"?
Digitaalinen kulta - arvonsäilytys - ehdottomasti tuo jotain arvoa, mutta paljonko, siitä voidaan keskustella. Minun mielestäni se ei ole 120k $ arvoista. Fyysisellä kullalla on pohja teollisen ja korukäytön takia. Bitcoinilla ei ole vastaavaa pohjaa, vaan se voi täysin menettää arvonsa jos muut osapuolet eivät usko sen olevan X arvoista.
On mielenkiintoista, että et anna minkäänlaista arvoa maailman turvallisimmalle verkolle, joka on maailman suurin hajautetuu verkko, ja joka käsittelee noin 400 000 transaktiota päivässä tällä hetkellä ilman kolmatta osapuolta, ja joka on ollut nyt päällä yhtäjaksoisesti yli 15 vuotta.
No kerroppa. Koska isot verkot toeuttavat isossa kuvassa Metcalfen arvoa, niin miksi markkinat juuri antavat vahvan korrelaation hinnan ja käyttäjämäärien välille?
Myönnän että korrelaatio on olemassa, mutta väitän sen johtuvan markkinaosapuolten uskosta että näin on. Eli sama asia kuin teknisessä analyysissä, se toimii koska sen uskotaan toimivan. Jos kurssi heiluu liikaa siitä mitä tuo näyttää, ne ostavat tai myyvät, ja siten palauttavat kurssia sitä kohti (vrt. teknisen analyysin support, jonka määritelmä on täsmälleen sama).
Toisin kuin useimmissa osakkeissa, kryptoissa on myös aktiivisia toimijoita jotka käyttävät näitä hyödykseen ja valaan voimalla liikuttavat kurssia saadakseen teknisen analyysin käyttäjiltä tuottoa. Sitä on erittäin hauska seurata välillä kun tulee useita fake breakouteja - selvää markkinamanipulaatiota - tai kurssi kääntyy vaikkapa sopivasti ennen Elliot-aaltoa, 50 päivän liukuvaa taikka Fibonaccin prosenttia. On selvää että siellä on pelaamassa sekä viivoitinanalyytikkoja että rikkaita jotka rahastavat näiltä.
BTC, ETH, Solana, Facebook, Instagram, WhatsApp, WeChat, Visa, Mastercard... seuraavat Metcalfen lakia. Itse hyväksyn sen, että markkina hinnoittelee yleisesti verkkojen markkina-arvoa niiden käytön perusteella. Käytän tätä tietoa hyödykseni sijoittaessani.
Ja taas vaan vahvistui se fiilis, miksi Ethereum tulee olemaan se future proof ketju
Circle lanseeraa oman ketjunsa: jälleen yksi EVM-pohjainen L1, jossa USDC toimii natiivikaasuna.
Stripe on käynnistämässä EVM L1 -ketjun ilman ETH:ta/Ethereumia.
DTCC:n ketju käyttää EVM-yhteensopivaa Hyperledger Besua
JP Morganin ketju, Kinexys, on EVM-ketju.
Näyttää siltä, että varsinainen arvo ja verkostovaikutus onkin nyt siirtymässä EVMään – ei varsinaisesti Ethereumiin, eikä ETH:iin.
Eikä näytä. Ei ne toimi suljettuina saarina, vaan kyllähän ne yhdistyy saman pohjateknologian kautta Ethereumiin, jotta voivat keskustella keskenään myös. Muutenhan ne käyttäis perinteisiä tietokantoja. Ei suljettuina ympäristöinä ole mitään hyötyä lohkoketjusta, vaan se verkostovaikutus on siinä se avainsana. Päästä käsiksi sinne isoon likviditeettialtaaseen ja palveluihin. Ja tuo on tavallaan se osa evoluutiota, jolla nuo tulee mukaan. Aloitetaan ensin niin, että kaikki kontrolli on itsellä ja siitä aletaan ajan mittaan avaamaan mallia. Ei isot toimijat voi riskillä painaa suoraan syvään päätyyn.
Ihan samoin esim Polygon aikoinaan aloitti sivuketjuna, nyt on L2 teknologiaa. Ronin ketju myös oli oma ketjunsa, mutta nyt ilmoitti siirtyvänsä Ethereumin L2-ketjuksi. Circlen stablecoinien liikenne ei siirry heidän omaan ketjuun, vaikka he sellaisen tekisi. USDC:tä on edelleen ja tulee olemaan käytännössä kaikissa ketjuissa ja edelleen se pääketju tulee olemaan sille Ethereum. Annetaan vaan aikaa ekosysteemin kehittyä, kyllä nuo kaikki hyödyttää koko Ethereumin ekosysteemiä tuon EVM-kytköksen takia, joka näkyy tänäänkin kurssissa. Hyvää tekis monelle kryptosijoittajalle käydä töissä tuollasessa vähän isommassa korporaatiossa, jossa toimitaan internetissä ja katsoa asioita heidänkin näkökulmasta, ei pelkästään kryptotwitterin. Korporaatiot liikkuu hitaasti ja hyvin varovaisesti.
Eilen oli aika kova ETF inflow päivä Ethereumilla. Yli miljardin dollarin. Bitcoinin inflowt oli 170 miljoonaa.
Tom Leen Bitmine ilmoitti myös keräävänsä 20 miljardia lisää, joilla tarkoitus ostaa Ethereitä. Tähän mennessä he siis ostaneet 5 miljardilla.
Markkinoille tuli myös uusi firma, EthZilla, josta Peter Thiel omistaa melkein 8% esimerkiksi. He ovat jo ostaneet Ethereitä ja alkavat ostamaan lisää.
4000 dollarin Ethereum meni rikki. Jossain näin postauksen, että olisi aika paljon shortteja tuossa tienoilla likvidoitumassa ja saattaisi nopsaan nousta jopa 4800 dollarin tasoille. Katotaan miten käy.
100 dollarin päässä enää tuosta. Alle viikossa siihen nyt nähtävästi mentiin. Tuossa 4800+ dollarin tienoilla tulee sitten 2021 huiput ja 5000 dollarin raja. Ne saattaa vähän alkaa jo vastustaa, mutta on tuota ostopainettakin nyt olemassa.
Myin ETHAn callit 37% voitolla. Maanantaina olivat preemiot kovin koholla, ei saanut sopivia hyvään hintaan, niin piti ottaa vähemmän sopivia. Näiden kanssa näytti parhaimmalta laueta ennenaikaisesti. Preemioista johtuen myin maanantaina myös putteja, ne saavat rauhassa kuihtua eräpäivään asti.
Kolikoiden päällä istuksin vielä. Toisin kuin optioihin, vola ei niiden hintaan vaikuta jolloin voi rauhassa odotella absoluuttista huippua.