Olen seurannut ja eilisen lisäyksen jälkeen on nyt aika lailla rahaakin kiinni tässä. Mitään tunnuslukuihin tms. perustuvaa analyysiähän tästä ei pysty tekemään, koska pörssikurssi perustuu tulevaisuuden odotuksiin. Asiantuntemukseni ei riitä myöskään arvioimaan noita tulevaisuuden odotuksia, mutta pari pointtia, minkä takia tämä on mielestäni ainakin lyhyellä tähtäimellä mielenkiintoinen sijoitus juuri nyt:
Biohitin kurssi on noussut pari kertaa 8€ tuntumaan (parhaimmillaan n. 9€) parin viime vuoden aikana kun on TOIVOTTU jotain tämän eilisen pörssitiedotteen kaltaista uutista. Nyt kun viimein tuli merkittävä uutinen, niin kurssi on eilisen nousunkin jälkeen vain 5,7€. Kurssia on parin viime kuukauden aikana painanut erityisesti yhden kuolinpesän myynnit. Alunperin pitkälti yli 100000 osaketta, joista käsittääkseni oli ennen eilistä myyty alle puolet (merkittävä myyntimäärä näin pienivaihtoiselle osakkeelle). Mahdollisesti eilen meni loput (tai suurin osa lopuista) kuolinpesän myynneistä, kun vaihtoa syntyi ja kurssikin nousi. Odotan kyllä lähitulevaisuudessa merkkittävää kurssinousua, kun nämä kuolinpesän osakkeet loppuvat/loppuivat ja ihmiset heräilevät kesälomilta.