Olet täällä

Sijoitussuunnitelma 2018

Jaa Twiittaa

Sijoitussuunnitelman laadinta on tärkeä vaihe sijoittamisen aloittamisessa. Sijoitussuunnitelman luomiseen listasimme seuraavia yleisiä ohjeita.

  • Oman tilanteen hahmottaminen

Aloita kirjanpito omasta varallisuudestasi, listaa mitkä ovat nykyiset omistuksesi sekä missä varallisuutesi tällä hetkellä on. Listaa esimerkiksi Exceliin myös tulot ja menot sekä mahdolliset velat. Mitä tarkemmin pystyt määrittelemään varallisuutesi ja sen liikkeet, sen tarkemman sijoitussuunnitelman pystyt luomaan.

  • Sijoittamisen tavoitteet

Sijoittamisen tavoitteena voi olla eläkesäästäminen, asunto, auto tai vaikkapa taloudellinen riippumattomuus. On tärkeää määrittää oma tavoite, tavoitteen ollessa selkeä siihen on helpompi pyrkiä. Lisäksi tavoitteen ollessa määritelty, siihen on helpompi löytää oikeat sijoitusinstrumentit. Ymmärrä siis oma elämäntilanteesi, mikäli suunnittelet asunnon ostoa vuoden päästä, ei ole järkevää vaarantaa suunnitelmaa sijoittamalla pääomaa vuodeksi osakkeisiin.

  • Määritä riskinsietokykysi

Sijoitettaessa on tärkeää että pysyt suunnitelmassasi, tällöin markkinaheilahtelut eivät saa häiritä yöuniasi eivätkä katkaista tasaisen säästämisen virtaa. Osakemarkkinoilla toimiessa pitkä aikaväli, tasainen sijoitustahti ja osakkeiden paras tuotto-odotus ovat voittava yhdistelmä. Mitä suurempaa omaisuuden arvonvaihtelua sijoittaja kestää, sen suurempi on hänen pitkän aikavälin tuotto. Yleinen ohjenuora osakepainolle allokaatiossa on 100 – sijoittajan ikä. Mitä vanhempi sijoittaja on, sen suurempi hyöty hänelle on enemmänkin säilyttää kerätty omaisuus. Mitä nuorempi sijoittaja siis on, sen suurempi osuus varallisuudesta tulisi sijoittaa mahdollisimman tuottavasti.

Riskitasoa määriteltäessä on kuitenkin oltava itselle rehellinen, riski ei saa olla niin korkea että mahdolliset tappiot aiheuttavat pahaa oloa arkielämässä tai muutoin syöksevät sijoittajaa taloudelliseen ongelmiin. Sijoituspäätöksen tuotto määräytyy pitkällä aikavälillä suurimmaksi osaksi allokaatiosta, ei niinkään yksittäisistä osakevalinnoista.

  • Allokaatio

Varojen jako eri sijoitusinstrumenttien kesken on tärkein tekijä pitkän aikavälin menestyksessä. Yleisin jako tehdään korkosijoitusten (pieni riski) ja osakesijoitusten (korkea riski) välillä. Sijoitettaessa on pyrittävä siihen että ylimääräinen raha olisi aina mahdollisimman tehokkaasti käytössä kuitenkin siten, ettei päivittäinen likviditeetti vaarannu, eli että varallisuutta on nopeasti irrotettaessa tarpeeksi arjen äkillisiin menoihin. Seuraavassa esimerkki riskiä sietävän sijoittajan salkusta.

Talletukset, lyhyen koron rahastot, käteinen. 10%

Pitkän koron rahastot, joukkovelkakirjat. 20%

Suorat osakesijoitukset, ETF-rahastot , muut sijoitukset. 70%

  • Sijoittaminen järkevästi ja kustannustehokkaasti

Toisin kuin kivijalkapankit antavat usein ymmärtää, ei rahojen tuottava sijoittaminen ole varsinaisesti rakettitiedettä. Markkinoita vastaavaan tuottoon (kyseistä markkinaa ja sijoituslajia vastaava keskimääräinen tuotto) on suhteellisen yksinkertaista päästä. Markkinatuottoon, jota sijoitusammattilaiset tutkimusten mukaan hädintuskin voittavat.

Sijoittajan tärkein päätös ei ole valita yksittäisiä osakkeita toisin kuin voisi luulla, aloittava sijoittaja pystyy suojautumaan huonoilta yksittäisiltä valinnoilta yksinkertaisesti hajauttamalla halvalla. Sijoittamisen hajauttaminen tulisi hoitaa ajallisesti, maantieteellisesti, erityyppisten osakkeiden kesken sekä eri toimialoille. Helpoiten hajauttaminen onnistuu ostamalla edullisia indeksirahastoja (ETF-rahastot) eri markkinaindekseille sijoitussuunnitelman mukaisella kuukausibudjetilla. Osan sijoituksista voi mielenkiinnon ja osaamisen mukaan pitää suorissa osakesijoituksissa.

Kustannustehokkuus on pitkällä aikavälillä erittäin merkittävä osa sijoitusten menestystä, miksi valita pankin kalliit, markkinoiden tuottoa harvoin ylittävät rahastot kun hajautus on hyvin yksinkertaista hoitaa itse.

Pysy sijoitussuunnitelmassasi

Markkinoita ei tarvitse seurata päivittäin. Kun sijoitussuunnitelmasi on sinulle sopiva, riittää kun katsastat salkkusi tilanteen esimerkiksi puolen vuoden välein. Osakemarkkinoilla ei tarvitse reagoida, mahdolliset huonot/hyvät uutiset ovat julki tultuaan sisällä kursseissa, eikä niihin reagoiminen uutisen jälkeen ole aloittelijalle suotavaa. Osakkeiden arvot vaihtelevat paljon ja aktiivinen kaupankäynti ainoastaan lisää kuluja jotka pienemmällä salkulla ovat erittäin merkittävässä roolissa pitkän aikavälin tuloksessa. Hajautetun sijoitussalkun idea on vaimentaa kurssivaihtelua sekä varmistaa tasainen tuotto, tuotonvaihtelu on normaalia eikä se saa syöstä sijoittajaa suunnitelmasta. Ainoa salkunhuolto on syytä tehdä mikäli sijoitusten arvo eri sijoituslajien kesken muuttuu selkeästi, esimerkiksi jos osakkeiden arvo koko säästön arvosta laskee merkittävästi, voi varallisuutta siirtää korkosijoituksista osakkeisiin ja toisinpäin.

Sijoittajan ei välttämättä tarvitse ymmärtää/seurata hyvin hajautetun salkun jokaista yhtiötä. Sijoitusinstrumenttien sisältämät riskit sen sijaan on syytä ymmärtää. Yleisölle tarjottavista sijoitustuotteista on laadittava Finanssivalvonnan hyväksymä esite josta selviää riskit sekä palkkiot. Tämä esite on syytä lukea ja ymmärtää mikäli sijoitetaan itselle vieraampaan instrumenttiin.

Kysy ja keskustele sijoittamisesta yleisesti foorumillamme.