Olet täällä

Kolumnit

Kolumni: Yhden prosentin lussutus voi olla kymmenen kura

Vaihtovelkakirjalainat ovat usein vekkuli instrumentti sekä yhtiön että sijoittajan kannalta. Kyseessähän on laina, joka määrätyillä ehdoilla voidaan vaihtaa yleensä liikkeeseenlaskijan osakkeeseen. Eli periaatteessa kyseessä on sijoittajan kannalta korkosijoitus johonkin yhtiöön, joka sisältää option ostaa ko. firman osakkeita.

Tammikuussa 1989 olimme onnistuneet myymään annista merkitsemämme SKOP:in osakkeet voitolla. Merkintä oli rahoitettu kokonaan velkarahalla.

Myyntipäätöstä helpotti, että meillä oli seuraava kohde katsottuna. Kemi Oy oli laskemassa samassa kuussa liikkeelle vaihtovelkakirjalainan, joka oli hinnoiteltu iloisesti pieleen. Me osasimme Black & Scholesimme, joskaan sitä ei tarvittu ymmärtämään, että option sai merkinnässä ilmaiseksi.

Merkintä toteutettiin siten, että ketkä ensimmäisinä onnistuivat maksamaan merkinnän, saivat lainaa merkitsemänsä määrän. Olimme päättäneet yrittää laittaa kaikki käytettävissä olleet 800.000 markkaamme kiinni tähän, jos mahdollista.

Olin tuohon aikaan pankissa töissä ja olimme sopineet partnerini kanssa, että minä järjestän shekin ja hän käy merkitsemässä. Aamulla menin kassalle ennen pankin varsinaista aukeamisaikaa hakemaan shekkiä. Ongelmana oli, että yhtiömme tilillä ei ollut rahaa.

Meillä oli notariaattilaina, josta maksettiin korkoa päivittäissaldon mukaan. Sitä sai lyhentää tai nostaa 100.000 markan erissä. Meillä oli luonnollisesti ollut koko laina lyhennettynä, kun kerran olimme käteisessä. Olin kyllä pyytänyt rahat tilille hyvissä ajoin, mutta joku oli sössinyt jotakin. Tämä ei toki pankissamme ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta.

Ketään ei ollut vielä töissä, joka olisi voinut tehdä mitään. Joten pyysin kassaneitiä laittamaan kassansa 800.000 markkaa miinukselle ja antamaan minulle shekin. Sanoin, että rahat kyllä päivän mittaan vielä tulevat. Mitään toimivaltaa ainakaan minulla ei tähän operaatioon ollut, tuskin kassallakaan.

Ilmeisesti vaikutin tuohon aikaan melko luotettavalta, koska kassa ei yhtään änkyttänyt, vaan raapaisi kassansa miinukselle ja antoi pankkivekselin. Minä kiikutin tämän rivakasti pankin ulkopuolella odotelleelle partnerilleni, ja tämä lähti hölkkäämään kohti Kansallis-Osake-Pankin pääkonttoria, missä merkintä tapahtui ja jossa oli syytä olla ensimmäisenä.

Merkinnässä ei ollut kuulemma mitään ongelmia. Ensin oli ohjelmassa merkintäsitoumuksen täyttö, sitten rahat Kemi Oy:lle ja merkintätodistus meille. Tosin merkintätodistuksen tuominen pankkiin lainan vakuudeksi osoittautui haasteelliseksi.

Partnerini päätti nimittäin paluumatkalla tarkistaa salkustaan, että ottihan hän merkintätodistuksen KOP:ista mukaansa. Kyllä oli ottanut, mutta tuulenpuuska tempaisi sen salkusta keskelle Aleksanterinkatua. Väki katseli ihmeissään miestä, joka ensin näyttää yrittävän hypätä ratikan alle, sitten poimii maasta jotakin ja epäonnistuu lopulta itsemurhayrityksessään.

Merkintätodistus oli muuten haltijapaperi, joten sen kadottaminen olisi voinut lopettaa lupaavasti aloittamamme yhteisen osakespekulaation alkuunsa. Ehkä sen olisi saanut kuoletettua, ehkä ei. Onneksi ei tarvinnut koskaan selvittää.

Sain kuitenkin merkintätodistuksen turvaan pankin holviin ja rahatkin tulivat tilille eli sijoituspalveluosaston kassakin päivän päätteeksi täsmäsi. Tarkoituksemme oli tehdä merkinnällä pikavoitto. Arvelimme, että kyllä tämän joku pukumieskin vielä löytää ja 60 miljoonan markan laina ei ollut tuonkaan ajan Suomen markkinoille kovin iso. Laina merkittiin loppuun ensimmäisenä päivänä, joten emme olleet ainoita hereillä olijoita.

Pikavoittoa piti odotella hetken, koska vvk-laina oli tulossa pörssilistalle vasta tyyliin kuukauden päästä. Tuolloin oli kuitenkin olemassa Mäkelä/Tuunanen-leirin Markkinapaikka MP Oy, jossa tehtiin kauppaa noteeraamattomilla yhtiöillä. He alkoivatkin noteeraamaan tätä Kemin bondia, ja ostonoteeraus asettui 115:een prosenttiin sataan prosenttiin ostamastamme lapusta.

Huomasimme tämän, kun partnerini oli lähdössä kaatuilemaan johonkin Alpeille. Myyntiprojekti jäi minun harteilleni. Soitin tutulle meklarille ja kysyin, että paljonko on ostossa ja mikä on myyntilaita. Ostossa oli kuulemma ”riittävästi” ja myyntilaitaa ei ollut. Minä päätin ovelana noviisisijoittajana laittaa myyntilaidan 116:een ja lisäksi sanoin haluavani tinkiä normaalin kahden prosentin palkkion yhteen prosenttiin. Näin ajattelin tienaavani yhteiselle yhtiöllemme 16.000 markkaa, mikä oli neljän kuukauden bruttopalkkani, ei siis ihan mitätöntä.

Kun liikekumppanini palasi käsi paketissa hiihtoreissultaan, hän kysyi heti raporttia. Muotoilu taisi olla niin, että onko meillä aihetta korkata hänen tuomansa verovapaa Remy Martin V.S.O.P. Mielestäni on vähän tilanteita, missä hyvää konjakkia ei kannata korkata. Raporttini, jonka mukaan olin taitavasti yrittänyt saada lisää tiliä, mutta tällä hetkellä odottelemme pörssilistausta, koska Markkinapaikalla ostaja oli väistänyt 105:een, ei ollut tyydyttävä. Korkki jäi kiinni. Taisimme juoda tuon pullon myöhemmin muista syistä, eli siitä, että muutakaan alkoholia ei aamuyöstä ollut hallussa.

Listalla saimme lopulta 105,5 ja palkkiokin oli halvempi kuin Markkinapaikassa olisi ollut. Tilistä tosin karkasi tyyliin kaksi kolmasosaa, koska minä yritin olla näppärä poika.

Tästä taidokkaasta operaation hoitamisesta neljännesvuosisata sitten olen kuullut tähän päivään asti ja kuulen varmasti vielä jatkossakin.

Koitin ottaa kuitenkin tästä opikseni. Nykyisin teen kauppani enimmäkseen laitaan, ainakin jos en pysty seuraamaan markkinaa keskeytyksettä. Nykyisin kun ei ole pörssieriä, on tämä siinäkin mielessä parempi, että ei tule keräilyeriä, eli muutamaa osaketta, joilla ei sinänsä tee juuri muuta kuin pääsee maksamaan välityspalkkioita.

Monet treiderit ovat kovia lussuttamaan, eli yrittämään senttiä sieltä ja toista täältä. Tässä ei ole mitään pahaa, mutta kannattaa pitää mielessä, että sentin säästössä pitää onnistua kymmenen kertaa, että kattaa yhden kymmenen sentin epäonnistumisen.

P.S. Istuin samana talvena laskentatoimen seminaariryhmässä. Yksi ryhmäläisistämme teki omansa vaihtovelkakirjalainoista esimerkkitapauksena Kemi. Kun kerroin seminaarin jälkeen, että merkitsin juuri tästä annista 1,3%, hän ei selvästikään uskonut. Hän ei tiennyt, että laina oli jo listattu, eikä listaushinta paljon kiinnostanutkaan. Taisi tähdätä akateemiselle uralle tai ainakin palkkatöihin.

Keskustele kolumnista tässä ketjussa