Kasper Mellanen veti hyvät hupit

Livepokerin puutteessa katsoin neljä jaksoa Pokerihuoneen sponsoroimaa ja Kasper Mellasen tekemää Headsup!-pokeriohjelmaa. Itse pelasin viime kesänä viidennessä ja sen olin katsonut jo aiemmin. Totesin näkemäni perusteella sekä laihduttamisen että ryhdin kohentamisen tarpeellisiksi.

Ohjelmassa Kasper pelaa paras kolmesta -systeemillä headsup-turnauksen vierasta vastaan. Vieraslista on aika herkullinen: Vuoden pokerinaama 2012 Ilari Sahamies, Vuoden läpimurto 2011 Joni Jouhkimainen, Kärkipari-pokeripodcastin isä Antti Tiainen, Vuoden kaulaliina 2011-2021 Samuli Sipilä ja alatyylisiä läppiä pokeripöydässä vuodesta 1995 -palkinnon ainakin ansainnut, ellei varsinaisesti saanut, eli mie.

Mellanen jututtaa kaikkia vieraitaan taukoamatta. Miehen tuntevat tietävätkin, että tämän turkulaisen vaientamiseen vaaditaan suuruusluokkaa täysosuma hirvikiväärillä kurkun seutuun. Ja Headsupin pöytäkeskustelut ovat aivan parasta viihdettä, koska kaikki vieraat avautuvat sekä pokerihistoriastaan että nykytilanteestaan avoimemmin kuin luultavasti lehtihaastattelussa olisivat.

Itse pelitapahtumat on kuvattu pelaajien kortit katsojalle auki, joten jotain jännitettäkin 20-30 minuutin pätkiin saatiin. Itse toivoin jokaisessa jaksossa luonnollisesti Kasperin voittoa. Valitettavasti yhden tuloksen tiesin etukäteen.

Tosin tilanteen analysoimisesta jäi kaipaamaan stäkkikokoja. Olisi hauska tietää millä nipuilla survotaan ohuilla tai maksetaan vähintään semiarveluttavilla käsillä. Ymmärrän kyllä tämän sisällyttämisen teknisen haasteellisuuden, mutta kansainväliset ja miksei Casino Helsinginkin laadukkaat livestriimit ovat saaneet himoitsemaan täsmällistä raportointia. Siis mitään oddseja en kaipaa, mutta hivakoiden syvyydet olisivat ainakin meille pokerifriikeille tilanteen hahmottamiseksi tarpeellinen tieto. Riittäisi vaikka ihan toiselta pelkästään, osaamme siitä päätellä kyllä toisen.

Mitään oddseja en varsinaisesti kaivannut, vaikka niitäkin nykyisin ruudussa näkyy. Texasoddsit kun kuuluvat yleissivistykseen.

Pidän sarjaa pokerihistoriallisesti tärkeänä, koska Kasper kyseli vastustajiltaan kaikenlaista sellaistakin, mistä en ollut tietoinen. Ja aika paljon kaikenlaista pokeritarinaa olen kaikilta neljältä muulta kuitenkin kuullut.

En spoilaa jaksoja, mutta tarkkailkaa, kuka ammattilaisista kyselee no limitissä ”Paljonko on potissa”. Jakaja ei saisi tätä kertoa, ja dealerinä toiminut Linda vaikenikin kuin muuri, mutta tapojensa mukaan liukkaasti levitti merkit pöydälle pällisteltäväksi.

Toivottavasti tätä herkkua tulee vielä toinenkin kausi. Ehdotankin tässä heti vieraiksi vähän vähemmän kameroiden edessä esillä ollutta Suomen pokeriosastoa:

Suomen kuudennen WSOP-rannekkeen voittanut Adnan Hacialioglu olisi tosi hauska nähdä Kasperin jututettavana. Lisäksi esimerkiksi vuoden läpimurroista 2012 Joonas Helin, 2013 Lauri Pesonen, 2015 Teemu Autio ja 2016 Samuel Vousden ovat olleet niukasti julkisuudessa.

Vuoden pelaajat Wahlbeck, Koskinen, Kyllönen, Kurko, Soininen, Pärssinen ja Äyräs saavat jäädä odottamaan seuraavia kausia. Antoniuksen kalenteriin tapahtuma tuskin mahtuu.

Jokerina pakassa voisi käyttää 2014 Pokerinaamaa Juhani Tyrisevää. Juttujaan on kuultu paljon ja luettu vielä enemmän, mutta peliään ei nähty vuosikymmeniin. Jos Mellanen saisi 2017 Pokerinaaman Jyri Merivirran vapaaehtoisesti kameran eteen, kyseessä olisi oman kyynärpään puraisemiseen verrattava journalistinen suoritus. Tämä olisi hauskaa, sillä Jyri on pätevin turkulaisille kuittailija, minkä tiedän.

Juha Helppiä nyt saa katsoa taas kyllikseen, kunhan liveturnaukset taas pyörivät. Tosin kahden turkulaisen armoton vittuilu toisilleen olisi huikeaa tv-viihdettä.

P.S. Ilari Sahamies on edelleen supertähti. 24K katsojaa ei voi olla väärässä. Vuoden Sijoittaja 2018 oli saanut kasaan vain 8,3K.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Kolumnit

Nestepaniikissa

Aki Pyysing
5.5.2024
east Lue lisää

Asuntosijoittamisen tulevaisuus

Miika Vuorensola
5.5.2024
east Lue lisää
Haastattelut

Sijoitustiedon #Teerenpelit 25 - Aura Salla

Sijoitustieto
2.5.2024
east Lue lisää