Olet täällä

Yksi ihminen, kaksi nappulaa

Käyttäjän Mr Auspex kuva
Liittynyt: 20.7.2018, 20:34
Viestejä: 2

Jaa. Luin jostain että osana hyvää sijoitussuunnitelmaa olisi fiksua pitää jonkinlaista kirjaa siitä mitä on tehty ja miten on mennyt. Sain Wordiin aikaiseksi otsikon, jonka jälkeen homma on seissyt kuin tikku siinä ruskeassa. Kyllähän sitä ihminen tietää mitä ja miksi jotain tekee, right? Ja sitten sitä huomaa tekevänsä jotain todella tyhmää. 

Yksin säätäminen ja rinkirunkkaus. Siitä on huonot sijoituspäätökset tehty. Ja kuplat. BTFD. 

Ajattelin siis, että jos en saa aikaiseksi tehdä tiliä itselleni, niin tehdään sitten koko maailmalle. Kantavana ideana ajatus siitä, että jos en kehtaa / kykene perustelemaan asiaa julkisesti muille, niin aika heikoissa kantimissa ollaan suunnitellun (sijoitus)päätöksen järjellisyyden suhteen. 

Kaikenlaisesta vastuusta vapauduttakoon toteamalla Mr Auspexin olevan makrosentimenttihuuruissa osta ja myy nappeja paineleva, usein valtavirran ulkopuolella ja sitä vastaankin tarpova hörhö jonka pahat tavat ja mielipiteet ovat vähintäänkin kyseenalaisia, mutta kaupat todellisia. Ketään ei olla neuvomassa. Ajatelkaa ja tutkikaa itse, ja ymmärtäkää mihin ja miksi olette survomassa pelimerkkinne. 

Mutta joo. Katselin tuossa taas yksi päivä DXY:tä kun muistin Andrew Hechtin pohdinnan siitä, mitä dollari oikein aikoo? Istua paikallaan koko loppuikänsä? Tuskin. Samaan aikaan kumminkin alhainen volatiliteetti ja indeksin konsolidaatio ovat ajaneet optiopremikoita alas niin että UUP:n 25 putin IV näyttää 6.1%, callin IV:n ollessa 8.7%. $0,32 ja $0,62 hinnoilla joulukuun optiojunaan hyppääminen vaikuttaa vähintäänkin houkuttelevalta. Mutta. Lähteekö taala ylös vai alas? Aloin pohtia asiaa. Tulos: Ihan sama. Pikkurahoilla pelaavana sankarina tulen kumminkin olemaan reagoijan roolissa kun dollari päättää lähteä minne lähtee. Sillä ei ole mitään väliä minne toivon sen menevän. Dollari menee ja Mr Auspex rahnustaa mukana. Ostin siis puttikaalin (fiksut ihmiset kutsuvat sitä straddleksi) ja onnittelin itseäni siitä että tajusin miten paljon tunteet vaikuttavat jopa itseään kaiken sellaisen yläpuolella pitävien analyytikkojen tulkintoihin DXY:n teknisistä signaaleista. Osa sanoo ylös. Osa sanoo alas. Ihan sama; kumpikin leiri tulee imeytymään yhtä lailla mukana kun taala sitten joskus päättää lähteä liikkeelle. 

Käyttäjän big bad bear kuva
Liittynyt: 18.11.2016, 12:14
Viestejä: 21

Näillä argumenteilla straddleja kannattaisi ostaa ilmeisesti aina.

Käyttäjän Mr Auspex kuva
Liittynyt: 20.7.2018, 20:34
Viestejä: 2

No niin. Tämä on taas niin sitä itseään. Normaalit ihmiset istuvat perjantain ratoksi baarissa pitämässä hauskaa ja elämässä, ja mitä minä teen? Ryystän kämpillä epämääräistä espanjalaista punkkua ja kirjoitan nettiin jostain kuppasesta yhtiövelan shorttausideasta. 

Mutta minkäs teet. Kuppasta velkaa pitää shortata - etenkin kun se sattuu olemaan jenkkilän IG BBB sorttia ja sitä on iso saavillinen.  Siis tosi iso. 

Hatunnosto idean siemenistä David Rosenbergille jonka löysin juttelemasta aiheesta täältä: https://www.macrovoices.com/424-david-rosenberg-the-top-is-probably-in-a...

Muuta porukkaa joiden mielestä homma on kanssa kusemassa reisille ja jonka artikkelit vielä sattuivat olemaan selaimessa:
https://www.bloomberg.com/view/articles/2018-07-10/corporate-bonds-are-g...
https://europe.pimco.com/en-eu/insights/viewpoints/investment-grade-cred...

Jossain oli lisäksi hieno artikkeli käppyröineen siitä kuinka yhtiöt ovat pumpanneet tulostaan osakeostoilla ja mitä tulee käymään mikäli osakeostot eivät jatku. 
+ Korean trade index on kääntynyt laskuun.
+ Fedin tulevat koronnostot.
+ Ihan oikeasti, markkinat. Kukaan huomannut että olemme tilanteessa, jossa jos ja kun biittaat kaikki ennusteet osakkeesi saa pari prossaa plussaa? Jää vajaaksi ja markkinoiden pukumiehet raahaavat osakkeesi saunan taakse ja pieksevät kurssisi orapihlajaan kiedotuilla nokkosilla. Jeesus.
+ Niin, ja tietenkin Dr. Copper.
+ Trumpin jutut. 

Kakkaa siis on. Enää täytyy löytää se oikea tuuletin, eli shortattava kohde. 
Tässä vaiheessa homma kävi kuitenkin vähän kimurantimmaksi. Löysin heti vaikka kuinka paljon porukkaa jotka ovat shortanneet joko US treasury bondeja tai BB< bondeja (eli siis junk / high yield yhtiövelkaa) mutta nimenomaisesti BBB IG corporate bondien shorttausta harjoittavien ihmisten löytäminen... kuin kivestä olisi koittanut puristaa verta. 
Niin kuin asian ymmärsin, olisi pitänyt kaivaa esiin läjä yhtiöitä joiden taseesta ja tilinpäätöksistä olisi sitten pitänyt päätellä ja shortlistata kaikkein todennäköisimmät fallen angel kandidaadit. Jonka jälkeen olisi pitänyt lähteä shorttamaan lafkojen bondeja jotka ovat jo itsessään OTC kamaa ja kaiken lisäksi sen verran epälikvidejä että shorttauspremikat olisivat todennäköisesti olleet jotain väliä mansikoita ja tähtitieteellisiä. CDS:iähän en siis kaipaa koska defaultti ei ole se mitä haetaan, vaan vain putoaminen IG luokasta ja siitä seuraava bondin arvon tippuminen. 
Mr Auspexin hieno idea oli viittä vaille kusemassa! Otti ihan oikeesti aivoon. Pienen ihmisen yksittäiseen köyhyyteenkö tämä taas kaatuu? Onneksi sain idean (pelottavaa, tiedän). LQD. Mistä on pienet corporate bonds etf:t tehty?

46,39% BBB. Koitetaan pärjätä ja kompensoida yöunia sillä että kun keskimääräinen maturity on lisäksi pitkänpuoleinen niin nousevat korot yhdessä päätään nostavan inflation kanssa tullevat iskemään näihin kuin hyttyset grillivastaaviin. LQD:tä epäilevän optimistisesti tuijottaessani kieron mieleni sopukoissa muistin jonkun fiksun kaverin sanat bond etf:iä koskien; vaikka itse etf olisi kuinka likvidi sen todellinen likviditeetti tulee kakan iskiessä tuulettimeen rajoittumaan etf:n kohteena oleviin velkakirjoihin. Tämä mahdollisesti tarkoittaisi sitä, että kun korko-osuus lapuista nousee ja fallen angeleita alkaa tulemaan, kyseisen etf:n koko ja “likviditeetti” toimivat mahdollisesti enemmänkin kärjistävinä kuin helpottavina elementteinä kun kyseinen rahasto joutuu credit downgradejen / eventtien seurauksena myymään IG luokituksen menettäneet omistuksensa. 
Sitten muistin pankkien menettelyn CDO:iden kanssa 2008 ja yleensäkin sen, että luottoni markkinoihin on aika pitkälle nolla. No joo. Silti, 2019 maaliskuun 115 put IV 5.6%. Oli pakko. 

Joten näillä sanoilla Mr Auspex on shorttina US:n yhtiövelkakuplakkeeseen. Idea on hapokas enkä suosittele kokeilemaan sitä kotona. Ja jos kokeilette niin vastuuta ei oteta eikä anneta. Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla jos joku on samoilla linjoilla, ja jos on niin miksi. Tai vastaan. Kumpikin käy. 

Suurin pelkoni homman suhteen on se, että olen liian ajoissa ja päädyn ottamaan takkiin optioiden rullaamisen muodossa. 

Lopuksi UUP note to self eilistä postausta koskien: Dollarin liikesuunnalla ei siis ole väliä siksi että sattuisin olemaan itseäni jotenkin fiksuksi luuleva kusipää, vaan siksi että kuminauhateoria kyseisen treidin suhteen. Twuink. (Vastannee kanssa ison pahan karhun ihan ansaittuunkin heittoon.)

Kolumnipoiminta:
Juhani Huopainen: Hurskastelua valuutta- ja kauppasodista 07/18
Lue kirjoitus