13.4.2024 - 11:52

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Tecnotree maaliskuussa enää vain -99 hepun omistajanetto. Toki sekin on vielä paljon kun pörssipäiviä oli vain kaksikymmentä (20). Yhtäkään 0,30 alkavaa keskihintapäivää ei ollut. Kuun jälkipuoliskon 0,271 kolme keskihintapäivää olivat alimmat useampaan vuoteen.

Eilisperjantain (12.4.2024) avaus 0,4000 jäi päivän alimmaksi. Vaihtui kova 1,1 milj. kpl mutta sama määrä oli kolmena edellisenäkin. Päätös 0,406 lähellä päivän alinta. Keskihinta 0,417 ja päivän ylin 0,436 e. -Yhtiökokous jo tulevana maanantaina.

Nordnettiläisten kärsämäärää päivittäin seuraan neljässätoista hesayhtiössä, lisäksi yksi seurannassa Tukholmasta jota pörssätään myös hesassa. Isoista Nokia, Kone ja Sampo. Lisäksi Mandatum, muut kymmenen pienempiä yhtiöitä.

Maalislistan alussa nordnetin tecnotreeläisiä oli 9.449 nimeä mikä tuolloin kaikista omistajista oli 46,98 %. Nordnetin tecnotreeläisiin maaliskuussa -96 jannun netto elikkä yllätyksellisesti käytännössä koko omistajanenänettomiinus meni nordneteille. Maaliskuussa poistuminen omistajuudesta ei enää toiminut kuten tähän asti vaan olisi pitänyt takaisinostaa itsensä omistajiin, ja tänään tietäen kaikella rahalla, omistetuilla ja varastetuilla, myyden ostoksensa eilisperjantaina.

Tecnon kotitalousomistajiin -92 jannun netto maaliskuussa, mutta kotitalouksien kappalenetto +1.855.717 kpl. Hallintarekisterit -2.119.918 josta Evlin rekkarin osuus -1.336.074 sen jaettua palkkio-osakkeet palkkiot ansainneille, osa meni ehkä takaisin rekkareihin tai kotitalouksille, padmannin +445.686 suurimpana. Ryhmä Muut (Padman ?) lisäsi +471.421 kpl, kyseessä ilmeisesti helsinkiin nimellään rekisteröityneet ulkomaalaiset. -Ulkomaalaisomistus koostuu a) hallintarekistereissä olevista ja b) nimellään hesassa olevista ulkomaalaisista (ilmeistä että kansallisuus ratkaisee eikä asuinpaikka)

Huhtikuun omistajalista-aikaa tahkottu nyt kahdeksan pörssipäivää, niistä eilisperjantai nordnetnenien osalta päivittymättä. Aivan poikkeuksellisesti nordnettien nenät kasvoivat 4.4 ja vielä kolmena seuraavanakin putkeen edellisistä päivistä. Neljä päivää putkeen nettojannunousua kunnes keskiviikkona sitten -8 jannua edelliseen, torstaina -5 (vs keskiviikko) ja nekin olisi nousun jatkuessa raikulina pitänyt myydä vasta eilisperjantaina.

Huhtikuun lista-aikana kun perjantai päivittymättä, nordnettien jannunetto tecnotreessä +13 heppua.

---------------------------------------------------------------------------------------------------- 

Nokian omistajiin maaliskuussa -1.452 jannunetto. Kuukaudesta toiseen sama sävel jatkunut myös nordnettiäisillä, ja maalislistalla -642 heppua. Maalislistan alussa omistajista oli nordnettejä 29,79 % mikä 1.452 nettopoistujasta olisi johtanut nordnet-neniksi -432 vähennyksen, joten vähensivät painoarvoaan enemmän. Kyseessä siis omistajuus, eivät kappaleet.

5.4.2024 Nokiaan yllättävä +62 nettojannua nordneteille. Edellisenä päivänä 9 milj. kpl vaihdolla, päätös 3,2965 e. Ja 5.4 päätös 3,2175 vaihdolla 18 milj. kpl, sai ostamaan.

Sisääntulo omistajuuteen ei ollut välitön menestys, eilispäätös 3,1725

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

25.3.2024 Wetterin omistajiin yllättävä +40 nettojannua nordneteille vaikka kaupankäynti oli hiljaista. Sitä ennemmin harvinaisen tasaisesti 900 nettojannun kummallakin puolella, korkeintaan muutaman jannun päivämuutoksin. Sen jälkeen tasaisesti uudella jannumäärällä pienin muutoksin.

Lisäys moninkertaistui käsittämättömäksi +559 kaikkien omistajien kohdalla kun maaliskuu julkistettiin. Nordnetit maalislistassa +46 nettoheppua josta tuo +40 tuolloin 25.3

Joko paha tilastovirhe tai koko Wetterin osaketta omistamattomalle omalle henkilöstölle on jaettu ilmainen kannusteosake-erä maaliskuussa. Ehkä maalistarjouksessa, autokaupan kylkiäispäätösbonuksena asiakas on saanut Wetterin osakkeen, ja uuden auton ostaja kaksi.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lopuksi matemaattista harjoitusta.

Duellin listaushinta 5,16 e kappale jolla pääsi osallistumaan vuoden 2023 lopun antiin. Ellei halunnut annissa merkitä, merkintäoikeutta kaupiteltiin seitsemän päivää joista kolmena keskihinta oli yli 0,20 ja neljänä yli 0,20

Näinollen merkkarin myynti- ja ostohintana tässä laskelmassa 0,20 e

Ehkä monikin ilmoittautui listaukseen sadan (100) osakkeen halulla. Johon määrään asti saikin kaikki (ylimenevästä halustaan vain noin 18 %, listaus kun oli raskaasti ylimerkitty ainakin mitä pienomistajille oli lappuja jaossa)

Joten listauksessa 100 kpl merkinnyt ja 516 euroa sijoittanut,  sai sadan merkintäoikeuden myynnistä 100 x 0,20 elikkä 20 eur rahaa.

Merkkarin antanut osake oli omistettu alle kymmenen vuotta, merkkarilla ei ollut ostohintaa joten verotuksessaan sai 20 % hankintameno-olettaman. Näin 20 euron myyntihinnasta noin kolmannes veroa, käteen jäi 15,20 eur.

Verokarhulla on käsi ojossa listausosakkeensa holdanneelle mutta sen merkkarin myyneelle vaikka osake olikin täydellisesti romahtunut antiin tullessa.

Merkkarinsa myyneen mutta listausosakkeensa pitäneellä on tänään edelleen 100 osaketta, ja hankintahintansa merkkarien myynnin jälkeen, lasketaan 20 eurolla, 496 euron panostus ja sata osaketta.

Elikkä eilisen kurssin pitää nousta 0,496 euroon jotta sadan kappaleen myynnistä saa 496 euroa.

Kun kurssi nyt on ollut karkeasti 0,035 eur, tilanne merkkarinsa myyneelle näyttää hankalalta ellei peräti haasteelliseksi että ensin pääsisi edes omilleen.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Sadalla kappaleella listauksessa omistajaksi tulleella holdarilla, sadan listausosakkkeen hankinta-arvo 516 euroa on enää 3,50 euron arvoinen, joten läjä on tappiolla -512,50 eur.

Sadan listausosakkeen merkkareilla merkitty kasa on kuitenkin +49,50 eur. voitolla.

Merkkareilla merkinnyt on nyt sijoittanut osakkeeseen 516 eur + 66 eur elikkä 582 eur. Listauksessa merkitty 100 kpl plus annista listatun merkkareilla merkityt 3.300 uutta. Holdarin hankintahinta siten 0,17 e (tarkempi pyöristys 0,1712)

Ylihintaiseksi osoittautuneen 516 euron alkusijoitus, lisäsijoitus 66 euroa 2023 annissa ei ollut raskas.

Jos kuitenkin 516 euroa olisi sijoittanut kurssin pudottua 0,53:n, rahaa täysillä osallistumiseen tarvittiinkin jo huomattavasti 66 euroa enemmän, eikä tarvittavaa fyrkkaa välttämättä ollutkaan vaikka osallistumishalua olisi ollut. Tälle hepulle anti jo olikin rahaa vaativa reikä.

Tätä voi laskeskella,

kuin myös sen jos 516 euron listaussijoituksen tehnyt olisi tuplannut panostuksensa 2023 annissa, jossa tästä toisesta 516 euron sijoituksesta 66 eur meni uusien osakkeiden merkintään, ja jäljelläolevalla 450 eurolla olisi ostanut 0,20 hintaisia merkintäoikeuksia niitä myyneiltä määrän johon merkinnän jälkeen merkintöineen tuo 450 euron määrärahansa riitti. Missä kurssissa tämä heppu pääsisi tappiotilanteesta omilleen ?

2
-1
18.4.2024 - 09:11

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Tulikivi eiliskeskiviikko 17.4.2024 EVL EVL klo 14:00:07 sopimuskauppa 1.515.151 kpl tehtiin hieman sen hetkistä käypää hintaa ylempää elikkä 0,4500 e.

Vastaa kappaleelleen Fennian pottia, ja varmaksi voi veikata tänään Laakkosen liputusilmoitusta 7,1 % omistuksesta.

Samalla holdimäärällään Fennia nousi omistajiin lokakuu 2013 omistajalistalla, jolloin Ilmarinen lisäsi +1.818.182 kpl kuten myös Suomen Kulttuurirahasto. Phoebus teki +1.212.121 kpl lisäyksen. Ilmeistä että juuri tuolloin oli 0,33 e hintainen yleisöanti, elikkä kuka tahansa halutessaan sai merkitä 0,33 hintaisia osakkeita eikä merkintäoikeusanteihin liittyvää merkintäoikeuksien kaupittelua ollut.

Vak. yht. Elo vähentämistrendissään on syystä tai toisesta ollut tauolla jo marras 2023 alkaen. Jäljellä 1.475.107 kpl.

---------------------------------------------------------------------------------

2023 joulusiivoajilta sai 7-19.12 ostaa karvan alle 0,40 e, elikkä 9 pörspäivää putkeen (näistä alimman päivän keskihinta 0,391). Kaikki 13.7.2021 alkaen ostetut olivat tuolloin tappiolla.

2023 veromyyjiltä ostetut sai ylimmillään myytyä jo joulu 2023 kolmena vimppapäivänä joista ylimmän keskihinta 0,493 e. Näinollen +25,64 % maksimionnistumismahdollisuus mutta toki vaihtomäärät lähellä ääripäitä olivat rajalliset.

2024 paras keskihinta 0,486 (26.2) ja siihen olisi pitänyt jouluveromyyjien 0,40 lahjoittamat myydä. Tässäkin olisi saanut +20,00 %

Maalis 2024 alussa, yhdeksän päivää alle 0,40 keskihinnat, näistä alin 0,388 e. Nämä sai ylimmillään myydä 9-10.4 jolloin molempina keskihinta 0,466 e. Tässä +16,50 % oli otettavissa jo isommallekin pikapeluriporukalle, yhden kuukauden pidolla.

10.4.2024 kurssi lähti alas, neljä päivää putkeen laskettelua, kunnes ennen eilistä, tiistaina pohjakeskari 0,4403 e ja vain 23.000 kpl vaihdolla elikkä vaihtojen alalaitaa.

Eiliskeskiviikon (17.4.2024) avaus 0,431 käytännössä päivän alin, vaihto 1.585.446 sisältää Fennian potin, keskihinta Fennia huomioiden 0,44986 ja huomioimatta 0,447 e. Vaihto sopimuskauppa huomioimatta 70.295 kpl. -Sopimuskauppa innosti ostamaan myyntitasoja.

--------------------------------------------------------------------------------

Maaliskuussa kiven omistajiin -79 omistajan netto. Huhtikuussa nordnettien netto -21 omistajaa ennen eilistä. Eka kerran nordnet ei ole saanut päivitettyä edellispäivän omistajiaan, normisti jo kukonlaulun aikaan ne ovat yhtiöstä riippumatta katsottavissa.

Maalislistalla Laakkonen +1.021.616 kpl lisäys. Neljä heppua putosi omistajalistalta mutta kaikki myydessäänkin ei riitä Laakkosen lisäykseen. Jos hallintarekistereistä muutaman sadantuhannen vähennys, niin riittää Laakkosen ostoon, toki omistajien nenänettokin otti totutusti osumaa. Tsekataan rekkarinetto...

2
-1
19.4.2024 - 09:38

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

25.3.2024 Wetterin omistajiin yllättävä +40 nettojannua nordneteille vaikka kaupankäynti oli hiljaista. Sitä ennemmin harvinaisen tasaisesti 900 nettojannun kummallakin puolella, korkeintaan muutaman jannun päivämuutoksin. Sen jälkeen tasaisesti uudella jannumäärällä pienin muutoksin.

Lisäys moninkertaistui käsittämättömäksi +559 kaikkien omistajien kohdalla kun maaliskuu julkistettiin. Nordnetit maalislistassa +46 nettoheppua

--------------------------------

Kirjataan sopranowetterin omistajien lukumääräkehitystä:

-------------------------------

2022

1173 heppua sopranossa tammi 

1166 heppua touko 

1477 kesä (+311 omistajaa vs toukokuu) kun 2.6.2022 ilmoitettiin wetteriläisten mielihalu sopranoon

+47 heinäkuu vs kesäkuu

+15

+23

+21

+60 marraskuu

+696 joulukuu (wetteriläiset osakkeineen mukaan, yhtiön nimi sopranosta wetteriksi

-----------------------------

2023

+147 tammi vs joulu

+86

+83 maalis (omistajia 2652)

-381 huhti kun 0,82 lunastukseen oli mahdollista myydä

+64

+38

+27

+50

+34

+59

+32

+24 joulukuu

--------------------------

2024

+42

+15 helmi ja nyt omistajia 2656 elikkä sama kuin 0,82 lunastusta edeltävä kuukausi

+559 maalis

------------------------------------------------------

Joulu 2022 raikuli +696 netto-omistajaa lisää, wetteriomistajia hyvinkin mahdollisesti oli satoja ennen listautumista.

Maalis 2024 lisäys +559 omistajaa, kymmenesosa tuosta olisi vielä jotenkuten uskottava, kunnes selitys löytyy.

Kuitenkin 22 vimppakuukautta, vain yhtenä jannumäärä väheni ja sekin ymmärrettävä kun oli 0,82 lunastus. Kurssi kuitenkin on tänään wetteriajan lähes pohjassa.

Lähellekään vastaavaa jokakuukausittaista plus-jannusikiämistä putkeen, alkaen kesä 2022 yhdestäkään hesayhtiöstä tuskin löytyy. Pitikin tsekata kesä-heinä-elokuu 2022 niin hesayhtiöistä kuitenkin peräti 42 teki jannulisäystä nuo kolme kuukautta putkeen. Näistä toinen puoli teki omistajavähennyksen tuoreessa 2024 maalislistassa, vs helmilista 2024 jannumäärä. Lisäksi löytyy merkittävä määrä yhtiöitä joissa elo 2022 oli enemmän omistajia kuin tuoreessa maalis 2024 listassa. -Ilmeistä että neljäs kuukausi putkeen jannulisäystä, karsisi 42 "virheetöntä" suoritusta tuolloin tehneestä yhtiöstä jo useita pois.

Näiden 42 yhtiön kirjaaminen, omistajamäärä elokuu 2022 vs maaliskuu 2024, antaisi kuvaa jannumäärän kehityksestä mutta vain tarkasteluajankohdan kolmen kuukauden "virheettömän" suorituksen tehneille.

Listataan kuitenkin tilastohullutuksessa ne yhtiöt jotka kesäkuu 2022 alkaen lisäsivät omistajiaan neljännen kuukauden putkeen, ja targetti on löytää sopranowetteriä jopa parempi tai yhtä hyvä jonka jannumäärä lisääntyi kymmenen kuukautta putkeen, ja huippusaavutuksena 22 viimeisestä kuukausilistasta, vain yhdessä olisi ollut nettomiinusta.

Joulu 2023 Wetterin verosiivoajilta piti ostaa viimeistään 14.12 jolloin alle 0,50 e,

myynti 15-16.1.2024 jolloin kahden päivän keskihinta 0,615 e. Täten 0,50 --> 0,60 oli +20,00 % tili yhden kuukauden pidolla.

15.2 - 11.3 keskihinnat alle 0,50 ja alin keskaripäivä 0,441 e. Sen jälkeen kahtena päivänä keskari ollut yli 0,50 e.

Ja 15.3 - eilistorstai 18.4 toiseksi halvin keskihinta edellispäivän keskiviikkona (17.4) jolloin keskihinta 0,455 e.

Eilistorstain vaihto kahdeksan kuukauden kolmanneksi pienin.

Saksalaisrobotti ylimmästä ostosta saatuine ostoineen, dominoi yhdessä markkinatakaajan kanssa täydellisen ylivoimaisesti myyntitasoja. Wetterijohdon markkinatakaajan hankinta tarjoustasoille, ei voi osaamattomampaa vahinkoa wanhoille, lisäyksiin kykenemättömille holdariomistajille tehdä.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Valoe pörssätty viimeiseksi 5.12.2023 ja tuolloin joulukuussa -36 hepun omistajanettomiinus.

Tammi 2024 ei muutosta, omistajia 16.870

Helmi 2024 valoen omistajiin -12 hepun nettovähennys.

Maaliskuussa -1 omistajanetto.

Nordnettiläiset valoessa -4 heppua ajalla 5.12.2023 jälkeen - 18.4.2024 (5.805 omistajasta, tämänhetkiseen 5.801 omistajaan).

Hesan tarjoustasoilla  valoen kauppoja ei ole tehty, edes sopimuskauppoja ei ole kirjautunut. Muut kauppapaikat mahdollisia, myös pörssin ulkopuoliset kaupat. Olettaisin kaupankäynnin keskeydyttyä, shorttiin jäänyt joutuu konkurssitapauksissakin palauttamaan antolainaajalle osakkeet jos antolainaaja niin vaatisi. Antolainaan jääneille osakkeille kun ei verotukseensa tappioita saisi kirjattua.

1
-1
21.4.2024 - 14:47

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Käänteissplitin aattopäivä ei ole ollut oikea hetki ostaa holdiin, koska käänteisen jälkeen on enemmän tai vähemmän päiviä jolloin omistajuuteen pääsee halvemmalla. Näin on ilmeisen joka kerta tähän asti ollut. Tecnotree lähtee huomismaanantaina yritykseen tehdä poikkeus, ensimmäinen päivä olisi äärimmäisen tärkeä spurtata heti perjantaista selkeesti ylemmäksi jolloin ennätysyrityksessään on seuraavina päivinä varaa pieneen takapakkiin.

Listataan käänteiseen joutuneet yhtiöt, varsin surullinen tapaus on Outokumpu. 

Revenio toipui käänteisjärkytyksestä kuitenkin erinomaisesti:

Aloitetaan kuitenkin 2008 historiastaan (kurssit eivät ole verrannollisia tähän päivään, aikajärjestyksessä toisiinsa kylläkin, kunnes osakemäärää muuteltiin:

(19.11- 30.12. 2008 keskihinta joka päivä alle 0,30 e veromyyjien paukuttaessa)

(2009 tammikuussa 11 päivänä keskihinta alle 0,30 ja helmikuussa yhtenä päivänä)

(koko maaliskuu 2009 keskihinnat alle 0,30)

(maalis 2009 oli yleiset finanssikriisipohjat, ja erinomainen ostohetki ostaa lähes mitä vaan, huhti eka päivänä keskari oli vielä alle 0,30)

(11.6 - 27.7 keskarit joka päivä alle 0,30 e jonka jälkeen vielä 11 päivänä keskihinta jäi alle 0,30 joista viimeinen 28.8.2009)

(touko 2010 kuutena päivänä keskihinta alle 0,30)

(2.6 - 13.7.2010 joka päivä keskihinta alle 0,30)

(29.11 - 30.12.2010 joka päivä joulusiivoajat myivät alle 0,30 keskihinnalla)

(30.12.2010 oli verovuoden vimppapäivä, sen jälkeen ei alle 0,30 enää nähty)

Näinollen pilvin pimein sai ostaa 0,30 e ja tsekataan millä euromäärällä olisi pitänyt ostaa että myöhemmin tuo läjä olisi ollut helposti myytävissä niin että verojen jälkeen käteen olisi jäänyt miljoona euroa puhtaana. Saa mutuilla ilman palstavastauksia, paitsi jos aikuisten oikeasti teki millin niin suotavaa tulla asian kanssa kaapista ulos.

2011

22.3 eka 0,40 alkuinen keskihintapäivä

25.5 eka 0,50

27.5 jo 0,584 josta kääntää alas

8.6 pohjaa 0,483 

26.7 jo 0,582 josta laskuun

5.8 neljän putkirommapäivän vimppapäivänä 0,43

17.11 huiput 0,493

koko joulukuu tasaisesti 0,46 e joten ei veromyyjävaikutusta

2012

11.4 alittuu 0,40

5.6 pohjat 0,33

14.8 keskari 0,395 ja kääntää alas

11.9 pohjat 0,354

22.11 ylittyy 0,40

2013

8.2 ylittyy 0,50

22.2 ylittyy 0,60

15.3 ylittyy 0,70

21.3 ylin ennen käänteistä 0,738

27.3.2013 käänteisen aattona kaupat 0,69 ja 0,70 ja 0,71 e (keskihinta 0,702), mikä käänteismuutettuna 7,02

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

28.3.2013 keskihinta 6,87 (ensimmäinen käänteissplitattu päivä)

seuraavat 6 päivää keskihinnat joka päivä yli 7,00 e (painotetulla 7,0889 keskihinnalla)

seuraavasta päivästä alkaen (10.4.2013) kaksikymmentä viisi päivää putkeen keskihinnat alle 7,00 (halvin 6,695) 

17.5 ylittyy 7,00 keskihinta

9.7 ylittyy 8,00

6.8 ylittyy 9,00

14.8 ylittyy 10,00

27.8 eka 11,00 ylitys

11.11 eka 12,00 ylitys

14.11 eka 13,00 ylitys

15.11 yhden päivä 14,00 ylitys

10.12 pakitti alle 13,00

2014

7.1 pakitti alle 12,00

31.1 pohjaus 11,44 keskihintapäivä

10.2 ylittää 12,00

12.2 ylittää 13,00

27.3 ylittää 14,00

28.3 ylittää 15,00 (perjantai)

31.3 ylittää 16,00

8.8 pohjaa 13,59 josta lähtee ylös

1.10 jo 15,45 josta alas

16.10 pohjaa 13,46

10.11 nousu 14,00 päälle

21.11 keskihinta 14,999 ja lähtee alas (päivän ylin 15,12)

2015

9.1 ylittyy 15,00

21.1 ylittyy 16,00

4.2 ylittyy 17,00

13.2 ylittyy 18,00

17.2 ylittyy 19,00

23.2 ylittyy 20,00

11.3 ylittyy 21,00

12.3 keskihinta 21,86

13.3 ylittyy jo 23,00 (päivän keskari 23,30 ja lähtee alas)

29.6 pohjaa 19,07

3.8 ylittää 21,00

18.8 keskari 23,72 josta laskuun

14.9 ylittää 24,00 (kolme päivää putkeen, josta laskuun)

20.10 ylittyy 25,00

23.10 ylittyy 26,00

28.10 ylittyy 27,00

29.10 ylittyy 28,00

30.10 ylittyy 29,00

4.11 ylittyy 30,00

5.11 keskihinta 32,69

6.11 keskihinta 34,38 (päivän ylin noteeraus 34,90 e), josta laskuun

10.11 keskihinta pohjaa 29,997

17.11 ylittyy 31,00

19.11 nousua 32,24 keskariin asti

8.12 alittaa 30,00

2016

7.1 alittaa 27,00

9.2 alittaa 26,00

12.2 pohjaa 25,13

1.3 ylittää 28,00

14.3 ylittää 29,00

16.3 keskihinta 28,88 mutta seuraavana...

17.3 keskari 22,85 (hurja 212.000 kpl vaihto, normi tuolloin oli 4.000 kpl päivässä, mikä syy ?)

18.3 vaihtui vielä 101.000 kpl, nousukeskariin 23,79 jonka jälkeen vaihdot normalisoituivat

21.3 keskari 24,25 jonka jälkeen pakkia (maanantai)

8.4 lasku pohjaa (23,07)

19.4 keskari noussut 23,88 asti (vaihto 3.400 kpl) mutta seuraavana...

20.4 keskari 26,18 (vaihtui 103.000 kpl)

21.4 ylittyy 27,00 kahdeksi putkipäiväksi josta laskuun

4.5 alittuu 25,00

17.6 lasku pohjaa (22,46)

1.7 ylittyy 25,00

8.8 ylittyy 27,00

9.8 ylittyy 28,00 kolmeksi putkipäiväksi, josta laskuun (ylin noteeraus 28,69)

12.9 kolmen putkipäivän pohjat, alle 27,00

26.9 ylittyy 28,00

25.10 lopulta menee alle 28,00

9.11 pohjaa 24,83

5.12 ylittää 26,00

8.12 ylittää 27,00

12.12 ylittää 28,00

13.12 ylittää 29,00

15.12 ylittää 30,00

2017

10.1 ylittää 31,00

11.1 keskihinta 31,999 (päivän ylin 32,36 ja lähtee laskuun)

18.1 alittuu 31,00 keskihinta

31.1 alkaen neljä putkipäivää keskarit alle 30,00

16.2 alkaen ylittyy 31,00 muutamana päivänä

21.3 pohjaa 30,07 keskariin 11.000 kpl vaihdolla, mutta jo seuraavana...

22.3 keskari 32,77 (vaihto 210.000 kpl)

23.3 keskari 34,05 (päivän ylin 34,90)

29.3 pohjaa 32,61 keskariin

31.3 ylittyy 33,00 ja jo seuraavana...

3.4 keskari ylittää 34,00

7.4 ylittää 35,00 (perjantai), päivän ylin 37,98 (vaihtui 15.900 kpl)

10.4 keskihinta 36,21

20.4 ylittyy 37,00

9.5 ylittyy 38,00

2.6 ylittyy 39,00

6.6 ylittyy 40,00 kolmen päivän putkena

9.6 ylittyy 41,00 e, keskari 41,137 e, vaihtuen vain 4.031 kpl, myyntihaluttumuus auttoi huippuhinnan syntyyn, päivän ylin 41,41

12.6 (maanantai), neljän päivän putki keskarit yli 40,00 e ja vaihto 3.226 kpl päivässä

15.11 lasku pohjaa 33,28 keskihintapäivään

2018

19.3 ylittää 40,00 (vaihto 21.800 kpl)

20.3 keskari 40,22 (vaihto 6.900 kpl)

------------------------------------------------------------------

21.3 keskihinta 13,74 (vaihto 848.210 kpl)

avaus oli 13,48 ja edellisen päivän päätös oli ollut 40,20 elikkä karvaa vaille kolminkertainen

5.10 ylittyy neljäksi päiväksi 16,00

17.10 kaksi putkipäivää 16,00 yli

----------------------------------------------------------------

20.1.2020 ylittyy 30,00 e

loka 2020 ylittyy 40,00 e

joulu-tammikuussa kahdeksana päivänä ylittyy 50,00 e

24.5 -17.9.2021 oli 83 pörssipäivää, vain kuutena keskari jäi alle 0,60

loka 2021 kahtena päivänä keskarit yli 70,00 e jäi huipuiksi

----------------------------------------------------------------

Revenion ostot 2008 - 2010 hinnalla 0,30 e kun muutetaan sen jälkeisillä ylimmillä myynneillä, nähdään miten vaatimaton alkupanos riitti että myymällä teki  miljoona euroa puhtaana käteen. Nähdään oliko millin ihme mahdollista piensijoittajalle jos teki rohkean sijoituksen paskis-Doneen josta rumasta ankanpoikasesta kuoriutui kaunis revenio-joutsen.

Tecnotree huomismaanantaina (22.4.2024) ensimmäinen käänteissplitattu päivä. Käänteissplittaamattomana nousi 0,05 eurosta ylimmillään yli 1,71 noteeraukseen. Ulkeille maistui erinomaisesti käänteissplittaamaton atl-senttipohjilla, kuin myös erityisesti pienemmille kotimaisille sijoittajille.

Revenion käänteissplitissä ehkä siltikin hosuttiin, olisi vaan annettu hitaimpienkin kotimaisten tulla omistajuuteen mukaan, ja vasta 0,30 alta muutamaan euroon noustua otettu esiin käänteissplittaus, jos ihan pakko sellaiseen muka oli ryhtyä.

Kone, ja aikoinaan Nokian osakekaupankäynnin  houkuttamisen nerous oli splittaus elikkä ilmaisten osakkeiden jako omistajille, ei taivas varjelkoon käänteissplittaus. 

0
-1
21.4.2024 - 19:55

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Done-revenio pörssiin 1.10.2001

21.5 - 4.6. 2002 yhdellä vanhalla yksi uusi, silloinen termi Uusmerkinnässä, merkintähinta 0,16 e. Jonka jälkeen osakkeita 49.467.484 kpl.

pohjat oli lokakuussa 2002 kun myyntitaso alimmillaan 0,08 e ja viitenä päivänä pv alin 0,07 e. Karkeasti 2,0 milj. kpl kaupiteltiin 0,10 tai alle.

-----------------------------------------------

Tuoreempi on 31.10.2008 - 15.9.2009 kun sai ostaa noin 15 milj. kpl 4,5 milj. eurolla keskariin 0,3013

ja 12.5.2010 - 14.12011 kun sai ostaa vajaa 20 milj. kpl keskariin 0,2993

Elikkä yht. 34.791.572 kpl, 10.442.748 eurolla, joten keskihinnalla 0,30015

------------------------------------------------

31.12.2008 osakekanta oli 76.115.594 

31.12.2012 osakkeita 76.929.730 (optiomerkintöjä, ei tavissijoittajille)

31.12.2013 osakkeita 7.850.479 kun osakkeenomistajilta pakkolunastettiin yhdeksän kymmenestä (käänteissplittaus)

31.12.2017 osakkeita 7.979.406

31.12.2018 osakkeita 24.016.476 elikkä kolminkertaistettiin. Osakkeenomistajille jokaista vanhaa kohti kaksi ilmaista, splittaus (22.3.2018 ilmaiset rekisteröitiin)

31.12.2023 osakekanta 26.681.116

(maalis 2016 yhden päivän romma ilmoituksesta että silmänpainemittareille USA:ssa ei myönnetty myyntilupaa)

--------------------------------------------------------------------

Näin päästään itse asiaan. Tuo 0,30 e ostohinta oli helppo toteuttaa.

Kun vaikkapa 25.000 eurolla ostaa 0,30 hintaisia, salkkuun tömähtää 83.333 osaketta,

ja kun 83.333 osaketta joutui tuohon käänteissplittiin, jäljelle jäi 8.333 osaketta,

ja kun jokaista kohti sai kaksi ilmaista, läjän koko oli 25.000 osaketta. Kummasti osui samaan 25.000 lukuun, elikkä tasan euron kappale.

23.4.2021 - 5.1.2022 Revenion vaihto 5.173.365 kpl, euroja käytettiin 308,1 miljoonaa. Keskihinta 59,56 e.

Kun 25.000 osaketta myi 60 e kappale, tilille paukkui 1.500.000 eur.

Ja kun 1,5 millistä vähentää 25.000 euron alkupanostuksen ja jäljellejäävästä verottaja ottaa 30 % niin puhtaana nettosi +1.032.500 euron voiton.

About 13 vuotta oli ostettua läjää holdattava, kunnes myyntiin. -Kas kummaa, kymmenen vuoden omistuksen 40 % hankintameno-olettaman valinta vielä pienentää vaadittavaa alkupääomaa.

Ehkä 24.200 euron ostoksella olisi 30 % veroasteella tullut noin +999.000 euron puhdas voitto, tarkan saisi jos laittaisi/osaisi laittaa lukemat yhtälömuotoon.

Kun vaihtoa kuudessakympissä oli 308 miljoonaa eur ja jokainen haluatko miljonääriksi tarvitsi myydä vain 1,5 millillä, teoriassa 200 heppua olisi voinut onnistua.

-----------------------------------------------------------------

Maa tarvitsee lisää miljonäärejä ja vuorineuvoksia, niin me muut pääsisimme helpommalla, tämän ymmärtää maalaisjärjelläkin.

2
-2
23.4.2024 - 10:10

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Wetterin ongelma-jonnea käsitelty jo aiemmin, nyt uusin päivitys.

Nousi kymppiomistajaksi joululistalla 2022 kun wetteriläiset saivat osakkeensa pörssättäväksi. Ongelma-jonne oli nimenomaan wetterin omistajia eikä omistanut sopranon osakkeita marras 2022 listallakaan.

2023 vähensi yht. -1.334.059 kpl

2024 tammikuussa -62.255

2024 helmikuussa enää -125

2024 maaliskuussa enää -500 kpl. Ja jäljellä 737.307 kpl.

Voi veikata alaspainunut hinta syynä helmi-maaliskuun minivähennyksiin, mutta vähensi kuitenkin molempina josta tehdään arvio loppujenkin menevän myyntiin jos kurssi lähtee nousuun.

Paljonko jonne vähensi huhtikuussa 2023 kun 0,82 e lunastukseen oli mahdollista myydä ? Asiasta tarkemmin mutta heppu ei päivänselvästi kuulunut porukkaan joka teki herrasmiessopimuksen olla lunastukseen myymättä. Koko maalis 2023 jäljelläollut pottinsa olisi kuitenkin 0,82 tarjoukseen pitänyt myydä ja olla osakkeeton huhtikuussa lunastuksen päätteeksi, mutta teki tuolloin virhearvion kurssin jatkokehityksestä.

-----------------------------------------------------------------------------------------------

2656 omistajaa Wetterissä helmi 2024

3215 omistajaa maalis 2024 (käsittämättömän kova +559 jannua edelliskuukauteen)

--------------------------------------------------

0 -100 osaketta tammi 2024 omisti 978 heppua joilla yhteensä 46.048 osaketta

0 - 100 osaketta helmi 2024 omisti 970 heppua joilla yhteensä 45.051 osaketta (keskimäärin 46 osaketta per nenä)

0 - 100 osaketta maalis 2024 omisti peräti 1516 heppua joilla yhteensä 100.305 osaketta (keskiarvo 66 osaketta kärsää kohti)

Oiotaan mutkat suoriksi, ryhmän 0 - 100 omistajien lukumäärä nousi maaliskuussa +546 hepulla, ja kokonaiskappalemääränsä +55.254 kpl elikkä +101 kpl oli uusina omistajuuteen nousseiden kappalekeskiarvo.

Helmikuun pienimmät sijoittajat tuskin pitivät pottejaan täysin muuttumattomina. Omistajuuteen tuli pitkälti yli viisisataa uutta omistajaa, todennäköisimmin kaikille 100 osaketta kullekin ja selittäisi omistajalisäyskummallisuuden. Silloin ei olisi kyse siitä  että hepputilastoissa voisi olla karmeita virheitä joita ei jälkeenpäinkään edes oikaistaisi. -Vielä puuttuu tieto siitä mikä oli syy, tsekkasinkin toiveikkaasti kaikki omat salkut mutta yhteenkään ei ollut sadan kappaleen läjää ilmestynyt.

Maaliskuussa hallintarekisterit -11.144 vähennys, rekkareita nyt kahdeksan kun helmikuussa seitsemän.

Kolmatta päivää  isomyyjä myyntitasolla, yhdessä markkinatakaajan ja saksalaisropotin kanssa kaksi alinta myyntitasoa ovatkin raskaasti kuormitettu, sen jälkeiset tyhjää täynnä. Isoppi sopii määrältään vain maalislistan 40.suurimman pottiin, ilmeistä että vain 5 kappaletta pienemmällä määrällä kuin maalislistassa. Ehkä sai perjantaina viisi myytyä jolloin oli 0,46 myyntitasolla, eilen 0,459 ja tänään tiistaina (23.4.2024) myyntitasolla 0,456 e. -Ja ehkä tänään oli jo avauksessa tasollaan ja sai siitä yhden myytyä.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Seuraavaksi millä alkupanoksella Tecnotreeta historian pohjista ostamalla, verojen jälkeen käytännössä useammalla olisi ollut mahdollisuus, myynnin suht oikein ajoittaessaan, tehdä miljoonan euron tili puhtaana käteen.

Laskentaa hankaloittaa yksi osakeanti, toki jos pohjilta osti koko potin ja päästi niiden merkintäoikeudet arvottomaksi, miljonäärilaskenta tällä osakkeella on helppo. Merkkarit toki kannatti merkitä, niilläkin teki huikean tilin.

1
-1
23.4.2024 - 13:02

Aki Pyysing

+11893
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6598

aaaa wrote:

 

Näinollen pilvin pimein sai ostaa 0,30 e ja tsekataan millä euromäärällä olisi pitänyt ostaa että myöhemmin tuo läjä olisi ollut helposti myytävissä niin että verojen jälkeen käteen olisi jäänyt miljoona euroa puhtaana. Saa mutuilla ilman palstavastauksia, paitsi jos aikuisten oikeasti teki millin niin suotavaa tulla asian kanssa kaapista ulos.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tunnen yhden jampan, joka on realisoinut yli millin verojen jälkeenkin, ja jolla on 0,30 Doneja edelleen Revenioina. Mutta tiiän myös, että se ei ole halukas tulemaan kaapista ulos.

1
0
24.4.2024 - 10:15

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Wetterin ongelma-jonne, perjantaina sai viisi myytyä, ja eilistiistaina yhden avauksessa ja sen jälkeen 20 kpl, jäljellä 82.919 jättiläjä.

Pyyntiään halventanut päivittäin, joten ostopilkit syvälle josko menettäisi hermonsa kerrasta.

Heppu nousi joulu 2023 listalle nolla-omistuksesta, tavallisten taavien suurimpana lisääjänä. Osakekanta marraskuussa 140.885.022 ja joulukuussa 148.212.609 elikkä lisäys +7.327.587 kpl. Vak.yht. Elo +5.603.450 ja Pm Ruukki Oy +1.760.960 joten kaksikko yht. +7.364.410 kpl joten merkitsivät jonkin verran muitakin kuin tämän ilmeisen suunnatun annin, pitää varmistaa. Capiola Oy +711.207 joululisäyksellä. Ahonen -220.000 mutta jäljelle jäi enää 20.000 osaketta.

Joululistalle noussut isoppi vähensi tammi 2024 jo -47.518 kpl, helmi ei muutoksia, ja tänään olisi myymässä neljättä päivää putkeen, kerralla koko loppuläjänsä toiveikkaasti myyntitasolle asettamalla.

Joululista-ajan eka päivänä, kuukauden alin 0,45 e ja kaksi vimppapäivää parhaimpia, niukasti alle 0,50 e. Joululistan ostot, sai tammikuussa myydä voitolla. Sen jälkeen tammilistan hinnat olleet vähissä ja valuntaa niin että eilisen päivän ylin (0,456 e) on koko wetteriajan heikoin päivän ylin.

"Wetteri-aika" alkoi 2.6.2022 kun ilmoittivat halustaan vallata Soprano.

----------------------------------------------------------------------

Tecnotree

19.3.2024 keskihinta 0,2714 mikä käänteissplitattuna 5,428 e (vaihto käänteissplitattuna 9.050 kpl)

21.3.2024 keskihinta 0,2709 e (5,419 e ja 11.000 kpl)

27.3.2024 keskihinta 0,2706 (5,412 e ja 16.050 kpl)

siinä pohjat muutamaan vuoteen jonka jälkeen paras päivä -->

12.4.2024 keskihinta 0,4172 (käänteissplitattuina 8,344 e, 58.000 kpl), joten esim. 0,272 osto ja 0,40 myynnistä tiliä kolmen viikon pidolla +47,06 %,  vaatien kuitenkin onnistumista molemmissa ääripäissä.

19.4.2024 vimppa ennen käänteistä, keskihinta 0,3827 e (käänteisinä 7,653 e ja 11.870 kpl) vimppanoteeraus 0,3885 e (7,77 e)

22.4.2024 kun puolet ekan käänteispäivän pörssitunneista takana, oli vaihtunut 12.271 kpl, keskihintaan 7,4903 e. Päivä pulkassa, vaihto 20.000 kpl, keskariin 7,587 e. Nordneteille -22 jannun netto.

23.4.2024 (eilistiistai) keskihinta 7,387 ja vaihto 21.000 kpl. Päivän alin päätöksen 7,22 e. Nordneteille -28 jannun netto.

1
0
24.4.2024 - 20:48

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

27.2.2006 Tecnomen huippukeskari 3,014 e

22.5.2006 keskari painui alle 2,00 e (1,94 e)

7.8.2006 Tecnomen osto 2,08 e kappale (päivän kaupat 2,02 - 2,10). 

14.8.2006 keskihinta 2,165 johon olisi pitänyt myydä

15.8.2006 keskihinta romahti (1,762 e)

26.9.2006 kappalehinnalla 1,47 e verovuoden 2006 viimeisetkin Tecnomenit ulos (päivän kaupat 1,44 - 1,47 elikkä maa ja kartta pitää paikkansa)

(tuon jälkeen kohtuuodotuksella 4.1.2007 olisi saanut myytyä 1,80 keskihinnalla)

(lokakuussa 2009 kurssi valahti 1,00 alapuolelle)

(marraskuussa 2010 kurssi alle 0,70)

(elo 2011 kurssi alle 0,40)

(touko 2012 kurssi alle 0,30)

31.5.2012 kurssi alle 0,20

--------------------------------------------------------------------

Lasketaan miten 1,80 vuoden 2007 alussa ostetut täysholdattuna. Yleiset huippuhinnat tuolloin, ennen 2008  finanssikriisiä joka pohjasi maalis 2009

Kesäkuussa 2012 sai halpuutusta keskihintaan kun yhdessä vanhassa kaksi merkintäoikeutta. Kolmella merkintäoikeudella sai merkitä yhden antiosakkeen 0,12 e kappale.

Täten kolmessa vanhassa oli kuusi merkintäoikeutta, joilla sai merkitä kaksi uutta.

Kolme osaketta sai seurakseen kaksi uutta, joten 3 x 1,80 e + 2 x 0,12 e  josta hankintahinta 1,128 e kappale.

12.6.2012 merkkareita kaupiteltiin viimeinen päivä, ja vaikka atl oli vasta kaukana edessäpäin, tsekataan muutama kurssipysäkki tuolta vuodelta.

12.6.2012 vanhalla tehtiin kauppoja 0,12 ja 0,13 e hinnalla. Keskihinta 0,121 elikkä vanha osake, esim. tämä viisi vuotta holdattu 1,80 osto-osake oli enää 0,12 e arvoinen. Oltiin jo antihinnassa, lisäksi antiosakkeita oli saanut poikkeavan nirsosti, ei edes yhdellä vanhalla yhtä uutta joten vanhoilla antiin lähteneitä ei pienet nousut pelasta.

18.8.2012 kurssi nousi päälle 0,20

huiput lokakuussa 2012 jolloin kolmena päivänä 0,24 keskihintoja ja viiden osakkeen päivän arvo silloin 1,20 eur. Tämä 1,80 kappale ostanut, merkinnän jälkeen viiden osakkeensa hankintahinta oli 5,64)

4.3.2015 oltiin valuteltu niin että päivän kaupat 0,15 - 0,153 (177.000 kpl vaihdolla)

5.3.2015 täysromahdus, vaihto karvaa vaille 11 miljoonaa kpl keskarilla 0,092 e. Annista merkitytkin pahasti tappiolla.

16.4.2015 - 9.6.2017 ei juurikaan alle 0,10 keskaripäiviä enää ollut mutta myös 0,13 ylityspäivät olivat harvassa. Toki jokainen noususenttitienesti oli pikapelureille kohtalaisen osinkoyhtiön kahden vuoden osinkoa vastaava voitto.

------------------------------------------------------------

Maanantai 12.6.2017 keskari romahti (0,079) kun edellispäivänä vielä 0,097 e).

Tyypillisesti roskayhtiötä saa pohjilta ostaa hyvin pitkään, niin Tecnoa, Incappia kun Done Solution/Reveniotakin (ja useampaa muutakin, niitäkin jotka vain kymmenkertaistuivat atl pohjilta) 

Tecnotreen atl hinnat 12.6.2017 - 6.9.2019 elikkä 563 pörssipäivää (yhdessä vuodessa noin 250 pörspäivää), ylimmän keskihintapäivän keskari 0,1023 e, jolloin myynti kuin ostokaan ei maittanut, vaihdon ollessa vain 11.400 kpl (1.166 eur)

Tällä 563 pörssipäivän ajanjaksolla vaihtui yli 97 milj. osaketta, karvaa vaille 8,0 miljoonalla eurolla, keskihinnalla 0,0822 e.

Keskaria nostaa 8.3.2018 kun vaihtui lähelle 12 milj. kpl keskarilla 0,10004 e ja seuraavina 33 pörspäivänä vaihtuneet reilu 17 milj. kpl reilulla 1,7 milj. eurolla ja 0,100010 keskarilla josta 4,9 milj. kpl 25.4.2018

Laitetaan 97 milj. kpl atl vaihdosta, kahden päivän 17 milj. kpl arvelluiksi sopimuskaupoiksi jotka tehtiin ajanjakson huippuhinnoilla, siltikin vaihtui 80 milj. kpl ja ne sai ostaakin jo alle 0,0822 e. Toki vemputus oli ilmeisen ankaraa, jolloin sama korvamerkitty osake olisi vaihtanut omistajaa jopa useampaan kertaan.

Pannaan holdiin ostaneelle keskihinta 0,082 ja se on vertailukelpoinen kurssin noustua yli euron, ylin noteeraus ylitti 1,70 e.

Miljooonan euron puhdaslaskennassa laitetaan ostohinnaksi 0,10 e ja lasketaan toisella kertaa miten paljon vaihtoa oli euron päällä. Päässälaskien Done Solutionilla/Reveniolla millin puhtaana teki pienemmällä alkupanoksella kuin Tecnotreellä.

Seuraava haastaja on Incap pohjiltaostettuna ja ne onnistuneesti myytynä.

Ellei ollut vielä syntynytkään kun kurssikypsiä Donea, Tecnotreetä tai Incappia olisi pitänyt rohjeta senttipohjista ostaa, syyn voi laittaa vanhempiensa piikkiin kun ei syntymättämästä lapsestaan tehnyt jo kymmenvuotiaana miljonääriä. -Tai ehkä ensin olisi pitänyt syntyä että osakkeita imeväiselle olisi voinut ostaa. Kurahousuikäinen kuitenkin voisi jo olla miljonääri jos olisi sijoittanut lapsensa nimiin eikä ahneesti vain itselleen.

Toisaalta, alaikäisen lapsen nimiin ostettuja osakkeita on vanhemman ilmeisen rikollista mennä myymään, siinäkin tapauksessa että myynti menisi nappiin, muusta puhumattakaan.

1
-1
25.4.2024 - 09:58

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Wetteri pörssitiedote eiliskeskiviikkona 24.4.2024 klo 21:15 selkiinnyttää lainojensa kovenanttiehtoja, jotka kaikilta osin eivät olleet täyttyneet. Kovenantit saatu päivitettyä, toisaalta seuraavat tarkistukset kuitenkin jo 30.6.2024 ja 31.12.2024

Wetterin myyjä-isoppi sai eiliskeskiviikkona myytyä 27 osaketta kun avauksessa oli 10 ja 17 kappaleen ostajat.

Kuusi alinta miehitettyä tarjoustasoa eiliskeskiviikon päätteeksi:

0,456 ... 82.882 kpl (1 tarjous, maalislistan 41.suurin kun rekkaritkin listalla mukana)

0,457 ... 6.565 (1 tarjous, markkinatakaaja, käyttää tasosta riippumatta tasan 3.000 euron läjiä, myös ostossa)

0,47 ... 500-heppu

0,48 ...kahden kappaleen heppu

0,52 ... 20-kappaleen heppu

0,54 ... 500 (1 tarj)

--------------------------------------------------------------

saksalaisrobottia ei tasoilla näy, mutta kehittänyt kaupankäyntimetodinsa jo siihen että välittömästi jos alin myyntitaso ostetaan pois, se jo samalla sekunnilla on myymässä 0,47:ssä. Ja jos ei välittömästi myyntitasoille ilmesty, sillä ei sillä hetkellä ole osakkeita mitä myydä.

Toisin oli 2008 kun helsinkiin tuli, ensin IAT tunnuksella, silloin automaattisesti myi päivän jäljelläolevan jäljelläolevan ostonettonsa nollaan huutiksessa, hinnasta välittämättä.

------------------------------------------

Tecnotreen konkurssilta aiemmin pelastanut Viking Acquisitions allekirjoitti Tecnotree Oyj kanssa 8.3.2018 vapaaehtoisen julkisen viikingin käteisostotarjouksen kaikista Tecnotreen osakkeista 0,10 kappalehintaan. Tämä 0,10 tarjous oli +26,60 % korkeampi kuin edellisen päivän päätös. Tecnotreen hallitus suositteli yksimielisesti hyväksymään tarjouksen.

No, pelimiehet tietenkin myivät, tehden kovaa pikapelivoittoa. Mutta niin myi moni muukin. Asian hyvä puoli oli että ostotarjouksen hyväksymisen sulkeuduttua, oli silti myyjiä ostotarjousta halvemmalla ja täten halutessaan sai takaisinostaa alle 0,10 kappalehinnalla. -Myynti nimenomaan kokonaan ilman takaisinostoa oli karmeimman luokan virhe sillä näitä atl osakkeita sai sen jälkeen myydä kivalla voitolla, ylimmän päivän keskihinta 1,65 (ylin noteeraus 1,714).

------------------------------------------

Tecnotree eiliskeskiviikkona (24.4.2024), kolmas päivä käänteissplitattuna.

matka alas jatkui, keskihinta 7,177

päivän alin 7,02

päivän päätös 7,11 e

------------------------

(senttiyhtiön yli kolmen ja puolen vuoden pohjat oli karvan yli yksi kuukausi sitten, keskarit kolmena päivänä käänteiseksi muutettuna 5,42 e (tarkempi 5,422)

(viimeinen senttihintaisen (19.4.2024) keskari käänteiseksi muutettuna 7,66 ja päätös 7,77)

Kova nousu (12.4.2024 keskihinta käänteismuutettuna kilahti peräti 8,34:n) antoi mahdollisuuden että nyt on pakiteltu. Eilispäätöksestä 7,11 e, nousu takaisin senttiosakkeen viimeiseen käänteismuutettuun 7,77 noteeraukseen vaatisi +9,28 % nousun.

Tecnotreen nordnettiläisomistajiin eiliskeskiviikkona -16 omistajan miinusnetto.

1
0
25.4.2024 - 22:20

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Exel ilmoitus antihommelista tänään torstaina 25.4.2024. Tarkemmista ehdoista ei vielä tiedetä, vaatii ylimääräisen yhtiökokouksen jossa hallitus esittää suunnitelmansa, jonka hyväksymisestä yhtiökokous päättää.

Tsekataan Exelin atl, kauppadataa löytyy ainakin 19.10.1998 jona päivänä vaihtui 3.600 kpl, päätös 4,743 oli päivän alin.

Kurssikorjattu näyttää samalle päivälle 7.200 kpl vaihtoa ja 2,371 päätöstä.

Tästä päätellään että merkintäoikeusanteja ei ole ollut, mutta osakemäärä tasan tuplannut. Yhdellä vanhalla olisi saanut yhden uuden ilmaiseksi, kuin että siitä olisi joutunut maksamaan. -Tällöin muunnettu kurssikäyräkin pitäisi tismalleen paikkansa. Sen sijaan merkintäoikeusantien jälkeen riipaistu käyrä piirtää atl:n liian alas, ja ATH:n liian ylös, syytä en tähän ole keksinyt.

1999 vuodelta löytyy eka vuosikertomus, heh-heh, "Sauvakävelytuotteet vahvassa kasvussa, +168 %"

Pitää muistaa että sauvoja ei kävelytetä, vaan sekä sauvat että kädet liikkuvat ja vaikka jalat haraisi vastaan, mies etenee pelkällä työntövoimalla !

I-listalle listattu, osakkeita 1999 vuodenvaihteessa 5.240.000 kpl. Omistajia 545 heppua.

Hypähdetään joulu 2023. Omistajia 8.442 ja osakkeita 11.896.843 elikkä aivan ilmeisesti merkintäetuoikeusanteja osakkeenomistajille ei ole järkätty yhtäkään. Muunnettu kurssikäyrä siis pitää paikkansa.

Miten millennium 2000 tecnohullutus tarttui osakkeeseen ja milloin osakemäärä tuplautui, sitä voisi katsoa:

marras-joulukuussa 2008 kahdeksana (8) päivänä hieman alle 2,00 e

10.1.2000 eka 3,00 ylitys

27.1.2000 eka 4,00

03.2.2000 päätös 4,825

20.7.2004 päätös 10,225

29.9.2004 päätös 11,90

13.4.2005 päätös 13,65

5.10.2005 päätös 14,60

6.4.2006 päätös 14,94

heinä 2007 seitsemänä päivänä 17,00 (mutta finanssikriisi 2008 on edessä)

8.1.2009 päätös 2,40

9.3.2009 finanssikriisin yleinen pohjaus josta alkoi rakettinousu. Exelin päätös 2,90 e

-----------------------------------------------------------------

Merkintäoikeusanneissa sisääntunkeva tekee vähää vaille aina pikatiliä kun asiaa katsotaan jälkikäteen. Onnistunut osto on helppoa kuin heinänteko, myynnin ajoitus sitävastoin ei.

Pannaan seurantaan.

1
0
26.4.2024 - 09:17

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Wetterin maaliskuun omistajalistassa yllättäen Suomen Kulttuurirahasto -303.292 kpl. Määrä on jättiläinen ja välittäjät jos näkyvissä niin olisi nähnyt miten se maaliskuun omistajalista-aikana on kaupitellut. Pörssipäiviä vain 20 joten keskimäärin vähensi -15.000 kpl päivässä. Marraslistan seitsemänä päivänä vaihto jäi alle 15.000 kappaleen. Suurimmat vaihtopäivät kuitenkin 184.000 ja 81.000 ja 63.000 ja 61.000 ja 52.000 kpl. Nämä lähempänä kaikki kuukausilistan ensimmäiseen puoliskoon.

Kulttuurirahaston voi olettaa olla sijoittamatta esim. panimo- ja sotatarviketeollisuuteen. Ja koska rahaston varojen päättäjien kaikki rahat menevät konserteissa sun muissa käynteihin, omaan autoon ei ole varaa. Wetterin myytyä nyt koko sopranon kulttuuria lähellä olevan opetusliiketoiminnan, Kulttuurirahaston wetteri-osakkeet pantiinkin myyntiin. Helmi 2024 vähennys oli jo -84.669 ja maaliskuun päätteeksi jäljellä 612.039 osaketta. -Kaikki voi veikata pantavan lihoiksi.

-----------------------------------------

Soprano:

maalis 2014 osakekanta 15.472.772 kpl

huhti 2014 osakekanta 17.997.855 (+2.525.083 kpl), ja Kulttuurirahasto listalle uutena 4.suurimmaksi 1.538.461 osakkeella. Ilmeinen suunnattu, Soprano roskisosake, pitäisi tsekata oliko myös tuolloin.

tammi 2020 rahastolla 1.472.173 osaketta

tammi 2021 kulttuurin omistus 1.139.243 osaketta, ja

edelleen sama touko 2022 (osakekanta 18.903.745)

2.6.2022 wetteriläisten halu sopranoon julkistuu, kurssi lähes tuplautuu edellispäivään. Wetet saavat osakkeensa pörssättäväksi kuitenkin vasta joulukuussa, siihen asti mennään sopranon pienellä, vajaalla 19 miljoonan kappaleen osakekannalla.

kesäkuu 2022 kovassa kurssinousussa rahasto vähentää sen verran että 1.058.850 kpl jäljellä 

heinä 2022 lopussa omistus tasan 1.000.000 kpl

huhti 2023 olisi voinut myydä 0,82 lunastukseen, Kulttuurirahasto kuitenkin piti miljoonan kappaleen pottinsa

tammi 2024 lopussa edelleen 1.000.000 kpl

helmi 2024 siis tuo vähennys -84.669 kpl

tuoreimmassa maalis 2024 listan jättiläisenä -303.292 kpl,

jonka jälkeen myytävissä 612.039 kpl.

Huhtikuun omistajalistaa tahkottu nyt 20 pörssipäivää, vaihtoa on tullut 284.212 kpl. Tämä perjantaipäivä (26.4.2024) ehtii vielä huhtilistan tapahtumiin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wetterin pitkäaikainen ongelma-jonne oli helmi-maaliskuun myyntitauolla.

Sen sijaan pienempi paha, joulu 2023 listalle noussut 130.463 osakkeella uutena sai eilistorstain avauksessa myytyä koko avauksen 1.747 kappaletta, ja hetipian avauksen jälkeiset 13.810 ja 10.257 kappaleen kaupat. Tässä vaiheessa saksalaisropotti panikin myyntitarjouksen pykälää edullisemmaksi kun myyntitasot kevenivät, sai vähän kauppaa mutta ne menivät tappiolla josta syystä ei myynnissä aiemmin ollut, varsinkin kun isoppimyyjä ja markkinatakaaja olivat käytännössä ainoat myyntitasojen myyntihalukkaat.

Tilanne kuitenkin muuttui kun

...klo 16:07:23 myyjä myi 5.964 kpl ostotasoille 0,452 ja 0,45

...klo 16:11:50 myyjä, ehkä sama, myi 8.593 kpl 0,445 ja 0,441

Näistä 330 euron myyntiläjillä toimiva nordnet-robotti sai myytävää, kuin saksalaisropotti lisäystä, ja kolmikko kilvoitteli alimmista myyntitasoista yhdessä markkinatakaajan kanssa.

Joululistalle 2023 noussut isoppi neljänneksi alimmalla myyntitasolla kolmikkoa selvästi kovemmalla 0,455 pyynnillään, jälleen oli avaukseen laskenut aiempaa hintapyyntiään, nyt pykälällä.

Loppuhuutiksen alla, kolmikosta jokainen veti myyntitarjouksensa pois, huutarissa alimmassa myynnissä olikin nyt isoppi jäljelläolevillaan 57.068 kappaleella.

Pakkaa sekoittaa autottomien Kulttuurirahaston kihojen myyntiinlaitto, pahimmillaan voidaan painua jopa lähelle sopranon hintoja.

----------------------------------------------------

Exel eilistorstaina (25.4.2024)

romahti atl-hintoihin mm. osakeantiin omistajille suunnitteluaikomuksestaan, tiivis seuranta aloitetaan, tällä tekee pelimies takuuvarmaa rahaa oston ja myynnin oikein ajoittaessaan.

2,15 keskiviikon päätös (21.3.2024 keskari 1,997 ja käytännössä pitkän historiansa ainoa alle 2,00 keskihintapäivä)

10:00 torstain avaus 1,70 (10.420 kpl)

10:02:59 asti kaikki kaupat 1,70 (ilmeisesti myyntitasolta ja ilmeinen sama myyjä)

10:03 seuraava kauppa 1,665

10:05:15 seuraava 1,505

10:05:26 eka 1,50

10:06 eka alle 1,50 (1,45)

10:08:40 päivän alin 1,40 (820 kpl)

---------------------------

10:37 vaihtunut 68.500 kpl keskariin 1,543

10:52 vaihtunut 92.000 kpl (1,534)

11:11 vaihtunut 111.000 kpl (1,532 ja keskari lähtee tästä nousuun. Päivän alku nostaa keskaria, toisaalta 1,50 moni oli saanut ostoja.

12:15 140.000 (1,538) ja vimppakauppa 1,635

14:08 vaihtunut 165.000 (1,552 keskariin, päivän pörssitunnit puolivälissä. Eka tunnin jälkeen vaihto rauhoittunut)

14:17 nousee avauksen 1,70:n, eikä 1,70 alle enää myydä

15:08 vaihtunut 172.000 (1,559 keskariin), kurssi 1,795

17:37 vaihtunut 206.000 (1,598 keskariin), kurssi 1,725

18:29 päivän vaihto 209.000 kpl, keskihintaan 1,5995 e. Päätös 1,74

------------------------------------------------------------------------

1,50 sai ostaa useampi jannu kun oli oikeaan aikaan hereillä, sen jälkeen 1,70 myynti onnistui helposti jolla päivänsisäistä tiliä +13,33 % 

klo 10:52 Exelin kurssi palaili viimeisen kerran 1,50 asti josta nousuun.

Mutta miten käy jos holdaa 1,50 ostoksen ja merkitsee tällämerkintäoikeuden sisältävällä osakkeella, vs jannu joka tunkee omistajuuteen ostamalla merkintäoikeuksia kun merkintään lähtemättömät niitä lähitulevaisuudessa myyvät. Asiaa seurataan tiiviisti.

Haisee rahalta, vaikka eipä silti, rahahan on sijoittajan ongelmista pienin.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Joku päivä sitten aamusella uutisoitiin Kööpenhaminan pörssin palavan ja asiaa päivitettävän. Samoihin aikoihin nordnettiläisten omistajamäärät yhtiöissä vs edellispäivä, ei ole saatu enää päivitettyä jo kukonlaulun aikaan. Tuskin asialla on yhteyttä eikä meklareitakaan ilmeisimmin menetetty kun ei tieto silmiin ole tarttunut. Pitää tsekata tuo uutinen olisiko siellä palanut vain hihat.

Vakava asia kuitenkin joten leikinlasku vaarallista. Muistakaa tarkistaa palovaroittimien toiminta.

1
0
26.4.2024 - 21:19

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Nyt kävi niin että myymällä merkintäoikeuden menettäneen osakkeen, teki +2,50 % tilin kun sen merkkarillisena oli neljä päivää aiemmin onnistuneimpien joukkueessa ostanut. Lisäksi kun merkintäoikeuksien kauppa alkaa, saa myydä merkintäoikeuden jos siitä joku jotain maksaa. Saumaa on saada yhdellä ostolla ja kahdella myynnillä kohtuu osinkoyhtiön vuoden osinkotuotto enempiä odottelematta.

Komea prosentti mutta piti ostaa atl-hinnalla. Lisäksi voittoeuroja ei voittajille niinkään paljon tullut/ole tulossa, vaihto kun atl noteerauspohjassa oli vähäinen.

Toisaalta jos merkkarittomaksi menneen osakkeen nyt osti, se on selkeä torjuntavoitto omistajille jos ostanut on vain -50 % tappiolla kun uudet virtaavat kaupankäyntiin. Asiaan ja yhtiöön palataan toisella kertaa.

------------------------------------------

Wetteri

Joulukuussa omistajuuteen uinut isoppimyyjä tinki tänään hintansa jo 0,442 myyntitasoon. Sai päivän ensimmäiset kaupat mutta sitten etuilijat voittivat. Myymättä 56.977 osaketta.

Wetterin omistajien nuppiluku lisääntyi kymmenen kuukausilistaa putkeen, ja viimeiset 22 kuukausilistaa vain yhtenä väheni, elikkä kun oli 0,82 lunastukseen mahdollista myydä.

-----------------------------------------------

Kirjataan yhtiöt jotka neljä kuukausilistaa putkeen lisäsivät omistajiaan, lähtökuukausi tammi 2022

Omistajamäärä tammikuussa 2022:

192.650 Sampo, eka miinuskuukausi edelliseen tuli kesä 2022

104.487 Wärtsilä

89.892 Kone

81.030 Orion

66.548 Kesko

60.148 Valmet

50.417 Konecranes

43.463 Tokmanni

((39.747 Aktia)), touko 2022 jo toinen miinustus, heitetään nämä pihalle tarkkailusta, 2024 maalislistassa 40.794 omistajaa 

35.458 Harvia

33.988 Puuilo

31.517 Spinnova

28.585 Caverion

25.606 Anora

24.070 Marimekko

22.074 Tecnotree

((19.184 Verkkokauppa))

17.692 Olvi

15.971 Ponsse

15.423 Remedy, kesä 2022 eka miinus

15.254 Valoe

12.367 Ålandsbanken

7.741 Savosolar

6.599 Afarak

5.214 SSH

5.170 Digitalist

4.193 Nurminen

4.081 BBS-Bioactive

3.931 Betolar

3.454 Enento

2.902 Admicom

2.638 Boreo, kesä 2022 eka miinus

2.174 Kesla, kesä 2022 eka miinus

2.018 Toivo

1.173 ((Sopranowetteri))

Listassa kaikki jotka lisäsivät omistajiaan tammi, helmi ja maaliskuussa 2022. Ja jokainen näistä lisäsi myös huhtikuussa 2022. Moni teki vakuuttavan kovia kuukausilisäyksiä.

Kaksoissulkeisiin on pantu ne jotka vähensivät viidentenä, touko 2022 jannumääräänsä vs huhti 2022. Muut yhtiöt haastanut Soprano heittikin tuohon aiemmin huomioimatta jääneen -15 jannun neton. Käsittämättömän kovia heppulisäyksiä, lisäksi vain Aktia ja Verkkokauppa.com miinustivat.

Kesäkuussa neljä yhtiötä teki jannuvähennyksen edelliskuukauteen. Aktian kuukausittainen kirjaus lopetetaan kahden jannumiinuskuukauden toteuduttua.

Yllättävän moni jatkaa puhtaalla pelillä, omistajalisäystä kuusi kuukautta putkeen alkaen tammi 2022. Tulikin työmaa tätä päivitellä mitkä yhtiöt pisimpään selviävät vain yhdellä miinuskuukaudella. Mielenkiintoisin on kirjata omistajalukumäärä 2022 tammi, vs 2024 maalis.

Jos kirjaa tammi 2024 alusta elikkä nyt kolme kuukautta putkeen omistajiaan lisänneet hesayhtiöt, olettaisi putkilisääjiä olevan vähänlaisesti. Pakko sekin on tutkaista, voisi selittää Helsingin alakuloa.

Heinä 2022 yo. listan kahdeksan kärki-isoimmasta, vain Orionin omistajiin kärsävähennystä vs edelliskuukausi, jatkuu toisella kertaa...

1
0
27.4.2024 - 11:23

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Alkaa selvitä se miten viimeisinä kuukausina on ollut mahdollista että esim. Sammossa mantan irtauduttua, käytännössä joka päivä nordnettiläisiä on edellispäivää vähemmän. Eli pottinsa kokonaan poismyyneitä on enemmän kuin uutena ensimmäiset salkkuun ostanut.

Sampo omistajalisäys 2022 alusta, toukokuu 2022 loppuun, 191.005 omistajaa 2021 lopussa mutta toukokuu 2022 lopussa 205.314 heppua.

Joten viidessä kuukaudessa omistajanetto +14.309

Viidessä kuukaudessa on noin 890 pörssituntia, näinollen ajanjakson jokaisena pörssituntina omistajamäärä nettolisäytyi keskimäärin +16 omistajalla.

Jos omistajuuteen tulleet olivat vuorineuvoksia, kurssi olisi kaiketi raketoinut. Ilmeisesti kuitenkin piensijoittajia jolloin isojen omistajien ja hallintarekisterien olisi tarmokkaasti pitänyt nettopoistaa osakkeitaan, muuten kurssi olisi noussut hyvänlaisesti. Kurssiin palataankin toisella kertaa.

Kun mandatum oli irrotettu Samposta, ensimmäisen kaupankäyntipäivän jälkeen nordnettiläisiä Sampo-omistajia oli 75.095 (2.10.2023)

Toissapäivän torstaina (25.4.2024) nordnettiläisiä Sampo-omistajia oli 72.201 heppua. Ajanjaksolla nordnetomistajiin -2.894 nettoheppua, 144 pörssipäivässä eilisperjantai mukaanluettuna. 

Kirjataan yhtiöt jotka neljä kuukausilistaa putkeen lisäsivät omistajiaan, lähtökuukausi tammi 2022. Vain jos jannumiinusta edelliseen, vähennyskuukausi kirjataan. Kahdesta miinuskuukaudesta listalta ulos, syynä vain se että nopeuttaa listapäivitystä.

-------------------------------------------

Omistajamäärä tammikuu 2022 listassa:

192.650 Sampo, eka jannumiinuskuukausi kesä 2022, toka miinuskuukausi elo 2022 ja listalta ulos, 2024 maalis omistajia 203.876

104.487 Wärtsilä, vasta marras 2022 eka jannuvähennyskuukausi

89.892 Kone, marras 2022

81.030 Orion, heinä 2022, toka elo 2022 ja listalta ulos. Maalis 2024 omistajia 90.644

66.548 Kesko

60.148 Valmet

50.417 Konecranes, elo 2022 eka vähennyskuukausi, loka 2022 toinen. 2024 maalis 48.505

43.463 Tokmanni, elo 2022, syys 2022 ja listalta ulos. Maalis 2024 omistajia 48.286

33.988 Puuilo, elo 2022, loka 2022 ja listalta ulos. Maalis 2024 omistajia 34.853 

31.517 Spinnova

28.585 Caverion, lunastusmenettely, pudotetaan tältä listalta pois 

25.606 Anora, heinä 2022

24.070 Marimekko

22.074 Tecnotree, elo 2022, syys 2022 ja listalta ulos. Maalis 2024 omistajia 20.015

19.184 Verkkokauppa, touko 2022

17.692 Olvi

15.971 Ponsse

15.423 Remedy, kesä 2022, heinä 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maaliskuussa 17.640

15.254 Valoe, loka 2022

12.367 Ålandsbanken

7.741 Savosolar

6.599 Afarak

5.214 SSH, heinä 2022, elo 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maalis 5.708

5.170 Digitalist

4.193 Nurminen, heinä 2022

4.081 BBS-Bioactive, heinä 2022, elo 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maalis 4.940

3.931 Betolar

3.454 Enento, elo 2022, syys 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maaliskuussa 7.363

2.902 Admicom, elo 2022, marras 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maalis 6.589

2.638 Boreo, kesä 2022, elo 2022 ja listalta ulos. Omistajia 2024 maalis 2.427 

2.174 Kesla, kesä 2022 

2.018 Toivo

1.173 Sopranowetteri, touko 2022

-----------------------------

Listassa kaikki jotka lisäsivät omistajiaan tammi, helmi ja maaliskuussa 2022. Ja jokainen näistä lisäsi myös huhtikuussa 2022. Moni teki vakuuttavan kovia kuukausilisäyksiä.

Muut yhtiöt haastanut Soprano heittikin touko 2022 aiemmin huomioimatta jääneen -15 jannun kuukausineton.

Kesäkuussa neljä yhtiötä teki jannuvähennyksen edelliskuukauteen. Aktian kuukausittainen kirjaus lopetetaan kahden jannumiinuskuukauden toteuduttua (touko ja kesä).

Moni jatkaa puhtaalla pelillä, omistajalisäystä kuusi kuukautta putkeen alkaen tammi 2022

Heinäkuussa ylläolevista viisi yhtiötä teki ekan vähennyksen, ja Remedy toisen joten se jatkopäivityksistä ulos. Edelleen 22 yhtiötä pelkkää jannulisäystä joka kuukausi edelliseen tammi-heinäkuu 2022

-----------------------------

Marraskuu 2022 päätteeksi edelleen yllättävän monta yhtiötä jotka tilanteesta 31.12.2021 alkanen omistajanuppilukuaan lisänneet joka kuukausi. Kyseiset yhtiöt eivät kuitenkaan ollenkaan välttämättä ole kurssivoittajia mikä on täysin eri asia. Seuraavana eri viestiin lista mukanaolevista, max yhdellä jannumiinuskuukaudella marras 2022 loppuun asti selvinneet, listalta putoaa 13 joukkuetta ja jäljelläolevien luettavuus selkiintyy. -Edessä on vaarallinen kuukausi, joulukuu 2022 veromyyntikuukausi salkunsiivoajineen, osa jättää välittömän takaisioston tuleviin kuukausiin tai vihoittelee koko loppuelämänsä koskaan omistajuuteen enää palaamatta. Toisaalta, halpuutus tuo joskus aatamin aikana omistaneita takaisin tai kokonaan uusina sisääntulijoita. 

1
0
27.4.2024 - 14:33

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Eka lukuna omistajamäärä 31.1. 2022:

104.487 Wärtsilä, marras 2022, tammi 2023 ja ulos. 2024 maalis omistajia 110.780

89.892 Kone, marras 2022, joulu 2022 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 110.172

66.548 Kesko

60.148 Valmet, helmi 2023

31.517 Spinnova, maalis 2023

25.606 Anora, heinä 2022, joulu 2022 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 28.430

24.070 Marimekko

19.184 Verkkokauppa, touko 2022, maalis 2023. Omistajia 2024 maalis 20.072

17.692 Olvi

15.971 Ponsse

15.254 Valoe, loka 2022, joulu 2022 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 16.857

12.367 Ålandsbanken

7.741 Savosolar

6.599 Afarak, huhti 2023

5.170 Digitalist, joulu 2022

4.193 Nurminen, heinä 2022, joulu 2022 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 5.980

3.931 Betolar 

2.174 Kesla, kesä 2022, maalis 2023 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 2.337  

2.018 Toivo, joulu 2022, tammi 2023 ja putoaa pois. 2024 maalis omistajia 2.263 

1.173 Sopranowetteri, touko 2022, huhti 2023 kun lunastusmahdollisuus 0,82 eur

-----------------------------

Listassa kaikki jotka lisäsivät omistajiaan tammi - marraskuussa 2022 joko jokaisessa kuukausilistassa vs edellinen, tai selvisivät vain yhdellä vähennyskuukaudella.

Epäreilu päivityssysteemi kun kurssi jätetään huomioimatta, mutta kaikki lasketaan. Ja tässä tapauksessa nimenomaan lasketaan vain omistajien nouseva lukumääräkehitys, kaikki muu unohtaen. Kiekon kanssa pakittamallaan ei tehdä maaleja.

--------------------------------

Joulu 2022 neljälle yhtiölle toinen miinus ja poispudotus päivityksestä. Kaksi sai ensimmäisen jannumiinuskuukautensa. Ilman vähennyskuukausia koko 2022 vuosi putkeen veteli peräti kymmenen yhtiötä. Olisin veikannut ettei yksikään olisi näin hyvässä piensijoittajasuosiossa kuukaudesta toiseen ollut.

Oletan että kun koko 2023 vuosi päivittämättä, "voittaja" sen aikana selviää. Lopuksi tsekataan kärjen osalta toteutunutta kurssikehitystä.

Tammi 2023 Wärtsilä ja Toivo saivat toisen miinuksensa ja nou mercy. Yhdeksän jatkaa jokakuukautisella jannulisäyksellä edelliskuukauteen. Neljä on selvinnyt yhdellä miinuskuukaudella.

Helmikuussa 2023 Valmet miinustaa, vasta ensimmäinen miinus. Kesko kirjannut kovia omistajalisäyksiä.

Maalis 2023 toinen miinus Verkkokauppa.com. sekä Kesla. Spinnova ensimmäinen miinuskuukausi.

Huhti 2023  Afarak ensimmäinen vähennyskuukausi. Haastaja Wetteri toinen vähennys mutta pidetään se listatarkkailussa.

Edelleen 11 yhtiötä jäljellä joista seitsemällä täysin puhdas peli, ja lisäksi Wetteri. Laitetaan nämä uuteen viestiin muut pudottaen niin voittajayhtiöt nimineen korostuvat.

--------------------------

Jos kärkikaksikko saa toisen miinuksensa samana kuukautena, "voittaja" on se joka 2022 lähdöstä on lisännyt enemmän nuppilukuaan 2024 maaliskuun loppuun mennessä, tms. Suosisi isoja yhtiöitä joten kurssin paremman muutosprosentin hyvinkin mahdollisesti tuollaiseen tilanteeseen ajauduttaessa annetaan ratkaista.

Jos kaksikko tai useampi menee päätyyn asti, jotain muuta kuin arpa on keksittävä. Rankkareitakaan ei voi ampua joten kuukausi kerrallaan pelataan lisäaika kunnes ratkaisu tulee. 

1
0
27.4.2024 - 16:18

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Eka lukuna omistajamäärä 31.1. 2022:

66.548 Kesko

60.148 Valmet, helmi 2023

31.517 Spinnova, maalis 2023, elo 2023 ja ulos. 2024 omistajia 35.884

24.070 Marimekko, elo 2023 

17.692 Olvi

15.971 Ponsse, touko 2023, heinä 2023 ja ulos. 2024 maalis omistajia 18.580

12.367 Ålandsbanken, touko 2023

7.741 Meriaura, touko 2023, syys 2023. Maalis 2024 omistajia 9.585 

6.599 Afarak, huhti 2023, elo 2024 ja ulos. 2024 maalis omistajia 8.691

5.170 Digitalist, joulu 2022, syys 2023 ja ulos. 2024 maalis omistajia 5.560

3.931 Betolar, syys 2023, loka 2023 ja ulos. 2024 maalis omistajia 5.004 

-------------------- 

1.173 Sopranowetteri, touko 2022, huhti 2023 kun

lunastusmahdollisuus 0,82 eur

Touko 2023 Ponsse, Ålansbanken ja Meriaura (Savosolar) eka vähennys.

Kesä 2023 kaikki lisäsivät omistajiaan vs toukokuu.

Heinäkuu 2023 Ponsse toinen vähennyskuukausi.

Elokuu 2023 Spinnova ja Afarak toinen vähennyskuukausi. Marimekko ensimmäinen miinus.

Syyskuu Betolar eka vähennys. Meriaura ja Digitalist ottivat toisen miinuksensa.

----------------------

Lokakuu 2023 Betolar toinen jannumiinuskuukausi.

Jonka päätteeksi jäljellä Kesko ja Olvi joilla ei jannumiinuksia edelliskuukauteen yhtäkään elikkä lähes kahteen vuoteen. Yhdellä miinuskuukaudella selvinneet Valmet, Marimekko ja Ålandsbanken.

Kärkiviisikko on selvillä.

1
0
28.4.2024 - 18:34

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

aaaa wrote:

Finnair

Osuuspankin sivulla, Tärkeitä päivämääriä, todetaan maanantain (18.3.2024) olevan viimeinen päivä jolloin omistuksen ollessa ei-jaollinen sadalla osakkeella, saisi näitä ilmaisosakkeita.

Tätähän ei usko erkkikään joten ostan nyt (19.3) nordean tyhjään salkkuun yhden osakkeen ja katsotaan muuttuuko se ylläolevasta poikkeavasti yhdeksi käänteissplitatuksi osakkeeksi.

Ja niin käytiin että tiistaina 19.3.2024 salkkuun ostettu yksi Finnairin osake (0,03),  löytyi kassista, arvonsa noin satakertaistaneena.

Saman viikon torstaina oli ensimmäinen päivä käänteissplitatulla osakkeella, joten tiistai-keskiviikko jos osti sadalla jaottoman määrän salkkuunsa, nämä 1 - 99 osaketta eivät menneet nollan arvoisiksi, vaan ne huomioitiin jokaisessa salkussa.

Osuuspankin T + 2 arkipäivää ei siis pitänyt paikkaansa.

--------------------------------------

Kun merkintäoikeusanneissa merkintäoikeutensa päästää, tahallisesti tai tahattomasti vanhenemaan eli jättää käyttämättä, niistä ei verotukseensa saa kirjattua tappiota. Sitävastoin jos merkintäoikeuksiaan myy, voittoa tulee aina. Hankintameno-olettamaa käytetään ostohintana,  joko 20 % tai 40% myyntihinnasta riippuen siitä onko merkintäoikeuden sisältäneen osakkeen omistanut alle vai yli 10 vuotta.

Sitävastoin, muistan erään merkintäoikeusannin jossa merkintäoikeus oli viimeisenä päivänä niin halpaa saippuaa että sitä tuli ostettua liikaa minkä huomasi seuraavana päivänä kun laski paljonko koko ostetun merkkariläjän merkitsemisestä yhtiölle olisi maksettava. Ostettujen mutta käyttämättä jäävien merkintäoikeuksien koko ostohinta välityskuluineen luonnollisesti on verotuksessa vähennyskelpoinen. Itseltäni jäi kuitenkin tsekkaamatta kirjasiko välittäjäni automaattisesti verotukseeni tappion ostamistani mutta käyttämättä jättämistä merkintäoikeuksista kun pamahti mieleen vasta hiljakkoin, annista on aikaa ja yhtiökin unohtunut kun niin moneen on tullut osallistuttua. Tuskin paljon yli sataa euroa meni hukkaan jos välittäjältäni jäivät minulle kirjaamatta. -Alimmalta myyntitasolta merkkareita ostettaessa kun olisi vain yksi ostotaso, satasella saa 250.000 merkintäoikeutta. Joten jos yksi wanha osake oikeuttaa yhteen merkintäoikeuteen, tuo 250.000 osaketta antiin tultaessa, sillä on monessa yhtiössä ennen antia satalistan suurissa. Joku täysin pilipaliyhtiön muistan kuitenkin olleen kyseessä eikä siitäkään tullut selkäsaunaa. Aina on kuitenkin tullut irtaannuttua liian aikaisesti, ja liian monesti varovaisuussyistä aivan liian aikaisesti. Kurssi voi kuitenkin palailla pätkittäin kuten muisti, alle pieleen mennen myyntihinnan jolloin varmaa on että takaisinoston tekee liian aikaisin, vs missä laskettelu kääntää taas ylös.

------------------------------------------

Edellisten viestien seuranta. Omistajien lukumäärä 2022 alkaen, pisimpään jannunettoaan kasvattaneet hesayhtiöt, yksi miinuskuukausi sallitaan, kahdesta ulos.

Marras 2023 Marimekko toinen miinus ja ulos. Olvi ensimmäinen miinuskuukausi.

Joulu 2023 Valmet toinen miinus ja ulos. Täten kärkikolmikko selvillä, Kesko kaksi vuotta putkeen, joka kuukausi omistajalisäystä, Olvi ja Ålandsbanken vain yksi jannumiinuskuukausi edelliseen.

Tammi 2024 ja jokainen kärkikolmikosta lisäsi.

Helmikuu 2024 Olvi otti toisen miinuskuukauden. "Virheetön" Kesko ja yhden miinuskuukauden Ålandsbanken ratkaisevat. Jälkimmäisellä ei ole varaa miinuskuukauteen, Keskolla on varaa yhteen miinuskuukauteen. Tämän yllättävän pitkäksi venyneen tarkastelun lopputulos on lopultakin ensimmäistä kertaa katkolla. -Oletin että Wetterisopraano vie tämän tarkastelun kirkkaasti, muut haastaen ja sorruin tilastoimaan asiaa. Suit sait sukkelaan homma ei ratkennutkaan, odotus oli että kuutta kuukautta putkeen aniharva pysyy kyydissä. Toisaalta, kun Wette otti yhden miinuskuukauden, sen jälkeen sellainen oli pakko sallia kaikille muillekin.

------------------------------------------

Maalis 2024. Sekä Kesko että Ålandsbanken omistajien lukumäärä kasvoi helmikuusta.

2
0
1.5.2024 - 10:14

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Omistajia tammi 2022 lopussa, vs maalis 2024, paras kuukaudesta toiseen kärsälisäystä tehnyt yhtiöviisikko (vain yksi vähennyskuukausi edelliseen sallittiin, kahdesta seuranta lopetettiin. 

1. Kesko 66.548 --> 109.491 (huikea kärsänettolisäys)

1. Ålandsbanken 12.367 --> 14.568

3. Olvi 17.692 --> 23.008

4. Valmet 60.148 --> 102.667 (aivan huikeaa)

5. Marimekko 24.070 --> 39.019 (kova lisäys tämäkin)

---------------------------------------------------

Uusi seuranta. Kärsämäärää putkeen tammikuu 2024 alusta alkaen lisänneet yhtiöt. Nyt yhdestäkin miinuskuukaudesta seurannasta ulos. Huhtikuun tilanne päivittymättä, kolme kuukautta putkeen omistajiaan lisäsi 37 hesayhtiötä. Pöytäkirjanpito yhtiönimineen aloitetaan niistä jotka päivityksen tultua ovat lisänneet huhtikuussakin.

Aiempi seuranta ykkössijasta ei ole vielä ratkennut koska yksi miinuskuukausi omistajanettoon sallittiin. Wetteri selviytynyt 2022 alusta lähtien kahdella miinuskuukaudella, kuin myös Olvi, Valmet, Marimekko ehkä jokainen, myös muutama muu mahdollinen mutta niiden seurannan loputtua en kirjannut havaintoja tuliko kahta miinuskuukautta enempää.

Vuosikausiin itselläni ei Keskoa eikä Ålandsbankenia ole ollut, joten seurannasta vaivanpalkkaa saadakseni päätin ostaa niistä lyhyeen peliin jompaa kumpaa. Päädyin Keskoon, saa samalla rahalla tuplat enemmän kappalevipua ja isovaihtoisempi. Tosin yksi ostos on helppoa poismyydä myös Ålandsbankenin tarjoustasoilla joten jää nähtäväksi olisiko Åland ollut parempi.

Ostotaktiikka viikonloppuna oli selvä, heti maanantain avauksesta, ei tullut myytyä eilistiistainakaan (30.4.2024) vaan päätöksestä vielä viidenneksen lisäys aloituspottiin.

Keskon pohjat varsin tuoreet, torstaina. Perjantaina sekä päivän alin että päätös olivat nousseet torstaista.

Seuraava päivä, ostopäivämaanantai avasi +0,28 % perjantain päätöstä ylempää. Päivän alimmasta olisi kuitenkin saanut 155 euroa halvemmalla mitä saman päivän avauksessa maksoin, toisaalta päivän ylimpään jos olisi myynyt, olisi tullutkin +155 euron voitto. Joten päivän alimmasta ostanut ja ylimpään myydessä, ostamallani euromäärällä +310 euron maksimivoitto mahdollinen, osto- ja myyntikulut huomioimatta eikä vaihdot ääripäissä isoja ole.

Eilistiistain ylimmässä, maanantain avausostokseni oli +110 eur voitolla. Päätös oli kuitenkin päivän alin, ja maanantain ostos  on nyt -70 eur tappiolla. Pieni lisäys pottiin kuitenkin päätöksestä.

Keskossa sama "vika" kuin Wetterissa, kurssilaskettelu aikaansaa uusien omistajien suvuttoman lisääntymisen. Lasketaan jos maanantaina (29.4.2024 olisikin ostanut samalla rahalla Ålandia päivän ensimmäisistä kaupoista.

Keskosta poiketen, Åland ollut nouseva osake, osingon alla 26.3.2024 oli myynnin paikka, sen jälkeen halvimmillaan juuri maanantaina. Päivän ylin, alin ja päätös eilistiistaina, vielä maanantaitakin alempia. Saman rahan kuin maanantain avauksessa Keskoon ja sillä nyt -70 eur tappiolla, Ålandbankenissa päivän avauskauppaan jos vaihto riitti, tällä taktiikalla olisi nyt  -381,96 eur. tappiolla.

Olipas paljon, tsekataan tarkistuksena pakkiprosentit maanantain avauksesta, eilistiistain päätökseen, Åland -2,43 % ja Kesko -0,44 % elikkä 5,5 kertainen mikä myös euromiinuksessa.

Åland vaihto maanantaina normia isompi, 5.141 kpl joten esim. 477 kappaleen osto olisi ollut merkityksellinen osuus päivän vaihdosta. Eilistiistain vaihto 1.229 kpl. Osinkohuomioituna, Ålandsbanken eilispäätös sivusi 1,5 kuukauden alinta päätöstä.

Vähävaihtoisissa päivän keskihinta on parempi mittari. Åland keskari -1,47 % eilistiistaina, vs maanantai. Päätöksestä päätökseen -0.91 %.

-------------------------------------------------------------------------

Osakkeenomistajien nenämäärän nettomuutos kuukaudesta toiseen. Jos kurssi ja jannumäärä laskusuunnassa, olisi itsekin jo pitänyt myydä. Jos kurssi ja jannumäärä noususuunnassa, pitää olla tarkkana ettei myy liian aikaisin.

Takaisinostoa harkittava kurssipakin loputtua, kun ostotasoille myyjien vähetessä vaihtoa ei enää tule entiseen malliin.

Lisäksi huomioitava hallintarekisterien omistuksen nettokehitys, voi johtua myös antolainauksestaan, osakkeet ottolainannut shorttimyy lainaamansa ja valtaosan ostavat kotimaiset ja pienempi vähemmistö ostetuista menee rekkareihin.

2
0
3.5.2024 - 09:57

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

aaaa wrote:

Duell nousu atl:stä jatkui edelleen (eilis)keskiviikkona (Huom. 10.4.2024), päivän avaus, päivän alin, päivän keskihinta ja päivän päätös tiistaita ylempiä. Vain päivän ylin jäi tiistaisesta.

Vaihto romahti kolmannekseen edellispäivästä, ollen 966.000 kpl. (Arvio vaihdon putoavan edelleen tänään torstaina ja vihdoin kurssipakkia)

Nordneteille -8 nettoheppua. Jos isoheppu myisi, erityisesti ostotasoille, nordnettien pahnueen olisi vaikeampi miinustaa joten tosi-isojen kauppoja toteutuen ei myyntipuolella eiliskeskiviikon nousupäivänäkään ollut.

Eilistorstaina (2.5.2023) klo 10:27:40 DDB DDB 1.230.481 kpl sopimuskauppa, senhetkisellä käyvällä hinnalla (0,0332) jonka jälkeen myyntitasot alkoivat maistumaan, päätös 0,0347 (päivän ylin 0,0356)

Päivän kokonaisvaihto 1.539.794 osaketta hintaan 51.264,56 eur josta saisi päivän keskihinnan, soppari mukaanluettuna.

Jos haluaa tietää, ja nimenomaan oikein, mikä oli tarjoustasoilta menneiden kauppojen keskihinta elikkä ilman 1.230.481 kappaleen sopimuskauppaa, on välttämättä oltava lähipiirissä joku peruskoulun ekaluokkalainen probleemin ratkaisemaan.

Sopparin kappalemäärä kuin hintakin (40.851,97 eur) oli repaleinen.

Huhtikuussa Oy 4n-Group Oy yllättävänkin kova -6.827.969 kpl vähennys. Uudessa listassa onkin enää 9.987.342 kpl jäljellä. Eilistorstain oli toukolista-ajan kolmas pörssipäivä, helpoin veikata eilisen sopparin myyjäksi 4n-Group. DDB soppari oli ensimmäinen, sitä ennemmin isot ENS sisäiset, ja niitä ennemmin joulu 2023 anninaikaiset CAR sisäiset jättikaupat. 

Sisäpiiristä ulostautuneet Nylundit jo myyneet henkilöomisteiset osakkeensa, viimeisenä poistuu yhtiönsä 4n-Group.

Duell osaketta on vain kahdesti saanut alle 0,03 hinnalla (vanha osake (lisäksi uuden osakkeen erilliskaupankäynnissä, vimppipäivää lukuunottamatta sekä erityisesti merkintäoikeuksia ostamalla ja niistä kalleimmankin ostanut sai hankintahinnakseen alle 0,03 e)

22.11.2023 vanhaa osaketta myytiin 0,29934 keskihinnalla. Tosin päivän vaihto 50.511 kpl.

(kolmetoista päivää myöhemmin päivän keskihinta 0,048 vaihtuen siinäkin yllärivähän eli 141.000 kpl. Kahta päivää aiemmin, päivän ylin oli ollut 0,055 e).

3.1.2024 uudet ja vanhat olivat yhteispörssäyksessä, ja kurssi pohjasi, keskihinta 0,033 (pyöristetty lähimpään kymmenyssenttiin),

joita sai 9-10. ja 18.1.2024 myydä 0,04 keskihinnalla. Kuutena päivänä päivän ylin oli vähintään 0,04 (paras 0,042 ja toka paras päivä 0,0416 joten kaikki halukkaat saivat 0,04 myytyä)

5-25.1.2024 heikoimmat keskarit olivat 0,037

26.1 - 1.3 heikoimmat keskarit 0,035

19.3 ja 25-28.3 oltiin uudestaan tarjoustasojen atl:ssä, viisi pörssipäivää alle 0,03 keskihinta

jo kolmantena päivänä tuota 28.3 päivää myöhemmin, yksitoista päivää putkeen keskarit alimmillaan 0,035

jonka jälkeen kahtena päivänä 0,034

ja sen jälkeiset, viimeiset 7 pörssi päivää keskari 0,033 kuutena, ja kerran 0,034 

(kaikki lähimpään kymmenyssenttiin pyöristettyjä)

Eilistorstain 0,0347 on viimeisten yhdeksän pörssipäivän paras päätös. Sitä edelliset 11 pörspäivää, päätökset olivat eilistorstaita ylempiä.

4n-Groupin potin viimeisien myyntiä tarkkailtava, jonka jälkeen liiketoimintakatsaukset ratkaisevat

--------------------------------

Incap 2.5.2024 klo 11:42:45 ABC ABC 22.000 kpl (8,945 elikkä myyntitason käypä hinta). Erkillä 22.000 potti omistajalistan 71.suurimpana, ehkä mutta ei välttämättä.

1
0
3.5.2024 - 13:13

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Wetteri

Joulukuussa omistajuuteen uinut isoppimyyjä tinki (tänään) 26.4.2024 hintansa jo 0,442 myyntitasoon. Sai päivän ensimmäiset kaupat mutta sitten etuilijat voittivat. Myymättä 56.977 osaketta.

Joulukuussa koko potillaan sisääntulleella huhtilista-ajan päätteeksi 56.977 myymättä.

Heppu ei myy ostotasoille, alentelee kuitenkin pyyntiään nyt merkittävästi alemmas, tänään (3.5.2024) avauksessa jäljellä 50.860 kpl ja pyyntinsä 0,419 e. Yhdessä markkinatakaajan kanssa myyntitasoilla on ruuhkaa, tosin vain kaksikon "ansiosta". Myös saksaropotti saa hyvin tavaraa aina kun ostotasoille myyjiä löytyy, alimpaan myyntiin ostoksensa jo samalla sekunnilla siirtäen.

Ollaan hyvin lähellä että 0,82 ostotarjouksen hyväksynyt saisi takaisinostettua tuplat myytyjä kappaleitaan enemmän.

Vielä on Sopranon aikana omistajuuteen tulleista merkityksellinen osa voitolla, jos holdailleet koko kurssilaskun. Voi toki kaivella nyt myynti kun olisi saanut vähää vaille tuplat enemmänkin.

Ongelma-jonne sitävastoin ei huhtikuussa tehnyt muutoksia omistukseensa, jo helmi ja maaliskuussa vähennyksensä oli minimaalinen. Hyvin mahdollista myyntitaukonsa syynä olevan painunut kurssi. Kaikki wetteri-ajan, alkoi 2.6.2022 ostetut ovat nyt tappiolla ja jos kurssi osaisi pohjiin kolahtaessa puhua voisimme kuulla, "Ehkä lähden, ehkä en"

Pidemmällä sihdillä kuin lyhytpelissä, osarit ratkaisevat. Seuraava osavuosikatsaus päivämäärällä ?

------------------------------------------

Incapissa ABC ABC sopimuskaupat, vain kaksi ennen eilistorstaita, molemmat huhti 2024 (1 v tilasto), silloin15.000 ja 20.000 kpl ja kirjattu tarkemmin aiemmin palstalle, isojen maalislistalla näillä määrillä yht. kolme heppua, jokainen kolmesta huhtilistalla omistusmuutoksitta.

-----------------------------------------

Pilkkuvirhe edellisviestin Duellissa, päivämäärällä 22.11.2023 keskihinta atl-tasoa 0,029934 eikä suinkaan kymmenkertainen.

1
0
5.5.2024 - 09:53

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Tecnotreen konkurssilta aiemmin pelastanut Viking Acquisitions allekirjoitti Tecnotree Oyj kanssa 8.3.2018 vapaaehtoisen julkisen viikingin käteisostotarjouksen kaikista Tecnotreen osakkeista 0,10 kappalehintaan. Tämä 0,10 tarjous oli +26,60 % korkeampi kuin edellisen päivän päätös. Tecnotreen hallitus suositteli yksimielisesti hyväksymään tarjouksen.

No, pelimiehet tietenkin myivät, tehden kovaa pikapelivoittoa. Mutta niin myi moni muukin. Asian hyvä puoli oli että ostotarjouksen hyväksymisen sulkeuduttua, oli silti myyjiä ostotarjousta halvemmalla ja täten halutessaan sai takaisinostaa alle 0,10 kappalehinnalla. -Myynti nimenomaan kokonaan ilman takaisinostoa oli karmeimman luokan virhe sillä näitä atl osakkeita sai sen jälkeen myydä kivalla voitolla, ylimmän päivän keskihinta 1,65 (ylin noteeraus 1,714).

------------------------------------------

Tecnotree eiliskeskiviikkona (24.4.2024), kolmas päivä käänteissplitattuna

matka alas jatkui, keskihinta 7,177

Nyt yhdeksän päivää kaupiteltu käänteisellä, joka päivä käänteisen keskihinta edellispäivää alempi, elikkä kahdeksan päivää käänteispakkia putkeen. Samoin päätös joka päivä edellistä alempi.

Jos jotain hyvää nousun puolesta etsii niin kun torstain alin 5,55 ja päätös käytännössä päivän alin 5,56 e,

seuraavan päivän, toissapäivän perjantain (3.5.2024) avaus jo 5,688 mutta jäi päivän ylimmäksi. Päivän alin kipattiin 5,42 e asti, mutta päätös kuitenkin 5,501 e.

-----------------------------------------

Tecnotree, millä atl-hintojen ostopanoksella, onnistuneen myynnin jälkeen nettona miljoona eur puhtaana tilille. (Huom: 0,10 e kurssi tähän päivään muutettuna on 2,00 euroa)

28.9 - 23.10 2015 kauppoja tehtiin 0,09 - 0,10 eurolla.

21-29.12.2015 joulusiivoajat myivät alle 0,10 keskareilla.

15.12.2016 - 4.1.2017 pikkupätkä tässäkin, joulusiivottiin alle 0,10 euron keskareilla.

4-21.4.2017 valahti myös hetkiseksi alle 0,10 euron.

Varsinaiset pohjat oli pitkät kun 5.6.2017 - 6.9.2019 (pörssipäiviä 568, yhdessä vuodessa on noin 250 pörspäivää) kaupiteltiin 99.288.720 osaketta 8.185.810 eurolla, keskihinnalla 0,08244 e,

johon ajanjaksoon kuitenkin 8.3 - 27.4.2018 Vikingin käteisostotarjous, pörssivaihtuen 28.932.717 kpl , 2.893.906 eurolla, keskihintaan 0,100022 eur. Ajanjakson alin oli 0,10 tasan.

----------------

Tuon jälkeen 15.7.2021 kurssi ylitti 1,00 euron, ja 28.4.2022 vielä vimppapäivä yli 1,00 e.

Ajanjaksolla 199 pörssipäivää, vaihtuen peräti 236.545.516 kpl ja 307.592.879 eurolla. Keskihintaan 1,30 e (tarkempi 1,300354)

Elikkä euron päällä, vaihdot keskimäärin peräti lähes 1,2 miljoonaa kpl päivässä, tarkistuksen jälkeenkin, sama tulos silmämääräisesti päivittäiset vaihdot tutkaillen.

Atl hintaluokkaa 0,08244 saadaan vielä halpuutettua kun poistaen siitä ajanjakso jolloin 0,10 e vapaaehtoiseen ostotarjoukseen myytiin. Ostotarjouksen kanssa pohjilla vaihtui tuo noin 99,3 miljoonaa kapulaa elikkä noin 175.000 kpl päivässä.

 Joten pohjilla (568 pörssipäivän putki) vaikka vaihtuikin ostotarjouksen kera karkeasti 99 milj. osaketta, niin sen jälkeen yli euron hinnoilla (199 päivässä) vaihtui peräti reilut 236 miljoonaa osaketta.

Jos korvamerkittyinä, molemmissa ääripäissä samoja osakkeita pikkuhyödyllä vaihtui useampaan kertaan. Mutta holdiin pohjahinnoilla ostettuna ja vasta euron päällä myytynä, miljonääriksi oli monillakin mahdollisuus nousta. Millä alkupanoksella, vähän tarkistuksia jonka jälkeen tarkka laskenta.

----------------------------------------------------------------

Luminosin hallintarekisterin omistus mennyt alle 10,00 %. 

Luminos ei ole syystä tai toisesta alitustaan liputtanut.

1
0
5.5.2024 - 22:50

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Miljonääriksi Tecnotreelllä, tsekataan pitääkö maa ja kartta paikkaansa, 7.8.2006 ostettu Tecnomeniä  silloisella kappalehinnalla 2,08 e.

Muuntamaton kurssitilasto näyttää tuon päivän kaupat tehdyn 2,02 - 2,10 haitarilla elikkä ok.

Päätös 2,02 ja vaihtui 59.500 kpl, 122.367 eurolla.

------------------------------------------

Entäpä muunnettu elikkä historiallinen kurssikäyrä samalle päivälle ?

Euromäärä tasan sama 122.367 eur.

Päätös 1,585 ja päivän kaupat haitarilla 1,585 - 1,648 e. Muunnettukin "väittää" yhtenevästi että päätös oli päivän alin.

Vaihdon se on muuttanut 75.833 kappaleeksi (tarkempi 75.833,3705 kpl)

-------------------------------------

Tsekataan tuo 2,08 elokuu 2006 ostettu osake.

Merkintäoikeusantiin kesäkuussa 2012 osallistumalla ostohintaa sai halpuutettua kun osaketta kohti sai kaksi merkintäoikeutta, ja kolmella merkintäoikeudella sai merkitä yhden osakkeen 0,12 kappalehinnalla.

Näinollen kolmella 2,08 ostetulla sai merkitä kaksi uutta 0,12 kappalehinnalla,

jonka jälkeen salkussa viisi osaketta, kappalehinnalla 1,296 e ja tämä on aikuisten oikeesti elo 2006 ostaneen ja sillä 2012 antiin osallistuneen holdarin anninjälkeinen keskihinta, kunnes se nyt tuoreesti pitää 20-kertaistaa käänteissplittauksen takia (elikkä ostohinnaksi 25,92 eur, vs nyt vimppapäivänä kauppaa tehtiin mm. hyvin mielessä pysyvällä 5,55 kurssilla). -Joten 1,296 eikä kurssikäyrän väittämä 1,60 e

2012 merkintäoikeusannin jälkeen, kurssikäyrä on verrannollinen. Splitit ja käänteissplitit merkitään oikein ja piirretystä kurssikäyrästä näkee miten on kaupiteltu toisiinsa verrannollisesti. 

-----------------------------------------

5.6.2017 - 7.3.2018 vaihtui 0,077273 keskarilla vajaa 49,7 milj. kpl, reipas 3,8 miljoonalla eurolla (192 pörssipäivää)

8.3. - 27.4. 2018 vaihtui 0,10002 keskarilla reilu 28.9 milj. kpl, vajaa 2,9 miljoonalla eurolla (34 pörssipäivää)

30.4.2018 - 9.9.2019 vaihtui 0,07041 keskarilla vajaa 21,1 milj. kpl, vajaa 1,5 milj. eurolla (340 pörssipäivää)

-----------------------------------------

Jostain syystä Vikingin 0,10 ostotarjoukseen isot omistajat eivät saaneet myydä. Asia pitää palauttaa muistiin, korjasivat kuitenkin tilanteen tarjouksen jälkeen myymällä kurssin atl:än

Tecnotreen alle 0,05 keskihinta päivät (Atl):

26.6.2018 vaihtui 204.666 kpl 9.946 eurolla. Päivän keskihinta 0,0486

20.12.2018 vaihtui 60.777 kpl 2.988 eurolla. Päivän keskihinta 0,0492

27.12.2018 vaihtui 9.900 kpl 459 eurolla. Päivän keskihinta 0,0463

28.12.2018 vaihtui 75.540 kpl 3.514 eurolla. Päivän keskihinta 0,0465

(atl noteeraus 0,042 e jussina 2018 antoi esimakua siitä että viidessä sentissä on oston paikka. Tämä 0,042 kaksikymmenkertaistettuna on 0,84 e 

---------------------------------------

Joten 0,08 sai ostettua pilvin pimein, ja ne myydä vaivatta 1,30 kappalehinnalla.

Kappalevoitto +1,22 eur ja käytetään nykyistä 66 % itselle ja 34 % valtion verokarhulle. Itselle jää puhdasta osaketta kohti +0,8052 eur.

Ja kun miljoona eur puhtaana oli tavoite, näitä 0,08 hintaisia piti ostaa 1.241.928 kpl elikkä 99.355 eurolla. Jos rohkeni kiinnittää vain kymppitonnin niin sillä teki satatuhatta euroa puhtaana.

Yllättävän paljon vaati alkupääomaa mutta kun verottaja vie täysin riskittä merkittävän siivun. 

------------------------------------

Välityskulut vielä puuttuvat. Holdarin 0,20 % oston ja myynnin reilusta 1,7 milj. eurosta, välittäjälle peräti 3.427 eur. Kuitenkin, pohjilta jos osti vain muutamalla satasella vielä lisää niin se kasa 1,30 myytynä kuittasi nämä hulppeat välityskulut.

Ison riskin roskisosake, mutta Vikingin mukaantulo rahasäkkeineen, ja sittemmin julkinen ostotarjoushalunsa antoi osviittaa että vaikkapa 0,10 ostotasolta saatuja ostoja 0,11 myyntitasolle välittömästi pantuna, vaikka kahden vuoden hyvän osinkoyhtiön osinkotuoton päivänsisäisestikin sai, holdi olisi ollut parempi nousun lopulta käynnistyessä.

1
0
8.5.2024 - 09:52

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Tecnotree

-------------------------------------

5.6.2017 - 7.3.2018 vaihtui 0,077273 keskarilla vajaa 49,7 milj. kpl, reipas 3,8 miljoonalla eurolla (192 pörssipäivää)

8.3. - 27.4. 2018 vaihtui 0,10002 keskarilla reilu 28.9 milj. kpl, vajaa 2,9 miljoonalla eurolla (34 pörssipäivää)

30.4.2018 - 9.9.2019 vaihtui 0,07041 keskarilla vajaa 21,1 milj. kpl, vajaa 1,5 milj. eurolla (340 pörssipäivää)

-----------------------------------------

Jostain syystä Vikingin 0,10 ostotarjoukseen isot omistajat eivät saaneet myydä. Asia pitää palauttaa muistiin, korjasivat kuitenkin tilanteen tarjouksen jälkeen myymällä kurssin atl:än

Tecnotreen alle 0,05 keskihinta päivät (Atl):

26.6.2018 vaihtui 204.666 kpl 9.946 eurolla. Päivän keskihinta 0,0486

20.12.2018 vaihtui 60.777 kpl 2.988 eurolla. Päivän keskihinta 0,0492

27.12.2018 vaihtui 9.900 kpl 459 eurolla. Päivän keskihinta 0,0463

28.12.2018 vaihtui 75.540 kpl 3.514 eurolla. Päivän keskihinta 0,0465

-----------

(atl noteeraus 0,042 e jussina 2018 antoi esimakua siitä että viidessä sentissä on oston paikka kun veromyyjät saman vuoden joulukuussa tinttasivat kurssin lähes samaan. Tämä 0,042 kaksikymmenkertaistettuna on 0,84 e elikkä käänteissplittiverrannollisena, joten kun kurssi nyt on 5,50 niin useita satoja prosentteja atl:ä ylempänä edelleen. Toisaalta, atl jälkeisen ylimmän päivän käänteissplittiin muutettu keskihinta on 32,20 eur, josta ollaan pudoteltu nykyiseen 5,50:en) 

5.496 omistajaa touko 2017 lopussa

5.649 omistajaa helmi 2018 lopussa

5.027 omistajaa maalis 2018 lopussa (ostotarjous ja -622 vs edelliskuukausi)

4.871 omistajaa huhti 2018 lopussa (-156)

4.856 touko 2018 

4.840 kesä 2018 (yksi neljästä atl-päivästä oli kesäkuussa, muut kolme 2018 joulukuussa)

4.826 heinä 2018

4.791 elo

4.783 marras

4.744 joulu 2018 ja veromyyjät myivät atl-hinnoillakin (0,05). Kymmenenä päivänä päivävaihto alle tuhat (1.000) euroa.

4.728 tammi 2019

-------------------

4.710 elo 2019(nousua prosenteissa tullut hyvin, kuun jälkipuolisko jo 0,08 ylittäen)

4.732 syys (alkoi 0,08 ja parhaat 0,12 e, eikä enää alle 0,10)

4.743 loka (kaupat 0,10 - 0,11 ja vimppapäivänä raketoi)

4.817 marras (0,13 - 0,17), nettojannulisäys +83 (mitenkähän tässä rekkareiden nettokappaleet ?)

4.800 joulu 2019 (tasaisesti 0,17 alapuolella)

5.126 tammi 2020 (+326 nettojannua, tasaisesti 0,17 ja viimeiset päivät kovilla vaihdoilla  0,23 - 0,25 raketointi)

5.204 helmi (pysyy tasaisesti 0,23:ssa)

5.307 maalis (romma kuun puolivälin jälkeen, ja siinä saa ostaa 0,15 altakin)

5.356 huhti (kuun vimppana ylin, 0,20)

5.439 touko (tasaisesti 0,20 kummallakin puolella)

5.436 kesä (tasaisesti 0,21 elikkä kuukaudessa hyvän osinkoyhtiön yhden vuoden osinkotuotto)

5.457 heinä (0,23 - 0,24)

6.268 elo 2020 (rakettinousu kuun alun 0,25 --> 0,50) ja +811 nettojannua edelliskuuhun

-------------------------------------------

6.8.2020 alkaen viisi halvinta keskihintapäivää aikajärjestyksessä, elikkä kirjoitushetkellä lähemmäs neljään vuoteen:

19.3.2024 (0,271)

21.3.2024 (0,271)

27.3.2024 (0,271)

6.5.2024 (0,27118), siis toissapäivänä kun 5,4236 e (käänteissplit 22.4)

7.5.2024 (0,2717) elikkä eilistiistain 5,4339 e

Rakettinousussa elokuussa 2020 tosikova kärsänettolisäys tecnotreen omistajiin, miten tecnotreen kärsänetto sen jälkeen, tuon kuukauden kalleimmat ostotkin, nappiin myynnissään onnistuessaan ja +200,00 % tili.

Miten hallintarekisterit omistusprosentteineen, niissä olevien tonttujen lukumäärää ei tiedä kukaan eivätkä siten ole omistajien lukumäärässä ollenkaan, omistajalukumääräpäivitys jatkuu, ensin yli 1,65 huippukuukauteen, ja sieltä nykyiseen käänteissplittaamattomaan 0,27:n 

1
-1
9.5.2024 - 10:41

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Tulikivi kauppadataa toimitusjohtajan perjantai 3.5. - tiistai 7.5.2024 tekemistä  yht. 240.000 osakkeen luovutuksista, yht. noin 108.000 eurolla.

Esim. maanantaina pörssissä vaihtui 39.657 kpl, mutta Heikki-poika teki kuusi kauppaa joista isoimmat 11.346 + 88.654 kpl, elikkä näistä kahdesta 100.000 kpl.

Esim. tiistaina vaihtui 48.447 kpl, tarjoustasoilla tehtiin 31 kauppaa. Heikki teki vain kaksi kauppaa, 4.924 + 35.076 ja yht. tasan 40.000 kpl. Kauppakaksikkoa ei löydy tarjoustasoilta tehdyistä.

Sopimuskauppojakaan helsingissä ei kivellä ole miesmuistiin tehty, joten osa toimarin kaupoista tehtiin muilla kauppapaikoilla. Helpoin veikkaus ostajaksi on tälläkin kertaa Laakkonen.

Omistajalista-analyysiä, samalla lasketaan olisiko Anders Oldenburg Phoebus rahastolleen tappioiden sijaan tehnyt miljoonatilin jos olisi sijoittamansa rahan pannut yhtiöön vasta atl:ssä, ja poistunut sen jälkeisen raketoinnin huippuhinnoissa, vaihtojen riittävyys huipussa huomioiden.

---------------------

Suurimpia omistajia 31.7.2013

omistajalistan sijaluku, pörssinoteeraamaton K-osakemäärä, viimeisenä pörssinoteeratut A-osakkeet:

1.isukki 2.852.500 ... 1.342.977

2.poikaheikki 2.957.000 ... 78.353

3.äitikkä 477.500 ...2.479.520 

4.Virtaala Matti 1.460.000 ... 990.516 

5.Ilmarinen, vain pörsnoteerattuja A-osakkeita, 1.902.380 kpl

6.tytärsusanna 797.500 ... 846.300

7.poikaolli 397.500 ... 371.810 

9.tytärtarja 397.500 ... 277.040 

10.Phoebus-rahasto, vain pörssinoteerattuja A-osakkeita 585.690

----------------------

31.8.2013

ja tällöin elokuussa isälle tasan -3.800.000 kpl vähennys, ja Heikille +3.800.000 kpl. Isällä äänivaltaisia, pörssinoteeraamattomia K-osakkeita enää nolla kappaletta, ja pörssättäviä A-osakkeita 395.477 kpl.

Isukin vähennykset, noteeraamattomat nolliin eli -2.852.500 ja pörssinoteeraamattomiin -947.500 kpl, yhteensä -3.800.000 kpl.

Tuolloin pörssissä tehtiin sopimuskauppa, välittäjälyhenteellä jollainen oli aiemmin havaitsematon, eikä sen jälkeen enää koskaan esiintynyt, satavarma isän ja pojan kauppa, kappalemäärää ja yksikköhintaa en varmaksi muista. Välittäjä oli OPS tai sinnepäin ja hinta ilmeisen silloinen käypä 0,46 e 

(hinta oli valutellut 4,00 huippuhinnasta pohjiin (luokkaa 0,46), ja elokuu 2013 jälkeen matka alas jatkui)

-----------------------------

Arvioin että poikaheikki useampilapsisen perheen vesana oli jo velkaantunut olemalla yhtiön kakkosomistaja 31.8.2006  jo silloin 2.957.500 kappaleen K-osakkeen omistuksella. Lisäksi +3.800.000 lisäosakkeen osto elokuussa 2013

Ilmeisen tiukka paikka kun joulu 2018 viimeiset neljä päivää osaketta myytiin jo alle 0,10 kurssilla. Pelkät kiven osakkeet eivät mahdollisten velkojen vakuuksiin enää riittänyt, ja erityisesti osakkeita omistavien sisarusten suhtautuminen toimitusjohtaja-veljeensä saattoi olla niinsanotusti haastava.

Sittemmin, välittäjien vielä näkyessä, heikki teki kolmen päivän vähennyksensä, tuolloin tarjoustasoilla, NRD ja GSI välittäjillä. Eikä välttämättä omasta halustaan ?

On mahdollista että kaikki vähennyksensä johtuvat kiven osakkeiden ostosta syntyneiden pankkilainojen takaisinmaksuista. Velkojen korot nyt kovat.

Sisäpiirien myyntien syyksi on useastikin kerrottu rahan tarve muualle kuin yhtiöstä johtuvaksi, kun siitä joku reportteri on hoksannut kysyä, kirjoitusaiheen alan lehtiin saadakseen. - Kaikki olisi pitänyt myydä 2006 kun sai about 3,50 kappaleelta, samalla rahalla takaisinostot pohjissa ja ne myymällä olisi tehnyt tilin toistamiseen.

Jos pankki on ahdistanut poikaa, ei voi pyytää jo monen umpeen menneen eräpäivän jälkeen, vieläkin viivyttämään lainan maksua siinäkään tapauksessa että talkista olisi tulossa kurssipositiivista kerrottavaa hetkellä minä hyvänsä.

--------------------------------

31.3.2013 Virtaala Matti aloitti vähennyksensä (-328.416 kpl A-osakkeisiin), jolloin oli edelleen 3.omistaja. Äänivaltaisten, pörssinoteeraamattomien K-osakkeidensa historiansa pitää varmistaa.

Tsekataan teollisuusneuvoksen henkilöhistoria, netistä löytyy paljon tietoa, mm. "15.4.2015 Kiven hallituksen entinen puheenjohtaja Matti Virtaala kertoo että johtamisongelmat alkoivat Heikki Vauhkosen..."

Virtaalallakin olisi kiven kurssipohjilla ollut mahdollisuus takaisinostaa, ja tehdä ne myöhemmin myymällä useiden satojen prosenttien tili. Mutta ei palannut omistajiin josta johtopäätös myyntirahoillaan tehneen jollain muulla tavalla teollisuusneuvoksille tyypillisesti vieläkin enemmän fyrkkaa.

1
0
9.5.2024 - 16:46

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

 Anders Oldenburg Phoebus 

---------------------

Suurimpia omistajia 31.7.2013

10.Phoebus-rahasto, vain pörssinoteerattuja A-osakkeita 585.690

----------------------

31.8.2013

ja tällöin elokuussa isälle tasan -3.800.000 kpl vähennys, ja Heikille +3.800.000 kpl. 

--------------------------------

31.8.2013 omistajalistassa Virtaala Matti oli aloittanut vähennyksensä (-328.416 kpl A-osakkeisiin), mutta edelleen 3.omistaja. 

Korjattu Virtaalan päivämäärä, elikkä alkoi vähentämään samana kuukautena 2013 kun Heikki Vauhkonen osti isältään +3.800.000 kappaleen lisäyksen. Jonka jälkeen Heikillä 5.809.500 äänivaltaisempaa osaketta, ja 1.025.853 pörssinoteerattua A-osaketta.

Kahta kuukautta myöhemmin järjestettiin yleisöanti 0,33 kappalehinnalla, Heikki ei siihen osallistunut. Ehkä ei ollut rahaa tai halua osallistua, tai halustaan huolimatta rahatonta ei enempää lainoitettu kun just oli isänsä osakevähennyksen ostanut.

Viimeisimmässä 30.4.2024 omistajalistassa, Vauhkosella 5.809.500 K-osaketta, ja 674.920 pörssinoteerattua A-osaketta joista nyt toukokuussa pani myyden osan.

Virtaala muistaakseni sai muutettua K-osakkeensa A-osakkeiksi, jonka jälkeen myynti tarjoustasoilla olisi onnistunut. Pitää tsekata, mutta varsinkin myös se miten oli saanut vaikutusvaltaisia K-osakkeita jättiläjän.

-----------------------------------

Phoebus:

19.4.2006 kurssi oli ATH:ssä. Omistajille jaettiin iltalääkkeenä ilmaisosakkeita, elikkä split.

20.4.2006 kiven kaikkien aikojen ylin 4,05 e. Kahden seuraavan päivän ylimmät vielä 4,00 e. Tämä verrannollinen nykyiseen vuoden 2024 kurssiin.

31.8.2006 Phoebus omistus tasan 600.000 kpl. Jätän tutkailematta hankintahinnan ja milloin ostettu, hyvin mahdollista erinomaisesti voitolla. Kuun vimppapäivän keskari 3,69 ja kaikki olisi pitänyt myydä.

28.2.2007 Phoebus -100.000 kappaleen vähennyskuukausi. Kauppoja tehtiin 3,55 - 3,21 hintaluisuttelussa

20.6.2007 käytännössä vimppapäivä kun 3,00 tasaraha oli vielä päivän ylin

31.8.2007 Phoebus +18.524 kpl lisäys. Kaikki olisi pitänyt myydä, kauppoja tehtiin 2,62 - 2,43 luisuttelussa

30.9.2007 Phoebus +41.916 lisäys. Osoittautuu virheeksi, kauppoja tehtiin ensin nousussa, alimmat viimeksi (2,35)

31.10.2007 Phoebus +42.400 lisäys. Kauppoja tehtiin  2,36 - 2,05 luisussa

30.11.2007 Phoebus +5.300 lisäys ja 608.140 kpl omistus. Kaupat 2,05 - 1,94 luisussa

---------------------------

22.10.2008 alittuu 1,00 

31.3.2009 Phoebus -22.450 kpl. Yleisen finanssikriisin pohjaus (9.3). Kurssi tasaisesti 0,70

30.4.2009 Phoebus -1.742 kpl. Viimein nousua, kaupat 0,70 --> 0,86 

31.5.2009 Phoebus +1.742 ja omistus 585.690 kpl. Lisänousua 0,88 --> 0,99

27.5 - 22.6 keskihinnat ylittää jo 1,00 e ja tähän olisi pitänyt myydä. Takaisinosto 0,1135 tulisi onnistumaan.

----------------------------

30.9.2013 Phoebus holdannut 585.690 kpl läjäänsä yli neljä vuotta. Syyskuun kaupat tasaisesti 0,36

31.10.2013 Phoebus merkkaa 0,33 yleisöannissa tasan 400.000 eurolla (+1.212.121 lisäyskappaletta)

10.4.2014 päivän keskihinnat menee alle 0,30 e tasarahan

(joulu 2014 vimppapäivät, veromyyjät myy alle 0,20)

28.2.2015 Phoebus edelleen 1.797.811 kpl omistus. Kaupat 0,21 - 0,24 noususuunnassa

31.3.2015 kova vaihto maaliskuussa, nordnet yksinmyy kovaan nousuun lähtenyttä. Phoebus -1.590.505 ja 207.306 jäljellä.

maaliskuu mentiin 0,28 avauksesta, lopun 0,23:n.

30.4.2015 Phoebus putoaa isojen listalta. Kuun alun kaupat 0,22 e. Taalerin rahasto -1.000.000 kpl ja kurssi kuun lopussa enää 0,16

30.5.2015 Taaleri -300.000 ja jälellä 1.500.000 kpl. Kurssi 0,12 kuun alussa, lopussa 0,15 kummallakin puolella

(taalerikin pitäisi tsekata miten se tuon 2,8 milj. kpl osti jolla kurssin romautti, jo toinen rahasto paniikissa. Annetaan olla kirjaamatta mutta loistava oston paikka)

11.10 - 27.10.2016 keskihinnat 0,25 - 0,28

9.2.2018 vasta luisuu uudestaan alle 0,20

-----------------------------

Alle 0,13 keskihintapäivät:

20.11.2018 - 3.4.2019 vaihtui 3,4 milj. kpl 0,112 keskihinnalla (91 pörssipäivää)

ja uudestaan 9.3 - 30.8.2020 jolloin 14,7 milj. kpl 0,114 keskarilla (142 pörssipäivää)

Yhteensä 18.106.918 kpl 2.055.316 eurolla joten 0,1135 keskihinta. Osa vaihtui jopa useampaan kertaan, mutta holdiinostetut vain kerran.

Kauan makasi pohjilla kivikin joten hitaampikin ehti kyytiin mukaan.

-------------------------

Tsekataan miten 0,1135 ostot sen jälkeen parhaiten onnistumalla pystyttiin myymään.

8.8.2022 kurssi ylitti 0,60 ja 5.12.2022 keskari vimppapäivää yli 0,60 e

Tähän 98 pörssipäivään vaihtui 19.341.843 osaketta, 14.295.215 eurolla.

Keskihinta karvan yli 0,739 eur. Vaihto keskimäärin 197.000 per päivä.

----------------------------

Miljonäärilaskenta tulivellä, 0,739 - 0,1135 ja tästä puhtaana 66 % itselle.

1.000.000 kun jaetaan 0,41283 verohuomioidulla kappalevoitolla, pohjilta olisi pitänyt ostaa 2.422.305 osaketta mikä 0,1135 keskarilla olisi vaatinut 274.932 euron panostuksen.

Lisäksi olisi pitänyt onnistua sekä ostossa että myynnissä, mikä taas ei ole tästä maailmasta.

24.223 osaketta ostamalla, elikkä 2.749 euron sijoituksella oli mahdollisuus saada sijoitus takaisin ja lisäksi kymppitonni puhtaana näppiin

--------------------

Phoebus 400.000 euron 0,33 yleisöannissa tekemän sijoituksensa myi tappiolla, ehkä vuosikatsauksista löytyisi miten 2006 vuoden omistajalistalla olleen pottinsa oli ostanut, ilmeinen huippusijoitus silloin mutta todennäköisesti meni lopulta selvällä tappiolle sillä näyttää että pörssitaipaleella vain kaksi käänteissplittiä ja yksi yleisöanti jotka eivät piirrettyä historiallista kurssia vääristä. Näinollen tammikuussa 1997 kauppaa tehtiin alle 0,50  ja ne hinnat alitettiin vasta kesä 2012 lopussa. -Heräsi uudestaan kiinnostus missä kurssissa Anders rahastoonsa 600.000 kappaleen Tulikivipottinsa osti, toki pitää huomioida splitit. Jokatapauksessa olisi voinut myydä 3,50 eurolla kappale, mutta myi lopulta 0,23 - 0,24 e.

Aina ei voi hyväkään mies voittaa.

2
-1
10.5.2024 - 09:38

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Incap 2.5.2024 klo 11:42:45 ABC ABC 22.000 kpl (8,945 elikkä myyntitason käypä hinta). Erkillä 22.000 potti omistajalistan 71.suurimpana, ehkä mutta ei välttämättä.

5.4.2024 klo 15:02 ja klo 18:19 kaksi ABC sisäistä, 15.000 ja 20.000 kellonlyömien käypiin hintoihin (9,26 ja 9,14 e)

Maaliskuun satalistan kotimaisista, yksikään ei pudonnut listalta huhtikuussa. Satalistalle nimellään löydetyistä hallintarekisteripelleistä, Norron Fonder on saatu Tarkastukseen, ja pudonneen satalistalta. Omistus maalislistalla oli 41.545 kpl, mutta Tarkastuspäivämäärällä 31.10.2023.

Joten varmaa on vain se että Norronin rahastolla oli loka 2023 lopussa 41.545 kpl omistus. Saattoi olla sama maalis 2024 tai enemmänkin. Tai vähemmän, tai kokonaan osakkeetonkin jos myi esim jo marraskuussa.

ABC jo kolmas soppari, nyt toukokuun alussa, ja yhteensä 57.000 kpl. Veikkaan yhden ulkkiostajan olevan astialla, Norron tuskin on ollut kaikissa kolmessa myyjänä eikä välttämättä yhdessäkään. -Satalistan koostaja ollenkaan välttämättä ei nimeltä löydä kuka ulkki ostojen takana. Arvailen että rekkarilainen ostaa ja rekkarilainen myy, joten nollakappalevaikutus yhdeksän hallintarekisterin kokonaiskappalemäärään.

Incapin nordnettiläisten kärsänetto huhtikuussa -59 omistajaa.

Huhti alussa, omistajista 54,95 % oli nordnettiläisiä joten jos muut poistuivat samassa suhteessa niin heille -48, ja omistavähennysveikkaus yhteensä -107 heppua.

Toteutui -63 omistajan vähennysnetto, joten muille kuin kuin nordneteille vain -4 heppunetto.

Incapin huhtikuu alkoi 9,01 eurossa. Koko kalenterimaaliskuu oli oltu vähän 9,00 yläpuolella. Huhtikuun puolivälin jälkeen huhtihalvinta, keskarit hieman alle 9,00

2.5 keskihinta vielä 8,95 e. Seuraavat neljä eli neljä viimeistä päivää, keskari kovassa putkinousussa (9,16 --> 9,47 --> 9,66 --> 10,82 e vimppapäivänä, ennen tämänpäiväisen, perjantai 10.5.2024 avausta.

Vimppapäivänä ylitettiin sekä 10,00 että 11,00 kun päivän ylin oli 11,11 e.

Tähän perjantaipäivään lähdetään incapin viimeisestä 10,92 päätöksestä johon päivään nordnettiläisille -22 nettoheppua. Rekkarinetto kuitenkin ratkaisee kurssisuunnan mutta päivänsisäisesti mahdoton seurata/arvioida kun välittäjiä ei enää näytetä.

-----------------------------

maaliskuussa yhdeksän rekkaria  

huhtikuussa yhdeksän rekkaria ja niissä 7.661.540 osaketta, vähennystä maaliskuusta vain -3.676 kpl.

Helsinkiin suorarekisteröityneitä nimiä huhti lopussa 11 heppua ja heillä yht. vain 7.950 osaketta (-902 osaketta vs maalis)

-----------------------------

Edellisviestin Tulikiveen yhdessä kohtaa lipsahti kiven tekemät kaksi splittiä käänteisspliteiksi, elikkä osakkeenomistajilta ei varastettu korvauksetta osakkeita käänteisellä, vaan splitattiin elikkä omistajille jaettiin ilmaisia.

Vuoden 2006 kurssissa 4,00 e mikä verrannollinen tähän päivään ja siinä olisi pitänyt myydä, kivi oli tehnyt sellaisen kurssiraketoinnin että siitä kohistiin muissakin kuin sijoitusalan ammattilehdissä. Tuo rikastumispätkämahdollisuus pitää vielä ylöskirjata, samoin mikä oli Phoebus rahaston hankinta-ajankohta ja hankintahinta kun sillä oli 600.000 kpl myytävissä kahden splittauksen jälkeen, kaksi kuukautta 4,00 euron ATH jälkeen.

Anders Oldenburg jälkikäteisvalittelut asiakkailleen myymättömyydestään, sen jälkeisistä lisäyksistään, ja osallistumisestaan 0,33 yleisöantiin, oli kaikille luettavissa kunnes lopulta myi 0,24 seutuvilla ja vaikeni. -Kurssi laski vielä atl:n alle 0,10 josta ostaneet saivat myydä satojen prosenttien voitolla. Toisaalta, vain pitkämieliset kiven holdarit ovat voitolla tämänhetkisessä 0,41 - 0,42 kurssissa eivätkä välttämättä edelleenkään pane myynnin äänellä.

1
0
11.5.2024 - 10:44

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

aaaa wrote:

Incap 

2.5.2024 keskihinta vielä 8,95 e (päätös 9,045 lähellä päivän ylintä). 

Seuraavat neljä eli neljä viimeistä päivää, keskari kovassa putkinousussa (9,16 --> 9,47 --> 9,66 --> 10,82 e vimppapäivänä, ennen tämänpäiväisen, perjantai 10.5.2024 avausta.

Vimppapäivänä ylitettiin jo sekä 10,00 että 11,00 kun päivän ylin oli 11,11 e.

Tähän perjantaipäivään lähdetään incapin viimeisestä 10,92 päätöksestä johon päivään nordnettiläisille -22 nettoheppua. 

---------------------

Eilisperjantaina (10.5.2024) keskihinta jatkoi nousuputkeaan (11,685).

Päivän alin oli avauksen 11,11 e. Päätös 11,78 e (pv ylin 11,96)

Kahden mahalaskuromahduksen jälkeisestä alimmasta 5,80 noteerauksesta, toipunut eilispäätökseen mennessä +103,10 %

Kaikki myydä halukkaat ovat jo myyneet, joten nousutrendiä on helpompi ylläpitää. Toisaalta kovimmat nousupäivät, kaksi viimeistä, vaihdot 189.000 ja eilisperjantain 128.000 kpl, vs maaliskuun alkupäivistä alkaen vaihdot olivat olleet kohtuutasaisesti 20.000 kpl päivässä.

Millä panostuksella Incappia, silloin kun yhtiö oli vahva konkurssiinmenijäehdokas, pohjista ostamalla ja myöhemmin myymällä, olisi tehnyt miljoona euroa voittoa puhtaana, elikkä luovutusvoittoverotkin huomioituna:

Halvimmalla pääsi jos osallistui vain ensimmäiseen merkintäoikeusantiin, mutta on reilumpaa pakko-osallistuttaa miljonäärionnistujat myös jälkimmäiseen merkintäoikeusantiin. Lisäksi on huomioitava hölmöilty käänteissplitti, toisaalta se ehkä lisäsi pitemmässä juoksussa ulkkikiinnostusta, tilastoidaan tuo tarkasti. Lopuksi käänteissplittiä osittaiskorvaavalla splitillä jolla omistajille jaettiin ilmaisosakkeita.

Näinollen allaolevat, kunkin päivän kurssit eivät ole vertailukelpoisia tämän päivän kurssiin.

--------------------

Maalis 2014 tultiin atl-pohjiin kun yksi pääomistajista ensin liputti omistusalitusta, ja osakkeet myytyään vaihtoi velkakirjalainansa osakkeiksi ja myi nekin. Yksinmyi lisäksi välittäjällä jota vain tosi-isot käyttivät joten oli helposti seurattavissa milloin on myymässä viimeisiään. -Valitettavasti jäi ylösottamatta millä keskarilla koko pottinsa myi, sen olisi saanut laskettua euron tarkkuudella ja nyt jossitella mikä oli myyntipotin arvo euroissa hiljakkoisissa huippuhinnoissa ennen romahdusta. Ja korjasiko katastrofaalisen virhemyynti-ajoituksensa palaamalla myöhemmin tähän rakettiin. -No, eipä tietenkään joten triplasi "osaamisensa"; väärällä hetkellä sisääntulo, pohjissa myynti jonka vieläpä itse aiheutti, ja takaisinostamattomuus.

Asiasta oma viesti kun lisäksi saman alan ruotsipörssiyhtiö Inission pelasti Incapin olemassaolon oikeutuksen tuomallaan rahakasalla. Ellei isoppimyyjä myynnillään olisi vienyt Incapin kurssia tarjoustasojen neljän sentin pilahintapohjiin asti, olisikohan Inission tullut rahoittamaan yhtiötä. Näin pääsi sisään pääomistajaksi kolmen sentin suunnatulla pilahintamerkintähinnallaan.

--------------------------------------

Tsekataan pitääkö maa ja kartta paikkaansa kun 20.3.2007 kaupiteltu 2,04 yksikköhinnalla.

Tuolloin päivän kaupat toteutuivat, näyttää olleen kovassa pudotuksessa kun 2,31 - 1,98 (avaus päivän ylin). -Ja eka 2,00 alitus yli 14 kuukauteen.

Vaihtui 76.047 kpl, 158.815,50 eurolla. Keskihinta 2,0884

(25.9.2006 asti Incapin päivävaihdot vain aniharvoin eivät olleet sadalla jaollisia. Aika kulunutkin yllättävän nopeasti mutta toisaalta viisastuminen kestänyt pidempään jos seuraava päivä oli ensimmäinen jolloin yksittäisiäkin osakkeita pystyi myymään, pitääkin tsekata)

(korjattu kurssikäyrä näyttää kauppoja tehdyn 10,095 - 11,777 vaihtuen 158.815,50 eurolla ja 14.915,81 osaketta)

---------------------------------------

Atl tarjoustasohinnalla sai ostaa, päivien kaikki kaupat tehtiin 0,04 e kappalehinnalla:

18.3.2014 vaihtui 1.337.288 kpl

19.3.2014 vaihtui 82.100 kpl

23.3.2014 vaihtui 667.000 kpl

Viitenä päivänä toteutui 0,04 kauppoja. Tarjoustasot tuolloin tasasentin välein, yhtäkään kauppaa ei myyty 0,03 ostotasoon vaikka vähintään kahtena päivänä ylin ostotaso päätöksen alla oli 0,03 e

(olivat merkintäoikeudellisia, annista tiedotettiin ensi kertaa vasta päivämäärällä ?)

Juhannus 2014 asti vain tasasentit tarjoustasoilla käytössä jonka jälkeen tihennys. Oli amerikkaa panna viiden sentin ostotasolta saatuja osakkeita, alimpaan 0,06 myyntitasoon. Se oli aina hyvän osinkoyhtiön neljän vuoden osinkotuotto eikä kauaa tarvinnut odotella.

Näillä 0,04 ostoilla holdattuna sai myöhemmin merkintäetuoikeusannissa merkitä yhden uuden 0,02 jonka jälkeen kahden osakkeen keskihinta 0,03 e ja kaikkien aikojen halvimmalla omistajaksi. -Tosin Inissi osallistui myös antiin ja 0,025 oli sen hankintahinta annin jälkeen.

-----------------------

Miljonäärilaskennassa saadaan ostokappaleita parhaiten mutta hinta nousee kun pannaan ostetuiksi tarjoustasoilta sekä merkintäoikeuden sisältäneitä, että merkintäoikeuden menettäneitä osakkeita, ilman merkkarilla merkittyjen alennusta. Ja tietenkin 0,02 antihinnalla merkittyjäkin enemmän tai vähemmän myytiin.

Näin päästää tilanteeseen jossa sai ensimmäisen kerran ostaa alle 0,10 keskihinnalla, aina siihen asti kun kurssi ylitti 0,10 e.

Joten 2.1.2014 - 5.8.2015 elikkä 397 pörssipäivää kaupiteltiin 80.422.189 osaketta, 5.230.518 eurolla, keskihintaan 0,065 e (tarkempi 0,065038)

Tämä 0,065 joutui seuraavaksi 50-kertaistettuun käänteissplittimyllyyn, ja keskihinta muuttui 3,2519 keskihinnaksi.

Vähän tarkistuksia ennen jatkamista. Seuraavana näillä atl-hintason osakkeilla sai osallistua lievään antiin ja kurssihan ponki vain ylöspäin. Sitten osakkeenomistajille jaettiin ilmaisosakkeita jolla keskihinta putosi kivasti. Sieltä sitten raketointi nykyverrannolliseen yli 20,00 e kurssiin jossa vaihtojen riittävyys asettaa rajat. Huomioimalla 17,00 ylittävät keskihintapäivät, teoreettisiä miljonäärejä saadaan synnytettyä jo sen verran että joka päivä heistä joku tulee kadulla vastaan. Missiainesta omaava kainalossaan.

Revenio vai Incap, jos tuli pohjissaan sijoitettua vain toiseen ja sen jälkeisessä huipussaan myytyä, niin kumpiko samalla rahalla parempi sijoitus. Loppuelämänsä Las Palmasin aurinkorannoilla makaavilta asiasta voisi toki käydä kyselemässä.

1
0
12.5.2024 - 11:38

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Incap 

Maalis 2014 tultiin atl-pohjiin kun yksi pääomistajista oli ensin ensin liputtanut omistusalitusta, ja osakkeet myytyään vaihtoi velkakirjalainansa osakkeiksi ja myi nekin. 

Asiasta oma viesti kun lisäksi saman alan ruotsipörssiyhtiö Inission pelasti Incapin olemassaolon oikeutuksen tuomallaan rahakasalla. 

--------------------------

Atl tarjoustasohinnalla sai ostaa, päivien kaikki kaupat tehtiin 0,04 e kappalehinnalla:

18.3.2014 vaihtui 1.337.288 kpl

19.3.2014 vaihtui 82.100 kpl

23.3.2014 vaihtui 667.000 kpl

Viitenä päivänä toteutui 0,04 kauppoja. Tarjoustasot tuolloin tasasentin välein, yhtäkään kauppaa ei myyty 0,03 ostotasoon vaikka vähintään kahtena päivänä ylin ostotaso päätöksen alla oli 0,03 e

(olivat merkintäoikeudellisia, annista tiedotettiin ensi kertaa vasta päivämäärällä ?)

Juhannus 2014 asti vain tasasentit tarjoustasoilla käytössä jonka jälkeen tihennys.

Näillä 0,04 ostoilla holdattuna sai myöhemmin merkintäetuoikeusannissa merkitä yhden uuden 0,02 jonka jälkeen kahden osakkeen keskihinta 0,03 e ja kaikkien aikojen halvimmalla omistajaksi.

-----------------------

Nyt tuli edellisviestiin virhe Inissionin sisääntulon päivämäärästä Incappiin. Se tapahtuikin jo ennemmin kuin hetkellä jolloin Oy Ingman Finance Ab romautti kurssin ostotasoille hinnasta välittämättä myymällä, ja myi viimeisensä 0,04 e.

Näinollen Inissin sisääntulo ei niin nappiin osunutkaan, ja toisaalta Ingman Financea pitää ihmetellä että tuosta raharuiskeesta huolimatta, luotto Incapin selviämisestä oli niin heikko että paukutti myöhemmin kaikki ostotasoille.

Viestivirhe ei niinkään johtunut siitä että miljoonista aivosoluista, joka päivä muutama heittää veivinsä ja väittävät että uusia ei enää sen jälkeen synny kun on koulut käyty. Pannaan sen piikkiin että yhtiön omilla sivuilla, kuukausittaisten omistajalistojen vanhin tätä nykyä alkaa vasta vuodesta 2017 ja sen maaliskuusta. -Näinollen oli muistin varassa tarkistaa mitä omistajissa tapahtui esimerkiksi 2014 tai kaivella tietoa osavuosikatsauksista. Tai omasta supertietokoneesta.

-------------------------

Ingman Group Oy Ab on suomalainen sijoitusyhtiö. Myi Ingman Foodsin Arla Foodsille v. 2008. Ingman Ice Creamin myi kansainväliselle Unileverille tuotemerkkeineen v. 2011. Yhtiön osakkuusyhtiöt ovat Messby Facilities & Services Ltd. Oy (40%) ja Etteplan Oy.

-------------------------

Ihan eri asia on Pingviini-jäätelöt mutta yleissivistyksen kertauksena tähän siitäkin. Vuoteen 2021 nimellä Eskimo jolla tutuksi tulleella tuotemerkillä oli myyty jo 1960-luvulta lähtien.

Yle uutiset 27.11.2020: Tutun jäätelön rasistiseksi koettu nimi muutetaan. Suomessa asuva inuiittiaktivisti: "Jo oli aikakin"

---------------------

Unileveristä sen verran että merkittävä palmuöljyn ostaja ja siitähän oli kansainvälistä kärhämää josta ei tähän sen enempää. Haalinut liiveihinsä useamman sata tuotemerkkiä, mm Ingman  -jäätelö (Suomi), Turun Sinappi -sinappi (Suomi Ruotsi), Kissan -ketsupit, kurpitsat, hillot (Intia)

todetaan että kissoille ei Intiassa tehdä ketsuppia tai hilloa, vaan kyseessä Kissan tuotemerkki. Vaikkapa Intia-Suomi sanakirjasta voisi selvitä mitä kissan on suomennettuna jos se ylipäätään on joku muu kuin pelkkä kirjainyhdistelmä.

------------------

Takaisin Ingman Finance Oy Ab. Myös, huom: myös, joka persläpeenkin meijerimyyntirahojaan pannut, nykyisin esim. Valoen kahdeksanneksi suurin osakkeenomistaja, sijoitti siis Incapin paitsi osakkeeseen, myös sen vaihtovelkakirjoihin. Incapit myi sittemmin surutta kurssin romauttaen, ja viimeiset atl:än. -Valoet on pitänyt,  mutta missä hinnassa siinä sisääntulonsa teki. Ehkä rykäisen tilaston, ehkä en.

Ostamalla Ingmanilta esim. 18.3.2014 jolloin päivän kaikki kaupat 0,04 e (tarjoustasot tuolloin tasasentin välein), omistaa tänään kaikkien aikojen halvimmat osakkeet. Toki niillä osallistuttiin täytenä merkintäoikeusanteihin, sekä käänteiseen splittiin, viimeisenä osakkeiden ilmaisjakoon (split)

Ja mitä näyttää muunnettu eli historiallinen kurssikäyrä tuolle maalis 2014 pohjapäivällä. Syystä tai toisesta käyrät pohjilla, jos merkintäetuoikeusanteja omistajille ollut, halventaa selvästi liikaa mikä oli halvimman käytännön ostajan ostokeskari, ja kaikkien aikojen ylimmässä väittää maksetun ylihintaa siihen nähden mikä oli todellisuus. Joten tsekataan miten Incapin atl-ostaja.

Korjattu kurssikäyrä  18.3.2014 päivälle näyttää:

päivän kaikki kaupat 0,204 (ihan ok se että kaikki samalla hintaa)

kauppaa tehtiin 53.491,52 eurolla (ok, rahamäärä ei luonnollisesti muutu)

vaihtokappaleiksi on muutettu 262.294,80 elikkä pyöristettynä 262.294 kpl (ja tuon päivän aikuisten oikea vaihto tuolloin oli 1.337.288 kpl)

-------------------------------------

25 wanhalla 0,04 ostetulla sai merkitä 25 uutta 0,02 merkintähinnalla, jolloin 50 kpl oli salkussa yhteishinnalla 1,50 eur.

Seuraavaksi 50 osaketta muuttui käänteissplitissä yhdeksi osakkeeksi. Jonka hankintahinta edelleen 1,50 eur.

Seuraavaksi oli anti jossa tarvittiin enemmän kuin yksi vanha jotta sai merkitä tämän uuden merkintähinnalla ? eur.

Jonka jälkeen jokaista yhtä vanhaa osaketta sai neljä ilmaista, ja saadaan hankintahinta mikä on atl kun on täysillä osallistunut anteihin ja molempiin splitteihin.

Joten oiotaan ja lasketaan suoraan 1,50 osakkeelle saadut neljä ilmaista, jolloin hankintahinta putoaa 0,30 euroon.

Historiallinen käyrä väittää atl:n olevan kuitenkin 0,204 vaikka jälkimmäiseen antiin osallistumalla keskihinta nousee 0,30 kurssia ylemmäksi, mutta miten paljon, pitää tsekata pilkuntarkasti sen annin ehdot, josta sitten pääsee myös miljonäärilaskennan hankintahintaan.

----------------------------------

Inissionin sisääntulo aikuisten oikeasti tapahtui: Incap pörssitiedote 22.7.2013

"Laaja rahoitusratkaisu, suunnattu osakeanti ja velkojen uudelleenjärjestely vakauttavat yhtiön taloudellisen aseman"

Pannaan uuteen viestiin lähtien alemmasta päivämäärästä, tuon heinä 2013 suunnatun hinta oli 0,10 e osakkeelta. Talouden vakauttamiseen ei ainakaan Ingman kovasti kauvaa aikaa uskonut kun kahdeksaa kuukautta myöhemmin myi viimeisensä 0,04 e. -Oikein olisi ollut ostaa kaksin käsin ja nimenomaan inkun. Yllättävän kauan kymmenkertaistujatkin viipyilevät pohjissaan, toisaalta nousu 0,04 --> 0,10 on sekin kovaa nousuprosenttia vaikka ottaisi aikaa kuukausia. Elikkä oikeammin, vain kuukausia. Mutta sen jälkeen yhden sentin kurssinousut edellispäivään alkavatkin olemaan helppoa kuin ylituleentuneen kauran puinti.

(asiaan vihkiytymättömät, ikänsä kerrostalossa asuneet voivat itse tykönään panna miettien, miksi nimenomaan ylituleentuneen kauran puinti on helppoa)

1
0
12.5.2024 - 17:37

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Incap (kurssit eivät verrannollisia tämänpäiväiseen mutta kesä 2015 merkintäoikeusantiin asti kylläkin)

-------

31.5.2006 Ingman Finance omistajiin (150.000 osaketta) vs tarjoustasot kuun vimppapäivänä 2,17 - 2,26

30.6.2006 inkku +5.000 kpl lisäys, (tarjoustasot 2,20 - 2,22)

31.8.2006 toinen lisäyskuukausi (+47.500 kpl) ja tarj. tasokaupat 2,25 - 2,27

30.9.2006 tähän kova +544.000 kpl lisäys (ilmarinen kk:n kakkoslisääjä +297.000 ja 400.000 kpl omistus), nousussa 2,50 - 2,63

31.10.2006 inkku +60.180 kk:n ykköslisääjä ja 806.680 kpl omistus, (vs tarjoustasot 2,75 - 2,80 kuun vimppapäivänä)

30.11.2006 inkku kk:n ykköslisääjä (+42.820 kpl), vs kaikki päivän kaupat 2,46

--------------------------

31.1.2007 ei jumankauta, inkku +380.500 kpl kuukausilisäys, (2,53 - 2,63)

28.2.2007 inkku +270.000 kpl lisäyskuukausi (2,02 - 2,12)

31.3.2007 ja +21.407 kpl lisäys, omistus nyt 1.521.407 kpl (yhtiön 3.suurin) (2,13 - 2,14)

--------------------------------

(finanssikriisin yleinen pohjaus 9.3.2009 jossa yleisoivallinen pelipaikka ostaa lähes mitä tahansa)

31.3.2009 ilmarinen -108.100 vähennys (päivän kaikki kaupat 0,47)

30.4.2009 ilmari yksinmyy loput 321.870 hinnasta välittämättä ja alimpansa 0,44

31.10.2009 ingman 2,5 vuoden holdin jälkeen +3.593 kpl lisäys (omistus 1.525.000 kpl) (0,68 - 0,70)

---------------------------

4.5.2010 Suunnattu anti suurimmille merkittiin kokonaisuudessaan. Uusia 2.000.000 kpl, merkintähinta 0,64 e

(5.5. tarjoustasoilla kaupat laskusuunnassa 0,64 - 0,59)

30.6.2010 inkku, ostot tauolla, mutta tähän +250.400 kpl lisäys (kaikki päivän kaupat 0,60)

30.9.2010 Suunnattu 4.500.000 kpl, myös 0,64 e. Teollisuussijoitus uutena 2.185.509 kpl, Ingman lisäys +224.600 kpl, ja 2.000.000 yhteensä

(seuraava päivä tarjoustasoilla 0,65 - 0,63)

-----------------------------

5.1.2012 Incap siirtää toimintojaan Viroon (saman päivän kaupat 0,48 - 0,49)

21.1.2012 Incap lopettaa Helsingin tehtaansa (0,46)

22.2.2012 Incapin tappio syveni loppuvuonna (0,51 - 0,65 ja päätös pv ylin)

29.2.2012 Ingman Financelle historiansa eka incap vähennyskuukausi (-42.100 kpl) (0,54 - 0,56)

11.4.2012 Incapilta suunnattu anti suurimmille osakkeenomistajille (pv kaupat 0,33 - 0,37)

(suunnatussa merkintähinta 0,35, uudet 11,6 % yhtiön kaikista osakkeista ennen suunnattua)

30.9.2012 inkku +214.286 kpl ja tässä 2.049.144 kpl omistus (0,27)

30.11.2012 inkku -152.200 ja tässä 1.800.000 jälellä (0,24 - 0,25)

---------------------------

3.5.2013 Ennakoidun liikevaihdon lasku heikensi kannattavuutta (kaikki 0,11)

22.7.2013 Laaja rahoitusratkaisu, suunnattu anti (0,10 per osake) ja velkojen uudelleenjärjestely (nousussa 0,19 - 0,17)

22.7.2013 pörssitiedote liputukset, mm. Ingman Finance, omistus oli jo 0 kpl  mutta tulee merkitsemään koko lainakonvertoimansa 8.780.769 kpl (5,72 % uudesta osakekannasta)

(Inission Incapin suurimmaksi omistajaksi. Suunnatussa ja ja siihen liittyvässä lainojen konversiossa 64.137.000 uutta osaketta. Lisäksi 2012 vaihtovelkakirjalainoja muutettiin uusiksi osakkeiksi 22.430.769 kpl. Rahalla uusia merkittiin 45.212.000 kpl josta Inission 28.500.000 kpl, Etolan etra 7.000.000 ja Onvest Oy 3.500.000 kpl. Loput suunnatun osakeannin osakkeista (18.925.000 kpl) merkittiin lainojen vastikkeena. Hallituksen jäsenet ja johto merkitsivät uusia yhteensä 1.212.000 kpl. Vuonna 2012 liikkeeseen laskettu vaihtovelkakirjalaina, näillä 0,13 hintaisia osakkeita. Inissiolle myös optio nielaista koko Incap.)

30.9.2013 Incap alentaa liikevaihto- ja tulosennustettaan (0,16 - 0,17)

31.10.2013 Ingman 2.omistajaksi 8.672.425 kun lainakonvertoidunsa muutti 0,13 osakkeiksi (0,11 - 0,12)

--------------------------

11.2.2014 Ennakkotieto 2013 tuloksesta ja (kaikki pv kauypat 0,06)

25.2.2014 Liikevaihto aleni johtuen yleisestä heikosta markkinatilanteesta (kaikki 0,06)

12.3.2014 vajaat 1,1 milj. kpl  inkku päämyyjänä 0,050127 keskariin, päivän kaupat, avaus 0,06 ja muut kaupat 0,05

18.3.2014 EVL myy lähes yksin 1.337.288 kpl ja kaikki 0,04

2014 maaliskuussa Ingman Finance myy viimeisensä myyntiensä halvimpaan 0,04 hintaan

31.12 Inission AB omistajalistan kakkonen (12.207.563 osaketta), Varma ja pari muuta hölmöili myymällä sovitusti 0,03 ostotarjoukseen

-------------------------

16.1.2015 Hallituksen lausunto Inissionin tekemästä pakollista ostotarjouksesta (0,03), "Ostotarjousvastike 0,03 on liian alhainen"

18.2.2015 Koko 2014 tulos positiivinen

7.5.2015 Ylimääräinen yhtiökokous ja

25.5.2015 Hallitus päätti annista ja

23.6.2015 Merkintäoikeusannin alustava tulos, yhdellä vanhalla yksi uusi 0,02 merkintähintaan

-------------------------

EVL myynnit alkoivat lähempää 0,30 ja päättyivät 0,04:n.

Kurssi olisi pitänyt paremmin jos tämä isoppi ei olisi väkisinmyynyt kurssia muutamaan senttiin. Yllättävän monena kuukautena teki lisäyksiä, kunnes siirtyi holdaamaan laskevaa, ja lopulta itse myi kurssin pohjiin. 

1
0
13.5.2024 - 09:56

aaaa

+16
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
305

Incap 

02.3.2014 vaihto vajaa 1,1 milj. kpl  ingman päämyyjänä 0,050127 keskariin (päivän kaupat, avaus 0,06 ja muut kaupat 0,05)

18.3 EVL myy lähes yksin 1.337.288 kpl ja kaikki 0,04

(tässä 2014 maaliskuussa Ingman Finance myy viimeisensä myyntiensä halvimpaan 0,04 hintaan (Atl)

11.4 päivän kaupat 0,07 ja yksittäinen 0,08 (perjantai)

14.4 - 6.6 kaikki kaupat joko 0,06 tai 0,07 (pikapelin tuottoprosentti kohdallaan !)

---------

(9.6 kymmenysosasentit käyttöön)

---------

08.8 kaikki kaupat enää alle 0,06 tasasentin

10.10 päivän alin 0,049 kun joku myy 82.000 kpl vaihdolla ostotasoille

14.10 vaihtuu vain 358 osaketta, kaikki 0,057

07.11 vaihtuu 77.000 kpl 0,046 keskariin (päivän kaupat 0,056 - 0,045)

13.11 vaihtuu 430.200 kpl (0,055 - 0,06)

26.11 vaihtuu 442.300 kpl (0,057 - 0,062)

04.12 vaihto toista äärilaitaa (3.850 kpl 0,064 - 0,067)

31.12 Inission AB omistajalistan kakkonen (12.207.563 osaketta), Varma ja pari muuta oli hölmöilymyynyt ennaltasovitusti 0,03 ostotarjoukseen (tarjoustasovaihto 16.000 kpl ja kaikki 0,06)

-------------------------

13.1.2015 kaikki kaupat karvan alle 0,06

16.1 Hallituksen lausunto Inissionin tekemästä pakollista ostotarjouksesta (0,03), "Ostotarjousvastike 0,03 on liian alhainen" (päivän kaupat 0,058 avaus, päivän alin 0,051)

02.2 ei alle 0,06 kauppoja, vaihto 57.000 kpl

04.2 vaihtui peräti 5,8 milj. kpl 0,063 - 0,072 päivänsisäisessä nousussa (tuliko posari ?)

05.2 vaihtui 665.000 kpl avauksen 0,071 ja pv ylin 0,088

18.2 Pörssitiedote: Koko 2014 tulos positiivinen. Vaihto 3,4 milj. kpl (0,102 - 0,11)

07.5 Ylimääräinen yhtiökokous (Antivaltuutus hallitukselle), (päivän keskihinta 0,09)

25.5 Hallitus päätti antiin lähtemisestä, yhdellä osakkeella yksi uusi, merkintähinnalla 0,02 e (päivän keskari 0,105)

26.5 päivän kaupat 0,066 - 0,071 (osake ei enää sisältänyt merkkaria)

03.6 keskari pohjaa (0,067)

23.6 Merkintäoikeusannin alustava tulos (päivän ylin 0,08)

06.8 päivän alinkin 0,10 alkuinen

03.9 päivän ylin 0,176

08.9 päivän ylin 0,183

10.9 päivän ylin 0,185 (pv keskihinta 0,178)

12.11 päivän ylin 0,198 (pv keskari 0,184)

---------------

tässä vaiheessa 0,04 atl:stä oli siis noustu 0,184 keskihintapäivään, elikkä nousua +360 %

(ja jos 0,04 ostetulla oli annista merkinnyt 0,02 niin tämä ostoerä keskariin myytynä +513,33 %)

Nousu ei olisi katkennut tuossakaan ellei harvinainen välittäjä ENS olisi alkanut paahtamaan välittäjätilastoon puhdasta myyntiä kovalla osuudella päivien vaihdoista. Kun se lopulta paljastui Inissionin vähennyksiksi, Etolan yhtiökin alkoi vähentämään. Takaisinostomahdollisuus halvemmalla oli jo ilmeinen.

24.11 tehdään jo alle 0,16 kauppojakin

10.12 kaikki kaupat alle 0,16 (keskari 0,155)

23.12 keskari alle 0,15

11.1.2016 kaikki kaupat alle 0,15

18.1 keskari pohjaa (0,131), ja poikkeuspäivä ostaa jopa alle 0,13

17.2 keskari 0,151 josta laskuun

24.2 keskari pohjaa (0,122) ja myös seuraavat 8 pv kaikki kaupat alle 0,13

23.3 vaihtuu 121.000 kpl keskihintaan 0,13

24.3 vaihtuu yli 4,5 milj. kpl keskihintaan 0,156 (pv ylin 0,17)

29.3 vaihto 2,9 milj. kpl, keskihintaan 0,165 (pv ylin 0,173)

07.4 vaihto 2,1 milj. kpl, keskihintaan 0,161 (tokavimppa päivä ennen käänteistä)

08.4 vaihto 0,9 milj. kpl, keskihintaan 0,158 (vimppapäivä ennen käänteistä, perjantai)

-----------------------------------

8.4 keskihinta 0,158 kun viisikymmenkertaistataan, kurssiksi saadaan 7,90 e

11.4 eka käänteissplittu päivä, päivän keskihinta 7,625 (päivän keskihinta -3,48 % edellispäivään)

13.5 keskihinta menee alle 7,00

14.6 keskihinta menee alle 6,00

16.9 keskihinta pohjaa (5,074 ja laskettelu viimeisestä senttihintaisesta jo -35,77 %, reilussa viidessä kuukaudessa)

vaan ei ollutkaan pohjat kun 9.11.2016 keskihinta 4,999

---------------------------

24.8.2017 päästään lopulta 6,00 alkuisiin keskihintoihin

maalis - heinä 2018 ollaan alle 6,00 keskihinnoissa

syys-joulukuu mennään 7,00 alkuisilla keskihinnoilla

23.1.2019 saadaan vihdoin 8,00 alkuinen keskaripäivä, ja senttiosakkeena pörssätyn vimppapäivän (8.4.2016) muutettu keskihintahan oli 7,90 e. Joten lähemmäs kolme vuotta meni odottelussa että huhti 2016 senttihintaisena ostanut pääsi omilleen.

------------------------------

Incapin 2020 merkintäetuoikeusannissa, yhdessä osakkeessa yksi merkintäoikeus, ja kolmella merkkarilla sai merkitä yhden uuden 7,50 e kappalehintaan. Päästään miljonäärilaskentaan.

Hullunmyllyn jälkeen ylin noteeraus hieman liioitellen lähempänä sataa euroa, jonka jälkeen jokaista osaketta kohti sai neljä ilmaista. Jokainen muistaa tämän splitin jälkeisen kurssikehityksen, ellei, pitää sekin kerrata. Sen jälkeiset kaksi rommaa jonka pohjista on paahtamassa kovaa kurssinousua.

1
0