4.1.2024 - 09:56

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

aaaa wrote:

27.12.2023

Finnair(muutamia kauppoja):

10:00 avaus 0,0386 

10:02:21 ostetaan alimmalta myyntitasolta 0,0392 (viisikymmentä 50 osaketta),

jonka jälkeen myytiin päivän loppuun asti, raskaasti miehitetytkin ostotasot järjestelmällisesti nurin.

18:21:04 tyhjätään koko 0,0380 ostotasokin  

Tänään torstaina  28.12.2023 Finnairin kurssin tarkkailu lähteekö avauksen jälkeen nousuun eilispäätöksestä 0,0382 eikä myydä eiliseen alarajaan 0,0380 niin eilen intopinkona myynyt oletettu instanssi olisi jo kaikkensa antanut.

Finnair torstai 28.12.2023:

Päivän alkuun, reilu eka puolituntinen, myytiin viimeiset samalla keskiviikon sabluunalla; koko ostotaso tasan kappaleelleen tyhjäksi mutta ei kapulaakaan enempää. Jonka jälkeen tämän myyntityylin taitajaa ei enää ollut, kurssi käänsi nousuun, vaihdon tasan puolittuessa edellispäivän tehokkaasta ostotasoille pommituksesta. 

Finnair 3.1.2024

Sama toistui kuin 27.12 ja vielä 28.12 eka puolituntinen, ostotaso kerrallaan nurin eikä kapulaakaan enempää. Lisäksi jos ylimmän oston ja alimman myynnin välissä oli tyhjä ostotaso, tyhjään tasoon laitettu osto toteutui välittömästi, niin ettei se ennättänyt edes näkyä ostotasolle tulleena. Sitävastoin myynti tyhjälle välitasolle laitettuna, sitä ei ostettu pika pikaa vaan makasi siinä kunnes joku oston teki. -Harvemmin tällaista on nähty, nyt niin monesti ettei kaikki putkeen tehdyt voineet olla yhden välittäjän sisäisesti menneitä ja maatiaisjärjellä ajatellen vain se olisi mahdollista tällaisiin näkymättömiin salamakauppoihin. Oli mahdollisuus itse panna osto tyhjään väliin ja katsoa mitä tapahtuu mutta varsin pian selvisi että ostotasoilla odottamallakin haluamansa saa.

2.1 Päivän ylin 0,0404 e. Päätös 0,0395 mikä käytännössä pv alin. Vaihto 45 milj. kpl.

Muutamia kauppoja 3.1.2024:

Avaus 0,0397 ja jää päivän ylimmäksi (päätös 0,0379 mikä päivän alin. Vaihto 38 milj. kpl)  

10:02:02 seuraava kauppa (0,0395) ja kaksi sekkaa myöhemmin ostotaso upotetaan

10:02:10 seuraavana kauppana upotetaan 0,0394 ostotaso

10:02:14 seuraavana kauppana 0,0393

10:02:16 seuraavana kauppana 0,0392 (joten 14 sekunnissa neljä ostotasoa torpedoitiin)

11:03:26 ostotaso 0,0394 kappaleelleen nurin (yli 600.000 kpl)

(11:28 vaihtunut 6.834.000 kpl keskihinnalla 0,0394)

11:50:28 ostotaso 0,0392 kappaleelleen nurin (toteutuu 24 ostotarjousta ja noin 800.000 osaketta)

11:54:52 ostotaso ostotaso 0,0391 kappaleelleen nurin, ei kapulaakaan enempää myyntiin laita

11:55:15 eka 0,0390 ja tasolla on ostahalua vajaa 1,3 milj. kpl.

11:59:08 tasatasolla 630.214 kpl ostohalua. Myyntitasot 0,0391 - 0,0395 on heikosti miehitettyjä.

12:00:55 ostotaso 0,0390 nurin

12:01:24 ostotaso 0,0389 kappaleelleen nurin. Ostotasolla 0,0388 on enemmän ostohalua kuin myyntitasoilla 0,0390 - 0,0393 yhteensä

12:08 ostotasolla 0,0388 ostohalua 969.000 kpl

12:52 alin myyntitaso 0,0392

(13:42 vaihtunut 13.652.000 kpl keskihinnalla 0,0392)

14:07:03 ostotaso 0,0388 kappaleelleen nurin, ei kapulaakaan enempää

14:09:38 ekat 0,0387 ja alin myyntitaso 0,0388 ja seuraavat 0,0389 ja 0,0390 täysin tyhjiä

14:15:23 ostotaso 0,0387 kappaleelleen nurin

14:18:04 myydään jo ekat 0,0384 (25.000), vauhti kiihtyi niin ettei kirjuri pysy enää perässä

16:14:50 ekat 0,0383 ostotasolle

16:37 ekat 0,0382 ostototasolle

16:46 ekat 0,0381 ostotasolle

17:01:07 ostotaso 0,0381 nurin

17:02:35 ostotaso 0,0380 nurin

17:02:57 ekat ostotasolle 0,0379 (51.813 kpl)

(17:06:43 myyntitaso 0,0382 ostettiin pois)

17:59:41 ostotaso 0,0381 nurin

18:16:43 ostotaso 0,0380 nurin

18:19:31 kauppa ostotasolta 0,0379 

18:24 ostotaso 0,0380 nurin, myyntitasot ovat huonosti seuranneet perässä, edelleenkin vähää vaille tyhjiä

18:29 päätös 0,0379 toteutuen 2,6 miljooonaa kpl (ostohalua oli 3,7)

Vaihtui 38,4 milj. kpl, keskihinnalla 0,03863

Edellinen, 2024 eka pörssipäivä, vaihto 44,7 milj. kpl keskarilla 0,03987

Finnairin atl-ajanjakson parashintaisimman kolmikon, 2023 viimeisen pörssipäivän vaihto 60,9 miljoonaa kpl, keskihinnalla 0,03939

Parashintaisimpana päivänä, 2024 eka päivänä, nordnettiläisomistajille yllättävän kova +101 jannunetto. Seuraavana, kun oletut isopit eilen myivät monen tarjoajan hyvinmiehitettyjä ostotasoja kerralla nurin ja kolmen vimppapäivän heikoimmalla keskihinnalla, +24 nettojannua jäi ennakko-odotuksia pienemmäksi.

Tecnotree 3.1.2024

2023 vimppapäivä kovahintaisin 13.11.2023 alkaen. Keskari putosi 2024 toisena pörssipäivänä jo kivasti, ja alla nyt kolme parempihintaista päivää mutta nordnettiläiset hylkivät edelleen, nyt -12 nettojannua. 

1
0
6.1.2024 - 12:46

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Incap torstaina 21.12.2023:

kolme eriaikaista NRD sisäistä sopimuskauppaa puolen tunnin aikana, 160.000 + 100.000 + viimeisenä repaleismääräinen 21.385 kpl,

jokainen 7,15 elikkä käyvällä hinnalla.

(Satanlistan koostaja ruotsalainen Modular Finance AB) 

Joululukuun omistajalista päivittynyt Helsinkiin kirjautuneiden osalta, "Tarkastettu 27.12.2023" -päivämäärällä, toivottavasti ainoa virheellinen on Haaron Perunatila Oy "tarkastettu 27.1.2023" -merkinnällä ja roikkuu listalla kuukaudesta toiseen. Osakkeet siirtyivät helmi 2023 sisäisesti oman talon yhtiölle Noveco Oy:lle, ja Novecon omistusta on sen jälkeen listattu oikein.

6.1.2024 päivämäärällä hallintarekisteriläisiä, ei siis hallintarekistereitä, 27 nimeä joista vasta seitsemän tilanne on saatu Tarkastettua, kirjautuen päivämäärällä 29.12.2023

Hallintarekistereihin joulu 2023 iso -344.884 kpl vähennys. Rekkareita edelleen yhdeksän. Vs kolmen 21.12 tehdyn sisäisen yhteismäärä 281.385 kpl. OP:n +165.000 kpl lisäys, ja rekkareissa olevien Handelsbankenin -85.000 ja Sp Rahastoyhtiön +30.000 kpl, ilmeisesti osa sopimuskauppoja mutta huimasti jää näinkin arvellen vielä kapuloita osoitteetta, erityisesti myyjäpuolen syntiset. Hallintarekisteriläisten osalta Modular täydentää kuitenkin joululistaa tammikuun aikanakin, vuodenvaihteen tietoa ehkä löytää/saa paremmin kuin muulloin.

Marraslistan 100.suurin (15.100 kpl) putosi kun 15.500 jannu nousi listan häntään pienellä joululistalisäyksellään.

Rekkarilainen BlackRock putosi (23.978 kpl), (marraslistan vähennyksensä oli -194.303 kpl), tilalle nousi 21.521 kpl jannu (joululisäyksensä +8.549)

Rekkarilainen 5.omistaja Handelsbanken Fonder on vähentämiskierteessä, Modular saa sen päivitettyä kuukausittain, nyt joulukuussa -85.000 kpl (jäljellä 967.857). Nyt isoin neljästä putkivähennyskuukaudestaan.

Sp-Rahastoyhtiö päivittynyt 31.12.2023 ja joulukuun lisäys +30.000 kpl.

OP Asset Management +165.000 joulukuussa.

Entäpä Incapin omistajat ? Nordnettiläisten sijoitusvuosi meni verotusmielessä hyvin jos piti tappiolliset Incapit joulukuussa myydä, kuin että Incapit myytiin voitolla koska aiempia verotukseen vahvistettuja tappioitaan uhkasi vanhentua. Toki jo joulukuun puolella takaisinostajia oli.

Nordnettiläisille joulu 2023 listaan +57 netto-omistajaa ja vaikka ei nettokappaleitaan julkistetakaan, jonkunhan piti hallintarekisteriläisten "kadoksissa" olevat miinuskappaleet ostaa.

Joululistan alkaessa, nordnettiläisiä omistajista 55,70 % ja tuskin löytyy muista yhtiöistä vastaavaa, josta laskennallinen oletus joulukuun koko omistajarevohkaan +102 jannun nettolisäys. -Ja toteutui +99 heppua (marraskuun lisäys vs edellinen oli +2 omistajaa)

(inderes pitääkin heti tsekata, sen omistajista nordnettiläisiä noin 61 %)

Tuoreehkon 5,80 alimman jälkeen, ulkomuistista kolmisen kertaa ollaan ylitelty 8,00 mutta kurssi ei pidä. Tsekataan tarkemmin nyt kun hieman aineistoa jo on, mutta toisella kertaa mikä on niiden päivien nordnettien netto, panevatko poikkeuksellisen kovalla myynnin äänellä kyseiset päivät, vai olivatko huomiotaherättävästi nimenomaan kurssin nousuunostajia. 

Löytääkö Modular lisää rekkarilaisvähentäjiä (rekkarilaislisääjiä) satalistan selvittämistään rekkarinimistä, vai ovat rekkareissa mutta ei satalistalle löytämättömiä black-out miehiä, joulukuun osalta lisäpäivityksiä ehkä vielä tulossa.

Perjantai 5.1.2024 lisää NRD sisäisiä, ja jälleen sen hetkisellä markkinahinnalla, ilman tyypillisen pienehköä paljousalennusta isoja kauppoja syntyy.

11:22:48 NRD NRD 36.518 kpl (7,93)

13:01:11 NRD NRD 73.903 kpl (7,96)

Näillä 35. ja 50. suurimpia jos satalistalaisia, mutta tasamäärillä kuin yhdistetyllä eikä joululistankaan sopimuskaupoilla, ei ketään kotona.

1
0
6.1.2024 - 21:41

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Tecnotree

Seireeni-padman viekoittelevat kutsuhuudot eivät tehoa tecnotreen nordnettiläisomistajiin, joka päivä nettiläisiä joulukuun omistajalista-aikana edellispäivää vähemmän. Myös menossa oleva tammikuu kirjoitushetkeen mennessä tässä mittaroinnissa täysin virheetön, jokapäiväistä jannumiinusta edelliseen.

Onko Tecnotree Helsingin vihatuin yhtiö ?

Hyvää vastusta antaa Nokia, sama ennätysrecordi kuin tecnolla.

Kuin myös Sampo jonka tiliä kuitenkin rasittaa yksi joulu-tammikuun ajan päivä, jolloin nordnettiläisomistajia olikin enemmän kuin edellispäivänä. Vahinkopäivä 14.12.2023 jolloin nordnetin sampo-omistajia oli +41 edellispäivää enemmän. Olikohan hyvä kurssinousupäivä vai pitkä miinuspäivä mikä innosti poikkeuksellisesti tulemaan omistajaksi ja olla myymättä loppukin sampo-omistuksensa ?

Kirjataan ensin Tecnotreen yksipuolinen jannumiinustelu niin loka- kuin marras- ja joululistallakin, kuukausittain eriteltynä kun inderes satalistan koostajana siihen antaa mahdollisuuden osakekappalemäärämuutoksen mukaan omistajat ryhmiteltynä.

Kahdeksan ryhmää, pienin on 1 - 100 osaketta omistavat. Suurin vähintään 100.001 kpl omistavat. Lisäksi hallintarekisterien yhteismäärä yhdeksäntenä ryhmänä. Jokaisena kuukautena näiden ryhmien yhteisosakekappalenetto ymmärrettävästi on nolla kappaletta. Siitä huolimatta vaikka shortsari myisi omistamattomia osakkeitaan, osakeantolainattu määrä kun on antolainarin potista antolainahetkellä pois.

Sata suurimman listan viimeisellä noin 174.000 kpl omistus viimeisinä kolmena kuukautena. Rekkarit poistettuna noin 160.000 kpl.

-251 omistajaa lokakuussa (vs syys), kaikki omistajat (poisluettuna hallintarekisteriläiset)

-347 omistajaa marras

-490 omistajaa joulu

Ryhmä (muutos kappaleissa loka). Lokakuun jannumuutos vs syyskuu, sekä marras ja joulu:

1-100 osaketta (-1.908 kpl loka). Heppuja -30 ja Marraskuussa heppuja -35 ja Joululista -21   

101-500 osake (-22.536 kpl loka). Heppuja -71 ja Marras -76 ja joulu -81 heppua

501-1.000 osak (-37.713 kpl). Heppuja -50 ja marras -71 ja joulu -95

1.001- 5.000 osa (-236.331 kpl). Heppuja -102 ja marras -121 ja joulu -220

5.001-10.000 osa (-104.461 kpl). Heppuja -14 ja marras -60 ja joulu -77

10.001- 50.000 osa (+119.098 kpl). Heppuja +11 ja marras +8 ja joulu +6

50.001-100.000 osa (+377.390 kpl). Heppuja +4 ja marras +1 ja joulu -2

100.001 tai enemmän (-245.507 kpl). Heppuja +-0 ja marras +8 ja joulu +-0

Hallintarekisteriläiset (+151.968 kpl). (11 rekkaria) (marras 10 rekkaria) (joulu 10 rekk)

Viisi pienimunaisinta ryhmää, yhteisvähennys lokakuussa -402.949 kpl ja suurin ryhmä -245.507 elikkä yhteensä -648.456 kpl, vs ryhmät 10.001-100.000 kpl lisäys yhteensä +496.488 kpl,

joten näiden kotimaisten erotus lokakuussa -151.968 kpl jonka nollaa hallintarekisterien lokakuun lisäys.

Erityisen suurta lokakuussa oli 1.001-5.000 kappaletta syyskuussa omistaneiden koko omistuksensa poismyynti eikä mitään saumaa että olisivat ostaneet itsensä 10.001-50.000 kappaleen ryhmäläisiin. Toki 1.001-5.000 kpl omistavasta ryhmästä on helppo liueta mittavasti sillä ryhmässä on lähempänä kolmannes kaikista omistajista.

Ryhmien marras ja joulukuun kappalemiinus toiseen viestiin, sanotaanko vaikka niin että asia pysyy silloin paremmin kontekstissa tjms.

Lokakuun omistajalista-ajan vaihto 5,3 milj. kpl, keskihinnalla 0,3892 e. Parhaat hinnat kuun alussa. Viisi viimeistä heikoimmat ja kovimmilla vaihdoilla. Lokakuun omistajalista-ajan alimmat noteeraukset 0,366 neljänä viimeisenä päivänä ja siihenkin kannatti 6.1.2024 taaksepäin katsoen myydä eikä holdiin ostaa sillä joulukuun ylin noteeraus tammikuun omistajalistaan mennyt 0,357.

Joulukuun heppumiinus oli erityisen ankara, vain ryhmä 10.001 - 50.000 osaketta lisäsivät jonnejaan vai olivatko jonnia, kuitenkin siihenkin vain +6 nettokärsää.

Marraskuussa isoimpaan vähintään 100.001 osaketta omistaviin +8 jannun netto on muista selkeästi poikkeava, pykälää pienemmänkin plussailuihin verrattuna. Saattoi satalistalle asti nousseitakin tulla. Joululistaan nettonousijoita isoppien ryhmä ei enää saanutkaan.

Torstaina 4.1.2024 nordnettiläisomistajien miinusputki oli lähellä katketa, nettona vain -2 jannua. Tammikuun omistajalistaa oli tuolloin tahkottu viisi päivää, ja nordnettiomistajille siihen edelleen kovan luokan -57 nettojonnea.

Perjantai 5.1 jonnetilanne päivittymättä mutta kurssinousua teettelee, päätöksen (0,3205) oltua yhden kuukauden ja yhden viikon toiseksi ylin.

Reilusti yli kolmen vuoden pohjiksi olisi jäämässä joulukuu 2023 puolivälin kummallakin puolella olleet alle 0,30 päätökset. Perjantai jo seitsemäs päivä putkeen kun sekä keskihinta että päätös yli 0,3000 euron. Kuusi päivää putkeen menty ettei enää ole ollut alle 0,3000 noteerauksia.

1
0
7.1.2024 - 17:53

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Tecnotree loka-joulukuu 2023

Kirjataan Tecnotreen miinustelu niin loka- kuin marras- ja joululistallakin, kuukausittain eriteltynä kun inderes satalistan koostajana siihen antaa mahdollisuuden osakekappalemäärämuutoksen mukaan omistajat ryhmiteltynä.

Kahdeksan ryhmää, pienin on 1 - 100 osaketta omistavat. Suurin vähintään 100.001 kpl omistavat. Lisäksi hallintarekisterien yhteismäärä yhdeksäntenä ryhmänä. Jokaisena kuukautena näiden ryhmien yhteisosakekappalenetto ymmärrettävästi on nolla kappaletta. 

Ryhmä (muutos kappaleissa lokakuu). Sekä marras. Ja joulukuu:

1-100 osaketta (loka -1.908 kpl). Marras -2.649 osaketta. Joulu -1.378 kpl

101-500 osake (loka -22.536 kpl). Marras -27.391 osaketta. Joulu -24.517 kpl

501-1.000 osak (loka -37.713). Marras -60.166 osaketta. Joulu -72.262 kpl

1.001- 5.000 osa (loka -236.331 kpl). Marras -270.703 osaketta. Joulu -607.790 kpl

5.001-10.000 osa (loka -104.461 kpl). Marras -477.921 osaketta. Joulu -576.334 kpl

10.001- 50.000 osa (loka +119.098 kpl). Marras +426.741 osaketta. Joulu +371.365 kpl

50.001-100.000 osa (loka +377.390 kpl). Marras -36.225 osaketta. Joulu -47.127 kpl

100.001 tai enemmän (loka -245.507 kpl). Marras -505.009 osaketta. Joulu -3.453.854 kpl

Hallintarekisteriläiset (lokakuu +151.968 kpl). Marras +953.323 osaketta. Joulu +4.411.897 kpl

Marraskuussa yhtiö jakoi palkkio-osakkeita -3.644.847 kappaleen verran ja aiheutti täten 100.001 tai enemmän omistavalle ryhmälle vastaavan vähennyksen. Ryhmälle kuitenkin vain -505.009 kappaleen vähennys joten isoimman ryhmän muiden 160 omistajatahon (yhtiö mukaanluettuna 161 omistajaa marraskuussa) netto noin +3,1 miljoonaa kappaletta. Palkkio-osakkeista johtuen rekkarilisäys +953.323 jäi silti selkeesti liian pieneksi, joten rekkareissa oli pakosta oltava merkittävää myyntiäkin.

Joulukuussa ryhmän 100.001 kapulaa tai enemmän omistavien -3.453.853 kappaleen pääsyypää oli Wileniuksen -3,1 miljoonan kappaleen vähennys. Omistajia edelleen sama 61 lukumäärä mikä marraskuussa. Rekkareiden +4,4 milj. kpl netto selittyy kahden rekkarin (+2.500.000 ja +1.739.583) lisäyksillä, ja kyseessä epäilemättä Wileniuksen osakkeet. Rekkarikaksikko, yhteensä +4.239.583 kpl joululisäys, ja muiden kahdeksan rekkarin joulunetto +172.314 kpl, lisäksi 8.suurin omistaja Niemisen 10.suurin Osuusasunnot Oy:n +439.000 kpl ja yhtiönsä 4capes oy +98.344 kappaletta imi merkittävästi myyntihaluisten tavaraa, eikä ihan pienestä noususta myyntiin tule.

Lokakuun omistajalista-ajan vaihto 5,3 milj. kpl, keskihinnalla 0,3892 e. Parhaat hinnat kuun alussa. Viisi viimeistä heikoimmat ja kovimmilla vaihdoilla. Lokakuun omistajalista-ajan alimmat noteeraukset 0,366 neljänä viimeisenä päivänä ja siihenkin kannatti 6.1.2024 taaksepäin katsoen myydä eikä holdiin ostaa sillä joulukuun ylin noteeraus tammikuun omistajalistaan mennyt 0,357.

Marraskuun omistajalista-ajan vaihto 8,5 milj. kpl, keskihinnalla 0,35785 e. Paras keskari eka päivänä, trendinomaista laskua ja heikoin viimeisenä päivänä (0,305)

Joulukuun omistajalista-ajan vaihto 12,5 milj. kpl, keskihinnalla 0,2925 e.

Reilusti yli kolmen vuoden pohjapäivät 11-14.12.2023 ja tämä neljän putkipäivän vaihto 2,9 milj. kpl, keskihinnalla 0,2812 e

Tammikuun omistajalistaa menty jo kuusi pörssipäivää (28.12 - 5.1) erittäin hyvällä 6,2 milj. kpl vaihdolla, keskihinnalla 0,3250 e

Perjantai 5.1.2024  päätös 0,3205 e. Keskihinta 0,32072 e. Pienin vaihto 8.12.2023 alkaen. 

Torstaina 4.1.2024 nordnettiläisomistajien miinusputki oli lähellä katketa, nettona vain -2 jannua. Tammikuun omistajalistaa oli tuolloin tahkottu viisi päivää, ja nordnettiomistajille siihen edelleen kovan luokan -57 nettojonnea.

Perjantai 5.1 jonnetilanne päivittymättä mutta kurssinousua teettelee, päätöksen (0,3205) oltua yhden kuukauden ja yhden viikon toiseksi ylin.

Reilusti yli kolmen vuoden pohjiksi olisi jäämässä joulukuu 2023 puolivälin kummallakin puolella olleet alle 0,30 päätökset. Perjantai jo seitsemäs päivä putkeen kun sekä keskihinta että päätös yli 0,3000 euron. Kuusi päivää putkeen menty ettei enää ole ollut alle 0,3000 noteerauksia.

Joulukuussa pahiten siipeensä ottaneet hesayhtiöt, kun mittarina omistajalukumäärän suhteellinen vähennys vs marraskuun omistajamäärä. Tecnotree ilmeisimmin pärjäisi pitemmässäkin juoksussa ajassa taaksepäin, mutta aloitetaan joulukuun miinustelijoista ja siinä ilmeisiä tappioita verotukseensa tahallaan ottaneita. Ollenkaan välttämättä kaikki yhtiöt eivät kuitenkaan ole kurssin suhteen pataan ottaneita eikä poistuneiden poistumisen syy verotustappiot.

Sen verran paljon yhtiöitä löytyy että mukaan otetaan vain minimi 4.000 omistajaa joulukuussa olleet yhtiöt.

(alle 4.000 omistajan yhtiöistä 21 pommitti omistajistaan maantielle vähintään joka sadannen omistajansa joulukuussa mutta niitä ei tähän luetteloida. Yksi niistä on tehnyt kurssinousussaan pohjilta sellaisen fantastico-erikoisuuden jota nousseissa ei takuuvarmasti ole koskaan nähty, ja tuskin koskaan enää nähdään, asiaan palataan)

Tecnotree -2,33 % elikkä jokaista sataa omistajaa kohti yli kaksi poistui omistajuudesta (netto)

Teen kuitenkin niin, käsinlaskennan nopeuttamiseksi, että joulukuun jannuvähennyksen prosentti on laskettu joulukuun jäljelläolevista hepuista mikä ymmärrettävästi jonkin verran panee nettopoistujien lukumäärämiinusprosenttia syvemmälle kellariin. Lisäksi listalle pääsevät vain ne yhtiöt joissa joulukuu 2023 jannumiinusprosentti on vähintään -1,00 % elikkä yksi sadasta nettona otti lopputilin. 

Lehto -3,66 %

Tecnotree -2,39 

Solteq -2,27 

Harvia -2,13 

Merus -2,13

Exel -2,03 %

Caverion -2,00 

Konecranes -1,88 

Enersense -1,86 

Robit -1,86 %

Alisa -1,83 

Modulight -1,80 

QT Group -1,78 

Anora -1,76 

Kamux -1,69 %

Norrhydro -1,59

Teleste -1,55

Nokia -1,51 

Kreate -1,46 

Cargotec -1,45 %

Revenio -1,43 

Nightingale -1,42 

SRV -1,34 

Vincit -1,34 

Verkkokauppa.com -1,33 %

Suominen -1,32

Nanoform -1,32 

Inderes -1,28

HKScan -1,25 

YIT -1,19 %

Orthex -1,19 

Raute -1,13

Glaston -1,10 

Tulikivi -1,00 

KH Group -1,00 %

(Musti -15,92 % omistajamiinus joulukuussa)

(Uponor -9,88 %)

(Rovio -2,80 %)

Joulukuun yhtiöistä ne jotka tortuttivat omistajistaan ulos vähintään joka sadannen myös marraskuussa, voisi katsoa. Jonka jälkeen parhaat jannumiinustelijayhtiöt jo sen verran vähissä että lokakuun tilanteensa ehkä nopeastikin katsottavissa.

(Ainakin yhtiöiden omat sivut, Inderes, Euroclear, Nasdaq ja oma välittäjä tuottavat dataa joita yhdistelemällä voi pikapeli joskus olla tuloksellistakin)

3
0
8.1.2024 - 10:20

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Tecnotree 

Torstaina 4.1.2024 nordnettiläisomistajien miinusputki oli lähellä katketa, nettona vain -2 jannua. Tammikuun omistajalistaa oli tuolloin tahkottu viisi päivää, ja nordnettiomistajille siihen edelleen kovan luokan -57 nettojonnea.

Perjantai 5.1 jonnetilanne päivittymättä mutta kurssinousua teettelee, päätöksen (0,3205) oltua yhden kuukauden ja yhden viikon toiseksi ylin.

Reilusti yli kolmen vuoden pohjiksi olisi jäämässä joulukuu 2023 puolivälin kummallakin puolella olleet alle 0,30 päätökset. Perjantai jo seitsemäs päivä putkeen kun sekä keskihinta että päätös yli 0,3000 euron. Kuusi päivää putkeen menty ettei enää ole ollut alle 0,3000 noteerauksia.

Perjantaina 5.1 se sitten lopultakin tapahtui, nordnettiläisiä +5 nettona enemmän kuin edellispäivänä. Tecnotreen nordnettejä oli ollut 32 pörssipäivää putkeen, joka päivä edellispäivää vähemmän.

Tecnotreessä edellinen jannulisäyspäivä oli 15.11.2023

Nordnettiläisomistajien rikkumaton sarja päivästä toiseen putkeen omistajavähennystä, isoissa yhtiöissä ei välttämättä edes näy kurssissa. Asiaa voisi tarkasti tilastoida Nokian osakkeessa, viimeinen päivä kun nettiläiset omistajanettoaan Nokiassa lisäsivät, oli 22.11.2023 eikä tämä sarja katkennut 5.1.2023 kuten tecnossa. Joten tällä hetkellä 28 päivää putkeen Nokiassa nordnettiläispoistujat ottivat rahat tilille, takaisinostajiensa takaisinostot eivät Nokian osaketta nosta pätkääkään, joskaan eivät myyntiensä painoarvo riittänyt kurssia ilmeisimmin näkyvästi notkauttamaankaan.

Tecnotreen takaisinostajien vaikutus tecnon kurssiin olisi merkittävä. Lisäksi jokunen Nokiasta poistuja saattaa ostaa vaikkapa tecnoa.

Tecnotreen päivittäistä kurssia vs nordnettiläisten omistajanettoa, niillä voisi olettaa olevan asiayhteys, ja siten mielenkiintoista seurata miten tulee seuraavina päivinä käymään.

Asiasta moninverroin vakavampaan. Sijoitustiedon tuoreeseen kolumniin Juustotili höylää, on antoisaa tutustua.

Jotta ei jää lukematta, tutustumisen tärpiksi, irrotan tähän kolumnin kontekstista vain kaksi lausetta, jotka nekään, hävytöntä mielikuvitusta käyttäen toivottavasti eivät liity toisiinsa.

"Kysykää vaikka ex-vaimoiltani, ellette miuta usko"

"Ihan normitöissä säästäväisesti elämällä voi muuten saada työuransa varrella sen sata kiloa kasaan, vaikka ratsastusharrastusta ihmisoikeutena pitävät ovatkin eri mieltä"

1
0
12.1.2024 - 22:38

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Kuudenneksi viimeinen 2023 vuoden pörssipäivistä starttaamassa tänään keskiviikkona 20.12.2023

Exel 19.12

Vaihto lähempänä puolittui edellispäivästä, silti normiin verrattuna aivan ylälaitaa (34.000 kpl), ostotasoille myyjienkin ansiosta. Alle 10.000 kappaleen vaihtopäiviä ei joulukuussa ole ollut, mutta arvioin että tammikuussa nähdään seuraava, sen jälkeen kun tammiralli on rauhoittunut.

Päätös 2,44 on alin yli 24 vuoteen.

Keskihinta 2,439 on alin yli 24 vuoteen.

Yli 24 vuoden alinta 2,42 sivuttiin, nyt kuitenkin vain kaksi kauppaa, 113 ja 107 kpl (klo 13:47 ja 15:39)

Ennen viimeisen pörssipuolituntisen alkamista, myyntitasolle 2,46 oli ilmestynyt 20.000 kappaleen myyjähalukas ja siten hyvällä pelotteella, päivän tokavimppana kauppana klo 18:22 myyntiinpanneelta ostettiin yksi osake heppu korvamerkiten.

Päätösvaihto 10 kappaletta toteutui 2,44 e.

(marraskuun omistajalistalla yksi 20.000 kappaleen omistus, 46.suurin Tiitus Invest Oy joka tuli listalle syyskuussa ja lisäsi +5.000 kappaletta marraskuun listalla. Marraskuun satalistan kahdelle vimppasijalle pääsi/joutui 11.000 kappaleen omistuksella)

20.000 tahon jäljellä olevat 19.999 kpl tulee tänään olemaan mielenkiintoisin seurattava. Hyvä testi tamminousua ajatellen on jos heppu pitäisi kasansa 2,46:ssa, eikä kukaan pommittaisi alemmaksi kuin yli 24 vuoden alaennätys 2,42 on.

Maanantaina Exelin nordnettiläisomistajiin ennätysmäinen -10 nettoheppua. Eilistiistain -4  on aivan ylälaitaa mitä omistajamenetyksiä pahimmillaan edellispäiviin verrattaessa nordneteillä on ollut.

Tiitus Invest Oy putosi Exelin 100-listalta joulukuussa.

20.12.2023 alkaen, ensimmäinen päivä jossa vaihto jäi alle 10.000 kappaleen toteutui 8.1.2024 jonka päivän keskihinta 2,646 ja sama seuraavana päivänä, tiistaina 9.1.2024 (14.575 kpl vaihdolla).

10.1 kovalla 57.000 kpl vaihdolla avausnoususta 2,69 päivän alimpaan 2,53 e. Päätös 2,64

11.1 avaus 2,64 jää päivän ylimmäksi, päätös 2,56 käytännössä päivän alin. Vaihtui hyvä 31.000 kpl.

Tänään perjantaina 12.1 vaihto romahti (9.431 kpl). Isohkon ostotasoille myyneen myynti ohi (välittäjät olisi kiva nähdä).

Avaus 2,54 ja käytännössä päivän alin. Päätös 2,58 ja käytännössä päivän ylin.

(käytännössä, tarkoittaa yhden tarjoustason eroa)

Tiitus Oy:n lisäksi kaksi muutakin noin 20.000 kappaleen omistajaa putosi joululistalta, sen verran hyvin oli 2023 verovuosi antilla ja jaakolla mennyt että joulusiivosivat, ilman joulukuun takaisinostoja. Satalistan hännästä putosi neljäs heppu, tilalle noussut nelikko pienemmällä yhteiskappalemäärällä.

Marraskuussa nordnettiläisiä 33,83 % omistajista. Koko omistajakööriin marraskuussa -60 heppua

Nordnettiläisille joululistaan -53 netto-omistajaa. Laskennallisesti koko köörille siten luokkaa -150 heppua, toteutuen -171

(tsekataan vielä marraskuun nordnetit, oletus kolmannes kuudestakymmenestä, ja nordnettien jannunetto oli -40)

Kurssipäätökset ja Exelin hallintarekisteröidyt:

2023

5,38 tammi kurssi ja rekkareissa 18,58 % osakkeista (2.210.827 kpl)

4,92 helmi, rekkarit 17,19 % (2.045.069) 

4,66 maalis, rekkarit 16,07 % (1.911.570)

4,70 huhti, rekkarit 15,35 % (1.826.122)

3,95 touko, rekkarit 14,41 % (1.714.409)

3,64 kesä, rekkarit 10,77 % (1.281.327)

3,55 heinä, rekkarit 7,65 % (910.501)

3,65 elo, rekkarit 6,72 % (800.034)

3,32 syys, rekkarit 6,51 % (774.197)

2,69 loka, rekkarit 6,41 % (762.538), tämä romahdus myytiin muualta kuin rekkareista

2,57 marras, rekkarit 6,48 % (771.230), toinen kk putkeen kun isorekkarimyynti ohi

(18-19.12 päivän alimmat 2,42 kumpanakin, keskarit pohjassa 2,446 ja 2,439)

2,54 joulu, rekkarit 6,87 % (802.477), toinen kk putkeen kun rekkarit nettolisäsivät

Nordnetit lokakuussa 2023 omistajanetto -18 heppua, ja koko kööri -37 jannua. Syyslistalaisista putosi 30.000 ja 22.156 ja 18.000 jannut ja uusina tulleilla pienemmät omistukset. Lokalistan kurssiromma ilmeisesti osarista johtuva ja marras-joulukuussa maistuivat myyntitasot huonosti.

Tulevalle maanantaille nousuodotusta tämän päivän heikosta vaihdosta johtuen. Myös 24 vuoden pohjahinnoissa nyt oltaessa into myydä ostotasoille on jo ohi.

(12-29.12 elikkä 2023 vimpat 12 pörssipäivää, ylin noteeraus 2,58)

2024 vuotta väännetty nyt kaksi viikkoa, eilistorstain 2,56 päätös niistä heikoin päätös, tänään  perjantaina 12.1 päätös 2,58 josta tulevaan maanantaihin lähdetään.

(toissapäivän 2,70 on kahden viikon ylin noteeraus)

Otetaan vielä nordnetit, 2023 vimppapäivänä -19 heppua vs edellinen päivä, ja 2.839 ampui raketteja yötaivaalle vuoden vaihtuessa.  Nettona sama 2.839 jannumäärä ennen 12.1 avausta. 

1
0
13.1.2024 - 14:05

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote

(alle 4.000 omistajan yhtiöistä 21 nettopommitti omistajistaan maantielle vähintään joka sadannen omistajansa joulukuussa mutta niitä ei tähän luetteloida. Yksi niistä on tehnyt kurssinousussaan pohjilta sellaisen fantastico-erikoisuuden jota nousseissa ei takuuvarmasti ole koskaan nähty, ja tuskin koskaan enää nähdään, asiaan palataan)

Katkerankitkerää myrkkyä jo valmiiksi täydellisesti useista euroista senttiyhtiöksi romahtaneeseen yhtiöön on järjestää raskas osakeanti vanhoille osakkeenomistajille, ja nimenomaan joulukuussa, verotappiomyyntejä tarvitsevien myös myydessä pilahinnalla omistuksensa pois. Ja annin kaoottisuus todellinen kultamuna sisääntunkeville pikapelimiehille.

Kyseessä olevan yhtiön keskihinta pudonnut nyt jo kolme päivää putkeen, lyhyen pelin kärkihintoja ei ostajan tarvinnut enää maksaa joten nyt asiaan palataan.

Kun 7.12.2023 merkintäoikeuksilla käytiin ensimmäistä päivää kauppaa (yhdessä vanhassa yksi merkintäoikeus), niin jo perjantaina 8.12 uusina merkittyjä myytiin ensimmäinen päivä omana osakelajinaan.

Tiistaina 12.12 merkintäoikeus oli halvimmillaan, ja siinä alimmalla noteerauksella ostanut merkinnän jälkeen pääsi osakkeenomistajaksi halvemmalla kuin kukaan muu. Paitsi että se erikoisuus oli ettei ollutkaan koko päivää halvin menettely sillä samaan aikaan ajoittain uutta osaketta suoraan sen tarjoustasoilta ostamalla sai vielä edukkaammin.

12.12 merkkarin alin keskari, jäi merkkarikaupankäynnin (7-15.12) mutinoitta alimmaksi. Seitsemän päivää pörssättiin merkkarilla, niistä tämä keskimmäinen 12.12 jäi myös merkkarikaupankäynnin vähävaihtoisimmaksi.

Uutta osaketta pörssättiin 14 päivää (8-29.12), halvin keskihinta kolmantena 12.12. Kirjoitushetkelläkin uuden osakkeen 12.12 päivän alin noteeraus on/oli halvin tapa tulla osakkeenomistajaksi. Uuden osakkeen atl noteerausostajan etu +1,87 % merkkarikaupankäynnin alimmalla ostaneeseen sisääntulijaan verrattuna, mutta päästäänkö normaaliin eli merkkarin ostolla ja sillä merkitsemällä edullisemmin kuin suoraan uutta ostamalla, verrataan alimpien päivien keskihintoihin 

12.12 oli siis pohjahinnat keskihinnoillakin molemmissa, merkkarin keskihinnasta nousua +0,38 % niin päästään uuden osakkeen keskariin. Joten tilanne koko päivän osalta oli normi, keskarihintaisella merkkarilla ja sillä merkitsemällä halvemmalla sisään, kuin suoraan uutta tarjoustasojen keskarilla ostettuna.

Merkkarin paras keskihinta viimeisenä, seitsemäntenä päivänään (15.12), merkkarin keskihinta nousi +47,91 % kolme päivää aiemmin olleesta keskaristaan. Kuitenkin 15.12 merkkarin keskihinnalla ostanut, kahdeksan päivää myöhemmin, uuden osakkeen viimeisenä kaupankäyntipäivä , sillä merkittyään ja keskihinnalla myytyään teki hänkin tiliä +12,91 %. -Eikä tässäkään vielä kaikki, uuden osakkeen sen viimeisen päivän ja siten 2023 viimeisen päivän (29.12) keskihinnalla ostanut, yhdistetyn osakkeen ensimmäisen 2024 kaupankäyntipäivän keskihintaan myytynä teki +11,97 % pikatilin. 

Eikä vieläkään kaikki, 2024 ensimmäisen päivän keskihintaan ostanut viisi yötä myöhemmin seuraavan päivän keskihintaan myydessään +14,40 % tilin. Jonka jälkeen nyt kolme päivää putkeen keskihinta pudonnut, tiistai rallattelun ylin, eilisperjantain keskari menneen viikon alin.

Huomioitava että historiallinen kurssikäyrä tuntee vain wanhan osakkeen kaupankäynnin, uutta tyypillisesti saa edullisemmin mutta käyrä ei näitä kauppoja huomioi.

Kyseistä osaketta 2.1 pörssättiin vain wanhalla osakkeella, ja 3.1 elikkä 2024 toisena pörssipäivänä molempia eka kertaa samassa tarjoustasokaupankäynnissä.

12.12 kun sekä merkkari että uusi osake oli, jääden atl-pohjikseen, Wanhassa nähtiin hyvinkin erikoinen kurssinousu. Kolme päivää aiemmin, 7.12 osake oli romahtanut, keskarilla tuosta ostanut teki kolme päivään myöhemmin sen keskariin myydessään +54,75 % tilin.

30.11.2023 Wanha osake sisälsi viimeistä päivää merkintäoikeuden. Joten 1.12 wanha luonnollisesti romahti, päivän alimmasta noteerauksesta saman päivän keskihintaan kuitenkin matkaa peräti +54,38 %. Tuo päivän alin oli avauksessa. Päivän alimmasta päätökseen +50,79 %  joten alimmissa myytiin hyvinkin vähän. Eka kauppa viivästyi minuuttitolkulla pörssin yrittäessä pidätellä sukellushintaisen kaupan toteutumista, ostajat kuitenkin täydessä unessa ja kaupat lopulta toteutettiin. Avausnoteeraus 30.11.2023 edelleenkin wanhan osakkeen atl, ja karvaa vaille samaan pääsi myöhemmin merkkarin alimmalla ostanut. Uuden osakkeen pohjista ostaneella kuitenkin halvimmat osakkeet kuin kenelläkään muulla.

Täten wanhaa hulluteltiin 1.12 avauksen alimmassa niin että 21.12 ylimpään myydessä tiliä +98,41 %. Myös 12.12 oli huippupäivä kuin myös 27.12. Näiden kolmen päivän keskihintaan päästäkseen, eilisperjantain keskihinnan pitää nousta noin +26,27 %.

Antiosakkeet 34-kertaistivat osakekannan, mutta eivät ehtineet joulukuun omistajalistalle. Kuka osti merkkarin nousuun, vimppapäivänä parashintaisin. Ja ennenkaikkea, mistä ostettiin kurssi 2024 kovaan nousuun. Ilmeistä että yksi isoppi eikä se tälläkään kertaa ollut Koneen Herlin joka laittaa kymmeniä miljoonia muutamassa päivässä koneen lisäostoihin eikä näy kurssissa mitenkään. -Kyseessä olevaa osaketta sitävastoin ostettiin viidessä putkipäivässä 762.758 eurolla ja sillä saatiin +20,61 % nousu (päivän keskihinnat). Isopin voi arvioida käyttäneen ostoihin 500.000 euroa mikä olisi 1,26 % osakekannasta ja nousisi tulevan tammikuun listalla osakkeettomasta kymmenenneksi suurimmaksi. Voi toki ostaa lisääkin, tai ehkä todennäköisimmin olla vanhoja osakkeita alla/jo joulukuun omistajalistalla. Myydä ei voi koska fiva valvoo, sen sijaan ostojen myynneistä pidättymällä voi kurssin manipuloida isolla rahalla vaikka taivaisiin. -Välittäjätiedot tarvittaisiin niin voisi tänäänkin tsekata ostettiinko (myydään) jostain useampi päivä huomiotaherättävän yksipuolisesti.

Kyseessä olevan yhtiön tammikuu 2024 omistajalista tulee olemaan Helsingin mielenkiintoisin.

Otetaankin vielä yhtiön piensijoittajat. Koko joulukuun köörissä olivat vain listapäivitettynä vanhat omistajat ja ymmärrettävästi erittäin kovaa vähennystä (-435 nettoheppua). Listan kaksi eka päivää merkkari oli vielä kiinni, ja joulusiivoajat toimissaan joulukuussa. Silti merkkarin menettäneellä osakkeella teki kahdesti kovaa pikatiliä. Ja kolmannen kerran sisään vuoden vimppapäivänä, ja kovalla voitolla ulos kuusi pörspäivää myöhemmin menneen viikon tiistaina, 2024 toistaiseksi huipussa.

Entäpä nordnettiläiset joiden parvinettokäyttäytymistä voi seurata päivittäin, toisinkuin koko omistajakuntaa (normisti nordnetit ja muut vetävät köyttä samaan suuntaan, mutta löytyy toisiaan vastapalloon paukutustakin)

Nordnettiläisiä uudessa osakkeessa sen vimppapäivänä -10 nettoheppua vähemmän kuin edellispäivänä. Uusihan oli parhaassa hinnassaan tuona 2023 vimppapäivänä, mutta myynti osoittautui virheeksi jo seuraavana, 2024 eka pörssipäivänä, ja jättivirheeksi siitä kuusi pörspäivää myöhemmin huippuhinnassa.

Nordnettejä 2.241 wanhassa osakkeessa ja 1.549 uudessa ennen yhdistämistä. Eka päivä samassa tarjoustasoissa, päivän päätteeksi nordnettiläisiä 2.521 heppua. Lisäys vain +280 omistajaa vaikka anti ja nimenomaan joulukuu siivoajineen annin ollessa vanhoille raskas, on pelimiehille namipaikkoja tulla kompostille kuokkimaan. 

Antisuunnitelma julkistettiin ja ylimääräinen yhtiökokous asiasta päättämään, pörssi-ilmoitettiin päivämäärällä ? Ottiko kurssi tuosta tempusta kuokkaan miten ?

Marraskuussa kyseisen yhtiön omistajiin kirjautui -121 nettoheppua. Heti listautumisen jälkeen oli ollut ? jannua ja sen jälkeinen heppukehitys vs kurssi kuukausittain pannaan alekkain, hallintarekisterien omistuksella höystettynä jotka normisti nettovähentävät kurssiluisuttelussa, eikä harvinaista että ovat persliukumäen päärakentajia. Rekkariomistus oli 12,09 % joulukuussa 2023

Halvimman merkintäoikeuden sisältäneen osakkeen ostaja ja miten merkinnän jälkeen on tilanteensa ollut, kaikkea ei tähän viestiin saanut mahdutettua vaikka parhaani yritin. 

1
0
13.1.2024 - 19:54

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Edellisestä viestistä, joulukuussa merkintäetuoikeusannin järjestäneen anonyymiyhtiön nordnetomistajien päivittäinen nettomuutos sen jälkeen kun 3.1.2024 osakelajit, uusi ja vanha oli yhdistetty:

seuraavana nordneteille -22 nettoheppua, myyntitasoja ostettiin railakkaasti (6,1 milj. kpl vaihto)

seuraavana nordneteille -4 nettoheppua, edelleen nousua (5,6)

seuraavana nordneteille -15 nettoheppua, edelleen nousua (5,1)

seuraavana -14 nettoheppua, huippupäivä (3,7)

seuraavana -3 nettoheppua, eka pakkipäivä, keskihinta hieman alas (1,1)

seuraavana -13 nettoheppua, selkeä pakkipäivä (1,2)

seuraava 12.1 perjantai nordnetit päivittymättä, pakkia tulee lisää (2,0 milj. kpl vaihto)

Annissa sisääntunkeneet lyhytpelimiehet ostettiin 2024 alkupäivien nousussa pois, verotappiomyyjiä ei vuoden vaihduttua enää ole. Nordnettejä omistajista lähelle 60 % ja jatkuva miinustus tukee käsitystä isosta ostajasta kuin havainnot myyntitasojen kerralla ostot eikä ostetut täten heti ylemmillä myyntitasoilla Vilkkilän pikapelikissoina vilise.

Perjantai 12.1

klo 10:40 päivän alin

klo 13:47 sivutaan päivän alinta

klo 13:51 kolme eriaikaista kauppaa putkeen tähän samaan päivän alimpaan, jonka jälkeen nousuun.

Päivän ylimmät ensimmäisen puolituntisen ja viimeisen 25 minuuttisen aikana.

Jo täysin romahtaneen kurssin seuraava romma oli 20.9.2023. Mentiin reilusti alle 1,00 kurssin.

Syyskuussa omistajiin -103 nettoheppua joista kotitaloudet -92. Kuitenkin kotitaloudet lisäsivät kappaleitaan +161.972

Lokakuussa omistajiin -308 nettoheppua josta kotitaloudet -297. Kuitenkin kotitaloudet lisäsivät kappaleitaan +161.817

Marraskuussa omistajiin -121 nettoheppua josta kotitaloudet -86. Kuitenkin kotitaloudet lisäsivät kappaleitaan +87.947

Joulukuussa omistajiin järkyttävä -435 nettoheppua josta kotitaloudet -403. Kuitenkin kotitaloudet lisäsivät kappaleitaan peräti +523.357

Tuorein eli joulukuun omistajalista mielenkiintoisin. Yksikin iso kotitalousostaja voisi ostaa kaikkien 403 poismyyneen osakkeet. Ja jos toinen olisi lisännyt tai tullut uutena tiskirättimiehenä omistajiin reilu puoli miljoonaa imuroimalla, niin sehän olisi siinä. Marras-joulukuu isojen lista onkin pantava tutkintaan.

Joulukuussa rekkaritkin lisäsivät +140.861 nettokappaletta (marraskuussa +276.707 kpl)

Yritykset sekä marras että joulukuussa -28. Marraskuussa niille kappaleita -227.233 mutta joulukuussa +705.374 netto-osaketta.

Kun joulukuussa kotitaloudet, rekkarit ja yritykset ostivat yhteisneton +1.369.592 osaketta niin mistä myytiin ?

Vastaus on Eläke ja Vakuutusryhmä, netto -1.368.992 osaketta, vaatii tsekkauksen kuka oli syntinen. Kyseessä wanha osake jota kaikkien olisi ollut joulukuussa edullista myydä, mutta aivan ehdottomasti samat takaisin merkkaria tai uutta halvemmalla ostaen. 1.12.2023 oli eka päivä kun wanha osake ei sisältänyt enää merkintäoikeutta. Vasta tammilista paljastaa merkintäoikeudet käyttäneet ja uutta osaketta tarjoustasoilta ostaneet, joululista on puhdas wanhan osakkeen kuun loppupuolella omistaneet.

Syntisäkki oli Ilmarinen joka marraskuussa 6.omistaja rekkaritkin huomioituna 1.168.992 vanhalla osakkeellaan. Myös antolaina mahdollinen, ehkä jopa omalle shorttihedgelleen. Tammilistan omistuksensa mielenkiintoinen, merkkaritkin myytynä olisi ollut töppien töppä. Merkkarikaupankäynnin toisena päivänä vaihtui poikkeuksellinen 3-5 kertainen merkkarimäärä, ja lisäksi kovalla ylihinnalla muihin päiviin verrattuna ja ilmeistä että kyseessä soppari, tuona päivänä vaihtui yhteensä 1.016.000 merkintäoikeutta.

Marraskuun kaksi vimppapäivää menivät jo joulukuun omistajalistaan, kurssi niissä parempi kuin kahdeksana alla olleena pörssipäivänä, silti nekin ostot merkinnän jälkeen on 3-12.1.2024 saanut myydä voitolla.

Vahvasti hölmöilleitä ovat osakkeesta poistuneet, ilman takaisinostoa, tai onnistumatta uudelleensijoittaa myynnistä saamansa raha johonkin muuhun. Kurssi (keskihinta) voi toki jatkaa alas neljännenkin päivänsä jne, jolloin tilanne muuttuu.

Kurssi repsahti 9.10.2023 pahanlaisesti. Oliko osari ja siinäkö kenties antisuunnitelma esitettiin ?

10.10.2023 alkaen, osaketta ei ole kannattanut myydä vaan osallistua sillä antiin jos on vaihtoehtona pitänyt rahan käteisenä. Listaushinta 2021 kuuden euron päältä, valuminen alimmillaan 0,293 (merkkarillinen osake), jossain menee alaraja jossa feeniks-lintu ponnahtaakin kanveesista reippaasti ylös. Nousu käynnistyy silläkin kun joku isojauho kekkaa lähteä ostamaan vähävaihtoisen myyntitasoja ja pikapelurit uusia voittoveivejä saadakseen etuilevat ylimmillä ostotasoilla. 

1
0
14.1.2024 - 18:31

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

anonyymiyhtiön

Kun joulukuussa kotitaloudet, rekkarit ja yritykset ostivat yhteisneton +1.369.592 osaketta niin mistä myytiin ?

Vastaus on Eläke ja Vakuutusryhmä, netto -1.368.992 osaketta, vaatii tsekkauksen kuka oli syntinen. 

Syntisäkki oli Ilmarinen 

Anoyhtiön liiketoimintakatsaus torstaina, kurssi ehkä repsahtaa joten pidätetään vielä yhtiön nimenkirjoitusoikeus. Tosin niin paljon on osakkeenomistajia koetellut, että jäljellä oleville on kehittynyt vastoinkäymisiä suojaava immuniteetti. -Sen kun kerran saa, millään ei ole enää mitään väliä.

Mutta voi jummin jammi. Ilmari tuli sisään 2021 listauksessa, pannen tasan 5,0 miljoonaa euroa kiinni. Seuraava muutos oli kun osallistui isoille suunnattuun, lisäpanostamalla siinä tasan 340.000 euroa.

Erinomaista holdia mutta kun tarjoustasot klo 18:29 sulkeutuivat viimeisenä päivänä kun merkkari oli wanhassa osakkeessa vielä kiinni, niin myydä rätkäytti koko läjänsä sopimuskaupalla klo 18:57 josta tilille 380.446,11 euroa. 

Omistuksensa kuun alussa oli ollut 16.125 kpl kuun lopussa tehtyä sopimuskauppaa enemmän, mutta ei epäilyksen häivää etteikö Ilmari olisi ollut myyjä ja nimenomaan myynyt pottinsa merkintäoikeudellisena. Tappiokseen realisoitui näin hyvin lähelle -5.000.000 euroa.

Aina ei voi voittaa.

(korjataan: listaushinta oli 5,16 e. Ekana pörspäivänä kauppaa tehtiin 5,70 - 6,20 e. Parhaaksi päiväksi jäi kun 8,15 oli päivän alin)

1
0
16.1.2024 - 09:54

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Maanantai 15.1.2024

Päivästä toiseen jatkuu katkeamaton sarja, joka päivä Nokian hesanordnettiläisiä edellispäivää vähemmän.

Kirjataan nordnettien nettoheppumiinus joulukuun omistajalista-aikana, heppunettonsa -1.852

Nordnettiläisiä omistajista joululistan alussa 30,41 %.

Joten jos muita välittäjiä käyttäneet ovat poistuneet samassa suhteessa, Nokian heppuvähennys joulukuussa olisi ollut -6.090 jannua (huomioitava että rekkareiden jannumäärää eivät tilastoi/julkista edes rekkarit itse joten niiden omistajamäärä tilastoissa on nolla omistajaa).

Nokian omistajiin joulukuussa -3.733 elikkä nordnettiläiset selkeesti omistusosuuttaan aktiivisempia koko pottinsa myyneitä, menikö verovuosi 2023 heillä paremmin kuin muilla, tarviten verotustappioita. Toisaalta takaisinosto eli paluu omistajuuteen vielä tekemättä ?

Johonkin ostettiin -3.733 nettopoistuneen osakkeet. Vaihtoehdot ovat että ostot menivät hallintarekistereihin, tai suomiomistajat ostivat lisää vanhojen omistustensa päälle.

Jos rekkarit vähensivät kappaleitaan, wanhojen lisäostettavaksi jäikin jo isompi pino, kurssikehityksen tietävät kaikki yhtiötä seuranneet joten siitä ei tähän.

Hallintarekisterien yhteisnetto joulukuussa oli -11.910.694 osaketta. Päivittäisiin vaihtoihin verrattuna ja se että joulukuussa 18 pörssipäivää, ulkkien miinus ei aivan musertava ollut wanhojen lisäostettavaksi, mutta yhdessä omistajamiinuksen kanssa muulla porukalla oli täysi työ pitää kurssia pystyssä.

(rekkarit omistavat lähes 75 % hesa-nokioista, marraskuussa rekkareille vain +93.950 nettokappaleetta, mutta omistajiin -1.012 josta nordnetit -594 heppua)

(amerikan-nokioita on 911 nordnettiläisellä)

Tecnotree

Iso ostokasa 0,3000 eikä iso myyjä välttynyt kiusaukselta. Jokseenkin puolet pienempi, mutta nyt tasan 100.000 kappaleen myyntiyritys 12 minuuttia myöhemmin samaan tasoon, mutta enää ei toteutunut isosti, vetäen loput 80.062 myymättä jäänyttä lähes välittömästi pois.

Tuntia myöhemmin jälleen 0,3000 täräytys, nyt jäi myymättä 50.166 kpl.

Vajaa tunti lisää, alarajaa 0,300 koeteltiin jälleen, nyt myymättä jäi 39.039 kpl.

Kaksi minuuttia ennen päätöshuutiksen alkua, 39.039 kpl ilmestyi 0,2995:n mutta jäivät hepulle käteen.

Wilenius takuuvarmasti myy loputkin kuluvan tammikuun aikana pois.

28.12.2023 alkaen ei alle 0,30 noteerauksia ole nähty, mutta nyt nähtiin.

Veromyyjiä 2023 kaksi vimppapäivää (28.12 ja 29.12) kaiketi oli mutta kovat 1,6 ja 1,7 milj. kpl päivävaihdot panivat kurssin nousuun.

Nordnettiläisille erittäin harvinainen plussapäivä, +3 nettojannua eilismaanantaina, kertoo sekin 1-2 isohkon omistajan olleen astialla kurssia pakittamassa.

(nordnetin jatkuva jannumiinustus edellispäivään lopultakin katkesi 5.1. Kuitenkin sen jälkeiset kuusi pörspäivää jopa välillä rauhoittuen, päivittäin aikajärjestyksessä -1 ja +-0 ja -9 ja -11 ja +-0 ja eilismaantain +3 nettojannua.

Componenta

Kolmeen euroon käännetty senttiyhtiö olisi tarvinnut 0,15 euron vuotuisosingon. Tämän ymmärtää muut paitsi jos koko kansakoulun todistuksissaan Laskennon koulunumeronsa oli nelonen.

Päivän keskihinta historian kuudenneksi heikoin, päivän alin heikkouspäivien neljänneksi alin.

Alimmat kuusi päivää ovat nyt neljä päivää lokakuussa 2022 jotka toukokuussa 2023 sai myydä +45,00 % voitolla,

sekä 7.12.2023 jota tammikuu 2024 ennen eilistä sai myydä +8,00 %.

Epäilemättä ostopilkki ostotasolta ja myynti myyntitasolta tuottaa pikapelurille tälläkin kertaa, ongelma on saada onnistumaan syväpilkkiosto, kuin myyntikään sen jälkeen kivalla voitolla ei käy noin vain sukkelaan.

Finnair  

Jälleen kerran tuhottiin ostotasoja järjestelmällisesti alaspäin, nordnettiläiset nappasivat isomyyjältä +22 hepun ostoneton.

Aiemmat kerrat isoppien myynnin alaraja oli 0,0380 ja viisi tasoa ylempääkin ostetut sai myytyä hyvällä voitolla kurssin käännyttyä nousuun.

Nyt meni yllättävän alas.

10:00 avaus 0,0386

10:03 ostaja 650.077 kpl 0,0389 ja jää päivän ylimmäksi

14:11:45 ostotaso 0,0373 upotetaan

14:18:04 kauppa 145.000 kpl ostotasolle 0,0372 ja jää päivän alimmaksi

Tiistai 16.1 (muun muassa):

10:00 avaus 0,0375

10:05:14 joku myy pottinsa pääosan, 92.606 kpl ostotasolle 0,0371 

päivä vasta alkumetreillä

1
0
18.1.2024 - 09:40

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Liikenne raivo omistajuudesta ulos jatkuu Tecnotreessä, tiistaina -10 nordnetomistajaa vs edellispäivä. Ja eiliskeskiviikkona 17.1.2024 heppunettonsa oli -9 johtaen vielä uudestaan alle 0,3000 kauppahintoihin.

Toukokuu 2012 Tecnotree päätti merkintäetuoikeusannista (28.5 2012 historiallista kurssikäyrää on mulkattu hieman alaspäin, tuolloiset antiehdot varmistettava toisella kertaa että edes ehditään varsinaiseen asiaan) 

Kesäkuussa 2012 tuo anti (48.997.451 uutta osaketta) oli ylimerkitty, noin 64,1 % merkkareilla, ja 35,9 % ilman merkintäoikeuksia. 

2.7.2012 kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi. Päivän kaupat 0,17 ja 0,16 (tarjoustasot tuolloin yhden sentin välein)

Tämän hetken alle 0,30 kurssin alle Tecno oli vajonnut 2012

31.12.2012 osakkeita 122.628.428 jonka jälkeen kurssi vertailukelpoinen edelleen tänä torstaipäivänä yksitoista vuotta myöhemmin (etuoikeusanteja osakkeenomistajille sen jälkeen ei ole ollut)

0,16 - 0,17  ja omistajia 6.577  (kotitalouksilla 68.392.455 osaketta (55,77 %) päivämäärällä 31.12.2012

Vuosi 2013

0,17 - 0,18 tammi (6.687 omistajaa)

0,17 - 0,18 helmi 

0,16 - 0,17 maalis (6.740)

0,18 - 0,19 huhti (6.716)

0,20 - 0,21 touko (6.868)

0,19 - 0,20 kesä (6.890)

0,22 - 0,22 heinä (6.905) elikkä kuun vimppapäivän kaikki kaupat 0,22 hinnalla

0,22 - 0,23 elo (?)

0,23 - 0,25 syys

0,23 - 0,24 loka

0,22 - 0,23 marras

0,21 - 0,21 joulu

2014

0,23 - 0,24

Kohtuu työteliästä jos kirjaa kuukausittain koko 11 vuotta putkeen. Kuitenkin miten jannulauma kurssinousun saturaatiopisteeseen mennessä kurssin täräytettyä 1,70 ylittävään huippuun, ja miten sen jälkeinen heppunetto, nostiko kotitalousheput kurssin kotitalouskappaleineen kurssin huippuun. Kurssivalunnan alettua, alkoiko siinä heppunetto miinusmarssin, ja jos niin tänääntietäen se oli merkki luopua välittömästi omistuksesta kun vielä sai reilusti euron päältä myydä.

(saturaatiopiste, elikkä ihan aikuisten oikeasti en tiedä mitä se on mutta ei ehdi sitäkään tähän hätään katsomaan. Nokian osakkeeseen vain -2 nettoheppua eiliselle, elikkä lähellä oli, normi on vähintään -20 edelliseen päivään)

Finnair

Edelliseen kurssipakkipäivään nordneteillenormilisäystä+11 heppua, eiliskeskiviikko kun toinen päivä valutteli päivän alussa edelleen edellistä alemmaksi, nordnetit jo panikoivat itselleen peräti -25 nettohepun verran. Muut kotoperäiset sitten vielä oletettavimmin myös.

Keskiviikko 17.1.2024 finnairin keskihinta 0,03671 ja heikompi on viimeksi ollut 5.12.2023

Näinollen tiistai-keskiviikkona ostaneet pikapelimiehet, tänään torstaina myymällä tekevät tiliä.

1
0
18.1.2024 - 22:28

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Toukokuu 2012 Tecnotree päätti merkintäetuoikeusannista ja 28.5 2012 klo 13:00 pörssitiedote päätös toteutuksesta, yhtä vanhaa osaketta kohti sai kaksi merkintäoikeutta, ja kolmella merkintäoikeudella sai merkitä yhden uuden osakkeen 0,12 eurolla.

Kesäkuussa 2012 tuo anti (48.997.451 uutta osaketta) oli ylimerkitty, noin 64,1 % merkkareilla, ja 35,9 % ilman merkintäoikeuksia.

2.7.2012 kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi. Päivän kaupat 0,17 ja 0,16 (tarjoustasot tuolloin yhden tasasentin välein)

31.12.2012 osakkeita 122.628.428 jonka jälkeen kurssi vertailukelpoinen edelleen tänä torstaipäivänä yksitoista vuotta myöhemmin (etuoikeusanteja osakkeenomistajille sen jälkeen ei ole ollut)

2012

0,19 - 0,22 kun merkkari irti 29.5

(irtoamisen jälkeiset huiput lokakuussa, 19 päivänä päivän ylin 0,25 ja viimeisenä romahti 0,25 avauksesta, päätöksen pv alimpaan 0,19)

0,16 - 0,17  päivämäärällä 31.12 omistajia 6.577  (kotitalouksilla 68.392.455 osaketta (55,77 %)

Vuosi 2013 (tilanteet kuukausien viimeisenä päivänä)

0,17 - 0,18 tammi (6.687 omistajaa)

0,17 - 0,18  

0,16 - 0,17 maalis (6.740)

0,18 - 0,19 huhti (6.716)

0,20 - 0,21 touko (6.868)

0,19 - 0,20 kesä (6.890)

0,23 - 0,24 heinä (6.905) 

0,22 - 0,23 elo (6.989)

0,23 - 0,25 syys (7.007)

0,23 - 0,24 loka (7.004)

0,22 - 0,23 marras (7.040)

0,21 - 0,21 joulu (7.005), joulusiivous, pelimiehet ostaa

2014

0,23 - 0,24 tammi (7.073), pelimiehet teki pikatilin

0,24 -025 helmi (7.128)

0,22 -0,23 (7.106)

0,20 - 0,21 huhti (7.104)

0,19 - 0,20 touko (7.093)

0,191 - 0,193 kesä (7.059)

0,200 - 0,209 heinä (7.016)

0,161 - 0,170 elo (6.880)

0,155 - 0,158 syys (6.835)

0,166 - 0,175 loka (6.767)

0,152 - 0,158 marras (6.706)

0,136 - 0,140 joulu (6.578), joulusiivous, pelimiehet ostaa, silti miinusnetto järeä

2015

0,165 - 0,182 tammi (6.524) ja pelimiehet teki pikatilin

0,155 - 0,162 helmi (6.526)

0,076 - 0,078 maalis (6.358)

0,096 - 0,106 huhti (6.269)

0,110 - 0,113 touko (6.240)

0,112 - 0,115 kesä (6.202)

0,128 - 0,133 heinä (6.144)

0,113 - 0,120 elo (6.117)

0,095 - 0,10 syys (6.082)

0,100 - 0,110 loka (6.042)

0,103 - 0,107 marras (6.005)

0,093 - 0,102 joulu (5.915), joulusiivous käynnissä

2016

0,114 - 0,127 tammi (5.848) ja pelimiehet tilinteossa, "aina tulee +20 % max kuukauden omistusvisiitistä"

0,116 - 0,130 helmi (5.793)

0,141 - 0,168 maalis (5.760)

0,113 - 0,12  huhti (5.705)

0,110 - 0,117 touko (5.698)

0,104 - 0,109 kesä (5.660)

0,110 - 0,111 heinä (5.643)

0,109 - 0,117 elo (6.618)

0,114 - 0,140 syys (5.583)

0,101 - 0,119 loka (5.534)

0,100 - 0,101 marras (5.487)

0,092 - 0,096 joulu (5.409), kuukaudesta toiseen heppumiinusta

2017

0,101 - 0,104 tammi () ja nyt ei tullut kuin +10 % joulusiivoojilta

0,105 - 0,108 helmi

0,103 - 0,112 maalis

0,098 - 0,119 huhti

0,101 - 0,105 touko

0,069 - 0,073 kesä

0,070 - 0,073 heinä

0,072 - 0,075 elo

0,080 - 0,083 syys

0,076 - 0,082 loka

0,078 - 0,079 marras

0,072 - 0,074 joulu

2018

0,0792 - 0,082 tammi ja taas tuli rahaa joulusiivoajilta

Atl hinnat vielä edessäpäin. Mitä pitempään kurssiheikkous jatkuu, lopulta jäljellä ovat enää holdarit ja he eivät löydä myyntinappia nousussakaan, seikka joka auttaa nousutrendiä.

Listan tekeminen olisi yli puolet nopeampaa jos olisi sihteeri viehkeällä äänellään kuiskailemassa numeroita. Ja vielä nopeampaa jos olisi kirjanpitäjä, hän vaikkapa vaaleaverikkö, naputtelemassa numeroita. Ja kolmannen kanssa valmista odotellessa mennä ottamaan päikkärit.

(saturaatiopiste, elikkä ihan aikuisten oikeasti en tiedä mitä se on)

Peljästyin suuresti jos se olisikin ollut pornolehdistä mielen sopukoihin painunut vauhdikkaiden kirjailijoiden käyttämä luomus, ja näin paljastanut oman tietämättömyyteni naisten, kirjaimellisesti, syvimmistä salaisuuksista.

Saturaatiopiste on kuitenkin kyllästymispiste. Susikannan saturaatiopiste tarkoittaa että jollakin alueella niitä on jo niin paljon ettei yhtään enempää alueelle mahdu. Ymmärrettävästi paljous ei kuitenkaan tarkoita sitä että yöllä matkallaan ulkohuussiin kovalla kiireellä, elikoita joutuisi tuuppimaan edestään hikipäässä pois.

Saturaatiomittari eli pulssioksimetrillä mitataan valtimoveren happikyllästeisyyttä, pääsääntöisesti sormenpäästä. Eturauhasen päähän puristettuna se olisikin tuskallisempi juttu. Saturaatio on normaaliterveellä keskimäärin 97 -99 % välillä, mutta kuitenkin vähintään 96 %. Mittari voi näyttää väärin jos mitattavalla on kylmät sormet vaikka sydän lämmin. Korkein tulos on aina max 100 %, olkoon sitten mitattavana tuohon nähden moninkertaista ylituottoa takonut piensijoittaja. 

1
0
19.1.2024 - 09:34

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Liikenne raivo omistajuudesta ulos jatkuu Tecnotreessä, tiistaina -10 nordnetomistajaa vs edellispäivä. Ja keskiviikkona 17.1.2024 heppunettonsa oli -9 johtaen vielä uudestaan alle 0,3000 kauppahintoihin.

Eilistorstaina (18.1) Tecnotreen nordnetomistajiin -4 hepun netto. Alla oli jo 14 päivää keskihinta yli 0,3000 mutta keskiviikkona  jäi alle, ollen 0,29542 e. Torstaina keskari kuitenkin pantiin vielä pahemmaksi (0,29395).

Torstain vaihto tasan puolittui edellispäivästä, ollen vain 167.000 kpl. Pienempi vaihto on ollut kolme kuukautta sitten joten arvio on että keskiviikko-torstaina ostaneet tekevät tänään perjantaina myymällä pikatiliä.

Torstain päätöksestä 0,2960 lähdetään tänään liikkeelle, loppuhuutarissa ostopuolella oli reilu 31.000 kpl joista toteutui 13.505 kpl).

Joulukuu 13.12.2023 olleeseen pohjakeskariin 0,27535 (mikä tänäänkin katsoen on alin alkaen 6.8.2020) on enää tasan kahden sentin pudotusvara, ja prosenteissa tuohon lähes 3,5 vuoden alimpaan tarvittaisiin -6,79 %

Tecnotreen verovuoden 2023 viimeisen päivän keskihintaan (0,343) olisikin pitänyt myydä eikä ostaa sillä se on nyt paras halpuutusajan 10.11.2023 - 18.1.2024 keskihinnoista.

Finnair

Edelliseen kurssipakkipäivään nordneteillenormilisäystä+11 heppua, keskiviikko kun toinen päivä valutteli päivän alussa edelleen edellistä alemmaksi, nordnetit jo panikoivat itselleen peräti -25 nettohepun verran. Muut kotoperäiset sitten vielä oletettavimmin myös.

Maanantaina alkanut keskaripudotus, tiistaina 0,03692 ja keskiviikko 17.1.2024 Finnairin keskihinta 0,03671 ja heikompi on viimeksi ollut 5.12.2023

Näinollen tiistai-keskiviikkona ostaneet pikapelimiehet, torstaina myymällä tekisivät tiliä.

Eipä tullut pikatiliä, Eilistorstaina Finnairin nordneteille +7 nettojannua, keskarilla nyt jo neljä laskupäivää putkeen. Keskihinta 0,03651 e. Eka luisupäivä eli maanantai mentiin hyvällä 37 milj. kpl vaihdolla alas, vaihto hiipunut päivittäin mutta kurssipakki ei, eilistorstain vaihto kuitenkin enää 14 milj. kpl. Alkaen 22.11.2023 löytyy vain yksi pienempivaihtoinen (edellisviikon keskiviikko).

Tänään perjantaina etukäteisarvio että joko vaihto hiipuu edelleen, tai kurssi kääntää ylös.

Aiheen aloitusseurantaan otan yhtiöitä jotka juuri ovat kellottaneet uuden atl-lukeman, tai tekevät yhden yön jättiromahduksen. Tai vaikuttavat poikkeavan mielenkiintoiselta kuten Mandatum, pesäeron Samposta (Sammosta ?) otettuaan.

Seurannan aloituksesta on pääsääntöisesti suuren suurta taloudellista hyötyä kyseistä osaketta ennestään omistamattomalle lukijasijoittajalle. Nimittäin kunhan vaan ei heti ryntää ostamaan, liian usein laskua seuraa vielä lisälaskettelu, jopa karmea.

Isoja yhtiöitä käyttämäni kauppadata ei pääsääntöisesti heiluttele, Nokialle jälleen kerran eilistorstaina heppumiinusta, nyt -15 nordnetheppua ja pitkä putki heppumiinusta päivästä toiseen. Tarkemmin katsomatta, veikkaan kuitenkin että pitkästä putkimiinusjonosta huolimatta, puolet päivistä kurssi on noussut edellispäivästä.

Seuranta-aloitetuista yhtiöistä, selviä epäonnistumisia on ollut Incap jonka lähtö oli kun kurssi oli jo puolittunut kerta laakista. Puolittumista seurasi kuitenkin uusi romma ja seurannan aloituskurssiin onkin eilisestä yhtä pitkä matka kuin kauas on pitkä matka.

Ulkomuistista tarkka on Exelin 3,45 halppiskurssi, nyt joulukuussa kuitenkin käytännön atl 2,42 päivän alin kahtena putkipäivänä, ja eilispäätös 2,50 e.

Tecnotreen aloitusseuranta noin 0,44 e. Eilispäätös 0,2960 e.

Wetterin aloitus pahasti pieleen vimppakurssi huomioiden. Componenta käytännön atl-avauskirjoituksesta paremmin mutta on tuorein havainnointiin ottamani yhtiö. 

Finnairin 2023 anti romahdutti kurssin jo herkulliseen muutaman sentin atl hintaan, ja seurannan aloituksesta siinä ollut namikkaa kurssinousua. Laaja omistajakunta niin sen kurssiliikkeitä syytä edelleenkin kirjataan tarkasti.

Manta noussut hienosti. Palaa seurantaan jos kurssi yllättäen rommaisi, muuten vain nautitaan kyydistä, ja sekin aika käytetään kontillaan olevien yhtiöiden kauppadatan ihmettelyyn.

Yleisesti on tiedossa että kymmenkertaistujat löytyvät senttiyhtiöistä joilla vielä mieluusti ei ollut/vieläkään ole markkinaseurantaa. Riskiä toki on, kaikkia munia tunnetusti ei samaan riskibisneskoriin. Kandee ensin löytää kymmenkertaistuja, rahastaa se jonka jälkeen on fyrkkaa sijoittaa kymmeneen riskiyhtiöön. Jos näistä huonolla tuurilla peräti yhdeksän kaatuisi ja menettää niihin tehdyt sijoitukset kokonaan, alkuperäinen sijoitusraha tässä jäljellejääneessä kaiketi on kuitenkin vielä jäljellä. Kymmenen yhtiön hajautuksella kaikkiaan ei voi jokaisessa menettää, ainakaan hesan konttaajissa yhtiömäärää yksinkertaisesti ei ole riittävästi.

Discaimer: Olen ottanut vasta, onkohan seitsemän yhtiötä, tarkempaan, jatkuvaan seurantaan, en täyttä kymmentä. Kahdeksas, vaikuttaa tällä hetkellä mielenkiintoisimmalta. Tulossa on, ollaan jo myöhässä otollisimmasta ostohetkestä mikä pääsi yllättämään, pakki on kuitenkin lähipäivinä täysin mahdollinen mutta enää ei isommin yllätä vaikka sitä ei tapahtuisikaan. Ylläri yllärin perään tässä tapauksessa olisikin jo selkeä oston paikka.

1
0
20.1.2024 - 11:31

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Aiheen aloitusseurantaan otan yhtiöitä jotka juuri ovat kellottaneet uuden atl-lukeman, tai tekevät yhden yön jättiromahduksen. Tai vaikuttavat poikkeavan mielenkiintoiselta kuten Mandatum, pesäeron Samposta (Sammosta ?) otettuaan.

Seuranta-aloitetuista yhtiöistä, selviä epäonnistumisia on ollut 

Wetterin aloitus pahasti pieleen vimppakurssi huomioiden.

Wetteri eilisperjantaina 19.1.2024:

Jälleen kurssi kiskaistiin lähes kymmenen prosentin päivänsisäiseen nousuun edellispäätöksestä, myyntitasoja "holtittomasti" ostamalla. Tälläkin kertaa vuorenvarmaa, vaikka välittäjiä ei näytetäkään, että sisäpiiri asialla joka tullaan pörssi-ilmoittamaan tulevana maanantaina.

Pikapelurin pitää muistaa ettei pane ostoaan liian alhaiselle myyntitasolle, jolloin salkkuun tömähtää lähempänä kahden vuoden hyvää osinkotuottoa vastaava pikatili. -Lisäksi syystä tai toisesta kurssi myydään jo samana päivänä lähtöönsä joten takaisinostossa ei vaikeuksia elikkä pikapelin ostopilkit riittävän alas.

Wetteri pääsi tarkkailuun 11.6.2023 pörssäyksen päätyttyä. Wetteri-ajan historiaa olen jo Sijoitustiedossa käsitellyt, joten sitä kaikkea ei enää tähän viestiin.

Sopraa itselläni oli mutta ei enää tilanteessa 2.6.2022 kun klo 09:15 tuli pörssitiedote Wetterin kaapattua heikossa jamassa olleen Sorpanon, kurssi käytännössä jo samana päivänä kaksinkertaistui. Alla olleina päivinä vain hienoista nousua eikä vaihtokaan isommin ollut reagoinut, joten tietoa ei ollut vuodatettu. Selvää oli että yhdistyminen nostaisi Sopranon kurssia vähintään jonkin verran, välitön lähes tuplautuminen 2.6 päätöksessä, se oli jo yllärikova suoriutuminen omaan arvailuun, mutta ei näköjään markkinaväelle joka tempun teki.

Todetaan että Wetteriläisille 70 % osuus yhdistyneestä yhtiöstä, mutta osakkeitaan pääsivät myymään vasta useampi kuukausi myöhemmin mikä tietenkin edesauttoi vähävaihtoisen Sopran yhden päivän nousutykitystä.

Sisääntulleiden wetteriläisten omistajien nimet ja lukumäärä, kuin kunkin osakkeiden määrä yhdistymishetkellä pitäisi ylösottaa, heistä suurimmat sopivat herrasmiesmäisesti Simulan kanssa etteivät myy Simun jouduttua tekemään pakollisen ostotarjouksen 0,82 e osakkeelta. Mutta mikä on 2.6.2022 sisääntulleiden valloittajien hankintahinta kun he näitä osakkeita ovat myyneet/tulevat myymään ? 

Helposti isojen listalta löytyy mopoautoilla ajaneiden lisäksi hienoilla autoilla ajaneita autonomistajia jotka sisääntunkeneita wetteriläisiä, ja vapaus oli myydä 0,82 ostotarjoukseen mutta eivät sitä tehneet, sen jälkeen kuitenkin myyntejä mutta ostotarjousta halvemmalla.

Kurssi kävi pahimmillaan ei kovin kaukana että sai vain puolet ostotarjouksesta, samoin tuossa tilanteessa wanhat holdarisopralaiset olivat "menettäneet" puolet siitä mitä maksimissaan olisi ollut saatavissa.

Wetterihistorian alimmassakin, Sopranon aikana sisääntulleet saivat aikas pitkältä ajanjaksolta taaksepäin myydä ostoksensa voitolla. Vaatii tsekkausta Sopranon historiahintoihin, ja miten moni Sopranon suurista on pitänyt osakkeensa alun tuplaäkkinoususta huolimatta, ja sen jälkeenkin tähän päivään mennessä.

Tarkkailuun Wetteri pääsi sunnuntai 11.6.2023 kirjoituksellani jossa pääpointti perjantaina 9.6.2023 Wetteriä oli vaihtunut enää 116 osaketta, Wetteri-ajan siihenastinen kurssikehitys samaan viestiin ylöslaitettuna. Tuona päivänä Wetteä oli pörssätty jo 12 kuukautta ja kun Simula oli imenyt markkinoilta pois kaikki 0,82 myydä halunneet, oletus jo oli kurssivalunnan nousuunkääntymisestä.

Torstai 8.6.2023 otetaan Wetterin tarkkailun avauspäiväksi, tuolloin sunnuntaina kirjasin torstain keskihinta 0,658 ja vaihdoksi 23.499 kpl. Seuraavan päivän vaihdoksi kirjasin vain satakuusitoista (116) kappaletta, ilman hintatietoa millä ei ollutkaan merkitystä mutta herätti mielenkiinnon ostotasoillemyyjien mahdollisesta loppumisesta, peräkaneetilla "maanantai 12.6.2023 ja koko tuleva viikko tulee olemaan mielenkiintoinen".

Sittemmin odotettua heikommat osarit pääsyynä että valuminen jatkui.

Wetterin nordnettiläisomistajia on hämmästyttävän tasaisesti vähintään 895 jannua jo 13.10.2023 alkaen, marraskuussa kahtena päivänä huiput 901 ja 900 hessua, tänä vuonna jäänyt vain kahdesti alle 900 ja selkeesti eniten torstaina jolloin 908 heppua ja parannusta edelliseen päivään +4 heppua (eilisperjantai päivittymättä). Nordnettiläisille pientä heppunousua vihdoinkin, myös kurssi pykinyt ylöspäin.

Tähän viestiin siitä miten tarkkailulistalle joutumisensa jälleen on mennyt, vain eilisperjantai 19.1.2024 päätös 0,54 e. Päivän ylin kiskaistiin 0,598:n, edellisen päivän päätöksestä tuossa hetkessä kukkoiltiin +9,52 % nousussa.

Viimeksi 0,54 päätöstä huonompi on ollut 22.12.2023

1
-1
26.1.2024 - 09:50

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Maanantai 15.1.2024

Päivästä toiseen jatkuu katkeamaton sarja, joka päivä Nokian hesanordnettiläisiä edellispäivää vähemmän.

Kirjataan nordnettien nettoheppumiinus joulukuun omistajalista-aikana, heppunettonsa -1.852

Nordnettiläisiä omistajista joululistan alussa 30,41 %.

Joten jos muita välittäjiä käyttäneet ovat poistuneet samassa suhteessa, Nokian heppuvähennys joulukuussa olisi ollut -6.090 jannua (huomioitava että rekkareiden jannumäärää eivät tilastoi/julkista edes rekkarit itse joten niiden omistajamäärä tilastoissa on nolla omistajaa).

Nokian omistajiin joulukuussa toteutui -3.733 elikkä nordnettiläiset selkeesti omistusosuuttaan aktiivisempia koko pottinsa myyneistä, 

22.11.2023 viimeksi Nokian nordnettiläisiä (76.679) oli enemmän kuin edellispäivänä (päivitettynä 24.1.2024 päätteeksi).

24.1.2024 keskiviikon päätteeksi 73.720 nordnettiä.

(maanantai 22.1 päätöksessä jannumiinuksensa edelliseen  päivään -48 omistajaa)

(tiistaina -49 vs maanantain päätös)

(keskiviikkona nordnettiläisiä -41 vs tiistai)

Torstaina 25.1.2024 Nokian avaus lähes päivän alin, ja päätös lähellä päivän ylintä jolla +11,23 % edellispäivän päätökseen. Päivä oli Nokian 2023 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden taloudellinen katsauspäivä.

Mitäpä arvelette, itse tykönään, miten nordnettiläisten omistajanetto erinomaisena nousupäivänä vs tilanteensa edellisessä päätöksessä ? Yhtiöön uutena omistajana ryhtyi/myyneet takaisinostivat, vai riittikö nettopoistujia edelleenkin ?

Eilistorstain päätös 3,5025 (pv keskihinta 3,44 ja tarkempi 3,43854)

osinkohuomioitunakin eilistorstai oli parashintaisin päivä 4.10.2023 alkaen, tuolloin edellisen päivän päätöksessä nordnettiläisomistajia 77.622 

omistajien tammilista-ajan ensimmäiseen päivään nordnettiläiset lähtivät 74.677 omistajan elikkä noin divisioonan vahvuudella.

Tsekataanpa kuitenkin tarkemmin, ajan merkit huomioiden, ensin ryhmä, sitten joukkue. Komppania 110 - 260 miestä.

Pataljoona 750 taistelijaa. 

Divisioonan miesvahvuus 10.000 - 20.000 ukkoa.

näinollen pelkistä nordnettiläisistä yhtäaikaisesti riittää divisioonallinen itärajalla, toinen länsirajalle ruotsalaisuutta estämään, ja vielä kumpaankin toinen puoli lepovuoroon.

(Armeijakunta käsittää 2-5 divisioonaa) 

1
0
27.1.2024 - 09:23

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Jos erehdyksessä ojentaa vaimolle 50-vuotismerkkipäivänä ruusukimpun muutamaa päivää liian aikaisin, vaimon syvää rakkautta äänessään korjatessa ja kaulaan kapsahtaessa ettei kulti kuule 50 vuotta vielä ole täynnä, ei pidä hätävalheena köhmähdystään tuplata, "no sen takia mä nämä nyt annankin".

Tecnotree kolmeen vuoteen ja neljään kuukauteen halvimmillaan 11-19.12.2023 jolloin keskari kahtena päivänä alle 0,28 ja neljänä alle 0,29 euron, tässä seitsemän pörssipäivän pilahintaputkessa.

Joulukuun puoliväli on paras hetki ostaa joulusiivoajilta. Ostopuolen pikapelipuoli on syypää että pääsääntöisesti verovuoden vimppapäivät eivät enää ole halpahintaisimmat kuten entisinä hyvinä aikoina.

Näinollen 0,29 sisääntulo-onnistuminen Tecnotreessä meni etukäteissuunnitelmiin helponlaisesti.

27.12.2023 keskihinta 0,302

28.12 avaus 0,303 jäi päivän alimmaksi, keskihinta 0,313 (päätös 0,327 lähes päivän ylin)

29.12 verovuoden vimppapäivä, avaus 0,327 jää käytännössä päivän alimmaksi, keskihinta 0,343 ja päätös 0,34 (päivän ylin 0,357)

10.11.2023 - 26.1.2024 parashintaisin päivä on 2023 viimeinen pörssipäivä, oli kolmas päivä putkeen keskarinousua, kova 1,7 milj. kpl vaihto, tänään tietäen olikin (ylläristi) oivallisin myyntihetki. 

Pikapelin toiseksi paras myyntihetki oli 2024 eka pörssipäivä 0,331 keskariin (vaihto 983.000 kpl),

eilisperjantai (26.1.2024) keskari 0,321 on 2024 kolmanneksi paras (pörssätty 19 päivää). Vaihto 659.000 on viidentoista vimppapäivän ylivoimaisesti suurin.

Näinollen 0,29 jouluosto, vajaan 1,5 kuukauden pidolla eiliskeskariin (26.1.2024) myytynä, pikapelituotto +10,34 % elikkä hyvän osinkoyhtiön kahden vuoden osinkotuotto.

Kaksi vimppapäivää, ei enää alle 0,30 noteerauksia.

Ensin oli 12 päivän putki, yhtä lukuunottamatta keskihinta alle 0,30 (joulukuu 2023 pilahinnat),

sitten 13 päivää putkeen yli 0,30

jonka jälkeen kuusi päivää (enää hieman) alle 0,30

ja nyt kolme viimeistä yli 0,30

(nyt kahdeksan viimeistä päivitettyä päivää putkeen, nordnettiläisiä jälleen joka päivä edellispäivää vähemmän, tosin yhteensä enää vain -41 heppua. Yhdeksäs eli eilisperjantain kivan hyvä nousupäivä päivittymättä)

Joten lähihistorian toistaessa itseään, kolme tulevaa päivää viihdytään 0,30 yläpuolella, sen jälkeen max kolmen päivän putki alle 0,30

nimim. järkeään käyttämällä mensan testitilaisuuksiin ilmoittautumaton

0
0
28.1.2024 - 09:29

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

18.4.2023 klo 09:01 pörssitiedotettiin Tecnotreen aikomus käynnistää pakollisesti vaihdettavat vaihtovelkakirjat, joilla yhtiö keräisi 30 miljoonaa euroa, josta sisäpiiri merkitsisi 25 miljoonaa e. Määrää voitaisiin nostaa 60 miljoonaan euroon. Kirjataan kurssia, valtaosin ylä- ja alasahauskohdissa, päivien keskihinnat.

18.8.2021 kurssinousun nousuhuiput (1,65), ja kurssi lähtee alas

2022

19.9 reilu vuosi myöhemmin, keskihinta kilautti ekan alle 0,50 päivän (josta nousuun)

21.10  (0,54)

26.10 huiput (0,619)

03.11 (0,575)

11.11 (0,632)

21.11 (0,584)

09.12 (0,648)

28.12 (0,559)

2023

02.1 (0,614)

20.1 (0,559)

02.2 (0,602) 

10.2 (0,57)

20.2 (0,61) ja pikapeli osto alle ja myynti päälle 0,60 toimi vimppakertaa

20.3 (0,426) ja yhden kuukauden kestänyt laskettelu pohjaa

17.4 keskari 0,561 nousun huippupäivänä 1 kk myöhemmin (päätös 0,569)

18.4 (0,527) aamuinen ilmoitus vaihtovelkakirja-aikomuksesta tyssää nousuputken, jättimäisellä 3,1 milj. kpl vaihdolla (avaus oli kuitenkin 0,598 ja päivän ylin 0,609 mutta päätös enää 0,515). Huomioitava myös että koko maaliskuu oli pörssätty pitkän ajan pilahinnalla noin 0,45 e.

19.4 (0,506) kovalla 2,1 milj. kpl vaihdolla

20.4 (0,486) kovalla 1,1 milj. kpl vaihdolla, jonka jälkeen vaihdot normalisoituvat, ostotasoille kuitenkin myydään

25.5 (0,426) kurssi pohjaa (vaihto 279.000 kpl)

(9.6 perjantai, historiakartoituksella ja pv alin 0,444 huomautuksella pääsee Sijoitustiedon kauppadataseurantaan)

12.6 (0,482) josta vaihtaa alas

22.6 (0,437)

05.7 (0,511)

18.7 (0,449) Tiistai ja kauppadatamerkintä, "keskari putosi kuudennen päivän putkeen, kurssimaininnalla 0,444 "koska se on helppo muistaa". Päivän alin oli 0,441 e. Hillitöntä nousuunlähtöodotusta hilliten varanumerona peräkaneetti: "kuitenkin 4.8 julkaistaan Q2"

01.8 (0,507) ja pikapeli osto alle ja myynti päälle 0,50 toimi vimppakertaa, pitkä laskettelu alkaa

04.8 osaripäivä (0,484)  jonka jälkeen vain kolmena päivänä päivien ylimmissä saanut myytyä voitolla mutta päivien keskareilla myytynä ei kertaakaan

(11.10 keskari vielä 0,40 alkuinen, mutta matka alas jatkuu)

10.11 eka alle 0,35

30.11 eka alle 0,30

11.12 eka alle 0,29

12.12 keskihinta 0,279

13.12 pohjapäivä (0,275)

15.12 toinen päivä putkeen nousua (keskari 0,30)

19.12 pohjaa 0,286

27.12 uudestaan päälle 0,30 (0,302)

28.12 (0,313), vaihto kova 1,6 milj. kpl

29.12 huippupäivä (0,343) kovalla 1,7 milj. kpl vaihdolla vuoden vimppapäivänä, josta laskuun

2024

17.1 vuoden eka alle 0,30 keskaripäivä (0,295)

18.1 vuoden toistaiseksi alin päivä (0,294), vaihto enää vain 167.000 kpl, torstai

19.1 (0,297), vuoden 2024 toistaiseksi pienin vaihto oli merkki ryhtyä toimiin

22.1 (0,297)

23.1 (0,297)

24.1 (0,300)

25.1 (0,307)

26.1 (0,321) perjantaina, tämän päiväisen, sunnuntai 28.1.2024 katsauksen voimassa oleva keskihinta, vaihto kova 659.000 kpl.

Pikapeli osto alle ja myynti päälle 0,40 ei toiminut kertaakaan (päivien keskihinnoilla).

Pikapeli osto alle ja myynti päälle 0,30 on toiminut kolmasti, ja tämän taktiikan peluri on tällä hetkellä osakkeeton.

1
0
29.1.2024 - 11:28

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

(Maanantai 15.1.2024

Päivästä toiseen jatkuu katkeamaton sarja, joka päivä Nokian hesanordnettiläisiä edellispäivää vähemmän.

Hallintarekisterien yhteisnetto joulukuussa oli -11.910.694 osaketta..

rekkarit omistavat lähes 75 % hesa-nokioista)

Syyskuun lopussa nordnettiläisiä 77.677 ja kaikkiaan 253.718 tunnettua omistajaa

Lokakuun lopussa nordnettiläisiä  77.096 ja kaikkiaan omistajia 252.625   

Marraskuun lopussa nordnettiläisiä 76.502 ja kaikkiaan omistajia 251.613

Joulukuun lopussa nordnettiläisiä 74.677 ja kaikkiaan omistajia 247.880 

Nokian nordnettiläisten omistajamiinusneton lukumäärän kun kaksinkertaistaa, pääsee toteutuneeseen kotimaisten omistajien kärsänettoon.

Miksi nordnetit (lukumääränsä 31 % omistajista) poistuvat omistajuudesta muita poistujia huomattavasti voimallisemmin, ja mihin poistujien osakkeet ostetaan, tätä pureskellaan viimeisen neljän kuukauden ajalta kunhan tammilistaus valmistuu.

Lokakuussa nordnetit -581 nettoheppua. Kaikkiaan -1.093

Marraskuussa nordnetit -594 nettoheppua. Kaikkiaan -1.012

Joulukuussa nordnetit -1.825 nettoheppua. Kaikkiaan -3.733

(joulukuussa pörssipäiviä vain 18 ja normisti 21-22 joten esim. marraskuun 22 pörssipäivänä keskimäärin 46 nettojannua päivittäin otti Nokiasta lopputilin, joulukuusta puhumattakaan. Nokian kurssiin tosi-isoa vaikutusta ei ollut (4-5.12 pitäisikin tsekata kurssin kipatessa alle kolmosen, isompi merkitys on yksittäisen myyjän ostaessa myyntirahallaan jotain pienivaihtoista)

(tsekattu 4.12 jolloin päätös lähes -0,21 eur edellispäivään, nordneteille -229 nettojannua. Seuraavana päätös vielä -0,18 e edelliseen, nordnetit -261 nettoheppua edellispäivään ja päätös oli 2,82 e. Nordnettiläisten vasonomiset oireet aiheuttivat katkeran kalkin, huomioiden että just nyt kauppaa käydään 3,48)

Tammikuussa kun yksi omistajalista-ajan päivä pörssäämättä, nordnetit -1.569 nettoheppua (josta kahtena vimppanousupäivänä -612

25.1.2024 torstain osarinousupäivänä erittäin kova -487 nettokärsää nordneteille

26.1.2024 nousu jatkui, jatkui myös kärsämiinustelu, kova -125 nordneteille vs edellinen päivä

Kotimaisten katkeamaton sarja nettopoistujia päivästä toiseen Nokian osakkeessa jatkuu, katkeaako edes seuraavan merkittävämmän pakkipäivän tullessa. 

Tecnotree, hyvä kurssinousupäivä perjantaina 26.1

nordnettiläisille vain -5 nettoheppua edellispäivään, ja pannaan tuo miinus pelimiesten piikkiin joten osakkeesta poistua halunneet holdariwanhukset vihdoinkin irtautuneet vähää vaille kaikki ?

1
0
2.2.2024 - 09:17

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

aaaa wrote:

Incap

Joululukuun omistajalista päivittynyt Helsinkiin kirjautuneiden osalta, "Tarkastettu 27.12.2023" -päivämäärällä, toivottavasti ainoa virheellinen on Haaron Perunatila Oy "tarkastettu 27.1.2023" -merkinnällä ja roikkuu listalla kuukaudesta toiseen. Osakkeet siirtyivät helmi 2023 sisäisesti oman talon yhtiölle Noveco Oy:lle, ja Novecon omistusta on sen jälkeen listattu oikein.

Lopultakin tammilistassa 2024 perunatilan omistus on saatu poistettua helmi-joulukuu 2023 omistajalistoilta.

26.1.2024 sopimuskauppa CAR CAR 150.000 kpl 7,54 ja myyjänä näyttää olleen Ilmarinen, ostaja ei kukaan satalistalainen vaan ilmeisesti johonkin rekkariin meni eikä välttämättä tule myöhemminkään tilastonkoostajan haraviin kenelle, ja siten satalistalle täsmälaitettuna.

150.000 osakkeella, osakkeeton nousisi yhtiön 21 suurimman tunnetun omistajan joukkoon. Shortin sulkuostokaan ei ilmeisimmin kyseessä, määrän ollessa 0,51 % osakekannasta.

Salaliittoteorian mukaan, vaikkapa 0,48 % shortsarin bulvaani voisi olla 150.000 kappaleen ostaja, pyrkien ostetuillaan vähintään estämään kurssia nousemasta ja jos epäonnistuu joutuenkin myymään ostoaan kalliimmalla, edes liittokunnan mies tekee voittoa.

Joskus toistakymmentä vuotta sitten Carnegiella tehtiin paljon kauppaa, sen jälkeen hyvin harvinainen, kotimaisista havainnoinut vain (ainakin) Niclas Herlinin perillisineen ja Hartwall Capitalin olevan automiehiä.

Tecnotree

Kotitalouksille tammikuussa 2024 jälleen, ja perinteisesti odotuksissa ollut miinusjannustus, nyt -202 nettoheppua. 

Kotitaloudet kuitenkin, jälleen lisäsivät nettokappaleitaan.

Lisäys oli kuitenkin omistajaryhmän vähintään 100.001 kpl omistavien "ansiota" joita joulukuussa 161 nimeä, ja tammikuussa +8 nimeä enemmän. Kaikki muut, seitsemän pienempää osakelukumääränsä perusteella jaoteltua omistajaryhmää, jokainen vähensi kappaleitaan, ja kuudessa pienimmässä, jokaisessa myös omistajalukumääräänsä.

Näinollen säilyi jännite omistajien nettonenäpoistumisen jossain vaiheessa lopultakin vaihtaessa sisääntulosuuntaan, tullaanko näkemään kurssinousuun kääntyminen.

Tarkempaa tilastoa toiste, tähän kirjataan miten omistajuutta on nordnettiläisten osalta höylätty nyt kun tammilista-aikaa on kaupiteltu ensimmäiset kolme päivää, +2 ja -10 ja -3 nettoheppua eilistorstaina. Vastaavat keskihinnat 0,335 ja 0,328 ja 0,316 eilistorstaina.

Torstain päätös 0,3115 oli päivän alin, kuin myös viimeisen neljän päivän alin noteeraus. Jos ei tänään jo avauksessa nouse, päivänsisäistä pikatiliä eka puolituntisella ostaville odotuksissa.

1
0
8.2.2024 - 09:45

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Finnair eiliskeskiviikkona 7.2.2024:

Päätös (0,0343) oli historian kolmanneksi alin, ja oli myös päivän alin josta tänään arvattavasti avataan. Varmempaa paikkaa tehdä ostolla pikatiliä ei ole.

Alemmat päätökset olleet:

(23.11.2023 päätös 0,0344)

24.11.2023 jolloin 0,0338 (perjantai)

(27.11.2023 päätös 0,0343 jolloin myytiin eka päivä kun kokonaan ilman merkintäoikeutta saadut tulivat myyntiin)

28.11.2023 jolloin 0,0341

Eiliskeskiviikon keskihinta oli historian viidenneksi alin, heikompi oli vain neljän putkipäivän ylläoleva aika reilu 2 kuukautta sitten.

Kyseessä vanha osake, uuden osakkeen kaupankäynti/merkkareilla sisääntulleiden hankintahinta pitää tsekata tarkemmin. -Kuitenkin, 2023 vimppapäivän ylin 0,0400 sekä 2024 eka päivän ylin 0,0404 ja päivän keskihinta 0,039874 e, siinä parhaat paikat joissa olisi pitänyt myydä.

Viimeiset viisi päivää, alle 0,035 saadut ostot ovat jo onnistuneet, alkaen torstai 1.2 jolloin päätös päivän alin. Perjantaina sai myydä hyvällä voitolla, päivän keskihintaan myytynä ? prosentin voitto.

Tämän viikon maanantaina takaisinosto alle 0,0350 ja tiistaina myynti päätökseen joka 0,0352

Eiliskeskiviikon avaus 0,0352 ja ylin 0,0354 mutta paras hetki takaisinostolle oli päätös 0,0343 e.

Keskiviikon vaihto ei eronnut viidestä aiemmasta päivästä, noin 15 milj. kpl päivässä. Peräkkäiset sikavahvat ostotasot, yht. 4,5 milj. kpl, kippasi kappaleelleen nurin kummankin lähes peräperää, ilmeisimmin yksi ja sama heppu. Välittäjät näkyvissä olisi ollut kiva josta sen jälkeinen myyntinsä alemmille ostotasoille todettavissa.

1
0
9.2.2024 - 20:03

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Finnair keskiviikkona 7.2.2024:

Päätös (0,0343) oli historian kolmanneksi alin, ja oli myös päivän alin josta tänään arvattavasti avataan. Varmempaa paikkaa tehdä ostolla pikatiliä ei ole.

Eilistorstai 8.2 ei käynnistynyt siten että "kuljetin bussia sinistä, kun kaverit alkoivat inistä", vaan vaatimattomalla nousulla vaikka myyntitasot olivat lähempänä tyhjiä. Kaikki halukkaat olivat siis jo kyydissä.

Ostotasoista yksi oli sikavahva, tasalukutasolla 0,0340 lähempänä 4,0 miljoonaa kpl.

Kuitenkin 10:56:43 jannu pamautti 1.821.110 kappalettaan ostotasoille 0,0342 - 0,0340 ja isoin ostaja sai 1.000.000 kpl salkkuunsa, jonka jälkeen lähes välittömästi joku osti alimmat myyntitasot pois kuleksimasta. Näin jäi näkemättä olisiko tasalukuostotaso kaatunut, ei välttämättä kun myynti ostotasoillekin oli maistunut heikosti.

8.2.2024 EVLI: our new rating is BUY, targetilla 0,04  ilmeisesti sai jonkun kiskaisemaan myyntitasot liiveihinsä (aiempi Myy)

Päivän alimmasta (0,0340) päivän ylimpään (0,0360) nousua +5,88 %, jonka jälkeen laskua, päätös 0,0350 jossa toteutui 1,3 milj. kpl (ostossa oli 1,7)

Finnairin tarkempi aataminaikainen lähihistoriakertaus paikallaan, muistan vääntäneeni isosti kauppaa 10 euron hinnoissa, jossain vaiheessa kurssi oli enää 4,00 jonka jälkeen 12,00 päälle, ja kahden merkintäoikeusannin jälkeen tänään 0,035

Sen sijaan en tehnyt kauppaa tässä viestiketjussa toistaiseksi nimeämättömällä yhtiöllä kun pörssilistautumisensa noin vitosella, ja yhden annin jälkeen tänään myös enää 0,035 hintainen senttiyhtiö.

Anonyymiyhtiön 4.1 - 8.2. 2024 alin keskihintapäivä oli tämän viikon tiistaina, lopulta keskarinousua keskiviikkona, ja lisää eilistorstaina. 2023 loppuvuoden merkintäoikeusannissa sisääntulleet kuitenkin edelleen raikulisti voitolla joten myydessään ostotasoille saumaa edelleen on saada ostaa 2024 pohjahinnoilla, alkava perjantai onkin mielenkiintoinen. Toisaalta pikapelivoitot tässä on haluttaessa jo ehditty kotiuttaa, tammikuussa viitenä päivänä päivän ylin oli vähintään 0,0400 ja takaisinostajat kyttäävät tilaisuuttaan uudelleen sisääntuloon.

Anoyhtiön listautuessa 2021 yhtiön suurimmaksi omistajaksi noussut, merkitsi vajaata yhtä euroa vaille 27 miljoonalla eurolla. Suunnatussa maalis 2023 annissa lisää 2,55 miljoonaa euroa.

Anoyhtiön markkina-arvo torstain päätöksessä 35,7 milj. eur.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Vuoden 2023 lopun annissa pääomistaja paitsi että merkitsi kaikilla vanhoillaan, oli ostanut lisää merkkarioikeudellisia osakkeita kuin myös osan toimitusjohtajan merkintäoikeuksissa, ja näiden lisäksi vielä muutakin lisäystä.

Pääomistaja epäonnistui totaalisesti sisääntulossaan, onnistujia ei romahtaneen yhtiön vanhoissa omistajissa ole . Toisaalta isopilla uskoa edelleen riittää kun 2023 lopun annissa satsannut rajusti, mutta siihen nähden kesysti kun esimerkiksi 16.5.2023 myi nopeutetulla menettelyllä koko Konecranesin 10,1 % omistuksensa josta kuittasi 277.593.330 euroa !!

Arvailen syystä että pääomistaja satsannut anoyhtiöön listautumisessa, suunnatussa osakeannissa ja nyt merkintäoikeusannin yhteydessä, se ei osta tarjoustasokaupankäynnissä lisää aina siihen asti kunnes tulee voitollinen liiketoimintakatsaus.

30.1 Nokian nordnettiläisiä poikkeuksellisesti edellispäivää enemmän (+2 nettoheppua). Sen jälkeiset, nyt seitsemän pörssipäivää, joka päivä edellistä vähemmän ja yhteensä -273 heppunetto. Jossa eilistorstain netto -79

Myös Tecnotreellä viimeksi nordnettien nettoheppulisäystä 30.1 jonka jälkeen vähennystä joka päivä. Eilistorstaina -7 nettokarjua.

Sampon nordnetomistajien pako omistajuudesta jatkuu, 2024 ennen eilistä -294 nettoheppua. Eilistorstain kurssinousussa lähtijöitä löytyi -103 nettojannua.

Koneen nordnettiläisomistajille eilistorstaina kahdestoista pörssipäivä putkeen nettovähennystä edellispäivään.

Ylläoleva aamuinen viesti jäi niinsanotusti putkeen eli lähtemättä kun heti 09:45 aamutarjoustasojen tultua näkyviin, Finnairin 0,0350 myynnissä oli rapiat 8,2 miljoonaa kappaletta, ja ilmeinen 8,0 miljoonan kappaleen myyjähalukas. Heppu ei koko päivänä eväänsä siirtänyt ja oletettavasti tönöttää samalla tasolla seuraavassa avauksessakin, karkeasti noin 7,5 miljoonaa kapulaa jäi myymättä.

Torstaina myyneet pikapelurit saivat tänään perjantaina taas lippaat täyteen, hyvällä voitolla myydään kunhan myyntitason isoppi saadaan ensin rautoihin tulevan maanantain aikana.

Anonyymiyhtiö lähti tänään perjantaina 9.2.2024 ensin alamäkeen, oli tulossa jopa 2024 alin keskihintapäivä, mutta sitten joku lähti tosi-isosti ostamaan myyntitasoja vaikka myyjääkin kurssin noustessa lisää ilmestyi.

Kolmas päivä putkeen kun Duell teki keskihintanousua edellispäivään, pakko yhtiön nimi mainita jos se nyt sitten lähtikin niinsanotusti kesken kaiken. Päivän alimmasta päivän päätökseen nousua +17,28 % ja päätöksestä päätökseen +10,47 %. Vaihtui vähää vaille yhtä paljon kuin kuutena aiempana pörssipäivänä yhteensä elikkä pikapelurit saksalaisrobottia myöten lähtevät seuraavaan pörssipäivään osakkeettomina.

Pääomistaja Hartwall Capital Oy heti listauduttua merkitsi 20,56 % osakekannasta. Viimeisimmässä tammi 2024 listauksessa 30,05 %.

First North yhtiöissä ei liputusvelvollisuuta markkinoille, toki sen voisi tehdä. Ei myöskään pakollista ostotarjousvelvollisuutta 30 %:n omistusylityksessä.

Duell Helsingin kärkimielenkiintoisimpia yhtiöitä, raketointiin ja kurssin moninkertaistumiseen riittäisi yksi voitollinen liiketoimintakatsaus mikä kuitenkin on helpommin sanottu kuin tehty.

2
0
10.2.2024 - 13:42

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

Finnair 9.2.2024 myyntitaso 0,0350

klo 09:45 myyntihalua 8.237.663 kpl

klo 10:03 avaushuutiksen jälkeen 7.709.936 kpl (2 tarjousta),

jonka jälkeen enimmillään havaitusti 8.045.201 kpl (7), etuilijat myivät halvemmalla,

jonka jälkeen vähimmillään sekä kappaleita että tarjoajia 7.411.444 osaketta (2)

Näinollen isopille jäi (maksimissaan) noin 7,4 miljoonaa kpl myymättä. Mielenkiintoista onkin möllöttääkö jäljelläolevillaan edelleen tutulla asemapaikallaan seuraavan päivän avauksessa.

Finnairin kauempi historia on tuottoisa paitsi onnistuneille pikapelimiehille, myös monelle holdarille osinkoineen kunhan oikeilla hetkillä on välillä irrottautunut osakkeesta voitot kotiin ottamalla.

Tecnoyhtiöiden vuoden 2000 millenniumhulluttelusta ja miten se tarttui Finnairiin ei lähdetä liikkeelle, vaan verovuoden 2006 ensimmäisestä Finnair ostostani jolloin 30.5.2006 ostin 10,76 euron kappalehintaisia, ja seuraavana päivänä myin pois 11,02 

(tsekataan 30.5.2006 ja sen päivän kaupat jolloin 10,70 - 11,11 ja seuraavan päivän ylin 11,20 joten näin maa ja kartta pitää paikkansa. Tuolloinen kurssi ei kuitenkaan ole tämän päivän kurssiin verrannollinen, kolme antia osakkeenomistajille järjestetty joilla esim. tuolloin 11,00 ostanut holdari on saanut keskihintaansa alennettua, lisäksi osingot. Kuitenkin taskulaskinlaskemattakin selvää että katastofi, ja tarvittaisiin ihme omilleenpääsyynkin)

Kun merkintäoikeusanteja Finnairissa on ollut kolme, paukkuiko sisääntunkemisvisiitin tehneillä tilille samaa mannaa ja mirhamia aiemmassa kahdessa kuin tuoreimmassa 2023 annissa, sekin selviää.

31.12.2005 osakekanta 86.804.113 osaketta.

29.11 - 17.12.2007 osakkeenomistajille tarjottiin 39.379.757 uutta. Yhdeksällä vanhalla sai merkitä neljä uutta 6,30 e kappale.

2010 ja edelleen 2019 lopussa osakekanta 128.136.115 osaketta.

2020 toinen osakeanti osakkeenomistajille, ja 2023 kolmas merkintöoikeusanti. 

2006

31.5 päätös 11,20 e (päätöshintoja, mm. tasaeurojen alituksia ja ylityksiä sekä ala- ja yläkäännekohtia kirjataan)

13.6 yleiset halpuutuspohjat kesäkuun puolivälissä, lähes koko pörssi oli ostokelpoista, päätös 10,30

19.6 päätös 11,19

30.6 päätös 12,15 ja lähtee laskuun

18.7 päätös päivän alin (10,51)

04.8 päätös 11,28

18.9 päätös päätös 12,95 (pv ylin 13,00)

03.11 päätös 11,97

08.11 päätös 12,44

2007 hurlum hei vuosi pörsseissä (2008 finanssikriisin pohjat maaliskuussa 2009 josta rivakkaan nousuun)

17.1 kolmetoista euroa ylitetään (13,12)

22.1 neljätoista euroa ylitetään (päätös 14,06 ja päivän keskari sentin ylempi. Päivän ylin 14,34)

19.2 huippupäivän jälkeiset pohjat (13,23)

26.2 päätös 14,21

13.3 päätös 13,11

14.3 päätös 12,67 josta nousuun

26.3 kolme päivää putkeen 13,10

30.4 pohjat 12,15

14.5 kaksi päivää putkeen 13,02

06.6 pohjaa (12,40)

19.7 kaksi päivää putkeen 13,22

10.8 eka alle kaksitoista (11,70)

17.8 päätös 11,00 ja lähtee nousuun

31.8 päätös ja päivän ylin 12,86

08.11 yksitoista euroa alittuu (10,85)

16.11 päätös 10,75

19.11 eli maanantaina 10,11

20.11 päätös 9,93 (kovalla 210.000 kpl vaihdolla)

21.11 päätös 9,05 (vaihto 313.000 kpl)

22.11 päätös 8,40 (vaihto 229.000)

04.12 kahdeksan euroa alittuu (7,89) josta nousuun

Vuoden 2007 osakeanti tuossa vaiheessa menossa, yhdeksällä vanhalla sai merkitä neljä uutta 6,30 kappalehintaan. Pitää tässä vaiheessa tsekata mikä päivä osake ei sisältänyt enää merkintäoikeutta. Hankalampi on selvittää millä hinnalla merkintäoikeuksia sai ostaa ja pääsi näin pikapelurien tilintekoyrittäjien armoitettuun sakkiin.

Kuitenkin jo 11.12 päätös kilauttaa 9,60 asti (päivän ylin 10,00 josta alkaa pitkä valuminen mutta jonka pohjilta ostaneet tekevät useiden satojen prosenttien tilin, loppuvuonna 2017 myymällä)

1
0
11.2.2024 - 10:36

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Finnair perjantai 9.2.2024 myyntitaso 0,0350 klo 09:45 ja myyntihalua 8.237.663 kpl

klo 10:03 avaushuutiksen jälkeen 7.709.936 kpl (2 tarjousta),

jonka jälkeen vähimmillään sekä kappaleita että tarjoajia 7.411.444 osaketta (2)

Palataan vielä perjantaiseen myyntitarjoustasoon 0,0350

Koskaan eikä milloinkaan avauksessa ole ollut lähelläkään tarjolla tällaista jättiläjää, kahdeksaa miljoonaa kappaletta.

Pysyi alimpana koko viisitoistaminuuttisen, toisaalta ostokappaleetkaan eivät juurikaan enentyneet, toteutuen 1.102.379 kpl.

Kun erinomainen noin 8,0 miljoonan jättikappaleen "pelote" toimi ja myös pysyi koko päivän myyntitasolla 0,0350 niin paljonko oli päivän kokonaisvaihto kun loppuhuutiksessa toteutui 1.322.464 kappaletta kurssiin 0,0343

Perjantain vaihto oli 16,3 miljoonaa kappaletta, mikä on keskiarvonormaali viimeisen kolmen viikon aikana. Näinollen 8,0 miljoonan kappaleen jättiläjä yhdellä myyntitasolla ei aiheuttanut omistajille ilmastoahdistusta.

Tartutaan perjantain 0,0343 päätökseen tulevan huomismaanantai 12.2.2024 näkökulmasta. Perjantain päätöstä heikompi päätös (vanha osake) on Finnairin historiassa ollut vain kahdesti (24.11.2023 ja 28.11.2023).

Huomismaanantaihin lähdetään siis todella alhaalta, toisaalta pitää huomioida että mennyt viikko oli historian heikkohintaisin viikko ja saattoi olla syy miksi 8,0 miljoonan kappaleen jannu oli kyrsiintynyt, pannen omansa myyntiin eikä myyntitarjoustaan siitä mihinkään päivän aikana säätänyt. Oletettavimmin äijän läjä ei tuosta poistu ennenkuin on pois ostettu. 

Kahdeksan miljoonan kappaleen omistaja on hesalistalla 40. suurimman joukossa, lisäksi hallintarekistereissä voi arvioida olevan (vähintään) useampi kymmenen tuon kokoluokan omistajia.

(selvästi tätä hetkeä paremmilla hinnoilla loppuhuutiksissa tehtiin parhaimmillaan jopa 10 miljoonan kappaleen toteutumia, mahdollisesti shortsarit sulkivat merkintäoikeudellisina shortanneita osakkeita. Toisaalta, koska ennen antia oli antolainahalunneita holdari-instansseja, shortsata haluaville lainaosakkeita ilmeisesti tänäänkin olisi yllin kyllin saatavilla)

Takuuvarmaa pikapelitiliä luvassa tulevalla viikolla, menneen viikon perjantain 0,0343 päätöksestä ostaneelle.

1
0
14.2.2024 - 09:42

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Mandatum tiistaina 13.2.2024

Vuosiraporttipäivänä nordnettiläisten jannunetto pitkiin aikoihin tosihurja +304 heppua edellispäivään, pörssiminuutteja yhdessä päivässä on noin 500 joten ilmeisimmin hallintarekistereistä iso poistuja tai pari.

(aiemmat peräti 6 päivää nordnetit jannumiinusta putkeen, ja siinä yhteensä etumerkki miinukseen vaihtaen heppunetto -95 kun sitä edelliset kolme päivää plussaa putkeen, ja +95 nettoheppua)

Päätös 3,8415 ja 20.12.2023 - 12.2.2024 alin noteerauskin on ollut eilistiistain päätöstä ylempi.

Mantan pörssäys alkoi 2.10.2023

2.10 - 19.12.2023 pörssipäiviä 55 joista 22 päivänä päivän keskihinta ylitti eilistiistain 3,8415 päätöksen.

Varmempaa pikatilintekopaikkaa ei ole kuin eilispäätöksestä ostaneilla.

1
0
14.2.2024 - 21:16

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

aaaa wrote:

Finnair perjantai 9.2.2024 myyntitaso 0,0350 klo 09:45 ja myyntihalua 8.237.663 kpl

klo 10:03 avaushuutiksen jälkeen 7.709.936 kpl (2 tarjousta),

jonka jälkeen vähimmillään sekä kappaleita että tarjoajia 7.411.444 osaketta (2)

Palataan vielä perjantaiseen myyntitarjoustasoon 0,0350

Koskaan eikä milloinkaan avauksessa ole ollut lähelläkään tarjolla tällaista jättiläjää, kahdeksaa miljoonaa kappaletta.

Pysyi alimpana koko viisitoistaminuuttisen, toisaalta ostokappaleetkaan eivät juurikaan enentyneet, toteutuen 1.102.379 kpl.

Kun erinomainen noin 8,0 miljoonan jättikappaleen "pelote" toimi ja myös pysyi koko päivän myyntitasolla 0,0350 niin paljonko oli päivän kokonaisvaihto kun loppuhuutiksessa toteutui 1.322.464 kappaletta kurssiin 0,0343

Perjantain vaihto oli 16,3 miljoonaa kappaletta, mikä on keskiarvonormaali viimeisen kolmen viikon aikana. Näinollen 8,0 miljoonan kappaleen jättiläjä yhdellä myyntitasolla ei aiheuttanut omistajille ilmastoahdistusta.

Tartutaan perjantain 0,0343 päätökseen tulevan huomismaanantai 12.2.2024 näkökulmasta. Perjantain päätöstä heikompi päätös (vanha osake) on Finnairin historiassa ollut vain kahdesti (24.11.2023 ja 28.11.2023).

maanantaihin lähdetään siis todella alhaalta, toisaalta pitää huomioida että mennyt viikko oli historian heikkohintaisin viikko ja saattoi olla syy miksi 8,0 miljoonan kappaleen jannu oli kyrsiintynyt, pannen omansa myyntiin eikä myyntitarjoustaan siitä mihinkään päivän aikana säätänyt. Oletettavimmin äijän läjä ei tuosta poistu ennenkuin on pois ostettu. 

Kahdeksan miljoonan kappaleen omistaja on hesalistalla 40. suurimman joukossa, lisäksi hallintarekistereissä voi arvioida olevan (vähintään) useampi kymmenen tuon kokoluokan omistajia.

(selvästi tätä hetkeä paremmilla hinnoilla loppuhuutiksissa tehtiin parhaimmillaan jopa 10 miljoonan kappaleen toteutumia, mahdollisesti shortsarit sulkivat merkintäoikeudellisina shortanneita osakkeita. Toisaalta, koska ennen antia oli antolainahalunneita holdari-instansseja, shortsata haluaville lainaosakkeita ilmeisesti tänäänkin olisi yllin kyllin saatavilla)

Takuuvarmaa pikapelitiliä luvassa tulevalla viikolla, menneen viikon perjantain 0,0343 päätöksestä ostaneelle.

Ja kävikin niin että maanantain jo avaus 0,0350 kun perjantain isoppimyyjä oli vetänyt myyntinsä pois. Avaus jäi myös päivän alimmaksi. Päivän ylin 0,0368 ja päivän keskihinta 0,03587 e. Päätös 0,0353

Perjantain päätösosto maanantain keskariin myytynä, tuottoa hyvän osinkoyhtiön vuoden osinkoa vastaava +4,58 %. Vaihto 30 milj. kpl eli tuplat perjantain vaihtoon mikä 2024 toiseksi isoin jos vuoden kaksi ensimmäistä päivää jättää huomioimatta.

Maanantaina nordnetomistajia +21 nettojannua vs perjantai (perjantaina +23 vs torstai).

Tiistai 13.2 avasi 0,0354 ja päivän ylin 0,0360 e. Päivän alin 0,0347 ja päätös 0,0351 e. Keskari 0,03519 ja vaihtui 19 miljoonaa kpl.

Nordnettien jannunetto +45 vs maanantai.

Tänään keskiviikkona 14.2.2024 vaihto jättiläismäinen 123 miljoonaa kpl. Avaus 0,0352 ja päivän ylin 0,0355 e.

Klo 15:31:08 isojannu painoi 0,0321 - 0,0319 ja toteutui 83 kauppaa joista suurin 2.600.557 kpl. Yhteensä 7.083.416 kpl elikkä siinä saattoi olla perjantain isoppimyyjähalukkaan jäljellä oleviensa painallus ostotasoille.

Päivän alin 0,0315 klo 15:36:38 kun joku myi päivän ekat 0,0316 ja 0,0315 samaan sekuntiin. Sen jälkeen parhaimmillaan 0,0324

jonka jälkeen alimmillaan 0,0317 paitsi että päätös 0,0316 elikkä käytännössä sama kuin päivän alin. Päivän keskihinta 0,0327

Finnairin historiassa, yhtenä päivänä osaketta on myyty muutaman minuutin pätkä halvemmalla kuin on tämän keskiviikon päätöskurssi 0,0316 e. Päivä oli 27.11.2023.

Uutta osaketta pörssättiin sen erilliskaupankäynnissä 6-24.11.2023 ja yhteensä 15 pörssipäivää. Alimman päivän alin 0,032 ja seuraavaksi alimpien päivien alimmat kuutena päivänä 0,033

Merkkareilla väännettiin kauppaa seitsemän päivää. Setvitään sitä toiste kuin myös päivittyy nordnettiläisten kärsänettolisäys tälle päivälle, kaikki on ylläriä ellei ole muutaman sata saparoa nordnettien pahnue menestyksekkäästi kasvanut.

Välittäjätietoja olisi tarvittu. Reilun seitsemän miljoonan kappaleen isoppi oli pikkupoika 123 milj. kpl päivävaihtoon verrattuna. Shortsaritkin oletettavasti heräilemässä tilintekoon ja muille käy kylmät jos kurssi käänteissplitataan kuten Outokummun omistajille käänteisen jälkeen tapahtui.

1
0
15.2.2024 - 09:44

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

aaaa wrote:

Incap torstaina 21.12.2023:

kolme eriaikaista NRD sisäistä sopimuskauppaa puolen tunnin aikana, 160.000 + 100.000 + viimeisenä repaleismääräinen 21.385 kpl,

jokainen 7,15 elikkä käyvällä hinnalla.

(Satanlistan koostaja ruotsalainen Modular Finance AB) 

Hallintarekistereihin joulu 2023 iso -344.884 kpl vähennys. Rekkareita edelleen yhdeksän. Vs kolmen 21.12 tehdyn sisäisen yhteismäärä 281.385 kpl. OP:n +165.000 kpl lisäys, ja rekkareissa olevien Handelsbankenin -85.000 ja Sp Rahastoyhtiön +30.000 kpl, ilmeisesti osa sopimuskauppoja mutta huimasti jää näinkin arvellen vielä kapuloita osoitteetta, erityisesti myyjäpuolen syntiset. Hallintarekisteriläisten osalta Modular täydentää kuitenkin joululistaa tammikuun aikanakin, vuodenvaihteen tietoa ehkä löytää/saa paremmin kuin muulloin.

Nordnettiläisille joulu 2023 listaan +57 netto-omistajaa ja vaikka ei nettokappaleitaan julkistetakaan, jonkunhan piti hallintarekisteriläisten "kadoksissa" olevat miinuskappaleet ostaa.

Joululistan alkaessa, nordnettiläisiä omistajista 55,70 % ja tuskin löytyy muista yhtiöistä vastaavaa, josta laskennallinen oletus joulukuun koko omistajarevohkaan +102 jannun nettolisäys. -Ja toteutui +99 heppua (marraskuun lisäys vs edellinen oli +2 omistajaa)

(inderes pitääkin heti tsekata, sen omistajista nordnettiläisiä noin 61 %)

Tuoreehkon 5,80 alimman jälkeen, ulkomuistista kolmisen kertaa ollaan ylitelty 8,00 mutta kurssi ei pidä. 

Löytääkö Modular lisää rekkarilaisvähentäjiä (rekkarilaislisääjiä) satalistan selvittämistään rekkarinimistä, vai ovat rekkareissa mutta ei satalistalle löytämättömiä black-out miehiä, joulukuun osalta lisäpäivityksiä ehkä vielä tulossa.

Perjantai 5.1.2024 lisää NRD sisäisiä, ja jälleen sen hetkisellä markkinahinnalla, ilman tyypillisen pienehköä paljousalennusta isoja kauppoja syntyy.

11:22:48 NRD NRD 36.518 kpl (7,93)

13:01:11 NRD NRD 73.903 kpl (7,96)

Näillä 35. ja 50. suurimpia jos satalistalaisia, mutta tasamäärillä kuin yhdistetyllä eikä joululistankaan sopimuskaupoilla, ei ketään kotona.

Tammikuu 2024 Ilmarisen sopimuskaupalla myymän 150.000 kappaleen ostajaa ei ainakaan toistaiseksi löytynyt. Hallintarekisterien tammikuun nettolisäys +102.826 kpl joten ilmeisesti ostaja hallintarekisteriläinen.

Satalistan koostaja ruotsalainen Modular pudottanut joulukuun hallintarekisteriläisen, 17.suurimman omistajan Societe de Gestion Prevoir, paitsi tammilistalta, myös edellisiltä yhdeksältä kuukausilistalta, tämän 260.000 kpl omistaneen "Tarkastettu" päivämäärä ollut ja on edelleen 31.3.2023

Tammikuussa sijalle 17. suurin on nostettu hallintarekisteriläinen USAA Asset Management Company "Tarkastettu" 31.12.2023 joka 259.193 kappaleellaan tammilistalla pitänyt omistuksensa. Mahdollista jopa Societeen myymä potti, ja hankkinut sen ennen joulukuuta.

Modular muuttaa hallintarekisteriläisten osalta listaa Tarkistuksensa saatuaan, näinollen USAA saattoi olla omistaja jo ennen joulukuuta. Joten USAA on voinut jo myydäkin tammikuussa omistustaan, tai sillä voi olla omistuksensa noin 259.193 kpl lisäksi Ilmaririselta ostettu 150.000 kpl soppari.

Modular pystyy joka kuukausi Tarkastamaan yhtiön 5.suurimman, jossain hallintarekisterissä olevan Handelsbanken Fonderin omistuksen joka kiihdyttänyt vähennyksiään ja todennäköisin pääsyyllinen menossa olevan helmikuun ostotasoille myynteihin.

Finnair

Eiliskeskiviikon rommaan historian atl-päätökseen, nordnettiläisten kärsänettoon vain +38 nettojannua. Odotuksissa oli "satoja".

Antaa paremman sauman että tänään noustaan, pienomistajiakin kun poistui urakalla eikä koko romma jäänyt hallintarekisterien ja shortsailijoiden piikkiin joissa tavaraa riittää alasmyynnin välittömään jatkamiseen.

Mielenkiintoisin tilanne pitkään aikaan mitä tänään torstaina 15.2.2024 tulee tapahtumaan.

1
0
16.2.2024 - 08:46

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

 Finnair

Eiliskeskiviikon rommaan historian atl-päätökseen, nordnettiläisten kärsänettoon vain +38 nettojannua. Odotuksissa oli "satoja".

Antaa paremman sauman että tänään noustaan, pienomistajiakin kun poistui urakalla eikä koko romma jäänyt hallintarekisterien ja shortsailijoiden piikkiin joissa tavaraa riittää alasmyynnin välittömään jatkamiseen.

Mielenkiintoisin tilanne pitkään aikaan mitä tänään torstaina 15.2.2024 tulee tapahtumaan.

Finnair torstaina15.2.2024: (muutamia kauppoja)

10:00:01 avauksien atl (0,0323), vaihtui 941.205 kpl

10:00:05 päivän alin (0,0319)

10:00:57 osto alimmasta myynnistä 0,0325

12:36:00 päivän ylin 0,0346 (avauksesta päivän ylimpään +7,12 %)

17:15 pv ylimmän jälkeinen alin 0,0331

18:29 päätös 0,0334 (päätöksestä päätökseen +5,70 %)

Yllättäen nordnettiläisjannuja lukumäärältään samat 54.843 heppua kuin edellispäivänä. Koska nousun ostivat muut kuin sisään uutena pelmahtaneet piensijoittajat, keskiviikon atl päätöksestä noustaan tänään perjantaina toinen päivä putkeen.

(merkkareita kaupiteltiin seitsemän päivää, merkkarikaupankäynnin alimmalla merkkarinoteerauksella ostaneen hankintahinta merkinnän jälkeen 0,0323555 e. Oltiinkin hinnoissa joissa vain kokonaan ilman merkintäoikeuksia onneaan koettaneet eivät olleet tappiolla, mutta ovat myyneet jo aikapäiviä sitten, tai jos pitäneet, eivät myy nyt atl:n valutelluilla hinnoillakaan)

1
0
18.2.2024 - 10:43

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Finnair "pelimiehet", nousivat uutena 50 suurinta omistajaa -listalle marraskuussa kun kurssi oli romahtanut atl-hintoihin. Kirjataan mikä oli näiden listallenousijoiden omistustilanne tammikuun lopussa.

Ensin listasijoitus marraslistalla ja silloiset listallenousukappaleensa, suluissa muutos tammilistan päätteeksi. Jos pitäneet omistuksensa täysin samana, ei muuta merkintää. Jos pudonnut niin myynyt joko kaikki tai ainakin omistuksensa alle 6.508.385 kappaleen mikä kappalemäärä on tammilistan peränpitäjällä.

6.suurin, osakekappaleita 72.900.000

8. kpl 47.732.578 (-9.493.252)

9. kpl 46.805.910 (+102.926.889) (koko muutos joulukuussa)

11. kpl 24.570.000

13. kpl 21.740.000 (-440.000)

15. kpl 20.666.123 (pudonnut, joulukuussa)

17. kpl 19.058.492 (+5.467.781) (lähes koko lisäys joulukuussa)

20. kpl 15.075.000 (-1.475.000)

22. kpl 14.500.000 (-3.500.000)

26 . kpl 13.245.000

30. kpl 10.661.418 (+21.338.582) (koko muutos joulukuussa)

31. kpl 10.600.000 (+350.000)

34. kpl 10.098.000 (pudonnut, joulukuussa)

35. kpl 10.000.000 (+5.000.000) (koko muutos tammikuussa)

36. kpl 10.000.000 (pudonnut, joulukuussa)

37. kpl 9.815.103

40. kpl 9.225.000 (-2.079.455)

41. kpl 9.200.000 (pudonnut)

42. kpl 9.100.000 (-1.375.000)

44. kpl 7.500.000 (pudonnut)

45. kpl 7.500.000 (pudonnut)

47. kpl 7.377.500

Merkintäetuoikeusantihalpuutuksessa 22 uutta nimeä nousi marraskuu 2023 omistajalistalle. Näistä tammikuun listalla,

-viisi (5) omisti edelleen saman osakekappalemäärän

-kuusi (6) oli pudonnut 50 kärkinimilistalta (yht. -64.964.123 kpl jos jokainen myi kaikki)

-viisi (5) oli lisännyt omistustaan (yht. +135.083.252 kpl)

-kuusi (6) oli vähentänyt omistustaan, pysyen kuitenkin suurissa (yht. -18.362.707 kpl)

Isoimmat lisääjät lisäsivät joulukuussa, samoin isoimmat putoajat putosivat jo joulukuussa.

Tammikuu 2024 listalla 47.suurimmalla 6.750.000 osaketta, marraslistalla 50.suurimmalla 7.155.000 joten listalle on päässyt uutena kukkoilemaan ilman marras-tammikuu lisäyksiäkin. Uutena tammikuussa listalle 10.000.000 kappaleen omistaja, ja vähintään osan ostanut tammikuussa.

Hallintarekisterit joulukuussa -37 miljoonaa kpl. Tammikuussa +36 milj. kpl.

Finnair omistajia:

2023 marras 122.534 (+5.226 heppua, osakeannin aiheuttama kurssiromahdus innoitti sisääntuloon)

2023 joulu 123.042 (+508)

2024 tammi 123.638 (+596)

(nordnettiläisten jannunetto tasan +100 helmikuu 2024 menossa olevaan omistajalistaan torstai 15.2 päätteeksi, perjantain lähes atl päivä kun päivittyy, nordnettien reilu nettokärsälisäys sille päivälle on takuuvarma)

1
0
19.2.2024 - 09:17

aaaa

+3
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
292

aaaa wrote:

Finnair torstaina15.2.2024

18:29 päätös 0,0334 (päätöksestä päätökseen +5,70 %)

Yllättäen nordnettiläisjannuja lukumäärältään samat 54.843 heppua kuin edellispäivänä. Koska nousun ostivat muut kuin sisään uutena pelmahtaneet piensijoittajat, keskiviikon atl päätöksestä noustaan tänään perjantaina toinen päivä putkeen.

Eipä tullutkaan perjantaina 16.2 lisänousua. 

Finnairin historian alimmat päätökset:

14.2.2024 päätös 0,0316

16.2.2024 päätös 0,0325 (perjantaina)

15.2.2024 päätös 0,0334

(vuoden 2024 neljänneksi heikoin päätös 0,0340 e)

(vuonna 2024 tähän mennessä vaihtunut 851 miljoonaa kpl, keskihinnalla 0,03594)

2024 kurssi laskenut koko ajan, kovimmat vaihdot viimeisenä kolmena päivänä mikä pudottanut tähänastista koko vuoden keskihintaa:

14.2 vaihtui järkälemäinen 123 milj. kpl

15.2 vaihto sikakova 62 milj. kpl, ja nyt ostajat ostivat kurssin nasakkaan nousuun

16.2 vaihto kova 36 milj. kpl, avaus päivän ylin mutta yllättäen päätös hyvin lähellä päivän alinta.

Vaihto on nyt päivittäin puolittunut aina edellispäiväänsä keskiviikon 14.2 tulosjulkistuspäivästä. Odotuksissa puolittuvan edelleen ja tänään 19.2.2024 maanantaina jos 18 milj. kpl vaihto niin päästään takaisin normivaihtoihin.

(18 miljoonan kpl vaihdolla kurssinousu ja varsinkin pakitus oletettavasti jäisi maltilliseksi)

Heikoimmat päätökset ennen 2024:

24.11.2023 päätös 0,0338

28.11.2023 päätös 0,0341

(seuraavaksi heikoimmat 0,0343 ja 0,0344 ja 0,0359 ja 0,0364 eur)

Finnairin uusi osake sen 15 pörssipäivän kaupankäynnissään (6-24.11.2023):

Ei ole Finnairin (vanhan) osakkeen historiallisessa kurssitilastossa, elikkä nollavaikutus siihen. Tarkkoja päivien keskihintoja uudessa osakkeessa ei taida enää saada mistään mutta pyöristettynä alin päivä oli kolmas kaupankäyntipäivänsä (9.11) jolloin  36m kappaletta vaihtui 1180 kiloeurolla. Näillä likiarvoilla keskihinta 0,032777 e.

Uuden osakkeen päivien alin, alimpana, samana 9.11 päivänä pyöristys on pudonnut 0,032:een elikkä saattoi alimmillaan olla 0,0315 e. 

Uuden osakkeen alin päätös on pyöristetty 0,033 kahtena päivänä (8-9.11.2023)

Merkintäoikeutta pörssättiin seitsemän päivää (3-13.11.2023), ylivoimaisesti alin päätös kuin keskihintakin oli toiseksi viimeisenä.

Merkkarin alimmalla noteerauksella ostanut sai hankintahinnakseen 0,0323555 (jos onnistui ostamaan kaksi merkkaria sen kaupankäynnin alimmalla kappalehinnalla 0,0318 jolla sai merkitä 27 uutta merkintähinnan 0,03 per uusi, yhtiölle maksamalla)

(kaikkien aikojen ylivoimaisesti alin noteeraus maanantaina 27.11.2023 kun kokonaan ilman merkintäoikeutta onnekkaasti ymmärtäneet hakemuslaiset saivat 0,0300 hankintahintaisensa eka kertaa myydä. Tarkemmin toisella kertaa, päätös oli kuitenkin jo 0,0343 ja päivän ylin)

Perjantain historian pilahintapäätöksestä 0,0325 ilmeisimmin lähdetään tänään maanantaina 19.2.2024 liikkeelle.

(perjantaina nordnettiläisten pahnue lisääntyi +50 nettokärsällä) 

0
0