Kaupallinen yhteistyö

Coinbase halajaa tuottoa välityspalkkioiden lisäksi

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Kryptopörssejä pidetään historiallisesti riskisinä alustoina säilyttää kryptokolikoita, eikä maine ole lainkaan aiheeton. Jenkkien suurin kryptopörssi Coinbase on kuitenkin USA:n finanssivalvonnan SEC:n tiukan valvovan silmän alla ja moni kryptosijoittaja kokee sen turvallisena paikkana säilyttää kryptosalkkua.

Tähän asti Coinbase on tehnyt leijonanosan tuloksestaan kryptokaupankäynnistä, mutta se hajauttaa jatkuvasti bisnestään ansaitakseen tuottoa muista lähteistä. Bitcoin-ETF-lanseerausten myötä yhtiön odotetaan tekevän merkittävää tuottoa säilytyspalkkioista.

Coinbasen osake listattiin edellisen kryptobuumin huipulla vuonna 2021 lähes täsmälleen kolme vuotta sitten, eikä kryptojen kanssa vahvasti korreloiva osake ole vielä päässyt takaisin ennätystasoilleen. Tällä hetkellä osake treidaa noin 211 dollarissa.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Kryptomarkkinan kaupankäyntiaktiviteetin kanssa vahvasti korreloiva Coinbase on vihdoin löytämässä keinoja tehdä tulosta kryptomarkkinan tilanteesta riippumatta.

Kryptokolikoiden hintojen noustessa yhtiö tekee tuloksensa kaupankäyntipalkkioista. Kryptomarkkinan kylmentyessä kaupankäyntivolyymi tulee merkittävästi alas, tällöin myös yhtiön tulos takkuilee pahasti ja se joutuu vastaamaan Wall Streetin analyytikkojen kiusallisiin kysymyksiin.

Coinbasen välityspalkkioihin liittymätön tuotto muodostuu neljästä eri lähteestä: vakaavaluutan (stablecoin) liikevaihto, säilytyspalkkiot, lohkoketjupalkkiot ja korkotuotto. Sen tuotto edellä mainituista lähteistä kasvaa ja alkaa muodostaa yhä suurempaa siivua koko liikevaihdosta. Neljän mainitun tulonlähteen liikevaihto kasvoi vuositasolla 78 prosenttia vuonna 2023.

Tämän vuoden aikana kannattaa pitää silmällä myös Coinbasen säilytyspalkkioiden kasvua, sillä yhtiö oli tammikuussa kahdeksan bitcoin-ETF-rahaston säilyttäjä. Bitcoin-ETF-rahastoja lanseerattiin kokonaisuudessaan yksitoista. Tällä hetkellä bitcoin-ETF-rahastoihin on virrannut rahaa noin 30 miljardin dollarin edestä. Toisin sanoen Coinbase voi tehdä tuottoa pitämällä silmällä Wall Streetin bitcoineja ja niin kauan kuin bitcoin-ETF:t ovat suosittuja, pitäiisi Coinbasen tehdä niillä rahaa.

Coinbase on myös lanseerannut oman lohkoketjunsa nimeltään Base. Elokuussa toteutunut lanseeraus herätti paljon huomiota, sillä kyseessä oli ensimmäinen pörssiyhtiön luoma lohkoketju.

Yhdeksässä kuukaudessa Base kerää edelleen huomiota ja tulee toimimaan institutionaalisten sijoittajien DeFi-alustana (Decentralized Finance). Tuulipukusijoittajille alusta tarjoaa DeFi:n lisäksi mahdollisuuden treidata Base-lohkoketjun omia meemikolikoita. Maaliskuussa Base oli johtava Ethereum L2-alusta palkkioiden suhteen treidausaktiviteetin ollessa vilkasta. Basen päivittäinen kaupankäyntivolyymi ylitti miljardia dollaria maaliskuussa.

Coinbasen osakkeeseen treidaaja voi ottaa näkemystä Suomessa toimivien välittäjien kautta Vontobelin viputuotteilla.

Vontobelin TLNG COIN:UW V95-turbo tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun Coinbasen nousevaan osakekurssiin. Kirjoitushetkellä tuotteen vipu on 4,08-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 4,08 prosentin tuottoa Coinbasen osakkeen noustessa prosentilla. Jos osakkeen hinta vastoin odotuksia laskee prosentilla, aiheutuu viputuotteelle 4,08 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös Coinbasen osakkeen laskevaan kurssiin. TSRT COIN V784-turbo tarjoaa kirjoitushetkellä 3,58-kertaisen vivun osakkeen tuottoon. Mikäli Coinbasen osake laskee prosentilla, tuottaa viputuote 3,58 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 3,58 prosentilla, mikäli Coinbasen osakkeen hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Coinbasen osake noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Kaupallinen yhteistyö

SEC laittaa kapuloita Ethereumin rattaisiin

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Bitcoin nousi maaliskuussa osaltaan ETF-lanseerauksen ja “halvingin” (lohkopalkkioiden puoliintumisen) ansiosta kaikkien aikojen ennätyslukemaansa. Kryptoista toiseksi suurin, Ethereum, ei vielä samaan pystynyt odotuksista huolimatta.

Monelle kryptomaailmassa toimivalle on selvää, että jossain vaiheessa myös Ethereum-verkon Ether-kolikko saa oman ETF-rahastonsa, meni siihen sitten kolme kuukautta tai yli vuosi. USA:n finanssivalvonta SEC kuitenkin haluaa heittää kapuloita rattaisiin spot-Ether-ETF:n hyväksynnän suhteen.

Tällä hetkellä Ether-futuuri treidaa hieman alle 3 200 dollarissa.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Viime kuussa SEC lähetti usealle Ethereum-säätiön kanssa toimivalle yhtiölle haasteen. Consensyksen Bill Hughesin mukaan tämä tarkoittaa, että SEC valmistautuu mahdollisesti haastamaan säätiön oikeuteen tavalla tai toisella. SEC voi potentiaalisesti olla rakentamassa oikeustapausta, jonka tavoitteena on julistaa Ethereum arvopaperiksi.

Toisin kuin Bitcoinin luonut Satoshi Nakamoto, Ethereumin kehittänyt Vitalik Buterin on edelleen kuvioissa mukana ja on edelleen avoin kysymys, oliko Ether-tokenin lanseeraus “sijoitussopimus”. Ethereum-säätiöllä on myös edelleen aktiivinen rooli lohkoketjun kehittämisessä. Kysymys kuuluu, onko Ethereumin taustalla yksittäinen taho ja odottavatko sijoittajat tuottoa sen toimista. SEC:n ohjeistus kryptojen suhteen on vähintäänkin puutteellinen.

Consensyksen Hughesin mukaan raportointi on tarpeeksi selkeää sille tulkinnalle, että SEC tutkii Ethereumia. Samalla Hughes muistuttaa, että viime vuoden lokakuussa SEC salli Ether-futuuriin perustuvan ETF:n kaupankäynnin pörssissä. Tästä voi mahdollisesti tulkita, ettei Ether-futuuri ole arvopaperi.

Mikäli SEC päättää, että Ethereum on arvopaperi, olisi päätöksellä merkittävä vaikutus lohkoketjun tulevaisuuteen. Se estäisi muun muassa spot-Ether-kolikkoon perustuvan ETF-rahaston lanseerauksen ja sillä olisi merkittäviä vaikutuksia myös amerikkalaisiin yrityksiin ja sijoittajiin.

Huomattavaa on, ettei SEC ole missään vaiheessa tähän mennessä nimennyt Ethereumia arvopaperiksi.

Konsensus kryptomaailmassa vaikuttaa tällä hetkellä olevan, ettei Ethereum ole arvopaperi, mutta niin kauan SEC tutkii Ethereum-säätiön ympärillä toimivia yhtiöitä, on Ethereum ympärillä tummia pilviä arvopaperiksi nimeämisen suhteen. Yleinen mielipide kryptosijoittajien keskuudessa on, että SEC haluaa hidastaa Ether-spot-ETF-rahaston lanseeraamista ja kryptojen adoptoinnin etenemistä yleensäkin. Toisin kuin USA:n dollari, eivät kryptot ole USA:n virkamiesten hallinnassa.

Muualla maailmassa asiat ovat edenneet pidemmälle, sillä Hong Kongin finanssivalvoja hyväksyi aiemmin tässä kuussa samanaikaisesti sekä spot-Bitcoin- että spot-Ether-ETF-rahastot. Tämä asettaa Aasian sijoittajat etuasemaan kryptosijoittajien silmissä ja voi osaltaan luoda tietä spot-Ether-ETF-rahaston hyväksymiselle rapakon takana.

Ether-futuuriin treidaaja voi ottaa näkemystä Suomessa toimivien välittäjien kautta Vontobelin viputuotteilla.

Vontobelin MFL ETH V278-minifutuuri tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun Ether-futuurin nousevaan hintaan. Kirjoitushetkellä minifutuurin vipu on 4,01-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 4,01 prosentin tuottoa Ether-futuurin hinnan noustessa prosentilla. Jos Ether-futuurin hinta vastoin odotuksia laskee prosentilla, aiheutuu viputuotteelle 4,01 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös Ether-futuurin laskevaan hintaan. MFS ETH V333-minifutuuri tarjoaa kirjoitushetkellä 3,58-kertaisen vivun osakkeen tuottoon. Mikäli Ether-futuuri laskee prosentilla, tuottaa viputuote 3,58 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 3,58 prosentilla, mikäli Ether-futuurin hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Ether-futuuri noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Kulta nousi uuteen ennätyshintaan

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Maailman geopoliittisen vakauden seurauksena kullan hinta on noussut uuteen ennätystasoon. Moni odotti kullan hinnan nousevan inflaation laukatessa vilkkaana vuosi sitten, mutta toisin kävi.

Maailman keskuspankit ovat ostaneet kultaa holveihinsa pää märkänä ja sen ansiosta kullan hinta on vihdoin murtautunut läpi teknisestä vastustustasostaan ja teki huhtikuun alussa uuden ennätyksen 2 365 dollarilla.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Keskuspankit Kiinan johtamana ovat olleet kullan ostolaidalla jo hyvän aikaa. USA:n taloudelliset kilpailijat haluavat vähentää riippuvuuttaan USA:n dollariin ja kulta on tässä tilanteessa historiallisesti ollut suosituin rahan parkkeeraamispaikka. Keskuspankit näkevät kullan turvasatamana ja arvon säilyttäjänä taloudellisen ja geopoliittisen epävarmuuden aikana.

Kulta nähdään yleisesti sitkeänä sijoituksena. Korkojen laskiessa kullan hinta yleisesti nousee kun kullasta tulee korkoa maksavia valtion bondeja houkuttelevampi sijoituskohde.

Kiinan keskuspankki osti kultaa 17. perättäisenä kuukautena maaliskuussa lisätessään varantojaan 160 000 unssilla, nostaen keskuspankin kokonaisvarannon 72,74 miljoonaan unssiin kultaa.

Myös Intian ja Turkin keskuspankit ovat vahvistaneet kultavarantojaan. Intian vakaa BKT-kasvu tukee maan keskuspankin kultasijoituksia.

Viime viikon päätteeksi julkaistut maaliskuun inflaatiolukemat saivat kullan hinnan niiaamaan huipuistaan. USA:n CPI-inflaatio (Consumer Price Index, kuluttajahintaindeksi) oli maaliskuussa 0,4 prosenttia, markkinoiden odottaessa 0,3 prosenttia. Vuositason inflaatio maaliskuussa peittosi myös odotukset niukasti, päätyen 3,5 prosenttiin. Myös kuukausitason core-CPI ydininflaatio nousi karvan verran odotuksia enemmän, ollen 0,4 prosenttia.

DailyFX- sivuston strategin Diego Colmanin mukaan kolme ajuria voivat selittää kultamarkkinoiden dynamiikkaa tällä hetkellä.

  1. Trendin seuraamisen ansa: Kullan vahva nousu voi perustua enemmän momentumiin kuin fundamentteihin ja tämä voi johtaa hintakuplaan ja sitä seuraavaan korjaukseen.
  2. Taloudellinen tuho: Kullan hinnan vahva nousu voi heijastaa kasvavia pelkoja “kovasta laskeutumisesta” korkoruuvin nopean kiristyksen seurauksena. Kulta turvasatamana tarjoaa suojaa kaaosta vastaan, mikäli kriisi toteutuu.
  3. Inflaation paluu korkoja laskettaessa: Kultasijoittajat voivat ottaa pitkän aikavälin näkemystä odottaessaan Fedin laskevan ohjauskorkoa vaalivuotena. Rahapolitiikan löysentäminen voi johtaa uuteen inflaatioaaltoon, mikäli olisi kullan hintaa historiallisesti katsottuna tukeva skenaario.

Vontobelin liikkeellelaskema TLNG KULT V366-turbo tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun kultafutuurin nousevaan hintaan. Kirjoitushetkellä turbon vipu on 9,02-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 9,02 prosentin tuottoa kultafutuurin hinnan noustessa prosentilla. Jos kultafutuurin hinta kuitenkin laskee prosentilla, aiheutuu sijoituksesta viputuotteeseen 9,02 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös kultafutuurin laskevaan hintaan. TSRT KULT V453-turbo tarjoaa kirjoitushetkellä 12,56-kertaisen vivun kultafutuurin tuottoon. Mikäli kultafutuurin hinta laskee prosentilla, tuottaa viputuote 12,56 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 12,56 prosentilla, mikäli kultafutuurin hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva kultafutuuri noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Artikkelit, Kaupallinen yhteistyö

Google valjastaa AI-teknologiaa hyödykseen

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Tekoälyhuuman vallitessa talousmediassa on keskusteltu siitä, onko Google teknosektorin kärjessä vai peräkanassa generatiivisen tekoälyn (AI) suhteen. Selvää on, että AI tarjoaa sekä haasteita että mahdollisuuksia Googlen osakkeelle.

Googlen osake Alphabet on tehnyt tuoreet huiput pandemiaa seuranneen inflaatiopelotteen jälkeen.


Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Yksi suurimmista kysymyksistä Googlen osakkeen suhteen on AI:n integroinnin vaikutus Googlen hakupalvelun mainostamisen liikevaihtoon.

Viime viikolla yhtiö ilmoitti lanseerattavasta Google Vids-palvelusta, joka on tekoälyn tehostama videotuotantoalusta. Sen tavoitteena on helpottaa markkinointi- ja mainonta-ammattilaisten kykyä kirjoittaa, tuottaa ja muokata videoita. “Vids tulee olemaan osa Docs-, Sheets- ja Slides-kokonaisuutta ja se sisältää yksinkertaisen ja helppokäyttöisen alustan, sekä mahdollisuuden jakaa projekti turvallisesti suoraan selaimesta”, Google kertoo ilmoituksessaan.

Samalla Google ilmoitti jatkossa talon sisällä valmistettavista puolijohteista. Tämän johdosta  yhtiö lanseeraa Google Axion, uuden ARM-prosessoreihin perustuvan tietokoneen datakeskukseensa. Yhtiö kertoo Axionin tuottavan 50 prosenttia parempaa suorituskykyä ja 60 prosenttia parempaa energiatehokkuutta nykyiseen x86-pilviprosessoriin verrattuna.

Uutisten siivittämän Googlen osake nousi viime viikolla lähes 162 dollariin, mikä on osakkeen kaikkien aikojen huippu. Samalla Googlen markkina-arvo on kahden biljoonan dollarin tuntumassa, tähän saavutukseen ovat yltäneet ainoastaan Apple, Microsoft, Nvidia ja Saudi-Arabian Aramco.

Osake on tämän vuoden aikana noin 13 prosentin nousussa ja 77 prosenttia korkeammalla kuin vuoden 2022 päätöskurssi. Nousun taustalla ovat ennätyskorkeat tuotot perustuen sinnikkäisiin mainostuloihin. Sijoittajat ovat optimistisia yhtiön kyvystä tehdä lisätuottoa AI:n ansiosta Alphabet-osakkeen P/E-luvun (price-to-earnings, hinta per tulos) ollessa korkeimmillaan kahteen vuoteen, mikä kertoo markkinoiden halusta lyödä vetoa Googlen realisoimattomien tulospotentiaalin puolesta.

Vontobelin TLNG GOOG V128-turbo tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun Alphabetin nousevaan osakekurssiin. Kirjoitushetkellä tuotteen vipu on 3,89-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 3,89 prosentin tuottoa Alphabetin osakkeen noustessa prosentilla. Jos osakkeen hinta vastoin odotuksia laskee prosentilla, aiheutuu viputuotteelle 3,89 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös Alphabetin osakkeen laskevaan kurssiin. TSRT GOOG V158-turbo tarjoaa kirjoitushetkellä 5,72-kertaisen vivun osakkeen tuottoon. Mikäli Alphabetin osake laskee prosentilla, tuottaa viputuote 5,72 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 5,72 prosentilla, mikäli Alphabetin osakkeen hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Alphabetin osake noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Kaupallinen yhteistyö

Bitcoinille tavanomainen korjausliike puoliintumisen lähestyessä

Pessi Peura |
Jaa Twiittaa

Kaupallinen yhteistyö: Coinmotion Oy

Bitcoinissa neljän vuoden välein tapahtuvaa puoliintumistapahtumaa lähestytään tällä kertaa kohtuullisen lähellä kaikkien aikojen hintaennätystä viime päivien korjausliikkeestä huolimatta. Aiempien puoliintumistapahtumien yhteydessä hintakehitys on ollut tyypillisesti melko vaisua puoliintumishetken lähistöllä, mutta tapahtumaa on seurannut viiveellä hyvin voimakas hinnannousu. Tällä kertaa lähtökohdat ovat erilaiset, sillä alkuvuoden ETF-huuman myötä bitcoin on poikkeuksellisesti tehnyt pitkän aikavälin hintaennätyksiä jo puoliintumista lähestyttäessä.

Mainos: Sijoitustiedon yhteistyötarjous Coinmotionille etukoodilla - Osta Bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja: Kaupankäyntikulut -50% ensimmäisen kuukauden aikana

Ennen puoliintumiseen syventymistä otetaan lyhyesti kantaa viikonlopun sotauutisten yhteydessä nähtyyn voimakkaaseen korjausliikkeeseen. Kryptomarkkina on auki 24/7 minkä myötä se on poikkeuksellisessa asemassa erityisesti viikonloppuisin tapahtuvien globaalien kriisien yhteydessä. Jos Iran olisi tehnyt hyökkäyksensä pörssiaikaan, niin oltaisiin nähty laajan rintaman korjausliike eri omaisuuslajeissa sijoittajien panikoidessa ja siirtyessä käteiseen. Pörssien auetessa maanantaina kryptomarkkina olikin jo ehtinyt palautua reilusti ylöspäin viikonlopun äkkipudotuksesta, mutta nähtyjen pohjien uusi testaus puoliintumisen lähestyessä ei olisi kovin suuri yllätys. Yleisemmin en jaksa uskoa Lähi-idän sapelien kalistelun painavan pörssejä tai kryptoja pitkäaikaisesti punaiselle. Sotien syttymisellä ja terrori-iskuilla on tyypillisesti lyhyt negatiivinen hintavaikutus markkinoilla, mutta historiallisesti kriisien vaikutukset jäävät usein hetkellisiksi tarjoten mainioita ostopaikkoja.

Takaisin puoliintumiseen. Uusien bitcoinien tarjonnan puolittava puoliintumistapahtuma on siis tämän hetkisen ennusteen mukaan edessä 19-20. huhtikuuta välisenä yönä Suomen aikaa. Tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä, sillä lohkopalkkio puolittuu 210 000 lohkon välein ja lohkoja luodaan hieman vaihtelevaan tahtiin, mutta vaihtelu on sen verran pientä, että kovin suuria heittoja ennusteeseen ei ole enää odotettavissa.

Tällä hetkellä uusia bitcoineja syntyy jokaisen lohkon luomisen yhteydessä 6.25 kappaletta, mikä tarkoittaa päivätasolla noin 900 bitcoinia. Määrän puolittuminen tarkoittaa siis pienempää tarjontaa ja kysynnän pysyessä samana tarjonnan pienenemisellä on tapana nostaa hintaa. Suurta likviditeettiongelmaa ja hinnan räjähdystä myyjien puuttuessa ei kuitenkaan kannata odottaa, sillä hinnan noustessa myyjiäkin kyllä löytyy nykyisten omistajien joukosta. Tarjonnan pienenemisellä on kuitenkin vaikutusta kysynnän ja tarjonnan suhteeseen ja hintakehityksen kannalta sitä on vaikea nähdä muuta kuin positiivisena tapahtumana.

ETF-rahastojen ja puoliintumisen hintavaikutukset markkinaan

ETF-rahastojen suuret ostovolyymit ovat avittaneet bitcoinin vahvaa nousuun alkuvuoden aikana ja puoliintumistapahtuman lähestyessä ollaan edelleen melko lähellä kaikkien aikojen hintaennätystä. ETF-ostot ovat parhaina päivinä olleet yli kymmenkertaisia suhteessa päivän aikana louhittavien bitcoinien määrään. Rahastojen ostot ovat siis lisänneet kysyntää suhteessa tarjontaan ja seuraavaksi on luvassa tarjonnan vähentyminen.

Muun muassa Bloombergin analyytikko James Seyffart arvioi, että puoliintumisella ei ole enää niin suurta merkitystä kysynnän ja tarjonnan suhteelle suuren ETF-kysynnän myötä. Hänen mukaansa rahastot ovat ostaneet niin paljon enemmän bitcoinia kuin mitä louhijoille kertyy, että suurin osa niiden kysynnästä on jo nyt vaikuttanut perusmarkkinaan. Toisaalta ETF-rahastot tekevät ostoja OTC-deskien kautta, joita myös louhijat hyödyntävät ja näin ollen sieltä jatkossa vähenevä tarjonta voi lisätä ostopainetta perusmarkkinassa ETF-kysynnän pysyessä korkealla. 

Seyffart ja muut analyytikot ovat siis hieman toppuutelleet puoliintumisen jälkeiseen aikaan liittyviä odotuksia ja ehkä osa nousupotentiaalista syötiin jo alkuvuoden hintarallissa, mutta yleisesti näkymät bitcoinille ovat pysyneet positiivisina. ETF-kysyntä Yhdysvalloissa on edelleen jatkunut vahvana ja tälle viikolle saatiin lisää ETF-uutisia, kun Hong Kongissa seurattiin Yhdysvaltain esimerkkiä ja myönnettiin kahdelle toimijalle lupa laskea liikkeelle sekä bitcoiniin että ethereumiin sijoittavia rahastoja. Aasialaisten sijoittajien osallistuminen kryptomarkkinaan on siis helpottumassa ja kryptovaluuttojen globaali asema otti jälleen askeleen eteenpäin.

Mainos: Sijoitustiedon yhteistyötarjous Coinmotionille etukoodilla - Osta Bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja: Kaupankäyntikulut -50% ensimmäisen kuukauden aikana

Mille kryptovaluutalle saadaan seuraavaksi ETF Yhdysvalloissa?

Markkinoilla on spekuloitu seuraavalla kryptovaluutalla, jolle saadaan omat ETF-rahastot siitä lähtien, kun bitcoin ETF-rahastoille saatiin massahyväksyntä Yhdysvalloissa tammikuussa. Seuraava merkittävä päivämäärä aiheeseen liittyen on 23.5, jolloin SEC:n on tehtävä päätökset VanEckin ja 21 Sharesin ja Arkin Ethereum ETF-hakemusten osalta.

Markkinoiden odotukset hyväksynnän suhteen ovat sukeltaneet määräpäivän lähestyessä, sillä vedonlyöntiä hyväksynnällä tarjoavan Polymarket -sivuston odotukset ovat pudonneet tammikuun 76 prosentista alle kahteenkymmeneen prosenttiin. Vielä tammikuun alussa Bloombergin analyytikoiden odotukset olivat jopa 90 prosentissa, mutta odotukset ovat romahtaneet muun muassa sen perusteella, etteivät viranomaiset näytä tehneen mitään valmistelevia toimia uusien rahastojen julkaisuihin liittyen.

Odotusten laskiessa Ethereum-hakemusten hyväksynnän suhteen on alkanut spekulointi myös muiden kryptovaluuttojen osalta. Fox Businessin toimittaja Eleanor Terrett kertoi maaliskuun lopussa kuulleensa huhuja kasvaneesta kiinnostuksesta Litecoin ETF-rahaston liikkeellelaskun suhteen. Litecoin on hyvin samankaltainen kuin bitcoin, joten lupien myöntäminen voisi kohdata vähemmän vastarintaa viranomaisten taholta. Terrett mainitsee samassa yhteydessä Coinbasen ilmoituksen julkaista johdannaismarkkinaa valvovan CFCT:n hyväksymiä johdannaisia Litecoinille, Dogecoinille ja Bitcoin Cashille. Ne ovat kaikki bitcoinin kaltaisia työn todisteeseen perustuvia kryptovaluuttoja ja siten potentiaalisesti viranomaisten silmissä varsin samankaltaisia. Niistä Dogecoin on puolestaan yleisimmin omistettu kryptovaluutta Yhdysvalloissa, joten myös sitä voi pitää potentiaalisesti kiinnostavana ETF-kohteena rahastojen liikkeellelaskijoiden silmissä.

Älysopimusalustat haasteissa kasvavien käyttäjämäärien kanssa

Alkuvuoden erikoisilmiö kryptomarkkinoilla on ollut erilaisten meemicoinien vahva performointi. Erityisesti älysopimusalusta Solanaan on luotu valtavasti erilaisia meemicoineja, joista osa on noussut muutamissa kuukausissa lähes nollasta miljardien markkina-arvoon. Kryptomarkkinan kuumentuessa eri verkkojen transaktiomaksut tyypillisesti nousevat käyttömäärien kasvaessa, mutta Solanan kohdalla verkko on pyritty rakentamaan hyvin skaalaantuvaksi ja kykeneväksi käsittelemään valtavia siirtomääriä mitättömillä siirtokuluilla. Teoreettinen kyky kymmeniintuhansiin transaktioihin sekunnissa on kuitenkin vasta tänä vuonna joutunut kunnolla testiin eikä ongelmilta ole vältytty. Suuri osa siirroista on epäonnistunut viime viikkojen aikana ja verkon kehittäjät ovat kiirehtineet ongelmien ratkaisemiseksi. Ensimmäinen osa korjauspäivityksistä julkaistiin tänään ja nähtäväksi jää, miten paljon se parantaa tilannetta.

Ethereum on edelleen pitänyt asemansa johtavana älysopimusalustana Solanan kovasta kasvusta huolimatta. Ethereumissa transaktiokustannukset nousevat käyttömäärien kasvaessa, mikä osaltaan hillitsee siirtomääriä. Myös Ethereumin kehittäjät pyrkivät parantamaan verkon skaalautuvuutta, mutta aihetta lähestytään pitkäjänteisesti ja suunniteltujen päivitysten toteuttamisessa puhutaan vuosista. Toistaiseksi Ethereumin skaalausta on parannettu niin kutsuttujen Layer-2 -verkkojen avulla, joihin voi siirtää varoja Ethereumin verkosta. Layer-2 -verkoista merkittävimmät ovat Optimism, Arbitrum ja Coinbasen lanseeraama Base ja niissä toteutettavat transaktiot ovat huomattavasti edullisempia kuin Ethereumin pääverkossa.

Alkuvuoden kova kuhina kryptomarkkinoilla on hieman tasoittunut ja kaupankäyntivolyymit ovat tippuneet maaliskuulta, jolloin esimerkiksi Yhdysvaltain johtava toimija Coinbase oli ongelmissa valtavien kävijäpiikkien kanssa. Edellisenä suurena nousuvuonna 2021 nähtiin vahvaa nousua alkuvuoden aikana ja kesä lasketeltiin alaspäin, kunnes taas syksyllä rikottiin hintaennätyksiä. Historiallisesti marraskuu on ollut selvästi paras kuukausi bitcoinin hintakehitykselle ja mikäli kevään puoliintumista seuraa jälleen viiveellä positiivinen hintavaikutus, niin on hyvät edellytykset, että tämä trendi vain vahvistuu.

Mainos: Sijoitustiedon yhteistyötarjous Coinmotionille etukoodilla - Osta Bitcoineja ja muita kryptovaluuttoja: Kaupankäyntikulut -50% ensimmäisen kuukauden aikana

Keskustele Bitcoinista ja kryptoista

Kaupallinen yhteistyö, Kolumnit

Mennäkö Nordnetin kuoreen?

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Jos olisin Suomen diktaattori, lentäisivät vakuutuskuoret iloisesti roskiin. Tosin samalla kun erilaiset verosuunnitteluhärpäkkeet katoaisivat, tulisivat verokannat alaspäin, joten suurpääoman ei tarvitse lisätä miuta mahdollisen oikeistodiktatuurin teloituslistoille.

Eikä pienemmänkään pääoman tarvitse mökötellä. Nordnethän on tuonut Sijoitusvakuutuksen myös alle satakiloisten sijoittajien ulottuville. Viisi kiloa (=5000€) pitäisi kuitenkin lähtiessä olla. Ihan kaikkein pienimmät eivät maailmanpyöräänkään pääse.

Vaikka pitäisin jotain verojärjestelymahdollisuutta yhteiskunnallisesti hönönä, se ei tarkoita, ettenkö tutkisi sen soveltuvuutta itselleni tai muille. Onkin vastuutonta sijoittamista olla pohtimatta sijoitustensa verotuskohtelua. Eikä sellaista teekään kuin lähinnä satuolennot.

Nordnetinkään sijoitusvakuutus ei miulle sovi

Tähän asti olen enimmäkseen kulusyistä läpsinyt käsille sijoitusvakuutusten tarjoajia. Nordnet on kuitenkin puristanut hallintokulut aika alas = 0,35% 100 000 euroon asti ja 0,15% siitä yli. Tuon alempaa on vaikea löytää kannattavuutta, ja tällä hetkellä markkinan hintapohja löytyykin Nordnetiltä.

Välityspalkkiot ovat Pohjoismaissa min 5 eur / 0,08 % ja eksoottisemmissa kohteissa min 8 eur / 0,08 %. Nämäkin ovat ainakin 80-luvun yhden prosentin + toimitusmaksuja maksaneen perspektiivistä kohtuuhintaisia.

Rahastojakin sinne kuoreen voi tuupata, ja tämä lysti maksaa vain rahaston hallinnointipalkkion. Hämmästelin vähän kuin Paasi-Luukkonen virkansa puolesta tekivät rahapodissa tuotteen edullisuutta.

Olen kuitenkin eläinallerginen, ja miulle koira on haudattuna siinä, ettei päiväkauppaa voi tehdä. En siis tee päiväkaupaksi tarkoitettua treidailua lainkaan, mutta haluan säilyttää optioni ostaa ja myydä saman päivän sisällä. Nordnetin kuoressa toimeksianto eli allokaatiopyyntö annetaan vakuutusyhtiölle ja vieläpä ilman rajahintaa.

Jonnat eivät muista, kuinka ennen vanhaan annettiin ”Päivän kurssi” -toimeksiantoja. Tämä oli tyhmänrohkeaa, koska jotkut pankkiiriliikkeet bona fide jakoivat parhaat hinnat itselleen, toiseksi parhaat suurimmille asiakkaille ja huonoimmat meille bulleroille. Syntymästä epäluuloistuneena en itse käyttänyt tätä toimeksiantomuotoa edes 80-luvulla, enkä mielelläni aloita tätä uskonnollisista syistä nytkään. Vaikka en missään nimessä epäile Nordnetiä samanlaisesta kaupanjakamisesta kuin esimerkiksi 1980-luvun Unitaksessa oli tapana.

Tykkään myös käydä rähjäämässä – tai fiilistelemässä – yhtiökokouksissa, ja Sijoitusvakuutukseen tuupatuilla osakkeilla tämä ei ole mahdollista. Sinun osakkeesi eivät ole sinun osakkeesi, vaan ne ovat vakuutusyhtiösi osakkeet.

Viimeinen niitti kuoriarkkuuni on sijoittamiskielto First Northiin. Pienessä nousussa saatan joskus kehuskella olevani pienyhtiöekspertti. Esimerkiksi tänä vuonna olen onnistunut tekemään hyvinkin pienen markkina-arvon yhtiöillä varsin isoja kuria. Tämä vaatiikin sellaista erikoisosaamista, että sitä ei monella ole.

Isolla kädellä rahastotreidaamisen unelmatuote

Osakesäästötili on vähän kuin Sijoitusvakuutus ilman kuluja, mutta päiväkauppaoptiolla. Muut merkittävimmät erot Sijoitusvakuutuksen eduksi ovat, että Sijoitusvakuutukseen rahan työntämiselle ei ole kattoa, ja rahaa voi painaa myös sekä rahastoihin että ETF:iin.

Rahastosijoittaminen on miulle liian tylsää, joten tämä ei miulle kuorta avaa. Tosin voihan se olla, että vanhoilla päivilläni otan jotain vähäkuluisia maarahastoja pienellä vivulla, kevennellen hypeissä ja lisäillen dipeissä.

Sen helpompaa tapaa biitata maailmanindeksi ei välttämättä olekaan, kuin maltillisen vivun käyttäminen vähäkuluisissa rahastoissa/ETF:issä ja kevyen, mutta taitavan vastakarvan pelaaminen. Ehkä opetan tämän lapsenlapsilleni joku päivä. Edellyttäisi kuitenkin lapsenlapsia, ja elintapoihini nähden yllättävän pitkään elämistä.

Kuoren osakkeita vastaan ei saa vielä lainaa, mutta tavoitteena kuulemma on, että H1/2024 kuluessa tämä onnistuisi. Näen tämän tuotteen kilpailukyvylle hyvinkin tärkeänä. Silloin saattaa joku rahastoihin lämmennyt Big Swinging Jorma innostua painamaan kuoren suojassa isostikin.

Näppärä ase perintösuunnitteluun

Sijoitusvakuutus on ihan oikea vakuutus siinä mielessä, että edunsaaja saa vakuuttajan kuollessa vakuutusyhtiöltä jopa prosentin bonuksen. Eli tosiaan Nordnetin vakuutusyhtiö maksaa 101 prosenttia pääomasta takaisin.

Näen Sijoitusvakuutuksessa tavallista vähäriskisemmän tavan säästää lapselle (tai kenelle tahansa) ja samalla opettaa se osakesijoittamisen ihmeelliseen maailmaan. Kuorensa allokaatiopäätökset voi antaa jossain vaiheessa esimerkiksi jälkikasvunsa askarreltavaksi. (Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliikkeellä voi olla tämän suhteen jotain vastalauseita, mutta ei kerrota niille).

Jos edunsaajaksi valittu taho alkaa vaikuttaa arveluttavalta, voi edunsaajaa aina vaihtaa. Ja jos kukaan sukulaisista ei tunnu ansaitsevan perintöä, voi edunsaajaksi valita esimerkiksi jonkun niille kaikille vastenmielisen yhdistyksen. Tai jonkun paljon nuoremman henkilön, jonka kanssa olisi voinut olla joskus jotain säpinää. Vaikka ei oikeasti ollutkaan. Siinähän sitten toiveikkaat perilliset ihmettelevät edunsaajaa yhtä paljon kuin tämä itsekin.

Vähän vakavammin ottaen: Jos on jättämässä perinnöksi jotain vaikeasti realisoitavaa arvokasta (tyyliin kartano tai kivihiomo), helpottaisi perillisten elämää kummasti, jos niille askartelisi perintöverojen verran kuoren suojassa. Pystyisivät vähän kelvottomammatkin ainakin hetken pitämään kartanosta kiinni.

Milloin Nordnetin Sijoitusvakuutus on parempi kuin OST?

Sijoitusvakuutus ajaa takaa samaa korkoa korolle ihmettä, kuin osakesäästötili. Vertailututkimukseni yhteenveto:

Jos 100K ei riitä. Tällöin kuitenkin ensin OST täyteen, kulu se on pienikin kulu ja päiväkauppa se, mikä kannattaa.

Jos haluaa käydä kauppaa rahastoilla tai ETF:illä ilman verokarhun väliraapaisuja.

Kohdistettuun perintöverosuunnitteluun. Edunsaajia voi olla monta, ja niitä voi vaihdella. Eikä unohdeta prosentin kuolinbonusta.

Ja vielä jos joskus Sijoitusvakuutuksen kohteille saa vakuusarvoa, mutta OST:ille ei.

P.S. Never say never. Olen väistellyt norjalaisia osakkeita, koska liikaa perittyjen osinkojen lähdeverojen hakeminen takaisin Oslosta on tuntunut vastenmieliseltä puuhalta. Mutta Nordnetin Sijoitusvakuutuksessa saisi turskaosingot ilman lähdeveroa. Saatan lämmetä vielä jossain vaiheessa avaamaan tilin. Eli suoraan pitkäaikaiseen Norjan osakesijoittamiseen tämän pitäisi suomalaiselle sopia.

Keskustelua aiheesta täällä


Kaupallinen yhteistyö Nordnetin kanssa.

Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. On olemassa riski, ettet saa sijoittamiasi varoja takaisin.

Sijoitusvakuutuksen myöntää Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike. Nordnet Livsforsikring AS Suomen sivuliike myy sijoitusvakuutusta Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen avulla.

Kaupallinen yhteistyö

Applen osake takkuaa tekno-osakkeiden nousuhuumassa

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Teknologiaosakkeiden lentäessä tulikuumina teköälybuumin ansiosta, yksi suurista nimistä on jäänyt ainakin osakkeen hintansa puolesta junnaamaan paikoilleen.

Applen osake on tänä vuonna yli seitsemän prosenttia tappiolla Nasdaq100-indeksin tuottaessa samalla aikavälillä seitsemän prosenttia voittoa. Viiden vuoden tuottoa tutkittaessa Applen osake on kuitenkin tuottanut tuplasti enemmän kuin Nasdaq. Tällä hetkellä yhtiön osake treidaa noin 172 taalassa.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Apple on menettänyt momentumia kilpailijoilleen ja samalla uusimman Iphone-mallin myynti on ollut odotettua heikompi erityisesti Kiinan myynnin takia.

Iphone 15 lanseerattiin syyskuussa ja kysyntä oli odotuksia vastaavaa ympäri maailmaa, paitsi Kiinassa. Iphone lanseerattiin samanaikaisesti Huawei Mate 60 Pro:n kanssa, joten ajoitus ei ollut paras mahdollinen. Myös kiinalaisten sentimentti Iphonen suhteen voi olla muuttamassa, sillä Applen tuotantoa on siirretty Kiinasta Intiaan. Kiina myös on rajoittanut Iphonen käyttöä toimihenkilöiden virkapuhelimena. 

Viimeisen 12 kuukauden aikana Applen liikevaihto ei ole vastoin odotuksia kasvanut, vaan putosi 0,6 prosentilla. Samaan aikaan monen muun suuren teknologiayhtiön liikevaihto on kasvanut kaksinumeroisilla prosenteilla. Osake on kuitenkin tuottanut hyvin viimeisen vuoden aikana bisneksen huolimatta bisneksen takkuilemisesta.

Yhtiön liikevaihto tuli vuoden aikana alas, mutta tulos per osake, eli EPS, nousi keskimäärin 8,8 prosentilla. Tämä johtui osakkeiden takaisinostoista ja Applen kurinalaisuudesta kulujen suhteen.

Applen osakkeen P/E-luku (Price-to-Earnings, hinta/tulos) on noin 27, mikä on historiallisesti verraten korkea hinta yhtiöstä, jonka liikevaihto kutistuu.

Apple on ainakin näennäisesti istunut kentän laidalla tekoälyhuuman aikana. Viime kuussa yhtiön toimitusjohtaja TIm Cook avasi sanaista arkkuaan sen verran, että mainitsi tekojen tulevaisuudessa puhuvan puolestaan. Viikkoa myöhemmin mies kertoi Applen lanseeraavan mullistavaa AI-teknologiaa myöhemmin tämän vuoden aikana.

Uusimman MacBook Air-tuotelanseerauksen yhteydessä Cook kertoi jokaisen Mac-tietokoneen olevan verraton alusta tekoälylle yhtiön vaihdettua omiin prosessoreihinsa. “MacOS tulee tarjoamaan tekoälyn avulla älykkäitä ominaisuuksia, jotka lisäävät tuottavuutta ja luovuutta, joiden ansiosta käyttäjät voivat ottaa käyttöönsä tehokkaat kameraominaisuudet, reaaliaikaisen puheen tekstiksi, käännöksen, tekstin ennustamisen, visuaalisen ymmärtämisen, esteettömyysominaisuudet ja paljon muuta”, Cook totesi.

Vontobelin TLNG APL V27-turbo tarjoaa viputuotteen tuoton tavoitteluun Applen nousevaan osakekurssiin. Kirjoitushetkellä tuotteen vipu on 3,66-kertainen, mikä vastaa viputuotteen 3,66 prosentin tuottoa Applen osakkeen noustessa prosentilla. Jos osakkeen hinta vastoin odotuksia laskee prosentilla, aiheutuu viputuotteelle 3,66 prosentin tappio.

Vontobelin viputuotteilla voi tavoitella tuottoa myös Applen osakkeen laskevaan kurssiin. TSRT APL V39-turbo tarjoaa kirjoitushetkellä 5,6-kertaisen vivun osakkeen tuottoon. Mikäli Applen osake laskee prosentilla, tuottaa viputuote 5,6 prosenttia voittoa. Turbon arvo puolestaan laskee 5,6 prosentilla, mikäli Applen osakkeen hinta nousee prosentilla.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Applen osake noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Kaupallinen yhteistyö

Nvidia lentää AI-buumin siivittämänä

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos: Vontobel

Nvidia perustettiin vuonna 1993 ratkaisemaan 3D-grafiikan ongelma tietokoneissa. Osakkeen hinta takkuili vuoteen 2016 asti alle kymmenessä dollarissa, mutta erityisesti viimeisten viiden vuoden aikana se on ollut räjähdysmäisessä, lähes 2000 prosentin, nousussa.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Nvidia on tällä hetkellä markkina-arvolla mitattuna maailman neljänneksi suurin yhtiö noin kahden biljoonan dollarin arvolla.

Nvidia grafiikkasuorittimet, eli GPUt, ovat jo pitkään olleet tehoa vaativien tietokonepelejä pelaavien suosiossa, 75 prosenttia kaikista pelaajista suosii Nvidia grafiikkakortteja.

Nvidia tekee tuloksensa GPU-yksiköistä, tietokoneohjelmistoista ja pilvipalveluista, jotka on suunniteltu tukemaan buumia kokevia tekoälysovelluksia (AI).

Viime vuonna ihmetystä ja kohua herätti ChatGPT ja monet muut AI-sovellukset. Ne tarvitsevat oppimiseen tuhansia GPU-yksiköitä ja eri raporttien mukaan Nvidian markkinaosuus koneoppimisessa voi olla jopa 95 prosenttia.

Viime viikolla Nvidia AI-buumista eniten hyötynyt Nvidia julkaisi osavuosikatsauksensa. Yhtiö ylitti Wall Streetin odotukset sekä myynnissä että tuloksessa ja tämän lisäksi yhtiö kertoi liikevaihdon olevan odotettua korkeampi jopa huimaa kasvua ennakoivia odotuksia vastaan.

Yhtiö tulos per osake (EPS) oli 5,16 dollaria osakkeelta, kun odotukset olivat 4,64 dollarissa. Liikevaihdon odotettiin viime vuoden viimeisellä kvartaalilla olleen 20,62 miljardia dollaria, mutta Nvidia saavutti kvartaalilla huiman 22,10 miljardin liikevaihdon. 

Yhtiön liikevaihto nousi 265 prosentilla viime vuoden Q4:n liikevaihdosta.

Yhtiön mukaan vahvaa kysyntää vauhdittivat yritysohjelmistot ja kuluttajille suunnitellut Internetsovellukset sekä useat teollisuudenalat, kuten autoteollisuus, rahoituspalvelut ja terveydenhuolto.

Monet teknologiaosakkeita seuraavat analyytikot uskovat AI-huumassa nousseiden osakkeiden olevan ylihinnoiteltuja ja uskovat korjauksen olevan edessä, ainakin siihen asti kunnes AI:n todellisen maailman hyödyt tulevat esille ja sen vaikutus voidaan tosissaan havaita yhtiöiden tuloksissa.

Viputuotteita Suomen markkinoille liikkeellelaskeva Vontobel tarjoaa tuotteita tuoton tavoitteluun sekä Nvidian nousevaan että laskevaan kurssiin.

Nvidian nousevaa kurssia treidaaja voi spekuloida esimerikiksi Vontobelin TLNG NVDA V266-turbolla. Tuotteen vipu on kirjoitushetkellä 10,24-kertainen ja riskipuskuri 8,85 prosenttia. Mikäli Nvidian kurssi nousee yhdellä prosentilla, turbon arvo nousee 10,24 prosentilla. Jos osakkeen hinta laskee vastoin odotuksia yhdellä prosentilla, tuottaa turbo 10,24 prosenttia tappiota.

TSRT NVDA V332-turbon avulla treidaaja voi tavoitella tuottoa Nvidian laskevaan kurssiin. Tuotteen riskipuskuri on kirjoitushetkellä 20,86 prosenttia ja vipu 4,63-kertainen. Nvidian osakkeen noustessa yhdellä prosentilla turbo tuottaa 4,63 prosenttia tappiota, mutta mikäli osakkeen hinta osakkeen hinta laskee prosentilla, tuottaa turbo 4,63 prosenttia voittoa.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Nvidian osake noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Kaupallinen yhteistyö, Artikkelit

Lähi-idän jännitteet uhkaavat nostaa energiahintoja

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Mainos | Vontobel

Lähi-Idän jännitteiden kiristyessä monet pelkäävät öljyn hinnan nousevan nykyistäkin korkeammalle, mikä toisi inflaatiohuolet uudestaan tapetille. Israel-Gaza-konflikti ei merkittävästi vaikuttanut öljyn hintaan, mutta USA:n ja liittolaisten hyökkäykset Iranin tukemia Houtheja vastaan Jemenissä lisäävät Lähi-Idän tilanteen kireyttä entisestään.

Brent-öljyn hinta nousi Covid-pandemian aikaisesta noin 20 dollarista noin 120 dollariin vuonna 2022, mutta viime vuonna se treidasi pitkälti 75 ja sadan dollarin välisessä rangessa.

Lähde: Investing.com. Hinta USA:n dollareissa. Historiallinen tuotto ei ole luotettava indikaattori tulevasta tuotosta.

Lähi-Idän tilanne on ollut tulenarka Hamasin Israelia kohtaan tekemän lokakuun 7. päivän hyökkäyksen jälkeen. Länsimaiden toimenpiteet Houtheja vastaan Jemenissä eivät vielä aiheuta suurempaa maailman taloudelle, kertoo Allianz Traden Ana Boata, mutta vaikutukset globaaleihin toimitusketjuihin voivat olla vakavia, mikä kriisi jatkuu vuoden ensimmäistä puoliskoa pidemmälle.

Punainen meri on tärkeä rahdin kuljetusväylä ja sen kautta kulkee noin 15 prosenttia globaalista merien kautta tehtävästä kaupasta. Financial Timesin siteeraaman Kiel Instituten tutkimuksen mukaan Punaisen meren kautta tehtävä kauppa on pudonnut 70 prosenttia normaalista tasosta.

Jännitteet ovat vaikuttaneet konttien hintoihin, sillä Kiinasta Pohjoismaihin tuotavien konttien hinta on noussut 1 500 dollarista 4 000 dollariin. Vaikutukset havaitaan jo eri alueilla, esimerkiksi Teslan Saksan tehdas on pysäyttänyt tuotannon helmikuun 11. päivään asti pitkittyneiden kuljetusaikojen takia. Tällä hetkellä laivat kiertävät Afrikan Hyväntoivonniemen kautta, mikä lisää aikaa matkaan noin kaksi viikkoa.

Maailmanpankki on huolestunut konfliktien vaikutuksesta energiahintoihin ja inflaatioon: “Viimeaikainen konflikti Lähi-idässä, mikä seurasi Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan, on nostanut geopoliittisia riskejä. Konfliktin eskaloituminen voi johtaa nouseviin energiahintoihin, millä olisi laajempia vaikutuksia globaalille aktiviteetille ja inflaatiolle”, Maailmanpankki kertoi noin viikko sitten.

Jännitteistä huolimatta Brittien pankkijätti Barclays leikkasi Brent-öljyn hintaennustettaan 8 dollarilla tynnyriltä. Pankin ennuste öljyn hinnalle vuonna 2024 on nyt 85 dollaria. Syyksi ennusteen leikkaamiselle Barclays mainitsee varastojen korkeamman lähtökohdan ja OPECin potentiaalisesti pidemmän tien käyttämättömän kapasiteetin normalisointiin. Öljyvarastot ovat odotettua suuremmat ja pankin mukaan tarjonnassa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta huolimatta Lähi-Idän jännitteistä. Suunnittelemattomat tarjontakatkokset trendaavat alimmille tasoilleen vuosiin.

Vontobel tarjoaa Brent-futuuriin perustuvia viputuotteita treidaajien työkalupakkiin. Vontobelin viputuotteilla treidaaja voi käydä kauppaa pörssissä osakkeiden tapaan.

BULL OLJ X5 V8-sertifikaatin avulla treidaaja voi tavoitella tuottoa Brent-futuurin nousevaan hintaan. Mikäli futuurin hinta nousee prosentilla, sertifikaatin hinta housee viidellä prosentilla päivänsisäisesti. Mikäli futuurin hinta laskee prosentilla, tuottaa sertifikaattisijoitus viiden prosentin tappion.

BEAR OLJ X10V15-sertifikaatin arvo nousee Brent-futuurin hinnan laskiessa. Mikäli futuurin hinta laskee prosentilla, sertifikaatti tuottaa kymmenen prosenttia voittoa päivänsisäisesti. Jos futuurin hinta vastoin odotuksia nousee prosentilla, sertifikaatti tuottaa kymmenen prosenttia tappiota.

Vontobelin sijoitustuotteilla voi käydä kauppaa Helsingin pörssin aukioloaikoina. Viputuotteita treidatessa tappioriski kasvaa. Koko sijoitetun pääoman menettäminen on mahdollista. Kohde-etuutena oleva Brent-futuuri noteerataan USA:n dollareissa, joten viputuotteen tuotto riippuu myös EUR/USD-valuuttaparin hintamuutoksista. Sijoittajat kantavat Vontobelin luottoriskin sijoittaessaan Vontobelin tuotteisiin.

Tärkeä huomautus

Tämä tiedote ei ole sijoitusneuvontaa eikä sijoitus- tai sijoitusstrategiasuositus vaan mainos. Täydelliset tiedot arvopapereista, erityisesti sijoituksen rakenteesta ja siihen liittyvistä riskeistä, on kuvattu ohjelmaesitteessä ja sen mahdollisissa liitteissä sekä lopullisissa ehdoissa.

Mahdollisten sijoittajien tulisi lukea nämä asiakirjat ennen sijoituspäätöksen tekemistä. Kyseiset asiakirjat ja avaintietoasiakirja on julkaistu liikkeeseenlaskijan (Vontobel Financial Products GmbH, Bockenheimer Landstrasse 24, 60323 Frankfurt am Main, Saksa) verkkosivuilla osoitteessa prospectus.vontobel.com ja ne ovat saatavilla maksutta liikkeeseenlaskijalta. Esitteen hyväksymistä ei pidä ymmärtää arvopapereiden hyväksymiseksi. Arvopaperit ovat tuotteita, jotka eivät ole yksinkertaisia ja joita saattaa olla vaikea ymmärtää. Tiedoissa viitataan simuloidun aiemman tuotto- tai arvonkehityksen numerotietoihin tai ne sisältävät numerotietoja tällaisesta tuotto- tai arvonkehityksestä. Aiemman tuotto- tai arvonkehityksen perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä.

Kaupallinen yhteistyö

Kryptosijoittamisen strategiat

Kvarn X |
Jaa Twiittaa

Johdanto                                   

Kryptovaluutat ovat viimeisen vuoden aikana eläneet voimakkaassa nousumarkkinassa. Vuoden 2023 aikana kryptomarkkinan kokonaisarvo noin kaksinkertaistui 800 miljardista dollarista 1,6 biljoonaan dollariin. Suurimman kryptovaluutta bitcoinin kurssi noin 160%, saavuttaen vuoden lopussa yli 40 000 dollarin kurssin.

Kryptomarkkinan vahvistuminen on lisännyt uutisointia ja yleistä kiinnostusta sektoria kohtaan. Erityisesti tammikuun 2024 alkupuolella tapahtuneet bitcoin spot-ETF-rahastojen hyväksynnät Yhdysvaltain markkinoille ovat tuoneet kryptovaluutat myös valtavirran uutisointiin. Uudet ETF-tuotteet mahdollistavat yhdysvaltaisille sijoittajille entistä helpomman pääsyn kryptomarkkinoille, minkä uskotaan avaavan kryptosijoittamisen merkittäville kokonaan uusille sijoittajasegmenteille.

Tämä kasvanut huomio tuo kryptomarkkinoille runsaasti uusia sijoittajia. Nopeasti kuitenkin herää kysymys, miten kryptovaluuttoihin sitten kannattaisi sijoittaa? Kryptosijoittamisen strategioita on luonnollisesti hyvin paljon, riippuen sijoitushorisointista, riskinsietokyvystä ja osaamistasosta riippuen.

Tässä artikkelissa esittelemme kolme hyvin yksinkertaista strategiaa, joiden toteuttaminen on helppoa, ja jotka historiallisesti ovat tarjonneet hyviä tuottoja.

Kryptosijoittamisen strategiat

1. Buy and hold

Kuten osakesijoittamisessa, myös kryptosijoittamisessa yksinkertaisin strategia on perinteinen “osta ja pidä”. Erityisesti suurimman kryptovaluutta bitcoinin tapauksessa tämä strategia on antanut hyviä tuloksia. Viimeisen neljän vuoden aikana bitcoinin annualisoitu (vuotuinen) tuotto on ollut n. 50% ja viimeisen kahdeksan vuoden aikana noin 225%. Bitcoinin historiallisesta syklisyydestä johtuen suosittelemme tarkastelemaan sen kurssikehitystä neljän vuoden jaksoissa (kts. seuraava kohta).

Bitcoinin markkina-arvon kasvaessa on oletettavaa, että sen volatiliteetti ja prosentuaaliset tuotot tulevat laskemaan. Historiallisesta kurssien ja vuosituottojen ekstrapoloinnin perusteella bitcoin vuotuiset tuotot neljän vuoden tarkastelujaksolla voisivat lähivuosina olla haarukassa 20-40%. Luonnollisesti historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta.

Huomattavaa on, että kryptovaluutoissa buy and hold-strategia soveltuu ensisijaisesti suurimpaan kryptovaluutta bitcoiniin. Pienemmissä kryptovaluutoissa on toki myös pidempään sijoitushorisonttiin sopivia tokeneita, mutta realiteetti on, että kappalemääräisesti suuri osa on niistä jää tähdenlennoiksi, jotka jatkuvan arvonnousun sijaan saavuttavat korkean arvostuksen vain kerran, eivätkä täten sovi pidemmän aikavälin sijoittamisen kohteita. Tällaisiakin kohteita toki löytyy, kuten toiseksi suurin kryptovaluutta ether, mutta niiden löytäminen vaatii suhteellisen syvää asiantuntemista, eikä tällaista alt-coineihin kohdistuvaa token-poimintaa voi suositella aivan ensimmäiseksi sijoitusstrategiaksi.

2. Syklisijoittaminen

Buy and hold-strategiaa parempia tuottoja on mahdollista pyrkiä saavuttamaan ajoittamalla markkinaa bitcoinin markkinasyklin mukaan. Tämä strategia perustuu havaintoon, että koko historiansa ajan bitcoinin hintakehitys on ollut voimakkaan syklistä. Toistaiseksi hintasyklejä on tapahtunut kolme kappaletta ja syklien pituus on ollut melko tarkasti neljä vuotta. Syklit ovat rakentuneet ns. bitcoin halvingin ympärille. 

Kvarnin Learning-artikkelisarjassa olemme tarkastelleet tarkemmin sekä kryptomarkkinoiden syklisyyttä että seuraavaa bitcoin halvingia.

Bitcoinin neljän vuoden syklit

Edellä totesimme, että bitcoinin buy and hold-strategia on viimeisen neljän vuoden aikana tuottanut noin 50%:n annualisoitua tuottoa, eli pääoman 4-5 kertaistumista neljässä vuodessa. Hiemankaan onnistuneella bitcoinin hintasykliin perustuvalla ostojen ja myyntien ajoittamisella on ollut mahdollista saada tämän päälle merkittävää lisätuottoa.

Edellisessä hintasyklissä bitcoinin kävi aallonpohjassaan 2019 hieman yli 3 000 dollarissa ja markkinahuipussaan syksyllä 2021 noin 69 000 dollarissa. Tällaista täydellistä ostojen ja myyntien ajoittamista ja sijoituksen 20-kertaistamista tuskin kukaan onnistui toki tekemään. Voimme kuitenkin tarkastella, millaisia tuloksia syklin mukaan sijoittamaan pyrkivä sijoittaja olisi saanut, jos hän olisi systemaattisesti noudattanut jotakin yksinkertaista sääntöä. Tällainen sääntö voisi olla esimerkiksi yksi klassinen trendisijoittamisen sääntö “Positio otetaan, kun kurssi nousee yli 20 viikon liukuvan keskiarvon yläpuolelle, ja myydään kun kurssi laskee 20 viikon liukuvan keskiarvon alapuolelle”. 


Bitcoinin hintasyklit ja 20 viikon liukuva keskiarvo

(Huom. 20 viikon liukuvaa keskiarvoa käytettäessä siihen liitetään usein lisäehdoksi joko trendin alitus riittävän pitkän aikaa (useampi viikko) tai riittävällä marginaalilla (x prosenttia alle keskiarvon). Alla esitetyt kurssit ja prosentit ovat vain suuntaa antavia.)

Ensimmäinen hintasykli. Positioiden ottamiset merkitty nuolella ylöspäin ja purkamiset nuolella alaspäin.

Ensimmäisessä syklissä sijoittaja olisi ottanut position kesällä 2012, kurssi ollessa vajaa 10 dollaria. Positio olisi puolestaan purettu kesällä 2013 kurssi ollessa noin 90 dollaria. Sijoittaja olisi siis noin kymmenkertaistanut sijotuksensa. Mikäli sijoittaja olisi toistanut strategiansa syyskuussa 2013 kurssin jälleen noustessa 20 viikon keskiarvon yläpuolelle, olisi hän ottanut position noin 120 dollarin kurssilla, ja purkanut sen helmikuussa 2014 noin 500 dollarin kurssilla. Tällöin sijoitus olisi vajaassa puolessa vuodessa noin nelinkertaistunut.

Toinen hintasykli. Positioiden ottaminen merkitty nuolella ylöspäin ja purkaminen nuolella alaspäin.

Toisessa syklissä sijoittaja olisi ottanut position lokakuussa 2015 noin 300 dollarin kurssiin. Positio olisi purettu helmikuussa 2018 noin 9000 dollarin kurssilla. Tällöin sijoitus olisi siis noin 30-kertaistunut.

Kolmas hintasykli. Positioiden ottamiset merkitty nuolella ylöspäin ja purkamiset nuolella alaspäin.

Kolmannessa syklissä sijoittaja olisi ottanut position huhtikuussa 2019 noin 4500 dollarin kurssiin, ja purkanut sen syyskuussa 2019 noin 9000 dollarin kurssilla, kaksinkertaistaen sijoituksen puolessa vuodessa.

Korona-pandemian puhkemainen ja sen aiheuttama kurssiheilunta olisi saattanut aiheuttaa tätä stretegiaa noudattavalle sijoittajalle tappiota keväällä 2020, jos hän olisi tammikuussa 2020 ottanut position noin 9000 dollarin kurssiin ja purkanut sen maaliskuussa 2020 noin 6000 dollarin kurssilla. Tämä tappio olisi kuitenkin reilusti kuitattu seuraavassa positiossa, jonka sijoittaja olisi toukokuussa 2020 ottanut 9000 dollarilla ja purkanut seuraava vuoden toukokuussa noin 45 000 dollarilla. Kesän 2021 kurssiheilunta olisi saanut sijoittajan ottamaan position 45 000 dollarin kurssiin muutaman kuukauden jälkeen myymään sen 50 000 dollarin kurssiin.

Neljäs hintasykli. Positioiden ottamiset merkitty nuolella ylöspäin.

Tätä strategiaa noudattava sijoittaja olisi ottanut viimeisimmän positionsa tammikuussa 2023 noin 20 000 dollarin kurssilla. Bitcoinin kurssin liikkuessa kirjoitushetkellä (tammikuu 2024) noin 40 000 dollarissa, olisi syklisijoittaja tällä hetkellä vuodessa noin 100% voitolla.

20 viikon liukuvaan keskiarvoon perustuva strategia on vain yksi esimerkki sykliä hyödyntämään pyrkivästä strategiasta. Sen etuna on ollut helpon noudattamisen lisäksi se, että position purkaminen 20 viikon keskiarvon alittuessa on merkittävästi rajannut riskiä laskumarkkinoissa. Strategia on toiminut hyvin juuri bitcoinin kurssin vahvan syklisyyden vuoksi, eli koska bitcoin kurssi on historiallisesti valtaosan ajasta pysynyt pitkään johdonmukaisesti joko 20 viikon keskiarvon ylä- tai alapuolella, ja harvemmin sahannut tiheästi edestakaisin sen ympärillä, mikä saattaisi tuottaa vääriä osto- ja myyntisignaaleja ja aiheuttaa tappioita.  Näin selkeän syklisyyden jatkumisesta myös tulevaisuudessa ei toki ole takeita. Onkin syytä muistuttaa, että historiallinen tuotto ei ole koskaan tae tulevasta, ei myöskään bitcoinin tapauksessa.

3. Bitcoin-alt-coin-rotaatio

Bitcoinin hintasykliin perustuvan ajoittamisen lisäksi sijoittaja on voinut hakea lisätuottoa pyrkimällä ajoittamaan kryptoallokaation siirtoa suurimman kryptovaluutta bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen (ns. alt-coinit) välillä. Tässä strategiassa sijoittaja ei siis tee erityistä poimintaa alt-coinien sisällä, vaan pyrkii hajauttamalla tavoittamaan alt-coinien keskimääräisen arvonkehityksen.

Oheisessa graafissa sininen käyrä kuvastaa alt-coinien yhteenlasketun markkina-arvon suhdetta bitcoinin markkina-arvoon. Sen nousu kuvastaa siis että alt-coinien arvo keskimäärinkasvanut enemmän (tai heikentynyt vähemmän) kuin muiden bitcoinin, ja puolestaan lasku päinvastaista kehitystä.

Punainen käyrä puolestaan kuvaa tämän suhteen 50 viikon keskiarvoa.

Alt-coinien suhde bitcoiniin ja tämän suhteen 50 viikon liukuva keskiarvo
 

Kuten kuvaajasta nähdään, on myös tämä suhde ollut vahvasti syklinen. Viimeisen viiden vuoden aikana suhde on pääsääntöisesti liikkunut 0,5:n ja 1,5, saavuttaen huippunsa ja pohjansa noin neljän vuoden välein. Tätä sykliä hyödyntämään pyrkivä sijoittaja voisi siis vaihtaa bitcoininsa alt-coineiksi suhdeluvun ylittäessä 50 viikon keskiarvon, ja takaisin bitcoineiksi suhdeluvun alittaessa 50 viikon keskiarvon.

Esimerkiksi vuosina 2017-2018  tätä strategiaa noudattamalla sijoittaja olisi voinut noin kaksinkymmenkertaistaa bitcoin-omistuksensa, ja  vuosina 2020-2022 kaksinkertaistaa bitcoin-omistuksensa. Odotettavaa on, että omaisuusluokan kypsyessä tämän suhdeluvun heilunta tulee vähenemään ja strategialla saavutettava tuotto laskemaan, mutta ainakin tähän asti se on tarjonnut mahdollisuuden selkeään lisätuottoon.

Alt-coin-rotaatio on mahdollista yhdistää buy and hold-strategiaan. Tällöin sijoittaja siis käyttää alt-coineja välineenä kasvattaa bitcoin-määräistä omistustaan, ja pyrkii hyötymään bitcoinin pitkän aikavälin arvon noususta. Rotaation voi myös yhdistää edellisessä kohdassa esiteltyyn syklisijoittamisen strategiaan. Tällöin sijoittaja esim. ostaisi fiat-valuutalla bitcoinia, vaihtaisi ne alt-coineiksi ja lopulta vaihtaisi alt-coinit fiat-valuutaksi.

Yhteenveto

Edellä on kuvattu kolme yksinkertaista strategiaa kryptovaluuttoihin sijoittamiseen. Historiallisesti kaikki kolme strategiaa ovat tarjonneet poikkeuksellisen hyviä tuottoja. On kuitenkin syytä muistuttaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Kryptovaluuttojen omaisuusluokan arvon dollarimääräisesti kasvaessa on lähes varmaa, että sen prosentuaaliset arvon muutokset lähtökohtaisesti pienenevät. Edellä esitettyjen suuruisia prosentuaalisia tuottoja siis lähes varmasti ei tulevaisuudessa ole tarjolla.

On myös muistettava, että kaikkien strategioiden tuottojen pohjalla on kryptovaluuttojen voimakkaan myönteinen dollarimääräinen hintakehitys. Vaikka lähtökohtaisesti uskomme kryptovaluuttojen tulevaisuuteen, on myös tiedostettava että kyseessä on edelleen nuori omaisuusluokka, jota tulee sijoittajan portfoliossa käsitellä korkean riskin sijoituksena. Tällöin allokaatio siihen tulee kaikissa oloissa mitoittaa oikein, eikä henkilökohtaista riskiensietokykyä tule ylittää houkuttelevimpienkaan tuottonäkymien edessä.

Artikkelin sisältämä aineisto on tuotettu ainoastaan markkinointiviestinnän tarkoitukseen. Mitään artikkelin kautta välitettävää informaatiota ei tule käsittää tarjouksena tai kehotuksena tehdä mitään osto- tai myyntipäätöksiä eikä muuksi kehotukseksi sijoitustoimenpiteisiin mistään sijoituskohteesta. Artikkelin kopiointi tai sen sisällön lainaaminen ilman Kvarn Capitalin antamaa nimenomaista hyväksyntää on kielletty. Artikkelissa esitetyt tiedot koskevat artikkelin kirjoittamisaikaan vallinnutta tilannetta, ja tiedot voivat tai ovat voineet muuttua. Kvarn Capital Oy ei takaa artikkeliin sisältyvän tai artikkelissa viitatun tiedon oikeellisuutta tai täydellisyyttä.

Sijoitustiedon lukijoille Kvarn X tarjoaa rekisteröitymisedun!

Syötä kampanjakoodi Sijoitustieto rekisteröinnin yhteydessä tai rekisteröidy linkin kautta ja käyt kauppaa alimmassa palkkioluokassa (0,4%) ensimmäisen kuukauden ajan.

-kaupallinen yhteistyö: Kvarn X-