4
forum
|

Aki Pyysing

+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540

Ruotsissa on kaikki taloudellinen aktiviteetti tyypillisesti nelinkertaisesti suurempaa kuin meillä. Niin ovat ipotkin. Jos ipo-kuume vaivaa, ja meidän nykyinen kerran kuussa tahti tuntuu kovin harvalta, voi onneaan koittaa myös siellä, missä miehet olisivat mielellään miehiä, mutta olisi sukupuolisesti leimaavaa kutsua heitä sellaisiksi.

Tässä on erinomainen sivusto, mistä seurata näitä: http://nyemissioner.se/.

Ruotsalaisten merkintä vaatii joko ruotsalaisen välittäjän, bulvaanin tai hyvin varustellun suomalaisen pankkiiriliikkeen. Täysin antikohtaista toki. Lisäksi paikallisilla rähmillä pelataan, joten kuluorientoitunut avaa kruunutilin näitä operaatioita varten. Miekin oon suunnitellut sellaisen avaamista useamman vuosikymmenen. Telia taisi olla ensimmäiseni (hankin bulvaanin) ja Byggpartners (hyvin varusteltu kotimainen) viimeiseni. Yhtään harhalaukausta en ole hiuspussipäitä kohti ampunut, mutta olenkin ollut hyvin, hyvin selektiivinen.

Jos joku bongaa jonkun kivan, tähän ketjuun voi vinkata siitä tai avata yhtiölle oman threadin, jos jaksaa. Jälkimmäinen toki selkeämpi, mutta edellinen parempi kuin ei mitään.

0
0
27.4.2017 - 15:56 #12718

turola

+5
Liittynyt:
29.12.2016
Viestejä:
7
Aki kirjoitti:

Ruotsalaisten merkintä vaatii ... hyvin varustellun suomalaisen pankkiiriliikkeen.

Mielenkiinnosta kysyn, tuleeko tässä jotain lisäkuluja? Vai mennäänkö normaaleilla kaupankäyntikuluilla?

0
0
27.4.2017 - 16:55 #12720

Aki Pyysing

OP
+11689
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
6540
turola kirjoitti:

 

Aki wrote:

 

Ruotsalaisten merkintä vaatii ... hyvin varustellun suomalaisen pankkiiriliikkeen.

 

 

Mielenkiinnosta kysyn, tuleeko tässä jotain lisäkuluja? Vai mennäänkö normaaleilla kaupankäyntikuluilla?

Riippuu välittäjästä, yleensä ei. Valuutanvaihtokulut merkittävin lisäkulu, siksi kruunutili olisi näppärä.

0
0
27.4.2017 - 20:47 #12724

kaleeri

+79
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
255

Melko kätevä järjestely on avata suomalaisen Nordnetin rinnalle ruotsalainen Nordnet, jolloin rahaa voi siirtää tilien välillä ilmaiseksi. Ruotsin tilin kautta voi sitten merkata suoraan ruotsalaisia anteja. En tiedä pääseekö kaikkiin suoraan tuota kautta, 7 antia on parhaillaan näkyvillä Nordnetissa.

0
0