3
forum
|

Smuli

Liittynyt:
12.5.2015
Viestejä:
0

Moro!

 

Olen uusi täällä foorumilla ja kysyisin kokeneemmilta neuvoja mistä kannattaisi lähteä liikkeelle kun on kiinnostunut sijoittamisesta ja taloudesta ylipäätänsä. Kaipaisin myös vinkkiä mistä voisi tehdä opinnäytetyötä näihin aiheisiin liittyen.

 

Eli olen siis Amk-opiskelija ja aloitan kesällä tekemään opinnäytetyötä. Olen yrittäjäperheestä ja täten olen päässyt seuraamaan läheltä yrityksien pyörittämistä ja kaikenlaista kaupankänytiä. Nämä ovat aina minua kiinnostaneet ja siksi olenkin lukenut merkonomiksi ja minulla on nyt tradenomiopinnot meneillään. Laskeminen ja lukujen analysointi eri asioihin liittyen on aina tuntunut kiehtovalta, nuorempana olen tätä yrittänyt hyödyntää mm. pokeria ja vedonlyöntiä pelaamalla mutta en ole juuri näistä voittoa saanut ajanpuutteen vuoksi, sillä olen pelannut jääkiekkoa SM-tasolla ja se on vienyt suurimman osan ajasta opiskelujen kanssa. Opiskelujen jälkeen pankkiala voisi olla se mistä olen kiinnostunut tai jokin muu missä voisi tälläistä osaamista hyödyntää.

 

Tarkoitus olisi nyt alkaa perehtymään enemmän talous- ja sijoitusmaailmaan koska alan tekemään opinnäytetyötä kesällä, aikeenani olisi tehdä siis tehdä opinnäytetyö johonkin talous-/rahoitus-/sijoitusaiheeseen liittyen. Täten voisin samalla opiskella itseäni kiinnostavia aiheita ja saada samalla opinnäytetyön tehtyä. 

 

Tämänhetkinen osaamiseni rajoittuu siihen että ymmärrän alkeet ja perusideat sijoittamisesta ja luulen olevani ihan hyvin perillä tämänhetkisestä taloustilanteesta.

 

-Samuli-

0
0
21.5.2015 - 17:04 #4038

Aki Pyysing

+11705
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6544

Osinkotuottoprosentin ja pörssikurssien korrelaatio Helsingin pörssissä. Datan saa helposti ja ei kovin monimutkainen ja samalla tulee perehdyttyä yhtiöihin. Tai vaihtoehtoisesti P/E luku vähän työläämpänä, mutta opettavaisempana. Molempia on jo varmasti tutkittukin eri graduissa, joten sieltä voi ottaa mallia.

0
0
21.5.2015 - 18:06 #4041

Valpuri

+9
Liittynyt:
25.11.2014
Viestejä:
78

Jos haluaa miettiä taktisesti työelämän tarpeita, niin näkisin, että erilaiset markkinalähtöiset uudet rahoituskanavat tulevat lisääntymään suomessa jatkossa. Tässä mielessä en lähtisi erityisesti perehtymään pörssinoteerattuihin arvopapereihin, vaan koittaisin perehtyä enemmän muihin rahoitusinstrumentteihin ja tulevaisuudessa kehittyviin uudenlaisiin emissiotyyppeihin. Perinteisen pankkirahoituksen osuus tulee tulevaisuudessa vähentymään ja uudenlaisten yritysrahoitusvaihtoehtojen merkitys tulee kasvamaan. Tällaisen osaamisen luulisi olevan kysyttyä tulevaisuudessa.

AMK:n jälkeen menisin Hankenille tai Kauppakorkeaan tekemään maisterivaiheen.

 

0
0
24.5.2015 - 10:21 #4070

HanTsiip

+93
Liittynyt:
30.6.2014
Viestejä:
121

Suomessa toimineiden rahastojen "survivor bias", eli miten niitä on lopetettu ja millä syillä (viralliset syyt vs. tuottohistoria). Luulisi näistä löytyvän jostakin aika hyvin datat. Tosin tällä työllä voi olla huono laittaa jalkaansa rahastoyhtiöiden oven rakoon...

Joukkorahoitus kehittyvänä instrumenttina.

0
0