12
forum
|

KPV

+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41

Sijoitustietoa on tullut lurkattua jo vuosia, mutta jotenkin keskusteluun osallistuminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Koronakriisin ensikahinoissa sain kuitenkin aikaiseksi rekisteröityä tänne ja nyt olisi tarkoitus oman elämänhallinnan ja sijoitustoiminnan organisoimiseksi aloitella blogia. Toimii toivottavasti samalla päiväkirjana, josta voin katsella miten osuvasti tai typerästi on joskus ajatellutkaan. Blogi julkaistu jo joulukuussa niin ei voi pitää uudenvuoden lupauksena!

Minä

Kirjoittaja on reilu parikymppinen lähiöissä ja maaseudulla kasvanut keskiluokkaisen eroperheen esikoispoika, joka päätyi Helsinkiin rahoitusalalle lähinnä sattuman kautta. Lukiossa kun ei oikein mikään kiinnostanut ja kaveritkin haki kauppikseen. Muodollinen koulutus siis vastavalmistunut KTM ja melkein valmis DI.

Töissä tällä hetkellä rahoitusalalla ja asun vuokralla Helsingissä, mutta tarkoituksena olisi ostaa omaa asunto lähiaikoina. Tästä prosessista varmaankin muutama kirjoitus tulossa. Toinen ei pörssiin liittyvä aihe tulee varmaankin olemaan rakas kuntosaliharrastus. Päivät kuluvat siis pitkälti koneella, töissä, kuntosalilla ja dippaa viimeistellessä.

Miksi nyt

Priimusmoottorina tälle blogin aloittamiselle on jonkin asteinen elämänhallinnan puute ja/tai masennus, jonka seurauksena varsinkin nyt tänä vuonna 2020 rahankäyttö ja sijoituspäätökset ovat olleet todella impulsiivisia. Tehty siis hetken mielijohteesta ties mitä mielihyvähankintoja ja käyty kauppaa fiilispohjalta.

Toisaalta tuntuu myös, että tämä koronavuosi on iskenyt vahvasti yleiseen jaksamiseen, tekemiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Säännöllinen kirjoittelu ja reflektointi auttanee myös itseä hyväksymään tilanteen ja mahdollisesti kehittämään sitä.

Lähtötilanne

Osakesalkku, OPO 40 000€, vipu 0%

Uudehko sijoitusasunto 1, OPO 50 000€, vipu 50%

Uudehko sijoitusasunto 2, OPO 50 000€, vipu 50%

0.05 BTC,  n. 1000€

Nettotulot: €3500/kk (+ bonukset, joita en budjetoi)

Elämisen kulut (minimi): €1400/kk, kaikkeen turhaan saattaa mennä lisää tonnikin kuussa.

Opintolaina 30 000€

Asunnoista en tule todennäköisesti kirjoittamaan. Ne ovat core sijainneilla olevia caseja, joiden yield on n. 5%. Ei siis ole juurikaan tarinaa kerrottavaksi. Myös suorien sijoitustarkoituksessa ostettujen asunto-osakkeiden paino on nyt selvästi täynnä. Näitä olen myös mahdollisesti myymässä ja siirtämässä rahoja pörssiin, kun oman asunnon osto tulee ajankohtaiseksi.

Sijoitustyyli

Sijoitustyylini on hyvin kaikkiruokainen, vaikka perusluonteeltani ja elämänkatsomukseltani olen arvosijoittaja. Täydellisessä maailmassa kaikki osakkeeni olisivat hyviä kassavirtayhtiöitä kohtuullisella arvostustasolla ja n. 50% vivulla. Tällaisia osakkeita saa myös mielellään ehdottaa blogiin! Kassavirtojen arvostaminen näkyy myös merkittävänä kiinteistösijoitusten ylipainona.

Koska emme kuitenkaan elä täydellisessä maailmassa, niin olen vähän pakotettuna joutunut kaikkiruokaiseksi ja salkussa on myös turnaround ja growth keissiä. Yritän pitää salkussani maksimissaan n. 10 osaketta, jotta kerkeän ja ylipäätään jaksan seurata kaikkia. Olen kuitenkin aina avoinna kaikille hyville ideoille, ja sen takia päivittäin tulee luettua mm. Inderesin analyysiä & foorumia, Sijoitustietoa ja Seeking Alphaa.

En itse tee minkäänlaista stock screeningiä ja määrittelenkin osakepoimintani sofistikoituneeksi peesaamiseksi. Tällä tarkoitan sitä, että jos joku nostaa esiin hyvän keissin ja argumentoi sen hyvin, niin perehdyn caseen tarkemmin ja panostan siihen.

Näitä caseja on löytynyt nykyiseen salkkuun:

  • Evolution Gaming Group AB (Inderes foorumilta poimittu kasvutarina)
  • Smart Eye AB (Jens blogista & Inderes foorumilta poimittu kasvutarina)
  • United Natural Foods Inc (Seeking Alphasta poimittu käännetarina)
  • Useampi REIT sijoitus (Seeking Alphasta poimitut value playt)

Nordnetissa on vielä €60 000 limiittiä auki ja palkka tulee tilille joka kuukausi. Nämä pitäisi allokoida vielä jotenkin ja lainan euromääräisyyden takia kohteidenkin tulisi olla euroissa noteerattuja. Ideoita, jotka eivät ole vielä kääntyneet teoiksi:

  • Bittium (Mikko Mäkisen 7.10.2020 kolumnissaan esiin nostama potentiaalinen kasvutarina)
  • Fortum (Inderesin Juha Kinnusen hyvin argumentoima leveroitu kassavirta case)
  • Sampo (Inderesin Sauli Vilenin hyvin argumentoima leveroitu kassavirta case)
  • Kamux (Jens blogi & Inderes hehkuttama kasvutarina, arvostus ja kilpailuetujen puute pelottaa)
  • OmaSP (Inderesin esiin nostama kasvutarina, tässä pelottavat korkea antolainakorkotaso ja epäsuora kiinteistömarkkinariskin kantaminen. Varainhoidon reaalioptioarvo voisi toisaalta kompensoida nykyisen korkean antolainakorkotason.)

Blogin tavoitteet

Blogin ensisijainen tavoite on saada omaa elämää organisoidummaksi, reflektoida omalle kohdalle sattuneita tapahtumia sekä niiden vaikutuksia, ja päästä tätä kautta ylituottoon pörssissä (vertailuindeksit OMXH GI ja S&P500). Historiallisesti (5 vuotta) tämä on onnistunut ja elinkaarelta ollaan edellä. Tämä vuosi on kyllä ollut heikko (YTD 10%), mikä johtuu puhtaasti impulsiivisesta käytöksestä eikä niinkään huonoista ideoista. Tunnistetaan ongelma ja yritetään korjata se. Tuntuu kyllä melko absurdilta puhua 10% YTD  tuotosta heikkona, mutta oi aikoja oi tapoja.

Tavoitteena on myös saada henkilökohtaiset kassavirrat tasapainoon, ja saada enemmän säästettyä salkkuun. Tämä kun on ns. euro eurosta riskitöntä tuottoa. Tavoitteena on myös vähentää impulsiivisia päätöksiä dokumentoimalla ja perustelemalla kaikki kaupat tähän blogiin.

Blogissa tullaan siis seuraamaan omia osakesijoituksia ja niiden kehittymistä. Arvostan mahdollisimman brutaalia rehellisyyttä, ja toivonkin, että mahdolliset lukijat sanovat suoraan, jos jokin ajatukseni on typerä tai huonosti perusteltu.

Tavoitteena on myös julkaista n. kerran kuukaudessa yhteenveto siitä miten kulunut kuukausi on mennyt, tuliko tuhlattua tyhmyyksiin ja esitellä osakeideoita tai käydä läpi nykyisiä omistuksia ja finansseja yleisesti. Blogi on siis ensisijaisesti itseäni varten, mutta jos se tuo iloa jonkun muunkin elämään niin yhteiskunnallinen rajahyötyhän on silloin suurempi kuin yksityinen rajahyöty ja tämähän on erittäin suotavaa toimintaa.

Tiivistelmä

Nuorella ekonomilla elämänhallintataidot olleet viimeajat vähän hukassa. Uskoo ottavansa itseään niskasta kiinni ja voivansa lyödä S&P500 & OMXH GI indeksit. Jos ei pysty, siirtyy indeksisijoittajaksi.

Blogissa tullaan käsittelemään ensisijaisesti oman elämän finansseja ja sijoituksia sekä toissijaisesti harrastuksia ja yleistä elämänlaatua. Raportointi näistä pyritään tekemään mahdollisimman läpinäkyväksi, jotta blogista saataisiin elämänmakuinen ja se toimisi myös itselle mahdollisimman hyvänä päiväkirjana.

Tavoitteena sijoittamisessa ei ole taloudellinen riippumattomuus tai mikään muu elämää suurempi tavoite. Pyrkimyksenä on nauttia matkasta ja kehittää itseään rakkaudesta lajiin, vaikka laji ei aina rakastaisi takaisin.

0
0
28.12.2020 - 19:24 #62539

KPV

OP
+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41

Sijoituscase 1 – REIT

Aloituspostauksessa kerroin hieman itsestäni sekä sijoituksistani. Käsittelen tässä postauksessa salkkuni suurinta teemaa, eli REIT sijoituksia, jotta alun intron lisäksi päästäisiin suoraan asiaan. En vielä tässä postauksessa mene yhtiökohtaiseen analyysiin vaan erittelen omistukseni ja yleiset linjat niiden takana.

Mikä REIT

Real Estate Investment Trust (’REIT’) on pääsääntöisesti yhtiö, joka omistaa kiinteistöjä (on olemassa myös kiinteistörahoitukseen erikoistuneita REIT yhtiöitä sekä muita kiinteistömarkkinoilla toimivia yhtiöitä, joilla on REIT status). REIT yhtiömuodon etu verotehokas varojenjako, mikä käytännössä tarkoittaa yhtiön tuloverovapautta, mikäli se jakaa vähintään 90% verotettavasta tuloksestaan osinkoina. Tällä tavoin vältetään kaksinkertainen verotus, joka normaalissa kiinteistösijoitusyhtiössä ilmenee siten, että ensin verotetaan yhtiötä ja sitten omistajaa. Huomionarvoista kuitenkin on se, että Suomessa REIT osinkoja verotetaan täysimääräisesti, eikä huojennetusti kuten muita listayhtiöiltä saatavia osinkoja. Listatut REITit ovat hyvin yhdysvaltalainen ilmiö, ja Suomen päälistalta näistä on nähty ainoastaan Orava, joka päätyikin vaihtamaan yhtiömuotoaan.

Mitä omistan

Olen sijoittanut suurella painolla kahteen equity REIT kategoriaan:

  1. Industrial REIT (logistiikkaa, varastoja, tuotantotilaa jne)
  2. Class A Mall REIT (hyvällä sijainnilla olevat laadukkaat ostoskeskukset)

Industrial REITeissä teemani on hyvin yksinkertaisesti ottaa ulos leveroitua kassavirtaa ja omistaa ns. arvonnousu optio. Class A Mall REITit ovat puolestaan spekulatiivisempia ja sisältävät suuremman option arvonnousulle (ja laskulle).

Industrial REIT sijoituksiani ovat:

  1. STAG Industrial, Inc (STAG)
  2. STORE Capital Corporation (STOR)
  3. W. P. Carey Inc (WPC)

Class A Mall Reit sijoituksia puolestaan:

  1. Simon Property Group, Inc (SPG)
  2. The Macerich Company (MAC)

Alla yhteenvetotaulukko omistuksista:

YTD tuottojen osalta etenkin class A REIT ovat ottaneet kovaa osumaa, industrialit huomattavasti vähemmän. Huomautan myös tässä välissä, että MAC on hyvin spekulatiivinen ja korkean riskin play sillä yhtiöllä on huomattavasti velkaa ja position ottaminen tarkoittaa melkoista kontraamista 70% short interestiä vastaan. Mahdollisuudet polttaa näpit ovat siis melkoiset. Kuitenkin myös short squeeze on mahdollinen jos talouden normalisoitumiseen asti selvitään.

Miksi REIT

Uskon, että REIT sijoitukset tuottavat vakaata kassavirtaa ja sisältävät option arvonnousulle. Kassavirta tulee yhtiöiden ydinliiketoiminnoista, eli tilan vuokraamisesta loppukäyttäjille. Olen tehnyt REIT sijoitukseni loppuvuonna 2020, eli missannut pahimmat pohjat. Omistamani REIT yhtiöt eivät kuitenkaan ole vielä palanneet 31.12.2019 tasolle.

Uskoakseni nykyiset kurssitasot ovat edullisia ja sisältävät option markkinahinnan nousulle ja osinkojen kasvulle mikäli seuraavat oletukset toteutuvat:

  1. Maailma (USA) normalisoituu kohti vuoden 2021 loppua ja ihmisten taloudellinen ja sosiaalinen aktiviteetti palaa normaaliksi, tai lähelle normaalia. Tämä tukee kassavirran kehitystä ja puhtaasti fundamentteihin kuten osingonjakoon perustuvia tuottoja. Uskon etenkin Class A REITtien voittavan tässä maailmassa.
     
  2. Yield-spreadit normalisoituvat. Alempi yield johtaa korkeampaan markkinahintaan. Tämä näkyisi arvonnousuna. Alla kuva yield-spreadeistä. Vastaavaa on nähty viimeksi finanssikriisin aikoihin, ja sen jälkeen REITit performoivat erinomaisesti.

Uskon, että Euroopan kiinteistömarkkinan tavoin nollakorkoympäristö tuo mukanaan laskevat kiinteistöjen tuottovaateet, mikä johtaisi toteutuessaan nykyisten, etenkin korkealaatuisten, kiinteistöjen hinnannousuun.

Rent collection ratet ovat jo nyt marras-joulukuuta kohden lähennelleet normaalia tasoa ollen omistamieni yhtiöiden kohdalla n. 90%.

Uskon talouden normalisoitumisen tukevan erityisesti korkealaatuisten ostoskeskusten fundamentteja. Toinen mahdollinen ajuri juuri ’Class A’ ostoskeskuksille on median luukuttama ecommercen tulo ja retailin kuolema. Jos heikompi tasoiset ostoskeskukset kuolevat pois, ohjautunee ainakin osa kävijöistä parempiin ostoskeskuksiin. Lisäksi omnichannel strategiat edellyttävät läsnäoloa myös fyysisesti.

Pidän näistä sijoituksistani kauppakeskus caseja kuitenkin huomattavasti riskisempinä kuin Industrial REIT caseja. Uskon REIT sektorin kuitenkin kokonaisuutena olevan aliarvostettu, ja siksi haluan olla tarinassa omalla rahallani mukana. Muita mielenkiintoisia mahdollisuuksia ovat Office (toimisto) REITit, mikäli haluaa betsata etätyötrendiä vastaan.

Tämä ei ole sijoitussuositus.

0
0
28.12.2020 - 21:01 #62546

Kouluhurmaaja

+8
Liittynyt:
7.4.2020
Viestejä:
9

Todella mielenkiintoinen blogi. Lähinnä kun luulin sen kertovan itsestäni. Ilman tota insinööriosuutta ja hieman eriävillä omistuksilla. Tsemppiä markkinaan!

0
0
28.12.2020 - 21:26 #62550

KPV

OP
+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41
Kouluhurmaaja kirjoitti:

Todella mielenkiintoinen blogi. Lähinnä kun luulin sen kertovan itsestäni. Ilman tota insinööriosuutta ja hieman eriävillä omistuksilla. Tsemppiä markkinaan!

 

Kiitos!

Luulen, että elämäänsä  kyllästyneet ekonomit ei ole kovin katoava luonnonvara. Onneksi näistä harrastuksista jaksaa vielä ammentaa!

0
0
30.12.2020 - 14:46 #62645

KPV

OP
+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41

29.12. Ostot ja tiivistetyt muistiinpanot:

Tammirallia ennakoiden ja limiittiä avauksessa ennakoidusti allokoiden seuraavat ostot:

Sampo 120 osaketta @34,67

Kestävä 5-6% osinkotuotto 0,99% -2,49% rahan hinnalla tuntuu solid >= 10% IRR caselta. Optio myös kertoimien venymisestä jos Nordeasta irtaudutaan ja päästään moniyhtiöalennuksesta. Toisaalta Nordean laivan orastava kääntyminen tukee fundamenttien kehitystä.  Tulos- ja tasepohjaiset arvostukset myös tällä hetkellä alle 5 vuoden keskiarvon.

Pitkään holdiin ja myyntiin jos arvostuskertoimet venyvät reilusti yli normaalin tason.

Fortum 220 osaketta @19,825

Inderes WACC 6,0% ja equityn kustannus 7,9%. Oman pääoman arvo 23,0 euroa.
Uniper case etenee, ja 5-6% kestävä osinkotuotto 0,99% -2,49% rahan hinnalla tuntuu solid >= 10% IRR caselta. Optio myös kertoimien venymisestä nollakorko ympäristössä.

Pitkään holdiin ja myyntiin jos hinta lähestyy equity valuen tuntumaan ilman, että alaa kollektiivisesti aletaan arvostamaan laveammilla kertoimilla.

Kamux 300 osaketta @13,48

Aloituksessa mainitsin, että kilpailuetujen puute ja arvostustaso pelottavat. Pelottavat edelleen, mutta toistaiseksi case etenee kasvutarinan mukaisesti ja uusien autojen kaupan jäähdyttely ainakin osittain sataa laariin. Kuitenkin reilu 20 PE tästä tuntuu kohtuulliselta. Ilmeisesti case pelottaa vähän myös muita tai sitten käytettyjen autojen kauppa vaan on liian epäseksikäs ala.

En usko (tai ainakaan laske) arvostuskertoimien merkittävään nousuun, joten case perustuu puhtaasti fundamenttien kehitykselle.

Pitkään holdiin.

Baba 21 osaketta @235,1

Lyhyen (toivottavasti <1 vuosi) aikavälin betsi siitä, että Kiinan kommunistinen puolue ei näytä lihaksiaan merkittävästi enempää.

Ostot yhteensä noin 16 650 euroa.

Salkun markkina-arvo n. 56 700€
Equity 40 600€

Jätetty limiittiä törkeitä aliarvostuksia ja lisäostoja varten.

0
0
15.1.2021 - 12:59 #63717

KPV

OP
+88
Liittynyt:
16.3.2020
Viestejä:
41

13.1.2021 Osto

Ostettu W. P. Carey Inc. (WPC) 37 osaketta @66,805 USD. Lisätty olemassa olevaan positioon.

Yield > 6%

Affo > Dividend

Joulukuun rent collectionit 99%

Occupancy 98,9%

WALT 10.6 vuotta (30.9.2020 tilanne)

Tähän päälle elvytysdollarit ja odottamani yield spreadin kaventuminen. 

Historiallisesti osake on treidannut keskimäärin 6,07% yieldillä (2020) ja 5,06% yieldillä (2019).

5% yield johtaisi jo hintaan 83,68 USD (>25% upside), mikä on edelleen alempi kuin helmikuun 2020 huiput 88 USD. Huomattavaa se, että US 10 vuotinen oli helmikuussa 2020 korkeampi kuin nyt. Vaikkakin tällä hetkellä nousutrendillä.

Odotellessa kohtuullisen kestävä reilu 6% yield.  Riskiä tuo 23% retail altistus.

 

 

0
0
17.1.2021 - 22:00 #63855

Kalle

+142
Liittynyt:
6.8.2020
Viestejä:
134

Hyvä blogin aloitus.

 

Ajatko tässä takaa valuuttariskiä vai mitä en nyt ymmärrä?

Nordnetissa on vielä €60 000 limiittiä auki ja palkka tulee tilille joka kuukausi. Nämä pitäisi allokoida vielä jotenkin ja lainan euromääräisyyden takia kohteidenkin tulisi olla euroissa noteerattuja.

    0
    0
    17.1.2021 - 22:13 #63857

    KPV

    OP
    +88
    Liittynyt:
    16.3.2020
    Viestejä:
    41
    Kalle kirjoitti:

    Hyvä blogin aloitus.

     

    Ajatko tässä takaa valuuttariskiä vai mitä en nyt ymmärrä?

    Nordnetissa on vielä €60 000 limiittiä auki ja palkka tulee tilille joka kuukausi. Nämä pitäisi allokoida vielä jotenkin ja lainan euromääräisyyden takia kohteidenkin tulisi olla euroissa noteerattuja.

      Kiitos!

      Ymmärsit ihan oikein. Sinänsä typerää, koska portfolio on kokonaisuutena melko dollarien suuntaan tiltattu, mutta olisi ikävä härätä aamuun missä rahantekokoneet on painaneet dollarit arvottomiksi ja laina olisi edelleen euroissa. Tietty sama riskihän on jo siinä, että sijoitat lainalla seuraavaan Wirecardiin, mutta jotenkin ainakin itselle vakuuttelen pystyväni parempaan yhtiötason kuin makrotason analyysiin.

      0
      0
      21.1.2021 - 22:09 #64077

      KPV

      OP
      +88
      Liittynyt:
      16.3.2020
      Viestejä:
      41

      Myyty 21.1.2021 koko jäljellä ollut UNFI positio pois. 335 osaketta @24,43. Sijoitin tähän aikanaan 50% tuotto-odotuksella ja riskisenä keissinä 1-2 vuoden aikahorisontilla. Dollareissa tuotto oli reilu 60% ja euroissa tuli valuuttakurssin jälkeen n. 55%. Onnistunut puhtaasti fundaperustainen case, mutta erittäin volatile ja nyt oli aika kotiuttaa voitot. Jäänen silti tarkkailemaan stoorin etenemistä ja hyppään mukaan uudestaan jos kurssi laskee ~16 tasoon. 

      Ylivelkainen case, jolla korona-aikaan ollut vahva kassavirta. Aika kvartaalijuoksua kun ei anna hirveästi ulos muuten ja market cappikin jenkkifirmaksi pienehkö n. 1 mrd. 

      Tässä olisi edelleen kyllä merkittävää upsidea saatavilla jos saavat myytyä assetteja ja kevennettyä velkataakkaa myynneillä + kassavirralla. Seurataan tätä kuitenkin katsomosta. Epävarmuus liittyen kotona syömisen jatkumiseen koronakriisin jälkeen on suurin driver myynnille. Uskon, että ihmiset palaavat ostoskeskuksiin ja ravintoloihin kuluttamaan. Niin teen itsekin.

      0
      0
      25.1.2021 - 17:42 #64228

      KPV

      OP
      +88
      Liittynyt:
      16.3.2020
      Viestejä:
      41
      KPV kirjoitti:

      Myyty 21.1.2021 koko jäljellä ollut UNFI positio pois. 335 osaketta @24,43. Sijoitin tähän aikanaan 50% tuotto-odotuksella ja riskisenä keissinä 1-2 vuoden aikahorisontilla. Dollareissa tuotto oli reilu 60% ja euroissa tuli valuuttakurssin jälkeen n. 55%. Onnistunut puhtaasti fundaperustainen case, mutta erittäin volatile ja nyt oli aika kotiuttaa voitot. Jäänen silti tarkkailemaan stoorin etenemistä ja hyppään mukaan uudestaan jos kurssi laskee ~16 tasoon. 

      Ylivelkainen case, jolla korona-aikaan ollut vahva kassavirta. Aika kvartaalijuoksua kun ei anna hirveästi ulos muuten ja market cappikin jenkkifirmaksi pienehkö n. 1 mrd. 

      Tässä olisi edelleen kyllä merkittävää upsidea saatavilla jos saavat myytyä assetteja ja kevennettyä velkataakkaa myynneillä + kassavirralla. Seurataan tätä kuitenkin katsomosta. Epävarmuus liittyen kotona syömisen jatkumiseen koronakriisin jälkeen on suurin driver myynnille. Uskon, että ihmiset palaavat ostoskeskuksiin ja ravintoloihin kuluttamaan. Niin teen itsekin.

      Tässä ei nyt mennyt ajoitus ihan putkeen kun kirjoitushetkellä +22% nousussa. Salkkuun jääneistä osakkeista MAC tällä hetkellä 27% nousussa. Jotenkin sairas tämä maailma. Molemmat kohtuullisen shortattuja niin liekö nyt sitten gamestock huuma rantautunut näihinkin? Mitään järkeä en tässä näe.

      0
      0
      31.1.2021 - 21:32 #64915

      KPV

      OP
      +88
      Liittynyt:
      16.3.2020
      Viestejä:
      41

      31.01.2021 – Kuukauden tilinpäätös

      Tiivistelmä

      Kuukausi oli hyvä niin oman elämän kuin sijoitustenkin kannalta. Kuun loppua kohden tietysti karkelot sitten yltyivät ja lopulta jouduin realisoimaan positioita aika kovalla kädellä. Hieman odotettua aiemmin löytyi juuri haluamani tyylinen asunto ensisijaiselta toivealueeltani. Tarjouksen laitoin sisään ja se hyväksyttiin. Ei voisi kovin paljoa tyytyväisempi olla. Silti kuitenkin harmittaa, kun jouduin myymään salkkua tyhjäksi aika kovalla kädellä. Nyt jäljellä salkussa on enää EVO (n. 13k€) ja W.P. Carey (n. 6k€). Käteistä jätetty n. 26k€ asuntokauppoja ja muuttoa varten. Jälkeenpäin ajateltuna noihin myyntitriggereihin olisi ehdottomasti pitänyt laittaa asunnon osto...

      Asuntokaupat

      Tammikuu tuli aika tiheään tahtiin ravattua asuntonäytöillä ja kun yksin olet liikenteessä 250- 350k€ budjetilla niin aika montaa asuntokiiman sokaisemaa nuorta paria vastaan saat tarjota. Ylipäätään markkina tuntuu aika suhteettoman kuumalta tällä hetkellä, kun pyynnit ovat taivaissa ja kämpät liikkuvat max. viikossa.
      Alkoi ehkä olla pienehköä epätoivoakin, kun tuntui, että tarjouskisassa häviää aika pahasti jos ja kun ei halua lähteä huutokauppaan. Oman budjetin keskivaiheilta löytyi sitten kuitenkin lopulta oikein miellyttävä asunto, johon pääsen toivottavasti muuttamaan huhtikuussa. Vähän tuli maksettua myös hukkaneliöistä, sillä asunnossa oli itselleni tärkeäksi muodostunut sauna. Hienoa päästä vihdoin nauttimaan saunasta omassa kodissa, sillä en ole kokenut tätä luksusta vanhemmilta pois muuton jälkeen.
      Kauppahinnaksi muodostui reilut 300k€, mikä oli mielestäni kohtuullinen niin myyjän kuin ostajankin kannalta. Itse olisin mielellään maksanut vähemmän, ja myyjä olisi varmasti mielellään ottanut enemmän. Hyvä näin. Ensi kuussa olisi tarkoitus lyödä kaupat lukkoon ja nyt on tilille varattu rahat valmiiksi niin kauppahintaa kuin huonekaluja ja muita muuttokuluja varten.

      Elämä

      Aloituksessa harmittelin, että korona-aika on lyönyt aika pahasti vasten omia kasvoja sekä sosiaalisia suhteita. Tähän tuli aika yllättäenkin muutosta, kun aika monelta eri kaverilta alkoi yhtäkkiä tulla viestiä, että pitäisi tehdä sitä ja tätä. Liekö tunnistaneet mut tästä tai muuten vaan olleet itsekin tylsyyksissään. Hauska kuukausi kaiken kaikkiaan ja tuli otettua kuppia sekä syötyä melko yllinkyllin. Näkyy sitten tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen taloudellisessa osiossa.

      Treenit on kulkeneet kanssa hyvin, ja salilla on appin mukaan käyty keskimäärin n. neljä kertaa viikossa. Alkaa olla oma maksimi, kun tuntuu, että palautuminen ei ainakaan näillä testotasoilla enää enempään riitä. Tietty aina voi alkaa kuurittamaan, mutta ehkä tähän sentimenttiin pitää raging bull mode hakea muulla tavalla. Joka tapauksessa parempaan päin.

       

      Omat finanssit

      Oli pirun hauskaa ja se kämppäkin löytyi yllättävän helposti. Viimeistään tässä vaiheessa tietää, että finanssit on ottaneet hittiä. Elämisen perustason päälle tuli tässä kuussa otettua kulua n. 700€ ylimääräistä. Ei mikään holtiton missään nimessä, mutta vähemmälläkin pärjäisi. Tässäkin kuitenkin eteenpäin. Luottokortilta maksettiin joulukuun lahja- ja muita merkittäviä menoja n. 2000€ joten kassavirrallisesti ylijäämäisestä kuukaudesta voidaan nipinnapin puhua. Suoriteperusteisesti menikin jo sitten paremmin. Lyhyen aikavälin tavoitteeksi voisi ottaa tuon kuukausittaisen luottokorttilaskun kuristamisen 500 euroon. Pitkällä aikavälillä ehkä 300. Maksan siis luottokortilta kaiken ’ylimääräisen’ niin saa valmiin breakdownin Norwegianilta, että mitä sitä on tullut taas tehtyä. Vähemmän yllättäen näissä statseissa ruoka ja juoma on aika yliedustettu. Ensi kuussa pitäisi mennä kaverin ja puolisonsa kanssa Muruun syömään, mutta muuten isoja hittejä ei ole tulossa. Vahva suositus muuten Murulle ylipäätään. Omasta mielestä Helsingin paras kohtuuhintainen fine dining rafla.

      Salkku

      Vuosi näyttää alkaneen vahvasti myös salkun puolella. Isoimpana ajurina ikävä kyllä WSB manian vanavedessä seuranneet kontrabetsien nousut. Nämä (UNFI & MAC) olivat fundaperusteisia, ja olin laskenut aliarvostuksen purkautumisen varaan. Purkautumisen nopeus vain vähän yllätti.

      MACit myin @18,5 (kurssi nyt 15,7) ja UNFIt @24,43 (kurssi nyt 27,08).

      Muuten tultiin aika tasaisesti ylös, ja suurin yksittäinen omistus EVO vähän laskettelikin. Tätä en oikein pysty henkilökohtaisella tasolla käsittämään, kun uutisvirta yhtiön kohdalla on todella positiivista, ja korona lockdownien round twon luulisi entisestään vauhdittavan siirtymää online pelaamiseen.

      Equity nyt tosiaan 46k€ ja velkaa 0€. YTD tuottona se tarkoittaa Nordnetin mukaan 11,75%. Kovin olen tyytyväinen, mutta tosiaan täytyy vielä muistuttaa itseään siitä, että ehkä tämä WSB aalto ja arvostusten purkautuminen ei ollut ihan sitä omaa suurinta aikaansaannosta.

      Kohtalaisen luottavaisin mielin lähden markkinaan jatkossakin, itseasiassa tämä viimepäivien selloff on ainakin itselleni ihan tervetullut. Luultavasti kuitenkin ostan takaisin pääosin noita osakkeita joita nyt jouduin myymään saadakseni asuntokaupoille tarvittavat rahat. Uskot keisseihin ei ole hiipuneet. Itseasiassa varsinkin tuo Class A mall teesi toimi tammikuussa erinomaisesti. Tällä hetkellä suhteellinen luotto kuitenkin EVOn ja WPC osalta. Uskon tuntevani nämä keissit MAC ja UNFI jälkeen parhaiten, joten pidin luonnollisena jättää nämä positiot täysimittaisena.

      Tosin täytyy nyt sanoa, että pidän edelleen Sampoa, Fortumia, Kamuxia, SPG:tä, STOREa ja STAGia hyvinä keisseinä. Kamuxia ja SPG:tä lukuunottamatta vaan koen, että nämä ehkä kaipaisivat vähän velanottoa. Siirryn takaisin sille puolelle vasta kun muutto on valmis ja tiedän, että yllättäviä kuluja ei ole tulossa. Teknopuolelta kiinnostaa FB ja BABA. Ehkä sitten vaan olen luonteeltani hieman vastarannan kiiski? BABAt tosin päädyin kotiuttamaan asunnon tieltä.

      Aika tylsältä näyttää nyt tämä kahden osakkeen holdaaminen, ja tuskin siihen on mitään merkittävää muutosta tulossa ainakaan ennen EVO:n 10.2.2021 tulosjulkkaria. Pitänee varmaan kirjoittaa omia ajatuksia tuosta WPC keissistä enemmänkin. EVO lienee kuitenkin kaikille foorumin lukijoille jo tuttu niin mitään suurempaa iloa siitä tuskin on tuotettavissa kenellekään. Edes itselleni.

      0
      0
      22.2.2021 - 17:48 #66191

      KPV

      OP
      +88
      Liittynyt:
      16.3.2020
      Viestejä:
      41

      22.2.2021 Päivitys

      EVO

      EVO antoi odotusten mukaisen eli eläimellisen Q4 raportin, kuva puhukoon puolestaan. NetEnt mukana joulukuusta alkaen, eli pelkästään 1+1 = 2 proformauksella kasvua on riittämiin tiedossa myös kuluvalle vuodelle. Tähän päälle vielä orgaaninen kasvu ja toistaiseksi vielä lähes ikuiselta tuntuva kiitorata USA ja Aasian markkinoilla luovat kyllä uskoa caseen. Tuntuu edelleenkin jos ei halvalta, niin kohtuullisen hintaiselta.

      Kuva puhukoon puolestaan:

      Lähde: EVO Q4/2020 Financial report, 10.2.2021.

      Kurssi sulki osaria edeltävä iltana 930,8 SEK ja on kirjoitushetkellä 22.2.1095 SEK. Noin 18% otettu ylös siis osarista tasaiseen tahtiin. Upea case, joka koko ajan tahtoo juosta suuremmaksi osaksi salkkua. Pitää vähän pidätellä välillä.

      Myyty osakkeita 16.2.2021 ulos 29kpl @1056,931 SEK.

      Jäljellä 97 kpl (n. 10 600€), mikä on reilu 40% salkusta. Tarkoitus olisi painaa tämä 20-25% tuntumaan. Nyt ensisijaisesti kasvattamalla osuuksia muissa yhtiöissä. 20-25% tulee yksiselitteisesti superluoton ehdoista ja toimii samalla pakotettuna riskienhallintamekanismina.

      WPC

      Odotukset ylittävä osari, hyvä guidance ja hakee markkinalta uutta rahaa nykyistä halvemmalla. Fundapuoli tukevassa asennossa, kassavirrat turvattuja ja pääoman hinta laskee. Case etenee odotusten mukaisesti. Pientä takkuamista tulee inflaatio-odotuksista ja US 10 vuotisen koronnoususta.  Pidetään edelleen kiinni, mutta ei toistaiseksi lähdetä lisäilemään. Fundapuolella suojaa tuo se, että yli puolet sopimuksista on suoraan hintaindeksisidottuja, eli korotukset päästään ajamaan tarvittaessa sisään.

      Salkussa tätä n. 27%. Vakaa pohja, ja mielestäni erinomainen vaihtoehto esim. Cityconille (katsotaan miten hyvin tämä kommentti vanhenee).

      Invisio

      Tämä on salkun uusi lisäys, johon allokoin vähän pääomia EVOsta. Tämän osuus nyt 6200€ eli n. 26%. Ostettu 305 kpl keskikurssilla 199,26 SEK.

      Päädyin lukemaan Redeyen tutkimusta tästä firmasta joskus aikaisemmin ja ohitin vähän olankohautuksella. Jäi kuitenkin ”hiljaiseen” seurantaan itselleni ja kun odotusten mukainen osari lyötiin lankulle ja puhallettiin yli 10% ilmaa ulos osakkeesta niin pitihän se hypätä kyytiin. Tein nopean ja melko likaisen DCF:än haarukoidakseni tämän firman arvoa 9% WACC:illa ja pääsin n. 250 SEK arvoon per osake. Redeyen base case on 280 SEK, bullista puhumattakaan. En ehkä itse näin optimistinen ole, mutta case vaikuttaa hienolta.

      Tällä hetkellä siis PE kertoimella överihintainen putka, johon liittyy merkittävä duraatioriski (= kassavirrat pitkällä, diskonttokoron nousulla merkittävä vaikutus valuaatioon).

      Avainfaktat alla:

      • Markkina-arvo 9,15 mrd SEK / 912 m€
      • Osake 207 SEK
      • EPS 1.39 SEK
      • PE n. 148
      • Tekee ammattilaiskäyttöön (esim. sotilas- ja turvallisuusviranomaiset) sopivia kommunikointi- ja kuulosuojaus laitteita.
      • Kasvun driverina erinomaiset referenssit (esim. Navy seals) ja tietoisuus kuulovaurioiden kustannuksista. Lisäksi myös orgaaninen kasvu uusiille mantereille Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan. Suuret armeijat -> Suuri potentiaalinen markkina.
      • Teknologiajohtaja melko niche markkinalla, jossa korkeahkot pääoman tuotot ja volatiilit tulovirrat.

      Tiivistelmä

      Myyty:

      • 16.2.2021 EVO – 26 kpl @1056,931 SEK.

      Ostettu:

      • 16.2.2021 INVISIO – 150 kpl @200,25 SEK
      • 17.2.2021 INVISIO – 155 kpl @197,00 SEK

      Nordnet salkku nyt:

      YTD tuotot ~ 20%. Huomattavasti tärkeämpää tosin olisi päästä tekemään 1500-2000e kuukausidepoa kun jokainen tallettus yksinään kasvattaisi salkkua alkuun taas vuotuisen osakemarkkinan tuotto-odotuksen verran. Toivottavasti toukokuussa saa kaikki muuttoon liittyvät kulut hoidettua ja pääsee taas liittymään iloiseen kuukausitallettajien joukkoon. Kamuxin haluaisin jo takaisin. Limiitin puolelta sitten Sammot ja Fortumit.

       

      0
      0
      3.4.2021 - 12:27 #68363

      KPV

      OP
      +88
      Liittynyt:
      16.3.2020
      Viestejä:
      41

      Yhteenveto 1.2. – 31.3.2021

      Aikaa taas kulunut, mutta mitään ei oikein ole tapahtunut. Töissä ollut kiirettä, ja muuton myötä tapahtunut koko kaluston uusiminen on pitänyt huolta siitä, että ei tarvitse liiemmin omia rahoja sijoitella. Toukokuussa normalisoitunee. Siihen asti ei hirveästi motivoi tehdä one off kuluista oikaistua kuluseurantaa, joten jätetään ne kirjoittamiset tässä kohtaa sikseen. Kiirettä tosiaan on pitänyt, ja kirjoittelu on lähinnä rajoittunut Citycon ketjussa pätemiseen. Sijoitukset on menneet ainakin omiin tavotteisiin nähden hyvin ja ostosormetkin vähän syyhyäisi kunhan rahaa olisi taas tilillä.

      Kaupankäynti ja kommentit

      Myynnit:

      Cityconia yritin treidata 17.3.2021 kun dipattiin myyntipaineen takia. Pienehköt tappiot kaupankäyntikulujen jälkeen. Ajatuksena oli, että dippi ostettaisiin kiinni päivän mittaa ja saisi pienen pikavoiton. Noh, ei saatu ja laskukin jatkunut edelleen.

      Fortumia oli tarkoitus ostaa holdiin käteisen korvikkeeksi ja tuottamaan kassavirtaa, joka ylittää lainakorot. Kurssi kuitenkin karkasi melko nopeasti lähes 10% ylöspäin, ja laput meni myyntiin. Tilalle Aktiaa ja Kamuxia.

      EVOa myyty salkun tasapainottamiseksi. Tässä on aika oppikirja bulleromaisesti hajautettu tuottoja pois. Tavoiteltava positiokoko on 20% <= X <= 25%, jossa X = EVO:n osuus gross asseteista. Nyt painunut alle 20% (18%).

      Ostot:

      25.2.2021

      Nordea tuli ulos omien ostovaltuutuksella. Tämä oli itselleni (ja myöhemmän kurssireaktion perusteella myös muille) ostosignaali. Nordean osalta päästäisiin purkamaan pääomia ja osakekohtainen osinkotuotto lähentelisi 10% -> kurssin on noustava, ja jos ei nouse niin otan mielelläni tämän verran kestävää kassavirtaa vivutettuna. Samalla Sampo pääsisi profiloitumaan puhtaaksi vakuutusyhtiöksi. Molemmissa nähtävissä merkittävää upsidea ja kohtuullista downsidea. Otettu ostoja varten siis superluotto taas käyttöön. Luoton sääntöjen takia ostettu myös Fortumia kassavirtaosakkeeksi. 

      4.3.

      EVO kevennyksiä laitettu Kamuxiin ja Embraceriin. Kamux kohtuuhintaista pitkän aikavälin kasvua. Embracer hyperkasvua todella kalliilla. Otti kovasti turpaan korkojen noususta ja nyt lähtenyt palautumaan. Pienin ja spekulatiivisin positioni. Kyseessä siis holdari, joka omistaa useita pelifirmoja ja kasvanut M&A aktiviteeteilla. Portfoliossa mm. Vikings joka niittänyt kunniaa Steamissa. Embracer alunperin bongattu Redeyen erinomaisesti palvelusta ja dippi motivoi ostamaan.

      15.3.2021

      Ostettu lisää Kamuxia ja uutena Aktiaa. Rahoitettu Fortum myynneillä. Aktiaa ostettu Taaleridiilin perässä. Diili vahvistaa varainhoitoa aikana, jona keskeinen tiimi lähtenyt. Hyvä juttu. Fundapuoli kohtuuhintainen (kuten eurooppalaisissa arvoansapankeissa muutenkin) ja Inderesin positiivinen raportti luo uskoa. Uskon saavani tästä tuottoa enemmän kuin superluoton korko. Merkittävästikin. Aktiasta tuli transaktion myötä ulos hyvä raportti sekä hyvät videot Inderesiltä.

      Portfoliosta yleisesti

      Portfolio alkaa nyt hioutumaan ja olen ihan tyytyväinen siihen. Suurpiirteisesti voisi todeta, että equityllä kasvua ja lainalla kassavirtaa. Näin ei kuitenkaan ihan täysin ole ja tasapainottamista on luvassa. Tasapainotus on kuitenkin tarkoitus tehdä pääosin itsestään, eli kuukausittaisilla netto-ostoilla. Lyhyeksi tarkoitettuja positioita ei ole kuin tuo melko spekulatiivinenkin Embracer. WPC osalta on mahdollista, että puolitan position ja siirrän esimerkiksi STAG industrialiin.

      Tämän päivän hinnoilla lisäostot tulevat todennäköisimmin kohdistumaan voittajien lisäämiseen (EVO) ja odotusten tankkaamiiseen (Aktia ja Kamux). Ostot on tarkoitus rahoittaa kuukausittaisella kassavirralla eli palkalla toukokuusta alkaen kun muutto ja kaikki siihen liittyvä on lopullisesti klousattu (ja maksettu).

      Gross value portfoliolla on nyt 47 000 euroa ja siitä lainaa 20 200 euroa. Equity tällöin 26 800e ja lainoitusaste noin 43%. Eli kaltaiselleni yksityishenkilölle korkeahko. Tarkoitus ei ole kuitenkaan keventää lainoitusastetta ainakaan toistaiseksi, koska lainan absoluuttinen määrä on pieni suhteessa tuloihin ja muihin assetteihin. Jos salkkua tarkasteltaisiin tyhjiössä (kuten tässä blogissa muuten) niin tilanne luonnollisesti olisi eri. En nyt kuitenkaan Akia vapaasti lainaten usko, että tässä ollaan ajamassa täysin vivutetulla paskasalkulla kuoppaan.

      Portfolion YTD tuotot ovat tällä hetkellä 35%, mikä tuntuu tietysti hyvältä. Suurin faktori tässä on ollut EVO, toiseksi suurimpia MAC ja UNFI, kolmanneksi vipu ja neljänneksi muutama hyvä treidi.

       

      Portfolio vielä ohessa.

      Elämä

      Muutto meni hyvin ja uusi kämppäkin on mieluisa. Ei ihan niin paljoa haittaa nököttää sisällä. Muuten ei siten ole juurikaan hyvää sanottavaa. Raflat kiinni, salit nyt kiinni (aiemmin käytännössä täysin kiinni) ja tulee lähinnä oltua kotona ja pelailtua, katsottua leffoja ja käytyä välillä lenkillä. Aika masentavalta loopilta tuntuu. Kesä ja rokotteet, kiitos!

      FIVAlle, äidille, avopuolisolle ja muille valvoville viranomaisille todettakoon, että mikään tässä postauksessa esitetty näkemys ei ole sijoitussuositus tai tulkittavasissa sellaiseksi.

      0
      0