Kaupallinen yhteistyö

Kryptomarkkina nosteessa korkojen laskiessa

Pessi Peura |
Jaa Twiittaa

Johtava kryptovaluutan bitcoinin hinta on ollut kevään kurssihuippujen jälkeen pääosin laskusuuntainen, vaikka matkalle on osunut myös lyhyitä nousujaksoja. Lokakuun lähestyessä optimismi markkinalla on kuitenkin jälleen lisääntynyt osin koronlaskujen ja niihin liittyvien odotusten myötä, mutta viimeaikaiselle kurssikehitykselle on muitakin selittäjiä. Yksi odotuksia nostava tekijä on kryptomarkkinan useimpina vuosina toistunut vahva neljännen kvartaalin ja erityisesti loka-marraskuun kurssikehitys. Kryptoalan medioissa ja somessa lokakuusta käytetään sen vahvan historian ja sen muodostamien odotusten myötä usein kuvaavaa nimitystä Uptober.

Bitcoinin historiallinen hintakehitys eri kuukausina. Lähde: Coinmotion Wealth

Kuten yllä olevasta kaaviosta näemme, ovat lokakuu ja marraskuu historiallisesti selvästi parhaita kuukausia bitcoinin hintakehitykselle. Syyskuu on puolestaan historiallisesti vuoden heikoin kuukausi, mutta tällä hetkellä näyttää sille, että tilasto kaunistuu tänä vuonna sen osalta ellei loppukuu ole selvästi laskusuuntainen.

Myös edelliset Yhdysvaltain presidentinvaalivuodet 2016 ja 2020 olivat erittäin vahvoja bitcoinin loppuvuoden hintakehityksen osalta, joten sitäkin taustaa vasten loppuvuoden näkymät ovat varsin lupaavat. Usein presidentinvaaleja seuraa relief-rally, kun markkinoilta poistuu epävarmuus vaalien lopputuloksesta. Vaaleja seuraava nousu on siis todennäköinen skenaario riippumatta vaalien voittajasta. Tällä hetkellä vaalien tilanne on vedonlyöntikertoimien ja kyselyiden perusteella hyvin tasainen, joten en lähde esittämään arvauksia voittajasta. Trump on ollut puheissaan selvästi myönteisempi kryptomarkkinan suhteen, mutta myös demokraattien suhtautumisessa on otettu tänä vuonna askeleita positiivisempaan suuntaan, joten Harrisin valinta olisi tuskin sekään katastrofaalista markkinan kannalta. Puhtaasti kryptomarkkinan poliittisen tukemisen näkökulmasta Trump näyttäytyy kuitenkin hieman parempana vaihtoehtona.

Korkojen laskusta tukea riskimarkkinoille?

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed laski keskiviikkona ohjauskorkoja 50 peruspisteellä 4,75 – 5,0 %:n vaihteluväliin, mikä yllätti monet ekonomistit. Bloombergin mukaan 114 ekonomistista jopa 105 piti 25 peruspisteen koronlaskua todennäköisempänä vaihtoehtona; johdannaismarkkinoilla 50 peruspisteen laskua pidettiin sen sijaan todennäköisempänä. Tämä koronlasku on ensimmäinen sitten kevään 2020 ja viestii vahvasti Fedin halusta tukea Yhdysvaltojen työmarkkinoita, samalla kun inflaatio-ongelmat jäävät toistaiseksi vähemmälle huomiolle. Edellisen kerran 50 peruspisteen koronlaskuja tehtiin finanssikriisin ja koronapandemiaan aikana.

FOMC:in talousennusteet viittaavat onnistuneeseen pehmeään laskuun: BKT:n odotetaan kasvavan 2 % vuosivauhdilla, inflaation laskevan kahden prosentin tavoitetasolle ja työttömyyden nousevan enintään 4,4 %:iin. Puheenvuorossaan Powell toisti saman viestin: talouskasvu jatkuu ensimmäisen vuosipuoliskon tahdissa, Yhdysvallat on edelleen lähellä täystyöllisyyttä, vaikka työmarkkinoiden jäähtyminen onkin havaittavissa, ja inflaatiopaineet ovat hellittäneet. Powell painotti myös, että päätöksiä tehdään kokous kokoukselta ja datariippuvaisesti, mikä antaa Fedille mahdollisuuden hidastaa tai nopeuttaa ohjauskorkojen laskuja talouden ja työmarkkinoiden kehityksen mukaan. 

Pitkään jatkunut kireän rahapolitiikan aikakausi näyttää siis taittumisen merkkejä ja odotuksissa on koronlaskujen jatkuminen niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Kun Yhdysvaltain Keskuspankki aloitti koronnostot ja kireän rahapolitiikan aikakauden, niin sen seurauksena nähtiin bitcoinin syöksyminen pohjalukemiin vuonna 2022. Olen varovaisen optimistinen sen suhteen, että nyt nähdään käänteinen ilmiö koronlaskujen kasvattaessa riskinottohalukkuutta ja parantaessa likviditeettiä. Historiallisesti myös S&P 500 indeksi on takonut kovia lukemia koronlaskujen seurauksena, mikäli markkinat ovat väistäneet vaipumisen taantumaan.

Coinmotionin valikoima laajenee merkittävästi

Lisäsimme Coinmotionin valikoimaan elokuussa kymmenen uutta kryptovaluuttaa ja loppuvuoden suunnitelmissamme on laajentaa valikoimaa vielä huomattavasti lisää. Nyt lisätyistä kryptovaluutoista toivotuin oli transaktiomäärillä mitattuna suosituimman älysopimusalustan Solanan SOL-kryptovaluutta. Muista uutuuksista kiinnostusta ovat herättäneet muun muassa toisen älysopimusalustan Avalanchen AVAX-kryptovaluutta, joka on ollut viimeisen viikon aikana kovimmassa nousussa Coinmotionin valikoimasta 11,8% nousullaan.

Solana on ollut hintakehitykseltään suurista kryptovaluutoista selvästi menestynein viimeisen vuoden aikana nousten peräti 589% vuoden takaisesta. Solanan suurimpia vahvuuksia ovat nopeat ja edulliset siirrot ja järjestelmän kyky käsitellä valtavia siirtomääriä nopealla tahdilla. Skaalautuvuuden menestyksestä huolimatta käyttömäärien kasvu on aiheuttanut tänä vuonna kuitenkin myös kasvukipuja ja verkko on ollut välillä pahasti ruuhkautunut. Verkko toimii kuitenkin nopeasti ja luotettavasti suurimman osan käyttökerroista, mikä näyttää toistaiseksi riittävän laajalle käyttäjäkunnalle. Ruuhkautumiseen liittyviä ongelmia on saatu myös menestyksekkäästi taklattua kesän aikana. Lisää Solanasta voit lukea Coinmotionin blogista.

Tätä kirjoittaessa sain juuri tiedon, että seuraava kymmenen kryptovaluutan lisäys alustalle on juuri toteutettu. Nyt tarjolle tuli muun muassa yksi kiinnostavimmista tekoälyyn liittyvistä kryptovaluutoista Render (RNDR) sekä SUI, jota Bitcoinkeskus on suitsuttanut potentiaalisena “tämän syklin Solanana”. Jos sinulla ei vielä ole Coinmotion käyttäjätiliä ja haluat päästä käsiksi laajaan kryptovaluuttavalikoimaan, niin suuntaa luomaan tili alla olevasta linkistä ja hyödynnä Sijoitustiedon lukijoille tarjoamamme alennus kaupankäyntikuluista.

Sijoitustieto.fi

Avaa tili ja pyydä kirjoitusoikeus foorumille

Kolumnit

Piinaviikko

Aki Pyysing
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Onko Verkkokauppa.com nyt halpa?

Iikka Numminen
13.10.2024
east Lue lisää
Artikkelit

STIF - Teollisuuskonkari uuden räjähtävän kasvumarkkinan äärellä

Pentti Jokinen
11.10.2024
east Lue lisää