22.3.2018 - 18:30

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Oma rahoitus kuntoon ja laiska raha töihin

Luottokortit. Kaiken pahan alku ja juuri jos kysyt tuulipuvuilta tai omilta sukulaisiltasi jotka maksavat ylihintaisesta kännykästään tai muista heräteostoksista kovaa korkoa. Itse olen käyttänyt luottokorttia aina vain maksuaikakorttina, eli maksan koko luoton tyhjäksi ennen kuin siitä alkaa juoksemaan korko kuten kaikki täysjärkiset oman taloutensa hoitavat ihmiset tekevät 99,99% ajasta.

Nostin Nordean luottokortin luottorajaa 10 000 euroon ja käytän sitä pelitilien talletuksiin tarpeen tullessa. Hankin myös Norwegianin luottokortin 8 000 euron luotolla, mitä taas käytän päivittäisiin menoihin (Norjan pelilainsäädäntö on reippaasti tiukempaa kuin suuressa osassa Eurooppaa). Lisäksi minulla on vielä varalla vanha Nordean luottokortti 1 500 euron limiitillä ihan varana. Kaikki nämä ovat vuosimaksuttomia, eli siltä osin rahaa ei mene kunhan huolehtii että maksaa luottokortin vingutukset ajallaan. 

Aiemmin pelitileillä, nettilompakoissa ja käyttötilillä oli rahaa yleensä 40 000-80 000 euroa, keskimäärin varmaan noin 60 000 euroa. Valuutanvaihtokulujen ja joidenkin sivustojen talletuskulujen takia ja ihan vaivan välttämiseksi on hyvä pitää jonkin verran rahaa näillä tileillä luottokorteista huolimatta, mutta jos sidottuna on esimerkiksi 20 000 euroa aiempaan verrattuna niin vapautuva 40 000 euroa voidaaan laittaa töihin. 

Tässä taloustilanteessa ylimääräisen rahan laittaminen osakkeisiin ei ole loputtoman houkuttelevaa, mutta käytännön riskitön tuottokin (Norwegianin 1,75% - verot) tarkoittaisi 490 euron vuosittaista tuottoa. Pitkällä tähtäimellä kuitenkin tähtäämäni maltillinen keskimääräinen 5% tuotto-odotus verojen jälkeen tarkoittaisi 2000 euron vuosittaista (lisä)tuottoa, mikä on varsin loistava lisäraha kertaluontoisesta vaivasta.

Bonuksena matkavakuutus ja turvallisuuselementti maksamisessa.  Lisäksi Norwegianin luottokortin käytöstä tulee 1% lentopisteitä, eli about tonnin kuukausikäytöllä saa kympin edestä lentopisteitä mitkä tulee kyllä käytettyä. 120€ vuodessa on tervetullut bonus.

Nordnetin superluotto

Nordnetin superluotto on varmaan useimmille suhteellisen tuttu asia. Lyhyesti riittävällä hajautuksella (alle 20% yksittäinen osake, alle 60% yksittäinen rahasto) saa 40% lainoitusarvosta rahaa joustavasti tällä hetkellä 0,99% korolla. Nykyisessä markkinatilanteessa varsinainen vivuttaminen ei houkuta, mutta tälle rahalle olisi sen ohella muutama vaihtoehtoinen käyttötarkoitus:

1) Vararahasto yllättäviin menoihin pienellä korolla

2) Vivutuskäyttö esimerkiksi listautumisiin jotka oletettavasti ylimerkitään 

3) Arbitraasi esimerkiksi Norwegianin talletustilin kautta: verojen jälkeen saa pääomalle talletussuojaan asti 0,525% koron lainoitusarvosta ((1,75%-1%)*0,7)

4) Sauma iskeä nopeisiin ostopaikkoihin kun rahat on esimerkiksi tulossa pelitileiltä / superrahastojen myynneistä.

Suhdanteen pohjassa tämä tietysti on halpaa vipua, vaikka korko varmasti nousee markkinakorkojen mukana. Nyt vähän kaikkien edellämainittujen yhdistelmää mielessä. 

Luottopaperit on itsellä täytetty ja pitää vain hankkia kaverin allekirjoitus, sitten on tämäkin pidemmän rahoituksen muoto käytettävissä. Tosin tällä hetkellä superluoton parhaan tason ehdot eivät aivan täyty: Ilkka muodostaa kurssilaskusta huolimatta edelleen noin 21% salkusta. Eiköhän homma hoidu muiden ostoilla aika nopeasti, mutta jos rajat ovat lähellä tuota 20% osuutta salkusta niin täytyy pitää silmällä isompien muutosten varalta. Salkun lainoitusarvo on tällä hetkellä (Altia ei ole vielä tullut) 55 000 euroa, eli halpaa lainaa saisi up to 22 000 euroa. Ilkan 20% lainoitusarvo on kyllä tuossa aika suolainen, kun esimerkiksi suurien yhtiöiden ja rahastojen osakkeilla lainoitusarvo on pääosin 75+%.

0
0
23.3.2018 - 16:00

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Altian ja Harvian annit meni siten että taisi tulla tavaraa long holdiin. Edulliset hinnat, omaan planiin sopivat hyvät defensiiviset osakkeet ja pieni instituutioiden kiinnostus -> kyllä minä näitä holdaan. 802 Altiaa ja 100 Harviaa siis.

Annista palautuneilla rahoilla en kuitenkaan ostanut ainakaan toistaiseksi Altiaa vaikka mieli teki, vaan alkuperäisen suunnitelman mukaisista Cityconia kun se on tullut lisää alas. 2000 kpl á 1,812.

0
0
25.4.2018 - 18:17

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Pieneen likviditeettikriisiin pistin Telioista neljänneksen lihoiksi, ei saanut ihan herkkuhintaa mutta 1200 kpl á 4,097 on reippaasti enemmän kuin mitä itse maksoin. Jää kuitenkin salkun toiseksi suurimmaksi omistukseksi eli luottoa firmaan siis on. Overall salkku noussut alkuvuoden pikkukuopasta takaisin, käytiin jo kuusinumeroisessa luvussa mutta nyt kotiutuksen takia taas vähän takapakkia. Etenkin Ilkan osakekurssi kyl pettymys, mutta osakkeen likviditeetti on täysin olematonta ja tiedossa oli että long hold se on + firman arvostus mielestäni edelleen alakanttiin vaikka Alma Media tuli vähän alas osavuosikatsauksen jälkeen..

Lisäksi pistin lopuista dollarivarannoista yli kolmanneksen kotiutukseen. 4% kertahitin ottamalla valuutanvaihdosta. Iso kertaosuma on jo riittävän paha mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä että dollarivarannot riittävät aika hyvin ettei tule edes-takaisin venklauksesta lisäosumaa joten eiköhän kotiutus maksa itsensä keskimäärin takaisin vajaassa vuodessa. Massit siis tulevat nettilompakosta mistä niitä ei helposti saa kohtuullisemmilla kuluilla pois. Tämä on muuten selkeä leak monilla pokerinpelaajilla: helposti lähtee huolettomalla usd <-> eur vingutuksella merkittävä osa tuloksesta (tai lisätappioksi) pois.

Pieni likviditeettikriisi tuli siis käytännössä vain koska aiemmin puskin käteiset vähempään kotiuttamalla jo aiemmin suurimman osan eurosaiteilta, tunkenut ne pääosin osakkeisiin ja se yhdistettynä karmeisiin pokeriruneihin (käytännössä ollaan plusmiinus nolla tämä vuosi mikä kyllä maksikatastrofi, mutta likvidi raha on muuttunut 7k€ edestä turnauslipuiksi joista osa käytetään kesällä ja suurempi osa vasta joulukuussa sekä siihen että tuli ostettua vähemmän likvidiä pahvia useammalla tonnilla. Pitää siis pokerisaiteille talletuksiin käytetty luottokorttiluotto maksaa.

Ruoskaa itselle siitä että paras vaihtoehto eli Nordnetin limiitti ei ole vieläkään aktivoitu, lähinnä sen vuoksi etten ole huomannut kysäistä tilaisuuden tullen allekirjoitusta henkilötodistuksen oikeaksi todistamiseen. Tuollainen "ei-automaattisesti" hoidettava homma on kyllä syvältä, etenkin jos välillä koko hereilläoloaika menee pokeria pelatessa. Toinen jo aiemmin isohko failure siitä että tullut ihan liian leväperäisesti lainattua sukulaisille aiemmin joiden käsitys lainan takaisinmaksusuunnitelman noudattamisesta on parhaimmillaankin joustava, mutta näyttäisi niitä vähitellen tulevan takaisin. 

0
0
26.4.2018 - 01:31

Aki Pyysing

+13147
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946
Farseer kirjoitti:

Ruoskaa itselle siitä että paras vaihtoehto eli Nordnetin limiitti ei ole vieläkään aktivoitu, lähinnä sen vuoksi etten ole huomannut kysäistä tilaisuuden tullen allekirjoitusta henkilötodistuksen oikeaksi todistamiseen. 

Oikeaksi todistamisen vaatimus allekirjoituksella henkareista on täysin turha piirileikki, koska jos on saanut väärät paperit jostakin, löytyy oikeaksi todistajakin vaivattomasti.

Tiesitkö, että suullinen valtuutus on juridisesti riittävä allekirjoituksen kirjoittamiseen toisen puolesta? Ilman valtuutusta tehtäviin todistamisiin opettelin jo ala-asteella iskän allekirjoituksen ja valtuutuksella myöhemmin yhden toisen. 

En tosin menisi niin pitkälle, että kirjoittaisin "suullisesti valtuutettuna", vaan jättäisin tämän pois. Olennaista on hankkia valtuutus ja että tarvittaessa valtuuttaja myöntää valtuuttaneensa (tai väittää allekirjoittaneensa itse).

 

0
0
26.4.2018 - 18:07

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670
Aki Pyysing kirjoitti:
Farseer kirjoitti:

Ruoskaa itselle siitä että paras vaihtoehto eli Nordnetin limiitti ei ole vieläkään aktivoitu, lähinnä sen vuoksi etten ole huomannut kysäistä tilaisuuden tullen allekirjoitusta henkilötodistuksen oikeaksi todistamiseen. 

 

Oikeaksi todistamisen vaatimus allekirjoituksella henkareista on täysin turha piirileikki, koska jos on saanut väärät paperit jostakin, löytyy oikeaksi todistajakin vaivattomasti.

Tiesitkö, että suullinen valtuutus on juridisesti riittävä allekirjoituksen kirjoittamiseen toisen puolesta? Ilman valtuutusta tehtäviin todistamisiin opettelin jo ala-asteella iskän allekirjoituksen ja valtuutuksella myöhemmin yhden toisen. 

En tosin menisi niin pitkälle, että kirjoittaisin "suullisesti valtuutettuna", vaan jättäisin tämän pois. Olennaista on hankkia valtuutus ja että tarvittaessa valtuuttaja myöntää valtuuttaneensa (tai väittää allekirjoittaneensa itse).

 

Aivan typerä ja turhahan tuo vaatimus todistajasta on tässä tapauksessa, mutta raha-asioissa hoidan hommat mieluummin pilkuntarkasti kuin alkaisin venyttämään sääntöjä koska valehtelusta voi jäädä kiinni ja joutuu muistamaan tasan tarkkaan mitä tulikaan sanottua/tehtyä.

Oman kokemukseni mukaan myös sääntöjenvenyttäjät ovat paljon todennäköisiä kusettamaan merkittävissä asioissa. Ja vaikka moraali on häviäjien tekosyy niin pidän mieluusti moraalisen etulyöntiaseman raha-asioissa. Kaupan päälle oma suku on niin leväperäistä etenkin raha-asioissa ettei niiden allekirjoituksen pitäisi käydä yhtään missään joten ei ole intressiä väärentää niiden nimiä mihinkään.

Otetaan bonuksena: tästä saa hyvän syyn nähdä jotain tuttua loistavan ruoan parissa ilman huonoa omatuntoa. 

0
0
27.4.2018 - 20:11

Aki Pyysing

+13147
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6946
Farseer kirjoitti:

raha-asioissa hoidan hommat mieluummin pilkuntarkasti kuin alkaisin venyttämään sääntöjä koska valehtelusta voi jäädä kiinni ja joutuu muistamaan tasan tarkkaan mitä tulikaan sanottua/tehtyä.

Mie en varsinaisesti näe "raha-asiaksi" henkareiden oikeaksi todistamista.

Farseer kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan myös sääntöjenvenyttäjät ovat paljon todennäköisiä kusettamaan merkittävissä asioissa.

Minun kokemuksieni mukaan taas pilkuntarkkoja sääntöjä vaativat ja typeriä ohjesääntöjä orjallisesti noudattavat tekevät niin, koska haluavat luoda illuusion luotettavuudesta ja tosi paikan tullen en halua heitä selkääni vartioimaan.

0
0
27.4.2018 - 20:46

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Aki Pyysing kirjoitti:
Farseer kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan myös sääntöjenvenyttäjät ovat paljon todennäköisiä kusettamaan merkittävissä asioissa.

Minun kokemuksieni mukaan taas pilkuntarkkoja sääntöjä vaativat ja typeriä ohjesääntöjä orjallisesti noudattavat tekevät niin, koska haluavat luoda illuusion luotettavuudesta ja tosi paikan tullen en halua heitä selkääni vartioimaan.

Lisäksi on äärimmäisen vaikea löytää semmoisia ihmisiä, jotka eivät oikeasti koskaan valehtele, venytä totuutta ja/tai sääntöjä. Suurin osa ihmisistä puhuu suurimman osan ajasta sellaisia asioita, joita ei itsekään ihan oikeasti usko.

0
0
27.4.2018 - 20:56

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Aki Pyysing kirjoitti:
Farseer kirjoitti:

Ruoskaa itselle siitä että paras vaihtoehto eli Nordnetin limiitti ei ole vieläkään aktivoitu, lähinnä sen vuoksi etten ole huomannut kysäistä tilaisuuden tullen allekirjoitusta henkilötodistuksen oikeaksi todistamiseen. 

 

Oikeaksi todistamisen vaatimus allekirjoituksella henkareista on täysin turha piirileikki, koska jos on saanut väärät paperit jostakin, löytyy oikeaksi todistajakin vaivattomasti.

Mitä enemmän ja useammalta kantilta tätä vaatimusta ajattele, sitä typerämmältä se tuntuu.  Jos henkkarit ovat väärät tai varastettu, niin ei ole kovin iso askel väärentää yksi allekirjoitus siihen lisää. Toisekseen: miksi tätä ei voi hoitaa pankkitunnuksilla sähköisesti?

0
0
28.4.2018 - 10:56

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Jokainen ihminen valehtelee, tai vähintään muuntelee totuutta tai jättää jotain oleellista sanomatta. Jos jonkun ystävä näyttää oman elämänsä Johanna Tukiaiselta ja kysyy että eikö hän olekin kaunis niin siinä kohtaa jo 99+% ihmisistä menee johonkin noista. Joskus valkoinen valhe vain on paljon mukavampaa kaikkien kannalta.

En ole koskaan käsittänyt miksi vanhanaikaista allekirjoitusta pidetään sellaisissa tilanteissa joissa on parempi / luotettavampi tapa vahvistaa sopimus edelleen pätevänä. Pankkitunnukset ja muut tavat ovat kuitenkin olleet saatavilla jo pitkään. Maailma muuttuu hitaasti tässä asiassa.

0
0
17.5.2018 - 21:44

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Isoimman sijoituksen osalta pitää todeta, että ei ihan hirveän hyviä muistoja jäänyt ensimmäisestä taloyhtiökokouksesta.

Osallistujien keski-ikä 60+, kesti yli kaksi tuntia joista suurimman osan ajasta käytiin hyvin hitaasti kaksi viikkoa aiemmin printattua aineistoa läpi ja ainoa kohta joka tuntui herättävän enemmän keskustelua oli A) talkoot (ei ole tulossa, 75+ kansa toki vaati) ja B) joku helvetin roskapuusta kasattu . Kiinnostusta taloyhtiön hallitukseen olisi ollut, mutta siinä kohdassa juntattiin pikavauhtia vanha hallitus uudelle kaudelle enkä viitsinyt lähteä äänestyttämään valintaa. Koitin myös ehdottaa Smartpost-automaatin hankintaa ja se jyrättiin suoraan taloyhtiön pj:n toimesta: "Ei koskaan minun aikanani mitään yhteistyötä Postin kanssa".

No, ainakin tuli taloyhtiön hallitusta kohtuullisen voimakkaasti evästettyä siitä, että ei ole taloudellisesti kovin järkevää pitää tyhjillään noin kahtakymmentä paikkaa parkkihallissa ihan Matinkylän metron vieressä. Jos sille saataisiin parempi käyttöaste niin olishan siinä helposti jotain 600€-800€/kk lisätuloa niin ei tarvitsisi vastiketta korottaa.

Muuten hyvät fiilikset alueesta. Harmi vain että taloyhtiön kokouksessa selvästi paikalla on vain vanhukset ja hallituksen jäsenet + ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa käyvät alle viisikymppiset.

0
0
18.5.2018 - 12:50

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Taloyhtiön hallituksessa vastaat koko omaisuudellasi yhtiön tekemistä virheistä. -EV

Kannattaa katsoa tarkkaan huollon ja isännöitsijän kokonIskustannus (peruspalkkio+lisätyöt) ja verrata muihin yhtiöihin. Jos ovat kovemmat, niin kannattaa promota em. kilpailutusta. Molemmat tuppaavat piilottamaan lisätöihin kustannuksia.

Vuokraamattomat parkkipaikat ovat selvä todiste huonosta hallinnosta. Vuokraa sinä ne ja vuokraa eteen päin!

IMO kokonaisvastikkeen vesimaksuineen täytyy olla alle 5 e/m2/kk tai kaikki ei ole kunnossa.

0
0
18.5.2018 - 13:04

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Dharma kirjoitti:

Taloyhtiön hallituksessa vastaat koko omaisuudellasi yhtiön tekemistä virheistä. -EV

Vastuulle joutumiseen vaaditaan kuitenkin näyttö tahallisuudesta (tahallisuutta voi tietenkin olla myös asioiden hoitamisen/selvittämisen selkeä laiminlyönti).

Tuli mieleen: Jos on AsOy:n hallituksessa ja muut hallituksen jäsenet ovat ajamassa päätöstä, jossa on omasta mielestä selkeä riski siihen, että hallitus joutuisi vastuulle virheistään, eikä tätä saa kaadettua, niin hallituksen kokouspöytäkirjaan kannattaa vaatia maininta siitä, että XXX vastusti asiaa YYY, koska ZZZ.

Jos muu hallitus on läpipaska, niin sinne ei välttämättä kannata mennä. Toisaalta tällaisesta talosta ostamistakin kannattanee välttää ylipäätään.

EDIT: Muotoilin järkevämmäksi.

0
0
18.5.2018 - 13:03

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Pitkät ja kalliit oikeustaistelut ovat realistisia ja vaikka ne voittaisi, on 6-fig kustannusten periminen epävarmaa.

Itse en ole koskaan kuulunut hallituksiin enkä lähtisi.

0
0
18.5.2018 - 13:08

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Dharma kirjoitti:

Pitkät ja kalliit oikeustaistelut ovat realistisia ja vaikka ne voittaisi, on 6-fig kustannusten periminen epävarmaa.

Realistisia ehkä, mutta kuinka suuri todennäköisyys on oikeustaisteluun ylipäätään? Keskimäärin? Entä, jos karsii pois sellaiset yhtiöt, joihin ei kannata koskea muutenkaan?

0
0
18.5.2018 - 13:12

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
FinnishDGI kirjoitti:
Dharma kirjoitti:

Pitkät ja kalliit oikeustaistelut ovat realistisia ja vaikka ne voittaisi, on 6-fig kustannusten periminen epävarmaa.

Realistisia ehkä, mutta kuinka suuri todennäköisyys on oikeustaisteluun ylipäätään? Keskimäärin? Entä, jos karsii pois sellaiset yhtiöt, joihin ei kannata koskea muutenkaan?

Riittävä. Isäni voitti just jutun hovissa. Kesti vuosia ja maksoi yli 100ke. Kantajalta haetaan perinnänkautta tuota.

 

0
0
18.5.2018 - 13:22

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Dharma kirjoitti:
FinnishDGI kirjoitti:
Dharma kirjoitti:

Pitkät ja kalliit oikeustaistelut ovat realistisia ja vaikka ne voittaisi, on 6-fig kustannusten periminen epävarmaa.

Realistisia ehkä, mutta kuinka suuri todennäköisyys on oikeustaisteluun ylipäätään? Keskimäärin? Entä, jos karsii pois sellaiset yhtiöt, joihin ei kannata koskea muutenkaan?

Riittävä. Isäni voitti just jutun hovissa. Kesti vuosia ja maksoi yli 100ke. Kantajalta haetaan perinnänkautta tuota.

Riittävä mihin? Ei henkilökohtainen anekdootti tee AsOy:n hallituksessa toimimisesta automaattisesti -EV toimintaa. Samalla logiikalla voisin sanoa, että Loton päävoiton saamisen todennäköisyys on riittävä siihen, että lottoaminen on +EV, koska naapurini voitti just lotossa 5 miljoonaa.

0
0
18.5.2018 - 13:34

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Olisin voinut just haastaa hallituksen vastuuseen, mutta koska suurinta omistajaa ei kiinnostanut, niin ei kannattanut.

0
0
18.5.2018 - 13:47

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Uskon, että taloyhtiön hallituksia nähdään yhä enemmän oikeudessa. Pieleen menneet korjausurakat, joissa tekijänä on ulkomainen firma, josta reklamaation jälkeen ei kuulla mitään => osakkaat kääntävät kynänsä hallitusta ja isännöitsijää vastaan.

0
0
18.5.2018 - 13:51

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Farseer kirjoitti:

Koitin myös ehdottaa Smartpost-automaatin hankintaa ja se jyrättiin suoraan taloyhtiön pj:n toimesta: "Ei koskaan minun aikanani mitään yhteistyötä Postin kanssa".

Tuo ei muuten ole mitenkään paska ajatus, jos lähin postin toimituspiste ei ole muutaman sadan metrin sisällä. Noiden henkilötyyppien kohdalla voikin sitten miettiä, millä tavoin ja asenteella yhtiön muita asioita hoidellaan...

0
0
18.5.2018 - 13:55

FinnishDGI

+270
Liittynyt:
6.4.2017
Viestejä:
324
Dharma kirjoitti:

Olisin voinut just haastaa hallituksen vastuuseen, mutta koska suurinta omistajaa ei kiinnostanut, niin ei kannattanut.

Vaikka kyse on anekdootista, niin asia kiinnostaa minua ihan konkreettisestikin. Voitko kirjoittaa lyhyen case-kuvauksen näistä vaikka blogisi puolelle?

0
0
18.5.2018 - 14:12

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
FinnishDGI kirjoitti:
Dharma kirjoitti:

Olisin voinut just haastaa hallituksen vastuuseen, mutta koska suurinta omistajaa ei kiinnostanut, niin ei kannattanut.

Vaikka kyse on anekdootista, niin asia kiinnostaa minua ihan konkreettisestikin. Voitko kirjoittaa lyhyen case-kuvauksen näistä vaikka blogisi puolelle?

Riidanhaluinen osakas riitautti rempan mielekkyyden. Tapaus toki harvinainen. 

0
0
18.5.2018 - 14:19

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515
FinnishDGI kirjoitti:
Dharma kirjoitti:

Olisin voinut just haastaa hallituksen vastuuseen, mutta koska suurinta omistajaa ei kiinnostanut, niin ei kannattanut.

Vaikka kyse on anekdootista, niin asia kiinnostaa minua ihan konkreettisestikin. Voitko kirjoittaa lyhyen case-kuvauksen näistä vaikka blogisi puolelle?

Riidanhaluinen osakas riitautti rempan mielekkyyden. Tapaus toki harvinainen. Suomessakin riittää juristeja näihin.

0
0
20.5.2018 - 03:08

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Strategisia päätöksiä

Taisin aiemmin täällä mainita että muutoksia on elämään tullut. Suurin lienee päätös siitä että päätin luopua päätoimisesta pokeriammattilaisuudesta ja keskittää pääenergian syksyllä opintoihin että saan ainakin maisterin paperit ulos yliopistolta (menee varmaan vuosi tai vähän päälle). Lopettamassa pelaamista en ole ja jatkossakin tulee varmasti pelattua pokeria sivussa ja kesällä on vielä kovat tavoitteet pelata mutta sen jälkeen prioriteetit lienevät ainakin vuoden ajan opiskelussa ja siinä sivussa tulee sijoiteltua ja pelattua pokeria. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät niin kyllä siinäkin tulee 10-20 tuntia viikossa pelattua ja tienattua siitä ainakin saman verran nettona kuin keskinkertainen palkansaaja.

Alun perinkin tätä kovaa peligrindiä minkä aloitin kesällä 2016 en ollut suunnitellut eläkeviraksi, mutta jos tulokset olisivat olleet edes kohtuullisia ja turnauskalenteri ei olisi muuttunut todella raskaaksi + kalliiksi niin olisin todennäköisesti vielä painanut eteenpäin. 100 tuntia peliä ja jopa 50 000 dollarin sisäänostot yhdessä viikossa alkavat olla liian hapokkaita etenkin kun leaderboardistakin tuli enemmän "win more" vieläpä pienemmillä palkinnoilla ja itse lopulta tein pitkän harkinnan jälkeen päätöksen etten halua pistää ja riskeerata koko varallisuutta pokerikassaksi. Päätöstä nopeutti oma neljän päivän nopea kuoppaus ja myös yhden erittäin hyvän leaderboard-pelaajan samalla viikolla ottama "25k takkiin eikä edes leaderboardista pakettia"-runaus jota vahvistivat omat nopeat laskelmat. Jos hommat olisivat menneet edes vähän vähemmän vihkoon niin olisi ollut ihan mahdollinen suunnitelma ollut lopettaa iso grindaus joskus vuonna 2020 isolla kassalla, perustaa sijoitusyhtiö (olettaen että sijoitustilistä ei tule parempaa diiliä), optimoida verot ja elää pääosin sijoitusten tuotolla siitä eteenpäin.

Vaikka neljännesmiljoona onkin high stakes-peleissä ainakin puheissa pikkurahaa (ja varmasti on etenkin arvostamieni PLO-ammattilaisten peleissä) niin on se ihan kiva pesämuna etenkin tässä sosialistivaltiossa missä progressiivinen verotus ja sosiaaliturva + eläkejärjestelmä pitää huolen että ilman säästöjä 90 prosenttia ihmisistä noudattaa suunnilleen samaa elintasoa ilman mahdollisuutta säästää kunnolla. Tuon verran siis about tällä hetkellä nettona omaisuutta kasassa, jatkossa pelikassana siitä suunnitelmana pitää noin neljännes (ei toki rahana) mikä mahdollistaisi keskimäärin noin 50€-60€ sisäänoston pelit. 

Tässä jotain syitä päätökselle:

- Highstakes-pelien kolluusioriski on ihan todellinen, ja tuhosi suuren osan omasta vuoden 2017 tuloksesta varianssin ohella (melkein 100k€ tappiota 500+ peleihin 2017, lopputulos vähän yli +60k€ vrt. 4kk peliä 2016 ilman isoja rahastuksia +90k€).

- Riippuvuus yhdestä pelimuodosta ja vielä etenkin kasvavissa määrin yhden pokerisivuston oikuista ei ole pitkällä tähtäimellä kovin kestävää.

- Kassanhallinta... vaikka suurten sisäänostojen pelit (etenkin progressive knockout) ovat pehmeitä niin swingit ovat todella julmia.

- Oon sellainen ihminen joka tekee kyl paljon duunia kun hommat menee hyvin ja rauta on kuumaa, mutta sitten kun hommat kosahtaa ihan täysillä niin se nakertaa motivaatiota reippaasti.

- Pienemmällä tuntimäärällä tienaa edelleen "kohtuullisen hyvin" ja ehkä löytyy jälleen pelaamisen ilo.

- Yliopiston kannalta pitäisi mennä viimeistään talvella jatkamaan opintoja ennen kuin poissaolokaudet + viimeinen läsnäolokausi loppuu ja lisäaika tarvitaan opintojen päättämiseen.

- Aikaa jää opintojen ja pokerin lisäksi myös enemmän sijoittamiselle ja mahdolliselle sivutyön etsinnälle (lähinnä opintojen jälkeen).

- Osaamisen hajauttaminen ja uusien mahdollisuuksien löytäminen tässä vaiheessa tuskin on absoluuttisesti huono idea.

Tosiaan kesä vielä pelataan ja koitetaan tehdä sellainen 40k€ ainakin tulosta, tää vuosi on tähän mennessä vasta vähän voitolla (tosin olen pelannut vain kahtena kuukautena). Opintojen aikana en pistä isompia tavoitteita, että voin hyvällä mielellä keskittyä opintoihin.

Ajoitus ja pelinvalinta on näissä promoissa tosi tärkeätä. Uhrasin vapun ja pelasin noin 90 tunnin viikon koska tiesin että tarjolla oli A) tuplapalkinnot leaderboardissa, B) suurin osa reguista ei ollut pelaamassa vaan valmistautumassa seuraavalla viikolla alkaviin vuoden suurimpiin turnaussarjoihin ja seurauksena sekä leaderboard oli helppo ja lisäksi turnauksissa oli reilusti ilmaista rahaa kun takuupotit eivät täyttyneet. Puihin mentiin railakkaasti kun tuli tasan nolla voitokasta pelipäivää, kun vuoden ainoa voitto (ja ainoa top3-sijoitus) tuli pienimmästä mahdollisesta turnauksesta. Kuitenkin tappiot niin pieniä että promon voitto nosti viikon muutaman tonnin plussalle. Normiviikolla olisi noilla runeilla otettu varmaan yli viisi tonnia kuokkaa -> vapun tuhlaus ei ollut turhaa.

Missä näen itseni kolmen vuoden päästä?

Jokainen työhaastattelun ja vanhemman sukulaisen kestokysymys lienee jossain muodossa tämä. Minulla on aina ollut typerä fiilis lähteä vastaamaan tähän, koska en ole mikään urakeskeinen ihminen ja näen paljon erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia (tosin myös uhkia) esimerkiksi viiden vuoden tähtäimellä, mutta jos hommat jatkavat semihuonosti menemistä niin varovainen tulevaisuudenkuva kolmen vuoden päähän voisi olla tämä ajankäytön ja rahantulon suhteen:

- 40% pokeria (30€ / h ~ 2k€/kk)

- 40% "päiväduunia" (joko freelancer-tyyppisesti, osa-aikaisena tai sitten määräaikaisena ~20€/h ~1,2k€/kk)

- 20% sijoituksia (tavoite 8% tuotto p. a. verojen jälkeen, 400k nettovarallisuudella ~2,7k€/kk muuten järkevämpi tunkea rahat tyyliin ETF-rahastoihin ja käyttää aika johonkin muuhun)

Siinä "semihelppo" pessimistinen vajaat 6k€/kk. Jos pelit pysyvät edes jossain määrin yhtä mehukkaina kuin nykyään niin pokerin keskimääräiseen tuntipalkkaan voi lätkäistä parikymppiä lisää ja jos jokin ok-palkkainen homma löytyy niin tuntipalkka lisääntyy ja tunnit vähenee koska verojen maksaminen on saatanasta kun vallassa on (2019 ->) vasemmistohallitus. Seurauksena hieman enemmän pokeria, vähemmän "oikeita töitä" ja enemmän rahaa tyyliin yhteensä 8k€/kk. Toki huhujen mukaan turnauksissa joskus VOI käydä hyvät ja voittaa isosti, itse en ole moiseen törmännyt. Käytännössä isoa suunnitelmaa suuretkaan yksittäiset voitot eivät silti muuttaisi, mutta jokainen tienattu 150k€ tarkoittaisi tuolla pääoman tuotolla 1k€/kk lisää tuottoja.

Kokopäiväistä normiduunia en sulje pois jos mielekäs sellainen tulee vastaan, mutta progressiivinen ansiotuloverotus jäähdyttää kyllä reippaasti innostusta lähteä täysipäiväiseen palkkaduuniin. Pienituloisellakin menee kolmannes lisätuloista marginaaliverotukseen lisätunneista ja keskituloisella jo luokkaa puolet. Eikä tuossa ole edes huomioitu työnantajan sivukuluja. Jos odotetaan pahinta ja arvioidaan että turnauspokerin tuntipalkka sulaa reippaasti niin kyllä pokeri maistuu hieman huonompipalkkaisenakin harrastuksena, etenkin kun siitä ei pärähdä marginaaliveroja. Toki odotusarvoisesti tulossa oleva Rinteen-Orpon-Aallon-Anderssonin sosialistihallitus voi kieltää pokerin mutta tuskin saa sitä aikaiseksi tehokkailla blokeilla ja siitähän saisi hyvän syyn muuttaa sinne missä ilma ei satu naamaan.

Totta puhuen tätä katsoessa suunnitelman heikoin lenkki lienee tuo "päiväduuni". Oon tosi huono myymään omaa osaamistani + en ihan hirveän pitkään viihdy sellaisessa työssä mistä en saa mitään kicksejä enkä etenkään sellaisissa voimakkaan hierarkkisissa paikoissa missä asiat hoidetaan päin persettä "vanhemman työntekijän oikeudella". Perstuntuma on myös että suomalainen työelämä ole kovin hyvin varautunut sellaisiin ihmisiin jotka eivät halua tavallista täysipäiväistä duunia. Koitan pitää silti mielen avoimena uusien mahdollisuuksien suhteen.

Ei tähänkään suunnitelmaan pidä hirttäytyä mutta hyvä olla jotain suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja kai sitä voisi huonomminkin mennä. Olla esimerkiksi A-studiossa katkeroituneena itkemässä miten rahat ei riitä edes ruokaan kun perustuilla elävä ihminen käyttää satoja euroja kuussa lapsensa soittoharrastukseen.

Huh mikä vuodatus joka ollut mielessä jo pitkään. Tulipa tehtyä, jatkossa olisi mielessä kirjoittaa kompaktimpia juttuja ainakin seuraavista aiheista:

1) Mielenkiintoisten firmojen evaluaatiota

2) Kulujen vaikutuksesta sijoittamisen tuottoihin ja strategioihin 

3) Kokemuksia eri sijoitustapahtumista. Tälläkin viikolla tuli käytyä Osakesäästäjien suuressa sijoituspäivässä ja ensi viikolla on tarjolla tämän foorumin miittiä.

0
0
20.5.2018 - 03:10

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Meinasin pistää tämän äskeisen postin loppuun mutta laitetaan omana viestinä.

Osakesäästäjien sijoituspäivän voisin omalta osaltani tiivistää näin:

Plussat

+ Mielenkiintoiset keskustelut ständeillä yhtiöiden edustajien kanssa (kiitokset Fiskarsin, Etteplanin, Siili Solutionsin ja Talenomin edustajat)

+ Hyvin tilaa ja kokouspaikka erinomainen (OP pääkonttori)

+ Ajoitus alkuillassa

+ Nettistriimaus ja materiaali kalvoineen löytyi myös netistä - katsottavissa myös jälkikäteen.

Miinukset

- Kalvosulkeiset. Iskee varmaan keskimääräiseen 60+ vuotiaaseen kävijään, mutta itselle ajanhukkaa kun mitään yleisökysymyksiä / roastausta ei tapahtunut ja melkein puolen tunnin esitykset olisi voinut lukea kalvoilta muutamassa minuutissa menettämättä mitään.

- Olisi kaivannut enemmän mahdollisuutta ja aikaa keskusteluun yritysten ja kävijöiden välillä, nyt kahvitaukoa lukuun ottamatta koko ohjelma oli vain edellämainittuja kalvosulkeisia ilman mitään mahdollisuutta vuorovaikutukseen.

- Investors Housella ei ollut ständiä - mielenkiintoisin yritys paikalla olleista sijoitusmielessä tällä hetkellä josta olisin halunnut kuulla, mutta en ollut jäämässä pelkkien kalvosulkeisten takia kun tauolla ja sen jälkeen ehdin tunnin keskustella sellaisten yhtiöiden edustajien kanssa jotka eivät syöttäneet pelkkiä kalvoja. 

Tuli kanssa tuolla varattua aika Osuuspankkiin keskusteluun. En usko että sieltä tulee hirveästi parempaa diiliä nykyiseen pankki- ja sijoituspalvelupalettiin, mutta vaihtoehdot on hyvä katsoa läpi ja sopivaan ilta-aikaan sai sovittua tapaamisen 100 metrin päässä olevaan konttoriin.

0
0
6.6.2018 - 19:21

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Hyvin vedetty sijoitustapahtuma vs. huonosti vedetty sijoitustapahtuma

Kävin tuossa pelien ohessa (spoiler: pelit meni lopulta huonommin kuin worst case-skenaariossa) parissa sijoittajatapahtumassa, eli Osakesäästäjien pörssiyhtiöesittelyillassa ja foorumimme Sijoitustiedon miitissä. Aikataulutus oli itsellä tosi tiukassa, tapahtumien järjestäjillä ei ollut niinkään.

Huonosti vedetty sijoitustapahtuma - Osakesäästäjien keskusliiton pörssisijoitusilta

Pelien takia en olisi muuten mennyt, mutta halusin tietoa Alma Mediasta joka on välillisesti salkun suurin omistus ja josta voin sanoa että tietoa ennen tapahtumaa ei hirveästi löytynyt koska firma on voimakkaasti uudistunut viime vuosina. Tämä esitys itsessään oli ihan hyvä ja lisäsi luottoa yhtiöön, kritiikki koskee interaktiivisuuden puuttumista eli esitys oli lopun paria yleisökysymystä lukuun ottamatta. Omaan kysymykseeni sain kuitenkin kohtuullisen tyydyttävän vastauksen koskien maksumuurien kiertämistä ja miten hyvin on onnistuttu tekemään nettisisällöstä maksullista. Tosin myönsivät ihan suoraan että mitään taikatemppuja tähän puuttumiseen ei ole vaan tällä hetkellä ongelma koskee riittävän pientä ihmisryhmää että voidaan jättää huomiotta.

Muuten tapahtuman aikataulutus petti aivan täysin, tästä risuja etenkin Rauten esittelijälle. Yleensäkin esityksen venyttäminen kaksinkertaiseksi alkuperäisestä ja jättämättä aikaa yleisön mielipiteille / kysymyksiin vastaamiselle on mielestäni epäkunnoittavaa paitsi yleisöä, myös järjestäjää ja muita tapahtumassa esityksen pitäviä yrityksiä kohtaan. Alun perin koko illan piti kestää kaksi tuntia, mutta kahdessa tunnissa ehdittiin vain käydä läpi kahden ensimmäisen yhtiön esittelyt eikä välissä pidetty mitään taukoja ja kysymyksiäkin esitettiin vain viisi (en laske yhtä "tämä firma syö kaikki rahat ja vielä myy henkilötiedot"-tyyppistä avautumista kysymykseksi). Tapahtuma itse kun vielä alkoi ajoissa niin ei johtunut edes siitä. Joutui sitten jättämään Exelin esityksen väliin. 

Eli tapahtuma oli käytännössä kolmen tunnin istuminen mitättömällä interaktiolla + kalvosulkeiset ja oletan että tapahtuman alussa ja lopussa oli tarjolla jonkinlaiset munkkikahvit jotka missasin. Kalvot mielenkiintoisesta firmasta voisi käydä läpi viidessä minuutissa (osa kalvoista oli myös niin tupattu täyteen pikkutekstiä ja varmaan vartissa kirjoittaa riittävän sähköpostin mihin vastauksena voisi saada paremmin informaatiota. Onko ihme että tässäkin tapahtumassa 90% kävijöistä oli eläkeläisiä, joilla ei varmaan kirjaimellisesti ollut parempaa tekemistä.

Kehitysehdotuksia:

- Voisiko kysymyksiä ottaa vastaan jo etukäteen ja sitten niistä järjestäjä kattaa nopean + tiiviin kysymyspatteriston. Näin vältetään trollikysymykset ja monimutkaisempiin kysymyksiin voidaan pyytää esittelijää valmistautumaan jo etukäteen keräämällä tietoa.

- Jämäkkyyttä puheenjohtajalta aikataulujen kanssa - jos yhtiöesittely näyttäisi kestävän sovittua pidempään, niin ensin hoputusta ja sitten tarvittaessa esityksen katkaisu.

- Aikataulua tehdessä pitäisi hieman miettiä voiko siinä edes pysyä.

- Tauot esitysten väliin ja niihin pientä tarjoilua (vaikka sitten vain vettä / mehua / kahvia tms.) ja keskustelua ihmisten kanssa.

Hyvin vedetty sijoitustapahtuma - Sijoitustiedon meet (and greet) and go away

Perjantai-ilta ja ilmaista juomaa. Pekka Puskan kauhistus. Vielä sijoituskeskustelua ja eteenpäin pyrkiviä ihmisiä mukana eli demarien pahin kauhistus: ihmisiä jotka eivät halua tuudittautua holhousvaltion armoille aivottomiksi orjiksi maksamaan 75+% efektiivistä veroprosenttia.

Positiivista Nordnetille siitä että tähän tapahtumaan ei oltu tehty "pakollista" samaa kaavaa noudattavaa ja saman sisällön omaavaa esittelypuhetta, vaan oltiin saatu pari tietyn osa-alueen esittelyä. Markets vaikutti kiinnostavalta, tekninen analyysi ei niinkään (tosin pidän sitä 90+% huuhaana muutenkin). Mutta aina näissä tapahtumissa on aiheita jotka eivät kaikkia nappaa ja se on ihan fine. Walkerin arvosijoittaminen ja Pyysingin jorinat olivat taattua peruslaatua, joskin suurelta osin jo kuultuja. Vapaamuotoinen ohjelma ja tauot toimivat hyvin. Uskoisin että jatkotkin ovat olleet todella kivat. Sitä en tosin tiedä saiko Aki "valueta pöytään" Mikonkadun peleihin.

Jotain risuja: tässäkin tosin aikataulutus jonkin verran petti. 17-20 ei ainakaan vielä 20:20 ollut ohi kun piti jo lähteä ja Akilta juttua piisasi vielä siinä vaiheessa. Ei kyllä harmittanut läheskään niin paljon kun tarjoilut oli paljon paremmin kunnossa: pikkupurtavaa ja monenlaista tölkitettyä juotavaa ja esitykset eivät olleet yksipuoleista kalvoilta lukemista. Eikä varmasti useimmilla ollut perjantai-iltana kiire mihinkään, joten olin siltä osin varmasti poikkeus.

Tapahtuman demografinen profiili erosi Osakesäästäjien sijoitustapahtumista kuin yö päivästä. Nyt edustin keski-ikäistä tapahtumakävijää keski-iän ollessa kolmenkymmenen korvilla kun taas Osakesäästäjien tapahtumissa olen poikkeuksetta kuulunut nuorimpaan kymmenykseen (useimmiten Aki olisi myös).

Kehitysehdotuksia:

- Nordnetille voisi vinkata että niiden toimistolla ei pääsääntöisesti toimi mobiilinetti kunnolla joten avoin WLAN yleisölle olisi todella kätevä.

Disclaimer: Ilmainen alkoholi on saattanut vaikuttaa perjantai-illan muistikuviin.

0
0
13.6.2018 - 01:48

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Kesälomaan valmistautuminen on käynnissä eli viimeisiä rästihommia painan. Kirjoittelen pidemmän tekstin keväästä varmaan vielä erikseen, (ei ole kyllä kovin kaunista sanottavaa) mutta nyt pistin minimimerkinnän VMP-antiin ja kotiuttelen lähes kaikki jäljellä olevat massit pokerisaiteilta (dollarit jäävät dollarilompakkoon/tileille ettei tarvitse vaihdella valuuttojen välillä) ja siirtelen seuraavaan kolmeen kuukausisäästöön (pari jäi väliin enkä ala niitä nyt laittamaan) riittävästi massia Nordnetiin. Sittenkin pitäisi jäädä tilille riittävästi laskuihin ja jonkin verran hätävaraa et ei tarvitse pikkulaskuista välittää.

Ei ole vielä tullut päätöstä Nordnetin superluotosta, mutta eiköhän se mene läpi. En ainakaan keksi miksi se ei menisi jos pokerinpelaajille sitä on aiemminkin myönnetty. Ne kyseli palkkatodistusta, johon vastasin että pokerinpelaaja ja laitoin pankille kelvanneen excelin tuloista ja nyt on viikon kestänyt ilman vastausta, ovatkohan ehtineet kesälaitumille. Joka tapauksessa salkun lainoitusarvo tällä hetkellä on 60k€ eli 24k€ saa halpaa vipua / luottoa tarvittaessa kunhan muut edellytykset täyttyvät. Oikeastaan ainoa mikä on siinä rajalla on Ilkan omistus. Siihen päälle maksuaikakorteilla (eli luottokorteilla missä 100% maksetaan aina laskusta) on 11,5k€ pokeritileille siirtovaraa ja riittävästi Norwegianilla kaikkeen tavalliseen elämään. Siihen kun lasketaan dollaritileille jäävät massit niin pelikassa on aika pitkälle kasassa, sitomatta pääomaa turhaan.

Tiedossa siis neljän viikon täysstoppi pokerista kuuhan to do-lista on tyhjennetty, stoppi kaikelle mikä maistuu, haisee tai tuntuu työltä ja lähes täysi stoppi myös sijoittamiseen. Podcasteja taloudesta voin kuunnella ja Sijoitustietoa + mielenkiintoisia kirjoja lukea, mutta tuskinpa esimerkiksi mitään mielenkiintoisia sijoitustapahtumia on tarjolla. Salkku on aika hyvä defensiiviseltä kannalta et sen osalta nukun aika rauhassa enkä siihen koske ilman force majeurea, voitte ihan itse arvioida (isompia) omistuksia Sharevillesta: https://www.shareville.fi/profiles/petyrbaelish/portfolios/188879

0
0
19.6.2018 - 00:48

Farseer

OP
+2237
Liittynyt:
20.7.2016
Viestejä:
1670

Juoksevat menot kuriin

Aina välillä on hyvä katsella mihin sitä rahaa menee. Etenkin jos tulot reippaasti pienentyvät eikä aio kokonaan sijoittamisesta luopua. En ole koskaan hirveästi tykännyt kuluttaa turhuuteen, mikä lienee yhdistelmä köyhässä perheessä (lähinnä omasta syystään) varttumista ja siitä johtuvaa motivaatiota olla menemättä katki ja toisaalta hyvää numeropäätä. Toisaalta mulla ei ole mikään ongelma vetäistä isompiakin ostoksia nopeasti jos tiedän ne järkeviksi (mm. erittäin nopeasti tehdyt asuntokaupat) tai ostaa luksustuotteita / kalliita aterioita kun koen ne sen arvoisiksi (tavaramerkki hummeri ja pihvi). Voisin tiivistää kulutusfilosofiani erään kodinkoneketjun tunnussanoihin "Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa". Keskimäärin menot ovat varmaan joka vuonna olleet pienemmät kuin esimerkiksi Akin kämpän vuokrakulut.

No, pistetäänpä tässä kasaan sellainen tehtävissä oleva juoksevien kulujen minimibudjetti joka aika vahvasti nojaa nykyisiin menoihin, mutta missä läskit on leikattu pois mutta elämän pienistä iloista ei silti tarvitse luopua. 

Tiukan budjetin kuukausimenot, tässä ei sijoitusmenot (pl. tietokonehankinnat mitkä tulis muutenkin)

Asuminen 300€ (vastike, vesimaksu, autopaikka, lainan korot, sähkö, kotivakuutus... tästä saisi kyllä 20€ pois luopumalla autopaikasta, mutta se on ihan mukava vieraiden varalta)

Ruoka + juoma 400€ (tää on selkeästi vaikein arvioida, samalla isoin menoerä ja se osa-alue mikä minulla heittelehtii reippaasti ja missä on varaa leikata etenkin kun ei tarvitse säätää 80+h pokeriviikkojen aikana...  hyvät perussafkat ja ravintolamätötkin etenkin ResQ kautta saa kasaan helposti 10€/päivä, holittomat juomat 50€/kk ja holilliset himassa 50€/kk ja niistä voi tarjotakin kun Virosta / Latviasta voi ostella tuolla hintaa ihan hyvät juomat)

Netti + puhelin 40€ (100M yhteys + nettitikku 20€, taloyhtiönetin 10M saisi ilmaiseksi mutta mieluummin nopeampi kun koneella tulee tehtyä aika paljon, kännykän liittymän vaihdoin just kun sain samaan hintaan muutettua 5M nettiä sisältävän rajattomaksi ja missä on myös 10M EU/ETA-dataa reissuille... tästäkin VOISI leikata noin kympin joko nettitikun poistamalla tai pistää puhelinliittymän halvemmaksi, mutta näillä mennään nyt ja pokerin takia varanetti on pakko olla)

Kuukausimaksulliset palvelut 20€ (Spotify + 1 nettistreamauspalvelu kerrallaan)

Joukkoliikenne 60€* (*HSL:n lipun hinta putoaa itselläni roimasti vuodenvaihteessa kun/jos vyöhykemalli tulee käyttöön kun Matinkylä kuuluu AB-vyöhykkeeseen, sitä ennen kk-menot isommat mutta en heinä-elokuussa aio edes pitää korttin kautta voimassa koska sitä ei tule niin paljoa käytettyä, opintojen jatkuessa taas täytyy)

Kodintekniikka + tietokonehankinnat 70€ (Känny vaihtoon keskimäärin 3 vuoden välein, pöytäkone keskimäärin 5 vuoden välein samaten läppäri ja yksi näyttö, randomhankinnat kuten eilen ostamani tabletti siihen päälle, jyvitettynä 50€/kk. Edellisessä kämpässä ei 10 vuoden aikana pamahtanut mikään akselilta jääkaappi-pesukone ja nykyisessä on myös tiskikone, joten 10 vuoden vaihtoharvuus varmaan ihan ok ~10€/kk jyvitettynä, muut varmaan jotain 10€/kk)

Huonekalut 20€ (Näitä ei tarvitse kovin usein lisää tai mene rikki)

Vaatteet + kengät jne. 50€ 

Pesuaineet + kodintarvikkeet yms. 20€

Harrastukset 50€ (tää on varmaan se missä selkeä ero tulee normitallaajaan... tietokonepelit, keräilykorttipelit, lautapelit, lukeminen yms. ei paljoa kuluta, toki matkailu erikseen)

Matkustaminen 100€ (tähän saa menemään ihan niin paljon kuin haluaa, mutta tuolla reissaa pari kertaa vuodessa jo budjettireissun etelässä ja jokin laivaristeily ei maksa mitään... parhaat reissut muutenkin olleet tyyliin budjettireissuja opiskelijaporukalla... lisäksi pakollisia pokerireissuja tulee varmaan joka tapauksessa missä majoitukset tms. kuuluu pakettiin kuten Battle of Malta mihin on jo paketti niin ei tee mieli niin paljoa reissata + lisäksi muista ostoista tulee Norwegianin pojoja mitä voi reissuihin käyttää)

Muut menot 30€ (lääkkeet jos tarvetta, parturi, jäsenmaksut tms.)

Yhteensä 1160€

Ei nyt ihan hirveän paha setti, 1200€ kun pyöristää niin jää siihen jotain pientä varaakin eikä nyt varsinaisesti tarvitse kärsiä. Vuoden alkuperäinen suunnitelma oli noin 2x tuo budjetti mut se lähinnä olikin matkailuun varattua ja ruokabudjettikin oli lähes tuplat ja ruokaan tosiaan menee paljon enemmän rahaa jos ei ole aikaa yhtään sitä tehdä / valmistautua eikä halua vetää pelkkää valmisruokaa. Ja siinä oli laskettu kertaluontoisia menoja kuten huonekaluhankinnat. Toki tässä siis tulee laskennallista etua reippaasti kun on omistusasunto ja korkojen nousu iskee noin satasen kuussa lisää kuluja per prosenttiyksikkö, että menot kyllä kasvavat tulevaisuudessa vaikka vyötä kiristäisi muuten. Lisäksi näyttäisi siltä että asuntojen hinnat varsin hyvin nousevat tällä alueella eikä asuntomarkkinoiden romahdus pahiten osuisi metron vieressä sijaitsevaan pienehköön melko kohtuuhintaiseen kaksioon.

Isoimmat erot kuukausikuluissa normijamppaan tuo pienikuluinen omistusasunto, auton puuttuminen ja halvat harrastukset, mutta ei ole koskaan ollut erityisen kallis maku niiden suhteen. Etenkin asuminen + auto-kombo tuntuu missä tahansa vievän ihmisiltä aivan suhteettoman osan tuloista: pk-seudun ytimessä asunnot tosi kalliita mut muualla taas tarvitsee lähes pakosti autoa mikä kompensoi. Kans baareista on mennyt vähän maku, kyl niissä porukalla käy mutta muuten on ihan mukava viettää kaverien kans koti-iltaa sauna + poreamme + grillaus-meiningillä ja vaikka siinä tarjoaisi juomat niin silti käy halvemmaksi kuin baari-ilta. Ja musiikki on parempaa (Sabatonia). Raflat on porukalla ihan kivoja, mutta tarviiko sinne kalleimpaan aina mennä?

Ei ole tarkoitus noin tiukalle vyötäröä vetää syksyllä vaikka tuostakin oikeasti voisi aika helposti leikata vielä jos oikeasti olis tarvis, mutta niin kova tarve ei ole. Jos kuukausimenot pysyvät keskimäärin 1500 eurossa (ilman korkotason nousua) nyt opiskeluajan ainakin niin olen tyytyväinen. Tuo 300+ euron ylimääräinen osuus olkoon kuitenkin ns. "luksusta" mistä voi pahan päivän tullen kiristää. Loput sitten sijoituksiin, kuukausittaiset perusrahastot + asuntolainan lyhennys olisi pari tonnia joten 3,5k kuussa (pelkkää pokeria esimerkiksi 70h/kk * 50€/h ihan realistinen) pitäisi tienata mut ei oteta liikaa stressiä siitä kunhan maisteri 2019. Ei nyt varsinaisesti ihan kauheasti pääomaa söisi opiskelijaelämä vaikka tuloja ei olisi etenkin jos sijoituksista tulee edes se 5% verojen jälkeen. Sijoittamisen osalta tosin olisi aika tärkeää saada 200k€ rajapyykki salkussa (ilman vipua) kasaan mahdollisimman nopeasti ja mieluusti ennen seuraavaa vastaan tulevaa karhua sillä tuo pudottaisi sijoittamisen kuluja reippaasti ja antaisi sijoittamiseen iskuvoimaa + paremman mahdollisuuden hajauttaa esimerkiksi listaamattomiin yrityksiin.

Olisi ihan mielenkiintoista lukaista mitä ihmiset noin yleensä kuluttavat. Todella moni tuntuu olevan ihan pihalla siitä mihin rahat oikeasti menevät, esimerkiksi auton todelliset kulut on yleensä sellainen asia mitä ihmiset eivät kykene hahmottamaan. Toinen on erilaisten kulujen kasaantuminen: kaikille tekisi hyvää silloin tällöin käydä ihan kaikki menot lävitse ja kyseenalaistaa ihan kaikesta että tarvitseeko kaikkea mistä laskut menee (tai voisiko riittävän tuotteen / palvelun saada halvemmalla). 

0
0
19.6.2018 - 12:09

Arraa

Liittynyt:
13.6.2018
Viestejä:
2

Erittäin jees postaus ja mielenkiintoista luettavaa, ja kertookin hyvin sen miten edullisesti pystyy asumaan tinkimättä oikeastaan mitään jos on saanut kämppäasian kuntoon eikä tarvitse autoa! Yks asia mikä tuli vielä mieleen, että tosi moni omistaa lemmikkejä (lasketaanko harrastuksiin sit) ja tuntuu et niihinkin lohkee välillä paljon päivystyksen ym merkeissä ja muuten sit safkan. Vaikka tarvetta ei kyllä tosiaan tingata ole, mutta jos haluaa niin toi holittomat juomat 50e/kk pisti silmään, mitä se sisältää vai kuluuko mehuja ja limua reippaasti? :D Huomannu itse että kun omilleen muuttanut niin kuluu lähinnä vaan vettä ja kahvia, eikä sitä ihminen kait muuta tarvikaan

0
0