kymysys

Liittynyt:
23.7.2022
Viestejä:
0

Moi!
 

Aloitan syksyllä opinnot Hankenissa. Oon hieman ottanut selvää erilaisista pääainevaihtoehdoista, ja olisin erityisen kiinnostunut rahiksesta. Olen kuitenkin käynyt lyhyen matematiikan (vahva E) ja lukemani/kuulemani mukaan rahiksessa vaadittava matematiikka on melko vaativaa. Te, jotka olette rahoitusta opiskelleet, kuinka haastavaa se mielestänne on? Onko lyhyellä matikalla mahdollista pärjätä? 

Olisi myös kiva, jos te kauppiksessa opiskelleet jakaisitte muutenkin mielipiteitä pääaineista (+sivuaineista). Mitä teidän mielestä kannattaisi opiskella? 

0
0
24.7.2022 - 06:24

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Pääaineeks kannattaa valita se mikä eniten kiinnostaa. Eikä liikaa kannata edes stressata sitä, että valitsee ensin alkuun väärän. Lopullisen pääainevalinan voi tehdä vasta sen jälkeen, kun opinnot ovat alkaneet. Tutkintoon saa aina ujutettua vapaavalintaisiakin opintoja, joten ihan rauhassa on aikaa ensimmäinen vuos käydä niitä peruskursseja ja miettii, mikä olis sopiva pääaine.

En tiedä miten Hankenilla, mutta Aallossa rahotus oli tyyliin ainut pääaine, johon porukkaa karsittiin ensimmäisen vuoden opintomenestyksen perusteella. 

Tohon matematiikka-asiaan on vähän vaikee sanoa näillä tiedoilla mitään. Jos suoritit lukiossa lyhyen matematiikan, koska matematiikka oli sulle haastavaa, niin kyllä se rahotuksessa käytettävä matematiikka ainakin töitä teetättänee. Jos taas valitsit lyhyen matematiikan sen takia, ettei matematiikka vaan siinä vaiheessa napannut, niin en tässä vaiheessa huolestuis. Matematiikan hyvästä osaamisesta on kuitenkin selkee hyöty ja työmarkkinoilla rahotuspuolla on kovin kilpailu. Jos siis rahotuksen opiskelu alkaa matematiikan takia tökkimään, niin kannattanee siinä vaiheessa, miettiä muuta pääainetta. 

Kannattaa kuitenkin valita ne aineet, jotka oikeesti kiinnosta ja joiden opiskelu tuntuu mielekkäältä. Paremmat lähtökohdat työelämäänkin antaa oikein valittu pääaine ja hyvin suoritetut opinnot kuin rimaa hipoen suoritetut rahiksen opinnot. Mieti siis, kiinnostaako sua oikeesti rahis vai ootko muiden mukana rahishypessä.

Jos kuitenkin pitäs valita kovin pääaine-sivuaine-kombo, niin se olis rahis+laskis ja ehkä päälle vielä jotain taloustieteen opintoja. Koska yksilöiden kohdalla tulee rajoitusehtoja, niin myös johtamisen pääaine ja markkinoinnin sivuaine voi olla paras ratkasu. 

 

0
0
24.7.2022 - 10:32

OA

+11
Liittynyt:
19.11.2017
Viestejä:
3

Suosittelen tsekkaamaan Hankenin sivuilta kursseja ja niiden kuvauksia. En oo katsellut Hankenin tarjontaa mutta matematiikan ja ekonometrian kursseista yleensä kerrotaan pääkonseptit ja voi hieman katsella miltä materiaali vaikuttaa. Itse oon suorittanut rahoituksen opinnot Otaniemessä ja mitään matemaattisesti vaativaa ei ole kyllä missään vaiheessa vaadittu.

Valtaosa rahoituksen työtehtävistä on hieman kärjistäen Excelin pyörittämistä ja vaativimmillaan yläastematematiikkaa. Jos ala kiinnostaa niin pystyt kyllä ottamaan konseptit haltuun.

"Kovin pääaine-sivuaine"-keskustelu on typerä. Kuulostaa todella kliseiseltä mutta paras on tehdä sitä mikä kiinnostaa. Pääaine on loppupeleissä aika merkityksetön työelämässä menestymisen kannalta. Ei rahoituksen pääaine valmista nousujohteiseen uraan mutta epävarmat ylisuorittajat usein hakevat rahoitusta opiskelemaan.

Ja jos palkkausta miettii niin tilastoissa kannattaa huomioida se että rahoituksen opiskelijat tekevät keskimäärin huomattavasti pidempää päivää. Se jo pääosin selittääkin eron valmistumisen jälkeisissä palkoissa muihin pääaineisiin verrattuna 

0
0
24.7.2022 - 14:07

Trolli

+473
Liittynyt:
21.10.2018
Viestejä:
425

Kyllä se olis ihan kannatettavaa ymmärtää matematiikka niiden excel-funktioiden takana. Jos sä et teoriassa osaa laskea käsin, sitä mitä teet excelillä, niin et sä kyllä täysin ymmärrä mitä oot tekemässä. 

Matematiikassa kaikki palautuu aina yksinkertasiin laskutoimituksiin. Esim integrointi on vain nelikulmioiden pinta-alojen laskemista yhteen. Ei kovin vaikeeta ja onnistuu peruskoulupohjalta. Siinä vaiheessa kun sun pitää osata soveltaa asioita eri yhteyksissä, niin se ei riitä, että saat ohjelmalla numeerisen lukuarvon.

0
0
24.7.2022 - 17:25

big bad bear

+601
Liittynyt:
18.11.2016
Viestejä:
311
kymysys kirjoitti:

Te, jotka olette rahoitusta opiskelleet, kuinka haastavaa se mielestänne on? Onko lyhyellä matikalla mahdollista pärjätä? 

Ei tule olemaan mitään ongelmaa matematiikan lukiotaustan puolesta. Rahoituksen opinnot tosin ovat ylipäänsä vaativampia kuin moni muu pääaine kauppiksessa, ja kilpailu on kovaa. Riskinä tässä pääainevalinnassa on se, että jos teet opinnot puolivaloilla, ei hyviin duuneihin ole mitään asiaa. Jos epäilet, ettei motivaatio riitä ylimpään 10%iin opiskelijoista, katselisin muita pääaineita. Se ensimmäinen duunipaikka määrittää vahvasti tulevaa uraa ja parhaat duunit menevät parhaimmille rahiksen pääaineopiskelijoille. Suuri osa niistä parhaista duuneista vastavalmistuneille on myös ulkomailla, mihin kannattaa ainakin henkisesti varautua hyvissä ajoin.

0
0