Kumppaniblogit

Verolistojen pienet vihreät miehet

Innovestor |
Jaa Twiittaa

Jos joku on ollut täydellisessä uutispimennossa, niin tässä vielä tiedoksi: suomalaisten verotiedot julkaistiin viime viikolla.

Googlen hakukone on fiksu. Se arvaa hyvin nopeasti mitä olet hakemassa, jonka vuoksi sinulta säästyy vaiva hakulauseen kirjoittamisesta loppuun.

Liekö vain suomi-ilmiö, mutta tähän aikaan vuodesta hakiessa henkilöä nimellä, tyypillisin hakukoneen arvaus jatkosta on ”verotiedot”. Mekanismi toimii myös päinvastoin, kirjoittamalla ”verotiedot”, hakukone alkaa arvailla haettavan henkilön nimeä.

Viimevuosina hakukoneiden kärkitilastoja ovat hallinneet poliitikot, urheilijat, näyttelijät ja yritysjohtajat. Nyt mukaan on kiilannut uusi ryhmä – joukko tuntemattomia nimiä. Tässä joukossa on mukana startup -yrittäjiä ja niihin sijoittaneita ihmisiä.

Muun muassa Talouselämä listasi viime viikolla 80 yrityskaupoilla miljonääriksi kivunnutta henkilöä. Mukana oli paljon pienillä ja keskisuurilla teknologiayrityksillä onnistuneita yrittäjiä ja sijoittajia.

Vaikka miljardiluokan yrityskauppoja ei viime vuonna syntynytkään, mielestäni trendi on tästä huolimatta hyvä. Teknologiavetoisia yrityskauppoja tapahtuu yhä enemmän. Talouden kannalta on oleellista, että kauppoja syntyy tasaisesti ja laajalla rintamalla. Tämä kertoo siitä, että suomalainen teknologia kiinnostaa, eikä se ole yksittäisten onnenkantamoisten varassa.

Kasvuyhtiöiden menestys aiheuttaa helposti positiivisen kierteen. Kun yrittäjät ja sijoittajat onnistuvat, yhä useampi sijoittaja haluaa mukaan, ja kasvuyhtiöt saavat lisää rahoitusta. Tämä puolestaan nostaa taas kasvuyhtiöiden onnistumismahdollisuuksia.

Listaamattomiin kasvuyhtiöihin on tätä nykyä yhä helpompi sijoittaa. Aikaisemmin kohteiksi valikoitui joko potkut saaneen kollegan ”ainoa-vaihtoehtoni-työrintamalla-startup” tai veljenpojan ”disruptiivinen-maailmanvalloitus-platform-startup”. Nykyään kasvuyhtiösijoittamiseen erikoistuneet sijoituspalveluyhtiöt ovat tuoneet tarjolle helppokäyttöisiä sijoitusväyliä. Niissä kohdeyhtiöt ovat huolella valittu; ehdot on neuvoteltu sijoittajaystävällisiksi ja dokumentaatio ammattimaisesti laadittu.

Laadukas sijoitusprosessi kasvuyhtiöissä on mainio asia koko kansantalouden kannalta. Rahoitus ohjautuu tällöin tehokkaammin niihin hankkeisiin, jotka rahoitusta ansaitsevat. Summittaisessa sijoittamisessa kavereiden tai perhetuttujen startupeihin tämä edellytys ei toteudu.

Entisaikoina seurailtiin verotiedoista, onko naapuri saanut palkankorotusta. Nykyään sitä, onko naapurin startup –sijoitukset osuneet lankulle. Tämä tietää hyvää Suomen taloudelle.

- Antti Parviainen, Innovestor Oy

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo
18.4.2024
east Lue lisää
Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo
16.4.2024
east Lue lisää
Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura
15.4.2024
east Lue lisää