Pelattiin aamulla kierros golfia Kinlochissa, joka olikin reissun selvästi kallein kenttä. Oli kyllä myös tähän asti paras, tosin asiaan vaikuttaa sekin, että pidän (molemmat pidämme) kovasti links-kentistä, ja tämä muistutti monessa suhteesta sellaista, ja oli kaikin puolin muutenkin hyvä. Peli samalla tasolla kuin ennenkin, tosin synkkä hetki oli lyhyempi mutta synkempi.
Kierroksen ja lounaan jälkeen oli vuorossa nähtävyyskierros, eli Craters of the Moon ja Huka Falls. Craters of the Moonin höyryävät ja kuplivat kuumat lähteet muistuttivat aika lailla Rotoruan maisemia, mutta isommassa mittakaavassa. Huka Falls oli pieni pettymys, odotin nimen perusteella enemmänkin putousta kuin koskea, mutta koskesta kuitenkin oli kysymys.
Huomenna sitten Tongariron kansallispuistoon ja kohti Napieria.
Kelit on tähän mennessä olleet loistavia, yli 20 joka päivä. Tullessa satoi, ja eilen iltapäivällä juuri kun oltiin Huka Fallssilla satoi hieman. Nyt ollaan Napierissa ja lämmintä on 25, aurinko paistaa. Jouluksi on luvattu hyvää keliä, joulun jälkeen vähän huonompaa. Neljän päivän päästä siirrytään eteläsaarelle, siellä on ollut toistaiseksi viileämpää ja sateisempaa, katsotaan miten homma kehittyy.
Tänään ajeltiin Tongariron ympäri ja käytiin Whakepapassa Ruapehun juurella. Sitten tultiin pientä “vuoristotietä” Tepahusta tänne Napieriin, jossa ollaan nyt Crown Hotellissa Tyynenmeren rannalla. Hotellihuone kuuluu ehdottomaan parhaimmistoon.
Täkäläiset viettävät joulua lähinnä joulupäivänä, ja melkein kaikki paikat ovat kiinni. Myös golfkenttä, mutta onneksi tiesimme tämän ja kävimme maksamassa päivän pelit jo eilen, ja tänään saimme pelata jälleen lähes tyhjällä kentällä.
Napier Golf Clubin kenttä on vanha perinteinen puistokenttä, ei kovin pitkä eikä vaikea, mutta kaunis ja miellyttävä “lomagolf”kenttä. Pelin jälkeen söimme paikallisen joululounaan, joka on barbecue + lisukkeet.
Aamulla lähdimme Napierista ajelemaan kohti Wellingtonia, välietappina Paraparaumu Beachin golfkenttä. Paraparaumussa on mm. pelattu Uuden-Seelannin open 12 kertaa (enemmän kuin missään muualla), joten oli lupa odottaa hyvää kenttää. Kenttä ei aivan vastannut odotuksia, vaikka ihan kelpo klassinen links olikin kyseessä. Tällä kertaa oma pelini kulki ja valitettavasti Hauturskan ei niinkään (syvät ja raskashiekkaiset bunkkerit koituivat Hauturskan kohtaloksi, itse onnistuin pysyttelemään poissa niistä). Oman tulokseni kehtaa jo mainitakin: 84, kohokohtana pari birkkua.
Kierroksen jälkeen ajoimme Wellingtoniin ja majotuimme West Plaza hotelliin, jonka sijainti on hyvä, huone ei niinkään. Tai ei tämä nyt huonokaan ole, mutta Napierin hotellin jälkeen tuntuu aika vaatimattomalta. Ei tämä kyllä kalliskaan ole, viikonloppuhinta aamiaisella 120 NZD/yö.
Huomenna ohjelmassa kulttuuria, eli tutustuminen maailmankuuluun Te Papa -museoon.
Tänään oli sateinen ja harmaa päivä, mutta eipä tuo paljon haitannut, kun vietimme päivän lähinnä Te Papassa. Te Papa (http://tepapa.govt.nz/pages/default.aspx) on eräänlainen museon ja tiedekeskuksen yhdistelmä: alakerrassa on paljon tietoa mm. maapallon rakenteesta, mannerlaatoista, maanjäristyksistä, tulivuorista jne. Ylempänä on sitten perinteisempää museotavaraa: maorien ja asuttajien kulttuuria, taidetta, jne. Suurin osa Te Papasta on ilmaista, ainoastaan vaihtuva päänäyttely (nyt Pompeijin tuhosta) ja muutama “laite” ovat maksullisia. Hieno paikka, suosittelen.
Huomenna sään pitäisi taas parantua, mikä olisikin hyvä, sillä huomenna siirrymme eteläsaarelle ja maisemien pitäisi olla ainakin reitin loppupuolella hienoja.
Tänään lähdimme aamulla Wellingtonista lautalla kohti Pictonia. Laiva lähti jostain syystä puolisen tuntia myöhässä, kaikki matkustajat ja autot olivat kyllä laivassa jo 20 min ennen lähtöaikaa, mutta kun paatin piti lähteä ruvettiin kuuluttelemaan erilaisten kyydissä olevien autojen kuskeja, joista yhtä ei meinannut löytyä millään.
Lopulta kuitenkin päästiin matkaan, ja varsinkin Pictoniin tullessa Queen Charlotte -vuonon maisemat olivat kyllä hienot. Pictonista sitten uusi auto alle, tällä kertaa ilmainen upgrade Corollasta tuotti RAV4:n. Matka jatkui kohti Kaikouraa ja siitä edellleen Hanmer Springsiin. Alkumatkasta sää huononi sateiseksi, mutta vuorten yli päästyämme selkeni ja lämpeni taas oikein kesäiseksi.
Yöllä oli sateista ja tuulista, mutta päivä valkeni kauniina ja kuumana (n. 26 astetta). Pelasimme suunnitelman mukaisesti kierroksen Hanmer Springsin kentällä, joka oli aika suuri pettymys. Maisemat ovat kyllä komeat, mutta itse kenttä ei niinkään.
Ai niin. Syötiin uudenvuoden aaton illallinen paikkakunnan parhaassa ravintolassa. Kir Royalit, kolmen ruokalajin pöperöt, pullo viiniä, lasilliset jälkiruokaviiniä ja “Irish Coffee”t (lainausmerkeissä, koska kovasta yrityksestä huolimatta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä piti): n. 100 EUR kahdelta.
Tänään ajeltiin lyhyt matka Franz Josefiin, joka on tunnettu jäätiköstään. Kävimme vajaan viiden tunnin opastetulla jäätikköretkellä (ilman opasta pääsee vain jäätikön reunalle, ei itse jäätikölle). Reissu oli fyysisesti aika rankka, kävelyä tulee n. 4,5-5km + kiipeäminen jäätikölle, jossa korkeuseroa ehkä 50-100 metriä. Iso osa ajasta menee kyllä myös varustautumiseen, briiffaukseen, bussimatkoihin jne.
Itse jäätikkö on n. 11km pitkä ja kilometrin verran leveä.
Viime yönä satoi “hieman” = kaatamalla. Aamulla kaikki normaalisti pikku puron näköiset joet olivat aivan täynnä vettä, ja vesi oli vienyt osan valtatie kutosen penkasta ja tuonut useassa paikassa läjän kiviä ja maata tielle, niin että tie oli aamulla hetkittäin suljettu.
Ilma parani etelää kohti mentäessä, ja Wanakassa oli jo 28 astetta, lämpimin lukema auton mittarissa tähän asti (Wellingtonissa oli kuulemma ollut 33). Vähän Wanakan pohjoispuolella törmäsimme myös ensimmäiseen puhallusratsiaan. Mittari oli jännä, siihen ei puhallettu suomalaiseen tyyliin, vaan sitä pidettiin suun edessä ja poliisi pyysi kertomaan nimen ja kotipaikan.
Iltapäivällä pelattiin kierros golfia Millbrookissa, joka on aika tyypillinen resort-kenttä. Komea, hyvässä kunnossa, ja edelleen hyvin rauhallinen, vaikkakin suosituin tähän asti pelaamistamme kentistä (lauantai-iltapäiväkierros sujui vähän päälle kolmeen tuntiin, kuusi ekaa reikää mentiin ilman odotteluja ja loppukierros jouduttiin hieman odottelemaan)
Kierroksen jälkeen ajoimme Queenstowniin, jossa seuraavat kolme yötä. Queenstown on pieni, mutta erittäin vilkas kaupunki, ilmeisesti koko Uuden-Seelannin huvielämän keskus. Huomenna varhain ylös ja ajo Milford Soundiin, jossa risteily vuonolla ja ajo takaisin Queenstowniin.
Aamu valkeni sateisena, mutta lähdimme ajamaan Milfordiin, kun kerran vuonoristeily oli varattu. Koko matkan satoi, ja kun lähesyimme Milfordia ja maisema kävi vuoristoiseksi, oli näky uskomaton: joka puolelta jyrkiltä vuorenseinämiltä satojen metrien korkeudelta valui vettä suurina putouksina. Valitettavasti sää oli niin kurja, ettei kunnon kuvia saanut.
Vuonolla sama meno jatkui: normaalisti vuonoon tulee kaksi putousta, nyt niitä oli tuhansittain. Näkyvyys oli niin huono, ettei vuonosta saanut muuten hyvää käsitystä, mutta vesiputousten katselu oli kyllin ihmeellistä. Sateen lakatessa putoukset kuulemma kuivuvat parissa tunnissa kokonaan.
Pois lähtiessä sää alkoi seljetä, ja solan toisella puolella oli jo aurinkoista. Queenstowniin palatessa lämmintä oli taas 25 ja aurinko paistoi. Queenstown tuntuu oikein mukavalta paikalta, väkeä on paljon ja meno rentoa.
Tänään oli taas aamulla golfin vuoro, pelasimme Jacks Pointin. Kenttä oli kyllä komea ja hyväkuntoinen, mutta vaikea. Kun vielä lisäksi lyönti oli täysin hukassa, oli tulos katastrofaalinen. Ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana saimme golfkentällä pari sadepisaraakin.
Lounaan jälkeen sää selkeni ja muuttui aurinkoiseksi sopivasti, kun lähdimme 100v vanhalla höyrylaivalla järven toiselle puolelle tutustumaan lammasfarmiin. Tutustuminen oli aika turistijuttu, mutta höyrylaiva oli mukava, kun konehuoneeseen pääsi kurkistelemaan yläkannelta.
Nyt syömään, huomenna Mt Cookin kautta viimeiseen kohteeseen Christchurchiin.
Eilen ajeltiin Queenstownista tänne Christchurchiin. Matkalla käytiin katsomassa miltä Mt Cook näyttää. Komealtahan se näytti.
Tänään oli taas golfpäivä, kävimme testaamassa Terrace Downsin kentän. Kenttä oli ihan asiallinen, vaihteleva, ei liian vaikea, mutta siellä tuuli. Siis todellakin tuuli. Vikalla reiällä pääsin 21 asteen hybridillä suoraan vastatuuleen 110 metriä (normaalisti tyynessä n. 170-180 metriä)
Kierroksen jälkeen kävimme Christchurchin keskustassa ajelemassa historiallisella ratikalla ja kävelemässä (sekä tietysti oluella). Nyt syömään ja sitten kasinolle. Huomenna lisää golfia.
Eilen siis pikavisiitti Christchurchin kasinolle, pelinä 1/2 NZD NLHE. Vihut lähinnä (yksinomaan?) enemmän tai vähemmän osaavia vakkareita, ja 180NZD kuoppaa, josta suurin osa rattailla löysän ja aggren vihun isompia rattaita vastaan.
Tänään sitten viimeinen golfkierros, kenttänä Clearwater. Lyönti on ihan sekaisin, mutta kenttä hieno ja hyvässä kunnossa (NZ PGA mestaruuskisat täällä kahden viikon päästä).
Äsken kävimme syömässä paikkakunnan ilmeisesti parhaassa ravintolassa, ja voin todellakin suositella Pescatorea (The George -hotelllissa, http://www.thegeorge.com/pescatore.htm). Ruoka erittäin hyvää ja yllätyksellistä (mm. savulohisalaatti, jossa kaikki kasvikset ja lohi kuivattuina lastuina, joita dipataan kastikkeeseen). Olisin kuvannut annoksia, jos olisi ollut kamera mukana, ja jos en pitäisi ravintola-annosten kuvaamista jotenkin rahvaanomaisena. Hinta-laatusuhde on käsittämättömän hyvä. Olisimme ottaneet kymmenen ruokalajin maistelumenun, jos olisimme tienneet etukäteen mitä on tarjolla, nyt tyydyimme viiteen ruokalajiin. Myös itse hotelli vaikutti hyvin asialliselta ja on lähellä kasinoa, joten jos joku on tulossa tännepäin, niin kannattaa chekata.
Huomenna sitten kamojen pakkaus, vähän ajelua luultavasti Akaroassa ja sitten lento ensin Aucklandiin ja sieltä Osakan kautta kotiin. Toivottavasti Osakan kone on tällä kertaa ajoissa.
Kuvia laitan erillisen pläjäyksen kotimaassa, täältä liian hidasta ja hankalaa.
Pannaas vielä viimeinen päivitys paikan päältä, tarkemmin sanottuna Aucklandin lentoasemalta, kun tuli ostettua tunti nettiaikaa koneen lähtöä odotellessa.
Päivällä ajelimme Akaroaan, joka on mielenkiintoinen niemi ja kaupunki Christchurchin eteläpuolella. Niemi on kolmen tulivuoren purkauksista syntynyt, ja Akaroan satamalahti on yhden niistä kraateri. Itse kaupunki on alunperin ranskalainen valaanpyyntiasema, ja tausta näkyy edelleen mm. kadunnimissä. Hyvin viehättävä paikka, ja niemellä ajellessa näkee upeita maisemia. Ajeluun kannattaa varata aikaa, koska monet tiet ovat tuskin auton mentäviä päällystämättömiä serpentiiniteitä.
Sitten lentoasemalle ja Jetstarilla Aucklandiin. Jostain syystä lentomme oli Jetstarin iltapäivän/illan lennoista ainoa joka oli aikataulussa, muut vähintään kaksi tuntia myöhässä. Aucklandissa sitten aloitimme taas upgrade-rumban: liput ovat JALin koodilla ANZ:n koneeseen, joten kummankaan lentoyhtiön tiskillä päivitys ei onnistu: ANZ:n tiskillä koska liput ovat JALin, ja JALin tiskillä koska kaikki vapaat businessluokan paikat (joita kuulemma on vaikka kuinka) ovat ANZ:n. Hienoa. Kokeilen vielä kerran portilla, vaikka tiedän jo lopputuloksen.
No niin reissu on takana ja aikaerosta (toivottavasti) toivuttu. Paluumatka oli aika raskas, kesto siitä kun luovutimme auton Christchurchin lentokentällä siihen kun saavuimme kotipihalle oli melko tarkkaan 35 tuntia ja 43 minuuttia, tästä lentoaikaa n. 21,5 tuntia.
Reissussa tuli mm. ajeltua autolla n. 4200 km, pelattua golfia 198 reikää, otettua 982 valokuvaa ja 5 videoklippiä sekä lihottua n. 3 kiloa (Uusi-seelantilainen ruoka ja varsinkin viinit ovat hyviä).
Tämänkertaiseen matkaan ei liity pokeri millään tavalla, mutta se oli muuten sen verran erikoinen, että ajattelin kertoa tarinan kumminkin.
Hauturska harrastaa pienimuotoista koirankasvatusta, ja nuorempi narttumme oli päätetty astuttaa seuraavasta juoksusta. Sulhaseksi oli valittu ja suostunut komea hollantilainen uros. Ajatuksena oli pakata narttu autoon, hurauttaa Hollantiin, hoitaa hommat siellä ja ajaa takaisin. Tämän oletettiin tapahtuvan maaliskuussa. Narttu päätti kuitenkin aloittaa juoksunsa jo helmikuun alkupuolella, mikä hankaloitti asiaa huomattavasti. Autossa on nastarenkaat, joilla ei Saksassa ja Hollannissa saa ajaa, toisaalta suvikumejakaan ei voi vielä vaihtaa alle (eikä kyllä haluaisikaan vaikka voisikin). Ensin tutkittiin vaihtoehtoa hankkia alle halvat kitkat ja myydä ne sitten pois reissun jälkeen, mutta ajatus hylättiin ja päätettiin siirtyä sperman lähetykseen ja keinosiemennykseen. Tämän piti olla ajankohtaista ensi viikolla.
Nartun juoksun eteneminen tarkastettiin eläinlääkärillä torstaina, jolloin todettiin, että oikea siemennysajankohta onkin luultavasti jo maanantaina. Tästä aiheutui uusi ongelma: sperma pitää saada nopeasti kuljetettua, ja kuriirin käyttäminen viikonloppuna olisi maksanut luultavasti tuhansia euroja. Niinpä keksimme, että voisin lentää hakemaan sen. Lentoliput, yöpyminen jne maksaisi yhteensä kuitenkin vain viitisensataa. Ehdotimme tätä Hollantiin ja jäimme odottamaan vastausta.
Vastauksen viipyessä kävi kuitenkin niin, että järkevän hintaiset liput myytiin loppuun. Tarjolla oli enää n. 1300 euron lippuja ja siitä ylöspäin. Päätimme käyttää lentomaileja. Toiseen suuntaan oli tarjolla vain businessluokan lippuja (38000p/suunta), toiseen suuntaan olisi tarjottu turistia (26000p/suunta), business edestakaisin maksoi kuitenkin vain 58000p (+verot ja lentokenttämaksut), joten se oli halvin vaihtoehto.
Vahvistus Hollannista saapui viimein, joten varasin liput ja hotellin. Lauantai-iltana lensin sitten busineksessa Schipholiin, yövyin Schipholin lentokenttähotellissa, sunnuntai-aamupäivänä 2,5 tunnin junamatka Groningeniin, jossa tapasin uroksen omistajan ja sain sperman kylmäkuljetuslaatikossa, 10 minuutin tapaamisen jälkeen takaisin samalla junalla Schipholiin ja checkkaamaan sisään lennolle. Kylmäkuljetuslaatikon saaminen matkustamoonkin oli oma prosessinsa, sen kun voi läpivalaista, muttei missään tapauksessa avata. Lopulta keskustelut turvatarkastuksen esimiehen ja lentokentän turvallisuuspäällikön kanssa toivat toivotun lopputuloksen, ja pääsin laatikoineni koneeseen – taas businekseen.
Tämä oli tähänastisista reissuistani ehdottomasti epätavallisin.
Tällä kertaa harrastin taas lähimatkailua, kun minut pyydettiin edustamaan Pokeritietoa Scotty Nguyenin Suomen vierailulla ja osallistumaan medialle ja Expektin yhteistyökumppaneille järjestettyyn sittariin. Matkasin taas maamme metropolikseen, tarkemmin sanottuna ravintola Motelletiin Annankadulle. Tullessani paikalla oli jo jonkinlainen joukko innokkaita pelureita ja yleisöä, ja Scottykin saapui piakkoin. Ensimmäinen sittari pääsi alkamaan, joskin ennakkotiedoista poiketen se ei ollut se jossa minä pelasin, vaan jouduin odottelemaan omaa pelivuoroani pari tuntia. Onneksi tarjoilu pelasi, joten odottelu ei ollut aivan tylsää.
Sittariin osallistui Scottyn lisäksi kahdeksan muuta. Itse sain paikan Scottyn vasemmalta puolelta, ja pääsin jutustelemaan mukavia pelin lomassa. Scotty oli rennon ja mukavan oloinen kaveri, niin kuin tietysti promokiertueella kuulukin (huhut Scottyn raitistumisesta ovat kaikesta päätellen vähintäänkin liioiteltuja). Alkustack oli 1000, ja kymmenen minuutin tasot 10/20, 20/40, 30/60, 50/100, 100/200, 200/400, 300/600 tekivät pelistä aika vauhdikasta.
Tällä kertaa lähtökorttituureja ei voi syyttää, sain illan aikana AA, 99, 2×66, AQ, 3xAJ, KQ, 2xKJ jne. Sen sijaan flopit, turnit ja riverit eivät olleet hirveän suosiollisia, ainakaan ratkaisevissa paikoissa.
Alussa annoin pois yli kolmasosan stakistäni reissaamalla 10/20 tasolla UTG:sta KJs:llä 60:een. Kolme maksajaa ja flop AAQ värin, suoran ja värisuoran vedolla. Löin puoli pottia ja yksi maksoi. turn oli K, ja check-callasin 250, mutta kun river oli blanko ja vihu löi sökön jälkeen isosti, päätin uskoa ässään ja luovuttaa. Pinoa jäi runsaat 600.
Seuraavaksi sain 20/40 tasolla blindiin naulat, ja puskin vähän yli 600 kun edestä oli reissattu 110 ja takaa rereissattu runsaat 300. Reissaaja kippasi, mutta rereissaajalle jäi juuri sopivan vähän maksettavaa jotta QT:lläkin maksu tuli, vaikka kaveri tiesikin olevansa pahasta perässä. AA piti, ja stack oli taas kunnossa.
Tämän jälkeen pelasin omasta mielestäni hyvää ja aggressiivista pokeria korttienkin ollessa melko suosiollisia. Hyvistä pilleistä voi mainita kun sain 30/60-tasolla takapositioon 94s ja päätin rangaista paria limpperiä reissaamalla 240. Blindi maksoi ja limpperit luovuttivat. Flop oli jotain sekalaista, ja blindin chekattua pistin hänet all-in n. potillisen lyönnillä. Ei maksua.
Samalle kaverille menetin 50-100 tasolla jonkun verran merkkejä kun maksoin hänen 610 puskunsa isosta A5s:llä, enkä vetänyt ohi AJo:sta. Pian tämän jälkeen sain 100/200-tasolla AQ:n isoon, ja Scotty pienestä meni AI 150. Joku limpperi taisi olla mukana, joka kuitenkin irrotti reissuuni. Scotty käänsi Q8, joka ei parantunut, joten sain Scottyn signeeraaman t-paidan palkinnoksi pudotuksesta.
Tämän jälkeen onnetar vaikutti hylänneen minut kokonaan. Ensin maksoin AJ:llä puskun, ja vihu käänsi QJ. Riverin jälkeen pöydässä oli luonnollisesti Q, muttei A:ta. Seuraavassa jaossa puskin A8o:lla, ja vihu koppasi QQ:lla. Edelleenkin ässät loistivat poissaolollaan. Näistä jaoista minulle jäi 230 merkkiä, blindien ollessa 100/200. Onneksi tuuritkin taas kääntyivät ja nousin pian takaisin n. 1500 merkkiin.
Sitten sain taas AJ:n jolla puskin, ja kerrassaan kolme pienempää stackiä maksaa. Vihut kääntävät A2, A5 ja viimeinen kaveri tuulettelee K9:llä (39% voittomahdollisuus), mutta tällä kertaa floppi osuu jätkän muodossa, ja tiputan kolme vihua kerralla. Samalla nousen chipleadiin. Asema säilyy headsupin alkuun asti, mutta sitten onnetar kääntää jälleen selkänsä ja pyllistää vielä päälle. Menemme AI 97 vs 76 962 flopilla ja uskon jo voittaneeni, mutta river tuo vihulle kutostripsit. Tipun pieniin, josta taistelen pari kertaa itseni vielä chipleadiin, mutta kun A6s vs A4s PF allinkään ei tuo voittoa katkeaa selkäranka lopullisesti, ja viimeiset merkit häviän 93:lla jotain parempaa kättä vastaan, kun en paranna. Kakkossijasta on kuitenkin ilmeisesti joku lohdutuspalkinto tulossa, ehkä toinen t-paita 😛
Taas parin päivän pikavisiitillä Tallinnassa, pokeri ei ollut matkan tarkoitus, mutta lauantai-iltana tuli kumminkin lätkittyä pari tuntia pikkuteksua paikallisten, latvialaisten, Sinappikaasun ja Potipotin iloksi. Mitään isompaa ei tapahtunut, alussa sain pari kunnon kättä ja voitin hieman kun vanhempi suomalainen maksuasema maksoi muutaman lyönnin ennen kuin löysi kipin, mutta sen jälkeen olinkin loppuillan korttikuollut ja kun stackki hupeni olin lopuksi myös niin kyllästynyt etten viitsinyt ostaa lisää, vaan lähdin nukkumaan. Potipotille onnittelut turnausmenestyksestä ja Sinappikaasulle neuvo, että kannattaa mennä Tallinkin isoilla nopeilla laivoilla eikä milllään sardiinipurkeilla, niin ei tarvitse pelätä että vuoro jää ajamatta pikku tuulen takia.
Lissabonin jälkeen ei ole tullut käytyä kuin Tukholmassa, ja nyt sitten Mauritiuksella. Pokeria ei valitettavasti ole tullut reissuilla pelattua, eikä juuri muutenkaan (itsepäisyyspäiväviikonloppuna kävin kyllä RAY:n testaamassa).
Mauritius on oikeastaan ensimmäinen lomakohde, jonne olen tehnyt kaksi matkaa, ja vieläpä samaan hotelliin. Kohteen viehätys suhteessa muihin vastaaviin perustuu pitkälti siihen, että aikaero on olematon, ja jos saa hyvät lennot voi lähteä illalla ja olla aamulla perillä. Hotellissamme taas viehättää sen Premium All-Inclusive paketti, jossa on käytännössä kaikki tarvittava päivittäisestä hieronnasta alkaen (joskin viime kerran jälkeen olivat muuttaneet ehtoja siten, että huonepalvelusta tilattu alkoholi ei sisältynyt, vaan ainoastaan ravintoloissa nautittu). Lisäksi hotellin rannalla oleva, enimmäkseen kalaruokiin keskittyvä ravintola on aivan erinomainen.
Muuten reissusta ei ole ihmeempää erityistä kerrottavaa, perillä kaikki sujui just niin kuin pitikin. Perus rantalöhöily-golfloma: unta, aurinkoa, uimista, hyvää ruokaa, vähän golfia, hieronta kerran päivässä, kerran vähän purjehtimassa (1. kerta kun sain laserin nurin) jne. Oikeastaan ainoa mainittavampi asia liittyy lentokenttiin: Mennessä oli vaihto Münchenissä, jonka olettaisi sujuvan saksalaisella täsmällisyydellä; tällä kertaa kuitenkaan ei – sekavia opasteita seuraamalla löysimme oikeaan halliin, jonne olisi pitänyt päästä passintarkastuksen jälkeen. Ongelmana oli se, että ovet olivat lukossa, eikä ketään näkynyt missään. Kun odottelemaan oli kertynyt parikymmentä henkeä, jostain kuitenkin ilmestyi virkapukuinen herra, joka avasi ovet, vilkaisi passeja ja pääsimme eteenpäin. Seuraavana vuorossa oli turvatarkastus, jossa myöskään ei ollut ketään. Täällä kuitenkaan ei ollut lukittuja ovia, joten kävelimme muina miehinä läpi ketään kiinnostamatta. Lopuksi olisi pitänyt löytää transferdesk, jota ei kuitenkaan ko. hallissa ole lainkaan. Boarding passin sai kuitenkin portilta, joten se siitä.
Takaisin tullessa taas vaihto oli Milanossa. Kone oli yli tunnin myöhässä (koska Mauritiuksen alimitoitettu kenttä on logistinen katastrofi, ja koska samalta portilta aiemmin lähtenyt kone odotteli paria matkustajaa kolme varttia ennen kuin meidän koneemme pääsi edes boardaamaan. Lisäksi Milanon kentälle tullessa piti tehdä yksi odottelukierros ennen laskeutumista), ja laskeutui 10 minuuttia ennen Finskin lähtöaikaa. Italialaisen systeemin tuntien olin 101% varma että jäämme koneesta Milanoon, mutta: putken päässä odotteli paikallinen virkahenkilö, joka kysyi Helsinkiin menijät (17 kaikkiaan), otti ryhmän kasaan, laski että kaikki ovat paikalla ja lähti johdattamaan meitä reipasta sotilasmarssia läpi kentän. Yhden lukitun oven läpi pääsimme privaattiturvatarkastukseen, ja toisen läpi privaattiin passintarkastukseen. Sitten lisää reipasta sotilasmarssia (= meikäläisen täytyi juosta n. 1/4 ajasta pysyäkseni perässä) portille, jossa sankari kaivoi taskustaan kaikki 17 boarding passia, luki nimet yksi kerrallaan, antoi boarding passin ja sitten koneeseen. Istuimme Finskin koneessa 25 min sen jälkeen kun Air Mauritiuksen pyörät olivat koskettaneet kiitorataa.
Laukut eivät tietenkään ehtineet samalle lennolle, mutta se nyt olisikin jo vaatinut ihmeen. Tätä kirjoittaessa ne kuitenkin tuotiin ovelle, joten ei mitään ihmeempää harmia siitäkään.
Dharma kirjoitti toisaalla: “tämä on wanhojen miesten palsta ja he ovat jo ehtineet kyllästyä pokeriin ja siihen liittyviin asioihin.”
Omalta osaltani osoitin tämän todeksi viikonloppuna, kun kävin Riikassa koiranäyttelyssä, ja lauantai-iltana sen sijaan että olisin raahautunut alakerran kasinolle häviämään latini käteispöydässä jäin hotellihuoneeseen lukemaan hyvää kirjaa.
Muuten matkasta ei oikein riitä matkakertomuksen aiheeksi, Casinon sushiravintolan sushit ja sashimit olivat edelleen hyviä ja edullisia, (minulle melko) uusi autoni osoittautui juuri niin hyväksi hieman pidemmälläkin matkalla kuin olin kuvitellutkin ja Latviassa oli sunnuntaina parhaimmillaan +8 astetta ja aurinko paistoi. Kevät tulee, kohta varmaan jo tännekin.
Ei tässä ihmeempiä, perus autoretki Suomi-Ruotsi-Tanska-Saksa-Itävalta-Italia-Monaco-Ranska-Saksa-Tanska-Ruotsi-Suomi, nyt aamulla tultiin Turkuun ja ajeltiin kotiin.
Kaksi tilaisuutta oli käydä kassulla, Monacossa ja Malmössä, ja molemmissa paikoissa jätin väliin – näin sitä on tullut vanhaksi ja väsyneeksi. Golfia pelattiin pari kierrosta Saksassa. Edes mitään ihmeempiä hotelli- tai ravintolasuosituksia ei tule, vaikka muutama ihan positiivinenkin yllätys osui kohdalle. Sen voin sanoa, että Monacossa hotelli Port Palacen yhden michelin-tähden ravintola kannattaa kiertää ihan helvetin kaukaa.
e: sellainen hassu pikku yksityiskohta, että ym. maissa ainoastaan joillain harvoilla ranskalaisten markettien automaattiasemilla on halvempaa naftaa kuin Suomessa.
Pitkästä aikaa tein pokerimatkan – tai paremminkin pitkästä aikaa pelasin ylipäänsä pokeria. Kävin nimittäin pelailemassa tuon foorumiottelun (Battle of the Forums) viimeisen, finaaliksikin kutsutun turneen Tallinnassa. Edellisenä päivänä olisi toki ollut tarjolla myös Pokeritiedon pikkujoulut, mutta niihin eivät aikataulut valitettavasti sallineet osallistua. Niinpä siis töytäsin laivaan (joka ei tosin ole enää nimeltään Georg Ots, niin kuin silloin kun Juice lauloi rakkaasta etelänaapuristamme) lauantai-aamuna klo 8.30, ja rantauduttuani paria tuntia myöhemmin suuntasin auton nokan kohti paikallista viinakauppaa. Varaston täydennykset hankittuani suuntasin apteekin kautta hotellille, ja sain huoneenikin, vaikka kello näytti vasta puoltapäivää. Vasta huoneessa havaitsin jonkun kämmänneen huolella liittymäni siirron työnantajan nimiin, sillä puhelimeni ei näköjään toimi ulkomailla.
Lähempänä kahta suunnistin alakertaan, ja kun Aki esitteli minut ja Mikon toisillemme, sain hoidettua myös turnauslipun (joka, jos joku sattui katsomaan Teerenpelit, oli palkkio foorumiahkeruudestani). Turnaus alkoi luonnollisesti hieman myöhässä, mutta ei kai kukaan muuta odottanutkaan. Alussa voitin yhden käden, kun reissasin KQ:n ja sain Mikolta maksun, ja jatkolyöntini ässäkorkeaan floppiin sai hänet kippaamaan (jaon yksityiskohdat eivät ole ihan tarkasti mielessäni, joten jotain muutakin saattoi tapahtua, mutta ei kai kukaan odotakaan tältä blogilta mitään syvällistä pelillistä analyysiä). Tämän jälkeen aloin sitten vajota pikkuhiljaa, sekä parin epäonnistuneen peliliikkeen että yleisen korttikuolleisuuden seurauksena (koko illan parhaat kädet olivat kymppipari ja ysipari, jotka jouduin kippaamaan pre, muutamien pienempien parien lisäksi sain kerran tai kahdesti AQ:n, ja siinä se sitten melko laiila olikin) valuin pian puskustackkiin. Jos kohta kortit olivat kuraa pre-flop, niin flopin jälkeiset tuurit olivat sitä paremmat. Ekassa puskussa A2 törmäsi AQ:aan, mutta pöytään tuli onneksi Q-8 suora, joten split. Sen jälkeen oli pari flippiä jotka voitin, ja sitten 52 oli maalissa vihun AJ:tä parempi. Tuplasin kaikkiaan neljästi tai viidesti, mutta enimmilläänkin olin vain noin keskistackissä. Lopulta 94 ei päässyt enää AK:n ohi, ja sijoituin lähes kunniakkaalle sijalle 19.
Oli mukava tavata monia sekä ennestään tuttuja että myös tuntemattomia pokeritietolaisia (ja tietysti myös sivujen ja pokeristan edustajia).
Hassua, että vaikka viime päivityksestä on 2,5 kuukautta, on tämä päivyri edelleen matkapäiväkirjojen ykkössivulla ja vielä aika ylhäällä. Eipä täällä tunnu kovinkaan moni enää matkoistaan kirjoittelevan.
Itsellänikään ei ole ihmeempää kerrottavaa, mutta kun Dharma kehui Hesperiankadun sushiravintolaa toisessa threadissä, tuli mieleeni, että kävinhän minäkin Haagissa. Ja miten tämä liittyy Hesperiankadun susheihin: eipä muuten, kuin että Haagissa oli mukava japanilainen ravintola (http://www.kinyo.nl/) mielenkiintoisella konseptilla: päivällinen on kiinteän hintainen, ja kiinteällä hinnalla (22,95) saa syödä n. sata annosta käsittävältä listalta neljä viiden annoksen “kierrosta” (joissain yksittäisissä annoksissa on lisämaksu). Annos on tyypillisesti esim. 1 temaki tai 2 nigiriä tai 3 makia jne. Listalla on hyvin monipuolisesti paitsi susheja myös muita annoksia, keittoja, muita lämpimiä ruokia ja jonkun verran myös jälkiruokia. Ruoka on hyvää ja hinta-laatusuhde on loistava. Myös lounas toimii samalla perusperiaatteella, mutta lista on lounasaikaan suppeampi, hinta halvempi ja annoksia sisältyy vähemmän. Suosittelen kaikille Haagissa kävijöille.
Muuten reissu meni normaalisti; mennessä Finnair ehdotti upgradea businekseen hintaan 9000 pistettä, ja otin tarjouksen mielelläni vastaan; palatessa ei käynyt yhtä hyvä tuuri mutta onneksi olin penkkirivilläni yksin joten paluukin oli siedettävä. Hotelli (Bel Air) osoittautui hyväksi, joskin keskustaan on hieman matkaa; raitiovaunut onneksi toimivat (ja tarkastustoiminta on tehokasta, matkustin neljästi ratikalla ja liput tarkastettiin kahdesti). Pari päivää vierähti työhaastattelussa, mutten saanut duunia. Muutaman kilometrin päässä Scheveningenissä olisi ollut kasino, mutten jaksanut raahautua paikalle – ottaen huomioon haastattelujenkin lopputulos, olisi ihan hyvin voinut.
Heitetään nyt tännekin jotain päivitystä, kun tulin taas loganneeksi sisään.
Matkoista sen verran, että touko-kesäkuussa tuli taas ajeltua vähän Euroopassa (Ruotsi-Tanska-Saksa-Ranska-Luxemburg-Saksa-Tanska-Norja-Ruotsi), tällä kertaa pakulla. Kyllä saksalainen pakuja osaa rakentaa, tuo liikkuu näköjään tyynellä ja tasaisella GPS:n mukaan n. 175km/h, ja alamäkeen ja myötätuuleen parhaimmillaan 190km/h. Toki jos tuolle teettäisi moottorioptimoinnin siitä saisi enemmänkin irti. Sen lisäksi se on pakuksi pirun mukava ajaa. Suomi on muuten tietääkseni ainoa Euroopan maa, jossa samalla autolla on eri nopeusrajoitus riippuen siitä paljonko siitä on maksettu veroa. Reissulla en pelannut pokeria, mutta mm. astutin yhden koiran uroksen kanssa, jonka omistaja ei puhu mitään muuta kuin Ranskaa, jota taas minä puhun hyvin vähän. Astutus ei kuitenkaan ollut reissun päätarkoitus, mutta kun matkalle muuten mukaan otettavaksi aiottu narttu tuli juuri sopivasti kiimaan, päätettiin hoitaa sekin sitten samalla.
Toissapäivänä tein taas matkan, jota Dharma voisi taivastella, jos vielä kirjoittaisi tänne (ja jonka taivastelun voisin lukea, jos Dharma ei olisi – ainoana henkilönä ikinä – estolistallani): Lensin aamukoneella Brysseliin, kävin junalla vähän kaupungilla (mm. syömässä lounaaksi olutmenun, jossa jokaisen ruokalajin valmistuksessa oli käytetty olutta, ja jossa jokaisen ruokalajin – ml. jälkiruoka – kanssa tarjottiin sille sopivaa olutta), ja palasin iltapäivällä lentokentälle, jossa tapasin Ranskasta saapuneen koirankasvattajan. Teimme kauppakirjat koiranpennusta, maksoin koiran ja pakkasin sen laukkuun, chekkasin sisään (varmuuden vuoksi olin ottanut upgraden businekseen paluumatkalle, jotta pennun saa varmemmin matkustamoon, pentu kun oli virallisesti hieman liian suuri matkustaakseen siellä) ja lensin pennun kanssa takaisin.
e: Luxemburgin puolella, lähellä Saksan rajaa on turistirysä nimeltä Vianden. Olimme vain yhden yön, mutta jäi oikein harmittamaan ettemme olleet varautuneet olemaan pidempään, pari kolme päivää olisi varmaan mennyt ihan rattoisasti. Mukavan oloinen paikka, turistirysän luonteestaan huolimatta.
Toinen hauska paikka oli Legoland (vaikka joku sitä juuri haukkui muistaakseni juuri tällä foorumilla, olisiko ollut Kilppari). Eihän ne huvipuistolaitteet mitään ihmeellisiä ole, mutta itse kyllä jaksoin ihastella Legoista tehtyjä pienoismalleja hyvän tovin. Sen sijaan Billundin ja lähiympäristön ravintolatarjonta on surkeaa, aivan kauheimpana Legolandin vieressä olevan huvittelukeskuksen (jonka nimeä en muista) ravintolat.
e2: Joku totesi myös toisaalla, että Tanska on kallis maa. Heille voi todeta vain: Älkää menkö Norjaan. Lisäksi norjalainen tietullisysteemi on satunnaiselle kävijälle täysin käsittämätön, ja siitä kunnialla selvitäkseen pitää suorittaa ainakin parin opintoviikon valmistelevat opinnot.
Päivitetäänpäs tätäkin hieman. Viimeisen vuoden aikana ei ole tullut mitenkään hirveästi reissattua, mitä nyt toukokuussa käytiin tavanomainen Keski-Euroopan turnee, tällä kertaa pikana, eli ke-iltana töiden jälkeen ajo Turkuun ja laivaan, torstaina ajo Tukholmasta keskiseen Saksaan, perjantaina ajo Pariisin eteläpuolelle Gieniin, viikonloppu siellä eräässä tapahtumassa, maanantaina ajo Pohjois-Saksaan, tiistaina ajo Tukholmaan ja laivaan ja ke-aamuna Turusta kotiin ja töihin. 4 ajopäivää n. 4500km + 2 “loma”päivää.
Tällä hetkellä istun Tallink Starissa paluumatkalla BOTFista. Reissu oli mukava yhdistetty pokeri- ja viinanhakureissu, Hauturska ja yksi koiristakin olivat mukana. Itse turnauksesta ei ihmeempää kerrottaa, alussa kävi hillitön korttituuri (mm. kahdet taskuässät, joista ensimmäisillä sain blindit ja toisella melkein yhden vihun katki – kaveri reissasi, rereissasin, kaveri löi vielä lisää n. puolet stäkistään ja puskin varmana siitä, että vihu on jo kommittoitunut. Tässä kohtaa hän kuitenkin havahtui siihen, että tuli reissattua aivan liikaa ja löysi kipin). Toinen isohko potti tuli kotiin kun puolustin iso QT:llä ja floppi oli TT8. Johonkin kuitenkin onnistuin myös häviämään merkkejäni, koska ekalle tauolle tultaessa olin vain n. averagessa.
Tauon jälkeen korttituuri kääntyi, ja sain lähinnä kuraa käteen. Paras käsi oli JJ, jolla onneksi sain erään A Pyysingin poikki neljän pelaajan all-inissä (Akilla oli AK ja muilla TT ja 88, ja yllättäen jätkät pitivät. Tästä taisi olla joku mainintakin virallisessa turnausrapsassa). Tämän jälkeen olin vähän aikaa aika hyvissä, kunnes pillitin A2:lla QT9xx boardiin ja JT maksoi (tjsp). Kolmannella tauolla minulla oli merkkejä vähän yli 20K, kun ave oli 28K. Sitten tulikin noutaja aika nopeasti, reissasin ysiparilla UTG+1 ja seuraava puski, minkä maksoin muiden kipatessa. AK meni jo flopilla ohi eikä kaksiouttinen realisoitunut. Seuraavassa jaossa sain UTG:hen JTo, ja koska jäljellä oli enää 3700 blindeilla 1200/600 + ante 100, ei puskua tarvinnut kauaa pohtia. QQ maksoi, ja floppi osui molemmille: AKQ, turnin 2 piti toivoa yllä, mutta riverin A sinetöi poistumiseni sijalla 23 (tästäkin on turnausrapsassa, ja jos käsi on tässä raportoitu jotenkin eri lailla, niin luottakaa Jussiin)
Tippumiseni jälkeen katselin Yleleaksin ja Uutisvuodon huoneessa, kusetin koiran ja palasin takaisin pelaamaan hieman puoliavokinkkiä Mongeronin ja Kilpparin kanssa. Narniaan pääsi tasan seiskaparilla edessä, ja reilukerholaiset mm. järjestivät samaan jakoon kaksi narniaa ja Kilppari vielä löi lyötyä tekemällä umpikinkkikäteen royalin taakse. Onneksi sain myöhemmin järkättyä pari narniaa itsellenikin ja nousin vähän yli sadan pisteen kuopasta vielä hienoon kymmenen pisteen plussatulokseen. (Niille harvoille jotka ovat lukeneet kolumniani todettakoon, että tämä oli ensimmäinen kerta kun pelasin puoliavokinkkiä rahasta).
Reissu oli jälleen mukava, vaikka rahallinen tulos jäikin laihaksi (jos ei lasketa säästöä alkoholimenoissa). Hieman tosin harmittaa, että apinan näyttää tuntevan aika moni, vaikkei apina tunnekaan juuri ketään.
Tallinnan matkaan liittyi sellainen hauska episodi, että olin tilannut satamaan valmiiksi n. 300 litraa alkoholiuomia. Saavuin paikalle klo 9:30 (laivan lähtöaika 10:30) todetakseni, että juomien luovutus alkaa klo 10 (Virossa on joku uusi laki, joka estää luovutuksen ennen klo 10 – osataan sitä sielläkin). Etsiskelin hetken pihalla olleiden lavojen ja kärryjen joukosta omaa kuormaani, muttei osunut silmään. Vähän vaille 10 kaikki muut paitsi viinoja odottavat autot oli lastattu laivaan, ja haalariveikko tuli huutamaan, että kaikki laivaan, jos ei ole viidentoista minuutin päästä laivassa, niin ei pääse kyytiin. Hieman myöhemmin löysin myös oman kuormani, mutta koska lavalla oli tosiaan se 18 eri tuotetta ja yhteensä n. 300 litraa, en pystynyt ihan tarkkaa tarkistusta tekemään. Hetikohta tavarat myös luovutettiin, ja rupesin nostelemaan niitä melko kiireellä autoon. Laivaan pääsin n. 10:10.
Kotona sitten purin kuorman, ja totesin, että neljä hanapakkausta (yht 12L) viiniä puuttuu. Laitoin mailin Tallinkille, ja heti maanantai-aamuna sainkin sitten vastauksen, jossa hoonolla soomella kerrottiin, että tavarat pitää tarkistaa satamassa. Laitoin sitten toisen mailin kanta-asiakaspalvelun johtajalle, ja viittasin epäsuorasti firmalle viime vuosina tuomaani liikevaihtoon ja kysyin onko tämä nyt varmasti viimeinen viisaus asiassa. Ko. henkilö valitteli ettei voi tehdä asialle mitään, mutta laittaa viestini preorder-myynnin vetäjälle. Sieltä ei kuulunut mitään, mutta tänä aamuna sain toisen viestin preorderin asiakaspalvelusta, jossa kerrottiin, että ovat tehneet inventaarin (yeah, right) ja todenneet, että minulta on todellakin jäänyt ko viinit saamatta. Lisäksi totesivat, etteivät voi lähettää tuotetta jälkikäteen (no sitä nyt ei kukaan olettanutkaan), mutta etteivät voi myöskään palauttaa rahoja (what?), vaan saisin hakea viinit kun tulen seuraavan kerran (WHAT?). Tästä uusi viesti kanta-asiakaspalvelun ja preorderin pomoille, ja kas, hetken päästä tulikin sitten viesti taas asiakaspalvelusta, että ovat päättäneet tällä kertaa tehdä poikkeuksen ja palauttaa rahani tililleni. On se vaikeaa.
Eli, jos tilaatte viinejä Tallinkin preorderista, kannattaa ottaa nuo Viron ja laivayhtiön säädökset huomioon.
Matkaa on nyt taitettu jonkin verran, ensin Finskillä Bangkokiin (aivan kuten PHR oikein päätteli), mistä piti olla yksityiskone + vene perille, mutta yksityiskonetta operoiva yhtiö on kuulemma lopettanut lennot minkä takia tilalle tuli reittilento Tratiin ja siitä tarjottiin helikopterikuljetusta perille. Helikopteri taas sopi huonosti hauturskalle, joten pyysimme ja saimme vaihtoehdon, joka oli autokuljetus laiturille ja vajaan tunnin venematka perille. Näin päästiin lopulta Soneva Kiriin Koh Koodin saarelle, jossa meille oli sitten annettu upgrade beach side villaan, joka siis sisältää kaikkineen reilun 400m2 villan, oman yksityisen rannan ja butlerin (joka on useimmista englantilaisista esikuvistaan poiketen nuori nainen). Tähän asti ei valittamista, vaan vaikuttaa äkkiseltään parhaalta hotellilta jossa olen ollut. Täytyy vaihtaa kevyempää päälle, käydä virkistäytymässä tuossa villan terassilla olevassa uima-altaassa ja hurauttaa villaan kuuluvalla golfautolla lounaalle.
Tämä on mielenkiintoinen paikka. Yksityiskohta: jätimme pöydälle pari kirjaa. Kun palasimme illalliselta, oli kummassakin kirjassa kannen ja ensimmäisen sivun välissä hotellin logolla varustettu kirjanmerkki. Enpä muista aiemmin nähneeni moista.
