Olet täällä

#IR-kanava

Sampo jauhaa omistajilleen osinkoja

Jaa Twiittaa

Kalevalassa Sampo on kuvattu taianomaisena, omistajalleen rikkauksia jauhava myllynä. Finanssikonserni Sampo ei ole ehkä yhtä taianomainen, mutta toimintaperiaate on sama. Tehtävänämme on luoda omistaja-arvoa yli 100 000 osakkeenomistajallemme.

Ajan saatossa Sampo profiloitunut vakaaksi osinkoyhtiöksi tarjoten sekä houkuttelevaa osinkotuottoa että tasaista osingonkasvua. Yhdessä Fiskarsin, Huhtamäen ja Elecsterin kanssa Sampo on pisimpään osinkoaan yhtäjaksoisesti korottanut yhtiö Helsingin pörssissä. Mikäli Sammon 19.4. järjestettävä yhtiökokous hyväksyy hallituksen esityksen 2,60 euron osakekohtaisesta osingosta, nousee osinko jo yhdeksännen kerran peräkkäin. Korotus edellisvuoden 2,30 euroon on 13 prosenttia.

Sammon houkutteleva osinko on seurausta kannattavasta liiketoiminnasta ja sen tuottamasta tasaisesta kassavirrasta. Toisin sanoen tytär- ja osakkuusyhtiöidemme menestys vakuutus- ja finanssisektorilla tuloutuu emoyhtiö Sampo Oyj:lle ennustettavien sisäisten osinkojen muodossa. Tästä osinkovirrasta emoyhtiö jakaa osinkoja omille osakkeenomistajilleen. Osingonmaksukykyä tukevat myös emoyhtiön oma sijoitustoiminta sekä konsernin vahva tase.

Vuonna 2017 Sampo sai tytäryhtiöiltään Ifiltä ja Mandatum Lifelta sekä osakkuusyhtiö Nordealta osinkoja yhteensä 1 452 miljoonaa euroa. Omille osakkeenomistajilleen Sampo jakoi viime keväänä osinkoa 1 288 miljoonaa euroa. Suurimman osinkopotin Sammolle tuovat If ja Nordea. Viime vuonna If jakoi osinkoa 620 ja Nordea 557 miljoonaa euroa. Mandatum Lifen osuus oli 275 miljoonaa.

Tänä vuonna Sampo saa osinkoa ensimmäistä kertaa myös Topdanmarkilta, joka on aiemmin toteuttanut voitonjakonsa omien osakkeiden takaisinostojen muodossa. Toteutuessaan Topdanmarkin hallituksen esitys 19 Tanskan kruunun osingosta tuo Sammolle 107 miljoonaa euroa. Nordean yhtiökokous puolestaan päätti osingon korottamisesta 0,68 euroon osakkeelta tuoden Sammolle 585 miljoonaa euroa. Mandatum Life maksoi ensimmäisellä neljänneksellä osinkoa 150 miljoonaa euroa, kun taas If jakaa osinkonsa tavallisesti vuoden lopulla.

Osingoista voi olla montaa mieltä. Toisille ne ovat sijoitusstrategian kulmakivi. Toiset taas eivät ymmärrä, mitä hyötyä niistä on, kun sijoittaja voi yhtä hyvin myydä osakkeitaan saadakseen rahaa. Se on totta, joskin osakkeita voi myydä vain tiettyyn pisteeseen asti; niin kauan kuin niitä on salkussa. Myyntien ajoittaminen voi lisäksi olla haastavaa. Osingot sen sijaan kilahtavat osakkeenomistajan tilille vuosittain, kunhan yhtiön osingonmaksukyky on turvattu.

Asiaa voi myös lähestyä yrittäjänäkökulmasta. Listaamattoman yrityksen pitkäjänteisen omistajan saama korvaus riskinotosta muodostuu juurikin osingoista. Yrityksen myynti on harvoin liiketoiminnan päätavoite. Yhtä lailla tuottavan, osinkoa jakavan pörssiyhtiön osakkeet pitää mieluusti salkussaan.

Sammolla on omistajinaan lukuisia suuria rahastoja, eläkevakuuttajia ja säätiöitä, joiden toiminnalle tasaisesti maksettavat osingot ovat tärkeitä. Yhtä lailla moni yksityissijoittaja on mieltynyt Sampoon juurikin sen tarjoaman vakaan osingon ansiosta. Lisäksi Suomessa yksityissijoittajan saamia osinkoja verotetaan hieman kevyemmin kuin myyntivoittoja.

Tavoitteenamme on jakaa omistajillemme kasvavia osinkoja myös tulevaisuudessa – tai kuten konsernijohtaja Kari Stadigh asian ilmaisee: ”Osinkokäyrämme tulee olla silmiä hivelevä kokemus.”

Mirko Hurmerinta
Sijoittajasuhde- ja viestintäasiantuntija
Sampo Oyj

Miksi sijoittaa Sampoon? IR-blogi esittelee Sampoa sijoituskohteena ja tarjoaa tietoa konsernin liiketoiminnoista ja markkinoista. https://www.sampo.com/fi/tietoa-meista/ir-blogi/

Tutustu ovatko vertais- ja yrityslainat likvidejä sijoituskohteita!
Liity Sijoitustiedon jäseneksi