Aku Joentausta ei hudeja tarvitse

Aku Joentausta ei Kärkipari-podcastissa itse muistanut vuotta, kun teki Malminkartanon portaiden silloisen ISTV-haasteen Suomen ennätyksen ja hänet valittiin Vuoden pokerinaamaksi. Mutta mistä sitä 29-vuotias viiden vuoden takaisia tapahtumia vuoden tarkkuudella muistaisikaan.

53-vuotias taas muistaa hyvin Pokerigaalan tammikuulta 2016, kun edellisen vuoden Pokerinaama Juhani ”Administeri” Tyrisevä piti onnittelupuheen ja unohti Akun ansioluettelosta rappusjuoksun. Ennätys oli pokeriyhteisölle iso mediavoitto, koska pokeriammattilainen esiteltiin valtamediassa urheilulahjakkuutena, jonka ”kroppa ja jalat ovat teräksisessä kunnossa”. Yleensähän olemme enemmän olleet esillä kunnostautuessamme pokerin lisäksi yökerhourheilijoina eikä niinkään sellaisena, joka voi ”panna luuta kurkkuun MM-tason suunnistajalle, maajoukkuejuoksijoille, jääkiekkoilijalle tai kilpahiihtäjälle”.

Proaktiivisena kaverina hyppäsin lavalle, nappasin mikin kauhusta jäykistyneen Raha-automaattiyhdistyksen Miikka Mäen kädestä ja muistutin yleisöä Akun ennätyksestä. Osa pokeriväestä nimittäin seuraa urheilusta vain Hendon Mobia tai raveja, elleivät pelkästään omia EV-käyriään.

Lisäksi muistan joidenkin jupisseen Akun valinnasta, kun palkinto meni niin nuorelle ja pokeriväellekin suhteellisen tuntemattomalle nimelle. Olisi pitänyt antaa mieluummin jollekin toinen jalka haudassa olevalle, jonka ei arveltu voittavan enää mitään, kuten tehtiin vuoden 2014 gaalassa.

Puolustan edelleen valintaa, erityisesti podcastin kuunneltuani. Aku on aina ollut esimerkillinen pokeriammattilainen, josta tuskin kenelläkään on mitään pahaa sanottavaa, ellei sitä lasketa, että kun muut lähtevät baariin, Aku lähtee pyöräilemään. Lisäksi valittajat olivat muistaakseni lähinnä niitä, jotka eivät olleet pokerin näkyvyyden suhteen tehneet juuri mitään.

Swingin tahtiin

Tosin Aku oli aikoinaan tunnettu halukkuudestaan pelata ”hivenen” isompaa kuin oli oikeastaan varaa ja haastaa kenet hyvänsä, myös itseään parempia. Tämä toki on johtanut isoihin swingeihin, mutta omilla rahoillaan saa pelata mitä ja kenen kanssa haluaa. Lisäksi Aku pelaa edelleen netin isoimmissa omahapöydissä.

”Swingejä keskimääräistä enemmän kuin muilla. Ennen se vähän kuului asiaan ja on sitä vähän vanhempanakin kokeiltu. Välillä käynyt hyvin ja yllättävän usein huonosti.”

K-18v

Nastolalainen sai jo alaikäisenä kuusinumeroisen pelikassan kasaan. ”Ihan kaikkien sääntöjen mukaan se ei mennyt, mutta mun kohalla se on toiminut hyvin”. Buumiaikaan passikontrollit olivatkin pelien lisäksi internetin ihmeellisessä maailmassa paljon löysempiä, joten lapset älkää kokeilko tätä kotona. 1.) Jäätte kiinni, menetätte rahat ja saatte ikuisia bännejä 2.) Teistä tuskin on Akuiksi.

Nastola on valitettavasti liitetty Lahteen”. Mitä ilmeisimmin ihmiset ovat ylpeitä synnyinpaikastaan oli se mikä tahansa. Jotkuthan esimerkiksi mainostavat olevansa Lauritsalasta.

Pokeri löytyi yläasteikäisenä. Lukiosta hyvät paperit, mutta sen jälkeen vain pari lyhyttä pysähdystä Tampereella. Haluaisin olla taloudellisesti riippumaton, ennen kuin opiskelemaan lähden. Vielä en sitä mielestäni ole. Pitää ensin kerätä vähän rahaa, että voi harrastaa.”

Olen aina saarnannut nuorille pokeriammattilaisille, että hoitakaa myös joku suunnitelma B, kuten tutkinto taskuun. Mutta en tuomitse Akun valintoja, näen kuitenkin niiden suosittelemisen suurelle yleisölle vastuuttomana.

Texasia ja Omahaa huditta

Alkuun pelasin pelkkää texasia. 17-vuotiaana heads-up alkoi kiehtomaan. Omaha jäi alkuun vähälle, koska ymmärsin, että vastustajat oli huonoja, mutta mäkin olin huono. Black Fridayn (15.4.2011 jenkit suljettiin nettipeleiltä) jälkeen melkein pelkkää omahaa”.

Laiskasti olen käyttänyt solvereita, Run It Oncen Visionia kuitenkin. Hudeja ei ole ollut ikinä. Trackereistä vähän pelattuja käsiä katsellut, mutta lähinnä käyriä päivitellyt nähdäkseni miten on mennyt. Peruslaiskuus on ollut osasyynä. Kun ei aikanaan tullut opeteltua, ei ole myöhemminkään jaksanut.”

Muistiinpanoja olen kuitenkin kirjoitellut ahkerasti.”

”Jo vuosia sitten väitettiin, että mikropeleissäkään ei voi pärjätä ilman träkkereitä, mutta kyllä sitä voi pärjätä ilman niitäkin.”

On muuten hassua, että huippuammattilaisistamme Akun lisäksi Pauli Äyräs ei juurikaan käytä hudeja, vaikka ilman niitä ei kuulemma mitenkään voi pärjätä. Mie toki vähälahjaisempana jouduin nettipeliaikoinani käyttämään.

Nyky-Aku

Nyt on taas se kausi menossa, että voi pelata niin isoja mitä löytyy. Joka tarkoittaa 5/10:stä ylöspäin, hyvin harvoin pyörivään 200/400 asti. Mieluiten pelaisin 50/100. Aina löytyy sen verran rikkaita kavereita, että niille isot nettipelit ovat samaa kuin pelaisin mikroja.”

Sen verran on menty eteenpäin, että en lähde haastamaan ihan jokaista. Vähän heikompien regujen kanssa voi sitten miekkailla.”

Ennen pokerireissut olivat pelkästään rahantekemistä. Nyt vähän kyllästynyt livereissuihin, koska erittäin vaikea yhdistää pokerireissua ja urheilua.

Vain kerran käynyt Vegasissa, ja sekään ei ollut varsinainen pokerireissu. En ole tarpeeksi rikas, että olisi varaa maksaa veroja. Jos WSOP olisi tammikuussa, voisi muuttaa asiaa.”

Verollisuus ja ajankohta ne ovat miutkin pitäneet useimpina kesinä poissa Riosta palelemasta.

Korona on ollut Akulle hyvää aikaa, koska luonnollisen koronabuumin lisäksi liveturnauksetkin siirtyivät osin nettiin. Mie tosin en mennyt, koska en halua sovinnolla ottaa kaikilta akuilta pataan ja pienet nettipelit taas eivät oikein maistuneet. Niissä olisin voinut ehkä pärjätä.

Urheilua ei Aku jätä

Turnaussarjat sotkee elämää. Juhannusviikolla kävi huonot, kun joka ilta meni joku turnaus pitkälle, eikä päässyt ajoissa nukkumaan.”

Jotkut ottavat pyöräilyn vakavasti. Tosin pyöräilyn lisäksi Aku urheilee kaikenlaista jalkapallosta frisbeegolfiin. Ei sitä muuten teräksistä kroppaa saisikaan.

”Jos pitäisi valita pokeri tai urheilu, niin pokeri loppuisi.”

Mutta jos olisi pokeri vastaan pyöräily, Aku ehkä lopettaisi pyöräilyn. Joku pokeriryhti sentään nuorella miehellä. Tosin mie vastaisin varmaan saman. Joskaan tuskin tulee tämä valinta kenellekään eteen. Hyvän fyysisen kunnon ja pokerin yhdistäminen on täysin mahdollista. Esimerkkinä tässä siis Aku, en mie.

Pikajuoksija Jouko Juntunen on ainoa, joka sittemmin Akun ennätyksen on Malminkartanon portaissa pystynyt rikkomaan. Aku suunnittelee vielä nokittavansa. Epäilen, että Aku on lukenut Ilta-Sanomien jutun, jossa Juntunen sanoi ”Jos pokerinpelaajan aika jää kovemmaksi kuin meikäläisen, niin tulee kavereilta aikamoista kuittia.”

Ratakierrosta noin 50 sekuntiin kylmän sodan aikaan juosseena, huomauttaisin tähän, että kolmen sekunnin parantaminen 50 sekunnin maksimisuorituksessa vaatii yleensä useita vammavapaita vuosia. Akun kykyjä en epäile, mutta riittääkö motivaatio siihen helvetilliseen maitohapporääkkiin, mitä ennätyksen takaisinottaminen vaatisi? Mie en lähtisi edes yrittämään.

Haastattelija Antti Tiainen lupasi mennä jänikseksi rappusiin. Tässä en näe mitään järkeä, koska jäniksen pitäisi pystyä vetämään edes vähän matkaa.

Pokeriporukoiden keskuudessa olen kovakuntoisin, koska sokeiden valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas.”

Instagramin perusteella Akun tavoitteena oli saada penkiltä 90 kiloa, joka pyöräilijälle olisikin kova tulos. ”Penkkausprojektin etenemistä koskevat kysymykset ohitetaan armotta”, löysin myös, joten ei kysytä. Mutta mainitaan, että vähänkään salilla käyneet vanhatkin pokeriäijät ottavat ysikympillä sarjoja.

Tekeminen lisää motivaatiota

Ei mulla ole sellainen olo, että pokeri työläältä tuntuisi.”

On sanottu jo aika kauan, että pelit ei enää kauaa jatku hyvinä. Mutta kyllä tässä vielä viisi hyvää vuotta nettipeleissä on ainakin jäljellä”

Kun ihmiset odottavat inspiraatiota jonkun tekemiseen, niin se menee usein toisin päin. Tekeminen kun lisää motivaatiota.” Tunnen muuten paljon enemmän inspiraation odottelijoita kuin tekijöitä.

Aku Joentausta on tekijä.

P.S. Laitoin haastattelun perusteella bucket-listaan Seefeldin kasinon Itävallassa. Näin mustavalkotelevisiosta 8-vuotiaana penkkiurheilufriikkinä, kun Innsbruckin talviolympiakisoissa 1976 Helena Takalo laittoi venakot nippuun vitosella ja Juha Mieto ratkaisi kakkososuudella miesten viestin. Hiihtokisat olivat juuri Seefeldissä, täytyyhän siellä sivistyneen ihmisen olla käynyt.

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Kolumnit

Nestepaniikissa

Aki Pyysing
5.5.2024
east Lue lisää

Asuntosijoittamisen tulevaisuus

Miika Vuorensola
5.5.2024
east Lue lisää
Haastattelut

Sijoitustiedon #Teerenpelit 25 - Aura Salla

Sijoitustieto
2.5.2024
east Lue lisää