Osakkeiden myynti - se ostamisen tylsä pikkuveli

3
forum
|

Manaatti

Liittynyt:
17.1.2016
Viestejä:
4

Ensimmäinen viesti foorumille!

Aloitin sijoittamisen reilu vuosi sitten. Aloittelevana sijoittajana olen sijoittanut Nordnetin superrahaston lisäksi lähinnä tällä palstalla muiden suosittelemiin osakkeisiin. Samalla olen lukenut sijoituskirjallisuutta ja tänä vuonna olisi tarkoitus syventyä enemmän sijoittamisen saloihin. Sijoituskirjallisuudessa keskitytään perinteisesti ennen kaikkea kannattavien osakkeiden löytämiseen sekä niiden ostamiseen. Osakkeiden myyntiin liittyviin kysymykseen sen sijaan keskitytään mielestäni huomattavasti vähemmän.

Mikäli sijoittaja kykenee erinomaisesti erottamaan kannattavat sijoitukset kannattamattomista, kykenee hän luultavasti myös myymään sijoitukset oikealla hetkellä. Aloitteleville sijoittajille osakkeiden oikea-aikainen myyminen sen sijaan on (ainakin omalla kohdallani)  kovin haastavaa. Olen myös huomannut, että usein palstoilla käyttäjät perustelevat myyntipäätöksiään sillä, että tarvitsivat rahat toisin sijoituksiin.

Haluaisinkin herätellä keskustelua osakkeiden myynnistä aloittelevan sijoittajan näkökulmasta. Mikäli tarkotuksena on fundamenttisijoittaa aliarvioituihin yrityksiin, mikä olisi sopiva nyrkkisääntö sijoituskohteiden uudelleen arvioinnille? Esimerkiksi mikäli aloitteleva sijoittaja päättää tänään hankkia Nokia osakkeita, milloin hänen mielestänne kannattaa uudelleenarvioida Nokia-sijoitustaan? Luonnollisesti tähän ei ole lainkaan oikeaa vastausta (no, ehkäpä tilannetta kannattaa tarkastella kokoajan), mutta koen, että esimerkiksi kuukausittainen tarkastelu on ainakin aloittelevalle arvosijoittajalle tarpeetonta tai jopa haitallista. Vastaavasti, osta ja unohda -strategia tuskin on myöskään kovin hyvä tapa hoitaa sijoituksia.

0
0
18.1.2016 - 12:30

Aki Pyysing

+13157
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6947

P.J. Muukkonen sanoi 1986  HKKK:n oikeustieteen peruskurssin luennolla, että ekonomin perusrutiineihin kuuluu tarkastaa pörssikurssit aamulla. Näin olen pääosin elänyt, enkä ole havainnut varsinaista vahinkoa tästä.

Vaikka kursseja seuraa ahkerastikin, se ei tarkoita, että on pakko tehdä kauppaa. Aika harvoin sitä kuitenkaan löytää mitään edes omasta mielestä 50% aliarvostettua, vaan se on mieluummin 10% tyyppiä. Jos aliarvostus poistuu ja muuttuu yliarvostukseksi, voi osakkeet hilpaista menemään. Kun markkinat liikkuvat aika haipakkaa, voi aliarvostus muuttua yliarvostukseksi hyvin rivakastikin ja päinvastoin.

Eli minun näkemykseni mukaan kerran kuussa on liian harvoin eikä usein. Toki jos ei voi seurata urheilua lyömättä betsejä, eikä pörssikursseja tekemättä kauppaa, sitten on syytä tarkkailla tilannetta harvemmin.

0
0
18.1.2016 - 15:11

Manaatti

OP
Liittynyt:
17.1.2016
Viestejä:
4
Aki kirjoitti:

P.J. Muukkonen sanoi 1986  HKKK:n oikeustieteen peruskurssin luennolla, että ekonomin perusrutiineihin kuuluu tarkastaa pörssikurssit aamulla. Näin olen pääosin elänyt, enkä ole havainnut varsinaista vahinkoa tästä.

Vaikka kursseja seuraa ahkerastikin, se ei tarkoita, että on pakko tehdä kauppaa. Aika harvoin sitä kuitenkaan löytää mitään edes omasta mielestä 50% aliarvostettua, vaan se on mieluummin 10% tyyppiä. Jos aliarvostus poistuu ja muuttuu yliarvostukseksi, voi osakkeet hilpaista menemään. Kun markkinat liikkuvat aika haipakkaa, voi aliarvostus muuttua yliarvostukseksi hyvin rivakastikin ja päinvastoin.

Eli minun näkemykseni mukaan kerran kuussa on liian harvoin eikä usein. Toki jos ei voi seurata urheilua lyömättä betsejä, eikä pörssikursseja tekemättä kauppaa, sitten on syytä tarkkailla tilannetta harvemmin.

En tarkoittanut sitä, etteikö kursseja tulisi aktiivisesti seurata. Tarkoitin sitä, että aloittelevana sijoittajana käsitys osakkeiden arvoista ei ole yhtä timanttinen kuin esim. sinulla. Tämä näkynee esimerkiksi juurikin liiallisessa soutamisessa ja huopaamisessa.

 

Urheiluvedonlyöntivertaus oli mielestäni osuva; aloitteleva (ja taidoistaan epävarma) urheiluvedonlyöjä tehnee usein liikaa johtopäätöksiä liian pieneltä samplelta. Tämä näkyy tarpeena muuttaa vedonlyöntistrategiaa. Näin ollen voisi olla, että myös aloittelevan vedonlyöjänkin kannattaisi uran alussa noudattaa strategiaa X esimerkiksi puolikkaan sm-liiga kauden verran ja tehdä suuret muutokset joukkueiden arvottamisiin yms. vasta jouluna/kesällä. Taitojen karttuessa joulu/kesä-jaksottamisesta voi luonnollisesti luopua.

0
0
18.1.2016 - 20:01

Holmes

+1
Liittynyt:
18.1.2016
Viestejä:
3

Ensimmäinen postaus täältäkin. Kokemusta sijoittamisesta on nyt vajaa 6kk ja salkun koko on vaatimaton. Oma strategia tällä hetkellä on osta ja älä myy, osittain sen takia kun opiskelijan pääomaverotus on vähän erinlainen kuin tavallisen kansalaisen. Pörssikursseja ja talousuutisia tulee seurattua vähintään kahdesti päivässä ja nyt hiljalleen alan hahmoittamaan, uskon hahmoittavani tuki- ja vastustason kustakin seuraamastani kolmesta osakekurssista. Lähtökohtaisesti lokeroin itseni fundamentaaliksi ja tulevaisuuden myynnit perustaisin puhtaasti osavuosikatsauksiin. Kurssikäyttäytymistä ei voi ymmärtää seuraamatta uutisia ja kurssien sisältämää dataa.

Onko sijoittaminen taitoa vai tietoa? Väitän: sijoittaminen on tietoa, tiedon tulkitsemista, tiedon tulkinnan tuomaa kokemusta, taitoa.

Tieto löytyy kurssista ja uutisten vaikutus nimenomaan päivän ja tulevaisuuden kurssista, minkä takia aloittelevan sijoittajan kannattaa seurata mahdollisimman paljon pörssikursseja. Aktiivinen kaupankäynti on kannattavaa ainoastaan mikäli osaa tulkita olemassa olevaa tietoa.

0
0