Olet täällä

Kolumnit

Kolumni: Absoluuttinen valvomattomuus korruptoi aina

Jos pörssiyhtiön toimitusjohtaja alittaa tavoitteet vähän pidemmän aikaa, saa hän yleensä kenkää. Näin kävi viime viikolla esimerkiksi Suomisen Nina Kopolalle. Toimitusjohtajan voi vaihtaa sen kummemmin perustelematta, joten useimmiten he ovat neuvotelleet itselleen kultaisen kädenpuristuksen, eli suojan varsin todennäköisenä jossain vaiheessa tulevan irtisanomisen varalta. Nämä puristukset lehdistö ja suuri yleisö toki aina rutiininomaisesti tuomitsevat.

Jos omistajat eivät ole tyytyväisiä pörssiyhtiön hallituksen jäseniin, vaihtavat he niitä surutta. Erotettuja (= teknisesti valitsematta jätettyjä) hallituksen jäseniä ei puristella millään tavalla. Kovin montaa rikostuomiota ei julkisen yhtiön hallituksen jäsenellä voi olla vyöllään, koska tällaisia tapauksia ei julkisen yhtiön hallituksen jäseniksi edes harkita. Pörssisääntelykin asettaa rikostaustalle kaikenlaisia ikäviä rajoitteita.

Jos suomalaisessa politiikassa on tehnyt puolueelle sen johdon mielestä ahkerasti töitä, mutta ei oikein tule valituksi enää mihinkään, seurauksena on usein joutuminen jonkun säätiön toiminnanjohtajaksi. Viisinumeroinen kuukausipalkka ja vähäiset operatiiviset työtehtävät ovat näissä tavanomaisia rasitteita.

Puoluetukea jaetaan vajaat 30 miljoonaa euroa vuodessa. Jakopäätökset nostattavat aina vähintään pienimuotoisia mediapaheksuntaa ja tavanomaiset mielensäpahoittajat yrittävät kasvattaa somepenistään tuomitsemalla puoluetuet yleensä ja niiden suuruuden erikseen.

Tosin 30 miljoonalla ei palkata kovin montaa kaveria tekemään hyvällä liksalla edustustehtäviä. Toki tilanne ei ole puolueille niin synkkä, kuin tästä jakolaskulla voisi päätellä. Meillä on piilopuoluetukea varten olemassa miljardin euron vuosittaiset veikkausvoittovarat. Tätä tosin kutsutaan aivan oikealla nimellä eli hyväntekeväisyydeksi.

Säätiöitä, jotka vuosiavustuksia nostavat, valvovat lähinnä säätiöiden itsensä valitsemat tilintarkastajat. Vaikka Suomen tilintarkastusrajat ovat kansainvälisesti tarkastellen naurettavan alhaiset, ja rajoja tulisi kaiken järjen mukaan nostaa, kannatan säätiöiden tilintarkastuspakon jatkumista. Patentti- ja Rekisterihallitus valvoo säätiöitä lähinnä tutkimalla ovatko ne palauttaneet vuosi-ilmoitukset ja maksaneet vuosimaksunsa. Lisäksi PRH:ssa luetaan uutisia ja lähetetään erityisiä selvityspyyntöjä, jos jonkun säätiön nimi nousee mediassa esille.

Järjestelmä, jossa mitä tahansa varoja jaetaan kunnolla valvomattomille tahoille, johtaa väistämättä taloudellisiin väärinkäytöksiin. Jos tällaisessa järjestelmässä toimivien yhteisöjen hallituksiin valitaan jäsenet poliittisin eikä liiketaloudellisin perustein, saattaa varsin alhaisella tasollakin organisaatiossa toimiva pystyä jopa miljoonakavalluksiin.

Näin ollen ainakaan minulle ei ole kovin yllättävää, että RAY:n 2000-luvulla yli 35 miljoonalla tukemassa Nuorisosäätiössä oli ilmeisesti päädytty tukemaan keskustalaisten poliitikkojen lisäksi säätiöiden asiamiehiä, tosin ilman virallista päätöstä asiasta.

Pääsyytettyinä ainakin lahjusten vastaanottamisesta ovat Vantaan valtuustoon tuloksetta keskustan listoilta 2004 pyrkinyt Aki Haaro ja eduskuntaan 2003 valitsematta jäänyt Perttu Nousiainen. Tosin Aki Haaro ilmoitti, että ei ole hyötynyt säätiöstä muuta kuin palkkansa, joka sekin on jäänyt vajaaksi. Lisäksi hän kertoi hyväksyttäneensä kaikki päätökset säätiön hallituksessa.

Tässä yhteydessä on muuten hyvä antaa varoituksen sana hallitusten jäseniksi rahapalkkion houkuttelemana haluaville: Jos et ymmärrä, mistä päätetään, saatat hyvinkin joutua vastuuseen, vaikka et varsinaisesti olisi halunnut mitään vilunkipeliä harrastaakaan.

Haaron urakehitystä säätiössä ei ole haitannut 2013 saatu tuomio säätiön sääntöjen vastaisen tuen välittämisestä keskustalaisille poliitikoille. Joku ilkeämielinen voisi ajatella, että tämä on joissain tupailloissa nähty cv:ssä lähinnä meriittinä.

Todella yllättynyt olisin, jos Nuorisosäätiö olisi ainoa säätiö/järjestö, joissa veikkausvoittovaroja olisi kavallettu muutenkin kuin päällisin puolin laillisin keinoin. Näitä on luultavasti tullut ilmikin, ja ne on haudattu sinilevästä sen suuremmin murehtimatta Itämeren hapettomaan osaan eli pohjaan.

Koska rahapelijärjestelmämme perustuu valheelle peliongelmaisista välittämisestä, on sinänsä luonnollista, että veikkausvoittovarojen edunsaajiin hakeutuu totuuteen varsin luovasti suhtautuvaa väkeä. Voisi kuvitella, että tarpeeksi kauan alalla askarrellessa pätevöityisi vaikkapa USA:n presidentin kampanjatiimiin asti.

Olen vähän pohjatunnelmasta riippuen joko hihitellyt tai raivonnut rahapelijärjestöjen nimistössä viime vuosina harjoitetulle valkopesulle. Esimerkiksi Veikkauksen edunsaajat ovat nykyisin nimeltään ”Veikkausvoittovarojen edunvälittäjät”. Edunvälittäjät muuten välittävät etuja itselleen ja edustamilleen järjestöille suuruusluokkaa puoli miljardia euroa vuodessa.

Valtioneuvosto taas listasi alun perin salaiseksi julistetussa muistiossaan vuonna 2014 kansalliseen rahapelijärjestelmään kohdistuvaksi yhdeksi uhaksi ”Valtion tuottotavoitteet (jo termi tuottotavoite on ristiriidassa monopolin oikeuttamisperusteiden kanssa, tulisi käyttää tuottoarviota), jotka eivät johda sallittuun maltilliseen kasvuun vaan aiheuttavat tosiasiallisen uhkan monopolin säilymiselle pakottaen rahapeliyhteisöt ekspansiiviseen toimintaan.”

Tähän ongelmaan päätettiin tarttua alkamalla kutsua tuottotavoitteita tuottoarvioiksi, ja asia oli sillä hoidossa.

Järjestelmä puhdistuisi merkittävästi, jos lopetettaisiin sumuttaminen hyväntekeväisyydestä ja peliongelmaisten asialla olemisesta, ja tyrkättäisiin veikkausvoittovarat suoraan valtion budjettiin. Tällöin varojen käytöllä olisi kuitenkin selkeästi parempi valvonta ja rahojen käyttäjät kantaisivat vähintäänkin poliittiseen vastuun. Toki EU:lle väitettäisiin edelleen, että kyse on pelkästään peliongelman tehokkaasta hoidosta, bien sûr.

Melko historiallinen avaus sisäministeri Kai Mykkäseltä oli Pokeritiedon haastattelussa vastaama: ”Haastan kuitenkin meitä kaikkia päättäjiä tulevaisuudessa miettimään, onko riski, että Veikkauksen avustukset alkavat liiaksi vaikuttaa rahapelipolitiikkamme tavoitteisiin?”

En usko tämän kuitenkaan johtavan ainakaan lähivuosina yhtään mihinkään, koska miljardi euroa vuodessa on vain kaikille puolueille liikaa rahaa saatettavaksi kunnon valvonnan piiriin.

Olen aina ylipainottanut kotimaisia pörssiyhtiöitä sijoituksissani. Yksi syy tähän on, että pääsääntöisesti luotan niiden kirjanpitoon ja tilintarkastukseen. Julkaistujen lukujen merkityksessä sijoituspäätöksiin on tarpeeksi surua, murhetta ja arvailua ilman niiden oikeellisuudenkin pohtimista. Esimerkiksi suorat sijoitukset kiinalaisiin ja venäläisiin yhtiöihin ovat tästä syystä jääneet minulta tekemättä, vaikka ajoittain ovat hyvin halvoilta vaikuttaneet.

Kannatan julkisen sektorin koon pienentämistä Suomessa nykyisestä. Yksi syy tähän on, että omien rahojen perään katsotaan aina paremmin kuin yhteisten ja valvonta julkisella puolella on paljon hövelimpää kuin yksityisissä yrityksissä. Toki normaalin julkisen rahan käytön tarkastus on Suomessa pörssiyhtiötasolla verrattuna suomalaisten rahapelimonopolille viime vuonna häviämien 1,78 miljardin euron perään katsomiseen.

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/aki-pyysing/rahapelituottojen-korvamerkitseminen-on-haitallista.html

https://www.pokeritieto.com/kolumnit/aki-pyysing/lahtokohtaisesti-en-kannata-internetin-blokkaamista-sis.html

https://www.rakennuslehti.fi/2018/08/en-ole-hyotynyt-nuorisosaation-omaisuudesta-vuosia-vaiennut-nuorisosaation-entinen-toimitusjohtaja-aki-haaro-kertoo-nyt-nakemyksensa-saation-sotkuista/

Keskustelua aiheesta

Jarkko Aho (Random Walker) 8/2019: Katsaus markkinatilanteeseen ja Helsingin pörssin kiinnostavimpiin osakkeisiin
Liity Sijoitustiedon jäseneksi