Autoteollisuus mullistuu tällä hetkellä suuremmin kuin vuosikymmeniin. Varsinkin sähköautoihin siirtyminen tarkoittaa alalla suuria muutoksia ja ketjureaktioita. Vaikutuksiin kuuluu myös suuret yt-neuvottelut ja hiljattain esimerkiksi Volkswagen on ilmoittanut vähentävänsä työntekijöiden määräänsä tuhansilla. Autoteollisuudessa tapahtuu kuitenkin paljon muutakin, josta sijoittajan olisi hyvä olla tietoinen.
Toimitusketjujen, raaka-aineiden ja kauppapolitiikan vaikutukset
Autoalaan sijoittamista harkitsevan on hyvä olla tietoinen alalla vallitsevista ongelmista ja poliittisista päätöksistä. Esimerkiksi Kiinan edulliset sähköautot ovat laittaneet länsimaita kiristämään niiden tullimaksuja ja verotusta. Tullimaksuilla ja verotuksella voidaan suojella omaa autoteollisuutta, mutta samalla tämä voi pitää sähköautojen hinnat korkealla kuluttajille.
Myös toimitusketjuissa on ollut häiriöitä. Puolijohdepula on viivästyttänyt autojen valmistusta maailmanlaajuisesti, ja samalla raaka-aineiden, kuten litiumin ja nikkelin, hinnanvaihtelut ovat nostaneet sähköautojen tuotantokustannuksia. Tällaiset haasteet eivät voi olla näkymättä autovalmistajien tuloksissa ja osakekursseissa.
Sijoittajien näkökulmasta Kiinan ja Intian markkinat ovat yhä tärkeämpiä, sillä niissä nähdään suurinta kasvupotentiaalia, erityisesti sähköautojen segmentissä. Kiinalla on vahva asema akkuteknologiassa ja Intian kasvava keskiluokka avaa mahdollisuuksia sijoittajille myös autoteollisuudessa.
Netin kasvanut rooli jälkimarkkinoilla
Netti on muuttanut autoalaa esimerkiksi kasvaneen tiedonmäärän uusien ja myyntimahdollisuuksien myötä. Käytettyjä autoja, varaosia ja tuning osia hankitaan nyt paljon netin markkinapaikkojen kautta edullisesti. Käytettyjä autoja myy paitsi autoliikkeet myös kuluttajat suoraan toisille kuluttajille.
Netissä esimerkiksi Trodo.fi myy varaosia ja tuning osia eri automerkkeihin. Tarvitsipa sitten auton lisävalot, uudet jarrupalat tai vaikka korin osia, näitä voi nykyisin hankkia edullisesti ja kätevästi verkkokaupoista. Esimerkiksi lisävalot tekevät ajamisesta turvallisempaa ja netistä ostettaessa lisävalot voivat olla kymmeniä tai satoja euroja edullisemmat verrattaessa perinteisiin tarvikekauppoihin.
Paitsi että esimerkiksi korin osat, jarrujärjestelmän osat, lisävalot ja muut erityistarvikkeet on netistä edullista hankkia, netti on tehnyt varaosien löytämisestä myös helpompaa. Edellä mainittu Trodo mahdollistaa varaosien hakemisen esimerkiksi omalla rekisterinumerolla. Autoilija voi syöttää aluksi oman rekisterinumeronsa, jonka jälkeen Trodo näyttää suoraan tähän käyvät varaosat.
Sähköautoihin siirtyminen akkukapasiteetin kasvaessa
Autoteollisuus on merkittävässä murroksessa yhä useampien valmistajien siirtyessä sähkö- ja hybridiautoihin. Muutosta vauhdittaa tiukentuvat päästöstandardit, fossiilisten polttoaineiden käytön rajoitukset sekä autoilijoiden kiinnostus sähköautoihin. Vaikka sähköautojen myynti on myös välillä alittanut odotuksia, monissa maissa on jo asetettu aikarajoja, joiden jälkeen uusien polttomoottoriautojen myynti kielletään kokonaan.
Kehittynyt akkuteknologia on tehnyt sähköautoista kannattavan ja järkevän valinnan. Varsinkin akkukapasiteetin kasvu on saanut normaalit kuluttajat kiinnostumaan sähköautoon vaihtamisesta. Uudet tuotantomenetelmät voivat lisätä ympäristöystävällisyyttä entisestään.
Sähköautomarkkinoista on päässyt hyötymään varsinkin yhdysvaltalainen Tesla ja kiinalainen BYD, jotka ovat suurimmat sähköautojen valmistajat. Myös perinteisemmät autonvalmistajat, kuten Volkswagen ja Toyota, ovat muuttaneet tuotannostaan suuren osan sähköllä kulkeviin autoihin.
Edistyksellisten osien myötä sähköautojen huoltaminen ja korjaaminen voi olla kalliimpaa kuin perinteisissä polttomoottoriautoissa. Sähköautoissa joudutaan usein myös vaihtamaan monta toisiinsa yhdistyvää osaa samalla kertaa. Edullisten varaosien löytämisen merkitys kasvaa siis autoilijoille. Moni voi harkita myös huoltotöiden siirtämistä edullisiin paikkoihin.
Alihankkijoiden merkitys kasvaa
Autojen muuttuessa entistä teknisemmiksi, alihankkijoiden rooli on kasvanut. Esimerkiksi ohjelmistoja, akkuja ja sensoreita valmistavat yhtiöt ovat kasvattaneet merkitystään, sillä ilman niiden osia autoja ei voida valmistaa. Sähköautojen akkuteknologia ja sensorit ovat usein alihankkijoiden kehittämiä, ja jos osia ei saada valmistettua riittävästi, näkyy tämä nopeasti autojen myyntiluvuissa ja autonvalmistajien osakekursseissa.
Sijoittajille voi siis avata uudenlaisia mahdollisuuksia teknologiayritykset, jotka tukevat autoteollisuutta ohjelmistoillaan ja komponenteillaan. Näiden yhtiöiden menestys riippuu innovatiivisen teknologian kaupallistamiskyvystä sekä autovalmistajien kyvystä integroida uutta teknologiaa kustannustehokkaasti.