Kolumnit

Uuden vuoden guidancet

Jaa Twiittaa

Suhtaudun ymmärryksellä anglismien pakkomielteiseen jahtaamiseen. Tätä tekevät ovat vähintään omasta mielestään tärkeällä asialla. Kieltäydyn kuitenkin yleensä yhteistyöstä pelattuani nettipokeria isosta sokeasta (= blindista) ja kuunneltuani suomenkielisessä jenkkifutisselostuksessa pohdintoja sisemmän laitahyökkääjän (=tight endin) Travis Kelcen menestyksestä pallon saamisessa Taylor Swiftin maaliin. Niinpä kirjoitan useammin guidanceista ja harvemmin tulosohjeistuksista. Vaikka sitten Reijo Ruokanen & Pimeät miusta pilkkalaulun tekisi.

Vuoden tärkein tuloskausi

Tilinpäätöskausi alkaa, kaikki tasajalkaa, hyppikää, pomppikaa, riemuiten. Mutta huomatkaa, että kyseessä on kuitenkin vain Q4-tuloskausi, ne kolme ensimmäistä kvartaalia osavuosikatsauksia lukeneet jo osaavat.

Mutta sitten kuitenkin komento takaisin. Tilinpäätöstiedotteiden yhteydessä useimmat yhtiöt antavat ohjeistuksen kuluvan vuoden tuloksesta. Tämä on tapahtumaköyhänä vuonna yhtiön tärkein tiedote. Jos guidancessa lukee ”Odotamme yli 15 prosentin oman pääoman tuottoa”, siihen on myös päästävä. Tai sitten on tulosvaroitettava linnan, putkan ja vankeuden uhalla. Hyvinä osakkeenomistajien verenpaineen nostajina toimivat muuten nykyisin suositut viisi minuuttia ennen osaria annetut negarit (=negatiiviset tulosvaroitukset).

Tulosohjeistus ei siis saa olla samaa hutunkeittoa kuin strategiapäivitykset. Jos yhtiön strategiassa kerrotaan ”Tavoittelemme yli 15 prosentin oman pääoman tuottoa”, kyseessä on korkeintaan toive, eikä niinkään ennuste.

Vähemmän kiinnostavana asiana myös osinkoehdotuksia alkaa tipahtelemaan. On kuitenkin valtava määrä osakesijoittajia, jotka odottavat tämän vuoden verotettuja tilisiirtojaan kuin Veikkauksen unelma-asiakkaat lauantain lottoarvontaa.

Joka tapauksessa alkuvuoden Q4-tuloskausi on tärkein vuotuinen seurattava. Tänä vuonna erityisesti kun kuvittelemme olevamme enemmän mustilta joutsenilta turvassa kuin muutamana viime vuonna. Toki jos esimerkiksi kiinalaiseksi pitkä mies päättää hyökätä Taiwaniin, on meillä aika iso keltainen joutsen nokkimassa pörssikurssejakin. Mutta guidancen antamatta jättämistä ei voi ainakaan koronalla perustella. Kannustankin kaikkia yhtiöitä antamaan mahdollisimman realistisen tulosohjeistuksen.

Lisäksi tosiaan tulevat ne osinkoehdotuksetkin, joista voi välillä tehdä ihan valistuneita arvauksia yhtiön tulosnäkymistäkin. Mitkä ovat ne sijoittajan perspektiivistä merkitsevin asia.

Sijoittajan uudenvuoden lupaukset

Empiiristen tutkimusteni perusteella on pääsääntöisesti kahdenlaisia osakesijoittajia. Sellaisia, jotka nussivat fokusyhtiöidensä osareiden pilkkuja huolellisemmin kuin puolisoitaan. Ja sitten lehtijuttuja silmäileviä. Jälkimmäisiä on selvästi enemmän.

Spekulanttienkaan maailma ei ole oikeasti mustavalkoinen. Teoreettisesti on mahdollista, että tulin vähän kärjistäneeksi, itsekin kun lienen välimallin henkilöitä. Vilkaisen hätäisesti isojen pörssiyhtiöitteni tiedotteet ja yritän syventyä nakkikioskieni rivinväleihinkin. Lisäksi poden jatkuvaa huonoa omaatuntoa liian vähäisestä perehtymisestä.

Olen luopunut uudenvuoden lupauksista kannattamattomina. Mutta muille voin niitä tietenkin suositella. Tosin mitä maltillisempaa elämäntapamuutosta tavoittelee, sitä todennäköisempää sen onnistuminen on.

Joten lähtisin seuraavasta teesistä:

Osakesijoittajan kannattaisi perehtyä sijoituskohteensa tulosohjeistukseen mahdollisimman tuoreeltaan.

Ja vähintään pohtia siitä seuraavia toimenpiteitä. Myös ”hold” tai ”avoid” ovat muuten päätöksiä.

Jos toimit jo näin, lupaa jatkaa vanhaan malliin. Ellet toimi, lupaa kytätä alkuvuodesta ainakin raskaimman lappusi uusi guidance ja miettiä sen merkitystä. Ajattelu, nopeasti ja hitaasti on aina hyvästä. Kuten myös Kahnemannin lukeminen.

Itse katson osareista aina ensimmäisenä tulevaisuuden näkymät. Ja vasta sen jälkeen etsin yhden neljänneksen osakekohtaisen tuloksen ja muut numerot. Käytännön ohjeena tällaiseen toimintaan, huonoimmat tunnusluvut löytyvät yleensä osarin loppupuolelta, niin vähän huomiota herättävästi esitettynä kuin mahdollista. Jos joku luku on reilusti parantunut, se löytyy jo otsikosta.

Lopetan vielä toiseenkin Niksi-Pirkkaan:

Älä tee mitään päätöksiä lehtiotsikoiden tai edes pelkkien juttujen perusteella. Lehdet tykkäävät otsikoida tyyliin ”Nokian tulos romahti”. Vaikka Nokian Q4 näyttäisi iloista nousua (heh). Lehtijutuissa pääsanomana on useimmiten koko vuoden tulos, eikä se varsinainen uutinen eli Q4.

Median otsikoinnin logiikka menee niin, että pohditaan mahdollisimman raflaavaa eli klikattavaa tekstiä. Useimmat talouslehdet kuitenkin välttelevät suoranaista valehtelua jopa otsikoissa. Joten he poimivat sen (sinänsä oikean) muutoksen, joka eniten tunteita herättää.

Kannattaakin mennä tiedon alkulähteelle, eli yhtiön omaan tiedotteeseen. Tai vaihtoehtoisesti kaivaa jonkun analyytikon valmiiksi pureskeltu raportti. Keskinkertaista huonompaakaan anaalia ei sentään otsikoilla hämätä, kuten toimitusjohtajien tyhjillä lupauksilla aina välillä.

Nousevia guidanceja vuodelle 2024 kaikille!

P.S. Helsingin pörssin arvostusnäkymä tälle vuodelle on nähdäkseni edullinen. Pidätän vapauden muuttaa mielipidettäni tuloskauden jälkeen.

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille
Artikkelit
Osavuosikatsauskalenteri Q4/2023
Niin paljon me kaniin luotettiin
Kiinteistösijoittamisen arvoketju