Dharma

+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Nelisen vuotta sitten melko tarkkaan tajusin, että haluan lebensraumia ja se maksaa. Joka vuosi sen jälkeen olen ymmärtänyt, että kaikki muukin maksaa yhä enemmän, joten set-for-life vaihtui grindiin. Ostoslista on pitkä ja eka milestone on 5me netto viidessä vuodessa. 12 vuoden lököilyn jälkeen pistin paperit sisään algoritmien linjan maisteriohjelmaan Hesaan ja tulin täysillä pisteillä hyväksytyksi (pl. "motivaatio"-osio, josta antoivat 4/6). Nyt yhdeksättä viikkoa olen pythoillut ja yhtä tehtävää vaille valmis. Business plan on selkeä, mutta siitä myöhemmin ehkä lisää.

Talvi meni ambulansseja kuunnellessa kotosalla. Kentin variantti hoiteli koko yhteiskunnan kiinni kvartaaliksi ja käytännössä puoleksi vuodeksi. 60k kuoli ja 5m odottaa leikkausta. Lockdown tuhosi Kentin variantin maasta, mutta delta pääsi silti sisään. Ei auttanut 3-4 testiä ja valvottu karanteeni ja kaikkien tapausten jäljitys, Suomeen verrattuna kuusinkertainen testaus ja 80 %:lla aikuisista vasta-aineita. Tapausmäärät ovat alueellani 22-kertaistuneet kuudessa viikossa. 

Tällä kaikella on enää hyvin vähän väliä, mutta sen verran, että Skotlannin sijaan menen ensi viikoksi Kentiin. Skotlannista kun ei tiedä, pistävätkö jotain kiinni, kun Suomen kokoisessa maassa on jo 4k tartuntaa päivässä ja eniten täysin rokotettuja maailmassa. Elien ja St. Andrewsin sijaan pelaan kahdesti Princellä ja kerran Royal Cinque Portissa. St. Georgeen en pääse, kun siellä on jo menossa The Open. Samalla tuli peruttua Scottish Openin sunnuntailippu, mutta minkäs teet.

Otin ykkös-Astran huhtikuussa ja olin siitä kipeämpi kuin vuosiin. Siitä kuusi viikkoa ja kakkonen. Tämän jälkeen evvk. Koronan olen sairastanut 0-3 kertaa, koskaan minua ei ole testattu. Tn 1-2. Pisin kesti 4 kk punatäpläihottuman peittäessä neljäsosan kehostani. Onneksi parani täysin juuri kun vaatteista luovuttiin. Vanhimmalla lapsellani on kasvohermoissa long covid ja saa näyttäviä hermoratakaaripunoituksia silloin tällöin. 

43 vuotta tuli täyteen. Se on kallis ikä. Löysin hyvän tontin Porkkalasta, 2,6me, mutta ei se yksin mihinkään riittäisi. Siinä pientä osasyytä rahan tarpeelle, johon nyt sitten käytän pääosan ajastani ja energiastani. Talvella tuli juostua 750 km ja puntanttua aikalailla. Ihme narinaa kuntosaleista, kun 500 eurolla saa hyvät kamat himaan ja pystyy tekemään 3-4 tunnin treenejä telkkarin ääressä.

Kolmen viikon päästä Suomeen kuukaudeksi. Lähinnä sen takia, että lapseni näkevät kavereitaan. Muutoin ei ole ollut ikävä, kohta vuoteen siellä käynyt.

Aika vähän kiinnostaa enää politiikka. NRA:n jäsenyyteni uusin kolmeksi vuodeksi. Hyvän hierojan jälkeisessä euforiassa lounaskaljoilla adoptoin WWF:n kautta elefantin ja annoin narkkarille £5. 

Anarkismi on alkanut viehättää yhä enemmän. Vierastin siinä aina läheistä suhdetta sosialismiin, mutta sosialismilla ja anarkismilla on tosiasiassa erittäin heikko yhteys. Kryptografian tuoma anonymiteetti mahdollistaa aidon yksilötason anarkistisen elämän. Pinnalle jäävät kellumaan osaamattomat ja lampaat. 

Hankin keväällä Weberin ja yhden kaasupullon olen sillä jo grillaillut. Puoli kiloa parasta pihviä punkkupullolla ja vaimon virheällä soossilla lienee Kensingtonin parasta ruokaa.

Leikkautin hiukseni muutamaan milliin kuukauden välein koko 2000-luvun. Sitten korona pisti parturit jäihin. Kun ne aukesivat, niin aukesivat myös naisten haarat ennenkokemattomalla tavalla. Tämä on ollut hyvin erikoinen ja miellyttävä kokemus, enkä aivan heti hiuksiini koske (mitä nyt vähän geeliä ja pinni tai pari).

Lockdownin iloja oli 4ke/kk alentuneet menot. Toisaalta peanuts kokonaisuuden kannalta, joten ei sen takia kyllä kannata päivääkään eristyksissä kykkiä. Se taas vaatii nykyään näppäryyttä, kun yks sun toinen viranomainen yrittää koko ajan bluffata ihmisiä eristyksiin. Fiksut voittaa tämän(kin) pelin.

 

 

0
0
1.7.2021 - 16:15 #71322

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Late kirjoitti:

Katos!! yes

Mukavasti kesäksi uusi mieluinen bloki! GG!

Bännini päättyi just. Eka vuoro on aina puhtain.

0
0
1.7.2021 - 16:47 #71323

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tuosta business planista hieman:

Olin koko 2000-luvun alun kiinnostunut kaikenlaisista poikkitieteellisistä monimutkaisten järjestelmien tutkimusaloista. Santa Fessa oli/on tähän liittyvä instituutti, mutta aiheeseen ei oikein löytynyt kontaktipintaa mistään suomalaisesta yliopistosta. Kun sitten käpistelyn laitos ei päästänyt minua tekoälyn ryhmäänkään kandivaiheessani (vaikka arvosanani olivat parhaat mahdolliset), motivaationi laski ja laski. Taloustieteissä sama juttu. Niinpä lopetin 2007 kandiin. 

No sittemmin yks sun toinen (amerikkalainen) kandi on vähän soveltanut ja myynyt tuotoksensa firmoiksi puettuna jättiläisille. Yliopistot ovat tulleet perässä ja nyt Hesan yliopisto suorastaan hukkuu aiheeseen liittyviin nimikkeisiin. 

Kriteerit hommalle ovat selvät:

-sovellusalan pitää olla vähintään kymmenien miljardien business

-sovelluksen pitää olla täydellisesti skaalautuva

-sovelluksen tulee mieluiten palvella useampaa toimialaa eli pyrkiä toimimaan melko abstraktissa ongelma-avaruudessa

-homman pitää syntyä läppärillä ja pyöriä vuokrattavassa serverikapasiteetissa etänä

-sovelluksen kontribuution pitää olla riittävä oikeuttamaan 100 miljoonan euron diskontattu hyöty (jotta se voidaan myydä 5-10 miljoonalla)

Nämä kaikki kriteerit on helppo tänä päivänä täyttää. Sen kuin vaan ideoi ja toteuttaa (ja lihoo samalla, huomaan). 

Yhdeksäs koodausviikko ja viimeinen tehtävä. 126 tehtävää tehty.

Comparison of probability distributions

Now that we know how to learn probability distributions from data, we might want to compare two such distributions, for example, to test if our programs work as intended.

Let P={p1,p2,…,pn}P={p1,p2,…,pn} and Q={q1,q2,…,qn}Q={q1,q2,…,qn} be two probability distributions for the same set of nn events. This means ∑ni=1pi=∑ni=1qi=1∑i=1npi=∑i=1nqi=1, 0≤pj≤10≤pj≤1, and 0≤qj≤10≤qj≤1 for each event jj.

Kullback-Leibler divergence is a measure d()d() for the relative entropy of PP with respect to QQ defined as d(P||Q)=∑ni=1pilogpiqid(P||Q)=∑i=1npilog⁡piqi.

This measure is always non-negative, and 0 only when P=QP=Q. It can be interpreted as the gain of knowing QQ to encode PP. Note that this measure is not symmetric.

  1. Write function kullback_leibler to compute d(P||Q)d(P||Q). Test your solution by generating a random RNA sequence encoding the input protein sequence according to the input codon adaptation probabilities. Then you should learn the codon adaptation probabilities from the RNA sequence you generated. Then try the same with uniformly random RNA sequences (which don't have to encode any specific protein sequence). Compute the relative entropies between the three distribution (original, predicted, uniform) and you should observe a clear difference. Because d(P||Q)d(P||Q) is not symmetric, you can either print both d(P||Q)d(P||Q) and d(Q||P)d(Q||P), or their average.

    This problem may be fairly tricky. Only the kullback_leibler function is automatically tested. The codon probabilities is probably a useful helper function. The main guarded section can be completed by filling out the pass sections using tooling from previous parts and fixing the placeholder lines.

 

 

 

0
0
1.7.2021 - 17:20 #71328

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Koulut olivat etäopetuksessa 20.12.20-29.3.21. Sen jälkeen kaikkien yläkoululaisten ja sitä vanhempien piti testata kahdesti viikossa koko kevät. Vanhemman lapseni vikana koulupäivänä yksi opettaja testasi pos ja valtio määräsi ison joukon karenteeniin. Onneksi ei meitä. Piti kuitenkin hakea lapsi koulusta (jossa 160 oppilasta, joten kaikkihan siellä altistuu) kesken päivää, niin mentiin ottaan rakennekynnet ja baarikierrokselle. Oli just Skotlannin peli kaupungissa. Meno oli kyllä nuts ihan joka pubissa. Tästä siis jo kaksi viikkoa, mutta bännien takia pitää tuottaa taukaumia:

 

0
0
1.7.2021 - 17:40 #71330

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Olen Suomessa näillä näkymin 22.7.-22.8. (+mahdollinen pcr+:sta seuraava mahdollisesti hyvinkin pitkä hengailu Suomessa, koska UK ei ota pcr+). Golfaan ainakin Kullossa, Vuosaaressa, Lohjalla ja Salossa, mutta tn muuallakin. Jos suomalaiset rajoittavat deltan takia tuolloin elämää, niin menen tn Pietariin ja Viroon. Siellä ainakin on vapaata. Tämä pitää ottaa vakavasti. Ikävä kyllä Allegro ei kulje, mikä on sick, mutta ajattelin mennä autolla. Bussi kuitenkin juuttuu rajalle.

0
0
1.7.2021 - 18:05 #71331

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Martin Wolf hehkutti kahteen otteeseen tätä:

Kesti hetken saada, koska on yliopiston omakustanne ja toki myytiin heti loppuun. Kirja sinänsä jo 6 kk vanha, mutta ei muuta asiaa: inflaatio tulee takaisin pysyvästi.

Kirjassa käydään hyvin läpi kaikki klassiset vasta-argumentit ja kumotaan ne. Oikeastaan ainoa muutos kirjan viimeisimmän painoksen jälkeen on ollut uuden Alzheimer-lääkkeen hyväksyminen pitkästä aikaa. Muistisairaudet ovat näet merkittävässä asemassa tulevaisuuden inflaation luomisessa: hoitotyötä kun ei voida juurikaan koneistaa, joten vanheminen välittyy muistisairaiden kautta työvoiman kysynnän kasvuun ja hyvin pitkäksi aikaa, koska muistisairaudet eivät tapa, kuten esimerkiksi syövät.

Long run inflaatio bull on suuresti perusteltu.

Muitakin hyviä kirjoja on tullut yöpöydälle kasattua.

0
0
1.7.2021 - 18:56 #71335

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Yhdeksän viikon koodausputken aikanani olen käynyt kahdella reissulla (2+3 yötä) ja pitänyt pari taukopäivää muuten. Dokaillut tietty normit. Ennen loppurutistuksen alkua pistin aina sopivassa kohdin bissen pakkaseen ja yritin saada koodin valmiiksi ennen kuin se jäätyy. Paras oli, kun sain valmiiksi, otin bissen, join ihanan kylmän kulauksen ja iskin pullon pöytään ja siitä jäätyi 1/3 ylhäältä päin samantien. Alijäähtynyt bisse, jota hiilihappo piti nesteenä, kunnes purkautui ja paine laski.

Nuo pari reissua ovat olleet Stonehengeen ja Bournemouthiin. Jäin tissutelemaan Southamptoniinkin tosin yöksi paluumatkalla.

Stonehenge oli ihan hieno. Bournemouthissa taasen kunnon Ibiza. Me likes.

UK:ssa hotellit avautuivat 17.5. Siksi ei tullut reissattua aiemmin. 17.4. sai vasta poistua kotipaikkakunnaltakin. 

 

 

0
0
1.7.2021 - 18:54 #71339

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Jones kirjoitti:

Kiitoksia paluusta! Mielenkiintoinen blogi.

Kiitä ylläpitoa paluusta. Muilta osin kiitos kiitoksista!

0
0
1.7.2021 - 19:33 #71348

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Toinen kirjavinkki:

Kirja sinänsä on melko mitäänsanomaton, mutta erittäin relevantista aiheesta, josta kannattaa lukea kaikki, mitä löytyy. Kirja jatkuu uutisissa. Continental Pipe Line, Solarwind, jne.

Tuotannonohjausjärjestelmät ovat viimein suuressa määrin liittyneet avoimiin verkkoihin. Tämän seurauksena backoffice-ohjelmistojen (jopa lapselliset ja ikuisuuden vanhat) tietoturva-aukot ovat muuttuneet hyökkäysvektoreiksi suoraan kriittisiin järjestelmiin. Näitä ei tosiaan ihan hetkessä tukita, jos koskaan. Monesta syystä.

Pitäisin melko todennäköisenä, että Venäjä voisi halutessaan katkaista Suomesta sähköt yli kuudeksi tunniksi, jopa päiviksi, jos haluaisi. Esimerkiksi jos Suomi osallistuisi merkittäviin toimiin Venäjää vastaan. Ja tietty keskellä talvea.

0
0
1.7.2021 - 20:00 #71357

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Pistetääs tähän nyt samantien vähän matkasuunnitelmia, kun varmaan bännit taas napsuu pikapuoliin. Tarkoitus olisi lähteä Nykkiin ja Tokioon syksyllä. Molemmissa on nyt vähän ongelmia. USA ei ole hyväksynyt Astraa ja siten ei laske rokotetuiksi. Saamme mRNA-buusterin, mutta se ei ihan ehdi syyslomalle. Tokion suhteen täytyy katsoa, miten suhtautuvat. Tuntuvat olevan just nyt todella herkkiä, mutta jahka delta menee Japanin läpi, niin ehkä vähän relaavat. 

Mutta tämä on tietty nyt vähän turhan ennen aikaista, kun edessä on kuitenkin kuukausi Suomessa.

 

0
0
1.7.2021 - 20:22 #71364

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Lisää kirjavinkkejä:

FT:ssä ylistettiin parhaaksi asiasta, mutta itseäni näissä aina risoo lässytys, kun on tottunut tiiviiseen ilmaisuun. Ei sinänsä muuten moitittavaa, mutta pitää lukea armeliaasti. 

0
0
1.7.2021 - 20:22 #71365

tappio

+632
Liittynyt:
25.5.2019
Viestejä:
338
Dharma kirjoitti:

Tokion suhteen täytyy katsoa, miten suhtautuvat. Tuntuvat olevan just nyt todella herkkiä, mutta jahka delta menee Japanin läpi, niin ehkä vähän relaavat. 

Oma arvaukseni on että tartuntakäyrät suuntaavat koilliseen kuin teini-ikäisellä pojalla olympialaisten jälkeen ja ovi menee säppiin tiukasti.

 

0
0
1.7.2021 - 20:24 #71366

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
tappio kirjoitti:

 

Dharma kirjoitti:

Tokion suhteen täytyy katsoa, miten suhtautuvat. Tuntuvat olevan just nyt todella herkkiä, mutta jahka delta menee Japanin läpi, niin ehkä vähän relaavat. 

 

Oma arvaukseni on että tartuntakäyrät suuntaavat koilliseen kuin teini-ikäisellä pojalla olympialaisten jälkeen ja ovi menee säppiin tiukasti.

 

Sama on minunkin arvioni. Siitä tosin tullaan kyllä sitten nopeasti alaskin. Delta menee maiden läpi kuin ruohikkopalo eli hiipuu nopeasti. Se mitä rajalle käy, on sitten minulle täysi arvoitus. Nintendo Worldiin pitäisi päästä ja saunoihin.

0
0
1.7.2021 - 20:34 #71367

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Chattailin taannoin eksäni kanssa, joka asuu perheineen Texasissa. Mielenkiintoista siinä oli lapsensa koulun kevätjuhlat: ne järjestettiin kahdesti. Toisella kertaa maskeja käyttäville ja toisella ilman. Lol. Tässä voi kuitenkin piillä yleisempikin trendi. Yhteiskuntia jakavat asiat, kun ovat kärjistyneet vuosi vuodelta ja rokotusten jälkeinen koronamaailma saattaa hyvin entisestäänkin syventää maiden sisäisiä kuiluja.

Pitkään vieroksumani anarkia on alkanut vahvasti viehättää myös tästä näkökulmasta. Pidän mahdollisena, että valtiot yksinkertaisesti jumiutuvat. Ainakin demokratioissa, perustuslaillisissa järjestemissä. Suomi ei kuulu näihin, koska Suomessa ei ole todellista oppositiota, eikä perustuslailla ole vastaavaa merkitystä kuin USA:ssa. Perusoikeudet ovat Suomessa sporadisia ilmentymiä oikeuskäytännössä, eivät pysyviä ja ehdottomia.

Kun valtiot jumiutuvat, valta palaa takaisin yksilölle. Kannattaa jokaisen miettiä ja todeta, ettei tosiaankaan muista milloin itse allekirjoitti yhteiskuntasopimuksen. Kuitenkin elämme ikään kuin olisimme näin tehneet. Erimieliselle ei ole merkitystä elääkö enemmistödiktatuurissa (Suomi) vai vähemmistödiktatuurissa (Venäjä). Propagandassa tämä tietysti täysin sivuutetaan.

Tietoverkot, vahvat salaukset (joissa ei kannata luottaa ulkopuolisiin, kuten Niko Ranta-Aho) ja vahva ymmärrys kuitenkin tarjoavat merkittävän mahdollisuuden itsenäiseen ja omaehtoiseen elämään valtarakenteista huolimatta.

Moraalikysymykset toki ovat redundantteja, mutta hyvä on myös pohtia sitä, millä oikeudella alkoholia ja tupakkaa yksinoikeudella myyvä, rahapelimonopolia harjoittava valtio tuomitsee yksityisen huumekauppiaan 13 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen? Ei ainakaan moraalisella oikeudella. Pikemminkin sen haastamattomuudesta nousevalla mahdollisuudella.

0
0
1.7.2021 - 20:44 #71368

tappio

+632
Liittynyt:
25.5.2019
Viestejä:
338
Dharma kirjoitti:

Se mitä rajalle käy, on sitten minulle täysi arvoitus. 

Veikkaan että menee vuoden lopulle ennen kuin viisumivapautta edes mietitään seuraavaksi. 

0
0
1.7.2021 - 20:54 #71371

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
tappio kirjoitti:

 

Dharma kirjoitti:

Se mitä rajalle käy, on sitten minulle täysi arvoitus. 

 

Veikkaan että menee vuoden lopulle ennen kuin viisumivapautta edes mietitään seuraavaksi. 

Hiihtoloma olisi sitten seuraava mahdollisuus. Onneksi kaiken voi nykyään ostaa 100 % siirrettävyydellä.

0
0
1.7.2021 - 21:18 #71372

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Voi olla, että jätän tehtävän 127/127 tekemättä ja samalla lopputyön 19/19 tehtävän. Olen tehnyt 12-tuntisia päiviä, pahimmillaan 16. Onneksi pohjani on vahva lin. algebran ja perusmallien osalta 15+ vuoden takaa. Koodauksen suhteen sen sijaan ei. Jyrkkä oppimiskäyrä ja x00 tuntia. Syksyllä teen etänä käpistelyn maisterikursseja algoritmien linjalle. Tutkinnolla sinänsä aika vähän väliä, mutta fokusoin nyt sopiviin välineisiin, joita alkaa soveltaa.

Käsitykseni on, että valtaosa ihmisistä joutuu valitsemaan pitkän ja kapean leivän, koska joutuvat/haluavat rahoittaa elämänsä lähitulevaisuudessa saatavilla nettotuloilla (+velalla). Sosiaalinen paine/tarve tähän vielä, niin suurin osa valuesta jää muille. Meille joilla ei mitään noista edellisistä ole. Ei tosin ikävä kyllä aikaakaan enää juurikaan. 43-vuotiaana ei kannata tehdä mitään, mikä ei realisoidu alle viidessä vuodessa. Toisaalta jos jokin asia ei realisoidu alle viidessä vuodessa, se ei suurella todennäköisyydellä tee sitä myöhemminkään (pl. rappio eli entropia).

Sosiaalinen normittomuus mahdollistaa samalla tavalla kauniiden naisten kuin isojen rahojenkin targetoimisen. Toki onnistumisprosentti heikkenee, mutta käsitykseni mukaan ei suinkaan niin jyrkästi kuin implisiittisesti annetaan ymmärtää (low-ball-strategian valinnalla).

Lähtökohtaisesti kaikki hyvä ja tavoiteltava hylkii itseä, ja sitä enemmän, mitä parempaa ja tavoiteltavampaa se on. Sitä vahvempi vastapooli, mitä toisaalta vetävämpi asia. Niin naiset kuin rahakin. Mainetta ja sen sellaista ei kannata sotkea naisten ja rahan kanssa samaan, koska maine on metatason ominaisuus. Naiset ja raha ovat siitä siten alaspäin ja hyvä niin. Hugh Grant asuu lähelläni ja katsoi tässä just bussipysäkillä pitkään vaimoani silmiin. Valitettavasti ehti mennä jo ohi, ennen kuin ehdin sanoa: "You can keep her."

Kun £50-seteliin juuri päätynyt, itsemurhaan ajettu, Alan Turing kerran antoi meille välineet luoda räjähtäviä polkuja, niin miksemme niitä pitkin kulkisi?

 

 

 

0
0
1.7.2021 - 21:37 #71373

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Britannian deltan leviämistä on suuresti vauhdittanut koulujen jatkuminen heinäkuun puoliväliin saakka pääosin. Vaan eipä tässä ole enää kuin 5,5 viikkoa niin sama tapahtuu Suomessa. Siinä ehtisi vielä rokottaa kakkosella huomattavan osan riskiryhmistä, mutta populistisessa yksimielisyyskulttuurissa tärkeämpää on antaa kaikille vähän, eikä tarvitseville riittävästi.

Jos olisin Suomessa asuva viisikymppinen perusterve, hakisin Venäjältä kakkosen Sputnikia. Tämä päätös nyt, tai sen tekemättä jättäminen, on 50-60-vuotiaiden elämän merkittävin EV:tä parantava päätös tn suureen osaan näiden elämästä.

Viime talvi oli hieman Hanoin toisinto. Ambulansseihin oli noin vuorokauden jono, koska potilaita ei pystytyttä luovuttamaan tuntikausiin sairaalan saapumisen jälkeen. Tuttu yritti saada tunteja ambulanssia, mutta sai raahattua itsensä kävellen sairaalaan. Kaikki tuntevat jonkun, joka kuoli koronaan. Yleensä sukulaisensa. Just kuulin taas yhdestä. 50-v. ja sai tartunnan oireettomalta 2-vuotiaalta. Kuoli 28 vrk myöhemmin. Talven pahimpina viikkoina joka 60:s pos testattu kuoli. Testejä tehtiin 4x Suomeen verrattuna, joten piiloon jäi toki 75 % tartunnoista tai yli. Ainakin kolmasosa briteistä on sairastanut koronan.

0
0
1.7.2021 - 21:51 #71374

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Minua ei ole sijoittaminen viime aikoina kiinnostanut. Sieltä tulevat summat olisivat parhaimmilaankin merkityksettömiä laadullisesti. Aikeeni oli tosin ostaa yhtä uraanikaivosfirmaa, mutta olisi taas pitänyt täyttää lomake, skannata ja lähettää. Vähän sama kävi, kun ajattelin lyödä vuoden ensimmäisen vedon. Suomelle 200 e 10.5 Tanskaa vastaan, mutta Betukan luottokorttini oli vanhentunut ja pelkäsin, että pitää sinnekin lähetellä dokumentteja. 

Lapseni ovat ihan kivasti vaurastuneet Marimekolla, mutta nyt  kun taas hengaavat superrikkaiden kanssa, niin ei noista oikein kannata puhua. Ylipäätään koko omaisuuteni on yhdentekevä tarpetteitteni kannalta. Lebensraum maksaa monipuolisena viisikymmentä miljoonaa ja perseet päälle. Mutta hypätään nyt ensin.

0
0
1.7.2021 - 22:16 #71375

Juha X

+470
Liittynyt:
28.12.2020
Viestejä:
182

Onnittelut opintojen jatkosta ja uusista tavoitteista!

Alfa-miehiähän eivät betat ja deltat hetkauta. Wuhanin nuha iski rokottamattomaan veljenpoikaan, mutta ei ollut syysflunssaa kummoisempi. Itse odottelin 5-kymppisenä 6 kk Suomessa Pfizerin 1. rokotetta, jonka jälkeen kävin hakemassa toisen samanmoisen Dubaista, kun rokoteväli siellä on 3 viikkoa Suomen 3 kk:n sijasta.

Hanoi rocks, jos on Petri Ylermi Niemen eliittirahaston kyydissä.

0
0
1.7.2021 - 22:58 #71376

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
Juha X kirjoitti:

Onnittelut opintojen jatkosta ja uusista tavoitteista!

Alfa-miehiähän eivät betat ja deltat hetkauta. Wuhanin nuha iski rokottamattomaan veljenpoikaan, mutta ei ollut syysflunssaa kummoisempi. Itse odottelin 5-kymppisenä 6 kk Suomessa Pfizerin 1. rokotetta, jonka jälkeen kävin hakemassa toisen samanmoisen Dubaista, kun rokoteväli siellä on 3 viikkoa Suomen 3 kk:n sijasta.

Hanoi rocks, jos on Petri Ylermi Niemen eliittirahaston kyydissä.

Eipä nuo omatkaan 0-3 koronaa kummoisia ole olleet. Tuo ihottuma nyt vitutti pitkään, mutta sattui täydellinen lockdown siihen, niin ei ollut kuin vaimo katsomassa ja se on oppinut katsomaan ohi. Koronan testaamisessa on järkeä vain sairaalassa. Muualla -EV sekä itselle että muille. Guardianin toimittaja just kertoi, miten lapsensa testasi pos just pääsiäisloman alla ja 60 perheen lomareissut peruuntui.

Adenovirusvektorien teho paranee selvästi mistä tahansa miksauksesta. Sputnik V:ssä kakkonen on eri virusalkuperää kuin ykkönen ja siksi kaksi Sputnikia on parempi kuin kaksi Astraa. Astrakin on ihan ok, koska marginaaliset riskit marginalisoituu. UK:ssa joka 80k:s Astran saanut on kuollut siihen parissa viikossa. 

Pfizer, Moderna ja Novavax taasen ovat itsessään niin hyviä rokotteita, ettei niiden kanssa oikeastaan tarvitse enää tehdä muuta kuin vältellä karanteeneja.

 

 

0
0
1.7.2021 - 22:48 #71377

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tässä on hieno kuva! Vaalean sininen on alle 15-vuotiaat koronapositiviiset 150k/vko otostutkimuksen perusteella. 2,5k/100k 14 vrk ja katsokaa, miten paljon ennen muita ikäryhmiä! Tämä siis syksyltä ja Kentin variantti. Kertoo, miksi se pääsi yllättämään. No delta tekee just samaa, mutta toki aivan eri olosuhteet.

Koulut alkaa UK:ssa siis 1.9. Välittömästi sen jälkeen alle 15-v. alkoivat levitttä koronaa piilossa ja syyskuun lopulla raju kiihtyminen, kun Kentin variantti valtasi kannan. Muut ikäryhmät sairastuivat jopa 2 kk myöhemmin vasta! Kas, kun heitä rajoitettiin, mutta koulut olivat auki.

0
0
1.7.2021 - 22:50 #71378

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Sitten tässä jo helmikuulta mallitus, miten rajoitusten poistuminen aikataulun mukaisesti (joka lähes toteutui) johtaa väistämättä kovaan tartunta-aaltoon. Samaan aikaan Suomessa höpistiin, miten rokotukset poistavat koronan maasta. Tässä kriteerinä on siis sairaalapotilaiden määrä! Tapausmäärän oletettiin koko ajan ampuvan ATH:n yli nopeasti rajoitusten poistumisen jälkeen, vaikka 70 % olisi kahdesti rokotettu.

0
0
1.7.2021 - 22:52 #71379

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tässä helmikuun 2021 oletus tapausmäärien kehityksestä, kun rokotukset etenevät suunitellusti ja niitä seuraa avautuminen. Siis jo Kentin variantin kohdalla odotettiin, että tulee ATH:t. Delta nopeutti kehitystä ja tekee siitä entistä rajumman. Vasen ja oikea ovat eri oletuksilla. Todellisuus vastaa todella hyvin punaista käyrää.

0
0
1.7.2021 - 22:54 #71380

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tyttäreni oli piilottanut jääkaappimagneettini, kun sen ukrainalaiset kaverit tuli kylään:

0
0
1.7.2021 - 22:56 #71381

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Ja tässä vielä kotisaliani:

Ei tietty korvaa kaikkea, mutta kyllä sitä himassa ajan kanssa tulee treenattua vitusti enemmän kuin ne seitsemän sarjaa, jotka perusjamppa käy töölögymillä vetämässä ja kertoo käyvänsä salilla "neljä kertaa viikossa". No minä käyn kotona melkein joka päivä, joten paremmaksi pistän.

Minulla on vielä paksummat matot tuohon, kun teen isommilla painoilla, niin voi huoletta pudottaakin.

0
0
1.7.2021 - 23:13 #71382

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Tää elämä on muutenkin lähtenyt vähän lipsumaan. Ennen käytin 200 e lapsieni synttäreihin, nyt meni 2ke/lapsi eikä sekään mitään. Tonneja on mennyt Fortnum&Masoniinkin. Nämä kupit satasen. Mutta köyhää tämä silti on.

 

0
0
1.7.2021 - 23:13 #71383

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Filosofinen positioni on tätä nykyä se, että kaikki valta, mitä ihmisellä on toiseen ihmiseen on lähtökohtaisesti epätoivottavaa ja merkki kohteensa heikkoudesta. Sopetutumismekanismi on seurausten todennäköisyyksillä painotettu odotusarvo ja valinta tehdään sen mukaisesti. Mutta kaikki rakenteellinen valta on väärin. Tämä ei tarkoita, että yrittäisin vapauttaa ketään toista yksilöä. Se näet olisi vallan käyttämistä toisiin, mitä pidän vääränä. Sen sijaan vapautan itseni.

Ristiriita syntyy toki siitä, että kun vapautan itseni, niin käytän samalla valtaa muihin. Tästä pääsemmekin survival of the fittest -peliin, jossa jäljelle jää se, joka 1) vapautti itsensä ensimmäisenä/tehokkaimmin ja 2) jäi henkiin/valtaan.

Sanot mielessäsi, että valtiota ei ole olemassa, niin sitä ei ole. Niin yksinkertaista ja realistista se aikuisten oikeasti on. Huomattava osa nykyajan vallasta perustuu bluffiin, illuusioon potentiaalisesta rangaistuksesta, jota ei oikeasti tule. Klassinen yliminän raiskaus, alistus, "kasvatus", sosiaalisaatio. Puhdas valhe.

Moraalinsa(kin) voi valita täysin itse. Korona-aika on tuonut hyvin esiin sen, miten suuri halu ja tarve useimmilla ihmisillä on kontrolloida muita. On tehtävä kaikkensa, jotta nämä epäonnistuvat.

 

0
0
1.7.2021 - 23:16 #71384

Dharma

OP
+101
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Koronan myötä valtioilta ja keskuspankeilta on myös kadonnut kaikki pidikkeet lisätä menojaan ja siten tosiasiallisesti lisätä valtaansa. Käsi lompakolla: haluatko, että Maria Ohisalo tosiaan päättää asioistasi? Tai  kukaan muukaan kuin sinä?

0
0